Pelon kohtaaminen

Makasin Volvon takapenkillä. En jaksanut istua ja oloni oli todella tokkurainen.
- Hei, yritähä pysyy tajuissas.
Kuulin Adamin sanovan ja hän tönäisikin minua hieman. En jaksanut nostaa edes katsettani häneen.
- Tulikoha laitettua vähä liikaa?
Max naurahti.
- No tuskin. Susan on sen luokan kiukkupussi ettei vähempi ois riittänyt. Nyt se ei ainakaa jaksa tapella vastaan. Ajetaan vaan suoraan vankilalle.
Max ja Adam olivat kanssani takapenkillä. Pääni oli Maxin sylissä ja siinä minä röhnötin koko matkan. Kuskia en tuntenut, enkä pelkääjän paikalla olijaa. En tiennyt missä vankila oli, eikä minulla ollut aavistustakaan kauanko aikaa kului, kun lopulta olimme perillä. Max nousi autosta ja kiskoi minutkin ulos. Makasin maassa täysin voimattomana. Adam kiskaisi minut seisomaan ja taputteli hieman poskiani.
- Hei, yritähä nyt pysyä tolpillas.
Adam pyysi ja minä yritin hieman ryhdistäytyä. Ulkoilma sai ajatuksiani hieman selkeämmiksi ja lähdin vapaaehtoisesti Maxin ja Adamin kanssa vankilalle. En muista matkasta sisälle mitään, mutta Dimitrin kohtaamisesta muistan kaiken.
- Vierailuaikaa on puoleen päivään. Olkaa hyvä.
Vartija avasi meille jonkin huoneen oven. Hänen katseensa oli hieman kysyvä, kun hän näki minut, mutta vartija ei kysynyt silti mitään.

Huoneessa oli panssarilasi, muutama tuoli ja lasin toisella puolella sekä meidän puolellamme puhelimet. Yritin kiinnittää huomiota seiniin ja koko tilaan. Miksei missään näkynyt vartijoita? Pian panssarilasin toiselle puolelle ilmestyi hahmo, en heti saanut selvää, mutta tajusin hetken päästä sen varmasti olevan Dimitri. Adam ohjasi minut tuoliin istumaan. Huojuin hieman tuolilla. Dimitri nosti puhelimen korvalleen. Max nosti taas puhelimen meidän puoleltamme minun korvalleni.
- Hei Susan. Osasit ehkä odottaa, että otan sinuun pian yhteyttä.
En vastannut mitään. Adam läväytti kämmenellä minua takaraivoon.
- Piristy nyt! Yritä edes!
Ravistelin päätäni ja nostin katseeni Dimitriin.
- Miks... Tääl ei oo vartijoita?
Se kysymys kalvasi mieltäni. Dimitri naurahti.
- Tuttu vartija. Teki joskus töitä minulle.
Tuurini ei olisi voinut olla huonompi. Olin taas nuokuksissa enkä meinannut pysyä hereillä. Adam otti tukastani kiinni ja taivutti päätäni hieman taakse päin.
- Noniin, ja koska ilmiannoit minut, saat maksaa siitä. Saat jopa vaihtoehtoja. Jos haluat...
- ... En ilmiantanu sua.
Keskeytin Dimitrin lauseen ja katsoin tätä silmiin, vaikkei silläkään katseella ollut mitään väliä.
- Älä keskeytä. Adam ja Max pitävät huolen siitä, että sinä maksat tekosistasi. Ja hyvällä tuurilla pääsen pian vapauteen.
- Aivan sama... En oo ilmiantanu sua. Usko mitä haluat.
Puheeni hieman sammalsi, mutta sain kuitenkin asiani sanotuksi. Dimitri oli vaiti. En tiedä mitä hän odotti minun sanovan.
- Sääli. Sä maksat sitte jonku muun tekosista. Sä olit paikalla.
Adam naurahti ja piteli minusta yhä kiinni.
- Ja mitä tulee Alexiin ja Rasmukseen... Heidän on korkea aika jäädä kiinni ja tasata tilit yhteiskunnan kanssa.
Aikoiko Dimitri vasikoida Rasmuksen ja Alexin? Minun olisi estettävä se. Ennemmin Rasmus kuin Dimitri. Keskustelun ohella aloin olla jo hieman tolkuissani ja pystyin istumaan tuolilla omineni, vaikka Adam piti yhä tukastani kiinni.
- Mitä minun pitää tehdä, ettet ilmianna Rasmusta ja Alexia?
Kysyin, vaikka en itsekään uskonut itseni sanoneen tuota lausetta.
- No tuota minä vähän odotinkin. Emmeköhän me keksi jotain sopivaa, mutta se myös tarkoittaa sitä, että sinä teet kaiken mukisematta.
Olin pitkään vaiti. Mietin, onnistuisinkohan saamaan Rasmuksen ja Alexin johonkin uuteen piilopaikkaan ja väittäisin vain Dimitrille, että suostuisin kaikkeen. Dimitri ei ollut tyhmä. Hän saattaisi aistia lävitseni.
- Saanko miettimis aikaa?
- Huomiseen.
Dimitri lupasi ja antoi minulle siis päivän aikaa.
- Viekää se takasi Tonin kämpille. Ja hakekaa huomenna mukaan. Ja Susan, jos sä kusetat meitä, sä tiedät mitä mä voin tehdä.
Painoin Dimitrin sanat mieleeni.

Pian olinkin jo matkalla takaisin Tonin luo. Nyt olin jo ihan tolkuissani, mutten alkanut riehumaan, kuten olin alunperin itse aluksi suunnitellut. Minut jätettiin Tonin huvilalle ja poistuin auton kyydistä. Mietin edelleen, oliko tämä joku Dimitrin juoni, vai oliko tällä oikeasti jokin tarkoitus. Marssin suoraan ovesta sisälle ja huhuilin, kun en nähnyt ketään.
- Toni? Ryan..? Alex?
Huutelin, mutten hetkeen nähnyt ketään. Ovi oli kuitenkin jätetty auki, joten luulisi jonkun olevan paikalla. Olin saada sydänkohtauksen, kun Toni lopulta ilmestyi taakseni.
- Älä hitossa säikyttele!
Murahdin Tonille ja käännyin rintamasuuntaan häntä kohti.
- Miten sä pääsit pois sieltä?
Oli Tonin ensimmäinen kysymys.
- Meil on Dimitrin kanssa sopimus, mut missä muut on?
Toni näytti hämmentyneeltä. Jäin yhä odottamaan vastausta.
- Tota... Dimitrin alaiset vei Alexin, Rasmuksen ja Ryanin asemalle. Ne on pidätetty.
- Mitä!?
Huusin vihaisesti, enkä ollut uskoa korviani.
- Romeon ne päästi menemään. Se tulee varmaan myöhemmin tänne. Selähti selvittämään jotakin asiaa. Ei kertonut tarkemmin mitä.
- Eli Dimitri kusetti mua.
Toni katsoi minua taas oudosti.
- En menis ikinä sopimaan sen miehen kanssa mitään. Se puhuu pelkkää paskaa eikä todellakaan pidä sanaansa.
No, tiesin sen nyt. Helppohan Tonin oli olla jälkiviisas.
- Mitä sä sit sovit sen kanssa?
- No et jos se ei ilmianna Rasmusta ja Alexia, mä lupaan totella sitä.
Aloin olla jo epätoivoinen. Miten oli taas mahdollista että asiat menivät enemmän ja enemmän solmuun.
- Eli Dimitri veti välistä. Se ei ite ilmiantanu Alexia ja Rasmusta, vaan sen alaiset. Se halus vaan huijata sut itselleen.
- Ei... Ei ei ei ei... Ei vittu....
Laskeuduin kyykkyyn ja painoin pääni polviini. Toni polvistui eteeni ja laski kätensä olkapäälleni.
- Rauhotu. Kaikki järjestyy kyllä.
En uskonut sitä. En nyt. Oloni oli kamala. Minua oksetti ja huimasi.
- Miks Ryan muuten pidätettiin?
En tajunnut edes kysyä sitä aiemmin.
- Ryan tappo veljensä. Ja Ryanin taustoilla se istuu pitkän kakun.
Sen jälkeen muistini pätkii. Pyörryin lattialle ja heräsin vasta seuraavana aamuna Tonin sängystä.

Eksyksissä

Viikot kuluivat. Harhailin ympäri kaupunkia onnellisena siitä, että olin vapaa ja sain nähdä tuntemattomia ihmisiä kaduilla. Se oli unelmieni täyttymys. Ilma oli raikas ja kaikki ahdinkoni oli poissa. Silti kysymykset kalvasivat mieltäni. Minulla oli ikävä Ryania. Halusin hänen luokseen. Ja Romeon. Entä Toni? Mitä jos Alex ja Rasmus löytävät minut? Suurin kysymys oli kuitenkin Dimitrin kohdalla, kuka hänet ilmiantoi? Yritin pyyhkiä kaikki kysymykset pois mielestäni ja nauttia elämästä, mutta se oli lähes mahdotonta, sillä tiesin kokoajan sisimmässäni, että jonakin päivänä kohtaisin pelkoni tavalla tai toisella. Dimitri oli puoli vahingossa auttanut minut pois Rasmuksen löylytyksestä. Liikuin nykyään vain päiväs aikaan ja ihmisten ilmoilla. Välttelin syrjäkujia ja pimeitä iltoja. Yksi huono puoli elämässäni kuitenkin oli. Minulla ei ollut kotia. Nukuin lehtiroskiksissa pääsääntöisesti. Olin todellakin hunningolla. Ajattelin, että menisin käymään Tonin kämpillä, jos hän sattuisi siellä olemaan. Ehkä hänellä olisi tarjota minulle majapaikka kunnes löytäisin asunnon.

Hörppäsin päiväkahvini loppuun läheisessä ravintolassa. Se oli ollut pystyssä niin kauan kuin muistan ja omistaja oli jo vanha mies, mutta aina ihan yhtä iloinen asiakaspalvelija. Voisin ehkä kysyä häneltä töitä. Rahani olivat vähissä enkä ollut keksinyt mitään työtä itselleni. Kiitin vielä kahvista ja poistuin rakennuksesta. Minulla oli vain olkalaukku mukanani. Siellä oli muutamia vaatteita, jotka jouduin pesemään pakon edestä milloin missäkin yleisellä pesupaikalla tai pesulassa, joka oli todella kallista. Nyt suuntaisin kuitenkin Tonin luokse ja pyytäisin häneltä apua. Matkaa oli vajaa kilometri.

Aurinko oli korkealla. Se lämmitti mukavasti paljaita käsivarsiani. Pääsin nopeasti perille ja näin tutun rantahuvilan. Huokaisin syvään ja puhalsin ilman ulos. Toistin saman muutaman kerran ennen kuin astelin ovelle ja soitin ovikelloa. Kuulin sisältä askelia. Olin varautunut, että Toni avaisi oven, mutta kauhukseni vastassa olikin Rasmus ja Alex.
- Mit...?!
Olin huutamassa ja aioin kääntyä kannoillani ja lähteä pois, mutta Rasmus nappasi kiinni käsivarrestani ja kiskaisi sisälle.
- Hei, ei onnistu mä oon ollu jo monta viikkoa omillaan ja mä en todellakaan aio jäädä teidän kidutettavaks.
Sanoin hieman vihaisesti, vaikka seurasinkin Rasmusta muuten mukisematta.
- Istu.
- Mä en oo mikään koira.
Sanoin Rasmukselle vastaan, mutta Rasmus oli ohjannut minut jo tuolin eteen ja Alex painoi minut olkapäistä istumaan selkänojan takaa. Lopulta Tonikin ilmestyi paikalle.
- Toni!
Huusin iloisesti ja aioin tottakai heti pinkaista ylös tuolista, mutta ei. Alex painoi minut takaisin istumaan.
- Missä hitossa sä oot ollu nää viikot?
Tonin ääni oli hämmästynyt, mutta samalla myös helpottunut.
- Vähän siellä täällä. Jos suoraan sanotaan, oon vähän ehkä hunningolla.
- Anteeks et sanon tän ääneen mut siltä sä vähän näytätkin.
Toni tokaisi ja rykäisi heti siihen perään.
- Mut miks..? Alex ja Rasmus? Missä Ryan ja Romeo on?
Olin aivan pyörällä päästäni. Luulin, ettei Toni tullut oikein toimeen Rasmuksen ja Alexin kanssa, mutta nyt he olivat täällä kaikki ja olivat hyvää pataa keskenään.
- Ryan ja Romeo tulee kohta. Meil on sulle asiaa, joka sun on todella hyvä tietää.
Olin aivan pyörällä päästäni. Rasmus oli tuijottanut minua koko sen ajan, kun olin keskustellut Tonin kanssa.
- No mitä?
Kysyin Rasmukselta hölmistyneenä. Hän ei vastannut mitään.
- Toni, voinks mä jäädä tänne siihe asti et löydän kämpän?
- Mun puolesta, mut siinä saattaa olla yks pikkune ongelma.
- No joks voitte kertoo? Toi vihjailu on raivostuttavaa!

Samassa ovi kävi. Näin Ryanin ja Romeon.
- ....!
En osannut sanoa mitään vaikka kuinka yritin. Pinkaisin tuolista ylös ja juoksin Ryanin syliin ja halasin tätä ja samoin Romeota.
- Me luultii jo et Dimitri teki susta selvää enne ku joutu linnaan.
Romeo sanoi ja kuulosti lopulta helpottuneelta kun oli halannut minua.
- Susan, sun ois nyt parasta istuu alas.
Toni sanoi ja vilkaisin häntä olkani yli. Palasin tuoliin istumaan ja tuijotin Tonia odottaen, mikä järkytys minua nyt kohtaisi.
- Dimitri on tutkintavankeudessa, mut jos nillä ei oo enempää näyttöä, kuin sulla kiristäminen, sen kakku saattaa jäädä lyhyeks. Ja lisäks Dimitri passitti muutaman alaisensa sun perääs... Ja ne ettii sua, koko kaupungista.
- ...Tota... Mitä tarkottaa muutama alainen?
Toni vilkaisi Rasmukseen ja Alexiin.
- Noin 45.
- Että mitä!?
Huusin ja iskin käteni vauhdilla tuolin käsinojiin.
- Ja siks sun täällä majailus saattaa olla huono idea. Ne vahtii varmasti jollain tasolla tätä mestaa. Ja Rasmuksen ja Alexin piilopaikka on poltettu tuhkaks. Eivät kuitenkaan saanut kaksikkoa hengiltä. Ja olivat Rasmus ja Alex miten perseestä tahansa, he saattavat voida auttaa sinua.
En pitänyt ajatuksesta. En todellakaan.
- Mitä ne Dimitrin alaiset musta haluaa?
- Ne yrittää saada sut Dimitrin luokse vankilaan. On asioita, joita Dimitri ei anna alaistensa hoitaa, vaan haluaa toimia itse.
- No onks se nyt niin paha jos käyn siellä kuuntelemassa mitä sillä on sanottavaa?
- Luuletko, et ne päästää sua enää pois jos kerran jäät kiinni?
Vaikenin. Olisin taas lähtöpisteessä,

Pian oveen koputettiin.
- Se on varmaan Jehu. Se lupas tulla käymään.
Toni meni ovelle ja avasi sen. Ennen kuin ovi oli ehtinyt edes kunnolla auki, joki potkaisi sen vauhdilla lähes pois saranoiltaan ja löi samalla Tonia kasvoihin. Toni lensi lattialle selälleen katsoi tunkeilijoita. Rasmus ja Alex astuivat eteeni suojaksi.
- Te ootte Dimitrin alaisia, eikö niin?
Toni kysyi ja pyyhkäisi verta suun pielestään. Miehet eivät sanoneet mitään, tuijottivat vain.
- Ampukaa ne jos ne ei väistä.
Tuttu ääni. Olin varmasti kuullut tuon ja tunsinkin sen, en vain heti saanut kiinni, että kuka kyseessä oli.
- Ettekä varmana ammu!
Huusin vihaisesti ja nousin tuolista ja survouduin Rasmuksen ja Alexin välistä näkyviin. Tunnistin lopulta tutut kasvot. Adam ja Max.
- Susan, sä varmaan ymmärrät, et ihan sun omaks parhaakses sä lähdet nyt meidän mukaan.
Katsoin Adamia vihaisesti enkä vastannut mitään.
- Kuten haluat. Käykää kiinni.
Samassa meille tuntemattomat miehet tarrasivat kiinni Tonista, Rasmuksesta, Romeosta, Ryanista sekä Alexista. Adam itse otti askeleita minua kohden. Ajattelin, että pakeneminen olisi nyt hyvä vaihtoehto. Ajatuksissani kävi poistua takaovesta, mutta kun käännyin lähteäkseni sille, oli Max jo siirtynyt taakseni eikä minulla ollut miään mahdollisuutta paeta. Max tarrasi käsivarsistani kiinni ja yritti pidellä minua aloillaan. Tein kaikkeani päästäkseni irti.
- Sanoinhan et me tarvitaan näitä.
Adam sanoi, mutten ymmärtänyt mistä hän puhui.
- Pistähä se nyt siihe lattialle.
Adam oli hyvin rauhallinen. Max väänsi käteni selkäni taakse, jonka seurauksena putosin suoraan polvilleen maahan. Siitä minut olikin helppo kaataa vatsalleen. Toinen käteni oli vapaa, mutten voinut tehdä mitään. Minua sattui. Huusin ja itkin.
- Laita sen kädet maahan. Maxin polvi oli selkäni päällä ja nyt hänen kätensä olivat ranteissani kiinni. Käteni olivat lukittu tiukasti lattiaa vasten. Samassa tunsin alaselässäni neulan piston.
- Lopeta!
Huusin itkun ja pelon sekaisen tunteen keskeltä. Kun pistos oli ohi, päässäni tuntui outo humahdus ja maailma muuttui hieman usvaiseksi.
- Noni, roudataa se autoon. Noi rauhottavat kestää muutaman tunnin.
Eli minuun pistettiin rauhottavia. Max nosti minut ylös lattialta ja kantoi ulos ja laski minut mustan volvon takapenkille.

