Henkilöt:
Susan
18 -vuotias nuori nainen. Vihreät silmät ja rinnoille asti yltävä kirkkaan punainen tukka.
Jehu
23 -vuotias rakastettu vaaleaverikkö ruskeine silmineen. Tähti tatuointi kaulassa.
Sergei
Musta tukkainen mies. Vihreät silmät ja vihamielinen luonne. Tähti tatuointi oikeassa rinnassa.
Romeo
Tummanruskeat hiukset, eriväriset silmät. Sininen ja ruskea.
Aki
Rastapäinen päälle 20 v nuori kolli. Vaalea letti. Eriväriset silmät.
Lare
Toinen vaalea verikkö sinisillä silmillä ja toisella kokonaan tatuoidulla käsivarrella.
Valheiden tuolla puolen
- Lopeta! En ole tehnyt mitään väärää!
Käsivarsiini sattui. Ne olivat ruhjeilla. Aivan kuin joku olisi juuri repinyt niitä kuin koira raateluhampaillaan. En voi sanoa, että tykkäisin asua sijais-perheessäni. Vanhempani kuolivat ulkomailla pari vuotta sitten, uskokaa tai älkää, katutappelussa. Taas kerran sain tarpeekseni niin sanotun isähahmoni käytöksestä, joka oli silkkaa väkivaltaa ja huutamista. Vedin nopeasti vanhat ja rikkinäiset tennarini jalkaan ja juoksin ulos laukkuni kanssa, jossa todellakin oli koko omaisuuteni. Mies huusi perääni, ettei takaisin olisi tulemista. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin. Olen kokenut paljon pahoja asioita ja en osaisi silti vielä asua yksin, vaikka olenkin 18-vuotias. Hieman erikoisen ulkonäköni takia olin koulussa epäsuosittu ja hieman kiusattu, oli kuitenkin yksi miespuoleinen, joka väkisin halusi tunkea seuraani. Hän on nyt 23-vuotias. Kaveriporukkansa vanhin. Jehuksi kutsuttu poika piti kaveriporukkansa kanssa yhtä ja näillä oli yksi päämäärä, minä. Sijaisperheeni oli sietämätön ja halusin vain muuttaa pois. Jehu antoi minulle siihen mahdollisuuden, mutta vain sillä ehdolla, etten enää koskaan lähtisi ja totta kai oletin sen olevan vain hetkellistä, mutta olin väärässä. Silloin en sitä kuitenkaan tiennyt ja lähdin Jehun luokse asumaan. En sietänyt väkivaltaista ”isääni,” joten pakkasin tavarani ja marssin ulos jättämättä hyvästejä. Askeleeni tallautuivat maahan rivakkaa tahtia, vaikka ulkona olikin pakkasta ja tiet olivat jäässä ja liukkaita. Päämääräni oli tällä hetkellä Jehun kotiovi. Nuori mies asui yksin kaksiossa, kulmakadun varrella olevassa kerrostalossa. Talo oli vanha, mutta viihtyisä ja ympärillä ei ollut turhan paljon liikettä. Avasin vanhahkon oven, tosin lasit olivat juuri uusittu. Muistaakseni silloin jokunen pentu temmelsi oven luona ja rikkoi vahingossa lasin. Saranat eivät nitisseet, joka oli hyvinkin harvinaista, koska nykyään kuulen sen kokoajan käydessäni ovesta. Astelin kolmanteen, ylimpään kerrokseen kierrerappusia pitkin, vaikka vieressä oli hissi. Pääsin Jehun ovelle. Mietin. Mietin koputtaisinko vai en, oliko tämä todella viimeinen vaihtoehto? Päädyin kuitenkin ennemmin Jehun luokse, kuin kadulle etsimään lämpimintä ja siisteintä lehtiroskista. Kopautin rystysilläni pariin kertaan ovea ja jäin odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Alkuun ei kuulunut mitään ja päätin jo, että lähden oven luota pois, kunnes se avattiin ja näin ensimmäisenä Jehun kasvot. Arasti käänsin katseeni lattiaan hetkeksi ennen kuin vilkaisin miehen mitan varpaista aina kasvoihin asti. Matkalla näkyi lihaksikas, hyvin treenattu vartalo, siististi ajeltu parran sänki ja kaulassa tähdenmuotoinen tatuointi. Jehun kasvot olivat kuin unelmienpoikamiehellä. Ei lainkaan finnejä tai mitään pahkuroita, epäkohtia ei näkynyt. Vaaleiden hiusten väriä korosti tummat, ruskeat nappisilmät.
- Kas, Susan. En odottanut näkeväni sinua täällä, mutta hyvä kun tulit.
Jehun sanat nyt eivät elämääni niin paljon helpottaneet, enkä heti voinut kertoa miksi ylipäätään tulin hänen luokseen. Seisoin pidemmän aikaan paikoillani, enkä tiennyt mitä teen tai minne menen. Jehu onneksi päätti puolestani ja kiskaisi minut sisälle vilkaisten samalla olallani roikkuvaa laukkua, jossa oli siis koko omaisuuteni, ei juuri mitään. Sijaisperheessäni oli toinen, minua hieman nuorempi teini, joka sai kaiken mitä vain ikinä saattoi toivoa. Häntä lellittiin piloille kokoajan ja hänellä oli kaikkea, karaokelaitteistosta omaan moottoripyörään saakka. Minun omaisuuteni rajoittautui vanhaan puhelimeen, en edes tiedä sen mallia. Nokia se kuitenkin oli. Pariin eri vaatesorttiin, joita vaihtelin aina viikoittain vuorotellen, sekä omaan hankkimaani iPodiin. Olin köyhä kaikkine muine ongelmineen. Jehu oli ainoa toivoni tulevan varalta, mutta ei kovin puhtoisin keinoin. En varmaan kertonut? Jehu elätti itsensä myymällä amfetamiinia nappi – sekä ruiskumuodossa. En tajua miksi vietin aikaa hänen kanssaan vaikka tiesin hänen touhuistaan ja yritin jopa estää niitä. Kaiken lisäksi mies käytti niitä myös itse.
- Laukustasi päätellen saatat viipyä jonkin aikaa?
Havahduin Jehu kysymykseen ja sopersin jotain vastauksen tapaista, mutta en saanut selkeitä sanoja itsestäni ulos. Näin miehen pupillit ja olin varma, että hän oli vetänyt napin jos toisenkin ja oli hieman sekaisin. Kokeneena käyttäjänä hän kuitenkin tiesi riskit eikä ollut koskaan ottanut yliannostusta tai jäänyt kiinni.
- En aio enää palata sijaisperheeni luo… Ehkä minä… Suostun sinun tahtoosi, muutan luoksesi.
Olin enemmän kuin hermona, käteni vapisivat ja hiki valui selkääni pitkin, tunsin sen. Hetkeen en saanut mitään vastausta, vaan pitkän katseen jota seurasi askel ovelle. Jehu veti oven kiinni ja lukkoon asti, laittoi ketjun paikalleen ja astui eteeni. Sanaakaan sanomatta hän otti laukun olaltani, laski sen maahan ja työnsi minut seinää vasten ja katsoi niillä ihanilla ruskeilla silmillään minua arvostavasti. Mies nosti käteni myös seinää vasten ja lukitsi ne otteeseensa pitäen ranteistani kiinni. En koskaan halunnut myöntää itselleni, että pidin tästä, nautin siitä kun Jehu ei antanut minulle tilaisuutta päästä pakenemaan hänen otteestaan. Olin hetken vietävänä, vaikka omalla tavallani olisin halunnut olla vaikeasti tavoiteltava, enkä antaa mahdollisuutta Jehulle. Kului tovi ja tuijotimme toisiamme vain silmiin irrottamatta katsetta kertaakaan. Niin monesti olin kuullut sen, miten Jehu halusi minua, halusi minut itselleen. Annoin hänelle sentään jotain. Tuijotushetkemme päättyi suudelmaan, johon molemmat olivat osallisia ja vapaaehtoisia. Miehen huulet olivat niin pehmeät omiani vasten, tunsin veren virtaavan voimakkaasti varpaista aina päähän asti. Eikä Jehu tietenkään jättänyt huvittelua tähän vaan siirtyi hiljalleen kaulani alueelle ja suuteli kevyesti sitä samalla kuin painautui lähemmäs minua, kiinni vartalooni. Miehen alakerrasta päätellen tämä halusi muutakin kuin pelkkää suutelua, mutta hän oli aineissa. Kuinka paljon hän muistaisi aamulla? Ottaisinko riskin ja suostuisin tähän, tiesin, että halusin tätä kaikesta huolimatta, olin itsekin aivan märkä. Miehen oikea käsi irtaantui ranteestani ja sain saman tien lisää valtaa ja käytin sen toki hyväkseni ja siirsin käteni Jehun niskaan ja hyväilin tämän hiuksia. Ennen kuin kerkesin tilanteeseen enempää kiinnittää huomiota, urokseni käsi sujahti mustien farkkujeni sisään ja alkoi tehdä työtä jalkovälissäni. Olin niin sulaa vahaa Jehun käsittelyssä, etten enää edes tajunnut tilannetta. Tasaisen huokailuni tahdissa miehen käsi hyväili klitoristani ja kävi muutaman sormen kanssa sisälläni. Nautin täysin mitoin tilanteesta, mutta samassa se loppui, mitä tapahtui? Joku nosti minut ilmaan. No tietenkin Jehu! Mies kantoi minua kuin prinsessaa käsivarsillaan suoraan makuuhuoneeseen ja laski minut varovasti sängylle avaten sen jälkeen housujeni napin ja vetoketjun. Jehu oli juuri sellaista tyyppiä kuin olin aina toivonut. Toiset menivät heti asiaan ja aikailematta alkoi lykkiä takapuoleen, jotta saavuttaisi nopeasti huipun, mutta ei tämä mies. Hän kiusasi minua urakalla vain hipaisten ja koskettaen jalkoväliäni hyväillen samalla rintojani, välillä suudellen ja välillä puristaen. Yritin ynistä jotain vastaan ja pyytää jatkamaan, mutta nautin aivan liikaa enkä saanut selviä sanoja tulemaan ulos. Pitkän kiusoittelun jälkeen mies veti lopulta farkkuni pois jalastani ja sitten mustat sievät alushousuni ja heitti koko nyytin lattialle. Jännityin täysin, kun tajusin miehen laskeutuvan vatsalleni suutelemaan sileää vartaloani. Huokailuni oli lähes hallitsematonta. Hetkeen ei tapahtunut mitään, odotin… Äkisti tunsin sen, ihanan tunteen, kun Jehun kieli hyväili herkimpiä alueitani ja nuoli pois nesteitäni. En osannut sanoin kuvailla sitä nautintoa, jota sillä hetkellä tunsin. Kuuntelin vain huokailen herkkiä ääniä. Seuraava siirto hätkähdytti minut ensin, mutta rauhoituin lopulta, olihan tämä tiedossa. Jehu riisui housunsa kokonaan pois ja valtavaan mittaan kasvanut sukuelin olisi nyt tulossa sisääni, mutta ei, en halunnut kieltää. Tule, tule, tule… Olin aivan liekeissä hetken takia. Lopultakin nautintoni tuli täyteen, kun Jehu työnsi kaiken 18cm sisääni rauhallisesti. Olin vallan hämmentynyt, kuinka hän kesti näin pitkään pelkässä kiusaamispisteessä. Oliko sekin huumausaineiden ansiota, kuka tietää, mutta olin itse aivan huipulla ja sain elämäni mahtavimman orgasmin sillä kertaa. Urokseni pääsi nopeasti huippuunsa ja laukesi sisääni varoittamatta, onneksi söin pillereitä, ei tarvinnut paljoa stressata paksuksi tulemista. Touhujemme jälkeen nukahdimme sängylle vierekkäin. Alaston vartaloni oli aivan kiinni Jehussa ja se tuntui aivan taivaalliselta, levolliselta. Pystyin hyvillä mielin nukkumaan jonkun syleilyssä ilman pelkoa. En silti voinut myöntää ihastumistani, en halunnut.
Aamuaurinko sarasti ikkunan sälekaihtimien välistä suoraan silmiini. Havahduin. Nousi istumaan sängylle ja näin Jehun vieressäni. En tiennyt herättäisinkö hänet vai en, ehkä oli parempi, että olisin hiljaa enkä herättäisi. Laitoin oikean jalkani varovasti lattialle ja sitten toisen, nousin ylös ja olin aikeissa lähteä kävelemään, kompastuen epäonnekseni tyylikkäästi maton reunaan ja kaatuen lattialle pitkin pituuttani. Olisi tehnyt mieli sanoa muutama r-kirjaimen pää, mutta annoin asian olla ja käännyin katsomaan taakseni, Jehu nousi juuri istumaan ja katsoi minua kummissaan pitkän aikaa.
- Ai, sinä heräsit jo, olisit nyt vain herättänyt minut.
Mies aloitti puhumaan kun nousi lattialta ylös, onneksi hän ei kommentoinut kömmähdystäni, vaan alkoi normaalisti toimimaan ja nousi venytellen ylös sängystä.
- Minä lähden nyt kotiin…
Olikohan lause fiksu? Muistiko Jehu kaiken eilisestä, jos muistaisi, saattaisin saada köniin. Hetkeen ei herra mitään sanonut, katsoi vain pitkään. Sitten hänen valloittava, toispuoleinen hymynsä välähti tämän kasvoille, pienen naurahduksen kera…
- Minä muistan, mitä eilen sanoit, joten sinä et lähde mihinkään.
Hätkähdin kuultuani lauseen, olin pulassa. Miksi eilen sanoin, että en palaa sijaisperheeseeni. Olisin voinut lähteä toiselle paikkakunnalle ja aloittaa uuden elämän jossain aivan muualla ja hoitaa asiat kuntoon! Mutta nyt olin hukassa. Tässä ainoa hyvä asia oli, että Jehu piti minua ehkä väkisin asunnossaan, joten minulla ei ollut vuokria maksettavana, mutta mihin liemeen vielä joutuisin tämän miehen takia? Käännyin ympäri ja tuijotin jonkin aikaa vaatekaappia, joka oli suoraan edessäni. Jehu asteli taakseni ja laittoi kätensä harteilleni, suuteli kaulaani ja lähti keittiötä kohden. Arvatenkin aamu oli avattava kupilla kahvia, varmaan keittää minullekin, joten kävelin hänen perässään keittiöön ja istuuduin rauhassa tuoliin auringon lämmittäessä siinä samalla selkääni. Jehu tiesi hyvin, millaisesta kahvista pidin ja keitti sitä sen mukaan, ei liian vahvaa eikä laimeaa, vaan juuri sopivaa. Kahvi alkoi tippua hiljalleen pannulle ja kuuntelin hieman oudohkoja ääniä, jotka tulivat kenties ulkoa. Olimme kolmannessa kerroksessa, mutta silti äänet kuuluivat hyvin kadulta ylös asti. Meluista porukkaa.
- Jehu… Minä… Olin eilen kamalan vihainen sijaisperheeni isälle ja siksi sanoin muuttavani tänne, tarkoitin vain yhtä yötä. Haluan palata perheeni luo.
Vaikeroiden kerroin sanottavani uudelleen perustelujen kera ja toivoin Jehun ottavan asian hyvin, mutta olin väärässä. Samassa hetkessä Jehu nosti minut jo tuolilta ylös ja paiskasi rajusti kuiva-ainekomeron ovea vasten ja piteni minua hupparini liepeistä siinä.
- Minulle on aivan sama tarkoititko yhtä yötä vai lopun ikääsi, vaihtoehtosi on silti jälkimmäinen ja jäät tänne. Valitse ensikerran sanasi hieman paremmin.
Aistin miehestä vihan, ehkä hieman raivon. Jehusta tuli aivan eri-ihminen, kun hänellä ei ollut huumausaineita elimistössään ja silloin myös pelkäsin häntä.
- Ei…
Sanoin rauhallisesti ja änkyttäen, lopun lyhyestä sanasta nielaisin takaisin. Mies irrotti minut seinästä ja raahasi hupparista väkisin mukanaan parvekkeelle. Hän työnsi minut suoraan kaidetta vasten vatsa edellä ja painoi itsensä selkääni vasten ja tarrasi hiuksistani kiinni oikealla kädellä samalla kun vasen käsi oli kietoutunut lanteilleni.
- Mitä kuvittelet, että sijaisperheesi voi sinulle antaa? Saman kuin minä? Turvallisen kodin? Katso käsivarsiasi!
Lause sai minut todellakin havahtumaan, vaikka nyt pelkäsin Jehua, hänen sisimmäinen olemus oli kuitenkin rakastava ja kiltti. Niin sanottu isäni oli väkivaltainen ja siitä minua muistutti mustelmat ja hiertymät käsissäni. Olisin voinut itkeä. Tunsin sen kurkussani, mutta en näyttänyt sitä, en Jehulle, en nyt. Näytin vain vahvan puoleni miehelle ja yritin rauhoittua ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai en olisi kuullut hänen lausettaan. En voinut lähteä Jehun luota, en palata menneeseen, oliko niin todellakin parempi?
Hetki tuntui ikuisuudelta. Tuuli tanssitti parvekkeella kirkkaanpunaisia, olkapäistä hieman alaspäin yltäviä hiuksiani. Otsahiuksissani oli hieman mustaa väriä latvoissa, se teki hiuksistani kivannäköiset. Tunsin Jehun tasaisen hengityksen, kun hänen kehonsa oli selkääni vasten painautuneena. Oloni oli samaan aikaan turvallinen, mutta hieman epävarma. Mies irrotti lopulta otteensa hiuksistani.
- Kyllä minä… Tiedän, että minun on parempi jäädä tänne.
Hieman arkaillen sain sen sanotuksi, mutta niin se todella oli. Vaikka sillä hetkellä toivoin, että Jehu olisi ollut aineissa. Puhuminen oli silloin paljon helpompaa.
- Kämppäni on pieni, vaikka onkin kaksio. Ymmärrät varmaan, miksi et voi asustaa toisessa makuuhuoneessa. Säilytän siellä vähän muuta tavaraa.
Arvasin heti mistä oli kyse, kun Jehu alkoi kertoa tilannetta. En halunnut ottaa riskiä, joten nukuin enemmän kuin mielelläni Jehun kanssa samassa huoneessa. Samassa Jehu irtaantui minusta ja asteli takaisin sisälle. Jäin parvekkeelle tuumailemaan elämääni ja pidemmän aikaan tuijotin vain taivasta. Aurinko oli jo korkealla ja se lämmitti kasvojani mukavasti, vaikka pakkasta ilmassa olikin, kevät oli kuitenkin tulossa ja kuka tietää mitä kaikkea se toisi tullessaan. Aikani parvekkeella tuumailtuani, astelin takaisin sisälle, keittiöön, Jehun vastapäätä istumaan. En sanonut mitään. Jehukaan ei reagoinut, paitsi ehkä pienellä vilkaisulla minuun hieman kulmien alta. Äkkiä hätkähdin, suorastaan säikähdin kun kaiken hiljaisuuden keskellä ovikello soi. Jehun ilmeestä näin kyllä mitä oli tiedossa, mies asteli huoneeseen, jossa en saanut asustaa ja toi mukanaan sievään pakettiin teipatun minigrip –pussin. Toisessa kädessä hänellä oli jotakin metallista, näytti hieman aseelta? Ei, en usko, että se olisi sentään ase ollut, mutta mies laittoi sen housujensa takaosaan vyötärölle ja asteli ovea kohti.
- Susan, pysy siellä, äläkä tule yhtään lähemmäs.
Totta puhuen minusta tilanne näytti uhkaavalta, mutta Jehu ei ollut moksiskaan, totta kai hän oli aiemminkin hoitanut näitä tilanteita ja tiesin varsin hyvin jonkun narksun hakevan häneltä kamaa.
Kuulin oviketjun vaimean äänen kun Jehu avasi sen ja käänsi seuraavaksi lukkoa niin, että ovi aukesi. Yritin olla rauhallinen ja kuunnella mitä nyt tapahtuisi. Kuulin vieraan miehen äänen.
- Sisälle siitä.
Se oli Jehu. Kuulin askeleita, vain yhdet. Jehu ja joku toinen, mutta en saanut mennä katsomaan, tiesin sen, enkä voisi nostaa itseäni Jehua vastaan tai olisin liemessä. Nyt oli vain oltava rauhallinen.
- Tiedät varsin hyvin, että saat kamat vasta kun rahaa on. Ennakkoon niitä en anna. Jos et voi maksaa kuin tämän satsin niin et myöskään saa enempää.
Tiesin mieheni olevan tiukka näissä asioissa, ja mitä minä juuri sanoin? Mieheni? Eikä ollut, miksi edes ajattelin sen noin? En minä hänestä pitänyt millään tavalla, noh unohdetaan se aihe.
- Selvä, olkoon. Kenen tuo laukku on? Oletko saanut vieraita?
Voi hitto! Se mies puhui varmasti minun laukustani. Bassomainen ääni sai minut värähtämään, enkä enää edes välttämättä halunnut nähdä tapausta, joka oli Jehua tullut tapaamaan. Ääni oli vielä miehekkäämpi kuin Jehun, toivottavasti hän ei kiinnostuisi laukusta enempää.
- No se asia nyt ei kuulu sinulle, ole hyvä ja poistu.
Onnekseni Jehu ei esitellyt minua tyttöystävänään tai minään muunakaan vastaavana. Olin toki otettu, että hän halusi olla jatkuvasti minun seurassani, mutta…
Lopulta minulle tuntematon mies lähti ja Jehu laittoi oven ketjun takaisin paikalleen.
- Jehu, mikset lopeta noita hommia? Tiedän, että sinulle tapahtuu vielä jotain karmivaa noiden takia!
Tiuskaisin nuorukaiselle päättäväisesti, mutta sen sijaan, että Jehu olisi jotain sanonut, hän vain hymähti ja kääntyi minua päin.
- Et kai sinä vain olen huolissasi? Tai rupea välittämään?
Tunsin, kuinka pieni puna nousi poskilleni ja olin siitä hieman… Hämilläni. Ehkä minä todella olin hieman ihastunut tai… Ei… En halunnut, mutta jotenkin tunteita ei vain voi kieltää vaikka tilanne olisi mikä. Samassa tunsin, kun Jehu kiskaisi minut itseensä selin kiinni ja vetäisi sen äskeisen, metallisen värkin housujensa vyötäröltä painaen sen ohimolleni. Se todella oli ase! Isäni harrasti ammuntaa ja tunsin tuonkin aseen. Magnum 357. 9mm. Miksi Jehu uhkasi minua! Tuntui kuin olisin kussut alleni, mutta se oli vain pelkohikeä.
- Kukaan, edes sinä et komentele minua, saan aivan saman kohtalon kuin kaikki muutkin jos nouset minua vastaan pullikoimaan. Tämä on tapani elättää itseni, hyväksy se.
Noiden sanojen jälkeen Jehu laski otteensa ja lysähdin lattialle polvilleni.
- Se ei ollut edes ladattu, älä huoli. En satuttaisi sinua.
Hieman epäluuloinen katseeni vilkaisi olan yli Jehuun, miksen ollut pahemmin pelästynyt? Jokin sisälläni käski luottamaan Jehuun, vaikka hänellä ei ehkä kokoajan ollut hyvät mielessä.
- Tänne tulee sitten tänään porukkaa. Illalla on bileet, jossa myös sinä saat olla osallisina, tai sitten istut koko ajan huoneessamme hiiskumatta mitään. Muuta vaihtoehtoa en anna.
- Mitä…! Et voi, minullakin on oik…!
Lauseeni jäi kesken Jehun suorastaan hyökätessä kimppuuni. En mahtanut mitään lihaksikkaalle miehelle, joka todella aikoi takoa järkeä päähäni.
- Oikeudet? Niinkö? Haluatko vielä sanoa jotain vastaan!?
Jehu huusi minulle kaikella voimalla ja hänen uskomattoman vahva bassoääni teki minuun vaikutuksen kaikesta huolimatta. Jehu työnsi minut sohvapöydän vierustaa pitkin sohvaa kohden ja kaatoi väkisin siihen selälleen, rimpuiluni ei auttanut, ei millään lailla kun Jehu piti minut paikoillani. Mies nosti oikean polvensa toiselle puolelleni ja piti käsiäni kurissa. Katseeni kertoi enemmän kuin 1000 sanaa, suostuin. Suostuisin osallistumaan bileisiin, mutta seurauksia niistäkään ei voisi koskaan tietää. Pelkäsin, lopulta Jehu laski irti käsistäni ja katsoi minua vielä tovin noilla upeilla silmillä.
En välittänyt oikeastaan millään tavalla siitä, mitä oli tiedossa, se oli joka tapauksessa kestettävä. Iltaan oli kuitenkin aikaa ja oli kaiketi hommattava juomia ja pikkunaposteltavaa porukalle. Ei mennyt aikaakaan kun Jehu viskasi takkinsa niskaansa ja vilkaisi minuun, tajusin kyllä. Lähdin mukisematta hänen mukaansa, enkä hämmästellyt minne olimme menossa. Vedin ne samaiset vanhat tennarit jalkaan ja laitoin paksuhkon hupparin päälleni. Olin pärjännyt sillä kuitenkin koko talven, miksei edelleenkin, eikä minulla ollut varaa uuteen. Astuimme kerrostalon hieman kolkolle käytävälle ja siitä hissille Jehun saatua oven kiinni. Hissi ei juuri pitänyt ääntä, kun se nousi alimmasta kerroksesta meidän kohdalle. Ovi aukeni ja jäin omiin aatoksiini seisoskelemaan oven luokse, mutta havahduin Jehun tuupatessa minua eteenpäin. Hissin ovi sulkeutui ja katselin ilmoitusta, joka oli jätetty seinämään. Matkamme kohti alimpaa kerrosta alkoi, enkä kerinnyt ilmoitusta lukea loppuun, kun hissi pysähtyi, mutta ovi ei auennut. Jumittuiko hissi juuri nyt? Ja kaiken lisäksi lauantaina! Kestäisi ikuisuus ennen kuin meidät saataisiin taas ulos!
- No loistavaa.
Jehu sanoi tyynen rauhallisesti ja painoi ohjeen mukaa hälytysnappia 10 sekunnin ajan pohjassa. Hissin kaiuttimessa puhui vanhahkon naisen ääni, että päivystävät remppareiskat saapuvat heti kun voivat, ehkä puolesta tunnista tuntiin. Siinähän sitä sitten istuttiin! Minuutteja kului ja mitään ei tapahtunut. Nojasin rauhassa seinään varsin tilavassa hississä, mutten voinut sietää kuumuutta, joten heitin hupparini hissin lattialle ja vilkaisin Jehuun. Mies istuutui rauhallisesti hissin lattialle ja kaivoi mukana kulkevasta laukustaan minigrip pussin. Amfetamiinia varmaankin. Samassa hetkessä nappi oli jo miehen suussa ja matkalla vatsalaukkuun. Kului jälleen useita minuutteja tapahtumatta mitään. Kuumuus piinasi minua hullun lailla, joten riisuin vielä toisenkin hupparini. Päälleni jäi spagettiolkain toppi, varsin avonainen siis. Rintani tulivat hyvin nähtäville, kun istuuduin hissin lattialle vastapuolelle Jehua. Miehen katse tarkkaili jokaista hengityksen aiheuttamaa liikettäni. Rintani kohoilivat tasaiseen tahtiin hengittäessäni sisään. Jehun silmissä kiilui se sama himo, kuin eilisiltana. Oli vaikea arvata mitä oli tulossa Jehun noustessa lattialta ylös ja astellessaan minun eteeni. Mies ojensi kätensä minulle, johon tartuin ja samassa minut kiskaistiin ylös. Aina niin ihanat, hurmaavat tummanruskeat silmät vangitsivat katseeni ja hetki tuntui vain jatkuvan. Mitään ei tapahtunut, muuta kuin ehkä se, että Jehu alkoi olla taas huumeiden vaikutuksen alaisena. Olihan tämä miellyttävää verraten siihen, jos mies olisi ollut humalassa. Hengitys ei haissut ja sangen komea… Mitä! Nyt tuo ajatus pois pään sisältä. Jehu painoi minut rauhallisesti vasten hissin seinää ja ujutti kätensä mustien farkkujeni takataskuihin ja puristi sievää peppuani kevyesti. En nyt tajunnut, miksi nautin tilanteesta, taas?
- Jehu… Jehu ota minut tässä… Nyt..
Olin jo niin kiihottunut, etten tajunnut enää mitään maailman menosta. Eihän minun huumautunutta miestäni tarvinnut kahta kertaa pyytää. Jehu laski housunsa alas ja avasi housujeni etumuksen napin, veti vetskarin alas ja ujutti samalla kertaa koko housukerraston pois ja työntyi kerralla sisääni. Minun oli vaikea pysytellä pystyssä, mutta luotin Jehun toimiin ja siihen, kuinka hän minua käsitteli. Se oli jotain niin taivaallista! Hänen kätensä olivat niin pehmeät niiden käydessä välillä paidan sisällä tervehtimässä rintojani, huulet hyväilivät kaulaani ja selvästi jätti terveisetkin. Eipä asia kenellekään kuulunut, etenkään enää sijaisperheelleni. Olin aivan huipulla, enkä enää kyennyt seisomaan omin avuin vaan valahdin Jehun käsivarsien varaan samalla kun mies laukesi suoraan sisääni! Se tuntui taivaalliselta, enkä epäröinyt yhtään, antoi vaan kaiken lastin tulla sisään.
Makasimme puoli alasti hissin lattialla. Mitään ääntä ei kuulunut ja melkein tunti oli kulunut kun hälytyksen lähetimme. Pitkän odotuksen jälkeen kuulin ensimmäiset askeleet ja puin äkkiä housut takaisin jalkaani, samoin Jehu. Istuimme hissin lattialla, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Viimein hissin ovet väännettiin auki ja me pääsimme vapauteen! Jehu tuuppasi minut ylös hissin sisuksista, sillä koko värkkiä ei saatu enää liikkeelle, vaan jouduimme leikkimään Tomb Raidereita päästäksemme pois ahtaasta välistä. Kiitimme remppamiehiä, vaikka olisivat he voineet pitää hieman kiiretäkin, ettei olisi ihan tuntia mennyt aikaa odotellessa, vaikka hyvää tekemistähän me keksittiin sille välille.
Kauppaan ei ollut pitkä matka. Astelimme katujen laitamia sellaiset puoli kilometriä ja pääsimme alikulkutunnelille, joka lopulta veisi aivan Valintatalon eteen. Tunnelissa paloi vain kaksi valoa, jotka näyttivät mihin astuimme joka askeleella, eli riittävästi. Kauppaan asti sentään päästiin ja astelimme suoraan juomapuolelle. Ostimme salkun koffia ja muutaman tölkin siideriä, itsehän en kaljasta juuri välittänyt, en kyllä ryyppäämisestäkään, mutta menköön tämän kerran. Ostimme lisäksi joitakin sipsejä, jotta saisi porukka jotain tarvittaessa syötyäkin. Astelimme kassalle ja tietenkin minulta kysyttiin paperit, vaikken ollut edes ostoksia maksamassa, mutta niinhän se kaupassa meni jos juomat tulivat kerta molemmille. Kävelimme takaisin alikulkutunneliin, joka äsken oli aivan autio, mutta nyt sinne oli kertynyt porukkaa. Ajattelin perääntyä ja kiertää, mutta Jehu tuuppasi minut eteenpäin ja käveli porukan luo.
