Eksyksissä

Viikot kuluivat. Harhailin ympäri kaupunkia onnellisena siitä, että olin vapaa ja sain nähdä tuntemattomia ihmisiä kaduilla. Se oli unelmieni täyttymys. Ilma oli raikas ja kaikki ahdinkoni oli poissa. Silti kysymykset kalvasivat mieltäni. Minulla oli ikävä Ryania. Halusin hänen luokseen. Ja Romeon. Entä Toni? Mitä jos Alex ja Rasmus löytävät minut? Suurin kysymys oli kuitenkin Dimitrin kohdalla, kuka hänet ilmiantoi? Yritin pyyhkiä kaikki kysymykset pois mielestäni ja nauttia elämästä, mutta se oli lähes mahdotonta, sillä tiesin kokoajan sisimmässäni, että jonakin päivänä kohtaisin pelkoni tavalla tai toisella. Dimitri oli puoli vahingossa auttanut minut pois Rasmuksen löylytyksestä. Liikuin nykyään vain päiväs aikaan ja ihmisten ilmoilla. Välttelin syrjäkujia ja pimeitä iltoja. Yksi huono puoli elämässäni kuitenkin oli. Minulla ei ollut kotia. Nukuin lehtiroskiksissa pääsääntöisesti. Olin todellakin hunningolla. Ajattelin, että menisin käymään Tonin kämpillä, jos hän sattuisi siellä olemaan. Ehkä hänellä olisi tarjota minulle majapaikka kunnes löytäisin asunnon.

Hörppäsin päiväkahvini loppuun läheisessä ravintolassa. Se oli ollut pystyssä niin kauan kuin muistan ja omistaja oli jo vanha mies, mutta aina ihan yhtä iloinen asiakaspalvelija. Voisin ehkä kysyä häneltä töitä. Rahani olivat vähissä enkä ollut keksinyt mitään työtä itselleni. Kiitin vielä kahvista ja poistuin rakennuksesta. Minulla oli vain olkalaukku mukanani. Siellä oli muutamia vaatteita, jotka jouduin pesemään pakon edestä milloin missäkin yleisellä pesupaikalla tai pesulassa, joka oli todella kallista. Nyt suuntaisin kuitenkin Tonin luokse ja pyytäisin häneltä apua. Matkaa oli vajaa kilometri.

Aurinko oli korkealla. Se lämmitti mukavasti paljaita käsivarsiani. Pääsin nopeasti perille ja näin tutun rantahuvilan. Huokaisin syvään ja puhalsin ilman ulos. Toistin saman muutaman kerran ennen kuin astelin ovelle ja soitin ovikelloa. Kuulin sisältä askelia. Olin varautunut, että Toni avaisi oven, mutta kauhukseni vastassa olikin Rasmus ja Alex.
- Mit...?!
Olin huutamassa ja aioin kääntyä kannoillani ja lähteä pois, mutta Rasmus nappasi kiinni käsivarrestani ja kiskaisi sisälle.
- Hei, ei onnistu mä oon ollu jo monta viikkoa omillaan ja mä en todellakaan aio jäädä teidän kidutettavaks.
Sanoin hieman vihaisesti, vaikka seurasinkin Rasmusta muuten mukisematta.
- Istu.
- Mä en oo mikään koira.
Sanoin Rasmukselle vastaan, mutta Rasmus oli ohjannut minut jo tuolin eteen ja Alex painoi minut olkapäistä istumaan selkänojan takaa. Lopulta Tonikin ilmestyi paikalle.
- Toni!
Huusin iloisesti ja aioin tottakai heti pinkaista ylös tuolista, mutta ei. Alex painoi minut takaisin istumaan.
- Missä hitossa sä oot ollu nää viikot?
Tonin ääni oli hämmästynyt, mutta samalla myös helpottunut.
- Vähän siellä täällä. Jos suoraan sanotaan, oon vähän ehkä hunningolla.
- Anteeks et sanon tän ääneen mut siltä sä vähän näytätkin.
Toni tokaisi ja rykäisi heti siihen perään.
- Mut miks..? Alex ja Rasmus? Missä Ryan ja Romeo on?
Olin aivan pyörällä päästäni. Luulin, ettei Toni tullut oikein toimeen Rasmuksen ja Alexin kanssa, mutta nyt he olivat täällä kaikki ja olivat hyvää pataa keskenään.
- Ryan ja Romeo tulee kohta. Meil on sulle asiaa, joka sun on todella hyvä tietää.
Olin aivan pyörällä päästäni. Rasmus oli tuijottanut minua koko sen ajan, kun olin keskustellut Tonin kanssa.
- No mitä?
Kysyin Rasmukselta hölmistyneenä. Hän ei vastannut mitään.
- Toni, voinks mä jäädä tänne siihe asti et löydän kämpän?
- Mun puolesta, mut siinä saattaa olla yks pikkune ongelma.
- No joks voitte kertoo? Toi vihjailu on raivostuttavaa!