Viimeinen laulurastas

Loppu matka sujui aivan hiljaa. Kumpikaan ei sanonut mitään. Mietin vain tulevaa suunnitelmaani ja sitä onnistuisiko se vai ei. Dimitri oli arvaamaton. Kaikki riippui nyt pitkälti tuurista ja karman laista. En tiennyt milloin Dimitri aikoi poliisiasemalle, toivottavasti pian. En halunnut elää hänen lukaalissaan kovin pitkään. Lopulta auto pysähtyi ja minä nousi seisomaan. Adam avasi meille ovet ja astuin ulos.
- Ja jos yrität karata, en aio ampua sinua jalkaan.

Dimitri sanoi tyynesti ja käveli ohitseni sisälle. Ymmärsin kyllä mitä Dimitri tarkoitti, joten nyt oli parempi pysyä asutuksella. Kävelin Adamin ja Maxin edellä sisälle ja jätin hupparini naulakkoon. Minulla oli tavattoman kuuma, joten oli mukavampaa olla ilman paksua hupparia. Ylleni jäi spagettiolkaintoppi, musta. Pidin topeista. Inhosin pitkähihaisia paitoja. Ne olivat ahdistavia ja hiostavia. Astelin Dimitrin perässä keittiön puolelle ja istuin valtavan pöydän ääreen. Dimitri laski nenäni eteen kahvikupin. Ihmettelin yhä, miten hän oli niin tarkka ja varma liikkeinen, vaikka oli sokea. Kiitin vaimeasti. Pian hän toi kahvipannun luokseni. Hän kokeili missä muki on ja kaatoi siihen kahvia.
- Maitoo, sokeria?
- Mä voin juoda mustana, kiitti.
Sanoin ja seurasin Dimitrin jokaista liikettä.
- Sokeana oppii toimimaa nopeasti. Oletin, että se veisi enemmän aikaa. Samalla "kuudes aistini" on kehittynyt hurjasta. Vaistoan helposti asioita joita muut eivät näe ja tunnen ihmisten liikkeet ilmavärähtelyssä. Jännittävää miten kaikki aistit tervöityvät kun yksi puuttuu.
Olisin varmaan jossain välissä itse kysynyt Dimitrin sokeudesta jos hän ei itse olisi ottanut sitä puheeksi. Hörppäsin kahvia.
- Oot sä varma et Rasmus ei oo lähteny pakosalle piilopaikasta?
Kysyin äkisti. Dimitrin silmät tuijottivat tyhjyyteen eikä hänen ilmeensä edes värähtänyt.
- En tietenkään, mut veikkaan et se yrittää löytää sut. Se on varomaton jos on peloissaan jostakin. Ja nyt se pelkää sun takias.
- Rasmus on raiskannu mut parikin kertaa.
Laskin katseeni pöytään. Kyynel vierähti poskelleni.
- Se ei ole miehen mittainen teko millään mittapuulla. Rasmus joutuu linnaan moneksi vuodeksi.
- Entä minä?
- Mitä sinusta?
Dimitri kysyi ja kuulosti kiinnostuneelta.
- Miten minun käy? Kun Rasmus ja Alex on taas linnassa.
- En ole vielä päättänyt. Voisit työskennellä minulle ja tienata kunnolla rahaa. Ja jäädä vaikka tänne.
En sanonut mitään. En olisi kuulostanut kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavalle jos olisin muka suostunut.
- Milloin aiot mennä asemalle?
- Heti huomen aamulla. Nukutaan yön yli. Olet varmasti väsynyt. Voit nukkua yhdessä vierashuoneista.
Kiitin jälleen ja nousin pöydästä kun olin juonut kahvin.
- Lähden näyttämään sun huoneen.
Dimitri asteli keittiöstä ulos ja lähti kohti yläkertaa. Toisessa kerroksessa oli huone, jossa minä yövyin. Peti oli petattu valmiiksi. Huoneessa oli myös sängyn vastapäätä valtava taulu tv ja vaatekaappi sen vieressä. Astuin huoneen sisään, jonka jälkeen Dimitri poistui seurastani.

Jännitys alkoi tuntumaan vatsassa. Perhosia lenteli edes takaisin joka puolelle ja käteni tärisivät. Pelko ei saisi nyt lamauttaa minua. Nukuin koko yön todella levottomasti ja katsoin kelloa vartin välein. Aika mateli matelemistaan ja odotin kellon soivan. Lopulta se soi. Ponnahdin ylös kuin pikku lapsi, joka odotti linnanmäelle pääsyä. Yritin kuitenkin malttaa mieleni, etten vaikuttanut liian innokkaalta menemään asemalle. Dimitri istui keittiössä.
- Sähän oot aikasin jalkeilla.
Sanoin rauhallisesti kun astuin keittiöön. Dimitri vain nyökkäsi, ei sanonut mitään.
- Lähetääks me mukaa?
Adam kysyi äkisti ilmestyttyään ovelle.
- No voithan sä heittää meidät kaupunkiin, mut ei sun asemalle tarvi tulla.
- Okei. Tulkaa ku ootte valmiita, mä meen jo ulos.
Adam meni edeltä, Istuin Dimitrin vastapäätä tuoliin ja tuijotin miestä vaikka hänen silmänsä olivat taas lasittuneet.
- Oletan, että elämäsi oli joskus vähän toisenlaista. Kerro asemalla vain kaikki rehellisesti niin pääset Rasmuksesta ja Alexista eroon.
- Tietenkin.
Sanoin heti vakuuttavasti. Höpötimme pienen hetken, jonka jälkeen lähdimme ulos ja nousimme auton kyytiin.

Matka oli vain muutaman kilometrin. Dimitrin lukaali siis sijaitsi hyvin lähellä kaupunkia. Adam parkkeerasi auton tien laitaan ja me nousimme Dimitrin kanssa ulos. Astelimme asemalle ja Dimitrin avatessa oven, meitä vastassa oli virkailija ja poliisi.
- Oletteko te Dimitri Ivanov?
Poliisi kysyi, johon Dimitri näytti hieman hämmentyneen ilmeen.
- Olen.
Sen sanottuaan poliisi nosti aseen vyöltään.
- Dimitri Ivanov, teidät on pidätetty.
Samassa Dimitri otti minut otteeseensa ja nosti aseen vyöltään aivan yhtä nopeasti kuin poliisikin. Aseen piippu oli nyt ohimollani. Tiesin, että rimpuilu vain vaikeuttaisi tilannettani. Tilanne oli äkkiä kääntynyt aivan päälaelleen.
- Nyt hieman varovaisuutta pyydän, etten sotke teidät toimistonne lattioita.
Dimitri puhui tyynen rauhallisesti. Paikalle ilmestyi lisää henkilökuntaa. Jokainen paikalle ilmestynyt poliisi oli aseistettu.
- Päästä tyttö. Et pääse täältä enää pakoon.
Dimitri piti hiuksistani kiinni ja kiristi nyt otettaan. Inahdin kivusta.
- Minä tulin ilmiantamaan Rasmuksen ja Alexin. Ja minut pidätetään?
- Älä sinä heistä enää huolehdi. Sekin asia on hoidossa.
Poliisi sanoi ja tähtäsi yhä Dimitriä.
- Mistä minua sitten syytetään?
Olin myös todella kiinnostunut kuulemaan sen.
- Vapauden riistosta, huumeiden välityksestä, tapon yrityksestä ja veropetoksesta.
Tulihan se sieltä. Nyt oli enää päästävä tilanteesta pois.
- Minä poistun nyt, ja turha seurata, tai tyttö kuolee. En jää tänne kuuntelemaan syytöksiänne.
Dimitri sanoi ja kiskoi minua mukaansa. Poliisi otti muutaman askeleen meitä lähemmäs. Menimme takaperin kohti ulko-ovea. Nyt oli tilaisuuten. Näytin poliisille oikealla kädelläni merkin 3...2...1... Nojasin kaikella voimalla Dimitriin ja potkaisin jaloillani vauhtia ovenkarmista. Dimitri kaatui selälleen ja minä siinä mukana. Löin pääni asfalttiin, mutta ilmeisesti Dimitri löi pahemmin. Hänen päänsä alta tuli verta ja hän oli tajuton.
- Vauhtia miehet!
Dimitrin kansssa keskustellut poliisi huusi ja useampi poliisi juoksivat saman tien Dimitrin luo ja laittoivat tämän rautoihin. Adam oli paennut paikalta. Autoa ei näkynyt missään. Pitelin päätäni, johon jomotti aivan vietävästi.
- Oletko kunnossa?
Poliisi kysyi ja nyökkäsin vain.
- Aika uhkarohkea temppu. Olisit saattanu menettää henkes.
- No.. En menettäny.
Sanoin rauhallisesti ja hieman naurahdin. Olin helpottunut. Olin elossa.
- Kuka Dimitrin ilmiantoi? Entä Rasmus ja Alex?
- Sitä minä en voi valitettavasti kertoa. Etkös sinä ollut Rasmuksen ja Alexin luona?
Mietin hetken, mitä vastaisin.
- Olin, mutta pääsin pois. En tiedä mitään heidän liikkeistään.
Osittain se olikin totta. Poliisi laski käden olkapäälleni.
- Viedään sinut päivystykseen. Sait varmaan aivotärähdyksen.

Matkasin poliisiauton kyydissä päivystykseen ja minut tutkitttiin huolella. Olin saanut lievän aivotärähdyksen, muuten kaikki oli kunnossa. Kiitin vielä poliisia kyydistä ja astuin ulos sairaalasta. Vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Hymyilin. Minä olin viimein vapaa. Mutta kysymykset kalvasivat mieltäni... Jäivätkö Rasmus ja Alex piilopaikkaan? Missä muut olivat? Kuka ilmiantoi Dimitrin?

Hyvästit

- Dimitri. Sinä olet fiksu liikemies. Jos et neuvottele Rasmuksen kanssa, neuvottele minun kanssani.
- Tunnistan äänesi. Sehän on Toni. Siitä on kauan aikaa. Mitä sinulle muka olisi minulle tarjottavana?
Dimitri hymähti mielipuolisesti.
- En aio vieläkään työskennellä sinulle, mutta jos maksan sinut kuiville, annatko heidän mennä?
- Toni, edes sinä et saa minua maksetuksi ulos näistä ohjaksista ja sotkuista joita minulla on nieltävänä. Olet työssäsi hyvä, mutta rahalla ei saa kaikkea. Ei edes minun luottamustani.
Toni näytti apaattiselta ja hieman pettyneeltä. Tonin keino oli ilmeisesti käytetty.
- Annoin ehtoni. Susan tänne niin muut voivat mennä.
Minä olin oikeastaan jo valmis menemään Dimitrin luokse, koska keksisin vielä joskus keinon kaataa hänet, mutta Ryan esti. Hän piteli minusta lujasti kiinni.
- Me ei suostuta sun ehtoihin. Sä oot vähän turhan herkkä. Kyse oli varmaan vain mutamasta grammasta amfetamiinia.
Olisin voinut lyödä Tonia. Hän selvästi ärsytti tahallaan Dimitriä.
- Katotaanko?
Dimitri hymyili ja nyökkäsi päällään pienen liikkeen meitä kohti. Adam ja Max nostivat aseensa meitä kohti.
- Tappakaa ne.
- Ei!
Huusin Dimitrille vastaan ja irrottauduin väkisin Ryanin otteesta.
- Dimitri mä suostun! Jos sä lupaat, että sä jätät muut henkiin!
- Susan, helvetti sä et suostu nyt yhtää mihinkään.
- Oo hiljaa! Jos tää on ainoo keino.
Kivahdin Rasmukselle vastaan ja loikkasin portaat alas ja astelin Dimitrin luo. Tärisin pelosta. Pysyttelin parin metrin etäisyydellä miehestä.
- Lähemmäs.
Dimitrin äänenpaino oli niin käskevä, että kehoni totteli jo automattisesti vaikka kuinka olisin kieltäytynyt. Astuin lähemmäs pari askelta. Samassa Dimitri nappasi minut otteeseensa. Dimitri nosti apukeppinsä kurkulleni ja painoi minua sen avulla itseään vasten ja tukki hengitysteitäni hyvää tahtia. Yskin ja yritin rimpuilla itseäni vapaaksi. Ilma kulki todella huonosti keuhkoihini ja takaisin.
- Dimitri lopeta!
Kuulin Rasmuksen huutavan.
- Haha! En todellakaan!
Dimitri nauroi voiton riemuisesti.
- Noniin, me ei tehdä noilla enää mitään. Antakaa palaa.
- Dimitri... Sä.. Et oo edes... Sanojes mittanen mies... Miten kukaan.. Voi koskaan... Kunnioittaa sellasta... Kusipäätä...
Sanoin lauseen monessa osassa ja pysyin hädin tuskin tajuissani enää. Dimitri löysäsi otettaan.
- Odottakaa!
Kaikki olivat juuri aloittamassa tulittamista, kun Dimitri keskeytti. Dean kääntyi katsomaan Dimitriä. Ryan sai tilaisuutensa. Hän kiskaisi Alexin käsistä aseen ja osoitti sillä nyt Deania. Dean kääntyi katsomaan veljeään.
- Ryan.. Mähän oon sun veljes, mitä sä nyt..?
Ryanin kasvoilla oli täyin tyyni ilme.
- Olit. Et ole ollut sitä enää moneen vuoteen. Ja on yksi asia, jota en koskaan hyväksy. Se on veriveljen petos. Hyvästi.
Sen sanottuaan Ryan laukaisi aseen. Luoti upposi Deanin otsaan ja tuli ulos takaraivosta. Mies putosi niille sijoilleen kuolleena maahan. Ryan ei näyttänyt lainkaan katuvalta tai surulliselta. Rasmus, Alex, Toni eikä Romeo kommentoineet mitään.

