Sotku

Olin nukkunut yön levottomasti. Vaikka mikään ei varsinaisesti ollut huonosti, olin silti huolissani jostakin koko ajan. Ryan nukkui vieressäni sikeästi, vaikka itse olin ollut hereillä jo tovin. Nousin jalkeille ja hiivin keittiöön. Näin Rasmuksen puhelimen lojuvan apupöydällä. Otin sen käteeni. Se oli päällä. Mieleeni juolahti, ettei Tonille vielä oltu soitettu. Avasin näppäinlukon ja aloin etsiä Tonin numeroa.
- Mitä sä luulet tekeväs?
Säikähdin tavattomasti, kun Rasmus kiskaisi puhelimen kädestäni itselleen ja ilmestyi kuin tyhjästä luokseni.
- Mä ajattelin et soitan Tonille ja kerron eilisestä.
Vastasin mitään kiertelemättä.
- Se asia on jo hoidossa. Hoidin sen eilen kun sä olit jo nukkumassa.

- No nii varmaa...
Sanoin hieman närkästyneesti ja nojasin käsilläni apupöytään. Rasmus siirtyi taakseni. Nyt oli jälleen pysyttävä rauhallisena ja antaa hänen koskea. Rasmus nosti kätensä hartioilleni ja hieroi niitä kevyesti. Se tuntui hyvältä. En ollut koskaan käynyt hierojalla, vaikka varmaan pitäisi. Olin aina hyvin jumissa hartioistani. Pian Rasmus kuitenkin lopetti ja laski kätensä selkääni pitkin takamukselleni puristaen kevyesti. Käännyin ympäri Rasmuksen edessä ja katsoin häntä silmiin nyt noin 20cm päästä. Rasmuksen kädet olivat yhä takamuksellani. Rasmus suuteli minua. En vastustellut. Suutelin häntä takaisin ja esitin mukana. Yläkerrasta kuului kolahdus. Rasmus lopetti heti ja vilkaisi portaiden suuntaan ja irrottautui minusta. Jäin nojaamaan yhä apupöytään, mutta nyt selkäni oli pöytää kohden. Vilkaisin vielä Rasmusta, joka pujahti ulos kun Ryan ja Romeo astelivat alakertaan. Ryan jatkoi matkaa suoraan kahvinkeittimen luo. Romeo näytti hieman salamyhkäiseltä ja hän katselikin ympärilleen muutamaan kertaan.
- Susan... Mä tiedän mitä peliä te pelaatte ja mä oikeesti pelkään et tää ei tuu päättyy hyvin.
Romeo oli kyllä oikeassa. Hän pelkäsi syystä. Mutta nyt oli käytettävä kaikki keinot.
- Jos tää paljastuu ni... Ainakin ollaa yritetty kaikki keinot paeta.
- Mä vaan pelkään että tässä keinossa on sun henkes panttina. Tai Ryanin.
Tiesin senkin, mutten voinut enää perääntyä. Olin jo lähtenyt vaaralliseen leikkiin ja minun oli leikittävä se loppuun. 

Siirryimme kaikki ulos hörppimään aamukahvia. Ainoa, joka ei heti ollut seurassamme oli Alex. Myöhemmin hänkin ilmestyi ja toi uutisia.
- Toni tulee tänään taas käymään täällä.
- Mitä miks?
Kysyin heti perään häneltä ja käännyin katsomaankin häntä. 

- Rasmus oli sopinu. Nii sori Rasmus, vastasin sun luuriis ku näin et Toni soitti. Se kysy vaan et monelt se voi tulla. Se lähti ajaa saman tien.
- Tuleeks Jehu?
Rasmus esitti jatkokysymyksen.
- Ei. Toni tulee täl kertaa yksin.
Jäin heti miettimään syytä. Ehkä se ei kuulunut minulle. 

