Epätoivo

Lopetin riehumisen, koska tajusin etten hyötynyt siitä yhtään mitään. Olin aivan loppu. Eniten minua huoletti Rasmuken kohtalo. Hän jäi tajuttomana makaamaan sammaleelle kun lähdimme. Oli vain toivottava, että muut löytäisivät hänet. Ajoimme varmaan tunnin verran minulle täysin vieraaseen paikkaan. Käännyimme pihatiette, jota koristi patsaat ja siististi leikatut pensaat. Pihatie oli kuitenkin lyhyt ja eteeni aukeni valtava rakennus. Se oli hyvin uudennäköinen. Näin myös ohimennen grillikatoksen ja... Paikan oli pakko olla se sama missä Carl oli käynyt. Mietin hiljaa mielessäni mitä Carl olikaan paikasta kertonut. Mielikuva muistui heti mieleen ja näin sen nyt omin silmin. Olimme siis Dimitrin kotona. Jos näin isoa paikkaa voisi kodiksi kutsua. Lopulta auto pysähtyi sivummalle ja Max nousi ulos kyydistä. Adam kiskoi minut mukanaan myös ulos ja aloin vaistomaisesti tehdä vastarintaa. Myös Dimitri nousi autosta keppinsä kanssa ja huikkasi jotain kuskille, joka lopulta kaasutti tiehensä.
- Luulin tätä todellakin vaikeaksi keikaksi.
Dimitri naurahti ja asteli kohti rakennuksen ulko-ovea.
- Tuokaa se sisälle.
Hän sanoi ja avasi oven. Adam sekä Max pitelivät molemmt minua kiinni. Päätin tehdä heidän elämäästään mahdollisimman hankalaa ja heittäydyin aivan veteläksi.
- Voi helvetti nyt...
Adam murahti ja kiristi otettaan toisesta käsivarrestani. Max piteli rauhallisesti toisesta. Päästyämme ovesta sisään, edessäni aukeni valtava eteisaula. Akin ja Tonin huvilat olivat pieniä verrattuna tähän. Tosin, Dimitrihän oli yksi suurimmista kaartin johtajista. Huoneita oli varmaan miljoona ja joka puolella oli niin hienoa etten olisi ikinä voinut edes nähdä mitään sellaista. Lattialaatat kiilsivät kuin peili ja seinät olivat tummaa tammea.
- Viedään se tonne oleskelutilaan.
Dimitri käski ja kaksikko totteli häntä mukisematta. Yritin aina välillä kampata tai potkaista jompaa kumpaa, mutta turhaan. He olivat selvästi tehnyt tätä ennenkin.

Keskellä oleskelutilaa oli tuoli, johon minut laitettiin istumaan. Käsissäni kiinni oleva naru sidottiin vielä selkänojaan kiinni ja minut jätettiin siihen istumaan. Dimitri siirsi tuolin lähelle minua ja istui minua vastapäätä. Hän nojani käsillä jalkoihinsa ja tuijotti minua tovin. Minusta se oli äärimmäisen pelottavaa, koska todellakin näytti siltä, että hän tuijottaisi minua, vaikka hänen laisttunut katseensa oli lukittautunut vain yhteen kohtaan.
- Kuule Susan. Se on nyt semmonen homma että sä olet tähän asti säätänyt pikkurikollisten kanssa. Olet ehkä saanut uusia tilasuuksia ja paljon anteeksi heiltä... Ja mikä ihmeellisintä, olet vielä elossa. Eiks kukaan oo koskaan kertonut sulle et isojen poikien kanssa ei kannata lähteä leikkimään?
Dimitri hymähti ja minä tuijotin vain hänen silmiään.
- Kukaan ei...
En kerennyt jatkaa lausetta pidemmälle, kun DImitri läväytti minua poskelle avokämmenellä. Pääni kääntyi lyönnin tahdissa sivulle. Adam, eikä Max välittänyt yhtään mitään.
- Ja sääntö numero 1. Sä et puhu jollei sua puhutella.
Dimitri oli uskomaton. Hän vain kuunteli missä olin ja lyöntikin osui tismalleen oikeaan kohtaan. Hän ei pätkääkään epäröinyt lyödä ja hänen tyynen rauhallinen olemuksensa ahdisti minua. Olin vaiti. Adam ja Max olivat ihan tossuja verraten Dimitriin, heille oli helppo nakella niskoja.
- Ole hyvä, nyt voit puhua.
Dimitri antoi luvan ja epäröin pitkän aikaa ennen kuin sain suuni auki.
- Kukaan ei antanut minun toimia oman pääni mukaan. Oletin sinua vain samanlaiseksi nilkiksi kuin Rasmus. Ettei sinulla ole suojaa tai minkään näköistä turvaa. Mitä sinä haluat?
Dimitri hymähti taas ja käänsi päätään sivulle ja taas takaisin minuun.
- Tiedän, että sinä ammuit minua. Ja tapoit Igorin. Miten kuvittelet ikinä hyvittäväsi sitä millään keinolla?
Laskin katseeni Dimitrin jalkaan. Polven ympärillä oli jonkinlainen tukinivel. Eli olin ilmeisesti tuhonnut hänen jalastaan enemmän kuin mitä alunperin luulin.
- Mä en... Tiedä...
- Niimpä. Etpä tietenkään. Jos olisit mies, olisin jo vääntänyt niskasi nurin. Oletkin vähän harvinaisempi tapaus, monella tapaa. En muista onko elämäni aikana ollut yhtään naista näissä kuvioissa mukana. Tottakai joillakin on tyttöystäviä, sen ymmärrän.. Mutta miten sinä olet saanut itsesti näin syvään suohon, siitä kiinnostaisi kuulla enemmän.
- Sun ei tarvii tietää mun taustoista yhtään enempää.
- Katsotaanko? Kyllä sinä alat vielä puhua.
Dimitri nauroi ja käänteli päätään hetken. En tiedä kuulosteliko hän jotain, vai oliko se vain tapa.
- Adam... Tuoppas minulle se lyhyt ruoska.
Adam vastasi vain lyhyesti sanalla 'selvä.'
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mihin Dimitri sitä käyttäisi. Aloin miettimään vaihtoehtoja.. Olisiko fiksumpaa vain pyytää armoa.