Dimitri piteli minua yhä kiinni, mutta antoi minun taas hengittää.
- Sinä olet kuule Susan vähän paha suustasi.
- Haista sinä vittu.
Tiuskaisin Dimitrille törkeän vastauksen. Hän ei kuitenkaan siitä välittänyt vaan pysyi tyynen rauhallisena. Rasmus otti askeleen meitä kohden. Dimitri toimi nopeasti. Hän pudotti keppinsä maahan ja kaivoi vyöltään oman aseensa ja nosti sen ohimolleni.
- Askelkin vielä niin Susan saa saman kohtalon kuin Dean.
Dimitri nauroi ja latasi samalla aseensa. Rasmus näytti toivottomalta ja epäröivältä.
- Dimitri, mulle on aivan sama mitä teet mulle, kunhan säästät muut.
- Toivot aika paljon roskasakin vuoksi.
Tilanne oli toivoton ja Dimitri täysin tunteeton. Mietin jälleen hetken sijaisperhettäni... Olisiko ollut helpompaa jäädä sinne. Missä olisin nyt jos en olisi lähtenyt Jehun mukaan?
- Eiköhän lähdetä.
Dimitri sanoi ja lähti taluttamaan minua kohti pihatietä ase ohimollani. Adam sanoi välillä Dimitrille, jos oli tarvetta väistää tai varoa jotakin maassa olevaa.
- Ryan!
Huusin ja yritin päästä Dimitrin otteesta.
- Susan!
Ryan huusi minulle takaisin, mutta pysytteli paikoillaan. Hän tiesi että Dimitri voi tehdä mitä tahansa. Pihatien päässä oli pakettiauto. Dimitri pyysi Maxia avaamaan sen takaosan oven ja työnsi minut lopulta sisään. Pakettiauton lisäksi vieressä oli 2 muuta autoa, joihin nousi loput aseistetuista miehistä. Dimitri nousi kanssasi pakettiautoon. Max ja Adam menivät etuosaan. Adam ilmeisesti ajoi.
- Miks sä et voi päästää mua menemään?
- Koska mä aion ilmiantaa Rasmuksen ja Alexin. Ryankin saisi kivan palan kakkua kun kertoisin mitä tapahtui. Tiedän että hän ampui Deanin, vaikken mitään nähnytkään.
- Saatanan kusipää!
Huusin ja hyökkäsin sokeaa miestä kohti. Dimitri oli uskomaton, hän väisti minut todella nopeasti ja minä törmäsin pakettiauton seinään. En kovalla vauhdilla, mutta törmäsin kuitenkin. Dimitri tähtäsi minua taas aseellaan. Yritin siirtyä täysin ääneti sivummalle, mutta Dimitrin ase vain seurasi minua.
- Älä turhaan hiihtele karkuun. Aistin kun liikut.
Dimitri hymähti. Istuin paikoilleni pakettiauton seinää vasten ja huokaisin syvään. Dimitri istuutui minua vastapäätä ja piteli asetta kädessään, muttei enää tähdännyt sillä minua. Minun ei tarvinnut hirveästi arvailla minne olimme menossa. Dimitrin asumukselle.
- Miks sä haluat ilmiantaa Rasmuksen ja Alexin?
Kysyin äkisti. Dimitri näytti hieman hämmentyneeltä.
- He ovat saaneet jo tarpeeksi armon aikaa hiihdellä vaapaalla jalalla. Sitä paitsi saan heidän loputkin kontaktinsa kun he ovat poissa.
Dimitri nauroi taas. Minun oli keksittävä jotakin.
- Sitä paitsi saan itseni kuiville kun paljastan sen kaksikon.
- Kyllä sä oot ja yks kusipää. Munaton paskiainen.
Ivailin Dimitrille, mutta hän ei välittänyt. Dimitri oli siinäkin suhteessa haastavampi tapaus, ettei hän välittänyt herjasta kuten Rasmus. Ei ainakaan samalla tavalla.
- Mä muuten kuulin että sullakin vois olla sanottavaa poliiseille. Vaikka eräästäkin raiskauksesta.
Menin vaikean näköiseski, vaikkei Dimitri minua nähnytkään, mutta olin ahdistunut.
- Että mäkö lähtisin sun kans poliisiasemalle?
Dimitri vain nyökkäsi. Sillä punaisella sekunnilla sain loistavan päähän piston.
- Ainakin Rasmus joutuisi vastuuseen teoistaan. Ehkä minä.. Suostun.
Kuulostin tarkoituksella epävarmalta, vaikka päähäni oli juuri muodostunut täydellinen suunnitelma.

Viimeinen varoitus on annettu

- Älä ole typerä. Tietysti teidän puolella. En koskaan kääntyisi rakastamaani naista vastaan.
Ryan sanoi vain kaiken tarvittavan ja vaikeni. Rasmus nousi pois hänen päältään ja vilkaisi minua kun makasin yhä lattialla Alexin alla.
- Päästä se.
Alex totteli heti käskyä ja päästi minutkin vapauteen. Nousimme Ryanin kanssa suht samaan aikaan ylös.
- Mitä me nyt tehdään?
Kysyin rauhallisesti ja olin hieman varautunut jos Rasmus hyökkää vaikka uudestaan.
- Jos me paetaan, me kuollaan... Jos me jäädään tänne me varmaan kuollaan...
- Entä Toni? Ja Sky?
Kysyin ja Rasmus pysyi yhä yllättävän rauhallisena.
- Sky on ulkomailla emmekä tunne häntä. Tonille voimme kyllä soittaa.
Rasmus otti sen heti asiakseen ja lähti puhelin kourassa ulos.

Olimme odottaneet Alexin, Romeon ja Ryanin kanssa puoli tuntia kun Rasmus tuli takaisin sisälle.
- Toni tulee tänne, mut yksin. Tää käänne tapahtu niin nopeesti ettei ollu mitään jakoa saada niitä apujoukkoja mukaan. Me kuollaan kaikki.
Rasmus oli ehkä pessimistinen, mutta toisaalta hän ajatteli tilannetta realistisesti.
- Kai se Tonikin on tyhjää parempi.
Sanoin hiljaa enkä edes vilkaissut enää Rasmukseen.
- On tietysti. Susan, sä oot tarkka-ampuja...
- Joo mut hei älä ees kuvittele. Mä en tapa ketään enää.
Sanoin heti Rasmukselle vastaan.
- Sul ei taida olla vaihtoehtoja. Sä teet niinku sulle sanotaan.
- No ihan yks hailee.
Sanoin vihaisesti ja lähdin hakemaan Dragunov sniperiä. En muistanut edes minne sen jätin, mutta löysin sen pitkän etisnnän jälkeen aitasta. Kiipesin sen kanssa katolle ja asetin sen sinne odottamaan savupiipun katveeseen, ettei kukaan näkisi sitä.
- Susan, tuutko alas mul on asiaa.
Ryan huhuili ja nostin käteni merkiksi, että tulisin kyllä hetimiten alas. Laskeuduin varovasti tikkaat ja Ryan oli minua vastassa.
- Valitettavasti mä vähän pelkäsin tätä... Dean ei ikinä ole kovin vilpitön. Enkä anna hänelle tätä ikinä anteeksi. Jos sinun on pakko, ammu Dean jos hän on Dimitrin mukana. Ja jos ne ylipäätään tulee tänne.
Olin pitkään vaiti. Lopulta nyökkäsin hänelle, vaikka mielummin Ryan saisi hoitaa itse sotkunsa. Kuljetin nyt asetta kokoajan mukanani ja olin varautunut aivan kaikkeen. Jokainen meistä oli hermostunut ja varuillaan. Rasmus yritti puhelimitse tavoittaa vuoroin Deania ja Dimitriä. En tiedä, halusiko Rasmus vielä keskustella asioista ja haukkua Deanin pystyyn vai oliko hän vain muuten hädissään. Olimme siirtyneet sisätiloihin miettimään jatkosuunnitelmaa.

Pari tuntia Dimitrin puhelun jälkeen, joku koputti oveen. Otin vaistomaisesti aseeni esille.
- Avataaks me?
Kuiskasin niin hiljaa kun osasin.
- Sen on oltava Toni. Dimitri ei koputtais.
Rasmus sanoi huolettomasti ja meni avaamaan oven. Seurasin häntä ja olin nostanut aseen jo tähtäämään ovea. Rasmus avasi sen ja Tonihan sieltä tuli. Huokaisin syvään ja laskin aseeni.
- Pakko sanoo, vaikka tiedättekin jo... Te ootte isossa kusessa.
Toni sanoi ensimmäisenä astuessaan sisään.
- Kiitos kannustuksesta. Sinuna laittaisin vaan vaihtoehtoja pöytään.
Rasmus murahti takaisin ja sulki oven Tonin jälkeen.
- Ei teil oo oikein vaihtoehtoja. Pakeneminen on nyt typerin vaihtoehtonne. Odottaisin Dimitriä. Se on ainoa keino, jolla voitte ehkä vielä neuvotella lisää aikaa. Mut siis mulla meni nyt ohi et miten Dean liittyy tähän?
Toni kääntyi katsomaan vuoroin minua ja Rasmusta.
- Dean katos, ku Dimitri soitti. Ja joltakin se kai oli tietoja meistä saanut. Ja vielä hyvin tuoreina. Joten...
- Dean on petturi. Ja jokainen tietää mitä pettureille tehdään.
Rasmus keskeytti minut ja vaikutti vihaiselta jo mainitessaan Deanin nimen. Dean oli aina ollut vähän omissa oloissaan elävä ja hyvin hiljainen, huomaamaton. Kukaan ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota hänen toimiinsa, vaikka selvästi olisi pitänyt. Elimme pitkään valheessa ja siinä uskossa että olimme turvassa, vaikka Dean oli varmasti tiennyt Dimitristä ja meistä alusta asti.
- Miten Dean edes päätyi teidän seuraan?
- Se oli kuulemma ite kusisessa tilanteessa ja lupas näyttää meille uuden turvapaikan jos sai tulla mukaan..
Vastasin Tonille hieman apeasti.
- Ja te pölvästit ette yhtään enempää kysyneet taustoja?
Toni tuskasteli. Rasmus oli hykkäämässä Tonia kohti, mutta minä menin väliin. Molemmat käteni olivat Rasmuksen rintakehällä. Rasmus nojasi käsiini jonkin verran, mutta jaksoin pidellä hänet niillä sijoillaan.
- Pois tieltä.
Rasmus ärähti minulle. Pyöräytin päätäni kielteisesti, mutten sanonut mitään. Rasmus tuijotti vain minua kun puolustin Tonia.
- Toni haluu vaan auttaa... Älä tee mitään typerää.
Sanoin rauhallisesti Rasmukselle, joka siirtyi lopulta askeleen taaemmas.
- Dimitri saattaa suostua neuvotteluun kun mä oon paikalla. Mut en oo tietenkään varma. Painotan sanaa saattaa.
- Miks hitossa sä vaikuttaisit millään tavalla sen tekemisiin?
Rasmus oli pinna kireällä. Kuulin sen hänen äänensävystään.
- Koska se tietää mun kontakteja. Ja koska en suostunut työskentelemään sille.
Dimitri oli siis yrittänyt myös Tonia alaisekseen.

Toni ja Rasmus jatkoivat keskustelua yllättävän asiallisesti. Istuin Alexin ja Ryanin kanssa pöydän ääreen. Romeo nojasi apupöytään ja tuijotti ikkunasta ulos.
- Millon se Dimitri siis soitti teille? Kauanko täst on aikaa?
Sen kerkesi Toni kysymään, kun Romeo irrottautui ikkunasta.
- Dean laskeutuu pihatietä tänne päin. Kävellen.
Romeo sanoi kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulivat.
- Nyt se petturi saa maksaa tästä.
Rasmus sanoi ja oli jo lähdössä ulos. Alex nousi äkkiä tuolista ja meni ystävänsä esteeksi.
- Älä helvetissä mene sinne. Mä luulen, et se ei todellakaan ole yksin.
Alex sai Rasmuksen pysäytettyä. Romeo seurasi ikkunasta Deanin liikkeitä. Ketään muuta ei näkynyt missään.
- Miks hitossa se tulee takasin..?
Toni hämmästeli ja siirtyi Romeon luo ikkunan äärelle.
- Alex, ota sun ase. Mennään ulos.
Alex haki aseensa omasta huoneestaan ja latasi sen valmiiksi. Minä menin Alexin ja Rasmuksen mukana ovelle. Rasmus avasi oven ja astuimme kaikki ulko-oven porrastasanteelle. Omakin aseeni oli ladattu. Lopulta koko porukka tuli ulos ja kaikki odottivat mitä Deanilla oli sanottavaa.

- Rasmus, sun on nyt parempi totella.
Dean aloitti keskustelun hyvin uhkaavasti. Rasmus ei pitänyt hänen hyökkäävästä tyylistään.
- Ja mitähän sä luulet mahtavas meille?
Rasmus vastasi uhkauksella uhkaukseen.
- Antakaa Susan Dimitrille niin te saatte mennä.
Dean varmaan vitsaili. Ajattelin. Katsoimme Rasmuksen kanssa toisiamme hetken.
- Miks Dimitri haluais Susanin?
- Koska se on asia, jolla sua voi satuttaa kaikista eniten.
Rasmus vaikeni. Hän ei enää edes vilkaissut minuun. Toinen puoli minusta olisi halunnut huutaa Deanin sanojen pitävän paikkansa, toinen, viisaampi puoleni oli hiljaa.
- Miks Dimitri laittoi asialle juoksupoikansa, eikä tullut itse?
Toni kysyi hieman ivaillen. Dean napsautti sormiaan, jonka jälkeen metsän pimennosta ilmestyi miehiä näkyviin. Jokaisella heistä oli ase mukanaan. Olisin voinut pyörtyä siihen paikkaan. Elin keskellä elämäni pahinta painajaista. Ryan asettui taakseni seisomaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Lopulta Dimitri astui itsekin näkyviin ja laskeutui kaikessa rauhassa pihatietä alas. Hänellä oli pitkä valkoinen keppi mukanaan, jolla hän tunnusteli maata jalkojensa alla.
- Luulin, että tämä olisi ollut haasteellisempaa, mutta tämähän kävi kuin tanssi.
Max ja Adam olivat Dimitrin molemmin puolin ja hänen takanaan oli vielä neljä miestä. Dimitri puhui taas.
- Piilopaikkanne on nyt paljastunut. Ja teidän tienne pää on tässä, jollette toimi juuri kuten minä sanon. Viimeinen varoitus on annettu.

Sotku

Olin nukkunut yön levottomasti. Vaikka mikään ei varsinaisesti ollut huonosti, olin silti huolissani jostakin koko ajan. Ryan nukkui vieressäni sikeästi, vaikka itse olin ollut hereillä jo tovin. Nousin jalkeille ja hiivin keittiöön. Näin Rasmuksen puhelimen lojuvan apupöydällä. Otin sen käteeni. Se oli päällä. Mieleeni juolahti, ettei Tonille vielä oltu soitettu. Avasin näppäinlukon ja aloin etsiä Tonin numeroa.
- Mitä sä luulet tekeväs?
Säikähdin tavattomasti, kun Rasmus kiskaisi puhelimen kädestäni itselleen ja ilmestyi kuin tyhjästä luokseni.
- Mä ajattelin et soitan Tonille ja kerron eilisestä.
Vastasin mitään kiertelemättä.
- Se asia on jo hoidossa. Hoidin sen eilen kun sä olit jo nukkumassa.

- No nii varmaa...
Sanoin hieman närkästyneesti ja nojasin käsilläni apupöytään. Rasmus siirtyi taakseni. Nyt oli jälleen pysyttävä rauhallisena ja antaa hänen koskea. Rasmus nosti kätensä hartioilleni ja hieroi niitä kevyesti. Se tuntui hyvältä. En ollut koskaan käynyt hierojalla, vaikka varmaan pitäisi. Olin aina hyvin jumissa hartioistani. Pian Rasmus kuitenkin lopetti ja laski kätensä selkääni pitkin takamukselleni puristaen kevyesti. Käännyin ympäri Rasmuksen edessä ja katsoin häntä silmiin nyt noin 20cm päästä. Rasmuksen kädet olivat yhä takamuksellani. Rasmus suuteli minua. En vastustellut. Suutelin häntä takaisin ja esitin mukana. Yläkerrasta kuului kolahdus. Rasmus lopetti heti ja vilkaisi portaiden suuntaan ja irrottautui minusta. Jäin nojaamaan yhä apupöytään, mutta nyt selkäni oli pöytää kohden. Vilkaisin vielä Rasmusta, joka pujahti ulos kun Ryan ja Romeo astelivat alakertaan. Ryan jatkoi matkaa suoraan kahvinkeittimen luo. Romeo näytti hieman salamyhkäiseltä ja hän katselikin ympärilleen muutamaan kertaan.
- Susan... Mä tiedän mitä peliä te pelaatte ja mä oikeesti pelkään et tää ei tuu päättyy hyvin.
Romeo oli kyllä oikeassa. Hän pelkäsi syystä. Mutta nyt oli käytettävä kaikki keinot.
- Jos tää paljastuu ni... Ainakin ollaa yritetty kaikki keinot paeta.
- Mä vaan pelkään että tässä keinossa on sun henkes panttina. Tai Ryanin.
Tiesin senkin, mutten voinut enää perääntyä. Olin jo lähtenyt vaaralliseen leikkiin ja minun oli leikittävä se loppuun. 

Siirryimme kaikki ulos hörppimään aamukahvia. Ainoa, joka ei heti ollut seurassamme oli Alex. Myöhemmin hänkin ilmestyi ja toi uutisia.
- Toni tulee tänään taas käymään täällä.
- Mitä miks?
Kysyin heti perään häneltä ja käännyin katsomaankin häntä. 

- Rasmus oli sopinu. Nii sori Rasmus, vastasin sun luuriis ku näin et Toni soitti. Se kysy vaan et monelt se voi tulla. Se lähti ajaa saman tien.
- Tuleeks Jehu?
Rasmus esitti jatkokysymyksen.
- Ei. Toni tulee täl kertaa yksin.
Jäin heti miettimään syytä. Ehkä se ei kuulunut minulle. 