- Iltahuvit tiedossa?
Jehu kysyi tyynen rauhallisesti ja ojensi minigrip pussin yhdelle jätkistä. Kyseisellä herralla oli nahkatakki päällä ja pari lävistystä kasvoissa. Kulmassa ja alahuulessa keskellä. Tummat, lähes mustat hiukset roikkuivat puoliksi toisen silmän päällä, mutta nuorukaisen katsoessa minua, näin erikoisenkin näyn. Täysin eriväriset silmät: tummanruskea ja vaaleansininen. Hämmennyksen saattoi nähdä kasvoiltani minun katsellessa vaivautuneena maahan.
- Eiköhän me tulla illalla käymään. Sait näköjään Susanin mukaas?
Nahkatakkinen mies puhui ja Jehu nyökkäsi vilkaisten sitten minuun, muttei heti kommentoinut.
- Susan muutti luokseni. Mutta ei sinun, tai kenenkään muunkaan iloksi, Romeo.
Nimi ainakin selvisi, vaikken ymmärtänytkään mistä he puhuivat, en sitten lainkaan. Romeon kasvoille levisi ehkä hieman pirullinen ilme, joka vaihtui huvittuneeseen tuhahdukseen.
- Sehän nähdään. Vastahan tämä kaikki alkaa.
Palasimme Jehun kanssa kämpille molemmat miettien koko matkan Romeon sanoja. Ovi avautui ja kävelin Jehun edellä tämän kämppään ja laskin laukkuni lattialle, huokaisin ja käännyin katsomaan itseäni peilistä, joka oli juuri nyt edessäni. Säpsähdin hieman, kun Jehu kietoi kätensä ympärilleni ja halasi minua takaapäin painaen samalla poskensa kevyesti päälakeani vasten.
- Susan, minun on varoitettava sinua joka tapauksessa. Tiedät kyllä millaista porukkaa sinulla on vastassasi.
Nyökkäsin vain kevyesti Jehun sanoille. Aivan kuten hän sanoi, tiesin kyllä mitä oli luvassa. Bileissä oli aivan varmasti alkoholin, sekä amfetamiinin vaikutuksen alaisena olevia ihmisiä, veikkaanpa, että suurin osa oli miehiä, ehkä jopa kaikki. Ikäväkseni ilta himmeni nopeasti ja porukkaa alkoi lappaa sisälle. Tunnistin vain muutaman henkilön kaikista niistä… Noin kahdestakymmenestä, jotka tänne asti tiensä kulkivat. Romeo oli yksi heistä, hänet tapasin tänään aiemmin päivällä. Porukasta muiden nimiä en kuullut, mutta heistä jokainen oli nyt Jehun kämpillä. Yksi heistä näytti ulkonäöltään pitkälti Jehulta. Vaaleat hiukset, hyvin treenattu kroppa, mutta hänellä oli vaaleansiniset silmät ja oikea käsivarsi tatuoitu täyteen kuvia ja tekstejä. Jehullahan oli vain 1 tatuointi kaulassa ja tummanruskeat silmät. Sisällä oli kamalasti ihmisiä, kämppä ei kuitenkaan ollut kovin iso. Lähdin hetkeksi parvekkeelle tuulettumaan ja sytytyin kessun siinä samalla. Olin ehkä hieman sunnuntaipolttaja, sillä en juuri välittänyt tupakasta, mutta joskus tuli aina poltettua syystä tai toisesta. Kuulin, kun parvekkeen ovi kävi minun perässäni, mutten kääntynyt katsomaan kuka sieltä tuli.
- Susan.
Tuttu ääni kuului ja vilkaisin olkani yli Romeoon, joka juuri astui parvekkeelle ja sytytti oman syöpäkääryleensä. En vaivautunut toistamaan Romeon nimeä, vaan käänsin hänelle selkäni, enkä piitannut pätkääkään hänen läsnäolostaan.
- Näin, miten katsoit frendiäni äsken. Laren kanssa en suosittele tekemään lähempää tuttavuutta, saatat joutua vaikeuksiin.
Totta puhuen Romeo herätti mielenkiintoni, mutta yritin olla välinpitämätön. En kuitenkaan voinut olla hiljaa koko aikaa.
- Miten niin vaikeuksiin?
En kuitenkaan kääntänyt katsetta lainkaan Romeoon päin. Äkisti nuorukainen tarttui olkapäihini ja tuuppasi seinään pysyen lähes kiinni minussa.
- Sinä saat luvan katsoa silmiini, kun puhun. Lare kiinnostuu aina punapäistä, mutta ei seurustelumielessä.
Mietin Romeon sanoja ja katsoin vain tämän erivärisiä silmiä vuoroin irrottamatta katsetta. Romeo avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta vaikeni ennen pientäkään äännähdystä. Nuoren miehen käsi käväisi hiuksillani, hiveli niitä hetken ja samalla käytti toisen kätensä haaravälissäni, jonka seurauksena levitin automaattisesti jalkojani hieman.
- Lare on kiinnostunut vain tästä.
Miksi nautin Romeonkin kosketuksesta? Olisin voinut naida vaikka hänen kanssaan parvekkeella. Jokin noissa niin sanotuissa pahiksissa kiihotti, enkä voinut kieltää tunteitani heidän edessään, etenkään tällaisissa tilanteissa. Vaikka Lare muistuttikin Jehua, en jostain syystä osannut suhtautua tähän normaalisti Romeon sanojen jälkeen. Hetken vielä vietimme kahden aikaa parvekkeella, kunnes tupakan tumpattuaan herrasmiehenä Romeo avasi minulle oven. Kämppä oli täynnä porukkaa. Astelin Jehun ja minun huoneeseeni ja rojahdin sängylle. Romeo tuli mukaani ja istuutui sängyn reunalle katsoen minua. Vastasin katseeseen, enkä irrottanut sitä hetkeen mihinkään. Romeo asettui makaamaan viereeni kyljelleen nojaten käteensä, aivan kuin vartioiden minua samalla.
- Vaikka olethan sinä aika kaunis.
Punastuin. En oikein osannut odottaa yllättävältä taholta kehuja, mutta olkoon, olihan tämä mukavaa näinkin. Hymähdin ja lähes kuiskaten kiitin Romeon kehuja nousten istumaan. Samassa ovi aukeni ja olin aivan varma että huoneeseen tulija olisi ollut Jehu, mutta ei. Se oli Lare, joka nyt käveli myös sängyn viereen ja istuutui lopulta jalkopäähän. Säpsähdin hieman ja siirryin parisen senttiä taaksepäin kohti sängyn päätyä.
- Mihin luulet meneväsi? Kai sinä tiedät, että olen hulluna punapäihin?
Tästähän minua varoitettiin. Nyökkäsin tyynesti Larelle ja vilkaisin Romeoon.
- Muista, mitä sanoin. Jätän teidät juttelemaan kahden.
Romeo poistui huoneesta vähin äänin ja meni muiden seuraan viettämään iltaa. Lare nousi hetkeksi sängyltä ja asteli oven luo laittaen sen lukkoon ja palaten taas sängylle. Miehen pupillit kertoi kaiken, aivan amfetamiineissa tuokin. Jestas, eikö kukaan näistä tyypeistä pysynyt hetkeäkään selvänä? Lare nousi sängyn päälle polvilleen ja siirtyi lähemmäs minua painaen minut takaisin makuulle ja siirtyi päälleni painaen lantionsa omaani vasten.
- Voisit tehdä minusta onnellisen miehen, Susan.
Laren bassomainen ääni hieman pelotti minua, omalla ärsyttävällä tavallaan, pyörittelin vain päätäni merkkinä, etten ollut kiinnostunut. Kiellostani huolimatta Lare vei kasvonsa kaulalleni ja alkoi hyväillä minua pitkin ja varovaisin suudelmin. Työnsin miestä kauemmas päältäni, mutta ei se auttanut. Pian hänen kätensä matkasi jo farkkujeni vyötäisistä sisään.
- Lare… Oikeesti, ei kiinnosta. Lopeta.
Työnsin yhä miestä pois päältäni ilman mitään vaikutusta. Vaikka Laren työskentely housujeni sisällä oli upean tuntuista, en voinut sanoa pitäväni siitä, sillä itsehän en tätä halunnut. Nosti kättäni korkeammalle ja olin valmis huitaisemaan Larea poskelle, mutta tämä tarrasi ranteeseeni ja painoi sen sänkyyn kiinni, tehden saman toiselle.
- Ja minulle ei sanota ei.
Susan
18 -vuotias nuori nainen. Vihreät silmät ja rinnoille asti yltävä kirkkaan punainen tukka.
Jehu
23 -vuotias rakastettu vaaleaverikkö ruskeine silmineen. Tähti tatuointi kaulassa.
Sergei
Musta tukkainen mies. Vihreät silmät ja vihamielinen luonne. Tähti tatuointi oikeassa rinnassa.
Romeo
Tummanruskeat hiukset, eriväriset silmät. Sininen ja ruskea.
Aki
Rastapäinen päälle 20 v nuori kolli. Vaalea letti. Eriväriset silmät.
Lare
Toinen vaalea verikkö sinisillä silmillä ja toisella kokonaan tatuoidulla käsivarrella.
Valheiden tuolla puolen
- Lopeta! En ole tehnyt mitään väärää!
Käsivarsiini sattui. Ne olivat ruhjeilla. Aivan kuin joku olisi juuri repinyt niitä kuin koira raateluhampaillaan. En voi sanoa, että tykkäisin asua sijais-perheessäni. Vanhempani kuolivat ulkomailla pari vuotta sitten, uskokaa tai älkää, katutappelussa. Taas kerran sain tarpeekseni niin sanotun isähahmoni käytöksestä, joka oli silkkaa väkivaltaa ja huutamista. Vedin nopeasti vanhat ja rikkinäiset tennarini jalkaan ja juoksin ulos laukkuni kanssa, jossa todellakin oli koko omaisuuteni. Mies huusi perääni, ettei takaisin olisi tulemista. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin. Olen kokenut paljon pahoja asioita ja en osaisi silti vielä asua yksin, vaikka olenkin 18-vuotias. Hieman erikoisen ulkonäköni takia olin koulussa epäsuosittu ja hieman kiusattu, oli kuitenkin yksi miespuoleinen, joka väkisin halusi tunkea seuraani. Hän on nyt 23-vuotias. Kaveriporukkansa vanhin. Jehuksi kutsuttu poika piti kaveriporukkansa kanssa yhtä ja näillä oli yksi päämäärä, minä. Sijaisperheeni oli sietämätön ja halusin vain muuttaa pois. Jehu antoi minulle siihen mahdollisuuden, mutta vain sillä ehdolla, etten enää koskaan lähtisi ja totta kai oletin sen olevan vain hetkellistä, mutta olin väärässä. Silloin en sitä kuitenkaan tiennyt ja lähdin Jehun luokse asumaan. En sietänyt väkivaltaista ”isääni,” joten pakkasin tavarani ja marssin ulos jättämättä hyvästejä. Askeleeni tallautuivat maahan rivakkaa tahtia, vaikka ulkona olikin pakkasta ja tiet olivat jäässä ja liukkaita. Päämääräni oli tällä hetkellä Jehun kotiovi. Nuori mies asui yksin kaksiossa, kulmakadun varrella olevassa kerrostalossa. Talo oli vanha, mutta viihtyisä ja ympärillä ei ollut turhan paljon liikettä. Avasin vanhahkon oven, tosin lasit olivat juuri uusittu. Muistaakseni silloin jokunen pentu temmelsi oven luona ja rikkoi vahingossa lasin. Saranat eivät nitisseet, joka oli hyvinkin harvinaista, koska nykyään kuulen sen kokoajan käydessäni ovesta. Astelin kolmanteen, ylimpään kerrokseen kierrerappusia pitkin, vaikka vieressä oli hissi. Pääsin Jehun ovelle. Mietin. Mietin koputtaisinko vai en, oliko tämä todella viimeinen vaihtoehto? Päädyin kuitenkin ennemmin Jehun luokse, kuin kadulle etsimään lämpimintä ja siisteintä lehtiroskista. Kopautin rystysilläni pariin kertaan ovea ja jäin odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Alkuun ei kuulunut mitään ja päätin jo, että lähden oven luota pois, kunnes se avattiin ja näin ensimmäisenä Jehun kasvot. Arasti käänsin katseeni lattiaan hetkeksi ennen kuin vilkaisin miehen mitan varpaista aina kasvoihin asti. Matkalla näkyi lihaksikas, hyvin treenattu vartalo, siististi ajeltu parran sänki ja kaulassa tähdenmuotoinen tatuointi. Jehun kasvot olivat kuin unelmienpoikamiehellä. Ei lainkaan finnejä tai mitään pahkuroita, epäkohtia ei näkynyt. Vaaleiden hiusten väriä korosti tummat, ruskeat nappisilmät.
- Kas, Susan. En odottanut näkeväni sinua täällä, mutta hyvä kun tulit.
Jehun sanat nyt eivät elämääni niin paljon helpottaneet, enkä heti voinut kertoa miksi ylipäätään tulin hänen luokseen. Seisoin pidemmän aikaan paikoillani, enkä tiennyt mitä teen tai minne menen. Jehu onneksi päätti puolestani ja kiskaisi minut sisälle vilkaisten samalla olallani roikkuvaa laukkua, jossa oli siis koko omaisuuteni, ei juuri mitään. Sijaisperheessäni oli toinen, minua hieman nuorempi teini, joka sai kaiken mitä vain ikinä saattoi toivoa. Häntä lellittiin piloille kokoajan ja hänellä oli kaikkea, karaokelaitteistosta omaan moottoripyörään saakka. Minun omaisuuteni rajoittautui vanhaan puhelimeen, en edes tiedä sen mallia. Nokia se kuitenkin oli. Pariin eri vaatesorttiin, joita vaihtelin aina viikoittain vuorotellen, sekä omaan hankkimaani iPodiin. Olin köyhä kaikkine muine ongelmineen. Jehu oli ainoa toivoni tulevan varalta, mutta ei kovin puhtoisin keinoin. En varmaan kertonut? Jehu elätti itsensä myymällä amfetamiinia nappi – sekä ruiskumuodossa. En tajua miksi vietin aikaa hänen kanssaan vaikka tiesin hänen touhuistaan ja yritin jopa estää niitä. Kaiken lisäksi mies käytti niitä myös itse.
- Laukustasi päätellen saatat viipyä jonkin aikaa?
Havahduin Jehu kysymykseen ja sopersin jotain vastauksen tapaista, mutta en saanut selkeitä sanoja itsestäni ulos. Näin miehen pupillit ja olin varma, että hän oli vetänyt napin jos toisenkin ja oli hieman sekaisin. Kokeneena käyttäjänä hän kuitenkin tiesi riskit eikä ollut koskaan ottanut yliannostusta tai jäänyt kiinni.
- En aio enää palata sijaisperheeni luo… Ehkä minä… Suostun sinun tahtoosi, muutan luoksesi.
Olin enemmän kuin hermona, käteni vapisivat ja hiki valui selkääni pitkin, tunsin sen. Hetkeen en saanut mitään vastausta, vaan pitkän katseen jota seurasi askel ovelle. Jehu veti oven kiinni ja lukkoon asti, laittoi ketjun paikalleen ja astui eteeni. Sanaakaan sanomatta hän otti laukun olaltani, laski sen maahan ja työnsi minut seinää vasten ja katsoi niillä ihanilla ruskeilla silmillään minua arvostavasti. Mies nosti käteni myös seinää vasten ja lukitsi ne otteeseensa pitäen ranteistani kiinni. En koskaan halunnut myöntää itselleni, että pidin tästä, nautin siitä kun Jehu ei antanut minulle tilaisuutta päästä pakenemaan hänen otteestaan. Olin hetken vietävänä, vaikka omalla tavallani olisin halunnut olla vaikeasti tavoiteltava, enkä antaa mahdollisuutta Jehulle. Kului tovi ja tuijotimme toisiamme vain silmiin irrottamatta katsetta kertaakaan. Niin monesti olin kuullut sen, miten Jehu halusi minua, halusi minut itselleen. Annoin hänelle sentään jotain. Tuijotushetkemme päättyi suudelmaan, johon molemmat olivat osallisia ja vapaaehtoisia. Miehen huulet olivat niin pehmeät omiani vasten, tunsin veren virtaavan voimakkaasti varpaista aina päähän asti. Eikä Jehu tietenkään jättänyt huvittelua tähän vaan siirtyi hiljalleen kaulani alueelle ja suuteli kevyesti sitä samalla kuin painautui lähemmäs minua, kiinni vartalooni. Miehen alakerrasta päätellen tämä halusi muutakin kuin pelkkää suutelua, mutta hän oli aineissa. Kuinka paljon hän muistaisi aamulla? Ottaisinko riskin ja suostuisin tähän, tiesin, että halusin tätä kaikesta huolimatta, olin itsekin aivan märkä. Miehen oikea käsi irtaantui ranteestani ja sain saman tien lisää valtaa ja käytin sen toki hyväkseni ja siirsin käteni Jehun niskaan ja hyväilin tämän hiuksia. Ennen kuin kerkesin tilanteeseen enempää kiinnittää huomiota, urokseni käsi sujahti mustien farkkujeni sisään ja alkoi tehdä työtä jalkovälissäni. Olin niin sulaa vahaa Jehun käsittelyssä, etten enää edes tajunnut tilannetta. Tasaisen huokailuni tahdissa miehen käsi hyväili klitoristani ja kävi muutaman sormen kanssa sisälläni. Nautin täysin mitoin tilanteesta, mutta samassa se loppui, mitä tapahtui? Joku nosti minut ilmaan. No tietenkin Jehu! Mies kantoi minua kuin prinsessaa käsivarsillaan suoraan makuuhuoneeseen ja laski minut varovasti sängylle avaten sen jälkeen housujeni napin ja vetoketjun. Jehu oli juuri sellaista tyyppiä kuin olin aina toivonut. Toiset menivät heti asiaan ja aikailematta alkoi lykkiä takapuoleen, jotta saavuttaisi nopeasti huipun, mutta ei tämä mies. Hän kiusasi minua urakalla vain hipaisten ja koskettaen jalkoväliäni hyväillen samalla rintojani, välillä suudellen ja välillä puristaen. Yritin ynistä jotain vastaan ja pyytää jatkamaan, mutta nautin aivan liikaa enkä saanut selviä sanoja tulemaan ulos. Pitkän kiusoittelun jälkeen mies veti lopulta farkkuni pois jalastani ja sitten mustat sievät alushousuni ja heitti koko nyytin lattialle. Jännityin täysin, kun tajusin miehen laskeutuvan vatsalleni suutelemaan sileää vartaloani. Huokailuni oli lähes hallitsematonta. Hetkeen ei tapahtunut mitään, odotin… Äkisti tunsin sen, ihanan tunteen, kun Jehun kieli hyväili herkimpiä alueitani ja nuoli pois nesteitäni. En osannut sanoin kuvailla sitä nautintoa, jota sillä hetkellä tunsin. Kuuntelin vain huokailen herkkiä ääniä. Seuraava siirto hätkähdytti minut ensin, mutta rauhoituin lopulta, olihan tämä tiedossa. Jehu riisui housunsa kokonaan pois ja valtavaan mittaan kasvanut sukuelin olisi nyt tulossa sisääni, mutta ei, en halunnut kieltää. Tule, tule, tule… Olin aivan liekeissä hetken takia. Lopultakin nautintoni tuli täyteen, kun Jehu työnsi kaiken 18cm sisääni rauhallisesti. Olin vallan hämmentynyt, kuinka hän kesti näin pitkään pelkässä kiusaamispisteessä. Oliko sekin huumausaineiden ansiota, kuka tietää, mutta olin itse aivan huipulla ja sain elämäni mahtavimman orgasmin sillä kertaa. Urokseni pääsi nopeasti huippuunsa ja laukesi sisääni varoittamatta, onneksi söin pillereitä, ei tarvinnut paljoa stressata paksuksi tulemista. Touhujemme jälkeen nukahdimme sängylle vierekkäin. Alaston vartaloni oli aivan kiinni Jehussa ja se tuntui aivan taivaalliselta, levolliselta. Pystyin hyvillä mielin nukkumaan jonkun syleilyssä ilman pelkoa. En silti voinut myöntää ihastumistani, en halunnut.
Aamuaurinko sarasti ikkunan sälekaihtimien välistä suoraan silmiini. Havahduin. Nousi istumaan sängylle ja näin Jehun vieressäni. En tiennyt herättäisinkö hänet vai en, ehkä oli parempi, että olisin hiljaa enkä herättäisi. Laitoin oikean jalkani varovasti lattialle ja sitten toisen, nousin ylös ja olin aikeissa lähteä kävelemään, kompastuen epäonnekseni tyylikkäästi maton reunaan ja kaatuen lattialle pitkin pituuttani. Olisi tehnyt mieli sanoa muutama r-kirjaimen pää, mutta annoin asian olla ja käännyin katsomaan taakseni, Jehu nousi juuri istumaan ja katsoi minua kummissaan pitkän aikaa.
- Ai, sinä heräsit jo, olisit nyt vain herättänyt minut.
Mies aloitti puhumaan kun nousi lattialta ylös, onneksi hän ei kommentoinut kömmähdystäni, vaan alkoi normaalisti toimimaan ja nousi venytellen ylös sängystä.
- Minä lähden nyt kotiin…
Olikohan lause fiksu? Muistiko Jehu kaiken eilisestä, jos muistaisi, saattaisin saada köniin. Hetkeen ei herra mitään sanonut, katsoi vain pitkään. Sitten hänen valloittava, toispuoleinen hymynsä välähti tämän kasvoille, pienen naurahduksen kera…
- Minä muistan, mitä eilen sanoit, joten sinä et lähde mihinkään.
Hätkähdin kuultuani lauseen, olin pulassa. Miksi eilen sanoin, että en palaa sijaisperheeseeni. Olisin voinut lähteä toiselle paikkakunnalle ja aloittaa uuden elämän jossain aivan muualla ja hoitaa asiat kuntoon! Mutta nyt olin hukassa. Tässä ainoa hyvä asia oli, että Jehu piti minua ehkä väkisin asunnossaan, joten minulla ei ollut vuokria maksettavana, mutta mihin liemeen vielä joutuisin tämän miehen takia? Käännyin ympäri ja tuijotin jonkin aikaa vaatekaappia, joka oli suoraan edessäni. Jehu asteli taakseni ja laittoi kätensä harteilleni, suuteli kaulaani ja lähti keittiötä kohden. Arvatenkin aamu oli avattava kupilla kahvia, varmaan keittää minullekin, joten kävelin hänen perässään keittiöön ja istuuduin rauhassa tuoliin auringon lämmittäessä siinä samalla selkääni. Jehu tiesi hyvin, millaisesta kahvista pidin ja keitti sitä sen mukaan, ei liian vahvaa eikä laimeaa, vaan juuri sopivaa. Kahvi alkoi tippua hiljalleen pannulle ja kuuntelin hieman oudohkoja ääniä, jotka tulivat kenties ulkoa. Olimme kolmannessa kerroksessa, mutta silti äänet kuuluivat hyvin kadulta ylös asti. Meluista porukkaa.
- Jehu… Minä… Olin eilen kamalan vihainen sijaisperheeni isälle ja siksi sanoin muuttavani tänne, tarkoitin vain yhtä yötä. Haluan palata perheeni luo.
Vaikeroiden kerroin sanottavani uudelleen perustelujen kera ja toivoin Jehun ottavan asian hyvin, mutta olin väärässä. Samassa hetkessä Jehu nosti minut jo tuolilta ylös ja paiskasi rajusti kuiva-ainekomeron ovea vasten ja piteni minua hupparini liepeistä siinä.
- Minulle on aivan sama tarkoititko yhtä yötä vai lopun ikääsi, vaihtoehtosi on silti jälkimmäinen ja jäät tänne. Valitse ensikerran sanasi hieman paremmin.
Aistin miehestä vihan, ehkä hieman raivon. Jehusta tuli aivan eri-ihminen, kun hänellä ei ollut huumausaineita elimistössään ja silloin myös pelkäsin häntä.
- Ei…
Sanoin rauhallisesti ja änkyttäen, lopun lyhyestä sanasta nielaisin takaisin. Mies irrotti minut seinästä ja raahasi hupparista väkisin mukanaan parvekkeelle. Hän työnsi minut suoraan kaidetta vasten vatsa edellä ja painoi itsensä selkääni vasten ja tarrasi hiuksistani kiinni oikealla kädellä samalla kun vasen käsi oli kietoutunut lanteilleni.
- Mitä kuvittelet, että sijaisperheesi voi sinulle antaa? Saman kuin minä? Turvallisen kodin? Katso käsivarsiasi!
Lause sai minut todellakin havahtumaan, vaikka nyt pelkäsin Jehua, hänen sisimmäinen olemus oli kuitenkin rakastava ja kiltti. Niin sanottu isäni oli väkivaltainen ja siitä minua muistutti mustelmat ja hiertymät käsissäni. Olisin voinut itkeä. Tunsin sen kurkussani, mutta en näyttänyt sitä, en Jehulle, en nyt. Näytin vain vahvan puoleni miehelle ja yritin rauhoittua ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai en olisi kuullut hänen lausettaan. En voinut lähteä Jehun luota, en palata menneeseen, oliko niin todellakin parempi?
Hetki tuntui ikuisuudelta. Tuuli tanssitti parvekkeella kirkkaanpunaisia, olkapäistä hieman alaspäin yltäviä hiuksiani. Otsahiuksissani oli hieman mustaa väriä latvoissa, se teki hiuksistani kivannäköiset. Tunsin Jehun tasaisen hengityksen, kun hänen kehonsa oli selkääni vasten painautuneena. Oloni oli samaan aikaan turvallinen, mutta hieman epävarma. Mies irrotti lopulta otteensa hiuksistani.
- Kyllä minä… Tiedän, että minun on parempi jäädä tänne.
Hieman arkaillen sain sen sanotuksi, mutta niin se todella oli. Vaikka sillä hetkellä toivoin, että Jehu olisi ollut aineissa. Puhuminen oli silloin paljon helpompaa.
- Kämppäni on pieni, vaikka onkin kaksio. Ymmärrät varmaan, miksi et voi asustaa toisessa makuuhuoneessa. Säilytän siellä vähän muuta tavaraa.
Arvasin heti mistä oli kyse, kun Jehu alkoi kertoa tilannetta. En halunnut ottaa riskiä, joten nukuin enemmän kuin mielelläni Jehun kanssa samassa huoneessa. Samassa Jehu irtaantui minusta ja asteli takaisin sisälle. Jäin parvekkeelle tuumailemaan elämääni ja pidemmän aikaan tuijotin vain taivasta. Aurinko oli jo korkealla ja se lämmitti kasvojani mukavasti, vaikka pakkasta ilmassa olikin, kevät oli kuitenkin tulossa ja kuka tietää mitä kaikkea se toisi tullessaan. Aikani parvekkeella tuumailtuani, astelin takaisin sisälle, keittiöön, Jehun vastapäätä istumaan. En sanonut mitään. Jehukaan ei reagoinut, paitsi ehkä pienellä vilkaisulla minuun hieman kulmien alta. Äkkiä hätkähdin, suorastaan säikähdin kun kaiken hiljaisuuden keskellä ovikello soi. Jehun ilmeestä näin kyllä mitä oli tiedossa, mies asteli huoneeseen, jossa en saanut asustaa ja toi mukanaan sievään pakettiin teipatun minigrip –pussin. Toisessa kädessä hänellä oli jotakin metallista, näytti hieman aseelta? Ei, en usko, että se olisi sentään ase ollut, mutta mies laittoi sen housujensa takaosaan vyötärölle ja asteli ovea kohti.
- Susan, pysy siellä, äläkä tule yhtään lähemmäs.
Totta puhuen minusta tilanne näytti uhkaavalta, mutta Jehu ei ollut moksiskaan, totta kai hän oli aiemminkin hoitanut näitä tilanteita ja tiesin varsin hyvin jonkun narksun hakevan häneltä kamaa.
Kuulin oviketjun vaimean äänen kun Jehu avasi sen ja käänsi seuraavaksi lukkoa niin, että ovi aukesi. Yritin olla rauhallinen ja kuunnella mitä nyt tapahtuisi. Kuulin vieraan miehen äänen.
- Sisälle siitä.
Se oli Jehu. Kuulin askeleita, vain yhdet. Jehu ja joku toinen, mutta en saanut mennä katsomaan, tiesin sen, enkä voisi nostaa itseäni Jehua vastaan tai olisin liemessä. Nyt oli vain oltava rauhallinen.
- Tiedät varsin hyvin, että saat kamat vasta kun rahaa on. Ennakkoon niitä en anna. Jos et voi maksaa kuin tämän satsin niin et myöskään saa enempää.
Tiesin mieheni olevan tiukka näissä asioissa, ja mitä minä juuri sanoin? Mieheni? Eikä ollut, miksi edes ajattelin sen noin? En minä hänestä pitänyt millään tavalla, noh unohdetaan se aihe.
- Selvä, olkoon. Kenen tuo laukku on? Oletko saanut vieraita?
Voi hitto! Se mies puhui varmasti minun laukustani. Bassomainen ääni sai minut värähtämään, enkä enää edes välttämättä halunnut nähdä tapausta, joka oli Jehua tullut tapaamaan. Ääni oli vielä miehekkäämpi kuin Jehun, toivottavasti hän ei kiinnostuisi laukusta enempää.
- No se asia nyt ei kuulu sinulle, ole hyvä ja poistu.
Onnekseni Jehu ei esitellyt minua tyttöystävänään tai minään muunakaan vastaavana. Olin toki otettu, että hän halusi olla jatkuvasti minun seurassani, mutta…
Lopulta minulle tuntematon mies lähti ja Jehu laittoi oven ketjun takaisin paikalleen.
- Jehu, mikset lopeta noita hommia? Tiedän, että sinulle tapahtuu vielä jotain karmivaa noiden takia!
Tiuskaisin nuorukaiselle päättäväisesti, mutta sen sijaan, että Jehu olisi jotain sanonut, hän vain hymähti ja kääntyi minua päin.
- Et kai sinä vain olen huolissasi? Tai rupea välittämään?
Tunsin, kuinka pieni puna nousi poskilleni ja olin siitä hieman… Hämilläni. Ehkä minä todella olin hieman ihastunut tai… Ei… En halunnut, mutta jotenkin tunteita ei vain voi kieltää vaikka tilanne olisi mikä. Samassa tunsin, kun Jehu kiskaisi minut itseensä selin kiinni ja vetäisi sen äskeisen, metallisen värkin housujensa vyötäröltä painaen sen ohimolleni. Se todella oli ase! Isäni harrasti ammuntaa ja tunsin tuonkin aseen. Magnum 357. 9mm. Miksi Jehu uhkasi minua! Tuntui kuin olisin kussut alleni, mutta se oli vain pelkohikeä.
