- Ja jos yrität karata, en aio ampua sinua jalkaan.
Dimitri sanoi tyynesti ja käveli ohitseni sisälle. Ymmärsin kyllä mitä Dimitri tarkoitti, joten nyt oli parempi pysyä asutuksella. Kävelin Adamin ja Maxin edellä sisälle ja jätin hupparini naulakkoon. Minulla oli tavattoman kuuma, joten oli mukavampaa olla ilman paksua hupparia. Ylleni jäi spagettiolkaintoppi, musta. Pidin topeista. Inhosin pitkähihaisia paitoja. Ne olivat ahdistavia ja hiostavia. Astelin Dimitrin perässä keittiön puolelle ja istuin valtavan pöydän ääreen. Dimitri laski nenäni eteen kahvikupin. Ihmettelin yhä, miten hän oli niin tarkka ja varma liikkeinen, vaikka oli sokea. Kiitin vaimeasti. Pian hän toi kahvipannun luokseni. Hän kokeili missä muki on ja kaatoi siihen kahvia.
- Maitoo, sokeria?
- Mä voin juoda mustana, kiitti.
Sanoin ja seurasin Dimitrin jokaista liikettä.
- Sokeana oppii toimimaa nopeasti. Oletin, että se veisi enemmän aikaa. Samalla "kuudes aistini" on kehittynyt hurjasta. Vaistoan helposti asioita joita muut eivät näe ja tunnen ihmisten liikkeet ilmavärähtelyssä. Jännittävää miten kaikki aistit tervöityvät kun yksi puuttuu.
Olisin varmaan jossain välissä itse kysynyt Dimitrin sokeudesta jos hän ei itse olisi ottanut sitä puheeksi. Hörppäsin kahvia.
- Oot sä varma et Rasmus ei oo lähteny pakosalle piilopaikasta?
Kysyin äkisti. Dimitrin silmät tuijottivat tyhjyyteen eikä hänen ilmeensä edes värähtänyt.
- En tietenkään, mut veikkaan et se yrittää löytää sut. Se on varomaton jos on peloissaan jostakin. Ja nyt se pelkää sun takias.
- Rasmus on raiskannu mut parikin kertaa.
Laskin katseeni pöytään. Kyynel vierähti poskelleni.
- Se ei ole miehen mittainen teko millään mittapuulla. Rasmus joutuu linnaan moneksi vuodeksi.
- Entä minä?
- Mitä sinusta?
Dimitri kysyi ja kuulosti kiinnostuneelta.
- Miten minun käy? Kun Rasmus ja Alex on taas linnassa.
- En ole vielä päättänyt. Voisit työskennellä minulle ja tienata kunnolla rahaa. Ja jäädä vaikka tänne.
En sanonut mitään. En olisi kuulostanut kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavalle jos olisin muka suostunut.
- Milloin aiot mennä asemalle?
- Heti huomen aamulla. Nukutaan yön yli. Olet varmasti väsynyt. Voit nukkua yhdessä vierashuoneista.
Kiitin jälleen ja nousin pöydästä kun olin juonut kahvin.
- Lähden näyttämään sun huoneen.
Dimitri asteli keittiöstä ulos ja lähti kohti yläkertaa. Toisessa kerroksessa oli huone, jossa minä yövyin. Peti oli petattu valmiiksi. Huoneessa oli myös sängyn vastapäätä valtava taulu tv ja vaatekaappi sen vieressä. Astuin huoneen sisään, jonka jälkeen Dimitri poistui seurastani.
Jännitys alkoi tuntumaan vatsassa. Perhosia lenteli edes takaisin joka puolelle ja käteni tärisivät. Pelko ei saisi nyt lamauttaa minua. Nukuin koko yön todella levottomasti ja katsoin kelloa vartin välein. Aika mateli matelemistaan ja odotin kellon soivan. Lopulta se soi. Ponnahdin ylös kuin pikku lapsi, joka odotti linnanmäelle pääsyä. Yritin kuitenkin malttaa mieleni, etten vaikuttanut liian innokkaalta menemään asemalle. Dimitri istui keittiössä.
- Sähän oot aikasin jalkeilla.
Sanoin rauhallisesti kun astuin keittiöön. Dimitri vain nyökkäsi, ei sanonut mitään.
- Lähetääks me mukaa?
Adam kysyi äkisti ilmestyttyään ovelle.
- No voithan sä heittää meidät kaupunkiin, mut ei sun asemalle tarvi tulla.