Samassa ovi kävi. Näin Ryanin ja Romeon.
- ....!
En osannut sanoa mitään vaikka kuinka yritin. Pinkaisin tuolista ylös ja juoksin Ryanin syliin ja halasin tätä ja samoin Romeota.
- Me luultii jo et Dimitri teki susta selvää enne ku joutu linnaan.
Romeo sanoi ja kuulosti lopulta helpottuneelta kun oli halannut minua.
- Susan, sun ois nyt parasta istuu alas.
Toni sanoi ja vilkaisin häntä olkani yli. Palasin tuoliin istumaan ja tuijotin Tonia odottaen, mikä järkytys minua nyt kohtaisi.
- Dimitri on tutkintavankeudessa, mut jos nillä ei oo enempää näyttöä, kuin sulla kiristäminen, sen kakku saattaa jäädä lyhyeks. Ja lisäks Dimitri passitti muutaman alaisensa sun perääs... Ja ne ettii sua, koko kaupungista.
- ...Tota... Mitä tarkottaa muutama alainen?
Toni vilkaisi Rasmukseen ja Alexiin.
- Noin 45.
- Että mitä!?
Huusin ja iskin käteni vauhdilla tuolin käsinojiin.
- Ja siks sun täällä majailus saattaa olla huono idea. Ne vahtii varmasti jollain tasolla tätä mestaa. Ja Rasmuksen ja Alexin piilopaikka on poltettu tuhkaks. Eivät kuitenkaan saanut kaksikkoa hengiltä. Ja olivat Rasmus ja Alex miten perseestä tahansa, he saattavat voida auttaa sinua.
En pitänyt ajatuksesta. En todellakaan.
- Mitä ne Dimitrin alaiset musta haluaa?
- Ne yrittää saada sut Dimitrin luokse vankilaan. On asioita, joita Dimitri ei anna alaistensa hoitaa, vaan haluaa toimia itse.
- No onks se nyt niin paha jos käyn siellä kuuntelemassa mitä sillä on sanottavaa?
- Luuletko, et ne päästää sua enää pois jos kerran jäät kiinni?
Vaikenin. Olisin taas lähtöpisteessä,

Pian oveen koputettiin.
- Se on varmaan Jehu. Se lupas tulla käymään.
Toni meni ovelle ja avasi sen. Ennen kuin ovi oli ehtinyt edes kunnolla auki, joki potkaisi sen vauhdilla lähes pois saranoiltaan ja löi samalla Tonia kasvoihin. Toni lensi lattialle selälleen katsoi tunkeilijoita. Rasmus ja Alex astuivat eteeni suojaksi.
- Te ootte Dimitrin alaisia, eikö niin?
Toni kysyi ja pyyhkäisi verta suun pielestään. Miehet eivät sanoneet mitään, tuijottivat vain.
- Ampukaa ne jos ne ei väistä.
Tuttu ääni. Olin varmasti kuullut tuon ja tunsinkin sen, en vain heti saanut kiinni, että kuka kyseessä oli.
- Ettekä varmana ammu!
Huusin vihaisesti ja nousin tuolista ja survouduin Rasmuksen ja Alexin välistä näkyviin. Tunnistin lopulta tutut kasvot. Adam ja Max.
- Susan, sä varmaan ymmärrät, et ihan sun omaks parhaakses sä lähdet nyt meidän mukaan.
Katsoin Adamia vihaisesti enkä vastannut mitään.
- Kuten haluat. Käykää kiinni.
Samassa meille tuntemattomat miehet tarrasivat kiinni Tonista, Rasmuksesta, Romeosta, Ryanista sekä Alexista. Adam itse otti askeleita minua kohden. Ajattelin, että pakeneminen olisi nyt hyvä vaihtoehto. Ajatuksissani kävi poistua takaovesta, mutta kun käännyin lähteäkseni sille, oli Max jo siirtynyt taakseni eikä minulla ollut miään mahdollisuutta paeta. Max tarrasi käsivarsistani kiinni ja yritti pidellä minua aloillaan. Tein kaikkeani päästäkseni irti.
- Sanoinhan et me tarvitaan näitä.
Adam sanoi, mutten ymmärtänyt mistä hän puhui.
- Pistähä se nyt siihe lattialle.
Adam oli hyvin rauhallinen. Max väänsi käteni selkäni taakse, jonka seurauksena putosin suoraan polvilleen maahan. Siitä minut olikin helppo kaataa vatsalleen. Toinen käteni oli vapaa, mutten voinut tehdä mitään. Minua sattui. Huusin ja itkin.
- Laita sen kädet maahan. Maxin polvi oli selkäni päällä ja nyt hänen kätensä olivat ranteissani kiinni. Käteni olivat lukittu tiukasti lattiaa vasten. Samassa tunsin alaselässäni neulan piston.
- Lopeta!
Huusin itkun ja pelon sekaisen tunteen keskeltä. Kun pistos oli ohi, päässäni tuntui outo humahdus ja maailma muuttui hieman usvaiseksi.
- Noni, roudataa se autoon. Noi rauhottavat kestää muutaman tunnin.
Eli minuun pistettiin rauhottavia. Max nosti minut ylös lattialta ja kantoi ulos ja laski minut mustan volvon takapenkille.