- Kukaan, edes sinä et komentele minua, saan aivan saman kohtalon kuin kaikki muutkin jos nouset minua vastaan pullikoimaan. Tämä on tapani elättää itseni, hyväksy se.
Noiden sanojen jälkeen Jehu laski otteensa ja lysähdin lattialle polvilleni.
- Se ei ollut edes ladattu, älä huoli. En satuttaisi sinua.
Hieman epäluuloinen katseeni vilkaisi olan yli Jehuun, miksen ollut pahemmin pelästynyt? Jokin sisälläni käski luottamaan Jehuun, vaikka hänellä ei ehkä kokoajan ollut hyvät mielessä.
- Tänne tulee sitten tänään porukkaa. Illalla on bileet, jossa myös sinä saat olla osallisina, tai sitten istut koko ajan huoneessamme hiiskumatta mitään. Muuta vaihtoehtoa en anna.
- Mitä…! Et voi, minullakin on oik…!
Lauseeni jäi kesken Jehun suorastaan hyökätessä kimppuuni. En mahtanut mitään lihaksikkaalle miehelle, joka todella aikoi takoa järkeä päähäni.
- Oikeudet? Niinkö? Haluatko vielä sanoa jotain vastaan!?
Jehu huusi minulle kaikella voimalla ja hänen uskomattoman vahva bassoääni teki minuun vaikutuksen kaikesta huolimatta. Jehu työnsi minut sohvapöydän vierustaa pitkin sohvaa kohden ja kaatoi väkisin siihen selälleen, rimpuiluni ei auttanut, ei millään lailla kun Jehu piti minut paikoillani. Mies nosti oikean polvensa toiselle puolelleni ja piti käsiäni kurissa. Katseeni kertoi enemmän kuin 1000 sanaa, suostuin. Suostuisin osallistumaan bileisiin, mutta seurauksia niistäkään ei voisi koskaan tietää. Pelkäsin, lopulta Jehu laski irti käsistäni ja katsoi minua vielä tovin noilla upeilla silmillä.
En välittänyt oikeastaan millään tavalla siitä, mitä oli tiedossa, se oli joka tapauksessa kestettävä. Iltaan oli kuitenkin aikaa ja oli kaiketi hommattava juomia ja pikkunaposteltavaa porukalle. Ei mennyt aikaakaan kun Jehu viskasi takkinsa niskaansa ja vilkaisi minuun, tajusin kyllä. Lähdin mukisematta hänen mukaansa, enkä hämmästellyt minne olimme menossa. Vedin ne samaiset vanhat tennarit jalkaan ja laitoin paksuhkon hupparin päälleni. Olin pärjännyt sillä kuitenkin koko talven, miksei edelleenkin, eikä minulla ollut varaa uuteen. Astuimme kerrostalon hieman kolkolle käytävälle ja siitä hissille Jehun saatua oven kiinni. Hissi ei juuri pitänyt ääntä, kun se nousi alimmasta kerroksesta meidän kohdalle. Ovi aukeni ja jäin omiin aatoksiini seisoskelemaan oven luokse, mutta havahduin Jehun tuupatessa minua eteenpäin. Hissin ovi sulkeutui ja katselin ilmoitusta, joka oli jätetty seinämään. Matkamme kohti alimpaa kerrosta alkoi, enkä kerinnyt ilmoitusta lukea loppuun, kun hissi pysähtyi, mutta ovi ei auennut. Jumittuiko hissi juuri nyt? Ja kaiken lisäksi lauantaina! Kestäisi ikuisuus ennen kuin meidät saataisiin taas ulos!
- No loistavaa.
Jehu sanoi tyynen rauhallisesti ja painoi ohjeen mukaa hälytysnappia 10 sekunnin ajan pohjassa. Hissin kaiuttimessa puhui vanhahkon naisen ääni, että päivystävät remppareiskat saapuvat heti kun voivat, ehkä puolesta tunnista tuntiin. Siinähän sitä sitten istuttiin! Minuutteja kului ja mitään ei tapahtunut. Nojasin rauhassa seinään varsin tilavassa hississä, mutten voinut sietää kuumuutta, joten heitin hupparini hissin lattialle ja vilkaisin Jehuun. Mies istuutui rauhallisesti hissin lattialle ja kaivoi mukana kulkevasta laukustaan minigrip pussin. Amfetamiinia varmaankin. Samassa hetkessä nappi oli jo miehen suussa ja matkalla vatsalaukkuun. Kului jälleen useita minuutteja tapahtumatta mitään. Kuumuus piinasi minua hullun lailla, joten riisuin vielä toisenkin hupparini. Päälleni jäi spagettiolkain toppi, varsin avonainen siis. Rintani tulivat hyvin nähtäville, kun istuuduin hissin lattialle vastapuolelle Jehua. Miehen katse tarkkaili jokaista hengityksen aiheuttamaa liikettäni. Rintani kohoilivat tasaiseen tahtiin hengittäessäni sisään. Jehun silmissä kiilui se sama himo, kuin eilisiltana. Oli vaikea arvata mitä oli tulossa Jehun noustessa lattialta ylös ja astellessaan minun eteeni. Mies ojensi kätensä minulle, johon tartuin ja samassa minut kiskaistiin ylös. Aina niin ihanat, hurmaavat tummanruskeat silmät vangitsivat katseeni ja hetki tuntui vain jatkuvan. Mitään ei tapahtunut, muuta kuin ehkä se, että Jehu alkoi olla taas huumeiden vaikutuksen alaisena. Olihan tämä miellyttävää verraten siihen, jos mies olisi ollut humalassa. Hengitys ei haissut ja sangen komea… Mitä! Nyt tuo ajatus pois pään sisältä. Jehu painoi minut rauhallisesti vasten hissin seinää ja ujutti kätensä mustien farkkujeni takataskuihin ja puristi sievää peppuani kevyesti. En nyt tajunnut, miksi nautin tilanteesta, taas?
- Jehu… Jehu ota minut tässä… Nyt..
Olin jo niin kiihottunut, etten tajunnut enää mitään maailman menosta. Eihän minun huumautunutta miestäni tarvinnut kahta kertaa pyytää. Jehu laski housunsa alas ja avasi housujeni etumuksen napin, veti vetskarin alas ja ujutti samalla kertaa koko housukerraston pois ja työntyi kerralla sisääni. Minun oli vaikea pysytellä pystyssä, mutta luotin Jehun toimiin ja siihen, kuinka hän minua käsitteli. Se oli jotain niin taivaallista! Hänen kätensä olivat niin pehmeät niiden käydessä välillä paidan sisällä tervehtimässä rintojani, huulet hyväilivät kaulaani ja selvästi jätti terveisetkin. Eipä asia kenellekään kuulunut, etenkään enää sijaisperheelleni. Olin aivan huipulla, enkä enää kyennyt seisomaan omin avuin vaan valahdin Jehun käsivarsien varaan samalla kun mies laukesi suoraan sisääni! Se tuntui taivaalliselta, enkä epäröinyt yhtään, antoi vaan kaiken lastin tulla sisään.
Makasimme puoli alasti hissin lattialla. Mitään ääntä ei kuulunut ja melkein tunti oli kulunut kun hälytyksen lähetimme. Pitkän odotuksen jälkeen kuulin ensimmäiset askeleet ja puin äkkiä housut takaisin jalkaani, samoin Jehu. Istuimme hissin lattialla, aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Viimein hissin ovet väännettiin auki ja me pääsimme vapauteen! Jehu tuuppasi minut ylös hissin sisuksista, sillä koko värkkiä ei saatu enää liikkeelle, vaan jouduimme leikkimään Tomb Raidereita päästäksemme pois ahtaasta välistä. Kiitimme remppamiehiä, vaikka olisivat he voineet pitää hieman kiiretäkin, ettei olisi ihan tuntia mennyt aikaa odotellessa, vaikka hyvää tekemistähän me keksittiin sille välille.
Kauppaan ei ollut pitkä matka. Astelimme katujen laitamia sellaiset puoli kilometriä ja pääsimme alikulkutunnelille, joka lopulta veisi aivan Valintatalon eteen. Tunnelissa paloi vain kaksi valoa, jotka näyttivät mihin astuimme joka askeleella, eli riittävästi. Kauppaan asti sentään päästiin ja astelimme suoraan juomapuolelle. Ostimme salkun koffia ja muutaman tölkin siideriä, itsehän en kaljasta juuri välittänyt, en kyllä ryyppäämisestäkään, mutta menköön tämän kerran. Ostimme lisäksi joitakin sipsejä, jotta saisi porukka jotain tarvittaessa syötyäkin. Astelimme kassalle ja tietenkin minulta kysyttiin paperit, vaikken ollut edes ostoksia maksamassa, mutta niinhän se kaupassa meni jos juomat tulivat kerta molemmille. Kävelimme takaisin alikulkutunneliin, joka äsken oli aivan autio, mutta nyt sinne oli kertynyt porukkaa. Ajattelin perääntyä ja kiertää, mutta Jehu tuuppasi minut eteenpäin ja käveli porukan luo.
- Iltahuvit tiedossa?
Jehu kysyi tyynen rauhallisesti ja ojensi minigrip pussin yhdelle jätkistä. Kyseisellä herralla oli nahkatakki päällä ja pari lävistystä kasvoissa. Kulmassa ja alahuulessa keskellä. Tummat, lähes mustat hiukset roikkuivat puoliksi toisen silmän päällä, mutta nuorukaisen katsoessa minua, näin erikoisenkin näyn. Täysin eriväriset silmät: tummanruskea ja vaaleansininen. Hämmennyksen saattoi nähdä kasvoiltani minun katsellessa vaivautuneena maahan.
- Eiköhän me tulla illalla käymään. Sait näköjään Susanin mukaas?
Nahkatakkinen mies puhui ja Jehu nyökkäsi vilkaisten sitten minuun, muttei heti kommentoinut.
- Susan muutti luokseni. Mutta ei sinun, tai kenenkään muunkaan iloksi, Romeo.
Nimi ainakin selvisi, vaikken ymmärtänytkään mistä he puhuivat, en sitten lainkaan. Romeon kasvoille levisi ehkä hieman pirullinen ilme, joka vaihtui huvittuneeseen tuhahdukseen.
- Sehän nähdään. Vastahan tämä kaikki alkaa.
Palasimme Jehun kanssa kämpille molemmat miettien koko matkan Romeon sanoja. Ovi avautui ja kävelin Jehun edellä tämän kämppään ja laskin laukkuni lattialle, huokaisin ja käännyin katsomaan itseäni peilistä, joka oli juuri nyt edessäni. Säpsähdin hieman, kun Jehu kietoi kätensä ympärilleni ja halasi minua takaapäin painaen samalla poskensa kevyesti päälakeani vasten.
- Susan, minun on varoitettava sinua joka tapauksessa. Tiedät kyllä millaista porukkaa sinulla on vastassasi.
Nyökkäsin vain kevyesti Jehun sanoille. Aivan kuten hän sanoi, tiesin kyllä mitä oli luvassa. Bileissä oli aivan varmasti alkoholin, sekä amfetamiinin vaikutuksen alaisena olevia ihmisiä, veikkaanpa, että suurin osa oli miehiä, ehkä jopa kaikki. Ikäväkseni ilta himmeni nopeasti ja porukkaa alkoi lappaa sisälle. Tunnistin vain muutaman henkilön kaikista niistä… Noin kahdestakymmenestä, jotka tänne asti tiensä kulkivat. Romeo oli yksi heistä, hänet tapasin tänään aiemmin päivällä. Porukasta muiden nimiä en kuullut, mutta heistä jokainen oli nyt Jehun kämpillä. Yksi heistä näytti ulkonäöltään pitkälti Jehulta. Vaaleat hiukset, hyvin treenattu kroppa, mutta hänellä oli vaaleansiniset silmät ja oikea käsivarsi tatuoitu täyteen kuvia ja tekstejä. Jehullahan oli vain 1 tatuointi kaulassa ja tummanruskeat silmät. Sisällä oli kamalasti ihmisiä, kämppä ei kuitenkaan ollut kovin iso. Lähdin hetkeksi parvekkeelle tuulettumaan ja sytytyin kessun siinä samalla. Olin ehkä hieman sunnuntaipolttaja, sillä en juuri välittänyt tupakasta, mutta joskus tuli aina poltettua syystä tai toisesta. Kuulin, kun parvekkeen ovi kävi minun perässäni, mutten kääntynyt katsomaan kuka sieltä tuli.
- Susan.
Tuttu ääni kuului ja vilkaisin olkani yli Romeoon, joka juuri astui parvekkeelle ja sytytti oman syöpäkääryleensä. En vaivautunut toistamaan Romeon nimeä, vaan käänsin hänelle selkäni, enkä piitannut pätkääkään hänen läsnäolostaan.
- Näin, miten katsoit frendiäni äsken. Laren kanssa en suosittele tekemään lähempää tuttavuutta, saatat joutua vaikeuksiin.
Totta puhuen Romeo herätti mielenkiintoni, mutta yritin olla välinpitämätön. En kuitenkaan voinut olla hiljaa koko aikaa.
- Miten niin vaikeuksiin?
En kuitenkaan kääntänyt katsetta lainkaan Romeoon päin. Äkisti nuorukainen tarttui olkapäihini ja tuuppasi seinään pysyen lähes kiinni minussa.
- Sinä saat luvan katsoa silmiini, kun puhun. Lare kiinnostuu aina punapäistä, mutta ei seurustelumielessä.
Mietin Romeon sanoja ja katsoin vain tämän erivärisiä silmiä vuoroin irrottamatta katsetta. Romeo avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta vaikeni ennen pientäkään äännähdystä. Nuoren miehen käsi käväisi hiuksillani, hiveli niitä hetken ja samalla käytti toisen kätensä haaravälissäni, jonka seurauksena levitin automaattisesti jalkojani hieman.
- Lare on kiinnostunut vain tästä.
Miksi nautin Romeonkin kosketuksesta? Olisin voinut naida vaikka hänen kanssaan parvekkeella. Jokin noissa niin sanotuissa pahiksissa kiihotti, enkä voinut kieltää tunteitani heidän edessään, etenkään tällaisissa tilanteissa. Vaikka Lare muistuttikin Jehua, en jostain syystä osannut suhtautua tähän normaalisti Romeon sanojen jälkeen. Hetken vielä vietimme kahden aikaa parvekkeella, kunnes tupakan tumpattuaan herrasmiehenä Romeo avasi minulle oven. Kämppä oli täynnä porukkaa. Astelin Jehun ja minun huoneeseeni ja rojahdin sängylle. Romeo tuli mukaani ja istuutui sängyn reunalle katsoen minua. Vastasin katseeseen, enkä irrottanut sitä hetkeen mihinkään. Romeo asettui makaamaan viereeni kyljelleen nojaten käteensä, aivan kuin vartioiden minua samalla.
- Vaikka olethan sinä aika kaunis.
Punastuin. En oikein osannut odottaa yllättävältä taholta kehuja, mutta olkoon, olihan tämä mukavaa näinkin. Hymähdin ja lähes kuiskaten kiitin Romeon kehuja nousten istumaan. Samassa ovi aukeni ja olin aivan varma että huoneeseen tulija olisi ollut Jehu, mutta ei. Se oli Lare, joka nyt käveli myös sängyn viereen ja istuutui lopulta jalkopäähän. Säpsähdin hieman ja siirryin parisen senttiä taaksepäin kohti sängyn päätyä.
- Mihin luulet meneväsi? Kai sinä tiedät, että olen hulluna punapäihin?
Tästähän minua varoitettiin. Nyökkäsin tyynesti Larelle ja vilkaisin Romeoon.
- Muista, mitä sanoin. Jätän teidät juttelemaan kahden.
Romeo poistui huoneesta vähin äänin ja meni muiden seuraan viettämään iltaa. Lare nousi hetkeksi sängyltä ja asteli oven luo laittaen sen lukkoon ja palaten taas sängylle. Miehen pupillit kertoi kaiken, aivan amfetamiineissa tuokin. Jestas, eikö kukaan näistä tyypeistä pysynyt hetkeäkään selvänä? Lare nousi sängyn päälle polvilleen ja siirtyi lähemmäs minua painaen minut takaisin makuulle ja siirtyi päälleni painaen lantionsa omaani vasten.
- Voisit tehdä minusta onnellisen miehen, Susan.
Laren bassomainen ääni hieman pelotti minua, omalla ärsyttävällä tavallaan, pyörittelin vain päätäni merkkinä, etten ollut kiinnostunut. Kiellostani huolimatta Lare vei kasvonsa kaulalleni ja alkoi hyväillä minua pitkin ja varovaisin suudelmin. Työnsin miestä kauemmas päältäni, mutta ei se auttanut. Pian hänen kätensä matkasi jo farkkujeni vyötäisistä sisään.
- Lare… Oikeesti, ei kiinnosta. Lopeta.
Työnsin yhä miestä pois päältäni ilman mitään vaikutusta. Vaikka Laren työskentely housujeni sisällä oli upean tuntuista, en voinut sanoa pitäväni siitä, sillä itsehän en tätä halunnut. Nosti kättäni korkeammalle ja olin valmis huitaisemaan Larea poskelle, mutta tämä tarrasi ranteeseeni ja painoi sen sänkyyn kiinni, tehden saman toiselle.
- Ja minulle ei sanota ei.
Oliko tämän hetkinen tunteeni pelko? Vai häpeä? Nyt ei ollut aikaa miettiä sellaisia, tästä olisi vain päästävä pois. Lare piti käsiäni visusti kiinni sängyssä, kunnes irrotti toisen kätensä hetkeksi otteesta ja avasi housujeni napin kiskaisten samalla ne pois jalastani. Siinä se paskiainen nyt istui lantioni päällä ja riisui samalla omat housunsa. Mutta minä en halua! Ei, ei ja ei! Käsi teki työtä taas jalkovälissäni ja minä tein kaikkeni päästäkseni pois Laren alta, mutta aivan turhaan. Mutta sitten se loppui, en tuntenut enää kosketusta hävylläni. Tajusiko Lare lopettaa viimein? Samassa tunsin, kuinka Lare työntyi sisääni koko mitallaan, yritin huutaa, yritin pyytää apua, mutta ei, Laren käsi tukki suuni tiiviisti. Miksei hän kuunnellut! Jatkoin rimpuiluani niin kauan, että Laren käsi luiskahti pois suultani…
- Lopeta!
Ääneni kaikui pitkin huonetta ja se varmasti kuului myös muualle kämppään, vaikka musiikki pauhasikin taustalla. Musiikki kuitenkin seisahtui ja askeleita kuului aina vain lähempää ovelta.
- Avatkaa ovi!
Se oli varmasti Jehu. Tunsin heti äänen ja huokaisin helpotuksesta, vaikka se ei näyttänyt Lareen tekevän mitään vaikutusta. Koska mitään ei tapahtunut, jotkut tyypeistä potki oven auki ja lukko petti. Ensimmäisinä huoneeseen tulivat Jehu ja Romeo. Tunsin helpotuksen tunteen, kun Lare kiskaistiin päältäni ylös ja suoraan seinää vasten. Jehu mutisi tälle ensin jotain pitäen ryntteistä kiinni, mutta vetäisi lopulta täysin armotta miestä turpaan. En tajunnut tilanteen kulkua vaan itkin hysteerisesti puoli alasti Romeon sylissä, joka minun luokseni oli kaiken keskellä kerinnyt. Romeon syli tuntui turvalliselta, suorastaan kutsuvalta. Rauhoituin hiljalleen ja hengitykseni tasaantui.
- Sinä lähdet täältä, nyt. Ja jos tulet vielä lähellekään Susania, näytän sinulle todellisen vihollisesi.
Jehu oli armoton. Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka ase tulisi käyttöön tällaisten tilanteiden jälkeen. Joka tapauksessa Jehu oli narkkari, kuten Romeo ja Larekin, siitä ei päästy syteen eikä saveen, vaikka tulevaisuuteni näiden ihmisten keskellä huolestuttikin minua. Koko huone hiljeni, porukka oli häipynyt paikalta, kenties häveten Larea? Se olisi ihan mahdollista. Lopulta myös Lare nousi lattialta ylös ja pyyhkäisi suunpieltään, joka vuosi varsin reippaasti verta. Siinä se mies seisoi kaiken hämmennyksen keskellä ilkosillaan, kunnes tajusi vetää housut jalkaansa, kääntyä ja poistua huoneesta, koko asunnosta, kerrostalosta.
- Ootko kunnossa?
Havahduin Jehun kysymykseen. Nyökkäsin. En osannut sanoa nyt yhtään mitään. Olin kuin halvaantunut vielä jokusen minuutin tapahtuneen jälkeen. Tajusin kuitenkin kiskoa housuja takaisin jalkaan. Ilta kului ja paikka oli hiljentynyt. Istuin olkkarissa sohvalla röhnöttäen. Romeo istui noin puolen metrin päässä vierestäni ja Jehu vastapäätäni tuolissaan. Kukaan ei sanonut mitään, kaikki vain toljottivat lattiaa ja saattoivat yskäistä satunnaisesti.
- Miten saatoit jättää Susanin kahdestaan Laren kanssa samaan huoneeseen!
Äkillinen Jehun raivoaminen rikkoi hiljaisuuden ja säikäytti minut, sekä Romeon. Ennen kuin ehdin mitään kommentoimaan, Jehu oli jo kiinni Romeon ryntteissä ja ilmeisesti aikoi lyödä tätäkin. Syöksyin väliin ja tungin itseni väkisin Jehun ja Romeon keskelle.
- Nyt lopetat! Et voi syyttää Romeota Laren käytöksestä! Ei kukaan voi!
Huusin vihoissani. Harvoin korotin noin paljon ääntäni, mutta nyt siihen oli hyvä syykin. Romeolla ei ollut osaa eikä arpaa kuvioon, ainakaan minun mielestäni. Jehua kismitti aivan varmasti, ettei päässyt enempää käsiksi Romeoon, mutta minä en tieltä väistynyt, mielipiteeni oli selkeä ja se pysyi. Pystyin myöntämään itsellenikin, että ehkä hieman pelkäsin Jehua juuri nyt. Vaikka tuo oli yhä huumeiden vaikutuksen alaisena, se leppoisuus oli silti poissa. En edes vilkaissut Romeoon, joka seisoi lähes aivan kiinni selässäni, minä luotin häneen.
- Olet oikeassa, mutta teet joka tapauksessa rikosilmoituksen.
Jehu rauhoittui, mutta en pitänyt ideasta passittaa Larea poliisien eteen. Entä jos hän saisi päähänsä käydä käsiksi uudelleen, raiskata? En minä voisi tehdä ilmoitusta!
- En kyllä tee. Hän tajuaa kyllä kuka tekee ilmoituksen ja kostaa varmasti.
En saanut niskuroida Jehulle, mutta nyt tein niin joka tapauksessa. Miehen vihainen mulkaisu sai minut katsomaan taas lattiaa alentuvasti, mutta en muuttaisi mielipidettäni. Vaikka täällä asuinkin, kyllä minulla oli sentään oma tahto.
- Sitä paitsi, jos kerron Laresta, kertoisin teidän bisneksistäkin, en osaisi olla hiljaa. Lare oli kuitenkin huumeiden vaikutuksen alaisena.
Mutta tuo virkkeeni oli suuri virhe. Jehu vilkaisi äkkiä Romeoon. Romeo istuutui sohvalle ja kiskaisi minut syliinsä istumaan, veti käteni selkäni taakse ja tukki toisella kädellään suuni, mutta en silti pelännyt. Jehu laskeutui tasolleni ja katsoi minua nyt noin kymmenen sentin päästä.
Olin rauhaton, olisin voinut pinkoa pakoon tilanteesta, mutta Romeo esti sen. Välttelin Jehun katsetta kaikin voimin ja vilkuilin sivuille, ylös, alas, pois vain Jehun silmistä.
- Susan, pääset helpoimmalla kun katsot minuun, kun puhun sinulle.
Jehu oli kärsivällinen ja tiesin, etten pääsisi mihinkään, ennen kuin taipuisin hänen tahtoonsa. Huokaisin lopulta ja katsoin hieman armoa anovalla katseella Jehun upeita silmiä.
- Jos sinulta lipsahtaa mihinkään suuntaan meidän bisnekset, voin taata, etten epäröi silloin satuttaa sinua. En hetkeäkään.
Vihastuin. Se oli tämän hetkinen tunne sisälläni. Yritin potkaista Jehua oikealla jalallani, mutta en saanut tarpeeksi vauhtia, joten eihän se mies hievahtanutkaan. Vuorostaan Jehu huokaisi, tarrasi jalkoihini kiinni ja kiskaisi ne erilleen siirtyen lähemmäs. Jehu oli nyt jalkovälissäni, enkä siis enää voinut potkia häntä.
- Lähdetään ajelulle.
Mitähän seuraavaksi? Jehulla oli kyllä auto, mutta minne menisimme tähän aikaan? En halua, en voi. En yksinkertaisesti kyennyt nousemaan Romeon sylistä, vaikka tämä irrotti jo otteensa aikaa sitten minusta. Jehu pyysi minua nousemaan ylös, mutta tarrasin automaattisesti sohvan käsinojaan tiukasti, enkä aikonut laskea irti.
- Nyt lopetat sen niskuroinnin, ala tulla.
Jehun käskevä ääni sai minut tarrautumaan vain vahvemmin kiinni sohvaan. Aioin huutaa apua, mutta Romeo tukki suuni uudestaan. Jehu kääntyi ympäri ja käveli keittiöön, rapisteli jotain keittiön komeron luona ja palasi takaisin ja vinkkasi taas jotain Romeolle. Jehu työnsi väkisin jonkin pillerin suuhuni ja jälleen suuni oli tukittu. Pilleri maistui kamalalta, enkä kyennyt enää pitämään sitä suussani, joten se oli pakko nielaista. Kului useita minuutteja, eikä mitään tapahtunut ja jatkoin rimpuilua, kunnes hiljalleen aloin rauhoittua, enkä enää jaksanut riehua. Kaikki näytti niin mukavalta. Olisin voinut naida saman tien Romeon ja Laren kanssa kimpassa. Olin aivan kiimassa, mutta samalla niin kummallisessa tilassa. Jehu viskasi hupparini päälleni ja auttoi minut Romeon sylistä ylös ja talutti ulko-ovelle. Romeo ja Jehu höpöttivät ovella jotain, mutten kuunnellut heidän puheitaan vaan tunsin olevani niin autuaassa tilassa, että olisin voinut nukahtaa siihen, suoraan Jehun käsille, joissa nyt jo roikuin. Sen jälkeen en muista heti, mitä tapahtui. Uskon, että minut kannettiin ulos autoon.
Heräsin Jehun mustangin takapenkiltä. Aloin tajuamaan taas jotain maailman menosta, mutta miten päädyin autoon? Tai noh… Eiköhän Romeo ja Jehu minut tänne kantaneet, mutta minne olimme menossa. Haparoin itseäni hieman ylemmäs ja tarrasin oven kahvaan ja yritin avata ovea, mutta kai lapsilukko minun tapauksessani oli hyvä idea, en nimittäin päässyt autosta itse ulos. Parkkeerasimme jonnekin syrjäiselle hämäräkujalle, ja keskellä yötä… Suorastaan loistavaa! Romeo ja Jehu nousivat autosta ja avasivat molemmat takaovet, kai ne odottivat, että syöksyisin toiselta puolelta ulos, en tasan. Makasin sitkeästi penkillä kädet puuskassa, kunnes Jehu nakkasi kätensä rintojeni kohdalle huppariini ja kiskoi minut pihalle. Riehuin, minkä vain pystyin ja yritin pyristellä itseni Jehun otteesta. Äkisti mies käänsi minut selkä itseensä päin ja tunsin jotain selkärangallani.
- Nyt jumalauta lopetat sen riehumisen jos haluat säilyttää kävelytaitosi!
Jehun ase… Se oli nyt selkärankaani vasten painautuneena!
- Jehu, älä mene noin pitkälle.
Romeo sanoi äkisti väliin ja astui lähemmäs, mutta Jehun vihainen mulkaisu sai Romeonkin perääntymään. Olin aivan paikallani, ääneti. Ainoastaan tasainen hengitykseni kuului, kun lähdimme kolmestaan kulkemaan kohti suuren rakennuksen toista puolta. Siellä näin oven, joka oli jätetty auki, eli Jehu tiesi tästä jo etukäteen. Astuimme ovesta sisään. Hiljaista. Siirryimme hissiin, joka kuskasi meidät ylimpään kerrokseen, nimittäin suoraan katolle. Pääsimme takaisin raikkaaseen ulkoilmaan. Jehu talutti minut rauhallisesti muurikaiteelle ja painoi kaidetta vasten pitäen yhä asetta selkärangallani.
- Eikö ole hienot näkymät? Toivottavasti et halua katsella katutasoa lähemmin.
Nojasin käsilläni muuriaitaan ja katsoin katu tasannetta. Ymmärsin toisaalta Jehun käytöksen. Minun ei olisi pitänyt mainita mitään siitä, että edes voisin lipsauttaa tämän bisneksistä poliiseille, mutta tässä myös hyvä syy olla ilmiantamatta Larea. Hengitykseni oli tasainen, en enää epäröinyt, enkä pelännyt pätkääkään. Käännyin Jehun otteessa ympäri ja katsoin tätä suoraan silmiin. Ase oli nyt vatsapuolellani.
- Se ei ole ladattu.
Sanoin hiljaa, jonka jälkeen Jehu laski aseen ja sujautti sen nopeasti hupparinsa alle housujen vyölle.
- Tunnet minut hyvin.
Nyökkäsin Jehun lausahdukselle ja kiedoin käteni tämän ympärille. Vaikka Jehu oli… No mitä oli, tiesin, että sisimmässään hän rakasti minua, eikä voisi satuttaa minua samoin tavoin kuin jotakuta toista. Mies vastasi halaukseen ja Romeo näytti taustalla varsin helpottuneelta. Istuuduimme kolmistaan katon muurikaiteen reunukselle. Minä keskellä, Romeo vasemmalla puolellani ja Jehu oikealla. Kaupunki näytti upealta. Katuvalot valaisivat koko kaupunkia. Liikettä ei juuri näkynyt ja hiljaa tuuli tanssitti punaisia, sametin pehmeitä pitkiä hiuksiani. Vihreät silmäni tuikkivat kuun valossa upeina. Olin aivan hiljaa pidemmän aikaan, mikään ei rikkonut rauhaa ja hiljaisuutta ikuisuuteen ja olin siitä tyytyväinen.
Usean minuutin jälkeen tuulen viima kuitenkin alkoi tuntua kylmältä niinkin korkealla katolla, kuin missä nyt olimme. Laskeuduimme kaiteelta ja kävelimme takaisin hissille nousten sen kyytiin.
- Meidän on lähdettävä huomenna rajan lähelle hakemaan lasti… Romeo, jos minulle joskus jotain tapahtuu, pidä Susanista huolta. En ole valinnut kovin turvallista uraa.
Kuuntelin Jehun puheita ja rupesin tietysti miettimään, mitä huomenna tapahtuisi? Ainahan lastin haku oli vaarallista, mutta Jehu sai sen kuulostamaan uhkaavalta. Jehu oli kuitenkin ammattilainen, turhaan huolehdin.