- Okei. Tulkaa ku ootte valmiita, mä meen jo ulos.
Adam meni edeltä, Istuin Dimitrin vastapäätä tuoliin ja tuijotin miestä vaikka hänen silmänsä olivat taas lasittuneet.
- Oletan, että elämäsi oli joskus vähän toisenlaista. Kerro asemalla vain kaikki rehellisesti niin pääset Rasmuksesta ja Alexista eroon.
- Tietenkin.
Sanoin heti vakuuttavasti. Höpötimme pienen hetken, jonka jälkeen lähdimme ulos ja nousimme auton kyytiin.
Matka oli vain muutaman kilometrin. Dimitrin lukaali siis sijaitsi hyvin lähellä kaupunkia. Adam parkkeerasi auton tien laitaan ja me nousimme Dimitrin kanssa ulos. Astelimme asemalle ja Dimitrin avatessa oven, meitä vastassa oli virkailija ja poliisi.
- Oletteko te Dimitri Ivanov?
Poliisi kysyi, johon Dimitri näytti hieman hämmentyneen ilmeen.
- Olen.
Sen sanottuaan poliisi nosti aseen vyöltään.
- Dimitri Ivanov, teidät on pidätetty.
Samassa Dimitri otti minut otteeseensa ja nosti aseen vyöltään aivan yhtä nopeasti kuin poliisikin. Aseen piippu oli nyt ohimollani. Tiesin, että rimpuilu vain vaikeuttaisi tilannettani. Tilanne oli äkkiä kääntynyt aivan päälaelleen.
- Nyt hieman varovaisuutta pyydän, etten sotke teidät toimistonne lattioita.
Dimitri puhui tyynen rauhallisesti. Paikalle ilmestyi lisää henkilökuntaa. Jokainen paikalle ilmestynyt poliisi oli aseistettu.
- Päästä tyttö. Et pääse täältä enää pakoon.
Dimitri piti hiuksistani kiinni ja kiristi nyt otettaan. Inahdin kivusta.
- Minä tulin ilmiantamaan Rasmuksen ja Alexin. Ja minut pidätetään?
- Älä sinä heistä enää huolehdi. Sekin asia on hoidossa.
Poliisi sanoi ja tähtäsi yhä Dimitriä.
- Mistä minua sitten syytetään?
Olin myös todella kiinnostunut kuulemaan sen.
- Vapauden riistosta, huumeiden välityksestä, tapon yrityksestä ja veropetoksesta.
Tulihan se sieltä. Nyt oli enää päästävä tilanteesta pois.
- Minä poistun nyt, ja turha seurata, tai tyttö kuolee. En jää tänne kuuntelemaan syytöksiänne.
Dimitri sanoi ja kiskoi minua mukaansa. Poliisi otti muutaman askeleen meitä lähemmäs. Menimme takaperin kohti ulko-ovea. Nyt oli tilaisuuten. Näytin poliisille oikealla kädelläni merkin 3...2...1... Nojasin kaikella voimalla Dimitriin ja potkaisin jaloillani vauhtia ovenkarmista. Dimitri kaatui selälleen ja minä siinä mukana. Löin pääni asfalttiin, mutta ilmeisesti Dimitri löi pahemmin. Hänen päänsä alta tuli verta ja hän oli tajuton.
- Vauhtia miehet!
Dimitrin kansssa keskustellut poliisi huusi ja useampi poliisi juoksivat saman tien Dimitrin luo ja laittoivat tämän rautoihin. Adam oli paennut paikalta. Autoa ei näkynyt missään. Pitelin päätäni, johon jomotti aivan vietävästi.
- Oletko kunnossa?
Poliisi kysyi ja nyökkäsin vain.
- Aika uhkarohkea temppu. Olisit saattanu menettää henkes.
- No.. En menettäny.
Sanoin rauhallisesti ja hieman naurahdin. Olin helpottunut. Olin elossa.
- Kuka Dimitrin ilmiantoi? Entä Rasmus ja Alex?
- Sitä minä en voi valitettavasti kertoa. Etkös sinä ollut Rasmuksen ja Alexin luona?
Mietin hetken, mitä vastaisin.
- Olin, mutta pääsin pois. En tiedä mitään heidän liikkeistään.
Osittain se olikin totta. Poliisi laski käden olkapäälleni.
- Viedään sinut päivystykseen. Sait varmaan aivotärähdyksen.