Adam poistui vain muutamaksi minuutiksi ja palasi sitten nopeasti. Hänellä oli todellakin lyhyt ruoska kädessään, jonka antoi sitten lopulta Dimitrille. Mies nousi tuolista seisomaan ja käveli vierelleni laskien ruoskan olkapäälleni, jost ase valahti oikean rintani päälle. Aloin vapista kauhusta. Dimitri hiveli käsillään käsivarsiani, kaulaani, reisiäni.,. Mietin hetken mitä ihmettä hän oikein teki, mutta olihan se sanomattakin selvää. Dimitri tutustui kehoon koskettamalla, koska ei nähnyt mitään.
- Nyt alkaa olla viimeiset minuutit aikaa hellittää kielen kannattimia ilman kipua.
Dimitri suostutteli ja hiveli vielä olkapäitäni. Pysyin vaiti. En halunnut kertoa mitään. En yhtään mitään! Jos kertoisin hänelle kaiken, ei meillä olisi käytössä mitään heikkoja kohtia häntä vastaan.
- Eiks tätä voi hoitaa mitenkää muuten?
- Tuskin.
Dimitri oli täysin kylmä.
- Aiot sä olla yhtä raukkamainen ku Rasmus ja käydä heikomman kimppuun. Antasit mun edes olla vapaana ni katotaa kumpi tätä peliä oikeesti johtaa!
Haastoin Dimitrin. Yritin yllyttää häntä päästämään minut irti, mutta ei.
- Kysyn nyt viimeisen kerran, miten sinä päädyit näin isoon huumerinkiin mukaan?
Dimitri oli yllättävän kärsivällinen. Pidin katseeni hänessä ja olin vaiti. Hän laski vasemman kätensä oikealle reidelleni.
- Olen kärsivällinen mies. Ja vielä erittäin harkitseva ja joustava. Mutta koska sinä et suostu yhteistyöhön..
Dimitri nosti kätensä reideltäni ja löi olan takaa ruoskalla reiteeni. Huusin kuin hyena kivun takia, enkä voinut millään tavalla helpottaa oloani. Itkin harvoin kivun takia, nyt oli kuitenkin sen heti.
- Seuraava tulee paljaalle iholle. Nahkahousut pehmentää tätä aika hyvin.
Dimitri naurahti taas ja laski kätensä nyt olkapäälleni.
- Joko sieltä suustasi alkaa tulvia tekstiä?
Ja minä kun olin pitänyt Rasmusta oikeasti sairaana... En vastannut vieläkään. Itkin vain ja olin täysin keskittynyt kipuun.
- Ottakaa noi housut siltä pois. Päästään joskus itse asiaan.
Yhteisvoimin Adam ja Max kiskoivat nahkahousut jalastani. Katsoi reittäni. Se punotti ja siinä kulki kohonnut punoittava juova, mutta iho ei ollut rikki. Kipu ei hellittänyt, vaikka lyönnistä oli jo useampi minuutti aikaa. Dimitri laski kätensä uudelleen paljaalle reidelleni. Punoittava juova jäi suoraan hänen kätensä alle. Hengitykseni oli kiivas ja pelokas. Olin epätoivoinen.
- Noh? Vieläkö jaksat olla hankala?
En vastannut. En edes pystynyt kun haukoin yhä henkeäni. Dimitri nosti taas kätensä ja löi uudestaan edellisen jäljen viereen. En odottanut suurempaa tuhoa, mutta päin vastoi... Ihoni aukesi ja reiteeni tuli verestynyt avohaava.
- Eeeeeei! Eehheeeei!
Huusin minkä ääntäni vain sain. Koko oikea jalkani oli aivan turta. Veri valui hiljalleen pohjettani pitkin lattialle.
- Tahraat kauniin lattiani, En minä sitä tietenkään neä mutta kuulen miten pisarat putoilevat lattialle. Haha. Vieläkö haluat?
Kun en vastannut, Dimitri nosti ruoskan taas olkansa taakse ja valmistautui lyömään.
- Ei! Seis!
Huusin itkun ja kiihtyneen hengitykseni seasta. Dimitri laski ruoskan lattialle ja istui takaisin minua vastapäätä tuolille.