- Otatko ketään mukaan?
Romeo keskeytti taas ajatukseni. Jehu nyökkäsi ja vilkaisi minua, sekä Romeota. Ei kai!
- Teidät. Yksin Susan on vaarassa kämpälläni. Tulette vain mukaan. Se on nopea reissu.
Vilkaisimme Romeon kanssa toisiamme aivan samaan aikaan ja nyökkäsimme lopulta Jehulla. Se oli sitten sovittu ja huomenna olisin käytännössä mukana ensimmäisessä rikos saagassa. Pääsimme lopulta lörpöttelyn keskeltä takaisin katutasanteelle ja sieltä autoon. Istuin takapenkillä hiljaa ja katselin maisemia miettien seuraavaa päivää. Pääsimme lopulta takaisin Jehun kämpille ja astelin saman tien sänkyyn makuulle, jos vaikka saisin unen päästä kiinni nopeasti. Romeo nukkui olohuoneen sohvalla ja Jehu asettui viereeni ja sammutti yövalon. Kääntyilin sängyllä hermostuneena, enkä voinut rauhoittua, ennen kuin osuin Jehuun. Selkäni oli kiinni miehen vatsapuolella. Olin hetken hengittämättä.
- Ei kai haittaa?
Jehu ei vastannut kysymykseeni, vaan nosti kätensä ylitseni ja veti hieman lähemmäs. Hyvä.
Aamu valkeni. Nousin sängystä astellen suoraan keittiöön. Avasin kuiva-aine kaapin ja tutkailin hyllyt läpi. Löysin sieltä hieman kulahtaneen purkin, jossa oli todellakin käytön jälkiä. Kahvipurkki. Avasin kannen, jouduin jopa käyttämään siihen hieman voimaa. Kahviporot olivat melkein loppu. No mutta sai siitä vielä keitettyä yhdet sumpit meille kolmelle. Jätin kahvin tippumaan ja astelin parvekkeelle ja poltin hermostukseeni yhden kessun. Pahus, nekin olivat ihan loppu. Askissa oli enää 2 syöpäkäärylettä, mutta ehkä pärjäisin niillä päivän loppuun. Sain kessun poltettua nopeasti loppuun, enkä viitsinyt hämmästellä kirkasta keliä kylmällä parvekkeella. Sairastuisin vielä. Astuessani takaisin sisään, Jehu ja Romeo olivat jo ottaneet kahvia ja hörppivät niitä nyt paraikaa pöydän äärellä. Otin itsekin kupillisen ja join sen kun se oli vielä lämmintä.
- Aletaas mennä.
Hätkähdin Jehun hieman hermostunutta äänen sävyä. Nyt se oli menoa. Jehu asteli huoneeseen, jonne minulla ei ollut asiaa, haki sieltä jotain tarvikkeita ja nakkasi ne laukkuun, näin hänen myös laittavan muutaman luodin aseeseensa. Jehu näki epäröivän katseeni, mutta astui luokseni ja laski käden varovasti olkapäälleni, kuin kertoakseen, että kaikki menisi hyvin. Minulla oli outo tunne…
Auto käynnistyi ja istuin sen takapenkillä taas. Yön musta mustang lähti liikkeelle ja ajautui maantielle ja matkamme kohti Venäjän rajaa alkoi.
- Sergei tuo meille lastin ja lähtee meidän mukana. Sanoi muuttavansa kämppiksekseni.
Tuottaisiko se minulle lisää ongelmia? En voi tietää. Sen näkisimme sitten. Pysähdyimme syrjäisemmälle tielle ja näimme siellä miehen. Mustahiuksisen, repaleisiin farkkuihin puetun miehen, jolla oli Jehun ja Romeon tyyliin nahkatakki päällä. Jehu nousi autosta, samoin minä ja Romeo. Sergeiksi nimetty mies ei sanonut mitään, vaan antoi salkun Jehulle ja otti tältä rahat.
- Tämähän meni kivuttomasti.
Jehu hymähti ja vinkkasi Sergein autolle päin. Kaksikko käveli luoksemme ja olivat astumassa autoon. En tiedä miksi, mutta vilkaisin sillä hetkellä ylös ja näin hahmoja ikkunoista. Pientä kimallusta tietyssä suunnassa… Olivatko ne..
- Varokaa!
Huusin, minkä ääntäni vain kuulumaan sain. Samassa alkoi kuulua aseen laukeamisen ääniä. Romeo pakotti minut maahan makaamaan ja suojautumaan. Jehu otti nahkatakkinsa alta aseen ja kohotti sen hahmoja kohden, muttei aloittanut ampumista.
- Lähde, ota Susan ja menkää.
Sen sanottuaan Sergei loikkasi autoon kuskin paikalle ja valmistautui lähtöön. Vilkaisin Jehua ja aioin huutaa jotain, mutta en kerinnyt. Sen viimeisen laukauksen jälkeen tunsin, kuinka kyyneleet valuivat pitkin poskiaine kuumana kuin laava. Veri valui Jehun rinnuksista ja mies kaatui maahan selälleen. En kuullut mitään, enkä nähnyt… Korvissani tinnitti. Itkin, huusinko? Sitä en tiedä, enkä välittänyt. Kaaduin. Suoraan rakkaimpani eteen. Tahrin hennot käteni vereen ja yritin huutaa Jehun nimeä miehen maatessa elottomana maassa. Romeo repi minua mukaansa, tein kaikkeni, jotta olisin voinut jäädä, mutta turhaan. Huusin täyttä huutoa, mutta ääntäkään ei kuulunut. Kaikki pimeni.
Näin valoa pimeän keskellä. Olinko minä heräämässä? Jokainen ääni oli kuin naula arkkuun. Jos tämä oli esimakua helvetistä, toivoin kaikesta huolimatta pääseväni taivaaseen. Mietin… Mitä minulle tapahtui. Hetkinen! Jehu! Avasin silmäni karuun todellisuuteen ja nousi heti istuma asentoon. Vilkuilin ympärilleni, kuin etsien jotain. Tajusin olevani kotona. Jehun luona, mutten nähnyt miestä missään. Näin kuitenkin liikettä. Romeo! Ja se uusi… Mikä se oli… Sergei. Ennen pitkään Romeo asteli kuitenkin luokseni ja istuutui sohvan reunalle, jossa minä juuri toivuin.
- Susan, meidän on ehkä hyvä kertoa sinulle jotain. Sinä huusit niin kauan, että menetit tajuntasi, mutta valitettavasti, se ei tuo Jehua takaisin. Meidän oli pakko lähteä sieltä, jotta säästäisimme henkesi.
Romeon sanat eivät rauhoittaneet minua.
- Siis te käytännössä tapoitte Jehun, vain että saisitte minut pelastettua! En voi ikinä antaa tätä teille anteeksi! En ikinä!
Huusin itku kurkussa ja lopulta se ei enää jäänyt puoli tiehen vaan tulvi kyynelinä silmistäni. Yritin hyökätä lyömään Romeota, mutta tämä oli minua vahvempi ja piteli ranteistani kiinni niin kauan, kun en enää jaksanut riehua ja lysähdin miehen syliin. Kyllä Romeo tiesi miksi olin vihainen, vaikka purin sen hieman väärällä tavalla. Jehun kuolema oli syytäni… Jos en olisi ollut mukana, Sergei ja Romeo olisivat varmasti pelastaneet hänet.
Makasin sohvalla sanomatta sanaakaan. En halunnut puhua Romeolle, enkä Sergeille. Mietin vain… Kenties Jehun viimeistä tahtoa. Minä jatkaisin hänen jäljissään. Minä jatkaisin bisneksiä Romeon ja Sergein kanssa. Nousi ylös sohvalta, istuin hetken ja valutin kyyneleen parkettilattialle. Astelin parvekkeelle ja nojasin kaiteeseen. Suljin silmät ja annoin tuulen koskettaa paljasta kaulaani auringon samalla lämmittäessä kasvojani.
”Rakastan sinua…”
Mietin hiljaa mielessäni, pyörittäen tapahtumia mielessäni. Mielessäni soi tilanteeseen sopiva kappalekin. Vesterinen yhtyeineen – Kiljut riemusta. Pyyhin taas kyyneleen poskeltani, avasin silmäni ja päästin pienen, hieman toispuoleisen hymyn pilkahduksen kasvoilleni. Voin viimein myöntää sen. Rakastin Jehua, vaikka tilanne oli mikä oli. En unohda sitä, koskaan. Kunnioitan Jehun muistoa. Ikuisesti.
Ilta alkoi hiljalleen hämärtää ja jaksoin jo tehdäkin hieman jotain. Ei tilanne murehtimalla paranisi. Siivoilin hieman kämppää ja mietin söisikö sitä enää mitään vai ei. Aikani touhuttua asetuin taas hetkeksi miettimään asioita ja istuuduin keittiön tuolille. Nojasin käsilläni pöytään huokaisten hiljaa. Tunsin oudot kylmät väreet kulkevan selkäpiissäni ilman mitään sen suurempaa syytä. Romeo ja Sergei astelivat keittiöön ja istuutuivat myös pöydän äärelle.
- Kuule Susan. Kai sinä ymmärrät, että Sergei jää tänne asumaan, sillä niin oli alun perinkin tarkoitus. Myös minä jään tänne joksikin aikaa.
Ikävä tosiasia ajatella, että asuisin saman katon alla lähes tuntemattoman kanssa, mutta onnekseni Romeo lupasi jäädä!
- Muuta tänne.
Sain siis hienon idean, johon Romeokin suostui. Asuisimme siis kolmestaan siinä kämpässä… Jehun kämpässä…
***
Raottelin silmiäni hämmästellen kirkasta auringon paistetta. Makoilin sängyllä pitkin pituuttani. Olinko yksin? Ei. Joku hengitti vieressäni syvään ja harkiten. Käännyin ympäri ja loin katseen vieressä olijaani. Romeo. En tiedä miten olin tänne asti päätynyt, ehkä olin nukahtanut sohvalle ja Romeo kantoi minut tänne. Mies vierelläni oli kuitenkin hereillä.
- Romeo?
Sanottuani lyhyesti hänen nimensä, hän kääntyi katsomaan minua. Pieni, viaton hymy hänen kasvoillaan sai minut hymähtämään.
- Susan… Älä jatka Jehun jäljissä. Päädyt hengenvaarallisiin kuvioihin. Anna minun ja Sergein hoitaa tämä.
Romeon sanoissa oli kyllä perää, mutta miten voisin vetäytyä hommasta. Olisin joka tapauksessa vaikeuksissa ajan kanssa. Jonakin päivänä en ehkä enää tuntisi itseäni samaksi Susaniksi, kuin ennen. Minun oli tehtävä tästä loppu.
- En voi jättää tätä tähän. Minun on jatkettava.
Olin itsepäinen, kyllä Romeo sen tiesi, mutta oma itsepäisyyteni oli minulle joskus rasite.
- Älä ole hullu. Kuuntele nyt vain minua. Sitä paitsi, Sergei ei ole kaikista yhteistyöhaluisin. Sinulla ei ole rahaa, joten joudut maksamaan asumisestasi täällä… Jollakin muulla tavalla.
Ne sanat totta puhuen säikäyttivät minut, tiesin kyllä miten.
- Ehkä voin muuttaa takaisin sijaisperheeni luo?
Mietin heti vaihtoehtoa, jota itse vihasin. Romeo kyllä aisti sen.
- Tiedän ettet itse halua sitä, joten mieti vielä. Minä olen kuitenkin täällä. Voin yrittää maksaa osuutesi niin kauan kuin pystyn tai kunnes saat kunnon töitä.
Romeo antoi toki hyvän vaihtoehdon. En pitänyt Sergeistä ja sen ehkä näki. Oli hänen vikansa, että Jehu menehtyi. Vai… Oliko se minun syytäni? Tapoinko minä rakkaimpani!? En voi syyttää itseäni koko ikääni, Jehu oli…
- Susan, tule tänne.
Ajatukseni katkaisi Sergei, joka kopautti ovea ja käskytti minut ulos huoneesta. Romeo nousi istumaan sängylle ja vilkaisi minua vielä.
- Olkaa kiltisti.
Selvää sarkasmia, mutta oli kai toteltava kehotusta Romeolta.
Ylläni oli vain rintsikat ja sen päällä vihreä pitkä helmainen toppi ja pikkarit. Avasin oven varovasti ja hipsin keittiöön päin, jossa Sergei todennäköisesti oli. Mies istui pöydän päässä ja tuijotti minua ja jokaista liikettäni tarkasti.
- Näytät hyvältä.
En vastannut kohteliaisuuteen edes katseellani. Nojasin käsilläni Sergein vastapäätä olevan tuolin nojaan jääden odottamaan jotain kommenttia.
- Istu.
Tottelin. Istuin rauhallisesti tuoliin tekemättä äkkinäisiä liikkeitä. Nyt olin katsekontaktissa Sergein kanssa. Kuulin takaani askeleita, myös Romeo tuli keittiöön. Hänellä oli yllään shortsimaiset housut, joissa tuo myös nukkui. Jostain syystä Romeo ei istuutunut, vaan tuli seisomaan selkäni taakse. Jokseenkin ahdistavaa.
- Minun on tehtävä sinulle säännöt täällä selväksi. En tiedä voinko allekirjoittaa nämä Jehun puolesta, mutta ensimmäisenä, sinä et lähde tästä kämpästä yksin mihinkään.
Sergei kertoi ensimmäistä sääntöään, joka oli suorastaan naurettava.
- Sinä et v*ttu voi estää vapauttani!
Nousin tuolista ylös, mutta Romeon kädet olivat vastassa. Mies painoi minut takaisin tuoliin istumaan. Mikä hitto Romeoon meni?
***
Olin ärsyyntynyt ja sen aisti kyllä kilometrien päähän. Katsoin välistä vihaisesti Sergeitä ja mietin mitä teen seuraavaksi. Romeoon en kiinnittänyt mitään huomiota, jollei ollut pakko. Aioin avata suuni uudestaan ja jatkaa äskeistä aloitustani, mutta hetken rikkoi oven koputus. Mietin tovin avaisinko ovea vai en. Nousin rauhallisesti tuolilta ylös, eikä Romeo estellyt minua nyt. Vilkaisin vielä Sergeitä kulmien alta ja astelin ovelle, tosin Romeo käveli kyllä perässäni. Avasin oven ja oikeastaan säpsähdin nähdessäni ovella olijat. Poliisit.
- Huomenta, anteeksi häiriö tähän aikaan aamusta, mutta tietääkseni tämä on Jehun asunto? Olemme olleet hänen kanssaan aikaisemminkin tekemisissä, mutta nyt koska hän ei ole enää tavoitettavissa, on käännyttävä teidän puoleenne. Oliko Jehulla hallussaan huumeita tai välittikö hän niitä muille?
Minä, eikä Romeo sanottu sanaakaan. Romeo vain pyöräytti päätään varman oloisena.
- Tässä sattui pari päivää sitten välikohtaus, jossa luullakseni Jehu oli mukana. Oletteko siitä tietoisia? Ampujat on pidätetty.
Poliisi selitti tilannetta ja aloin miettiä asioita. Eivätkö he todellakaan löytäneet Jehun ruumista? Pysyin rauhallisena, tyynenä. Aivan kuten Romeokin. En tiennyt mitä nyt tehdä. Toivottavasti poliisit eivät aio kääntää kämppää ylösalaisin.
- Emme ole kuulleet Jehusta pariin päivään mitään. Hän lähti johonkin ja käski meidän odottaa täällä, odotamme yhä, kuten näkyy.
Romeon ääni ei ollut lainkaan hermostunut tai vapiseva. Pikemminkin rauhallinen ja levollinen.
- Tämä selvä. Ilmoitattehan jos kuulette hänestä jotain?
Poliisit kiittivät vielä meidän vaivannäöstä ja lähtivät jatkamaan töitään. Silti minua häiritsi yhä Jehun ruumiin katoaminen? Vai pääsivätkö jotkut ampujista pakoon ja nämä olisivat vieneet Jehun? Ei. En usko sitä. Mietin asiaa koko päivän. Iltaan asti. Illalla istuin parvekkeella tupakka suupielessä, enkä saanut mietteitäni enää mihinkään suuntaan. Ne olivat tiukasti paikoillaan. Samaisessa kohdassa. Parvekkeen ovi avautui. Romeo ja Sergei astuivat luokseni ja katsoivat minua.
- Susan, me ei voida pitää Jehun hautajaisia. Poliisit saa vainun heti meidän touhuista.
Oliko Sergei oikeasti typerä?
- No miten hitossa me voidaan edes miettiä tollasta jos kytät ei löytänyt Jehun ruumista!
Huusin ja väänsin jo itkua vihan takia. Myös Sergei ymmärsi vihan ja kiukun joka minulta purkautui vähitellen. Menetin sentään… Niin… Kyllä, minä rakastin Jehua.
- Saanko lähteä kävelemään?
Sergei nyökkäsi minulle vastauksena ja poistuin ripeästi parvekkeelta, kiskoin jälleen nuo samaiset tennarit jalkaani ja kipitin kolmannesta kerroksesta katutasolle asti kierreportaat alas. Ulkona oli jo hämärää. Tosin ei niin pimeää kuin talvella. Kyllähän keväällä oli valosampaa.
Tämä seutu oli jokseenkin hämärää. Pieniä kujia ympäri ämpäri. Osa katuvaloista oli pimeänä, mutta näkihän tuolla kävellä vallan mainiosti. Astelin rivakkaa tahtia eteenpäin, välillä hieman hengähtäen ja saattaen laskea muutaman kyyneleet. Olin niin vihainen. Surullinen… Jostain syystä minusta tuntui, että joku seurasi minua. Tarkkaili ehkä? Jatkoin kävelemistä, mutta paljon reippaampaa tahtia. Vilkaisin taakseni ja näin n. 100m päässä kävelevän hahmon. Huppu päässä. Tummiin pukeutunut. Otin jo pieniä hölkkä askeleita, mutta samalla kun kiihdytin vauhtia, tuo hahmo kiihdytti myös ja tuntui olevan minua paljon nopeampi. En sentään kompuroinut, niin kuin elokuvatyyliin olisi voinut olettaa. Hölkkäni muuttui juoksuksi ja kirmasinkin minkä jaloistani pääsin eteenpäin. Vilkaisin taas olkani yli ja hahmo oli kadonnut. Huokaisin helpotuksesta ja otin askeleen, mutta samassa joku vetäisi minut pienelle kujalle ja työnsi suoraan kahden lehtiroskiksen väliin.
- Apu….!
Yritin huutaa, mutta suuni tukittiin. Se hahmo, huppupäinen hahmo oli nyt edessäni ja piteli suutani visusti kiinni samalla kun painoi toisella kädellä seinää vasten.
- Rauhoitu, se olen minä.
Bassomainen ääni sai minut hätkähtämään. Mies veti hupun päästään ja paljasti kasvonsa. Nuo luottavaiset, niin komeat silmät… Se… Ei voinut… Se todellakin oli Jehu! Mutta miten..?
Jehu laski kätensä suultani ja katsoi minua pitkään sanomatta mitään. Minäkään en osannut enää kommunikoida. Oliko Jehu noussut kuolleesta? Mitä ihmettä oli tapahtunut!? Pitkä hiljainen tuijotus päättyi suudelmaan. Suudellessani Jehua, valutin taas lisää kyyneliä, mutta tällä kertaa onnesta. Itkin. Herkeämättä annoin kyynelten vuotaa samalla kun hyväilimme Jehun kanssa toisiamme. Rakkaani suuteli kaulaani ja taas huuliani. Ei voinut olla totta! Hän oli elossa!
- Rakastan… Sinua…
Sain sanottua suutelun keskeltä ja kiedoin käteni kunnolla Jehun ympärille tuntien tämän lämmön.
- Minäkin sinua.
Juuri nyt, siinä oli minulle maailman turvallisin paikka.
Kului varmasti useampi minuutti, kun olimme vain toisissamme kiinni. Sitten muistin koko todellisuuden…
- Missä sinä olit? Miten…?
Suustani sateli kysymyssanoja, muttei varsinaista lausetta. Jehun ilme ei värähtänyt.
- Näytän sinulle makuuhuoneen puolella kun pääsemme kotiin.
Jehu sanoi ja minä jopa hieman hymähdin. Mitä lie hän tarkoittikaan. Mies veti hupun päähänsä ja otti kädestäni kiinni ja nyökkäsi kävelykadun suuntaan.
- Meidän on oltava varovaisia.
Ymmärsin tuon kyllä. Ei Jehu ei koskaan aikaisemmin ollut jäänyt ongelmiin huumeiden takia. Poliisit eivät koskaan löytäneet mitään, eivätkä saaneet Jehua kiinni myyntipuuhista. Kävelimme samaa reittiä takaisin kämpille, kun mistä minä aikaisemmin tulin. Kuljimme hissillä ylös ja kävelimme suoraan meidän kämppään. Avasin oven avaimillani ja annoin Jehun mennä edeltä.
- Susan, sinähän aikaisin tulit.
Kuulin Romeon äänen, mutten vastannut.
- Susan..? Mit…?
Siihen loppui Romeon sanat. Jehun nähdessään Romeo valahti kalpeaksi ja oli pyörtyä.
- Jehu… Miten sä voit…?
- Olla hengissä? Kerron teille myöhemmin. Ens pitää vähän jutella Susanin kanssa.
Jehu keskeytti Romeon kysymyksen ja vastasikin siihen jotenkin. Sergei ilmaantui paikalle, eikä sanonut mitään. En tiedä oliko hänen katseessaan hämmennystä, onnea vai jotain muuta? En tuntenut häntä vielä niin hyvin että tunnistaisin noita katseita.
- Jutellaan aamulla. Tuu Susan, mennään.
Mieheni sanoi vielä ystävilleen ja tuuppasi minua ajatuksistani hieman takaisin todelliseen maailmaan. Kävelimme makuuhuoneen puolelle. Jehu lukitsi oven ja saattoi minut sängylle istumaan ja istuutui vierelleni. Mies otti paidan pois päältään. Oikean rintalihaksen päällä oli suurehko suojalaastari.
- Minua ammuttiin kyllä, mutta eivät osuneet lähellekään sydäntä. Heräsin ystäväni luota. Hän ei tosiaan ole mikään tohtori, mutta sai kyllä ommeltua haavan kiinni ja poistettua loput luodin jäänteistä.
En tiennyt mitä sanoisin. Katsoin Jehua. Katsoin hänen oikeaa rintaansa.
- Jos he olisivat ampuneet sydäntäni, he olisivat ampuneet minusta sen osan, jossa sinä olet joka päivä. Joka ikinen yö.
En osannut vastata Jehulle. Merkkinä laskin hänelle kyyneleen. Normaalisti en itkenyt näin paljon. Tilanne oli vain niin erilainen juuri nyt… Nousi sängyltä suoraan Jehun syliin hajareisin ja kiedoin käteni hänen ympärilleen halaten. Pitäen tiukasti otteessani. Kyllä me molemmat siinä kohdassa tiesimme, mihin ajautuisimme. Jehu nosti toppini pois ja hyväili paljasta selkääni, samalla suudellen kaulaani ja hiljalleen siirtyen rintojeni päälle.
- Ah.. Jehu… Älä vain ikinä… Jätä minua.
Sain sanotuksin kaiken nautinnon keskeltä. Jehu avasi samalla omia housujaan. Nousin polvilleni, jotta Jehu sai helpommin housujaan alemmas. Suutelin miestäni ja hyväilin hänen hiuksiaan. Jehu painoi kasvonsa rintoihini hyväillen niitä. Nousin lattialle seisomaan ja riisuin mustat farkkuni, sekä alushousuni pois. Jehu nousi seisomaan eteeni, siirsi kätensä selkäpuolelleni ja avasi rintaliivini. Mies pudotti housunsa lopulta kokonaan lattialle ja istuutui takaisin sängylle. Nousin takaisin Jehun syliin ja laskeuduin istumaan hänen kivikovan elimensä päälle. Suutelimme toisiamme uppoutuen hetkeen. Liikuin rauhallisesti miehen kalun päällä ja odotin huippua, molemmilta. En muistanut, olinko koskaan aikaisemmin harrastanut Jehun kanssa näin täydellistä seksiä! Kaikki tuntui niin… Unelta. Jehu oli kuin kuolleesta noussut ja täysissä voimissa. Pysähdyin siihen hetkeen ja pidin käsiä Jehun ympärille. Sain juuri elämäni parhaimman orgasmin ja jäin odottamaan Jehua, joka pääsi huippuunsa heti minun jälkeeni. Elin vain tuossa hetkessä enkä osannut liikkua siitä enää mihinkään. Jehu laskeutui selälleen sängylle ja veti minut mukanaan. Lopulta mies irrottautui sisimmästäni ja jäi hyväilemään selkääni ja takamustani käsillään.
- En koskaan päästä irti sellaisesta, jonka saan kaiken näiden vuosien jälkeen.
Jehun sanat takoivat takaraivoani. Olin kyllä otettu tästä hienosta lauseesta. Hymyilin vastauksena miehelleni ja annoin tälle vielä pienen suudelman nukahtaen lopulta Jehun syliin.
Jälleen uusi aamu ja uudet kujeet. No niistä kujeista en tiedä, mutta läheltä piti – tilanteet alkoivat olla tässä liikaa. Nyt oli tartuttava elämään kiinni lujemmin kuin koskaan aikaisemmin ja pidettävä kiinni viimeiseen hengen vetoon asti. Ja mitä Jehuun tulee, on oltava varovainen ja liikkua mieluiten vain hämärässä.
***
Pieni epävarmuus kaivoi kokoajan herkkää mieltäni. Vasta luulimme Jehua kuolleeksi, ja nyt hän on taas täällä sotkemassa asioita? Tietenkin minua ahdistaa edes ajatella miehestäni näin, mutta ei huumekuvioissa ikinä voi hattua nostaa edes itselleen. Astelin rauhattomasti edes takaisin parvekkeella, enkä oikein tiennyt miten päin olla tai miten reagoida mihinkin. Sain kuitenkin pian Jehusta seuraa. Hän istuutui parvekkeella muoviselle puutarhatuolille ja sytytti tupakan.
- Tule tänne.
Ei Jehun tarvinnut kahta kertaa pyytää. Istuuduin hänen syliinsä huokaisten syvään. Hiukseni roikkuivat olkapäillä rauhassa leväten, joten tuuli oli tyyntynyt. Kevät oli jo pitkällä, joten pian yötkin valostuisivat ja meidän olisi oltava entistä varovaisempia.
- Ehkä Sergein ja Romeon tulis tietää mitä tapahtu.
Nyökkäsin Jehulle vastaukseksi ja nousin hänen sylistään. Astelimme takaisin sisälle, suoraan keittiön puolelle, jossa Romeo ja Sergei joivat aamukahvejaan.
Kuuntelin kokoajan Jehun kertomaa tapahtumista, vaikka käytännössä tiesin jo kaiken.
- Tietenkin ne ampujat, jotka olivat ikkunoilla, pakenivat saman tien kun luulivat tappaneensa minut. Noh… Tulin tajuihini ja shokissa hämmennykseni vain suureni tapahtuneesta. En muista juoksinko vai kävelinkö, turha yksityiskohta, mutta pökerryin myöhemmin jonnekin pensaaseen, josta ystäväni löysi minut. Poliiseille jäi merkiksi vain verilammikot, tuskin muuta. Kiinnostaisi kyllä tietää, kuka halusi minusta noin kiihkeästi eroon.
Kävin tapahtumaa läpi päässäni. En pystynyt elämään sen kanssa vielä normaalisti, mutta ehkä jonakin päivänä.
- Ette kai te hetkeen aio jatkaa näitä hommia?
Kysyin äkisti, johon sain vastauksena ensimmäisenä Sergeiltä vihaisen mulkaisun.
- No ei kai me pienen välikohtauksen takia anneta periksi? Sergei vastasi.
- Pienen…? PIENEN!? Mikä sun mielestä on PIENI!? Jehu kävi helvetin lähellä kuolemaa ja sulle se on vaan pieni välikohtaus!
Sergei nousi pöydästä kaataen samalla kahvimukinsa pöydälle. Mies tarttui minuun paidan kauluksesta ja työnsi vauhdilla ja voimalla kuiva-ainekaapin ovea vasten.
- Sinäkö täällä tahdin määräät?
Sergein sanat takoivat kalloani, mutta päästin ne vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- Kyllä. Niin kauan kuin sinä tajuat onko työ muka hengenmenoa tärkeämpää.
Olin raivoissani, mutten näyttänyt sitä. Jehu kyllä näki sen, tunsihan hän minut perin pohjin. Sergei laski otteensa ja peruutti askeleen.
- Jehu… Sinä päätät.
Sergei sanoi äkisti.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Jehu siirtyi ikkunan luo ja katsoi siitä vain ulos. Olin yhä nojaamassa kaappia vasten.
- Meitä etsitään. Jokaista… Mutta en voi sivuuttaa hommaa tämän takia. Teemme vain harvemmin, kerralla enemmän.
Jehu ei ollut itsekään varma mitä halusi. Kuulin sen hänen äänestään. Ja kyllä, minua pelotti.
- Jehu, jos kerta Sergei muutti tänne joka tapauksessa, miksi meidän täytyi hoitaa se kauppa venäjän rajalla? Kysyin hämmentyneenä.
- Koska Sergei halusi. Jehu vastasi.
Se sai minut hämmentymään totaalisesti. Sergein ilme ei värähtänyt. Mies oli kaikesta huolimatta määrätietoinen ja pätevä niin sanotulla alallaan.
- Susan, tule.
En tiennyt, mihin Romeo minut halusi, mutta lähdin hänen mukaansa. Jehu ei välittänyt vaan jäi huomaan itse vuorostaan kupposta kahvia.
Lähdimme ulos. Romeo pystyi kulkemaan aivan normaalisti päivän valossa peittelemättä itseään lainkaan. Kävelin hänen vierellään sanomatta sanaakaan.
- Susan, tiedän, mitä mietit Sergeistä. Oletit, että hän olisi järjestänyt koko tilanteen, mutta tulin toisiin aatoksiin. Jehu ja Sergei ovat tunteneet vuosia, eivätkä he koskaan ole tapelleet. Älä turhaan murehdi.
Mietin Romeon sanoja. Mietin pitkään, miten hän oli miettinyt samoja asioita ja miksi? Miten olisi voinut olla sattumaa, että meidät huomattiin juuri kun Sergei ilmaantui paikalle. En pitänyt Sergeistä. Koko mies oli epäilyttävä. Ja uhkaava. Pienen happihyppelymme jälkeen saavuimme takaisin Jehun kämpille. Romeo avasi oven, päästi minut sisään ja lukitsi oven perässään astuessaan sisälle. Kävelimme keittiötä kohden, Romeo kiskaisi minut äkisti taaksepäin ja tukki suuni kädellään.
- … Sitä paitsi, jos sinä todella rakastat Susania, luulisi sinun tietävän riskit… Meillä oli sopimus…
Kuulin Sergein sanovan jehulle.
***
Riuhdoin itseäni Romeon otteesta, mutta mies ei hellittänyt, ei pätkääkään.