Aikaa oli kulunut tunnin verran, kun Toni lopulta ilmestyi paikalle.
- Kertosiksä heti alkuun, miks Jehu ei tullu?
Rasmus uteli heti alkuun. Totta puhuen se tieto kiinnosti minuakin.
- Se pelkää Dimitriä. Kuten Akikin ja jättäytyi pois. Olemme kyllä yhteyksissä, mutta Jehu ei halua Dimitristä vihollistaan.
Jokainen tuntui pelkäävän Dimitriä jollakin lailla ja kaikki pakenivat häntä omalla tavallaan.
- No entä sä sitten?
Alex kysyi ja varmaan oletti, että Tonikin pelkäisi.
- Minulla ei ole syytä pelätä. Sain nimittäin tietooni, että muutama vanha tuttuni ja alaiseni voivat auttaa. Lisäksi yksi heistä tuntee Skyn. Sky on kaikkien kaartien ylipäällikkö. Alemmat kaartit eivät varsinaisesti palvele häntä, mutta kunnioittavat ja pitävät arvossa. Sky asuu vielä kuukauden verran Englannissa ja muuttaa sitten takaisin tänne. En tiedä miksi hän lähti ulkomaille. Saan varmaan lisätietoja kun tapaan tuttavani.
- Montako sait avuksi?
- 4.
Toni vastasi Rasmuksen kysymykseen.
- Työtä pelkäämättömiä. He tietävät kyllä kuka Dimitri on, mutta tulevat silti avuksi.
Muutamakin apujoukkoon liittyvä henkilö auttoi tässä kohtaan. Ehkä meillä paloi taas pieni toivon kipinä.
- Voinks mä jutella hetken Tonin kanssa kahden?
Kysyin äkisti ja vilkaisin Rasmukseen. Hän sen varmaan päättäisi. Hetken hän näytti mietteliäältä ja tuijotti minua pidemmän tovin. Lopulta hän vilkaisi muuhun porukaan ja nyökkäsi taloa kohti. Kaikki menivät sisälle, paitsi minä ja Toni. Nappasin Tonia kädestä kiinni ja kiskoin tämän mukanani aitan portaille. Varmistin vielä ettei ketään varmasti näkynyt missään.
- Toni, mä oon tehny jotain tosi typerää.
Toni kääntyi katsomaan minua heti kun oli istuutunut portaille.
- Mä oon antanut Rasmukselle sen mitä se haluaa. Eli huijaan sitä suoraan sanoen. Valehtelen. Siinä toivossa että pääsisin pakoon, jos hän luottaa minuun tarpeeksi.
Toni oli vaikean näköinen eikä osannut hetkeen sanoa mitään. Hän näytti hyvin mietteliäältä.
- Siis sä.. Susan, kai sä tajuat et jos sä jäät kiinni jotakin kautta... Rasmus voi tehdä susta silppua. Tai jostakin sun läheisestä. Ihan vaan kostoks.
- Se oli oikeastaan alunperin Ryanin idea.
- Miksei Ryan tajunnut kertoa riskejä silloin? Todella ajattelematonta.
Olihan Toni tavallaan oikeassa. Olin todella syvässä suossa ja vajosin kokoajan kohti pohjamutia.
- Ja nyt sä et voi jättää tätä leikkiä kesken. Sä oot kyllä saanut ittes sellaseen soppaan et en ole ihan hetkeen toista samanlaista nähnyt.
- Toi lohdutti tosi paljon...
Sasnoin sarkastisesti.
- Kunhan se Dimitri saadaan hitoille tästä kuviosta, autan sut seuraavaks pakoon.
- Ei ole ihan helppo homma. Tapoin vahingossa Aten ja yhden Dimitrin alaisen.
- Siis mit..?
Toni keskeytti lauseensa. Eikö hän ollut kuullut kummastakaan tapauksesta. En muistanut kerroinko edes Aten kohtalosta.
- Sillä lailla. Seuraava ongelma onkin jos saan sut pois täältä, Rasmus vielä antautuu ja paljastaa sun osuuden asiaan ja istut kakkua Rasmuksen kanssa.
Tuotakin olin miettinyt. Kukaan ei tiennyt miten tämä tulisi päättymään.
- Yritetään silti pitää lippu korkeella.
Mies jatkoi vielä ja silitti poskeani rauhallisessti ja hymyili minulle.
- Kiitos, Toni.
Sanoin ja jaksoin jopa hieman hymyillä Tonille takaisin. Lopulta hurmuri poistui taas luotamme ja arki jatkui.

Myöhemmin iltapäivällä pelasimme Alexin kanssa korttia keittiössä. Hän oli löytänyt kortit jostakin huoneen lipastosta. Eihän piilopaikassa hirveästi ollut tekemistä, joten tämä oli hyvää ajanvietettä. Pelasimme paskahousua. Olin jo voittanut 4 peliä ja Alex yhden. Kuudes oli kesken ja minä olin taas voitolla.
- Oot sä pelannu paljonkin korttia? Must tuntuu et en millään meinaa pärjätä.
Alex naurahti ja iski ässän kurkon päälle ja kaatoi pöydän kortit.
- Tää peli on ihan arpapeliä. Tottakai taktiikka vähän auttaa, mutta loppujen lopuksi kortit ratkasee.
- Ne tuntuu ratkasevan nykyään aika paljon.
Rasmus keskeytti keskustelumme ja istui pöydän ääreen.
- Ottakaa mut mukaan seuraavalle kierrokselle.
Alex vain nyökkäsi hyväksyvästi ja jatkoimme pelin loppuun. Minä voitin taas. Jaoin kortit meille kolmelle ja sain hyvät aloituskortit. Lätkimme vuoron perään kortteja pöytään. Käytin kaiken mahdollisen taktiikkani, mitä nyt tässä pelissä sitä pystyi ylipäätään käyttämään. Loput porukasta käveli keittiöön seuraamaan peliä. Voitin jälleen. Toisena pelistä pääsi ulos Rasmus ja Alex hävisi.
- Gah. Mä en kyllä enää pelaa.
- Oot huono häviäjä.
Naurahdin Alexille, joka kyllä naurahti takaisinkin.
- Voi olla, mut sut on mahdotonta voittaa!
Minulla oli ollut tuuria matkassa.
- Riippuu kai vähän lajista. Ammunta ja korttipelit ainakin menee, mutta entä kaikki muu?
Rasmus vihjaili ja käännyin katsomaan häntä.
- Mikä muu..?
Rasmus oli vastaamassa, mutta hänen puhelimensa alkoi soida ja tilanne keskeytyi.
- Dimitri.
Rasmus sanoi meille ja vastasi puhelimeen tervehtimällä.
- Kamaa ei ollut tarpeeksi. Luulitteko saastaiset nulikat, että kanssani voi lähteä soitellen sotaan ja vielä pelleillä? Olen varoittanut teitä muutamaan otteeseen ja nyt mittani on täysi.
- Hei venaaha nyt! Kai tästä voi neuvotella!
Rasmus yritti jotenkin hyvitellä ja rauhoitella.
- Älkää unta nähkö. Pelailkaa vain korttia, kun vielä voitte.
Puhelu sulkeutui.
- Mistä helvetistä se ties...?
Rasmus aloitti ja vilkaisi porukkaan. Minäkin tajusin heti mitä Rasmus ihmetteli.
- Missä Dean on?
Alex hämmästeli ja etsi katseellaan miestä, mutta Dean oli kadonnut.
- Ei jumalauta..
Rasmus nousi pöydästä ja hyökkäsi suoraan Ryanin kimppuun. Ryan kaatui selälleen maahan ja löi kovan kuuloisesti päänsä lattiaan. Rasmuksen polvi oli Ryanin rintakehällä. Ryan näytti siitäkin huolimatta rauhalliselta.
- Tiedätkö sä tästä jotain!?
Rasmus huusi minkä ääntään sai.
- Kuulen vähemmälläkin, en tiedä.
Minä menin tönimään Rasmusta pois Ryanin kimpusta, mutta turhaan. Rasmus ei tuntunut liikkuvan mihinkään suuntaan.
- Alex, ota Susan ja vie se pois.
Vilkaisin olkani yli Alexia, joka asteli luokseni ja nappasi minua molemmista käsivarsista kiinni.
- Ei! Lopeta! Päästä!
Huusin ja yritin potkia Alexia. Tämän jälkeen Alex kaatoi minutkin lattialle selälleen, istui lantioni päälle kevyesti ja tukki toisella kädellä suuni.
- Nyt rauhotut. Ja lopetat sen huutamisen ja meuhkaamisen.
Tilanne oli kääntynyt aivan päälaelleen ja mitä ilmeisimmin Dean oli jo häipynyt koko tontilta.

Yritin vain irrottautua Alexin otteesta, enkä edes kuullut Rasmuksen ja Ryanin keskustelua.
- Susan nyt jumalauta rauhotu!
Alex ärähti todella vihaisesti. Pysähdyin niille sijoilleni ja tuijtoin Alexia kauhu silmissäni.
- ... Ja mä luulen et Dean on voinut kokoajan työskennellä Dimitrille. En oo koskaan luottanu siihen.
Kuulin Ryanin sanovatn Rasmukselle.
- Eikä sulle tullu pieneen mieleen kertoa tätä meille? Jumalauta Dean tietää tän paikan ja se voi johdattaa Dimitrin tänne!
Rasmus huusi ja minä todellakin pelkäsin. Inhosin huutamista muutenkin.
- Se on riski nyt.
Ryan pysyi täysin rauhallisena. Minä itkin, mutta olin rauhoittunut Alexin alla. Alex oli ottanut kätensä pois suuni edestä ja odotti Rasmukselta käskyä. Romeo pysyi erossa koko kahakasta ja seurasi sivusta. Olin kiitollinen, ettei hän puuttunut asiaan. Häntä olisi vain satutettu.
- Rasmus, mitä me tehdään?
Alex kysyi ja vilkaisi häneen.
- Mä en todellakaan tiedä. Porukkaa voi olla jo matkalla tänne... Me ei päästä pakoon.
Rasmus kuulosti ahdistuneelta ja huolestuneelta.
- Ja nyt sun on aika valita, kenen puolella sä oot.
Rasmus kääntyi taas Ryanin puoleen ja jäi odottamaan tältä vastausta.

Tehtävä

Heräsin vasta seuraavana päivänä. Aurinko oli jo korkealla joten kello oli varmasti jo paljon. Nousin istumaan ja venyttelin. Olin väsynyt, vaikka olin nukkunut ties kuinka monta tuntia. Tukkani oli aivan sekaisin ja olo oli hieman kuin tiejyrän alle jäänyt. Olin nähnyt koko yön painajaisia, mutten enää muistanut millaisia. Nousin sängystä ja hipsin alakertaan. Vilkaisin ensimmäisenä kelloa seinällä. Se näytti kahta päivällä. Olin siis nukkunut todella paljon. Yritin selvittää tukastani pahimmat takut pois käsin samalla kun aloin valmistelemaan kahvia. Dean asteli keittiön läpi ja oli ilmeisesti matkalla yläkertaan, kun pysätyin hänet.
- Dean! Oota.
Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua odottavasti.
- Oot sä nähny Rasmusta?
- Se meni varmaa treenaamaan aittaan.
Treenaamaan? Miten hän siellä treenaisi. Kiitin Deania ja odotin kahvin tippumista vielä hetken. Join kupillisen ja lähdin ulos. Astelin suoraan aittaan. Aitassa oli 2 ovea. Oikeanpuoleinen oli auki. Astuin sisään ja näin Rasmuksen katon rajassa. Hänen jalkansa olivat kattoparrun yli koukussa ja hän roikkui siis ylösalaisin ja teki vatsalihaksia kattoa kohti.
- Rasmus?
Rasmus ei lopettanut treenaamistaan.
- No mitä?
En hetkeen sanonut mitään. Nyt oli tilaisuuteni. Vaikka Rasmus antoi minun olla Ryanin kanssa, oli tämä paras tapa korjata luottamusta. Muistan mitä Ryan sanoi. Ja jos halusin Rasmuksesta eroon samoin kuin Dimitristä, minun oli tehtävä myös asioita, joita en halunnut. Koska en vastannut Rasmukselle mitään, hän otti käsillään kiinni kattoparrusta ja laskeutui alas. Hänellä ei ollut paitaa päällään. Rasmuksenkin vartalo alkoi näyttää vähän enemmän treenatulta. Alkujaan hän oli ollut hyvinkin normaalikokoinen. Oli hänellä silti voimaa tallessa.

Astuin lähemmäs Rasmusta ja katsoin häntä päästä varpaisiin muutaman kerran ja joka kerran jälkeen siirryin askeleen lähemmäs. Rasmus ei perääntynyt vaan jäi odottamaan mitä seuraavaksi tekisin. Nostin oikean käteni hänen rintakehälleen ja työnsin Rasmusta seinää kohden. Kun hänen selkänsä osui sileään puuseinään, hän nappasi kiinni minua olkapäistä. Pelkäsin jo, että Rasmus torjuu minut, mutta päin vastoin. Hän käänsi minut selkä seinää vasten ja suuteli. Rasmus oli täysillä mukana, kuten oli tarkoituskin. Suutelin häntä takaisin. Rasmus potkaisi oven kiinni ja se naksahtikin samalla suoraan lukkoon. Rasmus nosti käteni seinää vasten ranteista kiinni pitäen. Olin jättänyt hupparini huoneeseeni, joten toppi päällä yläkropassani oli paljon paljastakin pintaa. Rasmus suuteli kaulaani ja painautui aivan minuun kiinni. Samaan aikaan minusta tuntui niin väärältä ja toisaalta taas tämä oli paras keino päästä lähemmäs Rasmusta ja kauan etsittyä luottamusta. Kun hän lopulta irrotti otteensa ranteistani, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja raavin kevyesti hänen selkäänsä. Rasmus otti topin pois päältäni ja avasi rintaliivieni lukon selkäpuolelta ja tiputti nekin pois pelistä. Nahkahousut kiskaisin itse pois jalastani, samoin alushousut. Rasmus jatkoi suutelua kun avasin hänen tummien fakkutyylisten housujen vyön ja napit. Kiskaisin housut alas ja Rasmus astui niistä pois. Nyt oli aivan turhaa enää perääntyä. Miehen kädet kävivät ensin selkäpuolellani ja sen jälkeen hyväilemässä rintojani. Aitassa ei ollut sänkyä, ei tuoleja, ei pöytää... Joten homma hoidettiin seisaaltaan. Nojasin seinään kun Rasmus painautui minua vasten ja työntyi rauhallisesti sisääni. Tuntui oudolta olla Rasmuksen käsissä omasta tahdosta, eikä väkisin vain huumattuna. Rasmus osasi kyllä hommansa vaikka pienessä mielessäni halusinkin tilanteesta pois. Rasmus kiusasi minua tahallaan ja vetäytyi välillä kokonaan pois sisältäni ja suuteli kaulaa. Kun olin lähellä huippua, Rasmuskin lakkasi kiusaamasta.
- Älä... Vaan.. Lopeta..
Sanoin hengästyneenä ja painauduin niin tiukasti kiinni Rasmukseen kuin vain voin. Pääsimme huippuun hyvin samaan aikaan. Rasmus joutui pitelemään minua pystyssä jonkin tovin ennen kuin pysyin pystyssä omin jaloin. Rasmus ei ollut sanonut sanaakaan koko aikana. Ehkä ihan hyvä. En olisi varmaan osannut vastata hänelle mitään. Kun taas palasin takaisin maan päälle, puin alushousut ja nahkahousut jalkaani, sekä laitoin rintaliivit. Rasmus laittoi housut jalkaan ja painautui vielä takaa päin paljasta selkääni vasten omalla paljaalla ylävartalollaan, siirsi hiukset pois korvani luota ja kuiskasi:
- Hyvä tyttö.
Sen sanottuaan Rasmus poistui aitasta. Puin ripeästi loput vaatteet päälleni ja siirryin ulos. Istuuduin aitan rappusille. Rasmus oli juuri astumassa taloon, kun Ryan tuli häntä vastaan. Rasmus hymähti Ryanille voitonriemuisan näköisesti. Esitykseni meni siis täydestä! Ryan käveli luokseni, katsoi minua hetken tajuttuaan mitä oli tapahtunut ja näytti kysyvältä.
- Onnistuiko?
Ryan kysyin kuiskaten. Nyökkäsin hänelle. Minusta tuntui, että petin Ryania. Toisaalta taas Ryan itse ehdotti tätä alunperin, joten en kantanut syyllisyyttä. Ehkä Rasmus alkaisi nyt luottaa minuun täysin ja saisin molemmat projektit etenemään.
- Helvetin hyvä. Se näytti niin omahyväseltä että tajusin heti. Ja Susan. Älä kanna syyllisyyttä. Tää on paras keino.
Ryan puhui edelleen hiljaa. Nyökkäsin hänelle ja nousin seisomaan ja halasin. Rasmus ei välittänyt siitä, vaikka olin Ryanin kanssa. Ehkä hän kuvitteli olevansa minulle ykkönen, tai että Ryan ei tietäisi mitään.
- Mä en kyl käsitä vieläkään ihan et miten tää hyödyttää?
Ryan hymähti minulle ensin vastaukseksi.
- Kun Rasmus luottaa tarpeeks, se saattaa päästää meidät, tai sut yksin käymään jossain. Ja sä voit järjestää kaikki vapaiks. Rasmus kompastuu aina omaan nokkeluuteensa.
Ryan kertoi ja ehkä minun tehtäväni oli nyt luottaa ja uskoa Ryanin sanaan.
- Entä jos se esittää?
Sitä ei Ryankaan ollut ajatellut. Sitähän emme voineet tietää. Kaikki selviäisi varmasti ajallaan. Rasmus oli omalla tavallaan hieman typerän yksinkertainen ja teki outoja ja vaarallisia valintoja, mutta toisinaan hän osasi peittää jälkensä erittäin hyvin.