Kului vartti, ennen kuin sain taas henkeä ja pystyin puhumaan. Dimitri odotti kärsivällisesti liikahtamatta mihinkään suuntaan.
- Kaikki alkoi siitä, kun lähdin sijaisperheeni luota pois. Olin ajatellut, että tilanne vähän rauhoittuisi kun olisin hetken muualla. Menin Jehun luo. Hänellä oli jo pitkään ollut kiinostus minua kohtaan joten hyödyin sen hetken tilanteesta. Mutta kun olisin halunnut palata sijaisperheeseeni, Jehu ei enää päästänyt. Tutustuin pikkuhiljaa hänen kauttaan Romeoon, Lareen, Sergeihin ja Akiin. Koko kuvio alkoi kasvaa niin suuriin puitteisiin, ettei minulla enää oma järki kestänyt kasassa. Kun Rasmus alkoi periä omiaan Akilta, tutustuin silloin häneenkin. Minä olin vain kiristystä varten. Ryan oli silloin Rasmuksen juoksupoika. Minä pelkäsin. Rasmus teki minulle niin paljon pahaa. Rasmuksen ensimmäinen suunnitelma päätyi Sergein kuolemaan. Rasmus ampui hänet. Suoraan edessäni. Ja Sergein työ jäi sitten hänelle, jota suuresti yhä ihmettelen. Koko tilanne kärjistyi järjettömään takaa-ajoon ja Larekin menetti siinä henkensä. Muutin Tonin luokse tapahtuneen jälken ja elimme siellä inhimillisessä sovussa pienellä porukalla, kunnes kuulimme Rasmuksen ja meille silloin vielä tuntemattoman Alexin karanneen vankimielisairaalasta. Minut kaapattiin. Vapauteni riistettiin ja tämä kuvio alkoi paljastua hiljalleen oikeassa mittasuhteessa. Tapoin itse vahingossa Aten ja tajusin etten enää koskaan voi palata vanhaan.
Kertomukseni oli sekava, mutta Dimitri näytti ymmärtävän aivan kaiken.
- Jehu on pienimpiä nilkkejä tässä kuviossa. Jos menemme portaittain, Jehu on alimmalla tasolla. Minä hyvin pitkälti ylimmällä kahden muun kaartin johtajan kanssa. Meidän jälkeemme tulee Toni ja sen jälkeen vasta Rasmus. Olet kyllä sössinyt elämäsi hyvin lahjakkaasti.
Adam ja Max kuuntelivat kertomusta, mutteivät kommentoineet asiaan yhtään mitään. Dimitri jäi selvästi mietteliään näköisenä pohtimaan tapahtumia. En tiennyt mitä hänen kierossa mielessään vilisti, muttei varmasti mitään hyvää.
- Oot sä nyt tyytyväinen? Pääsenks mä pois?
Kysyin anelevasti. Dimitri vain naurahti voitontahtoisesti ja nousi tuolista.
- No et todellakaan.
Selvä se... Tämä oli siis kai minun loppuni. Oma pyhä helvettini jonne mätänisin.
- Ottakaa se mukaan. Viedään se ulos. Adam irrotti narun selkänojasta ja raahasi minut väkisin mukanaan pihalle. Jalkaani koski aivan perkeleesti ja se vuosi yhä hieman verta.

Menimme grillikatoksen luo. Kun olimme perillä, Adam tönäisi minua aika vauhdilla ja kaaduin. Löin ikävästi olkapääni maahan, kun en saanut käsillä otettua vastaan. Makasin siinä hetken ennen kuin aloin punnertaa ylös maasta. Pääsin istumaan asti, siitä ylös olikin sitten haastavampaa. Kaiken mukavan lisäksi haavaan meni hyvin todennäköisesti hiekkaa. Ainakin kivusta päätellen. Irvistin kivun takia hieman ja yritin vai siirtää ajatukseni muualle. Lopulta säikähdin kunnolla, kun Dimitri nosti minut seisomaan. Hän oli oikeasti joko lahjakas tai muuten vain taitava. Hän ei lainkaan epäröinyt toimia vaikka olinkin ampunut häntä, eikä hän nähnyt mitään. En tiedä auttoiko siihen se, ettei hän aina ollut sokea. Seisoin siinä Dimitrin otteessa täysin rauhallisesti. Yritin nyt toimia hänen mukaansa.