- Rouhotu.
Romeo sanoi rauhallisesti, mutta tiukkasi samalla hieman otettaan.
- Sopimukseemme tuskin kuului se, että menetän henkeni?
Kuulimme Jehun sanovan.
- Susanin rooli tässä hommassa on isompi kuin oletatkaan. Tyttö huumebisneksen lopettamisesta. Sinun maineesi pelastuu, menetät siinä ehkä tyttöystäväsi, entä sitten?
En ymmärtänyt enää mitään… Sergei puhui siis minusta?
- En voi suostua siihen… Tämähän on ihmiskauppaa jumalauta!
- Ei, vaan sopimus, jossa Susan kuuluu minulle ja sinä pääset pois tästä kuviosta.
- Sanoin jo ei.
- Niinkö?
Samassa kuulimme kovan rysähdyksen. Kiskaisin itseni irti Romeon otteesta ja riensin äkkiä keittiöön. Sergei piteli Jehua seinää vasten. Jokseenkin hämmentävä näky, sillä Jehu oli Sergeitä pidempi ja lihaksikkaampi. Sergeissä taisi olla enemmän puhtia kuin alkuun olin luullut.
- Päästä Jehu!
Kivahdin ja katsoin Sergeitä kulmien alta. Jehu ei kommentoinut, se olisi voinut olla virheliike. Sergei irrotti otteensa Jehusta katsomatta minuun lainkaan. Jehun hengitys ei ollut kiihtynyt, toisin kuin omani. Olin peloissani. Sergei tarttui nyt vuorostaan minuun, johon en todellakaan varautunut. Sergei kiersi selkäpuolelleni ja taittoi käteni selkäni taakseni.
- Jehu, tee päätöksesi.
En ymmärtänyt vieläkään mitä Sergei tarkoitti.
- Etkö vieläkään tajua? En voi pitää Susania kauppa tavarana.
Jehu tuhahti vihaisesti.
- No, sitten minulta voisi lipsahtaa tietoja sinun liikkeistäsi kytille.
- Jos sinä lavertelet, voit olla varma, että taistelemme hengestämme ensi kerran samassa sellissä.
Katsoin Jehua kysyvästi, enkä ollut enää lainkaan hermostunut Sergein otteessa.
- Kertoisiko joku minullekin mistä on kyse?
Jehu rykäisi hieman ja nosti toista kulmakarvaansa katsoen Sergeitä.
- Jehun perässä ovat poliisit. Peitän hänen jälkensä jos sinä lähdet minun matkaani. Muutoin passitan Jehun linnaan.
Sergei kertoi ja aloin ymmärtää tilanteen, mutta olen aivan varma, ettei Sergei kertonut kaikkea. En välittänyt siitä. Huokaisin syvään. Taasko tätä samaa pyöritystä? Toisaalta, olisiko viisainta pelastaa nyt vain Jehun nahka ja antautua Sergeille.
- Sergei, etkö voisi vain jäädä tänne ja oltaisiin porukassa, ei tämä tilanne nyt varmaan maailmaa kaada?
Sergei hellitti hieman otettaan, muttei laskenut irti.
- Ja jakaisin sinut Sergein kanssa!?
Jehu raivostui, mutten välittänyt. Nyökkäsin tyynesti.
- Jos se pelastaa nahkasi.
Halusin olla Jehun kanssa. Jos tämä oli tapa saada hänet joka tapauksessa, se riittäisi. Sergei laski minusta otteensa ja syöksyin oitis Jehun syleilyyn.
- Olkoon.
Hän suostui.
Iltapäivällä koko porukka vain makoili pitkin kämppää. Romeo kolisteli jotakin keittiössä, Jehu makasi sohvalla ja Sergei istui nojatuolissa. Kävelin Jehun vierelle ja istuuduin hajareisin tämän vatsan päälle.
- Kuule, Jehu…
Aloitin, mutten koskaan jatkanut lausetta.
- Mennään meidän huoneeseen, on puhuttava.
Jehu jatkoi itse ja nousi istumaan, jolloin siirryin väkisinkin alemmas.
- Ette mene. Ja minä otan Susanin täksi yöksi. Lainaat varmaan makkaria ihan mielelläni?
Sergein ääni kuului. En tajunnut, mistä nyt oli kyse? Vai oliko seksi yksi osa tätä peliä!? Enkö tajunnut sitä ennen kuin lupauduin tähän sontaan? Miksi!? Jehu aikoi sanoa jotain, mutta Sergei astui askeleen lähemmäs ja tarttui käsivarteeni ja kiskaisi minut ylös ja halasi takaapäin.
- Muistahan nukkua kiltisti täällä. Pidän kyllä Susanista hyvän huolen.
Jännityin täysin Sergein tarttuessa rintoihini ja hyväillen niitä varovasti. Hengitykseni muuttui oitis raskaaksi ja vaikeammaksi. En tiennyt oliko se nautinnosta vai pelosta.
***
Jehu ei voinut tehdä mitään. Sergei veti minut mukanaan makuuhuoneeseen vaikka huusin peloissani apua ja yritin päästä pois tilanteesta.
- Ja sinä lopeta se niskurointi nyt heti!
Sergein bassomainen ääni sai minut väkisinkin alistumaan. Pääsimme makkariin asti ja Sergei laittoi oven kiinni, lukkoon asti tietenkin. Istuin sängyn jalkopäähän ja nojasin käsilläni hieman taaksepäin. Minua ahdisti. En osannut toimia tässä tilanteessa oikein. En mitenkään päin. Tiesin tasan, mitä Sergei halusi, mutta pettäisin samalla Jehua. Toisaalta itse ehdotin että olisimme porukassa, joten Jehun ei tarvitsisi jäädä ilman minua, mutta en minä tästäkään pitänyt.
- Sergei, lopetetaan tämä ennen kuin keneenkään sattuu.
Anoin hiljaa, hädin tuskin ääntäni kuuli. Sergei vain hymähti ja kaatoi minut selälleen sängylle.
- En minä sinua satuta, jos teet niin kuin sanon.
Pidätin kyyneleitäni. Koko kehoni oli kauhun vallassa, paniikissa. Jokainen lihas oli jännittynyt. Käteni tärisivät välillä heikosti.
- Rauhoitu..
Sergei yritti kaiketi lohdutella pelkoani, mutta turhaan. Hän avasi housujeni napin ja vetoketjun ja kiskaisi samalla kertaa koko alimman vaatekerraston pois. Itseltään hän otti paidan ensin pois, jonka alta paljastui lihaksikas ja hyvin treenattu vartalo. Sergeillä oli samanlainen tatuointi kuin Jehulla, mutta se oli tatuoitu rintakehään, vasemmalle puolelle. Sergei astui lähemmäs ja laskeutui osittain päälleni.
- Sergei… Kerro minulle…
Sergei pysähtyi kuunnellessaan minua ja katsoi silmiäni pidemmän aikaa. Olin rauhaton, mutta jokin ei nyt täsmännyt.
- Sinulla ja Jehulla on täysin samanlaiset tatuoinnit.
Sain sanotuksi ja kosketin kädelläni tatuointikohtaa. Hivelin sitä varovasti. Sergei ei sanonut mitään. Hän jopa siirsi katseensa muualle ja huokaisi lähes äänettömästi.
- On asioita, jotka eivät kuulu sinulle tai kenellekään muullekaan, ja tämä on yksi niistä asioista.
En sanonut enää mitään. Käänsin katseeni seinään. Sergei käänsi pääni takaisin itseensä päin.
- Ja edelleen katsot minua kun puhun sinulle.
Sergei tuhahti ja avasi omatkin housunsa ja kiskaisi ne pois. Yritin ajatella, että makasin parhaillaan Jehun kanssa. Jehun, sen miehen jota rakastan. Sergei kohteli minua aivan eri tavalla kuin Jehu. Täysin tunteettomasti. Mies työntyi sisääni yhdellä työnnöllä ja se sai minut inahtamaan kivusta. Minä en tätä halunnut. Sergei sai varmasti kaiken haluamansa nautinnon, minä en.
Seuraavana aamuna istuimme koko porukka keittiössä. Olin itse painautunut seinää vasten, eli mahdollisimman turvalliseen kohtaan. Jehu istui vieressäni, Sergei vastapäätä ja Romeo Sergein vieressä. Aurinko paistoi ikkunasta suoraan sisään. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Istuimme hiljaa tuppisuina pöydän ympärillä kuin ritarit konsanaan. Jehun hengitys oli kiivas. Luin miestä kuin avointa kirjaa. Miksikö? Ei siihen paljoa vaadittu näissä olo suhteissa.
- Tuota… Jehu… Miksi teillä on samanlaiset tatuoinnit?
Rikoin hiljaisuuden, johon ensimmäinen ”kommentti” oli Sergein erittäin vihainen mulkaisu.
***
- Susan! Enkö nimenomaan sanonut, että tämä asia ei sinulle kuulu!
Sergei nousi pöydän äärestä ja nojasi käsillään pöytään ja kurottui hieman lähemmäs minua. Jehu hätkähti ja oli jo valmiina hyökkäämään väliin jos jotain tapahtuisi. Nyt oma hengitykseni oli kiivas ja rauhaton.
- Sergei, lopeta.
Jehun ääni oli rauhallinen, vaikka hän ei todellakaan sitä ollut. Hermot saattoi pettää keneltä tahansa, missä vaiheessa tahansa. Sergei katsoi ystäväänsä hetken aivan vaiti ja puristi molemmat kätensä nyrkkiin pöydän päällä.
- Tuota…
Olin sanomassa, mutta Sergein hermo petti. Jehu kerkesi kiskaista minut pois tuolista samalla kun Sergei kaatoi pöydän kaikella voimalla kumoon. Pöytä ei todellakaan ollut mitään kevyintä mallia, joten tilanne aiheutti minulle entistä enemmän paniikkia ja ahdistusta.
- Etkö voi edes hetkeä, pientä hetkeä pitää sitä nättiä suutasi kiinni!?
Sergein vihaiset, säteilevät vihreät silmät tuijottivat minua. Hetken oli hiljaista. Jokaisen hengityksen saattoi kuulla. Romeokin oli noussut seisomaan, muttei näyttänyt kovin varautuneelta. Tiuskaisin jotain, irrottauduin Jehun otteesta ja lähdin keittiöstä, juoksin eteiseen, puin tennarit jalkaan ja juoksin alakertaan rappuja alas ja suoraan ulos.
Pakenin. Halusin pois. Olin niin peloissani. Millaiseen soppaan olin itseni saattanut, miten minulle saattoi tapahtua näin!? Juoksin minkä jaloistani pääsin. Aamu oli jo muuttunut enemmänkin päiväksi. Aurinko paistoi ja ilma oli hyvä, mutta mielialani ei. Pääsin jollekin syrjäisemmälle kujalle. Nojauduin lehtiroskikseen ja istuuduin lopulta maahan aivan hengästyneenä. Itkin. Olisin voinut huutaa. Huutaa kaiken tuskan ulos mitä sisälläni sillä hetkellä oli. En vain halunnut paljastaa olin paikkaani jos joku niistä kolmesta olisi saanut päähänsä seurata minua. Onneksi adrenaliini antoi minulle lisävirtaa juoksuun ja olin nyt hetken turvassa.
Uppouduin omiin haaveisiini ja havahduin vasta ehkä tunnin jälkeen johonkin rapinaan. En tiedä olinko nukahtanut vai pyörtynyt juoksemisen jäljiltä. Nyt halusin tietää rapinan syyn. Katselin ympärilleni, ketään ei näkynyt. Huokaisin helpotuksesta, mutta olin saada sydänkohtauksen, kun joku säikäytti minut yksinkertaisella ’böö’ sanonnalla lehtiroskiksen päältä.
- Kaheli! Älä säikyttele!
Murahdin. En tuntenut miestä. Liekö tuo ehkä joku 30 –vuotias. Ojapummilta se näytti, mutta ei pidä ihmistä tuomita ulkonäön perusteella. Mies naurahti minulle ja laskeutui viereeni istumaan.
- Kuules tyttö, näytät vähän siltä, että voisit tarvita piristystä. Otas tuosta, mutta älä ota tavaksi. Ei näitä ilmaiseksi jaella. Näytät vain aika säälittävältä noiden kuivuneiden kyynelten kanssa.
Samassa veikko oli tiessään. Kädessäni oli vain minigrip pussi. Hyvin pieni sellainen ja sisällä 2 nappia. Samanlaisia kuin Jehulla oli säilössä. Amfetamiinia?
- Mitähän ihmettä…
Tuumasin itsekseni ja laitoin pussin hupparin taskuuni ja katselin korkean rakennuksen seinää pitkin kohti taivasta. Muutaman metrin päässä oli tikapuut. Ei kai pieni irrottelu tekisi pahaa. Nousin ylös maasta ja astelin ensimmäiselle askelmalle, toiselle, kolmannelle. Pian olin jo puolessa välissä enkä edes uskaltanut vilkaista alas. Pienikin tuuli tai minut hieman vavahtamaan, mutta otteeni oli tiukka ja hyvin liimautunut kiinni tikkaisiin. Nousin ylös asti ja pääsin lopulta katon tasanteelle. Mikä tunne! Tuuli ujelsi korvissani ja tanssitti raivokkaasti kirkkaanpunaista kauniisti lainehtivaa tukkaani. Tunne oli aivan mahtava. Saisiko siitä vielä mahtavamman? Tämän aamuisen jälkeen ajattelin kokeilla veikkosen neuvoa. Mitä pahaa siitä nyt voisi olla? Otin pussin taskustani ja kippasin toisen napin kämmenelle ja tutkailin sitä hetken. Tuskin niin pienestä nappulasta olisi mitään harmia. Asetin napin kielelleni ja nielaisin sen kertaheitolla alas. Kului ehkä vartti. Oloni alkoi olla hieman levoton, mutta silti niin autuas ja kaikki näytti niin valoisalta. Pyörin ympäri ämpäri katolla. Välillä selällään, välillä istuen ja tanssien. Lauloin omia laulujani ja näin ihania aaltoja liikkuvan katon reunalla. Sitä tunnetta kesti ehkäs tunnin verran. Olin varsin hyvällä tuulella, mutta valitettavasti tilanne normalisoitui hiljalleen ja kaikki se hilpeys katosi, jota juuri koin. Katselin ympärilleni. Katto oli taas normaali. Tanssi ja laulu haluni katosivat.
Pääsin katolta alas. Katselin ympärilleni. Ei näkynyt ketään, joten lähdin kävelemään takaisin Jehun kämpille päin. Olin juuri pääsemässä pois kujalta, kun minua vastaan käveli Sergei.
- Joku kolmekymppinen pummi sanoi nähneensä sinut täällä suunnalla. Hyvä kun tulin kysyneeksi. Alahan tulla.
Sergei tarttui käsivarteeni, mutta riuhtaisin saman tien otteeni irti vihaisesti.
- Osaan kävellä itsekin.
Vinoilin miehelle, joka keskeytti ensimmäisen askeleeni oikealla kädellään ja painoi takaisin, syvemmälle kujaa. Sergei painoi minut seinää vasten molemmilla käsillään ja asettui aivan lähelleni, kiinni minuun. Hetken hän katsoi silmiäni. Hänen katseessaan oli omituinen pilkahdus.
- Olet ollut tuhma tyttö. Luulin ettet käytä. Sinulle täytyy kai vähän opettaa tapoja.
Sergei vinkkasi minulle silmää ja laski kätensä takamukselleni ja puristi kevyesti molempia pakaroitani. Katseeni kääntyi automaattisesti poispäin Sergeistä. Kohti taivasta. Sillä pienellä pimeällä kujalla. Mies käytti tilaisuuden hyväksi ja suuteli kaulaani kevyesti hyväillen. Vihasin itseäni, se tuntui hyvältä, mutta samaan aikaan niin väärältä.
- Missä muut ovat?
Kysyin äkisti. Sergei keskeytti hyväilyn ja katsoi minua hetken.
- Jehu ja Romeo odottavat kotona. Jonne mekin voitaisiin lähteä nyt kun olet saanut… Noh rauhoituttua hieman.
Sergei hymähti ilkikurisesti ja irrottautui minusta kokonaan ja odotti että minä kävelen edeltä. Astuin varovasti Sergein ohi hipaisten tämän käsivartta vahingossa. Olin varuillani koko ajan kävellessäni Sergein edellä. En välittänyt niinkään siitä mitä Sergei seuraavaksi keksisi, vaan siitä, miksei kukaan suostunut kertomaan tatuoinneista mitään. En tiennyt, pitikö niistä huolestua, mutta aioin selvittää niiden taustat!
Pääsimme kotiin. Kuulimme jotain meteliä yläkerrasta. Oletimme sen olevan naapuri, mutta ei. Se kuului meiltä. Astuimme sisään, jossa minua sekä Sergeitä odotti hieman odottamaton käänne.
***
Jehu istui sohvalla tyynen rauhallisesti kädet polviensa päällä. Hänen vastapäätään seisoi kädet puuskassa vaaleaverikkö. En tiennyt oliko hän edes 20. Näytti kovin nuorelta, mutta kaikki näissä piireissä oli yleensä vähintään 23 –vuotiaita. Miehen hieman uloskasvaneet vaaleat rastat olivat sidottu hiuslenkillä, tai jollain vastaavalla kiinni. Vapaina ne olisivat roikkuneet varmasti yli olkapään. Hänen katseensa tavoitti minut ja Sergein. Eriväriset silmät. Aivan kuten Romeollakin. Se oli ehkä ensimmäinen asia, johon todella kiinnitin kunnolla huomiota. Vasen silmä oli vaaleansininen ja oikea tumman ruskea. Näky oli oikeasti harvinainen, samalla silti niin vangitseva. Romeota piteli lattiassa kiinni kookas mies. Ihan kaikessa mielessä. Hän oli ollut ruoka aikaa kotona, eikä taatusti ollut jättänyt yhtään ateriaa väliin. Romeo näytti tajuttomalta, mutta hänen silmänsä olivat auki. Liikettäkään hän ei kuitenkaan suostunut tekemään ja se sai minut jo hermostumaan. Aikaisemman metelin oli kenties aiheuttanut Jehu, joka nyt näytti täysin voitetulta ja lyödyltä ilman vaurioita.
- Ei tunkeilijoita.
Pullea mies tokaisi ja Jehu hätkähti sanoja. Arvasin jotain tapahtuvan, ja ennen kuin enempää tajusin, minut oli kaadettu lattialle ja painettu maahan. Kasvojani painettiin lattiaa vasten hiuksista kiinni pitäen. Jonkun polvi painoi selvästi selkääni ja halusin tietää kuka se oli. En kuitenkaan pystynyt kääntämään päätäni.
- Hei, Susan. Olisihan se pitänyt arvata että tunget nenäsi muiden asioihin. Olisit vain miettinyt ennen kuin ryhdyit isojen poikien leikkeihin.
Tunsin äänen. Lare. Tapahtumat palasivat mieleeni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Päivän jona Lare minut raiskasi, katosi paikalta eikä sen koommin näkynyt. Mitä hän teki täällä nyt?
- Ehkä tämä on vähän huono hetki asioiden setvimiselle. Palaamme parin päivän sisällä.
Lare ilmoitti ja laski minut vapaaksi. Pullero nousi Romeon päältä ja rastapäinen poika asteli pois Jehun edestä. Kaikki kolme lähtivät vähin äänin pois tilanteesta. Taasko näitä tilanteita mistä kukaan ei kerro kenellekään mitään ja sitten istutaan seuraavat pari päivää hiljaa kädet puuskassa eri nurkissa.
- Mitä helvettiä tuo nyt oli?
Sergei rikkoi ajatukseni ja olisin varmasti kysynyt aivan saman kysymyksen, jollei hän olisi ehtinyt ensin. Jehu kohautti harteitaan tyynesti.
- Miten niin et tiedä?
Ymmärsin hyvin Sergein hiiltymyksen. Romeo oli yhä paikallaan lattialla eikä näyttänyt reagoivan mihinkään. Kädet hän kuitenkin oli siirtänyt leukansa alle ja mies katsoi nyt tyhjää seinää muista poispäin.
- Romeolta ne jotain halusivat. Koska Romeo lakkasi puhumasta ennen kuin edes aloitti, ne tenttasivat minua. Siinä se. Ja koska en mistään mitään tiennyt, en voinut vastaillakaan.
Jehun selityksessä oli järkeä.
Äkisti Romeo pinkaisi ylös lattialta ja marssi suoraan parvekkeelle. Kaikkien katseet kääntyivät hänen peräänsä, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään selvittääkseen asiaa, joten minä lähdin hänen peräänsä.
-Romeo?
Ei vastausta. Romeo nojasi parvekkeen kaiteeseen tuulen tanssittaessa hänen lähes mustia hiuksiaan. Olisin voinut vannoa näkeväni Romeon silmä kulmassa kyyneleen, joka valahtaisi vapauteen minä hetkenä hyvänsä. Tungin itseni väkisin Romeon ja kaiteen väliin ja kiedoin kädet tämän ympärille. En vaatinut häntä puhumaan. En nyt. Vastauksena sainkin halauksen takaisin. Hetken oli taas rauhallista eikä tarvinnut koko ajan pelätä jotakin. Luottamukseni Romeoon kasvoi koko ajan alku ongelmista huolimatta.
***
Ilta hämärtyi jälleen. En ollut saanut mitään selkoa Romeon tilanteesta, mutten välittänyt. Romeo kertoisi itse kun siltä alkoi tuntua. Jehu istui sohvalla ja tuijotti sammunutta television ruutua. Astelin sohvan lähelle ja istuin Jehun viereen, aivan hänen viereensä. Hiljaisuutta kesti useamman minuutin.
- Nautitko siitä?
Jehun kysymys rikkoi hiljaisuuden.
- Niin mistä?
Hämmästelin ja käännyin katsomaan häntä.
- Sergein käsittelystä. Kyllä minä tiedän mitä teitte.
- Miten voit edes kysyä tuollaista!? En voinut vastustaa, koska en uskalla. Pelkään Sergeitä! Pelkään väkivaltaa!
Tiuskaisin vihaisesti ja olin aikeissa nousta sohvalta, mutta Jehu tarttui käsivarteeni ja veti minut nopeasti syliinsä ja suuteli minua hellästi.
- Anteeksi. Minulla vain ovat hermot kireällä ja koko tämä sotku… En tiedä kauanko jaksan tätä.
En ollut varma uskaltaisinko kysyä enää mitään. Jehun silmistä puuttui elämän ilo. Oliko tilanne oikeasti niin huolestuttava? Siirsin asian jälleen syrjään ja ajattelin niiden lutviutuvan aikanaan.
- Sergei, Jehu, Susan.. Tulisitteks käymää keittiössä?
Romeo havahdutti Jehun ja minut omista mietteistämme. Sergei ei sanonut mitään, tallusti keittiöön ja istuutui. Jehu ja minäkin saavuimme pöydän ympärille perinteisellä muodostelmalla.
- Haluatte ilmeisesti tietää mistä tässä on kyse?
Kaikki nyökkäsivät, mutta kukaan ei sanonut mitään.
- Juttu on näin… Se rastapäinen poika, Aki, on kaikkien tietojen mukaan minun veljeni. Aki on hänen toinen nimensä, kukaan ei tiedä etunimeä. En edes minä. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta vanhempiemme kuoltua tiemme erkanivat. Olimme silloin alle 4 -vuotiaita. En todellakaan muista ajasta mitään, joten nimi on minulle täysi arvoitus. Jouduimme eri koteihin, emmekä tavanneet enää. Tämä minulle on kerrottu. Hänen nimensä kuulin näissä kuvioissa ja tunnistin kasvonpiirteistä ja silmistä heti Akin veljekseni. Mutta nyt… Aki haluaa minulta jotain, joka ei minulle kuulu. Ja pahinta tässä on, ettei hän tiedä minun olevan hänen veljensä.
Kukaan ei sanonut mitään. Kaikki istuivat hiljaa paikoillaan ja hämmästelivät tapahtumien kulkua. Hienoa! Lisää sotkuja!
- Mitä hän sitten haluaa?
Sergein kysymys rikkoi hiljaisuuden. Romeo huokaisi.
- Sitä mitä kaikki tässä kuviossa. Rahaa tai vastinetta, tässä tapauksessa rahaa. Ainoa vaan, että en ole itse kaupannut enää mitään aikoihin muuta kuin Jehun mukana. Joten ne rahat jotka Aki haluaa, ovat Jehulla.
Johan on sotku. Sen lauseen tuumasin mieleeni. Oliko tämä Aki isokin murhe tällä hetkellä?
- En ymmärrä enää yhtään mitään. Mä lähen menee.
Sanoin ja nousin tuolista, mutta Jehu tarrautui käsivarteeni.
- Istu.
Istuuduin käskystä takaisin ja katsoin hetkisen Jehua kysyvästi.
- Otetaa tänä iltana rennosti ja unohdetaan suurimmat murheet edes hetkeks. Vois pyytää muutaman frendin tänne.
Jehu ehdotti lopulta. Vastauksena hän sai nyökkäyksen kaikilta. Itse tosin en tehnyt elettäkään hyväksyäkseni ideaa tai kieltääkseni.
Muutaman puhelunsoiton jälkeen kämppään alkoi ilmaantua muutamia ihmisiä. En pitänyt näkemästäni, sillä olin edelleen ainut tyttö. Eikö kukaan oikeasti seurustellut vai oliko heidän tyttönsä aina niin fiksuja että pysyivät poissa huumesotkuista? En vaivautunut laittamaan mitään sen ihmeempää vaatetta päälle. Lähes mustat pillifarkut, jotka myötäilivät mukavasti jalkojani olivat ehkä parhaimmat housuni tällä hetkellä. Yläosaksi laitoin valkoisen topin. Omat hupparini olivat niin rähjäytyneitä, että otin Jehulta lainaan mustan suurehkon hupparin. Hiukseni roikkuivat vapaasti ja ylsivät lähes rinnoille asti. Otsatukka meni vinosti toisen silmäni yläpuolelta. Tuntui typerältä nojailla seinään ja katsella ulos ikkunasta, mutten uskaltautunut porukan sekaan, sillä en tuntenut ketään.
- Jehu, onks toi se sun tyttöystäväs?
Joku minulle täysin tuntematon kysyi Jehulta. Mieheni vain nyökkäsi tyynesti, eikä ruvennut kerskailemaan mitään ylimääräistä.
- Oo tyytyväinen. Tätä nykyä tollasia pimuja ei löydä mistään.
Jehu ei vastannut kohteliaisuuteen mitään. Olin itse tyytyväinen. Välillä tosin mietin, oliko Jehu tosissaan kanssani? Rakastiko hän minua? Vai hiipuiko tunteet siinä vaiheessa kun hän sai haluamansa? Minun täytyisi puhua Jehun kanssa vielä asiasta, oli miten oli! Mutta ei nyt, ehkä bileiden jälkeen.
Oli varmaan vaikeaa arvata, oliko alkoholi ainoa asia jota nautittiin tässä hullun myllyssä? Ei. Sergei ja Jehu ottivat ensimmäiset annostuksensa. Totta kai minua huolestutti hieman aina kun noiden nappien kanssa pelleiltiin, mutta luotin siihen, että Jehu ja Sergei tiesivät mitä tekivät. Romeo ei ryhtynyt samaiseen leikkiin vaan sivistyneesti istui sohvalla ja joi koko illan aikana maksimissaan 2 pulloa olutta. Minä en juonut mitään. Ilta eteni suht’ rauhallisesti, tosin Sergei ja Jehu alkoivat väittelemään jostain, en edes tiedä mistä. Aikanaan se kuitenkin muuttui sotatantereeksi ja mietimme jo Romeon kanssa väliin menemistä, mutta jotkut 2 muuta kerkesivät ensin.
Tuttuun tapaan Jehusta tuli hyvin läheinen muutaman pillerin jälkeen. Mies ajautui seuraani, enkä minä sitä pahakseni pannut, mutta yleisön edessä se oli hieman häiritsevää. Jehu aisti tuntemukseni ja ohjasi minut parvekkeelle. Muut jäivät sisälle.
***
Jehu työnsi minut hellästi kaidetta vasten ja käänsi selin itseensä. Hänen toinen kätensä lepäsi vatsallani ja toinen puristi kevyesti oikeaa rintaani. Taivutin päätäni hieman taemmas. Suustani saattoi kuulua hiljainen huokaus nautinnosta. Toki olisi ikävää jos parvekkeelle juuri nyt pelmahtaisi joku ja keskeyttäisi koko homman. Jehusta tuli jälleen aivan eri ihminen. Rakastin miestä joka tapauksessa, mutta joskus toivoin hänen luonteensa muuttuvan kokonaan tällaiseksi, lempeäksi ja rakastavaksi ilman nappuloita. Jehu työnsi kätensä housuihini ja hyväili lempeästi. Nautin siitä. Jehukin oli sen verran tolkuissaan ettei alkanut naimaan minua rivosti parvekkeella. Sain kuitenkin nautittua kunnolla ja sain myös orgasmin Jehun sylissä.
Seisoimme session jälkeen vielä parvekkeella ainakin vartin. Kumpikaan ei sanonut mitään. Jehun kiinteä vartalo oli painautunut selkääni vasten. Hänen kätensä olivat ympärilläni kuin suojamuuri estämässä pahaa maailmaa satuttamasta minua. Parvekkeen ovi oli kiinni, jotta saimme olla rauhassa. Hämärä laskeutui. Oli jo keskiyö. Olimme täysin keskittyneet toisiimme. Havahduimme kuitenkin sisältä kuuluvaan kolinaan.
- Mikähän se oli?
Minä tuumailin. Jehu kohautti harteitaan ja oletti jonkun vain tiputtavan lasin lattialle tai muuta vastaavaa. Oletimme todellakin, että saisimme olla koko illan rauhassa, yön rauhassa. Mutta meteli jatkui. Jehu irrottautui minusta ja avasi parvekkeen oven mennen sisään ja jättäen minut parvekkeelle. En kuullut mitään puhetta, enkä meteliäkään. Minua alkoi huolestuttaa. Kirmasin äkkiä ovelle ja avasin sen. Kämpästä oli sammutettu valot enkä voinut nähdä juuri mitään. Olin astumassa sisään, mutta joku työnsi minut takaisin parvekkeelle.
Käännyin hädissäni ympäri ja olin jo pinkaisemassa juoksuun kun muistin olevani parvekkeella. Tunsin jonkun käden niskassani. Se painoi minua alemmas. En jaksanut taistella vastaan ja lyyhistyi kontilleni parvekkeelle, se ei riittänyt. Pian makasin jo vatsallani parvekkeen kylmää kivilattiaa vasten. Uskalsin hädin tuskin hengittää pelkoni ansiosta. Se, kuka ikinä olikaan selkäni päällä, painoi nyt polvea kivuliaasti selkääni vasten. Ranteistani pideltiin kiinni. Nekin oli painettu kivilattiaa vasten.
- Missä ne rahat ovat?
En tajunnut vieläkään kuka se oli. Käänsin päätäni minkä pystyin. Kyseinen henkilö auttoi jopa näyttäytymään ja siirtyi hieman sivummalle. Katulamppujen häilyvä valo kajastui parvekkeelle ja paljasti kasvot. Aki. Nuo lumoavat eriväriset silmät. Vaaleat rastat.