Kello tuli 18 illalla. Meidän oli lähdettävä Alexin kanssa pian, ettemme varmasti myöhästyisi. Laitoin kaman laukkuuni ja nappasin aseen vyölleni tuttuun tapaan hupparin alle piiloon. Koko porukka oli kokoontunut pihalle kun olimme lähdössä. Vilkaisin ensin Rasmusta ja sitten Ryania. Epäröin lähtöä todella paljon. Dimitri oli kiero, emmekä voineet olla varmoja siitä mitä hän suunnitteli. Rasmuksen kasvoilla oli tyytyväinen virne ja Ryanilla oma totinen itsensä. Nousimme Alexin kanssa pyörän kyytiin. Katsoin kokoajan Ryania, kun laskin mustan visiirin kasvojeni eteen.  Enää en voinut perääntyä. Alex ei kysynyt olinko valmis vaan lähti matkaan rauhallisesti. Tarrasin vaistomaisesti kiinni hänen vyötäröstään. Olimme ajaneet jo puoli tuntia. Tosin rauhallisesti, kulutimme vain aikaa.
- Mä todella toivon et me selvitään tästä ehjin nahoin.
Alex huusi pyörän pitämän metelin seasta.
- Alex, mein on pakko! Ja me selvitään. Ku uskotaan!
Vastasin hänelle ja yritin valaa luottamusta ja varmuutta molempiin. Kello oli 18.56, kun saavuimme vanhaan satamaan. Jätimme pyörän piiloon pressutetun suuren veneen taakse. Etsimme katseellamme Dimitrin mainitsemaa huvipurtta. Lopulta löysimme sen. Pursi kökötti laiturin päässä. Se oli vanha ja hylätty.
- Ei näy ketään.
Sanoin hiljaa. Ylitsemme lensi lokki, joka päästi kamalan äänen kidastaan. Säikähdin aivan valtavasti ja nappasin Alexin käsivarresta kiinni.
- Noh. Nössö. Se oli lokki.
Alex naurahti.
- Miten sä voit olla noin rento?
Kysyin ja pidin yhä Alexin kädestä kiinni.
- Hei en mä tälläst ekaa kertaa tee. Rauhotu nyt,
Alex pyäshtyi kun olimme purren luona. Kello oli tasan 19.00, kun näimme tummiin pukeutuneen hahmon laiturin toisessa päässä. Pysyin hieman Alexin taka-alalla ja olin yhä tarrautuneena häneen kiinni.
- Alex, Susan?
Hahmo lausui nimemme. Nyökkäsimme samaan aikaan.
- Olen yksi Dimitrin avustajista. Saitte varmaan ohjeet puhelimitse?
Minua helpotti jo se, että henkilö puhui eikä vain olla möllöttänyt.
- Kyllä. Tässä on amfetamiinit.
Sanoin ja otin laukustani paketin ja ojensin sen miehelle. Hänen kasvonsa oli peitetty huivin kanssa. Näimme vain silmät. Mies antoi meille rahat ja kiitti. Hän poistui. Oliko tehtävä oikeasti näin helppo. Odotimme jonkin aikaa, ennen kuin menimme hakemaan pyörän ja lähdimme takaisin piilopaikkaan.

Matka taittui paljon kovempaa vauhtia takaisin. Olimme pienessä hujauksessa taas turvallisesti 'kotona,' Rasmus, Ryan, Romeo ja Dean olivat vastassa.
- Hyvin hoidettu. Dimitri soitti äsken ja kiitti. Ja kehui sinun suoraa asennetta.
- Siis miten..?
Olin kysymässä Rasmukselta kun jäin miettimään.
- Mitä mietit?
Alex kysyi ja kääntyi minua päin.
- Me ajettiin tänne varmaan alta puolen tunnin takasin... Ei ihan nopeusrajotuksien mukaisesti... Oliks Dimitri kuitenkin jossaki satamassa? Jos se on kuullu jotain mun asenteesta.. Tuskin se hyypiö siitä olis mitään kertonut.
- Älä nyt oo vainoharhanen. Dimitrihän sano ettei tuu paikalle.
Rasmus sanoi ja kääntyi lähteäkseen sisälle.
- Mitä jos tää on testi?
Rasmus kääntyi katsomaan minua uudestaan ja näytti mietteliäältä.
- Ei ole mahdottomuus ja jos tää testi oliskin, se selviäis meille kyllä aikanaan. Yritetään nyt vaan jatkaa arkea.
Yritin vain hyväksyä tilanteen ja nyökkäsin Rasmukselle vastahakoisesti.

10 000!

Kymppitonni täynnä! Kiitos teille rakkaat lukijat tästä!

Sekaannusta ja meteliä

- Mun on pakko ettiä Alex. Sille pitää kertoo.
Pinkaisin tuolista ylös ja juoksin pihalle. Koska hän ei ollut ryystämässä kahvia, oletin, että löydän hänet pihalta. Ja niin löysinkin. Alex oli tuttuun tapaan huoltamassa pyöräänsä. Ilmeisesti ninja ei ollut saanut pahempia osumia kaatumisen johdosta.
- Onks se pyörä kunnossa?
- Pientä laittamista vaille. Ihme kyllä se ei menny paskaks ku kaaduitte sen kanssa. Johan tää tarvii kohta päästää eläkkeelle kun tällä ryysätään millon mihinkin.
Alex naurahti eikä vilkaissutkaan minuun päin.
- No laita se sit kuntoon. Mein pitää nimittäin olla sun kanssa huomenna vanhassa satamassa kello 19.00
Alex pudotti jakoavaimen kädestään ja käänsi päänsä niin äkisti minua päin, että oli vähällä niksauttaa niskansa.
- Siis mitä?!
Alex kysyi todella hämmentyneenä ja nousi ylös pyörän vierestä.
- Dimitri soitti. Oletettiin tottakai et se haluu sinne mut ja Rasmuksen. Mut se sanoki mut ja sut. Sun on pakko suostua.
- Toivoin todellakin, että olisin voinu välttää tän. Dimitri on viimenen ihmine täs mestassa jonka kans haluan olla tekemisissä.
- Alex, sun on pakko suostua.
Anelin, vaikkei se kuulunut tapoihini. Vilkaisin olkani yli Rasmusta, joka pyöri pihalla edestakaisin puhuen puhelimessa.
- No.. Joo. Mut vaan sun takias. En haluis et säkään oot Dimitrin kans tekemisissä. Mitä mein pitää tehdä?
- Joku Dimitrin välittäjistä tulee meitä tapaamaan. Viedään vaan lasti sille. Ei muuta.
Se kuulosti yksinkertaiselta. Oliko se sitä? Siitä emme voineet olla varmoja.
- Kuulostaa liian helpolta, sano mun sanoneen. Mä laitan kuiteki ninjan kuntoon. Älä oo huolissas.
Luotin Alexin sanaan ja palasin takaisin sisälle.

- Alex oli vähän tolaltaan.
Sanoin Romeolle, joka yhä istui pöydän ääressä.
- En ihmettele yhtään. Mä oon helvetin huolissani et jotain tapahtuu. Taas.
- En mäkään enää tiedä mitä täs pitäs tehdä. En ikinä ois uskonu et sanon tän, mut annan ennemmin Rasmuksen riistää mun vapauden, kuin et alkaisin Dimitrin alaiseksi pysyvästi.
Romeo pudisti päätään.
- Ei sekään hyvä vaihtoehto ole, mut varmasti helpompi kuin tämä.
Istuin Romeon viereen.
- Kohta on varmaan vielä isompi helvetti irti.
Nojasin Romeon olkapäähän. Hän nosti kätensä hartioideni yli ja halasi siis toisella kädellään minua.
- Kyl me tästä selvitään. Kama vaan ei riitä kauheen pitkäks aikaa. Sitä on varmaan sen ver vielä, et saatte tän hoidettua. Mut mä veikkaan et mein on käännyttävä veljeni puoleen.
- Suostuuks Aki auttaa meitä vielä?
- Veikkaan et suostuu. Koska näin sen ei tarvii itse olla tekemisissä Dimitrin kanssa.
Romeon puheissa oli perää. Aki ei halunnut olla Dimitrin kanssa missään tekemisissä, joten hän auttaa varmasti. Dimitri ei kysele meidän kaman alkuperää.
- Mut mein varmaa kannattaa ottaa Akiin yhteyttä vasta tän reissun jälkeen.
- Niin ja sitä paitsi..
- Noni, nyt pitäs tänki homman olla selvä.
Rasmus keskeytti Romeon lauseen paukahtamalla sisälle.
- No mitä se Toni sano?
Kysyin ja vilkaisin myös Romeoon, joka ei jatkanut kesken jäänytttä lausetta.
- Se käy tänään kattomas sen paikan ennakolta.
En tiennyt mitä hyötyä siitä olisi, mutta Toni varmasti tiesi mitä tekee.
- Mut onks mun pakko lähtee Alexin kanssa? Seki oli hemmetin epävarma ja jos se paljastaa koko jutun.
Rasmus asteli tuolini luo, selkänojan taakse. Hän nappasi hiuksistani kevyesti kiinni ja taivutti päätäni taakse päin ja katsoi minua nyt ns väärinpäin.
- Mitä sä teet? Sattuu!
Kivahdin, mutta pidin käteni pöydässä kiinni.
- Ymmärrä nyt, me ei pullikoida tässä vaiheessa Dimitriä vastaan.
- Mut ei tää voi mennä näin.
Sanoin epätoivo äänestäni paistaen.
- No sä voit ottaa aseen mukaas, jos se yhtään tuo sulle turvallisempaa oloa, mut sä et nosta sitä vyöltäs missään vaiheessa.
- Täs on yks pikku ongelma. Mun Ase jäi Sinne auton takapenkille missä mua ja teitäkin kuskattiin.
Rasmus naurahti. En nyt ymmärtänyt mitä hauskaa tässä oli.
- Sun ase on Alexilla. Kun me noustiin siihen autoon, Alex huomas sen heti takapenkillä ja tunnisti sun aseekses. Se laitto sen vaivihkaan piiloon ja on varmaan edelleen sillä.
Huokaisin helpotuksesta. Lopulta Rasmus päästi irti ja vilkaisi Romeota. Romeo nousi tuolilta ja lähti. Sitä Rasmus ilmeisesti odotti.
- Ja nyt, sä meet käymään suihkussa ja sen jälkeen me puhdistetaan se haava kunnolla.
Rasmus käski. Nousin vähin äänin tuolista ja kipitin suihkun puolelle.

Lukitsin oven perässäni ja heitin vaatteet pois. Istuin suihkupenkille ja avasin siteen jalastani. Jälki oli todella julman näköinen ja vuosi verta vieläkin hiukan. Astuin suihkun alle ja valutin vettä koko vartalolleni. Pelkkä vesi kirveli jalassani inhottavasti, mutta suljin silmäni ja turrutin kivun veden kanssa ja uskalsin pestä saippuallakin. Vältin kuitenkin saippuan joutumista haavaan. Kun olin peseytynyt, suljin suihkun ja kuivasin suurimman osan tukastani ja kietaisin pyyhkeen ympärilleni. Aijoin laittaa nahkahousut ja hupparin kyllä päälleni, mutten tajunnut ottaa muita puhtaita vaatteita. Ainoa vaihtoehto oli hiipiä niitä hakemaan. Avasin oven ja vilkaisin näkyikö ketään lähettyvillä. Ei näkynyt joten hipsin kohti huonettani, Pääsin puoleen väliin portaita kun Rasmus keskeytti minut.
- Susan.. Tuu ekan käymää keittiössä.
Ajattelin ensin jatkaa matkaani, mutta muutin mieleni ja menin pyyhe ympärilläni keittiöön.
- Istu alas niin hoidetaan se haava.
Rasmus oli tuonut jo puhdistusaineen ja puhtaan sideharson. Istuin tuolilla ja pidin reiteni tiiviisti kiinni toisissaan. Rasmus valutti puhdistusainetta haavalle ja hoiti puhdistuksen todella varovasti. Se ei sattunut yhtään. Annoimme haavan hetken kuivua, jonka jälkeen Rasmus laittoi siihen jonkin sortin lapun joka imisi vuotavan visvan ja veren itseensä. Kun harsoa alettiin laittaa, minun oli pakko hieman levittää jalkojani. Rasmus laittoi harson juuri sopivalle tiukkuudelle. Kun hänen kätensä kosketti sisäreittäni, värähdin automaattisesti. Toivoin, ettei Rasmus olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta hän keskeytti harson laitoin ja vilkaisi minua. Naamani oli varmaan tulipunainen. Katsoin aivan muualle ja välttelin Rasmuksen katsetta. Kun ei saanut huomiota, hän siirsi kätensä mitään varoittamatta pyyhkeeni alle ja hiveli sisäreisiäni vain kiusallaan. Yritin pitää naamani peruslukemilla, mutta painoin vaistomaisesti silmäni tiukasti kiinni.
- Rasmus.. Lopeta.
Sanoin lopulta epävarmasti ja Rasmus jatkoi siteen laittamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun hän lopulta oli valmis, pinkaisin ylös tuolilta ja juoksin suoraan yläkertaan ja puin alusvaatteet päälleni, kiskaisin hupparin niskaan ja nahkahousut jalkaani ja jäin tuijottamaan kuvaani peilistä. Kysymyksiä sateli päähäni. Epävarmuus kalvasi mieltäni. Harjasin tukkaani suoraksi. Se kuivui samalla hyvää tahtia. Lopulta heittäydyin hetkeksi makaamaan sängylleni ja mietin taas kaikkea tapahtunutta. Kukaan ei tiennyt miten asiat tulisivat päättymään. Menettääkö vielä joku henkensä, mitä Dimitrille tapahtuu? Pääsenkö koskaan.. Vapaaksi? Olin juuri sulkemassa silmiäni, kun Alex ilmestyi huoneeseen. Ponnahdin istumaan saman tien.
- Mä toin tän sun asees.
- Aa. Joo kiitti.
Sanoin Alexille ja otin aseen käteeni. Katsoin asetta jopa hieman surumielinen ilme kasvoillani.
- Mitä sä mietit?
- Mä vaan... Mä... Mä en vaan enää jaksa tätä. Mä lähden tästä kuviosta.
Alex katsoi minua pitkään hölmistyneenä.
- Sä teet mitä..?
Alex kysyi vielä. Vilkaisin häntä ja nousin sängyltä ylös. Kävelin huoneen ovelle ja vilkaisin vielä olkani yli Alexia ja poistuin vähin äänin kohti alakertaa.

Pääsin puoleen väliin portaita, kun kuulin Alexin huutavan takanani.
- Rasmus, Ryan, kuka tahansa älkää päästäkö Susania ulos!
Kiihdytin tahtiani ja kerkesin juuri portaiden alapäähän, kun Rasmus syöksyi eteeni esteeksi.
- Ja mihin sä oot menossa?
Nappasin molemmilla käsilläni kaiteista kiinni, loikkasin käsien varassa ilmaan ja potkaisin Rasmusta molemmilla jaloilla. Hän lensi vauhdilla selälleen lattialle. Hyppäsin ketterästi hänen ylitseen ja juoksin ulos.
- Perään! 
Rasmus huusi ja piteli hetken käsiä päänsä päällä. Ilmeisesti hän löi päänsä aika pahasti. Alex loikkasi myös Rasmuksen yli ja kiirehti perääni ulos. Juoksin kohti pihatietä.
- Susan! Jumalauta nyt tuu takasin!
Se oli Ryan. En ollut koskaan kuullut häntä noin vihaisena. Jatkoin pinkomista. Jalkaani alkoi koskea vietävästi. Oli todella typerä idea lähteä pakenemaan. Taas. Tiedostin sen itsekin, mutta otin tarkoituksella jatkuvasti typeriä riskejä. En tiennyt todellakaan mikä minua vaivasi. Kuulin jonku saavuttavan minua. Vauhtini hidastui kivun takia. Joku tarrasi minua käsivarresta ja pysäytti minut kuin seinään.
- Maahan!
Kuulin Alexin huutavan minulle. Alex siis piteli minua.
- Vauhtia!
En ollut kuullut Alexiakaan hetkeen noin vihaisena. Laskeuduin polvilleni nurmikolle. Alex kaatoi minut vatsalleen ja piteli käsiäni maata vasten ranteista kiinni pitäen. Lopulta luokseni ilmestyi myös Ryan ja Rasmus.
- Saatanan idiootti!
Rasmus huusi minulle todella vihaisena. Ryan seisoi toimettomana vieressä, eikä edes vilkaissut minuun päin. Alex pysyi tiiviisti paikoillaan ja istui kevyesti alaselkäni päällä jalat molemmin puolin kylkiäni.
- Päästäkää mut pois! Mä en jää tänne enää hetkekskään!
- Turpa kiinni vai haluat sä et meidät löydetään!
Rasmus sanoi ja tukki suuni laskeuduttuaan polvilleen eteeni.
- Sä oot kyllä todellinen tuuliviiri. Mä ymmärrän et tää tilanne aiheuttaa paineita, mut sä vaarannat ittes lisäks meistä jokaisen toimimalla näin!
Rasmus antoi minulle puheen vuoron ja otti käden pois suultani.
- Haista vittu! Jos te ette ois vieny mua, mä olisin onnellinen nyt! Mä en ois koskaan joutunu tähä tilanteesee ilman teitä!
Rasmuksella petti hermo. Hän läväytti minua avokämmenellä poskelle. Olihan se odotettavissa. Tiesin että Rasmus voi tehdä niin.
- Rasmus...
Ryan aloitti vihaisena, muttei ottanut askelia Rasmusta kohti.
- Te ette vaan tajua yhtään mitään.
Sanoin itkun sekaisessa tilassa.
- Me tajutaan paljon enemmän kuin sä uskotkaan. Sinä et vain tunnu tajuavan nyt omaa parastasi. Nosta se ylös.
Rasmus käski. Alex nousi pois päältäni ja kiskaisi minut vauhdilla ylös ja piteli minua lujasti kiinni kädet ympärilläni.
- Sä et Susan jätä mulle enää vaihtoehtoja. Mun on pakko laittaaa sut lukkojen taakse niin kauaks aikaa kun on tarvis. Mä en aio riskeetava omaa elämääni sun takias.
Rasmus oli tosissaan. Oliko minun pelini pelattu?
- Älä... Mä en halua.
Anelin hyvin vaimealla äänellä.
- Mulla alkaa oikeesti mennä suhun luotto.
- Luuletko sä et olisin joskus luottanut suhun? Tilit on tasan.
Vittuilin Rasmukselle vaistomaisesti. Tällä kertaa Rasmus ei näyttänyt välittävän mitään.
- Vie se yläkertaan ja lukitse huoneseensa. Tää oli tältä erää tässä.
Alex kiskoi minut mukaansa Rasmuksen käskystä.