Matkasin poliisiauton kyydissä päivystykseen ja minut tutkitttiin huolella. Olin saanut lievän aivotärähdyksen, muuten kaikki oli kunnossa. Kiitin vielä poliisia kyydistä ja astuin ulos sairaalasta. Vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Hymyilin. Minä olin viimein vapaa. Mutta kysymykset kalvasivat mieltäni... Jäivätkö Rasmus ja Alex piilopaikkaan? Missä muut olivat? Kuka ilmiantoi Dimitrin?
- Maitoo, sokeria?
- Mä voin juoda mustana, kiitti.
Sanoin ja seurasin Dimitrin jokaista liikettä.
- Sokeana oppii toimimaa nopeasti. Oletin, että se veisi enemmän aikaa. Samalla "kuudes aistini" on kehittynyt hurjasta. Vaistoan helposti asioita joita muut eivät näe ja tunnen ihmisten liikkeet ilmavärähtelyssä. Jännittävää miten kaikki aistit tervöityvät kun yksi puuttuu.
Olisin varmaan jossain välissä itse kysynyt Dimitrin sokeudesta jos hän ei itse olisi ottanut sitä puheeksi. Hörppäsin kahvia.
- Oot sä varma et Rasmus ei oo lähteny pakosalle piilopaikasta?
Kysyin äkisti. Dimitrin silmät tuijottivat tyhjyyteen eikä hänen ilmeensä edes värähtänyt.
- En tietenkään, mut veikkaan et se yrittää löytää sut. Se on varomaton jos on peloissaan jostakin. Ja nyt se pelkää sun takias.
- Rasmus on raiskannu mut parikin kertaa.
Laskin katseeni pöytään. Kyynel vierähti poskelleni.
- Se ei ole miehen mittainen teko millään mittapuulla. Rasmus joutuu linnaan moneksi vuodeksi.
- Entä minä?
- Mitä sinusta?
Dimitri kysyi ja kuulosti kiinnostuneelta.
- Miten minun käy? Kun Rasmus ja Alex on taas linnassa.
- En ole vielä päättänyt. Voisit työskennellä minulle ja tienata kunnolla rahaa. Ja jäädä vaikka tänne.
En sanonut mitään. En olisi kuulostanut kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavalle jos olisin muka suostunut.
- Milloin aiot mennä asemalle?
- Heti huomen aamulla. Nukutaan yön yli. Olet varmasti väsynyt. Voit nukkua yhdessä vierashuoneista.
Kiitin jälleen ja nousin pöydästä kun olin juonut kahvin.
- Lähden näyttämään sun huoneen.
Dimitri asteli keittiöstä ulos ja lähti kohti yläkertaa. Toisessa kerroksessa oli huone, jossa minä yövyin. Peti oli petattu valmiiksi. Huoneessa oli myös sängyn vastapäätä valtava taulu tv ja vaatekaappi sen vieressä. Astuin huoneen sisään, jonka jälkeen Dimitri poistui seurastani.
Jännitys alkoi tuntumaan vatsassa. Perhosia lenteli edes takaisin joka puolelle ja käteni tärisivät. Pelko ei saisi nyt lamauttaa minua. Nukuin koko yön todella levottomasti ja katsoin kelloa vartin välein. Aika mateli matelemistaan ja odotin kellon soivan. Lopulta se soi. Ponnahdin ylös kuin pikku lapsi, joka odotti linnanmäelle pääsyä. Yritin kuitenkin malttaa mieleni, etten vaikuttanut liian innokkaalta menemään asemalle. Dimitri istui keittiössä.
- Sähän oot aikasin jalkeilla.
Sanoin rauhallisesti kun astuin keittiöön. Dimitri vain nyökkäsi, ei sanonut mitään.
- Lähetääks me mukaa?
Adam kysyi äkisti ilmestyttyään ovelle.
- No voithan sä heittää meidät kaupunkiin, mut ei sun asemalle tarvi tulla.
- Okei. Tulkaa ku ootte valmiita, mä meen jo ulos.
Adam meni edeltä, Istuin Dimitrin vastapäätä tuoliin ja tuijotin miestä vaikka hänen silmänsä olivat taas lasittuneet.
- Oletan, että elämäsi oli joskus vähän toisenlaista. Kerro asemalla vain kaikki rehellisesti niin pääset Rasmuksesta ja Alexista eroon.
- Tietenkin.