- Mitkä rahat?
En ymmärtänyt vaikka tiesin käytännössä mistä puhuttiin, mutta en minä tietänyt mitään mistään rahoista! Tein parhaani, että olisin päässyt otteesta, rimpuilin ja taistelin. Olin vaikea vastus Akille vaikka olinkin nainen. Temperamentti ja itsepäisyys siivitti minua. Kuulin jonkun avaavan parvekkeen oven ja astuvan sinne.
- Jehu ja Romeo on hoideltu.
Tuo ääni… Ei voi…
- PETTURI!
Huusin minkä jaksoin kuullessani Sergein äänen.
- Paskiainen! Olit kokoajan tässä mukana! Tapan sinut!
Sain yllättävän raivopuuskan ja taistelin tieni vapaaksi. Aki tosin hieman avitti. Hän tajusi etten luovuta ennen kuin pääsen irti. Larekin ryntäsi parvekkeelle kuullessaan huutoni. Aki ja Lare asettuivat Sergein suojaksi ja pitelivät minua kahdestaan aloillaan.
- Aki! Et voi tehdä tätä etkö tajua! Romeo on sinun….!
Lauseeni keskeytyi Laren tukkiessa suuni kädellään.
- Vaiti!
Lare jatkoi ja piteli minua pystyssä. Olisin voinut hyvin valahtaa parvekkeelle onnettomana ja lyötynä.
- Ottakaa tyttö. Mennään.
Aki ei välittänyt. Eikä kuunnellut. Lare raahasi minut mukanaan sisälle jatkaen suoraan kohti ulko-ovea. Keittiöön oli sytytetty valo. Verta oli pitkin lattioita ja näin Romeon makaavan keittiön lattialla tajuttomana. Jehu makasi sohvalla pahoinpideltynä. Mies hädin tuskin pystyi liikkumaan. Hän yritti varmasti sanoa nimeni, muttei pystynyt. Kyyneleet virtasivat silmistäni. En pystynyt huutamaan, vaikka olisin halunnut. Lare raahasi minua mukanaan ja suoraan hissiin. Sergei sulki perässään oven ja astui Akin kanssa hissiin. Aikaisempi pullero ei ollut mukana. Miten Sergei saattoi pettää meidät näin pahasti!?
- EI! Lopettakaa! Minä en teidän mukaanne lähde!
Huusin ja roikuin ovenkarmissa kun Lare ja Sergei kiskoivat minua mukanaan.
- Eikö ole hieman kipakka tapaus?
Sergei hymähti vilkaisten Akia. Aki ei sanonut mitään.
- Päästäkää irti.
Se oli ensimmäinen lause pitkään aikaan. Akin äänessä painottui hieman Romeon bassomaisuus. Lare ja Sergei laskivat minut irti. Istuin hölmönä rappusella puoliksi maaten. Aki kyykistyi eteeni ja katsoi minua suoraan silmiin. En tajunnut edes lähteä pakosalle.
- Ei tehdä tästä vaikeaa. Tule.
Aki ojensi minulle kätensä, johon tartuin. Hän kiskaisi minut ylös maasta ja talutti pakettiautolle. Sergei avasi pakun takaoven ja astui sisään. Menin Sergein jälkeen ja Aki tuli perässäni. Lare siis ajoi. Istuin pakettiauton lattialla hölmistyneenä ja tuijotin Akin jokaista liikettä. Auto lähti liikkeelle.
Hiljaisuus oli suorastaan painostava. Vapisin hieman. Pelosta vai kylmyydestä? En tiedä. Sergei ei vilkaissutkaan minuun matkan aikana. Tiesi tehneensä virheen.
- Minun seurassani sinulla ei ole hätää.
Aki sanoi lopulta hiljaa ja katsoi minua.
- Miksi minun piti lähteä teidän mukaan? Mitä ihmettä teitte Jehulle ja Romeolle…?
Kysyin kyyneleet silmissäni. Muistin heti näkymän hakatusta pari valjakosta.
- Jehu ja Romeo oli tarkoitus jättää omiin oloihinsa, mutta ilmeisesti Sergeiltä ja Larelta napsahti pinna. Olet vain tiedustelua varten. Jos saamme rahat, sinä pääset Jehun luokse. Toivottavasti et ole unohtanut venäjänrajan tapahtumia. Asemiehet olivat vain hämäystä. Minä ammuin Jehua.
Kuuntelin Akin kommentit loppuun. Aioin sanoa jotain… Silmissäni alkoi sumenemaan… Lopulta pimeni. Pyörryin.
***
Ajantajuni oli kadonnut. Missä olin? Aki.. Ainiin! Muisti palaili pätkittäin kun aloin tulla tajuihini. Makasin jossakin pehmeässä, en siis enää ollut pakettiautossa? Missä sitten? Nousi istumaan ja vilkuilin ympärilleni. Seinillä oli piirroksia. Upeita suorastaan! Ne olivat selkeästi piirretty aina tietyssä mielentilassa. Niissä kuvastui viha, suru, ilo tai jokin muu tunne. Jokaisesta piirroksesta aisti sen. Istuin jonkun sängyllä. Vieressäni oli jonkin sortin yöpöytä, jossa oli valokuvakehys, mutta kuvaa siinä ei kyllä ollut. Hieman outoa… Kuuntelin parhaani mukaan, josko jostakin olisi kuulunut jotakin ääntä, ei mitään. Oliko minun jo aika vaipua epätoivoon? Laskeuduin takaisin makaamaan sängylle ja mietin. Mietin ja mietin. Mitä Romeo ja Jehu tekivät nyt, olivatko he kunnossa? Missä minä olin ja mitä minun piti tästä ymmärtää…? Päähäni sateli kysymyksiä.
- Menkää ihan mihin haluatte, mutta antakaa minun ja Susanin olla nyt rauhassa.
Kuulin jonkun sanovan. Kuulosti Akilta. Lauseesta päätellen Lare ja Sergei olivat yhä maisemissa. Ovi avautui ja ponnahdin taas istumaan. Aki astui huoneeseen.
- Oletko kunnossa?
En vastannut kysymykseen. Muistelin tapahtumia ennen pyörtymistä. Jehua ampui… Täytyikö minun pelätä Akia? Yrittikö hän todella tappaa Jehun? Aki aisti selvästi vaivautuneisuuteni, muttei tehnyt elettäkään sen eteen. Hän vain tuijotti.
- Miksi yritit tappaa Jehun?
Lopulta sain taas äänen kulkemaan. Aki ei vastannut hetkeen mitään. Hänen ilmeensäkään ei värähtänyt.
- Sinun ei tarvitse sitä tietää. Eikä miettiä.
Olin vihainen.
Nousin sängyn viereen seisomaan. Katsoin vihaisesti Akia hetken ja ajattelin lähteä jo menemään. Aki tarrasi käteeni.
- Istu.
En aikonut totella. Kättäni jomotti. Miehen ote oli tiukka.
- Sanoin… Istu.
Aki oli aivan tyynen rauhallinen. Istuin takaisin sängylle ja katsoin häntä pitkään. Samassa joku koputti oveen. Lupaa ei annettu, mutta Lare ja Sergei astuivat huoneeseen.
- Jehu soitti.
Sergei sanoi tyynesti. Hätkähdin. Halusin takaisin Jehun luo. Jehun ja Romeon. Aki vilkaisi ensin Sergeitä ja Larea ja nyökkäsi sitten suuntaani. Aki poistui huoneesta.
- Ja nyt ala selittää! Minkä helvetin takia sä oikee pelleilet mun ja Jehun kanssa? Sotkit vielä Romeonkin tähän kuvioon! Saatanan…!
Raivosin yllin kyllin Sergeille ja hakkasin sängyn patjaa vihaisesti. En voinut uskoa vieläkään Sergeitä niin kaksinaamaiseksi. Miestä jopa hieman hymyilytti. Mikä tässä hänen mielestään oli niin huvittavaa? Vihastuin entisestään. Sain tarpeekseni hänen virnuilustaan ja aioin lyödä häntä avokämmenellä, mutta Sergei kerkesi tarrata käteeni ja käänsi minut vatsalleen sängylle vääntäen kivuliaasti kättäni selkäni taakse.
- Lopeta! Sattuu!
Huusin. Sergei ei välittänyt. Pystyin vain kuvittelemaan hänen virneensä.
- Nyt lopetat sen meuhkaamisen ja teet just niinku mä sanon jos haluat säilyttää kätes.
Tunsin kuuman kyyneleen valuvan poskeani pitkin. En vastannut Sergeille. Esitin vahvaa vaikka se sattui. Se sattui niin maan perhanasti! Yritin olla ulisematta tuskasta ja purra vain hammasta. Sergei väänsi kättäni lisää odottaen yhä vastausta.
- Noh..?
En jaksaisi enää kauaa. Kyyneleet virtasivat nyt valtoimenaan poskillani.
- K-kyl…lä..
Änkytin hädin tuskin ääneen.
- Sano se. Teet kaiken niin kuin käsken! Lupaan heti löysätä otteeni.
- Teen… Kaiken kuten… Käsket!
Sain sanottua lopulta ja Sergei hellitti otteensa. Vedin käteni sänkyä vasten itseni alle ja haukoin henkeä. Sergei laskeutui lähemmäs kasvojani, antoi suukon poskelleni ja nousi taas istumaan ryhdikkäästi.
- Hyvä tyttö.
Mies taputti pari kertaa kädellään takapuoltani ja hymyili Larelle.
***
Makasin vatsallani sängyllä tajuamatta lainkaan tapahtumia ympärilläni. Vaivuin itkun ja pelon sekaiseen uneen uppoutuen aikaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin. Näin unessa Jehun ja Romeon, meidän hyvän aikamme. En nähnyt ammuskelua, en verta käsissäni. En Sergeitä… En ketään vihollistani.
Heräsin. Olin yhä sängyllä. Nousi istumaan ja siitä suoraan seisomaan. Huone oli valtava. En aikaisemmin edes ajatellut sitä. Seinät olivat sievät ja valkoiset. Yksinkertaisesti kauniit. Näyttivät jokseenkin naisen käsialalta. Sisustuksineen. Kirmasin ovelle ja ajattelin lähteä tutkailemaan taloa, mutta yllätyksekseni ovi ei avautunut. Lukossa. Pahus. Kohotin nyrkkini ja pamautin muutaman kerran sen oveen huudellen Akia, Sergeitä tai Larea. Kuulin askeleita.
- Avatkaa!
Huusin jatkeeksi, jos joku kuulisi.
Aki avasi oven ja astui huoneeseen. Hänen kasvoillaan oli lämmin ja ystävällinen ilme. Minulla jos kenellä oli tätä nykyä hyvä ihmistuntemus.
- Ota ihan rauhallisesti. Tule.
Mies siirtyi hieman sivummalle ovelta ja laski minut pois huoneesta. Pysähdyin Akin kohdalle oven suulla ja loin tähän hämmentyneen katseen, mutta hän ei välittänyt. Jatkoimme matkaa alakertaan. Suuri kierreportaikko johdatti meitä kohti hallimaista aulaa. Missä ihmeen kartanossa Aki oikein asui? Pääsimme ulko-ovelle. En olisi välttämättä vielä edes tehdä kierrosta talossa joten hyvä näin. Pääsimme kuistille. Se oli valtava! Kuin baarin terassi! Sinne oli aseteltu upeat tammi puutarhapöydät ja tuolit, aurinko varjo ja kaikkea muuta. Pihalla oli pieni suihkulähde, suuri omenapuu ja sen oksaan ripustettu keinu.
- Älä edes kysy. Olen kuulemma adoptoitu. Vanhempani kuolivat vakavassa onnettomuudessa. En muista siitä mitään. Sijaisvanhempani ovat onneksi pitäneet minusta huolen. En siis tosiaan asu täällä yksin, paitsi pari viikkoa heidän lähdettyä Lontooseen.
Akin kertomus oli tuttu. Romeohan kertoi samoja asioita. Pitäisikö minun kertoa totuus? Päälleni alkoi nousta pieni tuskanhiki. Hikikarpalot valuivat selkääni pitkin, jotka taas aiheuttivat vilunväristyksiä.
- Onko kaikki hyvin?
Akin kysymys palautti minut maan pinnalle.
- ON! Tottakai!
Vastasin hätiköidysti ja kiinnitin katseeni taas avaraan pihaan. Sergei ja Lare puuhastelivat jotain ulkovajan puolella. Sekin oli tilavan näköinen rakennus.
- Kerro minulle… Miksen voi yksinkertaisesti palata Jehun ja Romeon luo?
Kysyin rauhattomasti. Oliko minun todellakin elettävä näin lopun ikääni?
- Asia ei ole niin yksinkertainen… Emme muuten saa koskaan velkojamme. Pysyt täällä niin kauan kun asiat selvitetään.
Huokaisin. Ei Akin kertomus ainakaan oloani helpottanut. Valahdin yhdelle puutarhatuolille toivottomana, enkä enää edes vilkaissut Akia. Toisaalta… Voisiko elämä helpottua jos…
- Aki… Kai sinä tiesit, että sinulla on veli.
Aki hätkähti ja kääntyi katsomaan minua.
- Eikä tarvitse kauaa miettiä kuka kun vähän tuumailen ulkonäkö kysymyksiä.
Akin mielenkiinto selvästi heräsi. Hän ei hetkeen reagoinut ihmeemmin, mutta tajutessaan koko totuuden…
- Ei voi.. Siis…
Mies änkytti.
- Sergei! Lare! Vahtikaa Susania! Minun on lähdettävä käymään kaupungissa!
Sen huudettuaan ystävilleen Aki katosi näkyvistä pakettiautoon ja lähti ajamaan pihatietä poispäin. Oliko se nyt sitten tässä? Ja minut jätettiin noiden kahden hullun armoille! Sergei ja Lare totta kai kuuliaisesti astelivat heti kuistille luokseni. Lare tosin jatkoi matkaansa suoraan sisälle.
- Mihin Aki lähti?
Kohautin Sergein kysymykselle hartioitani, vaikka todellisuudessa tiesin varsin hyvin minne hän oli menossa. Sergei aisti sen. Hän tiesi.
- Osaat valehdella minulle ilman että edes puhut, vakuuttavaa. Ala tulla.
Sergei kiskaisi minut ylös tuolista ja kiskoi perässään sisälle ja lukitsi oven perässään.
- Ota nyt ihan rauhallisesti. Haluan vain selvyyttä asioihin. Ja selvyyden koko tähän sotkuun. Hyväksy se.
Olin tosissani ja hieman vihainen edelleen. Sergei alkoi varmasti hiiltyä, sen näki kuka vain, mutten antaisi sen häiritä. Sergei käänsi minut menosuuntaan ja tuuppasi eteenpäin kohti keittiötä. Keittiö oli myös avara. Tammea olivat kaikki puiset huonekalut, kuten esimerkiksi ruokapöytä ja tuolit. Työtasoja oli vaikka muille jakaa. Keittiökaapit olivat siistit ja antiikkiset.
- Istu pöydän ääreen.
Sergein ääni oli käskevä. Minua se ei silti hetkauttanut. Totta kai sen tajutessaan Sergei nappasi minua jälleen kädestä ja taivutti sitä kivuliaasti selkäni taakse. Aiemmat tapahtumat palailivat mieleeni. Jostain kumman syystä kipu aiheutti sen aina. En inahtanutkaan. Ei aikonut luovuttaa kun olin saanut yliotteen. Yliotteen luonteestani ja siitä mitä Sergei kesti ja mitä ei. Kun mies tajusi, etten reagoinut hänen otteeseensa millään tavalla hän tarttui hiuksiini ja talutti minut yhden keittiöntyötason luo ja painoi sitä vasten, tosin nyt selkä edellä.
- Takaan sinulle, että Aki päästää minut pian pois. Ja hyvin todennäköisesti lähtee tästä kartanosta mukaani.
Tiesin kyllä ärsyttäväni Sergeitä, mutta otin sen riskin. Akilla tuskin menisi kauaa. Sergei alkoi hermostua ja nosti minut kevyellä liikkeellä istumaan tasolle. Hän nosti käteni ranteistani ylös ja painoi ne tiiviisti keittiökaappia vasten, johon nojasin. Tason ja hyllyn välissä oli jonkin verran väljää tilaa, muttei niin paljoa, että olisin siitä hyötynyt.
- Ainoa syy, miksi koskaan sinuun rakastuin, oli kaiketi juuri tuo temperamenttisi ja tahtoa uhkuva luonteesi.
Sergei päätti lauseensa suudelmaan, joka mykisti jopa minut pitkäksi aikaa.
***
Jäin vähintäänkin hölmönä istumaan tasolle kun Sergei irrottautui minusta. Sanaakaan sanomatta hän poistui paikalta ja jätti minut keittiöön. Olisiko minun nyt pitänyt sanoa jotain? Toivottavasti ei, sillä en mitään osannut sanoa. Lare saapui keittiöön ja käveli suoraan jääkaapille. Harvinaista kyllä, mutta hän tosiaan kysyi vointiani ja että olinko kunnossa. Nyökkäsin vain vastaukseksi ja istuin pöydän ääreen ja nojasin käsilläni pöydän kiiltävää kantta vasten. Lare istui minua vastapäätä.
- Mitä tapahtui?
Eiväthän silmäni ainakaan valehdelleet ja Lare tiesi ettei kaikki ollut kunnossa. Jos olisin ollut jonkun muun seurassa, olisin varmasti purskahtanut itkuun, mutta en nyt. Ei tässä. Olin kovin hämilläni.
- Sergei… En minä tiedä…
Lare hymähti änkytykselleni ja tarrasi käteeni varovasti kiinni.
- Kyllä sen näkee. Sergeistä ainakin. Ja sinäkin olet epävarma.
Olin aina vihannut Larea. Hänhän kuitenkin… En halunnut edes muistella, mutta ehkä hänen sisimmässään oli paljon hyvääkin. Hän näki asioita, joita muut eivät huomanneet edes monen vuoden jälkeen. Mutta nyt kysymys kuului, että olinko oikeasti sekoamassa? Vai välitinkö Sergeistä aidosti..?
Samaan aikaan toisaalla:
Aki oli viimein päässyt liikenneruuhkan keskeltä takaisin Romeon ja Jehun luokse.
- Missä Susan on?
Jehu kysyi hiiltyneenä. Hänen oikeaa silmäänsä reunusti mustelma ja huulessa oli repeämä. Romeon oikealla ohimolla oli kolme tikkiä, molemmat silmät mustana ja yllähuuli hieman turvoksissa. Aki ei hätkähtänyt lainkaan näkyä.
- Susan on kunnossa, minä haluan tietää silti jotain… Onko se totta, mistä Susan vihjasi. Minun veljestäni.
Aki kääntyi katsomaan Romeota ja odotti vastausta.
- Kaikkien tietojen mukaan… Me olemme veljekset. DNA tutkimus varmasti varmistaisi asian… Olet minua vuoden nuorempi, mutta kuinka monella on kaltaisemme silmät ja kasvojen piirteet. Haluan jopa uskoa, että todella olet veljeni.
Aki vaikeni Romeon kommentin jälkeen ja istuutui sohvalle. Hän vilkaisi välissä Jehua ja huokaisi itsekin.
- Lähdetään…
Aki sanoi ja koko kööri lähti kohti alakertaa, asettui pakettiautoon ja matkasivat takaisin kartanolle.
Sergeistä ei kuulunut pitkään aikaan mitään. En jaksanut edes huolestua. Otin rauhallisesti ja yritin vain rauhoittua. En totta puhuen tiennyt lainkaan mitä teen tai minne menen. Istuin Laren kanssa vain keittiössä. Tuijotimme välillä seiniä, välillä toisiamme. Painostava hiljaisuus leijaili koko huoneessa. Havahduin vasta tunnin päästä oven avaukseen. Ensimmäisenä näin Akin, sitten hämmästykseksi Romeon ja Jehun. Syöksyi ylös tuolista kaataen vahingossa sen mennessäni. Loikkasin suoraa päätä Jehun kaulaan ja painoin kasvoni hänen hupparin liepeisiinsä. En välittänyt mustelmista tai naarmuista hänen kasvoillaan, ainoa asia, mikä minua nyt kiinnosti, oli se, että tuo kaksikko oli paikalla. Halasin myös Romeota hyvin rakastavalla tavalla.
- Missä Sergei on?
Akin kysymys jysähti kuin salama kirkkaalta taivaalta.
- No tuota… Tällä hetkellä ei kyllä ole mitään tietoa.
Lare pelasti minut vastaamalla itse kysymykseen. Aki luki minua kuin avointa kirjaa ja arvasi, että jotain oli tapahtunut. Jehu oli tyyni, rauhallinen. Kuten tavallista.
- Oletko kunnossa?
Vastasin mieheni kysymykseen nyökkäämällä. Samassa Sergei jo ilmaantuikin paikalle, takaisin keittiöön ja näytti hieman hämmästyneeltä nähdessään Jehun ja Romeon. Sain Sergeiltä hieman vihaisen mulkaisun. Jehu seurasi Sergein liikkeitä, muttei kiinnittänyt huomiota käytökseen.
- Sergei, mihin hävisit äsken? Käskin teidän vahtia Susania.
Aki alkoi tenttaamaan. Yllätyksekseni minä itse keskeytin lauseen.
- Älä jaksa, en minä mihinkään lähtenyt.
Olisin kai voinut nielaista sanat takaisin, mutta en halunnut. Tilanne oli kiusallinen, tunnelma painostava. Tuntui kuin kaikkien välillä olisi ollut tietyn lainen kitka, joka syttyisi tuleen hetkenä minä hyvänsä.
***
Jehu näytti epäilevältä. Hän oli täysin selvillä minun ja Sergein vihanpidosta. Minua ärsytti suunnattomasti oma saamattomuuteni, en voinut tehdä asialle mitään… Kenenkään kohdalla. Olin taas ahdistunut, ristitulessa. Sergein sanat vain pyörivät päässäni. Sanat rakkaudesta ja sen sellaisesta höpinästä.
- Entä nyt?
Jehu rikkoi ajatukseni luoden samalla katseen Akiin. Mies kohautti harteitaan.
- Haluan rahani, mutta… Kenties on helpointa, jos hoidatte keikan tällaisenaan. Jos onnistutte, voidaan pitää kunnon bileet. Lasti on melko suuri, mutta helppo hoidettava, eikä sitä tarvitse kuskata kuin pieni matka. Saatte lainata autoni.
- AKI! Ei käy! Sinä lähdet mukaan! Muutoin en vastaa siitä mitä teen jos meitä kusetat.
Keskeytin. Halusin varmistuksen siitä, ettei Aki aikonut kostaa töpeksintää jonkun kohdalla. Menneisyys oli yhä epäselvä. Akia ilmeisesti huvitti minun hermostuneisuuteni.
- Olkoon, sama se.
Hän sanoi lopulta nyökäten. Jokin minua epäilytti tilanteessa, jokin ei pitänyt paikkaansa. Aki oli aivan liian rento ja suostui helposti kaikkeen mitä pyysimme.
- Yritätkö kenties pehmentää tuomiotasi? Ammuit Jehua, luuletko, että pääset siitä helpolla?
Tiesin kyllä, että virhe sanahan tässä tuli, mutta totuuden oli tultava julki. Jehu vilkaisi ensin minua, sitten Akia ja lopulta Romeota. Hetken oli aivan hiljaista. Romeo oli todella vaikean näköinen ja syystä. Aki ei sanonut yhtään mitään. Ajattelin hipsiä loitommalle tilanteesta ja antaa porukan selvittää välit keskenään.
Poistuin keittiöstä ja kirmasin takaisin yläkertaan, huoneeseen, josta aiemmin heräsin. Lukitsin oven perässäni ja rojahdin sängylle.
- Odotin sinua.
Säikähdin suorastaan tuota ääntä. Se oli Sergei. En heti tajunnut missä hän oli ja jouduin etsimään katseellani häntä. Lopulta, ikkunan luona oleva nojatuoli oli selin minuun. Sergei käänsi sen minua kohti. Nousin sängyltä ja kävelin suoraan hänen luokseen, laskeuduin parin kymmenen sentin päähän hänen kasvoistaan ja nojasin käsillä käsinojiin.
- Miksi teit niin? Miksi petit meidät!?
Kiukun puuskani purkautui tässä ja nyt. Sergei nosti kätensä ja pyyhkäisi poskeani hellästi. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä.
- Istu.
Istuin saman tien hajareisin Sergein syliin ja tuijotin pojan vihreitä silmiä. Ne olivat kieltämättä upeat.
- Halusin sinuun kontaktin. En halua jakaa sinua kenenkään kanssa. Haluan sinut omakseni.
Hämmennyin entisestään.
- Satutit minua. Henkisesti ja fyysisesti. Mitä luulet, että minä siitä ajattelen?
Sergei näytti aidosti katuvalta. Mutta milloin Jehu on viimeksi sanonut minulle jotain niin kaunista. Että hän aidosti halusi minut. En tiennyt mitä sanoa… Mitä tehdä. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään. Alakerrasta kuului puhetta ja pälpätystä. Välillä äänen korotusta, toivottavasti porukka ei ala tappelemaan.
- Susan, lähde minun mukaani. Oikeasti. Suojelen sinua kaikelta. Muutan elämäsi ja vien sinut maailman ääriin.
Sergein sanat saivat minut kyyneliin. Ensimmäistä kertaa sydämeni veti useampaan suuntaan. Miten saatoin ajautua näin vaikeaan tilanteeseen.
- SUSAN!
Huuto kuului alakerrasta. Nousin Sergein sylistä ja menin ovelle, vilkaisin vielä olkani yli tuohon upeaan mieheen ja jatkoin matkaani alakertaan. Juoksin keittiöön ja katsoin vuoroin kaikkia. Akia, Larea, Jehua ja Romeota. En sanonut mitään. Enkä kysynyt. Odotin vain.
- Sergei halusi minut pois päiviltä. Aki ampui minua Sergein pyynnöstä, muttei saanut minua hengiltä. Olet ollut heidän kohteensa kokoajan.
Jehu kertoi ja piti katseensa tiukasti, hieman vihaisen oloisesti minussa.
- Entä ne tatuoinnit?
Kysyin välittömästi.
- Ne oli merkkinä sopimuksestamme. Meidän oli tarkoitus saattaa bisnekset loppuun yhdessä, mutta sinä tulit kuvioihin. Sergei menetti malttinsa näiden hommien suhteen kun kuuli sinusta. Tatuoinneilla ei ole enää mitään merkitystä. Kysymys kuuluu nyt, millä puolella sinä olet?
Jehu tietenkin odotti vastaustani heidän puolelleen. En enää tiennyt lainkaan mitä halusin. Elämäni oli aivan sekaisin.
- Etkö oikeasti osaa päättää? Petturi.
Tilanne kävi nopeasti Jehu nousi tuolista ja asteli suoraan luokseni. En koskaan ollut nähnyt tuollaista puolta Jehusta. Vihaa… Minua kohtaan. Olin peloissani. Samassa joku pelmahti minun ja Jehun väliin. Sergei.
- Uskallakin..
Sergein sanat soivat päässäni hänen tuijottaessa Jehua.
***
- Sergei…
Ääntäni tuskin edes kuuli. Sen saattoi kyllä lukea huuliltani. Jehu ei minua satuttaisi. Ei varmasti. Sergei oli silti suojeleva.
- Väisty.
Jehun käskyttävä sävy sai minutkin hätkähtämään. Astuin Sergein rinnalle ja tuijotin Jehua.
- Tilanne ei enää ole niin mustavalkoinen. Aki muutti kaiken. Olet epäillyt kokoajan mitä teet kanssani. Miten jatkamme. Et halua jakaa minua Sergein kanssa, mutta pakenet todellisuutta ja jätät minut yksin ongelmieni kanssa.
Aki kuunteli puhettani syrjemmällä. Hänellä oli varmasti syynsä olla uskollinen Sergeille. Romeo oli hiljaa ja vaivautunut. Mies olisi varmasti halunnut tehdä jotain tilanteelle, mutta hän oli juuri löytänyt oman veljensä. Ketä siis puolustaa tässä tilanteessa kun soppa on sekaisin? Jehukin vaikeni. Ei hän uskaltanut sanoa enää mitään. Kävelin keittiöpöydän vierelle ja istuuduin pöydän ääreen Romeon viereen.
- Painukaa helvettiin täältä.
Sanoin ja vilkaisin kaikkia muita paitsi Akia ja Romeota. Reaktio oli itsellenikin yllättävä. Jehu lähti välittömästi vihaisen oloisena. Sergei ja Lare taas ymmärtäväisinä.
- Sopiiko jos punkkaan täällä tämän yön?
Aki nyökkäsi minulle vastaukseksi ja oli jo tyystin unohtanut koko keikan, joka oli edessä. Mitenhän sekin hoidettaisiin. Romeo ja Aki poistuivat jo yläkerran puolelle ja alkoivat asettua nukkumaan. Istuin keittiön pöydän ääressä edelleen. Kuu valaisi takaani koko huoneiston ja mietin, mahtoiko Sergei ja Jehu miettiä tilannetta lainkaan. Kyyneleet tulvivat väkisin silmistäni ja valuivat lopulta keittiön pöydälle. Istuin ja odotin, että ihme tapahtuisi ja tämä painajainen loppuisi.
Hiivin yläkertaa kohden ja pääsin lopulta huoneeni luo. Astuin ovesta sisään ja menin suoraan sängyn luo, istuuduin, asetuin makaamaan ja yritin ummistaa silmiäni. En saanut unta. Kello oli 02.17 kun sitä vilkaisin. Nousin ylös ja hiivin Romeon huoneen ovelle. Avasin sen hiljaa ja hiivin miehen sängyn vierelle.
- Romeo… En saa unta.
Purin huultani, en tiennyt saisiko Romeo kilarit kun hänet herätin. Romeo nousi istumaan sängylle. Hänellä ei ollut paitaa päällään. Tyypillistä.
- No tule viereeni.
Oliko se väärin? Ei. Romeo on ystäväni. Hymähdin lähes huomaamattomasti ja asetuin Romeon vierelle kyljelleen. Romeo asettui aivan selkään vasten ja nosti kätensä ylitseni suojelevasti. Minulla oli turvallinen olo edes sen hetken. Viimein nukahdin.
- Susan?
Havahduin Romeon pieneen tönäisyyn.
- M-mitä...?
Nostin päätäni tyynystä ja lopulta katsoin Romeon upeita erivärisiä silmiä.
- Olit niin hiljaa, säikähdin jo että jotain oli käynyt.
Pyöritin Romeolle päätäni ja nousin istumaan sängylle ja venyttelin syvään ja autuaasti. Muistin hiljalleen mitä eilen tapahtui. Ahdistus puristi rintaani, mutta olin turvassa. Romeo oli kanssani. Oveen koputettiin. Aki astui sisään Romeon hyväksynnän jälkeen.
- Mä jo aattelin et Susan oli karannu tai jotain.
Romeo hymähti.
- En saanu yöl unta. Halusin vain turvaan.