Pääsimme yläkertaan asti. Ryan oli seurannut meitä.
- Saanks mä jutella hetken Susanin kans?
Ryan pyysi ja Alex nyökkäsi, mutta jäi oven ulkopuolelle vahtiin. Menin sängyn viereen ja istuin sen reunalle. En uskalatanut edes katsoa heti Ryania.
- Susan miks sä teet näin?
- Mä en halua kuolla.
Vastasin hiljaa ja pyyhin kyyneleitä poskiltani.
- Kai sä ymmärrät et jos sä teet noin, se on varmempi tapa kuolla. Rasmus voi päättää sun päivät ihan millon haluaa.
- Ei se sitä tee. Se tarvii mua kuitenkin ja sillä on pakkomielle muhun.
En tiedä uskoinko tuohon itsekään.
- Sä saatoit äsken myös mut ja Romeon vaaraan. Ajattelit sä sitä yhtään?
Pyöritin päätäni. En ajatellut.
- Nyt otat ittees niskasta kiinni. Ja pidät sen otteen. Saatat joutua anomaan että saat liikkua taas vapaasti. Rasmus on helvetin vihanen.
Tiesin kyllä senkin. Jotenkin se tuntui vielä pahemmalta kun se sanottiin ääneen. Nyökkäsin Ryanille.
- Hyvä tyttö. Mä pyydän Rasmuksen käymään täällä, kunhan se ensin rauhottuu.
Ryan sanoi ja poistui huoneesta. Alex lukitsi oven ulkopuolelta ja minä jäin lukkojen taakse.

Olin maannut sängylläni pari tuntia, kun ovi tultiin avaamaan. Rasmus astui huoneeseen ja tuli istumaan sängyn reunalle.
- Mä en tiedä... Voinko mä luottaa siihen että sä hoidat huomisen keikan kunnialla. Jos sä sössit siellä jotain niinkuin täällä äsken, te kuolette molemmat.
Makasin hiljaa sängylläni sanomatta mitään.
- Susan. Vastaa mulle.
Käänsin pääni Rasmusta kohti.
- Mitä väliä sillä on? Dimitri tappaa kuitenkin meidät.
Rasmus laski toisen kätensä toiselle puolelleni ja laskeutui lähemmäs kasvojani.
- Ei tapa. Se on ammattilainen ja sitä seurataan varmasti. Se ei olis niin varomaton. Saattaa se merkkejä antaa pelotteeks mut se ei henkeä kevin perustein vie. Jos sä et oo tässä mukana sä et ikinä pääse Dimitristä eroon.
Kai minun oli vain yritettävä luottaa Rasmukseen.
- Okei. Mä suostun. mä vaan toivon et tää olis pian ohi.
- Mitä paremmin pidät sopimuksesta kiinni, sitä nopeemmin tää on ohi. Ykskin karkausyritys vielä ja mä vien sulta kävelykyvyn iäksi. Muista sen.
Nyökkäsin Rasmukselle, joka nousi tämän jälkeen sängyltä ja lähti huoneesta ulos. Hän ei lukinnut ovea, vaan jätti sen auki. Käänsin kylkeä sängyllä ja jossain vaiheessa nukahdin.

Suunnitelma

Rasmus puhui pitkän tovin Tonin kanssa. Olin todella hermostunut. Kylmää hikeä valui selkääni pitkin kun tuskaisesti odotin puhelun päättymistä. Viimein vartin päästä se loppui.
- Toni tulee tänne. Jehun kanssa.. Sen ei oo nyt ehkä viisasta liikkua yksin. Tiedän kyllä mitä ajattelet Jehusta mut tää on nyt pakko tehdä näin. Dimitri tarkkailee varmasti lähiseutua, johon meidät autosta jätettiin. Neuvoin Tonille kiertotien. Meidän on pakko luoda suunnitelma, joka on helppo toteuttaa. Tosin Toni puhui jotakin Dimitrin yläpuolella olevasta klaanista. Dimitri ei varasinaisesti työskentele hänelle, mutta toimii kyllä laulurastaana kaikesta tapahtuneesta. Tonikaan ei tiedä kuka se päällikkö on.
Jäin pohtimaan asiaa. Kuvittelin jo, että Dimitri on kaikkien yläpuolella, mutta olin siis väärässä. Tässä olisi ollut jo ihan tarpeeksi sotkua kerrakseen.
- Millon se Toni tulee?
- Toivottavasti tän päivän nimissä. Ei sovittu tarkempaa aikaa.
Se oli selvä vastaus. Jotenkin minua ahdisti edes ajatus siitä, että Jehukin tulisi paikalle. Ei meidän välimme ihan niin tulehtuneet olleet enää, kuin mitä aikaisemmin, mutta mielummin olisin halunnut pelkästään Tonin paikalle. Minä en kuitenkaan voinut asiaan vaikuttaa, joten annoin olla.

Istuin hiljaa huoneessani miettien menneitä. Jostain syystä Sergei hyppäsi ajatuksiini vähän väliä. Ehkä siksi, että asia oli hyvin pinnalla kaikesta huolimatta. Jouduimme hoitamaan Sergeinkin asioita. Jokin ei silti täsmännyt. Jokin asia häiritsi minua koko kuviossa. En vain tiennyt mikä. Oliko minulla pettämätön kuudes aisti vai olinko vain vainoharhainen? Ahdistus oli ottaa vallan minusta, mutta onnistuin lopulta sivuuttamaan ajatukset. Toinen aihe, joka pyöri pääni sisällä, oli vanhempieni kohtalo. Miten minulla kesti näin kauan saada tietää totuus? Ja miksi minä korvaisin isäni tekemät virheet? Luulisi hänen maksaneensa ne jo hengellään.
- Arrgh. Mä tuun hulluks!
Huusinkin sen ääneen vaikka oletin vain ajatelleeni sitä. Rauha rikkoutui. Joku astui huoneeseen.
- Mitä sä huudat täällä?
Se oli Rasmus.
- No en mitään. Vituttaa vaan tää koko paska. Kaikki alkaa selkiintyä ja se ei oo musta mitenkään mukavaa. Mua ahdistaa edes ajatella vanhempiani ja sitä mitä oikeasti tapahtui. Käytännössä olen ollut tässä vauvasta asti mukana. En vain tiennyt sitä, ennen kuin nyt. Mistä minä tiedän mitä vanhempani ovat joutuneet kestämään kun olin pieni? Oliko minulla vaikka kiristetty heitä? Aivan käsittämätöntä paskaa.
- Mä ymmärrän kyllä sun tuntees, mut sun on oikeesti pakko ryhdistäytyä, jos me aiotaan päästä Dimitristä eroon. Eniten mua kiinnostaa, kuka on Dimitrin yläpuolella ja millä panoksilla hän pelaa. Meillä voi vielä olla toivoa.
Rasmus yritti rauhoitella minua. Nousin sängyltä ylös ja astelin Rasmuksen eteen seisomaan.
- Sä et varmaan nyt ihan käsitä? Mun vanhemmat tapettiin, tapettiin!
- Niin munkin.
Vaikenin. Rasmus ei sanonut muuta ja käänsi katseensa pois minusta.
- Sori... Mä en...
En edes osannut sanoa lausetta loppuun. Rasmus näytti ensimmäistä kertaa haavoittuvalta ja heikolta. Se oli minulle vieras näky, enkä tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua.
- Ei se mitään. Ethän sä olis voinu tietää. Tärkeintä on et me ei enää epäonnistuta. Missään. Eikä jäädä kiinni. Sä panostat tähän täysillä, kuten me muutkin.
Sen sanottuaan Rasmus postui luotani.

Poistuin myöhemmin itsekin huoneestani ja astelin ulos. Ryan istui pihalla muovisella puutarhatuolilla. Menin hänen vierelleen ja katsoin tätä hetken. Ryan vastasi katseeseeni. Istuin hänen syliinsä ja suutelin häntä, johon Ryan vastasi myös.
- Kuule... Kun työskentelit Rasmukselle, kertoko se koskaan...
Lauseeni keskeytyi kun näin sivusilmällä jonkun tulevan piahatietä pitkin jalan. Heitä olikin 2. Kun he astuivat vähän lähemmäs, tunnistin ne Toniksi ja Jehuksi.
- Puhutaan myöhemmin.
Sanoin Ryanille ja nousin ylös. Koko porukka kokoontui pihalle huomatessaan Tonin ja Jehun.
- Kävellenkö te tänne tulitte?
Rasmus kuittaili heti ensimmäisenä.
- Tultiin taksilla. Ei otettu riskiä liikkumalla omalla autolla. Käveltiin pari kilometriä.
Toni laski katseensa minuun ja hymyili hieman. Olin hyvilläni nähdessäni Tonin. Jehuun en ottanut mitään kontaktia.
- Mennään keittiön puolelle. Tästä voi tulla pitkä istunto.
Rasmus sanoi ja nyökkäsi taloa kohden. Seurasimme kaikki rasmusta.

- Tilanne on nyt se, että... Susan, voinko kertoa ihan kaiken?
Ihme kyllä Rasmus kysyi lupaa johon nyökkäsin epäröimättä.
- Dimitri nappasi Susanin ja kiristi tätä kertomaan taustojaan. Susanil on toistaseks reisi paketissa sen takia. Kerrottuaan taustojaan, Dimitri paljasti totuuden Susanin vanhemmista. Dimitri tappoi heidät. Susanin isän töpeksinnän takia myös äiti joutui kärsimään. Dimitri etsi myös Susanille sijaiskodin. Nyt hän haluaa, että minä ja Susan työskentelemme hänelle. Oma osuuteni on selvä, mutten tiedä mitä hän varsinaisesti haluaa Susanin tekevän.
Toni istui pitkään hiljaa Rasmuksen kerrottua tapahtuneesta.
- Siis oliks Susanin faija diileri?
Jehu kysyi äkisti.
- Oli. Sen käsityksen Susankin sai, vaikkei siitä aiemmin tiennyt mitään.
Rasmus vastasi ja odotti yhä Tonin sanovan jotain.
- Dimitri tutkii varmasti lähialuetta. Sehän ei vieläkään tiedä tätä paikkaa? En nyt ymmärrä. Dimitrin olis ollut kaikista helpointa tappaa Susankin kun se oli pari vuotta nuorempi. Eihän vanhempien kuolemasta ole kuin muutama vuosi? Jokin tässä ei nyt täsmää..
Lopulta Tonikin yhtyi keskusteluun.
- Sitä minäkin olen epäillyt.
Sanoin oman mielipiteeni.
- Dimitri on impulsiivinen ja täysin arvaamaton. Sen pääkopassa on sen kokoinen vuoristorata että kukaan ei selviä siitä hengissä.
- No miten me ikinä voidaan sit pärjätä sille!?
Aloin väittelemään Tonin kanssa.
- Ei kai oo muuta vaihtoehtoa kuin totella ja ottaa samalla selville sen heikkoja kohtia ja vähän taustoja sen isosta klaanista.
- Mä en tasan lähe tähän mukaan. Munko pitäa palvella jotai ryssää joka tappo mun vanhemmat?
Kiivastuin ja nousin tuolilta ylös. Rasmus tarrasi käteeni ja kiskaisi minut takaisin istumaan.
- Yritä nyt vähän rauhottua. Ei miestä kukaan tätä mielellään tee.
Riuhtaisin käteni irti Rasmuksen otteesta ja vaikenin. Sisälläni kiehui taas.
- Sinähän sen tiedät!
Kivahdin lopulta Rasmukselle ja nousin nyt nopeammin tuolsita ja lähdin marssimaan ulko-ovea kohti. Kuulin jonkun muunkin takanani nousevan ja nyt hän jo seisoi edessäni estämässä ulospääsyni.
- Toni, mee pois. Oikeesti.
Sanoin vihan ja surun sekaisella äänellä.
- En mene. Sä et saa tehdä nyt mitään tyhmyyksiä. Me ymmärretään kyllä sun katkeruutes.
Toni oli tarrannut käsivarsiini, kun yritin kiertää hänet ja mennä ulos.
- Päästä mut!
Huusin jo todella vihaiseen sävyyn. Kaikki pidättelivät henkeään, kun lopulta romahdin ja aloin itkeä. Toni piteli minua pystyssä, kun jalkani olivat lähellä pettää altani. Toni halasi minua ja kuunteli vaikerrustani niin kauan kuin sitä kesti.

Olin itkenyt usemman minuutin ja olin yhä Tonin otteessa. Lopulta, kun aloin hieman rauhoittua. Toni irtaantui minusta ja pyyhki kädellään kyyneleet poskiltani.
- Susan. Mä ja kaikki muutkin halutaan nyt sun parasta. Sä saat varmasti kostos kun on sen aika, jos se on se asia jota odotat. Sä et palvele lopun ikääs Dimitriä. Mä lupaan sen.  Sä saat edelleen mun lupauksen. Sä oot vielä turvassa. Usko pois.
Uskoin Tonin sanaan. Nyökkäsin tälle lopulta ja palasin pöytään istumaan.
- Kun Dimitri ensi kerran soittaa, ilmottakaa siitä välitömästi mulle. Kaikki yksityiskohdat ja henkilöt jotka hän mainitsee. Tapasiko muuten Susan Maxin ja Adamin?
Nyökkäsin Tonille taas.
- He ovat kaksi muuta klaanin johtajaa. He vain toimivat Dimitrin apuna. En tiedä heidän tarkkaa alaismääränsä.
Nyt selvisi sitten sekin. Adamin ja Maxin osuus. Ihmettelinkin kenestä Dimitri puhui kun mainitsi kaksi muuta klaanin johtajaa.
- Kuka on Dimitrin yläpuolella?
Kysyin ja esitin kysymykseni Tonille. Vaikka käsittääkseni hän ei tietänyt kuka kyseinen henkilö oli.
- Sky.
Yllätykseksemme Dean sanoi minulle vastauksen.
- Siis sä tunnet sen? Et oo sitte aikasemmi viittiny avata suutas?
Rasmus kommentoi kärkkäästi heti vaikkei tiennyt asiasta sen enempää.
- En tunne. Mutta kuulin hänen niemnsä mainittavan juuri ennen kuin pakenin omia sotkujani. Kutsuivat häntä päälliköksi. Koko kaartin päälliköksi. Hänen yläpuolellaan ei ole muita. Ei ainakaan tähän kuvioon liittyen.
Dean kertoi rauhallisesti eikä välittänyt Rasmuksen kommentista sen enempää.
- Tiedätkö sukunimen?
Kysyin jatko kysymyksen.
- En. En tiedä mitään muuta kuin etunimen.
- Voiskohan pelkän etunimen perusteella löytää jotain taustoja?
Kysyin ja vilkaisin muihin.
- Ei oo mitään varmuutta. Voi sitä yrittää. Esimerkiks niiltä, jotka ei palvele Dimitriä. Carl vois tietää jotain.
Rasmus tuumi ääneen. Minä kyllä epäilin väittämää.
- Jos Carl tietäs jotain, se ois kertonu.
Väitin Rasmukselle vastaan. Hän ei sanonut mitään. Luotin Carliin. Ei kai hänellä olisi mitään syytä valehdella. Pitkä hiljaisuus vallitsi kaikkien meidän keskuudessamme.