Aikaa oli kulunut tunnin verran, kun Toni lopulta ilmestyi paikalle.
- Kertosiksä heti alkuun, miks Jehu ei tullu?
Rasmus uteli heti alkuun. Totta puhuen se tieto kiinnosti minuakin.
- Se pelkää Dimitriä. Kuten Akikin ja jättäytyi pois. Olemme kyllä yhteyksissä, mutta Jehu ei halua Dimitristä vihollistaan.
Jokainen tuntui pelkäävän Dimitriä jollakin lailla ja kaikki pakenivat häntä omalla tavallaan.
- No entä sä sitten?
Alex kysyi ja varmaan oletti, että Tonikin pelkäisi.
- Minulla ei ole syytä pelätä. Sain nimittäin tietooni, että muutama vanha tuttuni ja alaiseni voivat auttaa. Lisäksi yksi heistä tuntee Skyn. Sky on kaikkien kaartien ylipäällikkö. Alemmat kaartit eivät varsinaisesti palvele häntä, mutta kunnioittavat ja pitävät arvossa. Sky asuu vielä kuukauden verran Englannissa ja muuttaa sitten takaisin tänne. En tiedä miksi hän lähti ulkomaille. Saan varmaan lisätietoja kun tapaan tuttavani.
- Montako sait avuksi?
- 4.
Toni vastasi Rasmuksen kysymykseen.
- Työtä pelkäämättömiä. He tietävät kyllä kuka Dimitri on, mutta tulevat silti avuksi.
Muutamakin apujoukkoon liittyvä henkilö auttoi tässä kohtaan. Ehkä meillä paloi taas pieni toivon kipinä.
- Voinks mä jutella hetken Tonin kanssa kahden?
Kysyin äkisti ja vilkaisin Rasmukseen. Hän sen varmaan päättäisi. Hetken hän näytti mietteliäältä ja tuijotti minua pidemmän tovin. Lopulta hän vilkaisi muuhun porukaan ja nyökkäsi taloa kohti. Kaikki menivät sisälle, paitsi minä ja Toni. Nappasin Tonia kädestä kiinni ja kiskoin tämän mukanani aitan portaille. Varmistin vielä ettei ketään varmasti näkynyt missään.
- Toni, mä oon tehny jotain tosi typerää.
Toni kääntyi katsomaan minua heti kun oli istuutunut portaille.
- Mä oon antanut Rasmukselle sen mitä se haluaa. Eli huijaan sitä suoraan sanoen. Valehtelen. Siinä toivossa että pääsisin pakoon, jos hän luottaa minuun tarpeeksi.
Toni oli vaikean näköinen eikä osannut hetkeen sanoa mitään. Hän näytti hyvin mietteliäältä.
- Siis sä.. Susan, kai sä tajuat et jos sä jäät kiinni jotakin kautta... Rasmus voi tehdä susta silppua. Tai jostakin sun läheisestä. Ihan vaan kostoks.
- Se oli oikeastaan alunperin Ryanin idea.
- Miksei Ryan tajunnut kertoa riskejä silloin? Todella ajattelematonta.
Olihan Toni tavallaan oikeassa. Olin todella syvässä suossa ja vajosin kokoajan kohti pohjamutia.
- Ja nyt sä et voi jättää tätä leikkiä kesken. Sä oot kyllä saanut ittes sellaseen soppaan et en ole ihan hetkeen toista samanlaista nähnyt.
- Toi lohdutti tosi paljon...
Sasnoin sarkastisesti.
- Kunhan se Dimitri saadaan hitoille tästä kuviosta, autan sut seuraavaks pakoon.
- Ei ole ihan helppo homma. Tapoin vahingossa Aten ja yhden Dimitrin alaisen.
- Siis mit..?
Toni keskeytti lauseensa. Eikö hän ollut kuullut kummastakaan tapauksesta. En muistanut kerroinko edes Aten kohtalosta.
- Sillä lailla. Seuraava ongelma onkin jos saan sut pois täältä, Rasmus vielä antautuu ja paljastaa sun osuuden asiaan ja istut kakkua Rasmuksen kanssa.
Tuotakin olin miettinyt. Kukaan ei tiennyt miten tämä tulisi päättymään.
- Yritetään silti pitää lippu korkeella.
Mies jatkoi vielä ja silitti poskeani rauhallisessti ja hymyili minulle.
- Kiitos, Toni.
Sanoin ja jaksoin jopa hieman hymyillä Tonille takaisin. Lopulta hurmuri poistui taas luotamme ja arki jatkui.