Selitykseni kuulosti säälittävältä, mutta totta se oli. Nousin sängystä ja vilkaisin ulos ikkunasta.
- Lähden kävelylle.
Tokaisin ja kiskaisin hupparin lattialta päälleni ja astelin ovea kohden. Olin ohittamassa Akia ja lähtemässä pihalle. Rastapäinen vaaleaverikkö nosti kätensä ja pysäytti minut saman tien. Hänen kätensä oli lähes tulkoon rintojeni päällä. Siirsin sen välittömästi pois.
- Mikä nyt on ongelma?
Aki ei vastannut, odotti vain. Yritin uudelleen. Nyt Akin käsi iskeytyi suoraan kurkulleni ja siitä työnnyinkin jo seinää vasten. Yritin automaattisesti siirtää hänen kättään, jotta saisin paremmin henkeä. Toisinaan Aki oli rauhallinen ja oikeastaan herttainenkin, toisinaan taas äärimmäisen hyökkäävä.
- L-lop-peta.. Päästä…
Aki ei reagoinut lainkaan. Tuijotti vain.
- Aki, päästä se. Kyllä se kuuntelee.
Romeo uskalsi jopa uhmata veljeään. Aki hellitti otteensa ja vilkaisi olkansa yli Romeota.
- Mitä ajattelit tehdä sen keikan kanssa?
Aki kääntyi taas puoleeni. Kohautin hartioitani. Kai se oli pakko hoitaa alta pois, oli mikä oli, mutta itsehän en mukaan lähtisi.
- Kai sinä ymmärrät, etten ole itse millään tavalla osallinen koko teidän bisneksiin, joten minä en tule mukaan. Valitan.
No eihän niskojen nakkelu Akille ollut viisasta. Hetken oli taas tappavan hiljaista. Tuijotin vuoroin Akia ja Romeota. Noita veljeksiä. Heidän silmänsä olivat niin valloittavat!
- Soitan porukan tänne.
Ainoa kommentti Akilta ja tämän jälkeen hän jo poistuikin huoneesta.
- Minä menen suihkuun…
Poistuin itsekin rivakasti huoneesta ja siirryin halliaulasta oikealle. Sieltä löytyi suihku, sauna ja jopa pieni uima-allas. Riisuunnuin ja siirryin suihkun puolelle. Käänsin suihkun lämpimälle, lähes polttavalle kuumuudelle ja astuin sen alle. Nautin siitä hiljaisuudesta ja omasta rauhasta edes hetken aikaa. Peseydyin huolellisesti ja lopulta kuivasin hieman hiuksiani ja kiepsahdin puhtaaseen pyyhkeeseen ja astelin taas aulaan. Aki tuli minua vastaan.
- En haluaisi valittaa, mutta saanko jostain puhtaita vaatteita?
- Sieltä, missä sinun olisi pitänyt nukkua.
Aki ei muuta sanonut vaan jatkoi itse tietään suihkuun. Hipsin yläkertaan jälleen, kuivasin hiuksiani loppuun ja kaivelin vaate kaappia. Miesten boxerit. Siistiä. Nehän minä valitsin ja mustat college housut, sekä hieman yli ison, valkoisen paidan. Sääli ettei täältä löytynyt kokoani olevia tissiliivejä. Ehkä poikkeaisin jossain välissä johonkin vaatekauppaan.
Kuulin oven käyvän alakerrassa. Raotin ovea varovasti ja kuuntelin ketä sieltä tuli. Arvatenkin Jehu, Sergei ja Lare.
- Susanin mielipide ei tässä paina. Se lähtee mukaan halusi tai ei. Jos tulee ongelmia niin tännehän ne yrittävät ensimmäisenä.
Kuulin Sergein sanovan. En ajatellut lähteä alakertaan, heidän mukaansa. Paiskasin oven kiinni ja menin sängylle istumaan. Peitin kasvoni käsilläni. Säpsähdin, kun ovi avautui. Jehu astui huoneeseen ja lukitsi sen perässään visusti. Sanaakaan sanomatta mies istui viereeni sängylle.
- Susan… Sinun kannattaa lähteä mukaan suosiolla. Olet vielä isommissa ongelmissa yksin.
En vastannut mitään. En edes katsonut Jehua.
- Kuunteletko sinä?
Huokaisin syvään vastaukseksi. Jehu kaatoi minut äkisti sängylle selälleen, tuijotti pitkän tovin minua sanomatta mitään. Lopulta se hetki päätyikin suudelmaan. Minä jopa vastasin siihen. Hyökkäsin itse Jehun kaulaan ja aloin vaistomaisesti lopulta riisua tämän paitaa. Jehun kasvoilta saattoi aistia voitonriemuisen ilmeen. Hiukseni olivat vielä hieman kosteat, ainoa asia mikä siinä tuntui epämukavalta. Jehun mielestä olin aina kaunis. Ei väliä tilanteesta tai paikasta. Olinko itkenyt vai nauranut. Jehu riisui puhtaan paitani ja avasi rintaliivini. Liivien alta paljastui Jehun suosikit, 80C rinnat. En siis ollut mikään pieni rintainen. Tuttu ja turvallinen tunne valtasi minut mieheni hyväillessä rintojani ja alkaen tehdä työtä myös housujen puolella. Colleget oli helppo vetää pois jalastani. Arvelin jo Jehun kommentoivan jotakin boxereistani, mutta ei, ne lähtivät saman tien. Jehu riisui omat housunsakin ja asettui varovasti päälleni suudellen kaulaani intohimoisesti.
***
Jokainen Jehun kosketus sai minut värähtämään nautinnosta. Huokailin hiljaa kokoajan. Yritin vaientaa ääntäni muiden takia. Ketään tuskin meidän sessiot kiinnostivat. En tiennyt miten ajauduimme taas tähän, vaikka käytännössä olimme riidoissa. Sovintoseksiä! Nautin siitä silti. Jehu käsitteli minua kuin hentoa kukkasta kämmenellään. Kaiken kruunasi Jehun sisääni laukeaminen. Tunne oli kun en olisi koskaan harrastanut näin ihanaa seksiä! Jehu nousi hieman ylemmäs ja katsoi minua hikikarpalot otsallaan. Hänen hengityksensä oli kiivas ja lihaksikas, timmi vartalo lepäsi päälläni. Annoin vielä suukon Jehun huulille. Ehkä riitamme oli sovittu.
Saimme puettua päällemme.
- Jehu… En silti aio lähteä mukaanne. En halua. En ole millään lailla osallinen tähän.
Jehu näytti vaivautuneelta.
- Minä en valitettavasti tee päätöksiä tässä kohtaa sinun suhteesi.
Jehun sanat porautuivat takaraivooni. Jos Jehu ei voinut vaikuttaa tähän, minulle ei hirveästi olisi vaihtoehtoja. Itsepäisyyteni saattaisi kyllä auttaa asiaa. Yrittänyttä ei laiteta, niin se on.
Koko porukka lähti ulos. Lare istui kuskin paikalle. Jehu siirtyi pakettiauton takaosaan. Mitä vähemmän edessä oli porukkaa näkösällä, sen parempi.
- Onnea matkaan.
Tokaisin ja lähdin kävelemään takaisin sisälle. Aki tarttui huppuuni ja kiskaisi minut takaisin.
- Kyytiin siitä. Vaadit itse minua mukaan, joten ala mennä.
Katsoin Akia epäilevästi ja kieltäydyin menemästä kyytiin. Aki menetti malttinsa, muttei käyttäytynyt koommin väkivaltaisesti vaan tuuppasi minut väkisin kyytiin, nousi itsekin kyytiin ja kiskoi ovet kiinni. Istuin päättäväisesti keskellä pakun lattiaa enkä luonut silmäystäkään Akille. Lopulta miehen istuuduttua muiden mukana pakun lattialle nojaten seinämiin, syöksyin ovelle ja ryskytin niitä ja huusin apua. Eihän sitä kukaan kuullut tietenkään. Jehu aikoi tulla luokseni, mutta Aki kerkesi ensin. Tunsin miehen kädet omissani hänen kiskaistessa minut jalkojensa väliin. toisella kädellä tämä piti omia käsiäni selkäni takana ja toisella tukki suuni. Yritin potkia ja riuhtoa, mutta Akiin se ei tehnyt mitään vaikutusta eikä aiheuttanut mitään ongelmia minun pitelemisessäni.
- En lähde mukaanne! Päästä, tai ilmiannan teidät itse!
Aki ei välittänyt. Tiesi varmasti, että jättäisin sen vain uhkaukseen, en saattaisi itseäni ongelmiin.
Matka kuitenkin alkoi ja aloin hiljalleen rauhoittua, en selvästi voinut yhtään mitään Akille. Istuin hänen otteessaan pakettiauton lattialla ja sain jopa taas vapauden puhua, mutta olin hiljaa.
- Ollaan varmaan kohta perillä. Lare soittaa vaan jos jotain ongelmia tulee.
Akin itsevarma äänensävy valoi varmasti luottamusta jokaiseen, muttei minuun. Olimme matkustaneet varmaa puoli tuntia. Lopulta auto pysähtyi. Kuulin oven käyvän ja säpsähdin hieman. Aki tiukkasi hieman otettaan ja tukki varmuudeksi suuni kädellään. Olin hermostunut, ihmekös tuo? Yritin olla rauhallinen. Nyt oli kriittisin tilanne. Kuulimme oven käyvän uudestaan, homma oli hoidettu. Auto lähti taas liikkeelle. Ajoimme varmaan muutaman kilometrin. Taas auto pysähtyi. Ovi kävi ja Lare tuli avaamaan auton takaosan.
- Onko homma hoidossa?
Lare hymähti Akille vastaukseksi ja ojensi Sergeille my little pony repun. Söpöä. Sisältö oli vain hieman eri kuin mitä ehkä tarhaikäiselle pikkutytölle kuuluisi. Olimme pysäköineet johonkin keskelle pöpelikköä. Ilmeisesti juuri tämän takia. Lare ajoi pois kaupungin tungoksesta, jotta sai asian selväksi Akille. Koin tilaisuuteni tulleen ja loikkasin ulos paketti autosta. Aki ei kerennyt millään ottaa minusta enää kiinni. Livahdin nohevasti myös Laren ohitse ja jatkoin pinkomista kohti tuntematonta metsää.
- Perään!
Kuulin Akin huutavan ja lisäsin vain vauhtia. Adrenaliini sai hippulat vinkumaan sisälläni ja jatkoin vain juoksemista. Kuulin perässäni askeleita, kaikki eivät varmasti lähtisi perääni. Lasti oli heille tärkeämpi. Juoksin tuntemattomalla alueella. Äärimmäisen viisasta. Lopulta minua vastaan tuli verkkoaita. Sen takana näkyi työmaa ja kaivinkoneita. Toivo oli jo siinä vaiheessa menetetty. Askeleet lähenivät ja en edes vaivautunut katsomaan kuka näistä väkivaltaisista paskiaisista seisoi takanani.
***
Askeleet hidastuivat kävely vauhtiin. Nojauduin toisella kädellä verkkoon ja puristin sitä nyrkkiin. Joku laski kätensä olalleni. En säpsähtänyt.
- Susan… Nämä alkavat olla viimeisiä varoituksia. Takaan, että Aki ei enää katso tekojasi hyvällä.
Sergeihän se oli. Mittani oli aivan täynnä. Oliko helpompi luovuttaa. Sergei halasi minua takaa päin ja valutin ensimmäiset kyyneleet Sergein takia.
- Sergei! Päästä se!
Kuulin Akin äänen. Nielaisin kovempaan ääneen kuin mitä oli tarkoitus. Sergei irtaantui äkisti minusta ja käännyin automaattisesti ympäri. Sain ensimmäisenä läimäyksen suoraan kasvoille avokämmenellä. En varautunut lyöntiin ja kaaduin sen voimasta puoli kompastuen maahan vatsalleni. Nousin saman tien polvilleni, kuin uhmatakseni Akia. Kuulin samaisen tutun äänen, kuin joskus aiemminkin. Akilla oli aivan varmasti kädessään ase. Voisin lyödä siitä vaikka vetoa. Tunsin miehen tarraavan virheettömään hiuskuontalooni tiukalla otteella. Aki siirsi aseen ohimolleni.
- Ja nyt jumalauta huora jos sä et kuuntele hyvällä…!
En ollut koskaan kuullut Akia niin vihaisena. En uskaltanut vastata yhtään mitään. Aki aisti varmasti pelkoni. Tämän viattomaan aatteen jälkeen Aki oli jo siirtänyt aseen pois ohimoltani, laukaissut sen ja nyt sisimpäni täytti vain kauhu ja kipu. Pohkeeni pulppusi verta metsikön hennolle sammalikolle. Huusin, mutta en kuullut omaa ääntäni. Aseen ääni sai korvani tinnittämään. Käännyin selälleni ja haukoin henkeäni, itkin ja huusin vuoron perään. Näin heikosti Akin sanovan jotain Sergeille. Mies poistui. Siinä samassa Sergei polvistui jo vierelleni ja puhui jotain, en vieläkään kuullut mitä. Saatoin huomata jopa Sergein silmäkulmassa kyyneleen.
Makasin varmaan vartin maassa ja tilanne alkoi rauhoittua, tosin olin lähes menettänyt tajuntani. Oikea pohkeeni oli kuin tulessa. Sergei oli tehnyt siihen hupparistaan puristus siteen. En enää ymmärtänyt mitään ulkopuolisesta maailmasta. Sergei nosti minut käsi varsilleen ja käveli halki metsän takaisin pakettiautolle. Olin kauttaaltani aivan kalpea. Pääsimme takaisin muiden luo. Sergei laski minut auton takaosaan ja loi vihaisen mulkaisun Akiin. Jehu oli aivan kauhuissaan ja sanaakaan sanomatta hän syöksyi luokseni ja nosti syliinsä puoli istuvaan asentoon.
- Susan, pysy tajuissasi.. Sergei, soita Carlille.
Kuka hitto oli Carl? Se oli minulle vielä arvoitus. Pysyin jotenkuten hereillä ja yritin kommunikoida Jehun kanssa, mutten yksinkertaisesti kyennyt. Lopulta kuitenkin menetin tajuntani.
Heräsin kovaan jomotukseen ja kipuun pohkeessani. Joku minulle täysin vieras mies kopeloi ampumahaavaani.
- Luoti on nyt poistettu… Toivottavasti ymmärrätte, että on ihme, että sain Susanin hoidettua täällä. Veren hukka oli valtava. Mistä tämä lähti liikkeelle?
Mies puhui ja vilkuili porukkaa ympärillämme.
- Herkästä liipaisin sormesta.
Sergei loi katseensa Akiin, joka oli selin meihin päin ja nojasi vain tyynesti seinään. Mies ei sanonut mitään.
- Kiitos, Carl. Mitäs nyt?
Carliksi nimitetty mies kohautti pienesti harteitaan.
- En ole vielä virallisesti lääkäri, hyvä kuitenkin että kutsuitte minut. Teidän maineella ei ole paljon varaa olla sairaalassa luotia poistattamassa. En ole varma, mutta jos huonosti käy, Susan ei ehkä enää kävele kokonaan omin avuin. Jänteet ja suurin pohjelihas ovat luultavasti vaurioituneet. Suosittelen nyt kulkemaan kainalosauvoilla, mikäli hän pystyy. Ja jos tuntoa on polvesta alaspäin jalassa, on myös toivoa.
Carl sanoi ja katsoi vielä tovin minua nousten lopulta ylös.
- Odota…
Sanoin hiljaa ja katselin ympärilleni. Siinä vaiheessa myös Aki kääntyi ympäri. Nousin kunnolla istumaan, olin yhä Jehun sylissä.
- Tunnen kyllä jalallani.
Pohkeeni oli paketoitu. Laskin jalkani varovasti lattian tasalle. Tunsin sillä. Vasen jalka oli täysin normaali, oikeassa jomotus tuntui, mutta tunsin lattian jalkani alla. En noussut kuitenkaan seisomaan.
- Pärjään kyllä yhdelläkin kepillä.
Sanoin varman oloisesti ja vilkaisin Jehua, joka näytti äärimmäisen hämmentyneeltä. Varmaan jo siksi, että olin kovin välinpitämätön tapahtumien suhteen.
- Kiitos, Carl.
Minä sanoin vielä, ja mies poistui.
Kului varmaan liki tunti. Makasin sängyssä. Yläkerrassa, siellä omassa huoneessani Akin kartanossa… Sergei saapui huoneeseen ja toi minulle pyytämäni kainalosauvan. Onneksi ei tarvinnut kävellä yläkertaan. Jehu kantoi minut kuin prinsessan.
- Sergei, mee ala kertaan.
Kuulin Akin äänen. Tiesin hyvin, että keskusteluahan tässä oli varmasti tulossa. Sergei poistui sanaakaan sanomatta. Nousin sängylle istumaan. Lopulta katseemme kohtasivat, se hetki jatkui ikuisuuden.
***
Aki ei pitkään aikaan tehnyt elettäkään tullakseen lähemmäksi tai sanoakseen mitään. Katsoi vain pitkään arvioiden.
- No oliks sulla jotain asiaakin?
Kivahdin, kun aloin kyllästyä tuohon jatkuvaan tuijotukseen. Aki ei sanonut mitään. Lopulta tämä kuitenkin asteli lähemmäs ja istuutui sängyn reunalle.
- Toivon, että viimein ymmärrät osasi tässä pelissä. Mikäli aiheutat vielä ongelmia, en epäile ensi kerralla laukaista asetta ohimollasi.
Värähdin Akin sanoista, mutten luonut enää katsettanikaan häneen. Aki ei ilmeisesti pitänyt siitä. Äkkiä havahduin jo siihen, että Aki oli nostanut lattialta kainalosauvan ja painoi sen molemmilla käsillä rintakehääni. En mitenkään jaksanut taistella vastaan vaan lysähdin selälleen sängylle. Akin kasvot tavoittelivat omiani. Hengitykseni kiihtyi äärimmilleen. Akin jalat olivat molemmin puolin vyötäröäni ja mies lähes istui vatsani päällä, mutta paino oli kyllä kainalosauvan päällä. En edelleenkään voinut, enkä uskaltanut sanoa mitään. Kuuntelin vain.
- Menikö asia perille!
Akin ääni kaikui varmasti alakertaan asti. Sen sanottuaan oloni helpotti ja Aki irrotti otteensa ja nousi ylös päältäni. Mies kääntyi selin minuun ja seisoi hetken sängyn vieressä. Tilaisuuteni koitti, olin tarpeeksi vihainen. Niin vihainen, etten enää hallinnut mieltäni. Otin kainalosauvan, kohotin sen ja otin vauhtia aikoen lyödä Akia takaraivoon. Aki kääntyi äkisti ja nappasi sauvasta kiinni.
- Ohi meni.
Ainoa lause, jonka Aki sanoi ja tarttui hentoon käsivarteeni ja kiskaisi minut yhdessä vedolla lattian tasanteelle. Aki painoi jalkansa rintakehälleni ja käänsi luistonestopiikin kainalosauvan päähän, otti vauhtia ja iski sen kohti kasvojani. Väistin liikkeen, vaikka tiesin, ettei Aki sillä olisi lyönyt. Se oli silti suora reaktio. Piikki jysähti lattiaan ja upposi niin syvälle kuin pääsi. Lyönnissä todella siis oli voimaa. Yritin silti pullikoida Akia vastaan ja nousta ylös. Raivon partaalla oleminen ei ollut vahvuuteni, kuten mainitsin aiemmin, en lainkaan hallinnut itseäni.
Jehu, Romeo, Lare ja Sergei ilmaantuivat saman tien yläkertaan kun jysäys oli kuulunut. Aki nojaili tyynesti kainalosauvaan ja vilkaisi muita reagoimatta mitenkään.
- Tota… Aki, mitä sä teet?
Oli Laren ensimmäinen kysymys. Aki hymähti ja katsoi minua suoraan silmiin.
- Te voisitte lähtee käymään huvilalla ja hakea sieltä loput tavarat tänne. Susan jää nyt kotiarestiin.
Aki hymähti, ehkä jopa hieman naurahti perään.
- Mut sielhä voi mennä pari päivääkin jos tiet on huonossa kunnossa, matka on sen verran pitkä!?
Sergei jatkoi hiiltyneenä.
- Toivottavasti ovat huonossa kunnossa.
Se oli Akilta selvä vastaus, että tämä halusi olla kanssani kahden sen ajan. Porukka nyökkäsi kääntyi lähteäkseen.
- Jehu! Oota!
Huusin, jonka jälkeen Aki nosti jalan päältäni. Raahauduin lattiaa pitkin kontaten Jehun luokse ja nousi tätä vasten seisomaan.
- Haluan miettiä asioita kaikessa rauhassa. Tässä on tapahtunut aivan liikaa. Haluan pitää taukoa.
Näin sivusilmällä Sergein virneen. Jehu nyökkäsi ymmärtävästi ja antoi suukon poskelleni.
- Koeta pärjätä.
Jehu sanoi vielä ja saatoin jopa nähdä hänen vetistyvät silmänsä, ennen kuin hän kääntyi pois minusta ja lähti talosta.
Kuulin pakettiauton äänen pihalta sen kaasutellessa kohti kaukaista huvilaa. Kaiken järjen mukaan Aki oli muuttanut sieltä tänne. Istuin taas kerran sänkyni reunalla mököttämässä. Aki oli jossakin päin taloa, mahdollisesti väijymässä jos keksisin jotain hirmufiksua. Vihani oli laantunut ja päätin tehdä jotain hyödyllistä. Otin sauvan ja asetin sen käsivarteeni niin kuin kuuluu ja lähdin matkaamaan kohti alakertaa. En uskaltanut laskea jalalleni koko painoa, vain osan, mutta pääsin kuitenkin liikkumaan portaita pitkin alakertaan. Vilkaisin keittiöön. Tiskialtaan luona oli muutama kahvikuppi ja muita astioita. Olihan täällä tiskikonekin, mutta päätin ajankulukseni tiskata pienenmäärän astioita. Asetin sauvan nojaamaan apupöytään ja laskin altaisiin vettä. Alotin tiskauksen ja seisoin yhden jalan varassa paikoillaan. Aki astui huomaamattani keittiöön ja käveli suoraan taakseni. Miehen koskettaessa hiuksiani, säpsähdin, mutten kääntynyt tai sanonut mitään. Aki siirsi kaikki punaiset hiussuortuvani sivuun ja kosketti toisella kädellä kaulaani varovasti. Suustani oli lipsahtaa hiljainen inahdus, mutta pysyin vaiti. Aki siirsi kätensä vasemmalle rinnalleni ja puristi kevyesti. Hän painautui aivan kiinni selkääni ja tuki minua kunnolla, jotta kestin yhdellä jalalla pystyssä.
- Tiedän varsin hyvin, että nautit siitä. Olet upea nainen, vaikka luonteesi taistelee toisinaan kauneuttasi vastaan. Tiedätkö… Laskin sinut Jehun luo, koska tiesin mitä aiot sanoa hänelle. Olen odottanut tätä turhankin pitkään.
Kuuntelin Akin sanoja hämmentyneenä.. Ensin Jehu, sitten Sergei ja nyt Aki. Aioin kääntyä katsomaan Akia, mutta tämä esti minut.
- Ja koska sinäkin haluat sitä, saat jatkaa odottamista.
Aki poistui keittiöstä. Jäin hölmistyneenä seisomaan paikalleen tuijotin vain vettä altaassa.
Ääntäni tuskin edes kuuli. Sen saattoi kyllä lukea huuliltani. Jehu ei minua satuttaisi. Ei varmasti. Sergei oli silti suojeleva.
- Väisty.
Jehun käskyttävä sävy sai minutkin hätkähtämään. Astuin Sergein rinnalle ja tuijotin Jehua.
- Tilanne ei enää ole niin mustavalkoinen. Aki muutti kaiken. Olet epäillyt kokoajan mitä teet kanssani. Miten jatkamme. Et halua jakaa minua Sergein kanssa, mutta pakenet todellisuutta ja jätät minut yksin ongelmieni kanssa.
Aki kuunteli puhettani syrjemmällä. Hänellä oli varmasti syynsä olla uskollinen Sergeille. Romeo oli hiljaa ja vaivautunut. Mies olisi varmasti halunnut tehdä jotain tilanteelle, mutta hän oli juuri löytänyt oman veljensä. Ketä siis puolustaa tässä tilanteessa kun soppa on sekaisin? Jehukin vaikeni. Ei hän uskaltanut sanoa enää mitään. Kävelin keittiöpöydän vierelle ja istuuduin pöydän ääreen Romeon viereen.
- Painukaa helvettiin täältä.
Sanoin ja vilkaisin kaikkia muita paitsi Akia ja Romeota. Reaktio oli itsellenikin yllättävä. Jehu lähti välittömästi vihaisen oloisena. Sergei ja Lare taas ymmärtäväisinä.
- Sopiiko jos punkkaan täällä tämän yön?
Aki nyökkäsi minulle vastaukseksi ja oli jo tyystin unohtanut koko keikan, joka oli edessä. Mitenhän sekin hoidettaisiin. Romeo ja Aki poistuivat jo yläkerran puolelle ja alkoivat asettua nukkumaan. Istuin keittiön pöydän ääressä edelleen. Kuu valaisi takaani koko huoneiston ja mietin, mahtoiko Sergei ja Jehu miettiä tilannetta lainkaan. Kyyneleet tulvivat väkisin silmistäni ja valuivat lopulta keittiön pöydälle. Istuin ja odotin, että ihme tapahtuisi ja tämä painajainen loppuisi.
Hiivin yläkertaa kohden ja pääsin lopulta huoneeni luo. Astuin ovesta sisään ja menin suoraan sängyn luo, istuuduin, asetuin makaamaan ja yritin ummistaa silmiäni. En saanut unta. Kello oli 02.17 kun sitä vilkaisin. Nousin ylös ja hiivin Romeon huoneen ovelle. Avasin sen hiljaa ja hiivin miehen sängyn vierelle.
- Romeo… En saa unta.
Purin huultani, en tiennyt saisiko Romeo kilarit kun hänet herätin. Romeo nousi istumaan sängylle. Hänellä ei ollut paitaa päällään. Tyypillistä.
- No tule viereeni.
Oliko se väärin? Ei. Romeo on ystäväni. Hymähdin lähes huomaamattomasti ja asetuin Romeon vierelle kyljelleen. Romeo asettui aivan selkään vasten ja nosti kätensä ylitseni suojelevasti. Minulla oli turvallinen olo edes sen hetken. Viimein nukahdin.
- Susan?
Havahduin Romeon pieneen tönäisyyn.
- M-mitä...?
Nostin päätäni tyynystä ja lopulta katsoin Romeon upeita erivärisiä silmiä.
- Olit niin hiljaa, säikähdin jo että jotain oli käynyt.
Pyöritin Romeolle päätäni ja nousin istumaan sängylle ja venyttelin syvään ja autuaasti. Muistin hiljalleen mitä eilen tapahtui. Ahdistus puristi rintaani, mutta olin turvassa. Romeo oli kanssani. Oveen koputettiin. Aki astui sisään Romeon hyväksynnän jälkeen.
- Mä jo aattelin et Susan oli karannu tai jotain.
Romeo hymähti.
- En saanu yöl unta. Halusin vain turvaan.
Selitykseni kuulosti säälittävältä, mutta totta se oli. Nousin sängystä ja vilkaisin ulos ikkunasta.
- Lähden kävelylle.
Tokaisin ja kiskaisin hupparin lattialta päälleni ja astelin ovea kohden. Olin ohittamassa Akia ja lähtemässä pihalle. Rastapäinen vaaleaverikkö nosti kätensä ja pysäytti minut saman tien. Hänen kätensä oli lähes tulkoon rintojeni päällä. Siirsin sen välittömästi pois.
- Mikä nyt on ongelma?
Aki ei vastannut, odotti vain. Yritin uudelleen. Nyt Akin käsi iskeytyi suoraan kurkulleni ja siitä työnnyinkin jo seinää vasten. Yritin automaattisesti siirtää hänen kättään, jotta saisin paremmin henkeä. Toisinaan Aki oli rauhallinen ja oikeastaan herttainenkin, toisinaan taas äärimmäisen hyökkäävä.
- L-lop-peta.. Päästä…
Aki ei reagoinut lainkaan. Tuijotti vain.
- Aki, päästä se. Kyllä se kuuntelee.
Romeo uskalsi jopa uhmata veljeään. Aki hellitti otteensa ja vilkaisi olkansa yli Romeota.
- Mitä ajattelit tehdä sen keikan kanssa?
Aki kääntyi taas puoleeni. Kohautin hartioitani. Kai se oli pakko hoitaa alta pois, oli mikä oli, mutta itsehän en mukaan lähtisi.
- Kai sinä ymmärrät, etten ole itse millään tavalla osallinen koko teidän bisneksiin, joten minä en tule mukaan. Valitan.
No eihän niskojen nakkelu Akille ollut viisasta. Hetken oli taas tappavan hiljaista. Tuijotin vuoroin Akia ja Romeota. Noita veljeksiä. Heidän silmänsä olivat niin valloittavat!
- Soitan porukan tänne.
Ainoa kommentti Akilta ja tämän jälkeen hän jo poistuikin huoneesta.
- Minä menen suihkuun…
Poistuin itsekin rivakasti huoneesta ja siirryin halliaulasta oikealle. Sieltä löytyi suihku, sauna ja jopa pieni uima-allas. Riisuunnuin ja siirryin suihkun puolelle. Käänsin suihkun lämpimälle, lähes polttavalle kuumuudelle ja astuin sen alle. Nautin siitä hiljaisuudesta ja omasta rauhasta edes hetken aikaa. Peseydyin huolellisesti ja lopulta kuivasin hieman hiuksiani ja kiepsahdin puhtaaseen pyyhkeeseen ja astelin taas aulaan. Aki tuli minua vastaan.
- En haluaisi valittaa, mutta saanko jostain puhtaita vaatteita?
- Sieltä, missä sinun olisi pitänyt nukkua.
Aki ei muuta sanonut vaan jatkoi itse tietään suihkuun. Hipsin yläkertaan jälleen, kuivasin hiuksiani loppuun ja kaivelin vaate kaappia. Miesten boxerit. Siistiä. Nehän minä valitsin ja mustat college housut, sekä hieman yli ison, valkoisen paidan. Sääli ettei täältä löytynyt kokoani olevia tissiliivejä. Ehkä poikkeaisin jossain välissä johonkin vaatekauppaan.
Kuulin oven käyvän alakerrassa. Raotin ovea varovasti ja kuuntelin ketä sieltä tuli. Arvatenkin Jehu, Sergei ja Lare.
- Susanin mielipide ei tässä paina. Se lähtee mukaan halusi tai ei. Jos tulee ongelmia niin tännehän ne yrittävät ensimmäisenä.
Kuulin Sergein sanovan. En ajatellut lähteä alakertaan, heidän mukaansa. Paiskasin oven kiinni ja menin sängylle istumaan. Peitin kasvoni käsilläni. Säpsähdin, kun ovi avautui. Jehu astui huoneeseen ja lukitsi sen perässään visusti. Sanaakaan sanomatta mies istui viereeni sängylle.