Porukka oli kyllästynyt pölpöttämään aiheesta ja ainoat, jotka istuivat yhä keittiössä, olivat minä, Toni ja Rasmus.
- Mitä me muuten tehdään, jos me jäätäskin kiinni?
Esitin viattoman kysymyksen ja Toni oli pudota tuolilta.
- Susan, me ei saada epäonnistua. Jos me jäädään kii, Dimitri tappaa jonkun meistä ja todennäkösesti hoitelee suurimman uhan, eli todennäkösesti sut. Mut jos nyt niin kävis, et jäätäs tästä kii, ainoa fiksu vaihtoehto on tehdä katoamistemppu ja elää radiohiljaisuudessa vähintään puoli vuotta.
Rasmus nyökkäili Tonille ja oli selkeästi samaa mieltä.
- Jos me jäädään kii, joudutaan viel hyväs lykyssä kaikki linnaan. Dimitri junailee ittensä vapaaks ihan mistä tahansa. Ainakin sen pohjalta mitä sitä nyt on täs parin päivän aikana oppinu tuntemaan ja sen jälkeen mitä sä koit.
Vilkaisin Rasmusta. Ikävä fakta. En pitänyt ajatuksesta, että istuisin Rasmuksen tai Alexin kanssa samassa sellissä.
- Eli nyt me tehdään näin: Otatte yhteyttä, kun Dimitri on ottanu yhteyttä teihin. Kerrotte tapaamispaikan, ja ajankohdan, sekä sen mitä hän haluaa ja keneltä. Käyn ennekkoon tarkastamassa paikan, jos se ei ole lähellä Dimitrin asutusta tai jossakin muussa turhan epäilyttävässä paikassa. Dimitri tietää, että poliisi ja muu virkavalta kyttää seudun asutuksia tarkkaan, joten hänen on käytettävä diilaukseen sopivia paikkoja, jotka ovat hylättyjä. Kuten varastohalli, josta kerroitte.
En pitänyt tästä yhtään. Toni onneks osasi hommansa ja toivottavasti saisi meidät joskus tästä pois.
- Ja yksi juttu vielä... Jos me joskus saadaan Dimitri kaltereiden taakse, varautukaa siihen, et sillä voi olla suhteita. Pienempiä pomoja joista kenelläkään ei ole tietoa. Kaikesta pitäisi saada selvää ja hoitaa homma kerralla. Muuten olemme vielä isommissa vaikeuksissa. Muistakaa Dimitrin klaanin vakinainen määrä.
Dimitrillä todellakin riitti alaisia. Jos Dimitri saadaan jäämään kiinni, kukaan ei saisi koskaan tietää ketkä sen takana olivat.
- Jos asia on ymmärretty, lähdemme Jehun kanssa nyt ja te palaatte möhemmin asiaan.
Rasmus nyökkäsi vielä, muttei sanonut mitään.
- Ooha kiltisti.
Toni silitti kädellä vielä poskeani ja katsoi minua suoraan silmiin sanoessaan lauseen. Minäkin nyökkäsin. Toni lähti asutukseltamme, samoin Jehu.

Oli yö. Istuin yhä keittiössä vesilasi nenän edessäni. Pelkäsin. Pelkäsin Dimitrin yhteydenottoa. Olimme ehkä haukkaamassa liian isoa palaa kerrallaan. Kaikki muut olivat jo nukkumassa. Paitsi minä ja Romeo, joka istui seurakseni.
- Sä oot huolissas tulevasta vai mitä?
Nyökkäsin vain nostamatta edes katsetta Romeoon. Hän istui minua vastapäätä pöytään ja otti kädestäni kiinni.
- Susan, sun on pysyttävä vahvana. Sä et saa luovuttaa. Kaiken kokemas jälkeen, sä oot vahvin ihminen, jonka mä tunnen. Siitä hetkestä lähtien, kun tavattiin ensimmäisen kerran, mä tiesin että sä selviät mistä vaan.
Hymyilin Romeolle kyyneltenkin seasta.
- Kiitos et sä oot pysyny siinä.
Se oli vilpittömin kiitokseni. Valvoimme Romeon kanssa lähes koko yön jutellen. Hänen läsnäolonsa auttoi minua jaksamaan ja hetkeksi unohtamaan kaiken tulevan.

Aamulla heräsimme molemmat keittiöpöydän äärestä. Olimme nukkuneet ehkä pari tuntia.
- Oho, mä luulin vaan hetkeks laskeneeni pään tähän.
Sanoin kun nostin pääni pöydästä. Romeokin heräsi vasta. Olipas noloa. Sänkyyn oli ilmeisesti ollut turhan pitkä matka.
- No mitä ihmettä te tällä teette?
Rasmus ilmestyi paikalle ja katsoi kummaksuvasti molempia.
- Me näköjään nukuttiin tässä. En mä muusta tiedä.
Romeo sanoi aivan unen pöpperössä.
- Ilmeisesti vähän stressiä liikenteessä.
Rasmus naurahti ja kaivoi taskustaan puhelimen, joka oli värinä hälytyksellä.
- Eikä näköjään turhaan. Se on Dimitri.
Rasmus sanoi ja jäi jahkailemaan vastaako. Romoe ja minä tuijotimme Rasmusta pitkään ja odotimme.
- Haloo.
Rasmus vastasi esittelemättä itseään. Kyllähän Dimitri tiesi minne soitti.
- No hyvää huomenta. Minulla on teille sopiva tehtävä.
- Millainen?
- Tarkennan, Susanille ja Alexille. Haluan, että he vievät lastin kaupungin toiselle laidalle. Yhdelle välittäjistäni. En itse pääse sinne. Saatte tottakai rahat periltä.
Rasmus näytti häkeltyneeltä.
- Joo.. Siis.. Mistähän päin tarkemmin?
Hän alkoi kuulostaa jopa epävarmalta. Yritin viittomalla näyttää tsemppiä Rasmukselle.
- Vanhaan satamaan. Siellä on hylätty pieni huvipursi viimeisellä laiturilla. Odottakaa siellä huomis iltana kello 19.00 Ei minuuttiakaan myöhemmin.
Dimitri katkaisi puhelun, ennen kuin Rasmus ehti vastaamaan mitään.
- Tää ei nyt menny ihan niin ku piti. Se haluaa sut ja Alexin sinne.
Rasmus sanoi minulle ja käännyin automaattisesti katsomaan Romeota.
- Onks tää joku koe? Tai huono vitsi?
Kysyin yllättyneenä ja käänsin katseen takaisin Rasmukseen.
- Ei mitään käryä. Mä veikkaan, et se vaan testaa meitä. Mut ohjeita on nyt noudatettava. Soitan heti Tonille.
Rasmus sanoi ja siirtyi ulos puhumaan.
- Voi vittu mikä soppa. Toivotaan ynt et Alex suostuu tähän. Mä pelkään kyl et Dimitri suunnittelee jotain.
Romeo ei sanonut mitään. Näytti vain äärimmäisen huolestuneelta.

Sopimus

- Miks te jätitte Rasmuksen yksin sinne tien poskeen?
Kysyin hieman vihaisesi Dimitriltä. Hän irrotti hetkeksi otteensa ja irrotti narun käsistäni, jonka jälkeen hän tarrasi taas käsiini kiinni.
- Pitihän meidän saada yksi ongalma jätettyä pois matkasta. Yksinkertaista. Hyvällä tuurilla kukaan ei etsi sitä ja aika korjaa kyllä sen pois.
Kiskaisin toisen käteni irti Dimitrin otteesta ja aioin lyödä häntä, mutta samassa kun otin jo vauhtia ja valmistauduin iskuun, Dimitri nappasi uudelleen kädestäni kiinni ja pysäytti minut helposti.
- Älä aloita. Jollet halua toiseenkin reiteesi kevyttä kuiskausta.
Dimitri käytti todella outoja ilmaisuja. Olin peloissani. Olin täysin uudessa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä. Ihmettelin, miksei Dimitrillä ollut enempää porukkaa lähettyvillä. Hänellä oli varmasti paljon vihamiehiä. Jäin taas paikoilleni odottamaan seuraavaa liikettä.
- Adam, laita sen jalka pakettiin. Ja puhdista.
Käsky kävi ja mies totteli. Hän kipaisi talosta sideharsoa ja jotain puhdistusainetta.
- Istu.
Tottelin ilman vastaväitteitä ja kävin maahan istumaan Dimitrin käskystä. Adam kaatoi haavalleni jotain ainetta, joka kirveli niin maan helvetisti. Pitelin huudon sisuksissani enkä sanonut sanaakaan. Haava oli puhdistettu ja Adam laittoi päälle sideharsoa ja teippasi pään siististi kiinni.
- Tossa on sun housut. Voit laittaa ne jalkaan.
Kiskoin nahkahousut äkkiä jalkaani ja seurasin kolmikon toimia nousten samalla seisomaan.
- En oikein tiedä mitä sinun kanssasi kannattaisi tehdä. Olet niin hemmetin arvaamaton ja tulinen luonne.
Dimitri pohti ääneen.
- Emme varsinaisesti tee sinulla yhtään mitään mutta voimme käyttää sinua haluamallamme tavalla kiristykseen ja ehkä hyötyä sinusta muullakin tavalla. Kyllä se Rasmus vielä suostuu palvelemaan minua ilomielin.
En kestänyt Dimitrin naureskelua ja hymähdyksiä. Ne kuulostivat aina yhtä pelottavilta.
- Sä tuut vielä kärsimään. Ihan varmasti. Sä kompastut omaan nokkeluutees niinku kaikki kusipäät.
Sanoin vihaisesti, jonka seurauksena päällikkö meinasi läväyttää minua taas kasvoihin. Tällä kertaa minä olin nopeampi ja väistin helposti lyönnin.
- Juuri tuota minä tarkoitan.
Oli minun vuoroni naurahtaa. Mutta seuraavaa tekoa en kerennyt väistää. Adam nappasi minua kiinni takaapäin. Hänen toinen kätensä kulki rintojeni kohdalta ja toinen lantion. Hänen otteensa oli todella vahva.
- Haha. Ehkä sinä haluat tietää jotain mukavaa. Muistan sinut... Nuorempana kuin mitä nyt olet. Pelokas tyttö joka ei koskaan saanut uusia vaatteita eikä tavaroita, vaan tyytyi aina sijaisperheen lellipennun vanhoihin vaatteisiin. Lapsi, jonka vanhemmat tapettiin ulkomailla verisessä katutappelussa. Äitisi oli täysin viaton siihen sotaan, mutta maksoi hengellään isäsi hölmöilystä. Haluatko arvata kuka tappoi sinun rakkaat vanhempasi? Ja kuka hankki sinulle uuden perheen, jota tuskin voit perheeksi kutsua.
Katsoin miestä todella pitkään ja palaset loksahtivat paikalleen. Tapahtumista oli nyt noin viisi vuotta. En koskaan saanut tietää mitä silloin tarkalleen tapahtui... Ja tässä oli varmasti syy, miksi Dimitriä kiinnosti minun menneisyyteni.
- Sä oot siis tuhonnut kaiken, mitä mulla oli?
Kyyneleet valuivat silmistäni. Adam ja Max näkivät ne, Dimitri ei.
- Ei... Kyllä sinä tuhosit itse loput lähtemällä Jehun kelkkaan. Loppu menikin omalla painollaan ja viimein mekin tapaamme.
Minua alkoi heikottaa. Suorastaan oksettaa. Kaikki tieto tuli niin yllättäen etten edes ymmärätnyt reagoida. Lopulta pyörryin Adamin otteeseen.

Tulin takaisin tajuihini, mutten enää ollut ulkona. Minut oli tuotu sisälle. Makasin sängyllä kädet sidottuna selkäni taakse. Jouduin ponnistelemaan, että pääsin istumaan. Huone oli nätisti sisustettu, eikä silleä ollut mitään liikaa. Jonkun sortin peilipöytä, kyseinen sänky, tv-taso ja itse tv, jonka edessä nojatuoli, sekä huoneen perimmäisessä nurkassa isohko kasvi. En tunnistanut sitä. Isot lehdet siinä ainakin oli. En jaksanut kiinnittää siihen sen enempää huomiota. Odotin, josko joku pian tulisi kertomaan minulle lisää. Minun ei tarvinnut odottaa kovinkaan kauan, sillä Adam tuli hakemaan minua huoneesta.
- Mennäänpä ruokasalin puolelle. Sinua odotetaan.
Laskeuduin lattialle ja lähdin kävelemään ulos huoneesta Adam perässäni. Olisin yksin varmaan eksynyt taloon, sillä olimme ruokasalissa vasta monen mutkan ja huoneen ohituksen jälkeen. Kun lopulta ruokasali aukeni edessämme, olisin voinut huutaa riemusta. Dimitrin lisäksi siellä oli Rasmus, Alex ja Ryan! Jalkani olivat taas lähellä pettää alta. Ryan juoksi luokseni välittämättä Rasmuksesta ja hänen mielipiteistään. Ryan halasi minua ja olisin halannut takaisin jos vain olisin voinut. Olin niin onnellinen!
- Tulithan sinä tajuihisi.
Dimitri varmaan kuuli askeleeni ja Ryanin juoksuaskeleet luokseni.
- Miten hitossa te ootte täällä? Ja onks Rasmus kunnossa?
Kysymyksiä tulvi suustani.
- Rasmuksella on lievä aivotärähdys. Löydettiin se illalla kun teitä ei alkanut kuulumaan. Ja tota... Rasmus suostuu työskentelemään Dimitrille, jos sä vaan saat tulla takasin.
Jäin tuijottamaan Ryania. Oliko Rasmus päästään sekaisin? Vai oliko hänen pakkomielteensä minusta mennyt näin pitkälle?
- Tulkaahan tänne kyyhkyläiset.
Dimitri käski ja kävelimme Ryanin kanssa pöydän ääreen.
- Rasmus suostui vaatimuksiini, kunhan sinä pääset takaisin piilopaikkaanne, mutta... Minulla on siihekin ehto. Haluan, että Susankin toimii alaisenani. Olisihan se vähintäänkin kohtuullista isäsi jälkeen.
Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta kävelin vain suoraan Rasmuksen eteen.
- Rasmus, oot sä ihan sekasin?
Kysyin suoraan ja mitään miettimättä. Rasmus katsoi aivan muualle kuin minuun.
- Dimitri, sopimus koski vain minua, miksi vedät Susanin tähän?
Rasmus esitti kysymyksensä ja näytti hyvin epäröivältä.
- Tilanteet muuttuu. Susan kertoi vähän taustoja ja sieltä selvisi varmistus Susanin vanhempien kohtalosta. Olen hyvin joustava liikemies.
Minulla kiehahti voimakkaasti yli äyräiden, mutten sanonut silti mitään. Annoin Rasmukselle nyt vaihtoehdon hoitaa tämän.
- Olkoon, mutta minä olen päävastuussa. Jos jokin menee mönkään, otan vastuun siitä.
- Se sopii.
Rasmus ja Dimitri kättelivät ratkaisun merkiksi. Aavistin pelkkää pahaa olevan tiedossa. Ryan irrotti lopulta siteet käsistäni ja pääsin vihdoin halaamaan häntä. Rasmus ei vieläkään reagoinut.
- Otan yhteyttä muutaman päivän päästä.
Dimitri sanoi ja antoi meille luvan poistua.

Emme kuitenkaan lähtenyt omalla kyydillä, vaan meidät vietiin Kialla. En vieläkään tiennyt kuka kuski oli, eikä sillä kai ollut väliäkään. Kukaan ei sanonut automatkalla yhtään mitään. Jossakin vaiheessa Rasmus käski kuskin pysähtyä ja jäimme kyydistä. Auto kaasutti tiehensä ja jatkoimme jalan perille. Kun pääsimme viimein piilopaikan pihaan, Rasmus aloitti puhumisen.
- Tämä on sitten vain peitesuunnitelma. Me emme ole Dimitrin alaisina kovin pitkään, mutta niin kauan kuin olemme, teidän on oltava mukana.
Eli Rasmus oli suunnitellut tätä kokoajan. Olin takertunut Ryaniin kiinni, kuin uhkana, ettei Rasmuksen tarvitsisi kommentoida mitään. Hän katsoi kyllä, muttei kommentoinut. Romeokin ilmaantui paikalle ja minut nähdessään hän juoksi luokseni ja halasi aivan kuten Ryankin.
- Tekiks Dimitri sulle mitään?
Romeo kysyi ja epäröin hetken kerronko edes. Nyökkäsin lopulta ja laskin nahkahousut polviin asti ja avasin sideharson.
- Mitä vittua?
Alex kysyi ensimmäisenä nähdessään jäljen.
- Ton on pakko olla ruoskasta tai jostain, ei se muuten verestäis noin pahasti ympäriltä.
Rasmus kommentoi ja laskeutui polvilleen eteeni.
- Se vuotaa kyl edelleen. Luuletko et pärjäät ilman tikkejä?
- Kyl mä uskon. Ei siihen koske jos siihen ei puutu.
Alex oli jo tosin sillä välin hakenut puhtaan harson ja laittoi sen nyt reiteni ympärille.