Myöhemmin iltapäivällä pelasimme Alexin kanssa korttia keittiössä. Hän oli löytänyt kortit jostakin huoneen lipastosta. Eihän piilopaikassa hirveästi ollut tekemistä, joten tämä oli hyvää ajanvietettä. Pelasimme paskahousua. Olin jo voittanut 4 peliä ja Alex yhden. Kuudes oli kesken ja minä olin taas voitolla.
- Oot sä pelannu paljonkin korttia? Must tuntuu et en millään meinaa pärjätä.
Alex naurahti ja iski ässän kurkon päälle ja kaatoi pöydän kortit.
- Tää peli on ihan arpapeliä. Tottakai taktiikka vähän auttaa, mutta loppujen lopuksi kortit ratkasee.
- Ne tuntuu ratkasevan nykyään aika paljon.
Rasmus keskeytti keskustelumme ja istui pöydän ääreen.
- Ottakaa mut mukaan seuraavalle kierrokselle.
Alex vain nyökkäsi hyväksyvästi ja jatkoimme pelin loppuun. Minä voitin taas. Jaoin kortit meille kolmelle ja sain hyvät aloituskortit. Lätkimme vuoron perään kortteja pöytään. Käytin kaiken mahdollisen taktiikkani, mitä nyt tässä pelissä sitä pystyi ylipäätään käyttämään. Loput porukasta käveli keittiöön seuraamaan peliä. Voitin jälleen. Toisena pelistä pääsi ulos Rasmus ja Alex hävisi.
- Gah. Mä en kyllä enää pelaa.
- Oot huono häviäjä.
Naurahdin Alexille, joka kyllä naurahti takaisinkin.
- Voi olla, mut sut on mahdotonta voittaa!
Minulla oli ollut tuuria matkassa.
- Riippuu kai vähän lajista. Ammunta ja korttipelit ainakin menee, mutta entä kaikki muu?
Rasmus vihjaili ja käännyin katsomaan häntä.
- Mikä muu..?
Rasmus oli vastaamassa, mutta hänen puhelimensa alkoi soida ja tilanne keskeytyi.
- Dimitri.
Rasmus sanoi meille ja vastasi puhelimeen tervehtimällä.
- Kamaa ei ollut tarpeeksi. Luulitteko saastaiset nulikat, että kanssani voi lähteä soitellen sotaan ja vielä pelleillä? Olen varoittanut teitä muutamaan otteeseen ja nyt mittani on täysi.
- Hei venaaha nyt! Kai tästä voi neuvotella!
Rasmus yritti jotenkin hyvitellä ja rauhoitella.
- Älkää unta nähkö. Pelailkaa vain korttia, kun vielä voitte.
Puhelu sulkeutui.
- Mistä helvetistä se ties...?
Rasmus aloitti ja vilkaisi porukkaan. Minäkin tajusin heti mitä Rasmus ihmetteli.
- Missä Dean on?
Alex hämmästeli ja etsi katseellaan miestä, mutta Dean oli kadonnut.
- Ei jumalauta..
Rasmus nousi pöydästä ja hyökkäsi suoraan Ryanin kimppuun. Ryan kaatui selälleen maahan ja löi kovan kuuloisesti päänsä lattiaan. Rasmuksen polvi oli Ryanin rintakehällä. Ryan näytti siitäkin huolimatta rauhalliselta.
- Tiedätkö sä tästä jotain!?
Rasmus huusi minkä ääntään sai.
- Kuulen vähemmälläkin, en tiedä.
Minä menin tönimään Rasmusta pois Ryanin kimpusta, mutta turhaan. Rasmus ei tuntunut liikkuvan mihinkään suuntaan.
- Alex, ota Susan ja vie se pois.
Vilkaisin olkani yli Alexia, joka asteli luokseni ja nappasi minua molemmista käsivarsista kiinni.
- Ei! Lopeta! Päästä!
Huusin ja yritin potkia Alexia. Tämän jälkeen Alex kaatoi minutkin lattialle selälleen, istui lantioni päälle kevyesti ja tukki toisella kädellä suuni.
- Nyt rauhotut. Ja lopetat sen huutamisen ja meuhkaamisen.
Tilanne oli kääntynyt aivan päälaelleen ja mitä ilmeisimmin Dean oli jo häipynyt koko tontilta.

Yritin vain irrottautua Alexin otteesta, enkä edes kuullut Rasmuksen ja Ryanin keskustelua.
- Susan nyt jumalauta rauhotu!
Alex ärähti todella vihaisesti. Pysähdyin niille sijoilleni ja tuijtoin Alexia kauhu silmissäni.
- ... Ja mä luulen et Dean on voinut kokoajan työskennellä Dimitrille. En oo koskaan luottanu siihen.
Kuulin Ryanin sanovatn Rasmukselle.
- Eikä sulle tullu pieneen mieleen kertoa tätä meille? Jumalauta Dean tietää tän paikan ja se voi johdattaa Dimitrin tänne!
Rasmus huusi ja minä todellakin pelkäsin. Inhosin huutamista muutenkin.
- Se on riski nyt.
Ryan pysyi täysin rauhallisena. Minä itkin, mutta olin rauhoittunut Alexin alla. Alex oli ottanut kätensä pois suuni edestä ja odotti Rasmukselta käskyä. Romeo pysyi erossa koko kahakasta ja seurasi sivusta. Olin kiitollinen, ettei hän puuttunut asiaan. Häntä olisi vain satutettu.
- Rasmus, mitä me tehdään?
Alex kysyi ja vilkaisi häneen.
- Mä en todellakaan tiedä. Porukkaa voi olla jo matkalla tänne... Me ei päästä pakoon.
Rasmus kuulosti ahdistuneelta ja huolestuneelta.
- Ja nyt sun on aika valita, kenen puolella sä oot.
Rasmus kääntyi taas Ryanin puoleen ja jäi odottamaan tältä vastausta.