Sanoin heti vakuuttavasti. Höpötimme pienen hetken, jonka jälkeen lähdimme ulos ja nousimme auton kyytiin.
Matka oli vain muutaman kilometrin. Dimitrin lukaali siis sijaitsi hyvin lähellä kaupunkia. Adam parkkeerasi auton tien laitaan ja me nousimme Dimitrin kanssa ulos. Astelimme asemalle ja Dimitrin avatessa oven, meitä vastassa oli virkailija ja poliisi.
- Oletteko te Dimitri Ivanov?
Poliisi kysyi, johon Dimitri näytti hieman hämmentyneen ilmeen.
- Olen.
Sen sanottuaan poliisi nosti aseen vyöltään.
- Dimitri Ivanov, teidät on pidätetty.
Samassa Dimitri otti minut otteeseensa ja nosti aseen vyöltään aivan yhtä nopeasti kuin poliisikin. Aseen piippu oli nyt ohimollani. Tiesin, että rimpuilu vain vaikeuttaisi tilannettani. Tilanne oli äkkiä kääntynyt aivan päälaelleen.
- Nyt hieman varovaisuutta pyydän, etten sotke teidät toimistonne lattioita.
Dimitri puhui tyynen rauhallisesti. Paikalle ilmestyi lisää henkilökuntaa. Jokainen paikalle ilmestynyt poliisi oli aseistettu.
- Päästä tyttö. Et pääse täältä enää pakoon.
Dimitri piti hiuksistani kiinni ja kiristi nyt otettaan. Inahdin kivusta.
- Minä tulin ilmiantamaan Rasmuksen ja Alexin. Ja minut pidätetään?
- Älä sinä heistä enää huolehdi. Sekin asia on hoidossa.
Poliisi sanoi ja tähtäsi yhä Dimitriä.
- Mistä minua sitten syytetään?
Olin myös todella kiinnostunut kuulemaan sen.
- Vapauden riistosta, huumeiden välityksestä, tapon yrityksestä ja veropetoksesta.
Tulihan se sieltä. Nyt oli enää päästävä tilanteesta pois.
- Minä poistun nyt, ja turha seurata, tai tyttö kuolee. En jää tänne kuuntelemaan syytöksiänne.
Dimitri sanoi ja kiskoi minua mukaansa. Poliisi otti muutaman askeleen meitä lähemmäs. Menimme takaperin kohti ulko-ovea. Nyt oli tilaisuuten. Näytin poliisille oikealla kädelläni merkin 3...2...1... Nojasin kaikella voimalla Dimitriin ja potkaisin jaloillani vauhtia ovenkarmista. Dimitri kaatui selälleen ja minä siinä mukana. Löin pääni asfalttiin, mutta ilmeisesti Dimitri löi pahemmin. Hänen päänsä alta tuli verta ja hän oli tajuton.
- Vauhtia miehet!
Dimitrin kansssa keskustellut poliisi huusi ja useampi poliisi juoksivat saman tien Dimitrin luo ja laittoivat tämän rautoihin. Adam oli paennut paikalta. Autoa ei näkynyt missään. Pitelin päätäni, johon jomotti aivan vietävästi.
- Oletko kunnossa?
Poliisi kysyi ja nyökkäsin vain.
- Aika uhkarohkea temppu. Olisit saattanu menettää henkes.
- No.. En menettäny.
Sanoin rauhallisesti ja hieman naurahdin. Olin helpottunut. Olin elossa.
- Kuka Dimitrin ilmiantoi? Entä Rasmus ja Alex?
- Sitä minä en voi valitettavasti kertoa. Etkös sinä ollut Rasmuksen ja Alexin luona?
Mietin hetken, mitä vastaisin.
- Olin, mutta pääsin pois. En tiedä mitään heidän liikkeistään.
Osittain se olikin totta. Poliisi laski käden olkapäälleni.
- Viedään sinut päivystykseen. Sait varmaan aivotärähdyksen.
Matkasin poliisiauton kyydissä päivystykseen ja minut tutkitttiin huolella. Olin saanut lievän aivotärähdyksen, muuten kaikki oli kunnossa. Kiitin vielä poliisia kyydistä ja astuin ulos sairaalasta. Vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Hymyilin. Minä olin viimein vapaa. Mutta kysymykset kalvasivat mieltäni... Jäivätkö Rasmus ja Alex piilopaikkaan? Missä muut olivat? Kuka ilmiantoi Dimitrin?