Siirryimme vähin äänin Ryanin kanssa sisälle. Istuimme sohvalla ja minä oikeastaan makasin puoliksi hänen sylissään rentona ja rauhallisena. Jossakin vaiheessa Rasmuskin ilmestyi sisälle. Vilkaisin hänen peräänsä.
- Rasmus! Voinks mä puhua sun kanssa?
Kysyin nätisti ja nousin istumaan. Ryan vilkaisi minua ja lähti pois kun Rasmus tuli istumaan sohvalle.
- Mä haluun vaan sanoa, et mä oon helpottunu et sä oot kunnossa. Ja että sä autat mut pois tästä kuviosta.
- Mä taas olin varma että kuolen. Onneks Alex ja Ryan löys mut lopulta. Haluan vaan Dimitrin pois meidän kimpusta. Muulla ei ole nyt väliä. Ja tota... Mä oon pahoillani sun vanhempien puolesta.
Laskin katseeni maahan.
- Jos mä olisin tiennyt...
En pystynyt jatkamaan lausetta pidemmälle.
- Ja siks mä en kai voi viedä sulta viimesiäkin hyviä asioita.
En ollut varma oliko Rasmus lyönyt päänsä vähän kovemmin. Jos oli, hyvä niin.
- Mut komento pysyy yhä mulla. Ja tiedät tasan mitä niskuroinnista seuraa. Älä unohda sitä.
Rasmus lisäsi vielä ja nousi sohvalta jatkaen matkaa keittiöön. Seurasin häntä päättäväisesti.
- Mut sä annat mun olla Ryanin kanssa?
Kysyin vielä, vaikka asia pääsääntöisesti oli jo selvä, ainakin minulle. Rasmus ei vastanut mitään. Hiljaisuus oli minulle myöntymisen merkki.
- Toni on pyydettävä tänne. En aio ottaa enää yhtäkään riskiä.
Rasmus sanoi lopulta ja kiersi lauseeni, vaikka päättelin siitä itse omat kuivoni. Nyökkäsin Rasmukselle, jonka jälkeen hän tarttui puhelimeen ja soitti Tonille.

Epätoivo

Lopetin riehumisen, koska tajusin etten hyötynyt siitä yhtään mitään. Olin aivan loppu. Eniten minua huoletti Rasmuken kohtalo. Hän jäi tajuttomana makaamaan sammaleelle kun lähdimme. Oli vain toivottava, että muut löytäisivät hänet. Ajoimme varmaan tunnin verran minulle täysin vieraaseen paikkaan. Käännyimme pihatiette, jota koristi patsaat ja siististi leikatut pensaat. Pihatie oli kuitenkin lyhyt ja eteeni aukeni valtava rakennus. Se oli hyvin uudennäköinen. Näin myös ohimennen grillikatoksen ja... Paikan oli pakko olla se sama missä Carl oli käynyt. Mietin hiljaa mielessäni mitä Carl olikaan paikasta kertonut. Mielikuva muistui heti mieleen ja näin sen nyt omin silmin. Olimme siis Dimitrin kotona. Jos näin isoa paikkaa voisi kodiksi kutsua. Lopulta auto pysähtyi sivummalle ja Max nousi ulos kyydistä. Adam kiskoi minut mukanaan myös ulos ja aloin vaistomaisesti tehdä vastarintaa. Myös Dimitri nousi autosta keppinsä kanssa ja huikkasi jotain kuskille, joka lopulta kaasutti tiehensä.
- Luulin tätä todellakin vaikeaksi keikaksi.
Dimitri naurahti ja asteli kohti rakennuksen ulko-ovea.
- Tuokaa se sisälle.
Hän sanoi ja avasi oven. Adam sekä Max pitelivät molemmt minua kiinni. Päätin tehdä heidän elämäästään mahdollisimman hankalaa ja heittäydyin aivan veteläksi.
- Voi helvetti nyt...
Adam murahti ja kiristi otettaan toisesta käsivarrestani. Max piteli rauhallisesti toisesta. Päästyämme ovesta sisään, edessäni aukeni valtava eteisaula. Akin ja Tonin huvilat olivat pieniä verrattuna tähän. Tosin, Dimitrihän oli yksi suurimmista kaartin johtajista. Huoneita oli varmaan miljoona ja joka puolella oli niin hienoa etten olisi ikinä voinut edes nähdä mitään sellaista. Lattialaatat kiilsivät kuin peili ja seinät olivat tummaa tammea.
- Viedään se tonne oleskelutilaan.
Dimitri käski ja kaksikko totteli häntä mukisematta. Yritin aina välillä kampata tai potkaista jompaa kumpaa, mutta turhaan. He olivat selvästi tehnyt tätä ennenkin.

Keskellä oleskelutilaa oli tuoli, johon minut laitettiin istumaan. Käsissäni kiinni oleva naru sidottiin vielä selkänojaan kiinni ja minut jätettiin siihen istumaan. Dimitri siirsi tuolin lähelle minua ja istui minua vastapäätä. Hän nojani käsillä jalkoihinsa ja tuijotti minua tovin. Minusta se oli äärimmäisen pelottavaa, koska todellakin näytti siltä, että hän tuijottaisi minua, vaikka hänen laisttunut katseensa oli lukittautunut vain yhteen kohtaan.
- Kuule Susan. Se on nyt semmonen homma että sä olet tähän asti säätänyt pikkurikollisten kanssa. Olet ehkä saanut uusia tilasuuksia ja paljon anteeksi heiltä... Ja mikä ihmeellisintä, olet vielä elossa. Eiks kukaan oo koskaan kertonut sulle et isojen poikien kanssa ei kannata lähteä leikkimään?
Dimitri hymähti ja minä tuijotin vain hänen silmiään.
- Kukaan ei...
En kerennyt jatkaa lausetta pidemmälle, kun DImitri läväytti minua poskelle avokämmenellä. Pääni kääntyi lyönnin tahdissa sivulle. Adam, eikä Max välittänyt yhtään mitään.
- Ja sääntö numero 1. Sä et puhu jollei sua puhutella.
Dimitri oli uskomaton. Hän vain kuunteli missä olin ja lyöntikin osui tismalleen oikeaan kohtaan. Hän ei pätkääkään epäröinyt lyödä ja hänen tyynen rauhallinen olemuksensa ahdisti minua. Olin vaiti. Adam ja Max olivat ihan tossuja verraten Dimitriin, heille oli helppo nakella niskoja.
- Ole hyvä, nyt voit puhua.
Dimitri antoi luvan ja epäröin pitkän aikaa ennen kuin sain suuni auki.
- Kukaan ei antanut minun toimia oman pääni mukaan. Oletin sinua vain samanlaiseksi nilkiksi kuin Rasmus. Ettei sinulla ole suojaa tai minkään näköistä turvaa. Mitä sinä haluat?
Dimitri hymähti taas ja käänsi päätään sivulle ja taas takaisin minuun.
- Tiedän, että sinä ammuit minua. Ja tapoit Igorin. Miten kuvittelet ikinä hyvittäväsi sitä millään keinolla?
Laskin katseeni Dimitrin jalkaan. Polven ympärillä oli jonkinlainen tukinivel. Eli olin ilmeisesti tuhonnut hänen jalastaan enemmän kuin mitä alunperin luulin.
- Mä en... Tiedä...
- Niimpä. Etpä tietenkään. Jos olisit mies, olisin jo vääntänyt niskasi nurin. Oletkin vähän harvinaisempi tapaus, monella tapaa. En muista onko elämäni aikana ollut yhtään naista näissä kuvioissa mukana. Tottakai joillakin on tyttöystäviä, sen ymmärrän.. Mutta miten sinä olet saanut itsesti näin syvään suohon, siitä kiinnostaisi kuulla enemmän.
- Sun ei tarvii tietää mun taustoista yhtään enempää.
- Katsotaanko? Kyllä sinä alat vielä puhua.
Dimitri nauroi ja käänteli päätään hetken. En tiedä kuulosteliko hän jotain, vai oliko se vain tapa.
- Adam... Tuoppas minulle se lyhyt ruoska.
Adam vastasi vain lyhyesti sanalla 'selvä.'
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mihin Dimitri sitä käyttäisi. Aloin miettimään vaihtoehtoja.. Olisiko fiksumpaa vain pyytää armoa.

Adam poistui vain muutamaksi minuutiksi ja palasi sitten nopeasti. Hänellä oli todellakin lyhyt ruoska kädessään, jonka antoi sitten lopulta Dimitrille. Mies nousi tuolista seisomaan ja käveli vierelleni laskien ruoskan olkapäälleni, jost ase valahti oikean rintani päälle. Aloin vapista kauhusta. Dimitri hiveli käsillään käsivarsiani, kaulaani, reisiäni.,. Mietin hetken mitä ihmettä hän oikein teki, mutta olihan se sanomattakin selvää. Dimitri tutustui kehoon koskettamalla, koska ei nähnyt mitään.
- Nyt alkaa olla viimeiset minuutit aikaa hellittää kielen kannattimia ilman kipua.
Dimitri suostutteli ja hiveli vielä olkapäitäni. Pysyin vaiti. En halunnut kertoa mitään. En yhtään mitään! Jos kertoisin hänelle kaiken, ei meillä olisi käytössä mitään heikkoja kohtia häntä vastaan.
- Eiks tätä voi hoitaa mitenkää muuten?
- Tuskin.
Dimitri oli täysin kylmä.
- Aiot sä olla yhtä raukkamainen ku Rasmus ja käydä heikomman kimppuun. Antasit mun edes olla vapaana ni katotaa kumpi tätä peliä oikeesti johtaa!
Haastoin Dimitrin. Yritin yllyttää häntä päästämään minut irti, mutta ei.
- Kysyn nyt viimeisen kerran, miten sinä päädyit näin isoon huumerinkiin mukaan?
Dimitri oli yllättävän kärsivällinen. Pidin katseeni hänessä ja olin vaiti. Hän laski vasemman kätensä oikealle reidelleni.
- Olen kärsivällinen mies. Ja vielä erittäin harkitseva ja joustava. Mutta koska sinä et suostu yhteistyöhön..
Dimitri nosti kätensä reideltäni ja löi olan takaa ruoskalla reiteeni. Huusin kuin hyena kivun takia, enkä voinut millään tavalla helpottaa oloani. Itkin harvoin kivun takia, nyt oli kuitenkin sen heti.
- Seuraava tulee paljaalle iholle. Nahkahousut pehmentää tätä aika hyvin.
Dimitri naurahti taas ja laski kätensä nyt olkapäälleni.
- Joko sieltä suustasi alkaa tulvia tekstiä?
Ja minä kun olin pitänyt Rasmusta oikeasti sairaana... En vastannut vieläkään. Itkin vain ja olin täysin keskittynyt kipuun.
- Ottakaa noi housut siltä pois. Päästään joskus itse asiaan.
Yhteisvoimin Adam ja Max kiskoivat nahkahousut jalastani. Katsoi reittäni. Se punotti ja siinä kulki kohonnut punoittava juova, mutta iho ei ollut rikki. Kipu ei hellittänyt, vaikka lyönnistä oli jo useampi minuutti aikaa. Dimitri laski kätensä uudelleen paljaalle reidelleni. Punoittava juova jäi suoraan hänen kätensä alle. Hengitykseni oli kiivas ja pelokas. Olin epätoivoinen.
- Noh? Vieläkö jaksat olla hankala?
En vastannut. En edes pystynyt kun haukoin yhä henkeäni. Dimitri nosti taas kätensä ja löi uudestaan edellisen jäljen viereen. En odottanut suurempaa tuhoa, mutta päin vastoi... Ihoni aukesi ja reiteeni tuli verestynyt avohaava.
- Eeeeeei! Eehheeeei!
Huusin minkä ääntäni vain sain. Koko oikea jalkani oli aivan turta. Veri valui hiljalleen pohjettani pitkin lattialle.
- Tahraat kauniin lattiani, En minä sitä tietenkään neä mutta kuulen miten pisarat putoilevat lattialle. Haha. Vieläkö haluat?
Kun en vastannut, Dimitri nosti ruoskan taas olkansa taakse ja valmistautui lyömään.
- Ei! Seis!
Huusin itkun ja kiihtyneen hengitykseni seasta. Dimitri laski ruoskan lattialle ja istui takaisin minua vastapäätä tuolille.

Kului vartti, ennen kuin sain taas henkeä ja pystyin puhumaan. Dimitri odotti kärsivällisesti liikahtamatta mihinkään suuntaan.
- Kaikki alkoi siitä, kun lähdin sijaisperheeni luota pois. Olin ajatellut, että tilanne vähän rauhoittuisi kun olisin hetken muualla. Menin Jehun luo. Hänellä oli jo pitkään ollut kiinostus minua kohtaan joten hyödyin sen hetken tilanteesta. Mutta kun olisin halunnut palata sijaisperheeseeni, Jehu ei enää päästänyt. Tutustuin pikkuhiljaa hänen kauttaan Romeoon, Lareen, Sergeihin ja Akiin. Koko kuvio alkoi kasvaa niin suuriin puitteisiin, ettei minulla enää oma järki kestänyt kasassa. Kun Rasmus alkoi periä omiaan Akilta, tutustuin silloin häneenkin. Minä olin vain kiristystä varten. Ryan oli silloin Rasmuksen juoksupoika. Minä pelkäsin. Rasmus teki minulle niin paljon pahaa. Rasmuksen ensimmäinen suunnitelma päätyi Sergein kuolemaan. Rasmus ampui hänet. Suoraan edessäni. Ja Sergein työ jäi sitten hänelle, jota suuresti yhä ihmettelen. Koko tilanne kärjistyi järjettömään takaa-ajoon ja Larekin menetti siinä henkensä. Muutin Tonin luokse tapahtuneen jälken ja elimme siellä inhimillisessä sovussa pienellä porukalla, kunnes kuulimme Rasmuksen ja meille silloin vielä tuntemattoman Alexin karanneen vankimielisairaalasta. Minut kaapattiin. Vapauteni riistettiin ja tämä kuvio alkoi paljastua hiljalleen oikeassa mittasuhteessa. Tapoin itse vahingossa Aten ja tajusin etten enää koskaan voi palata vanhaan.
Kertomukseni oli sekava, mutta Dimitri näytti ymmärtävän aivan kaiken.
- Jehu on pienimpiä nilkkejä tässä kuviossa. Jos menemme portaittain, Jehu on alimmalla tasolla. Minä hyvin pitkälti ylimmällä kahden muun kaartin johtajan kanssa. Meidän jälkeemme tulee Toni ja sen jälkeen vasta Rasmus. Olet kyllä sössinyt elämäsi hyvin lahjakkaasti.
Adam ja Max kuuntelivat kertomusta, mutteivät kommentoineet asiaan yhtään mitään. Dimitri jäi selvästi mietteliään näköisenä pohtimaan tapahtumia. En tiennyt mitä hänen kierossa mielessään vilisti, muttei varmasti mitään hyvää.
- Oot sä nyt tyytyväinen? Pääsenks mä pois?
Kysyin anelevasti. Dimitri vain naurahti voitontahtoisesti ja nousi tuolista.
- No et todellakaan.
Selvä se... Tämä oli siis kai minun loppuni. Oma pyhä helvettini jonne mätänisin.
- Ottakaa se mukaan. Viedään se ulos. Adam irrotti narun selkänojasta ja raahasi minut väkisin mukanaan pihalle. Jalkaani koski aivan perkeleesti ja se vuosi yhä hieman verta.

Menimme grillikatoksen luo. Kun olimme perillä, Adam tönäisi minua aika vauhdilla ja kaaduin. Löin ikävästi olkapääni maahan, kun en saanut käsillä otettua vastaan. Makasin siinä hetken ennen kuin aloin punnertaa ylös maasta. Pääsin istumaan asti, siitä ylös olikin sitten haastavampaa. Kaiken mukavan lisäksi haavaan meni hyvin todennäköisesti hiekkaa. Ainakin kivusta päätellen. Irvistin kivun takia hieman ja yritin vai siirtää ajatukseni muualle. Lopulta säikähdin kunnolla, kun Dimitri nosti minut seisomaan. Hän oli oikeasti joko lahjakas tai muuten vain taitava. Hän ei lainkaan epäröinyt toimia vaikka olinkin ampunut häntä, eikä hän nähnyt mitään. En tiedä auttoiko siihen se, ettei hän aina ollut sokea. Seisoin siinä Dimitrin otteessa täysin rauhallisesti. Yritin nyt toimia hänen mukaansa.