Heikkous

Pitkän tovin jälkeen Adam ja Max myöntyivät siihen, että kolmikko otettiin mukaan. Menisimme varmasti tapaamaan taas Dimitriä vankilaan, joten en lähtenyt sinne vain Adamin ja Maxin kanssa. Nousimme kaikki autoon ja matkasimme suoraan vankilalle. Päädyimme samaan huoneeseen kuin viimeksikin, eikä taaskaan vartijoita näkynyt huoneessa. Dimitri istui vastapuolelle typerä hymy naamallaan. Minä istuin tuoliin ja nostin luurin korvalleni.
- Sä valehtelit.
Oli ensimmäinen lauseeni miehelle. Dimitri naurahti.
- En. Enhän minä tehnyt mitään. Alaiseni hoitivat homman.
- Sama asia.
Tiuskaisin vihaisesti. Jos lasi ei olisi ollut välissämme, olisin varmasti kuristanut Dimitrin.
- Homma on nyt tämä... Sinulla ei hirveästi ole valinnan varaa. Jos nimittäin haluat vielä nähdä Rasmuksen ja Alexin.
En nyt tiennyt halusinko nähdä heidät, mutta parempi vaihtoehto sekin olisi kuin Dimitri.
- Entäs Ryan?
- Sille minä en voi valitettavasti mitään. Alaiseni eivät ilmiantaneet häntä.
Mulkaisin Dimitriä vihaisesti.
- Miks mä uskosin sanaakaan siitä mitä sä sanot?
Romeo ja Toni aikoivat sanoa jotain, mutta vaikenivatkin saman tien.
- Koska sulla ei oo mitään muuta enää jäljellä.
Tuokin oli totta. Puristin käteni nyrkkiin tiukasti ja mietin hetken sanonko mitään typerää.
- Mitä meidän pitää tehdä?
- Korjaan, sun pitää tehdä.
Dimitri keskeytti minut ja odotti.
- Niin mitä?
Jatkoin vihaisena ja aloin jo oikeasti hermostua.
- Sä järjestät mut täältä vapaaksi.
Katsoin Dimitriä epäuskoisena.
- No miten sä luulet et mä sen teen?
- Se on mulle aivan sama, keksi jotain. Ja kun mä oon vapaa, järjestän myös Alexin ja Rasmuksen vapaaksi.
Katsoin Carlia.
- Se olin minä joka järjesti sinut vankilaan, ei Susan.
Dimitri vilkaisi myös Carliin.
- Olisihan se pitänyt arvata. Saat maksaa velkasi auttamalla Susania.
Nyt me vasta liemessä olimmekin.

- Adam ja Max pitävät huolen siitä, ettette pääse karkaamaan.
Dimitri hymyili ja sulki luurin. Nousin vihaisesti tuolista ylös ja olin jo lähdössä huoneesta, kun Adam tarrasi käteeni, taivutti sen selkäni taakse ja otti toisella kädellä tukastani kiinni ja talutti vielä lasin eteen. Luin Dimitrin huulilta sanat: Jos epäonnistut...
Ja käsimerkin kurkun auki viiltämisestä. Adam päästi minut tämän jälkeen irti. Tässä sitä taas oltiin. Adam ja Max lähtivät mukaamme ja pitivät huolen siitä, että emme pääsisi pakenemaan.

Adam poltti ulkona vielä tupakan ennen kuin lähtisimme takaisin Tonin luo. Vilkaisin Carlia. En tiennyt olinko hänelle vihainen siitä, että tämä oli ilmiantanut Dimitrin, koska sotku oli nyt vain pahentunut ja kaikkien kohtalo oli vaakalaudalla. Etenkin omani.
- Mitä?
Carl kysyi ja katsoi minua.
- Sano sinä se. Mitä helvettiä me tehdään!?
Polkaisin jalkaani. Adam ja Max vilkaisivat minua, mutta eivät kommentoineet kiukunpuuskaani.
- Kyllä me jotain keksitään.
Toni sanoi ja yritti rauhoitella. Hän laski kätensä olkapäälleni, mutta läimäytin Tonin käden pois olkapäältäni ja tuhahdin vihaisesti.
- Me? Mun henkihän se tässä on uhattuna. Jumalauta jos mä en saa Dimitriä vapaaks ni mut tapetaan.
Olisin voinut itkeä. Olin todella peloissani.
- Susan... Mulla olis yks ehdotus... Se tuhoo mun loppuelämän, mut jos se saa sut pelastettua, mä voisin miettiä sitä.
Carl jatkoi ja minä kiinnostuin kyllä, mistä oli kyse.
- Jos mä otan syyt...
En ollut uskoa korviani.
- Mut tajuut sä et sä istusit varmaan loppu elämäs vankilassa?
Ihmettelin ja katsoin pitkään Carlia.
- Sittenpähän olen maksanut virheestäni...
Vaikenin. Se kyllä pelastaisi minut, muttei ollut takeita pääsisikö Dimitri silti vapaaksi. Viranomaiset olivat varmasti alkanut tutkia Dimitrin taustoja.
- En mä tiedä onks se hyvä idea....
Toni aloitti kun kukaan ei sanonut mitään.
- On se. Oikeudenkäynti oli  jo, te ette olleet siellä. Se hoidettiin nopeasti koska Dimitri oli tutkintavankeudessa. Jos mä kerron vannoneeni väärän valan, mä joudun linnaan ja Dimitri pääsee vapaaksi. Otan kaiken harteilleni.
En osannut sanoa mitään. Carlin elämä olisi kirjaimellisesti tuhottu. Ansioitunut lääkäri... En voinut estää Carlia jos hän halusi niin tehdä, mutten voinut kannattaa ajatusta.
- Lähetää menee.
Adam sanoi ja tumppasi röökinsä. Nousimme mukisematta autoon ja ajoimme takaisin Tonille.

Istuimme keittiössä. Kukaan ei sanonut mitään. Adam istui apupöydällä ja pyöritteli veistä käsissään taitavasti edes takaisin tappaakseen aikaa. Vilkuilin vuoroin kaikkia ja huokaisin syvään.
- Mä lähden tapaamaan Ryania.
Sanoin äkisti, jonka jälkeen Adam iski veitsensä pöytään pystyyn.
- Ja et tasan lähde.
Adam sanoi ja laskeutui pöydältä lattialle.
- Ja mitenhä sä sen luulet estäväs? Lähe mukaan jos noin paljon kuumottaa.
Sanoin vihaisesti ja nousin pöydän äärestä ja löin käteni pöydän kanteen.
- Hyvä on.
Adam sanoi rauhallisesti, irrotti veitsen pöydästä ja laittoi sen takaisin vetolaatikkoon. Yllätyin Adamin rauhallisuudesta. En provosoinut häntä vaikka oletin niin.
- Mennään.
Sanoin ja lähdin ulko-ovea kohti.
- Susan... Selviit sä?
Romeo kysyi vielä. Vilkaisin häntä olkani yli ja sitten Adamia.
- Selviän.
Lähdimme Adamin kanssa tapaamaan Ryania.