- Susan… Sinun kannattaa lähteä mukaan suosiolla. Olet vielä isommissa ongelmissa yksin.
En vastannut mitään. En edes katsonut Jehua.
- Kuunteletko sinä?
Huokaisin syvään vastaukseksi. Jehu kaatoi minut äkisti sängylle selälleen, tuijotti pitkän tovin minua sanomatta mitään. Lopulta se hetki päätyikin suudelmaan. Minä jopa vastasin siihen. Hyökkäsin itse Jehun kaulaan ja aloin vaistomaisesti lopulta riisua tämän paitaa. Jehun kasvoilta saattoi aistia voitonriemuisen ilmeen. Hiukseni olivat vielä hieman kosteat, ainoa asia mikä siinä tuntui epämukavalta. Jehun mielestä olin aina kaunis. Ei väliä tilanteesta tai paikasta. Olinko itkenyt vai nauranut. Jehu riisui puhtaan paitani ja avasi rintaliivini. Liivien alta paljastui Jehun suosikit, 80C rinnat. En siis ollut mikään pieni rintainen. Tuttu ja turvallinen tunne valtasi minut mieheni hyväillessä rintojani ja alkaen tehdä työtä myös housujen puolella. Colleget oli helppo vetää pois jalastani. Arvelin jo Jehun kommentoivan jotakin boxereistani, mutta ei, ne lähtivät saman tien. Jehu riisui omat housunsakin ja asettui varovasti päälleni suudellen kaulaani intohimoisesti.
***
Jokainen Jehun kosketus sai minut värähtämään nautinnosta. Huokailin hiljaa kokoajan. Yritin vaientaa ääntäni muiden takia. Ketään tuskin meidän sessiot kiinnostivat. En tiennyt miten ajauduimme taas tähän, vaikka käytännössä olimme riidoissa. Sovintoseksiä! Nautin siitä silti. Jehu käsitteli minua kuin hentoa kukkasta kämmenellään. Kaiken kruunasi Jehun sisääni laukeaminen. Tunne oli kun en olisi koskaan harrastanut näin ihanaa seksiä! Jehu nousi hieman ylemmäs ja katsoi minua hikikarpalot otsallaan. Hänen hengityksensä oli kiivas ja lihaksikas, timmi vartalo lepäsi päälläni. Annoin vielä suukon Jehun huulille. Ehkä riitamme oli sovittu.
Saimme puettua päällemme.
- Jehu… En silti aio lähteä mukaanne. En halua. En ole millään lailla osallinen tähän.
Jehu näytti vaivautuneelta.
- Minä en valitettavasti tee päätöksiä tässä kohtaa sinun suhteesi.
Jehun sanat porautuivat takaraivooni. Jos Jehu ei voinut vaikuttaa tähän, minulle ei hirveästi olisi vaihtoehtoja. Itsepäisyyteni saattaisi kyllä auttaa asiaa. Yrittänyttä ei laiteta, niin se on.
Koko porukka lähti ulos. Lare istui kuskin paikalle. Jehu siirtyi pakettiauton takaosaan. Mitä vähemmän edessä oli porukkaa näkösällä, sen parempi.
- Onnea matkaan.
Tokaisin ja lähdin kävelemään takaisin sisälle. Aki tarttui huppuuni ja kiskaisi minut takaisin.
- Kyytiin siitä. Vaadit itse minua mukaan, joten ala mennä.
Katsoin Akia epäilevästi ja kieltäydyin menemästä kyytiin. Aki menetti malttinsa, muttei käyttäytynyt koommin väkivaltaisesti vaan tuuppasi minut väkisin kyytiin, nousi itsekin kyytiin ja kiskoi ovet kiinni. Istuin päättäväisesti keskellä pakun lattiaa enkä luonut silmäystäkään Akille. Lopulta miehen istuuduttua muiden mukana pakun lattialle nojaten seinämiin, syöksyin ovelle ja ryskytin niitä ja huusin apua. Eihän sitä kukaan kuullut tietenkään. Jehu aikoi tulla luokseni, mutta Aki kerkesi ensin. Tunsin miehen kädet omissani hänen kiskaistessa minut jalkojensa väliin. toisella kädellä tämä piti omia käsiäni selkäni takana ja toisella tukki suuni. Yritin potkia ja riuhtoa, mutta Akiin se ei tehnyt mitään vaikutusta eikä aiheuttanut mitään ongelmia minun pitelemisessäni.
- En lähde mukaanne! Päästä, tai ilmiannan teidät itse!
Aki ei välittänyt. Tiesi varmasti, että jättäisin sen vain uhkaukseen, en saattaisi itseäni ongelmiin.
Matka kuitenkin alkoi ja aloin hiljalleen rauhoittua, en selvästi voinut yhtään mitään Akille. Istuin hänen otteessaan pakettiauton lattialla ja sain jopa taas vapauden puhua, mutta olin hiljaa.
- Ollaan varmaan kohta perillä. Lare soittaa vaan jos jotain ongelmia tulee.
Akin itsevarma äänensävy valoi varmasti luottamusta jokaiseen, muttei minuun. Olimme matkustaneet varmaa puoli tuntia. Lopulta auto pysähtyi. Kuulin oven käyvän ja säpsähdin hieman. Aki tiukkasi hieman otettaan ja tukki varmuudeksi suuni kädellään. Olin hermostunut, ihmekös tuo? Yritin olla rauhallinen. Nyt oli kriittisin tilanne. Kuulimme oven käyvän uudestaan, homma oli hoidettu. Auto lähti taas liikkeelle. Ajoimme varmaan muutaman kilometrin. Taas auto pysähtyi. Ovi kävi ja Lare tuli avaamaan auton takaosan.
- Onko homma hoidossa?
Lare hymähti Akille vastaukseksi ja ojensi Sergeille my little pony repun. Söpöä. Sisältö oli vain hieman eri kuin mitä ehkä tarhaikäiselle pikkutytölle kuuluisi. Olimme pysäköineet johonkin keskelle pöpelikköä. Ilmeisesti juuri tämän takia. Lare ajoi pois kaupungin tungoksesta, jotta sai asian selväksi Akille. Koin tilaisuuteni tulleen ja loikkasin ulos paketti autosta. Aki ei kerennyt millään ottaa minusta enää kiinni. Livahdin nohevasti myös Laren ohitse ja jatkoin pinkomista kohti tuntematonta metsää.
- Perään!
Kuulin Akin huutavan ja lisäsin vain vauhtia. Adrenaliini sai hippulat vinkumaan sisälläni ja jatkoin vain juoksemista. Kuulin perässäni askeleita, kaikki eivät varmasti lähtisi perääni. Lasti oli heille tärkeämpi. Juoksin tuntemattomalla alueella. Äärimmäisen viisasta. Lopulta minua vastaan tuli verkkoaita. Sen takana näkyi työmaa ja kaivinkoneita. Toivo oli jo siinä vaiheessa menetetty. Askeleet lähenivät ja en edes vaivautunut katsomaan kuka näistä väkivaltaisista paskiaisista seisoi takanani.
***
Askeleet hidastuivat kävely vauhtiin. Nojauduin toisella kädellä verkkoon ja puristin sitä nyrkkiin. Joku laski kätensä olalleni. En säpsähtänyt.
- Susan… Nämä alkavat olla viimeisiä varoituksia. Takaan, että Aki ei enää katso tekojasi hyvällä.
Sergeihän se oli. Mittani oli aivan täynnä. Oliko helpompi luovuttaa. Sergei halasi minua takaa päin ja valutin ensimmäiset kyyneleet Sergein takia.
- Sergei! Päästä se!
Kuulin Akin äänen. Nielaisin kovempaan ääneen kuin mitä oli tarkoitus. Sergei irtaantui äkisti minusta ja käännyin automaattisesti ympäri. Sain ensimmäisenä läimäyksen suoraan kasvoille avokämmenellä. En varautunut lyöntiin ja kaaduin sen voimasta puoli kompastuen maahan vatsalleni. Nousin saman tien polvilleni, kuin uhmatakseni Akia. Kuulin samaisen tutun äänen, kuin joskus aiemminkin. Akilla oli aivan varmasti kädessään ase. Voisin lyödä siitä vaikka vetoa. Tunsin miehen tarraavan virheettömään hiuskuontalooni tiukalla otteella. Aki siirsi aseen ohimolleni.
- Ja nyt jumalauta huora jos sä et kuuntele hyvällä…!
En ollut koskaan kuullut Akia niin vihaisena. En uskaltanut vastata yhtään mitään. Aki aisti varmasti pelkoni. Tämän viattomaan aatteen jälkeen Aki oli jo siirtänyt aseen pois ohimoltani, laukaissut sen ja nyt sisimpäni täytti vain kauhu ja kipu. Pohkeeni pulppusi verta metsikön hennolle sammalikolle. Huusin, mutta en kuullut omaa ääntäni. Aseen ääni sai korvani tinnittämään. Käännyin selälleni ja haukoin henkeäni, itkin ja huusin vuoron perään. Näin heikosti Akin sanovan jotain Sergeille. Mies poistui. Siinä samassa Sergei polvistui jo vierelleni ja puhui jotain, en vieläkään kuullut mitä. Saatoin huomata jopa Sergein silmäkulmassa kyyneleen.
Makasin varmaan vartin maassa ja tilanne alkoi rauhoittua, tosin olin lähes menettänyt tajuntani. Oikea pohkeeni oli kuin tulessa. Sergei oli tehnyt siihen hupparistaan puristus siteen. En enää ymmärtänyt mitään ulkopuolisesta maailmasta. Sergei nosti minut käsi varsilleen ja käveli halki metsän takaisin pakettiautolle. Olin kauttaaltani aivan kalpea. Pääsimme takaisin muiden luo. Sergei laski minut auton takaosaan ja loi vihaisen mulkaisun Akiin. Jehu oli aivan kauhuissaan ja sanaakaan sanomatta hän syöksyi luokseni ja nosti syliinsä puoli istuvaan asentoon.
- Susan, pysy tajuissasi.. Sergei, soita Carlille.
Kuka hitto oli Carl? Se oli minulle vielä arvoitus. Pysyin jotenkuten hereillä ja yritin kommunikoida Jehun kanssa, mutten yksinkertaisesti kyennyt. Lopulta kuitenkin menetin tajuntani.
Heräsin kovaan jomotukseen ja kipuun pohkeessani. Joku minulle täysin vieras mies kopeloi ampumahaavaani.
- Luoti on nyt poistettu… Toivottavasti ymmärrätte, että on ihme, että sain Susanin hoidettua täällä. Veren hukka oli valtava. Mistä tämä lähti liikkeelle?
Mies puhui ja vilkuili porukkaa ympärillämme.
- Herkästä liipaisin sormesta.
Sergei loi katseensa Akiin, joka oli selin meihin päin ja nojasi vain tyynesti seinään. Mies ei sanonut mitään.
- Kiitos, Carl. Mitäs nyt?
Carliksi nimitetty mies kohautti pienesti harteitaan.
- En ole vielä virallisesti lääkäri, hyvä kuitenkin että kutsuitte minut. Teidän maineella ei ole paljon varaa olla sairaalassa luotia poistattamassa. En ole varma, mutta jos huonosti käy, Susan ei ehkä enää kävele kokonaan omin avuin. Jänteet ja suurin pohjelihas ovat luultavasti vaurioituneet. Suosittelen nyt kulkemaan kainalosauvoilla, mikäli hän pystyy. Ja jos tuntoa on polvesta alaspäin jalassa, on myös toivoa.
Carl sanoi ja katsoi vielä tovin minua nousten lopulta ylös.
- Odota…
Sanoin hiljaa ja katselin ympärilleni. Siinä vaiheessa myös Aki kääntyi ympäri. Nousin kunnolla istumaan, olin yhä Jehun sylissä.
- Tunnen kyllä jalallani.
Pohkeeni oli paketoitu. Laskin jalkani varovasti lattian tasalle. Tunsin sillä. Vasen jalka oli täysin normaali, oikeassa jomotus tuntui, mutta tunsin lattian jalkani alla. En noussut kuitenkaan seisomaan.
- Pärjään kyllä yhdelläkin kepillä.
Sanoin varman oloisesti ja vilkaisin Jehua, joka näytti äärimmäisen hämmentyneeltä. Varmaan jo siksi, että olin kovin välinpitämätön tapahtumien suhteen.
- Kiitos, Carl.
Minä sanoin vielä, ja mies poistui.
Kului varmaan liki tunti. Makasin sängyssä. Yläkerrassa, siellä omassa huoneessani Akin kartanossa… Sergei saapui huoneeseen ja toi minulle pyytämäni kainalosauvan. Onneksi ei tarvinnut kävellä yläkertaan. Jehu kantoi minut kuin prinsessan.
- Sergei, mee ala kertaan.
Kuulin Akin äänen. Tiesin hyvin, että keskusteluahan tässä oli varmasti tulossa. Sergei poistui sanaakaan sanomatta. Nousin sängylle istumaan. Lopulta katseemme kohtasivat, se hetki jatkui ikuisuuden.
***
Aki ei pitkään aikaan tehnyt elettäkään tullakseen lähemmäksi tai sanoakseen mitään. Katsoi vain pitkään arvioiden.
- No oliks sulla jotain asiaakin?
Kivahdin, kun aloin kyllästyä tuohon jatkuvaan tuijotukseen. Aki ei sanonut mitään. Lopulta tämä kuitenkin asteli lähemmäs ja istuutui sängyn reunalle.
- Toivon, että viimein ymmärrät osasi tässä pelissä. Mikäli aiheutat vielä ongelmia, en epäile ensi kerralla laukaista asetta ohimollasi.
Värähdin Akin sanoista, mutten luonut enää katsettanikaan häneen. Aki ei ilmeisesti pitänyt siitä. Äkkiä havahduin jo siihen, että Aki oli nostanut lattialta kainalosauvan ja painoi sen molemmilla käsillä rintakehääni. En mitenkään jaksanut taistella vastaan vaan lysähdin selälleen sängylle. Akin kasvot tavoittelivat omiani. Hengitykseni kiihtyi äärimmilleen. Akin jalat olivat molemmin puolin vyötäröäni ja mies lähes istui vatsani päällä, mutta paino oli kyllä kainalosauvan päällä. En edelleenkään voinut, enkä uskaltanut sanoa mitään. Kuuntelin vain.
- Menikö asia perille!
Akin ääni kaikui varmasti alakertaan asti. Sen sanottuaan oloni helpotti ja Aki irrotti otteensa ja nousi ylös päältäni. Mies kääntyi selin minuun ja seisoi hetken sängyn vieressä. Tilaisuuteni koitti, olin tarpeeksi vihainen. Niin vihainen, etten enää hallinnut mieltäni. Otin kainalosauvan, kohotin sen ja otin vauhtia aikoen lyödä Akia takaraivoon. Aki kääntyi äkisti ja nappasi sauvasta kiinni.
- Ohi meni.
Ainoa lause, jonka Aki sanoi ja tarttui hentoon käsivarteeni ja kiskaisi minut yhdessä vedolla lattian tasanteelle. Aki painoi jalkansa rintakehälleni ja käänsi luistonestopiikin kainalosauvan päähän, otti vauhtia ja iski sen kohti kasvojani. Väistin liikkeen, vaikka tiesin, ettei Aki sillä olisi lyönyt. Se oli silti suora reaktio. Piikki jysähti lattiaan ja upposi niin syvälle kuin pääsi. Lyönnissä todella siis oli voimaa. Yritin silti pullikoida Akia vastaan ja nousta ylös. Raivon partaalla oleminen ei ollut vahvuuteni, kuten mainitsin aiemmin, en lainkaan hallinnut itseäni.
Jehu, Romeo, Lare ja Sergei ilmaantuivat saman tien yläkertaan kun jysäys oli kuulunut. Aki nojaili tyynesti kainalosauvaan ja vilkaisi muita reagoimatta mitenkään.
- Tota… Aki, mitä sä teet?
Oli Laren ensimmäinen kysymys. Aki hymähti ja katsoi minua suoraan silmiin.
- Te voisitte lähtee käymään huvilalla ja hakea sieltä loput tavarat tänne. Susan jää nyt kotiarestiin.
Aki hymähti, ehkä jopa hieman naurahti perään.
- Mut sielhä voi mennä pari päivääkin jos tiet on huonossa kunnossa, matka on sen verran pitkä!?
Sergei jatkoi hiiltyneenä.
- Toivottavasti ovat huonossa kunnossa.
Se oli Akilta selvä vastaus, että tämä halusi olla kanssani kahden sen ajan. Porukka nyökkäsi kääntyi lähteäkseen.
- Jehu! Oota!
Huusin, jonka jälkeen Aki nosti jalan päältäni. Raahauduin lattiaa pitkin kontaten Jehun luokse ja nousi tätä vasten seisomaan.
- Haluan miettiä asioita kaikessa rauhassa. Tässä on tapahtunut aivan liikaa. Haluan pitää taukoa.
Näin sivusilmällä Sergein virneen. Jehu nyökkäsi ymmärtävästi ja antoi suukon poskelleni.
- Koeta pärjätä.
Jehu sanoi vielä ja saatoin jopa nähdä hänen vetistyvät silmänsä, ennen kuin hän kääntyi pois minusta ja lähti talosta.
Kuulin pakettiauton äänen pihalta sen kaasutellessa kohti kaukaista huvilaa. Kaiken järjen mukaan Aki oli muuttanut sieltä tänne. Istuin taas kerran sänkyni reunalla mököttämässä. Aki oli jossakin päin taloa, mahdollisesti väijymässä jos keksisin jotain hirmufiksua. Vihani oli laantunut ja päätin tehdä jotain hyödyllistä. Otin sauvan ja asetin sen käsivarteeni niin kuin kuuluu ja lähdin matkaamaan kohti alakertaa. En uskaltanut laskea jalalleni koko painoa, vain osan, mutta pääsin kuitenkin liikkumaan portaita pitkin alakertaan. Vilkaisin keittiöön. Tiskialtaan luona oli muutama kahvikuppi ja muita astioita. Olihan täällä tiskikonekin, mutta päätin ajankulukseni tiskata pienenmäärän astioita. Asetin sauvan nojaamaan apupöytään ja laskin altaisiin vettä. Alotin tiskauksen ja seisoin yhden jalan varassa paikoillaan. Aki astui huomaamattani keittiöön ja käveli suoraan taakseni. Miehen koskettaessa hiuksiani, säpsähdin, mutten kääntynyt tai sanonut mitään. Aki siirsi kaikki punaiset hiussuortuvani sivuun ja kosketti toisella kädellä kaulaani varovasti. Suustani oli lipsahtaa hiljainen inahdus, mutta pysyin vaiti. Aki siirsi kätensä vasemmalle rinnalleni ja puristi kevyesti. Hän painautui aivan kiinni selkääni ja tuki minua kunnolla, jotta kestin yhdellä jalalla pystyssä.
- Tiedän varsin hyvin, että nautit siitä. Olet upea nainen, vaikka luonteesi taistelee toisinaan kauneuttasi vastaan. Tiedätkö… Laskin sinut Jehun luo, koska tiesin mitä aiot sanoa hänelle. Olen odottanut tätä turhankin pitkään.
Kuuntelin Akin sanoja hämmentyneenä.. Ensin Jehu, sitten Sergei ja nyt Aki. Aioin kääntyä katsomaan Akia, mutta tämä esti minut.
- Ja koska sinäkin haluat sitä, saat jatkaa odottamista.
Aki poistui keittiöstä. Jäin hölmistyneenä seisomaan paikalleen tuijotin vain vettä altaassa.
***
Olin aikeissa sanoa paljonkin Akin perään, mutta vaikenin.
- Vitt….!
Tuhahdin kun Aki oli mennyt. Minulla ei ollut aikomustakaan poiketa Akin viereen. Kyllä hän oli asian oikein aistinut ihan alkumetreillä, mutta ei. Ei enää. Sergei ja Jehu olivat suurempi ongelma. Toisaalta välitin Jehusta paljon, mutta elämämme oli kaunista vain kun Jehu oli toisessa maailmassaan. Sergei välitti minusta aidosti, kaikesta huolimatta.
Etsin Akia pitkin kämppää. Löysin hänet lopulta ulkoa terassilta.
- Aki…
Mies kääntyi katsomaan minua ja odotti jatkoa.
- Oot varmasti… Ymmärtäny jotain aivan väärin…
Aki hymähti ja ryysti oluttaan tölkistä.
- En. Testasin vain. Se on Sergei, vai mitä?
Nyökkäsin vain vastauksena ja istuin Akin toiselle polvelle, kun muut tuolit olivat märkiä. Laskin kepit maahan odottamaan.
- Tulen hulluksi. Alun perin rakastin… Ei… Ehkä ihastuin vain Jehuun. Suhteemme oli kaunista vain Jehun ollessa päissään. Silloin hän aidosti rakasti minua.
Tuntui typerälle puhua asiasta Akille millään tavalla.
- Sergei ajoi Jehun isoihin vaikeuksiin. Eihän se mitään ole siihen verrattuna että Jehu oli päästä hengestään takiani. Enää minä en ole kenellekään velkaa, muut ovat kyllä edelleen minulle.
Ihme kyllä en pelännyt Akia vaikka hän oli ampunut minuakin. Ajatellessani asiaa, haavaani hieman vihlaisi.
- Miksi ette vain unohda koko sotkua ja aloita puhtaalta pöydältä?
Aki laski kätensä olalleni. Säpsähdin.
- Kuule, juttu on näin: me olemme pieniä nilkkejä tässä jupakassa. Jos emme hoida tätä loppuun, joku joutuu lopulta varmasti kuseen. Mutta en voi vaatia sellaista summaa omalta veljeltäni… Romeo ei alun perinkään ollut millään lailla syyllinen koko sotkuun. Välikädet eivät vain tehneet sitä hommaa joka heille annettiin. Mutta kuten aina, kyllä minä jotain keksin.
Huolestuin Akin sanoista paljon. Jos joku joutui kuseen joka tapauksessa, jos hommaa ei hoideta loppuun?
Samassa Aki sai tekstiviestin. Hän luki sen, hymähti ja laittoi puhelimen taskuunsa takaisin.
- Matka sujuu joutuisasti. Tiet on hyvässä kunnossa. Nyt toivotaan vaan, ettei ne isommat kihot löydä tänne. Maksu on jo nyt niin paljon myöhässä, että en voi ottaa riskiä sinun suhteesi jos he tänne löytävät.
En vastannut mitään. Istuin vain Akin polvella.
- Miksei vanhempasi muuten ole palanneet?
Utelin mahdollisuuden tultua. Ensin Aki kohautti harteitaan…
- Eivät varmaan koskaan. Siihen suuntaan he viittasivat lähtiessään.
En välttämättä halunnut tietää enempää Akin perhetaustoista, joten vaikenin kuullessani mahdollisen totuuden.
Istuimme keittiönpöydän ääressä syöden iltapalaa. Hämärä painoi jo kovaa vauhtia pihalla. Kello oli ehkä pian 20.00. Ruoka ei maistunut. Olin kamalan jännittynyt kokoajan. Aki havahtui selvästi johonkin, vaikka minä en kuullut mitään.
- Se ei muuten ole meidän paku. Nyt vauhtia..!
Nousin tuolista niin ripeästi kun pääsin, mutten kyennyt liikkumaan keppien kanssa kovin nopeasti. Aki nappasi minut äkkiä käsivarsilleen ja kantoi minut suoraan rakennuksen valtavaan pääaulaan ja laski minut taas maahan. Hän avasi kellarin luukun ja heitti kepit sinne.
- Sinä myös, hophop!
Aki hoputti ja laskeuduin yhden jalan varaan tikapuille ja Aki sulki luukun ja laittoi maton takaisin paikalleen. Kellari oli pilkkopimeä, mutta löysin onneksi valokatkaisijan. Huolestuin suunnattomasti, kun näin hyllyt seinillä, jotka notkuivat amfetamiinia ja bileaineita. En tiedä miksi, mutta meinasin kiljaista. Tukin suuni ja lysähdin istumaan kylmälle kivilattialle. Keskityin kuitenkin siihen, mitä yläpuolellani tapahtui. Kuulin useammat askeleet ja vaikeasti Akin äänen.
- Kyllä te rahanne saatte. Näissä hommissa vaan ei aina mene kaikki niin kuin suunnitellaan. Luulisi teidän tietävän.
Aivan kuten Aki oli pelännytkin. Ne ’isot kihot’ joita en tuntenut, tunkeutuivat tänne ja löysivät siis Akin piilopaikan.
- Missäs ne aineet sitten on?
Joku täysin vieras ääni kysyi.
- Siitä en tiedä. Saan kyllä asiat selville. Vannon sen.
Aki kuulosti rauhalliselta. Aivan kuin tämä olisi arkipäivää ja itsehän olin aivan paniikissa! Kuulin tömähdyksen.
- Tämä vain varoituksena, jos satut vielä kerran epäonnistumaan.
Seuraava asia, jonka lauseen jälkeen kuulin, oli huuto, joka raastoi suorastaan sydäntäni. Akin huuto.
***
Reagointikykyni oli täysin kadonnut tilanteen takia. Jouduin hetken miettimään tekosiani. Kuulin oven käyvän ja saman tien aloin ryskyttää lattialuukkua kainalosauvalla.
- Aki! Aki avaa!
Huusin minkä ääntäni sain. Kuulin välillä jokusen kirosanan ja yritin kaikella voimalla avata luukkua tuloksetta. Lopulta kuulin mattoa siirrettävän ja luukku aukeni. Viskasin kepin takaisin hallin tasanteelle ja kiskoin itseni yksijalkaisena pois kellarista. Kun lopulta pääsin taas normaalille lattialle, olin aivan hiestä märkä punnerruksen voimasta.
- Aki! Mitä tapahtui?
Akin olkapää oli pois sijoiltaan. Ei kovin kaunis näky. Hetkeen mies ei sanonut mitään. Vääristeli vain kasvojaan kivun takia.
- Hitonko väliä, mitä tapahtui… Laita se paikalleen…
Akilla oli tuskahiki otsallaan. En pysyisi itse tajuissani jos laittaisin olkapään paikalleen. Olin jo pyörtyä ajatuksesta.
- Susan, herätys! Tee se!
Aki huusi ja aloin vaistomaisesti toimia käskystä. Luu tuntui äärimmäisen epämukavalta käteni alla. Valutin kyyneleitä. Kuvotus ja pelko kaivoivat mieltäni. Aki puri hampaitaan yhteen lähes verille asti, lopulta kuului kunnon rusahdus ja sain luun väkisin väännettyä paikalleen. Mies makasi tajuissaan lattialla. Raskaasti, mutta vapautuneesti hengittäen.
-Kiitos…
En vastannut heti. Yllätyin kiitoksesta. Muistin kuitenkin äskeisen näkyni kellarissa.
- Miksi valehtelit heille? Miksi sanoit ettet tiedä missä aineet ovat?
Vastauksena Aki kohautti vain harteitaan ja nousi jo istuma-asentoon.
- Kait halusin pelata vain lisää aikaa. Tarvitsen sitä, jotta saan lähimmät turvaan.
Lopulta hän nousi maasta ylös asti, pyöräytti hieman olkapäätään ja lähti kävelemään yläkertaan. Sammutin valon kellarista, suljin luukun ja huolittelin sen piiloon matolla. Otin kepin ja klenkkasin Akin perään yläkertaan. Portaat olivat suorastaan raivostuttavat noustavat. Läähätin jo puolessa välissä. Normaalisti en olisi ollut tästä moksiskaan, mutta yksijalkaisena ei sekään ollut helppoa. Luovutin lähes ylimmällä rappusella ja istuuduin hetkeksi. Olin miettinyt pitkään tilannettani. Mielenterveyteni reistasi pahasti. Ajatukseni heittelehti miten sattuun, enkä todellakaan tiennyt mitä halusin. Itkin toisinaan hysteerisesti ja välillä olin aivan oikealla raiteella. Olin yksin valtavan miesjoukkion keskellä, joista kaikki olivat narkkareita ja osa lisäksi väkivaltaisia.
Hipsin lopulta Akin perässä huoneeseen, jonne tämä oli mennyt. Hän istui sänkynsä reunalla nojaten käsillä polviinsa. En saanut katsettakaan tullessani huoneeseen. Jätin kepin nojaamaan seinään valokatkaisijan viereen ja otin varovaisesti askeleen. Jalkani kesti painoa. Ei täydellisesti, mutta niin hyvin, että pääsin rauhallisesti kävelemään sängylle asti. Istuuduin.
- Meidän on pakko miettiä teidän kaikkien turvallisuutta. En voi vaarantaa sinua tai ketään muutakaan tämän takia.
Naurahdin tarkoituksella ääneen.
- Olisit miettinyt sitä ennen kuin ammuit minua tai Jehua.
Laitoin kädet puuskaan totisen näköisenä ja puhahdin hieman vihaisena.
- Pidä suusi kiinni nainen, kun et mistään mitään tiedä.
Ajattelin, etten jää kuuntelemaan yhtään enempää kitinää tästä asiasta ja aioin lähteä jatkamaan muita hommia, mutta Aki kiskaisi minut kädestä takaisin istumaan.
- En nyt tarkoita sitä ihan noin. Rauhoitu.
Minua ei erityisemmin kiinnostanut vastata lauseeseen mitään. Kohautin hartioitani huokaisin syvään.
- Jehulta tuli äsken viesti. He ovat huomen aamuna takaisin täällä.
Kiinnostuin viimein aiheesta.
- Matka on mennyt hyvin?
- Kyllä, mutta Sergei on käyttäytynyt oudosti koko matkan. Ehkä hieman uhkaavasti. Paras pitää häntä hieman silmällä. Emme tiedä mikä tässä odottaa.
Vaikenin taas. Mikä Sergeitä vaivasi? Mitä teen Jehun ja Sergein kanssa..? Heidän välillä? Olin tavattoman väsynyt vatvomaan asioita. Ennen kuin sen enempää ajattelin, olin jo nukahtanut.
Aamu valkeni. Raottelin varovasti silmiä kun auto hurautti pihaan. Olin nukkunut yöni puoliksi Akin sylissä. Aki oli istuma-asennossa ja vielä täydessä unessa, kun tuuppasin häntä hereille. Hän hätkähti tuuppaustani ja siristeli silmiään kirkkaan päivänvalon takia.
- Johan on niskat jumissa. Äänestä päätellen Jehu ja muutkin ovat saapuneet.
Nyökkäsin vastaukseksi. Auton ääni oli tuttu. Kurkkasin ikkunasta alas ja siellähän se tuttu pakettiauto odottelikin. Porukka asteli sisään. Kävelin kohti alakertaa rauhallisesti kaiteensa kiinni pitäen. Jalkaan kyllä jomotti, mutta onneksi keppiä ei tarvinnut kokoajan kuljettaa mukana. Tukea oli helppo ottaa.
Ala-aulassa oli koko nelikko. Romeo, Jehu, Sergei ja Lare.
- Missä Aki on?
Romeo avasi ensimmäisenä suunsa. Samassa Akikin astelin aulaan ja silmäili vuoroin kaikkia, pisimpään Sergeitä.
- Mikäs tässä nyt oli ongelmana?
Sergei loi kylmän katseen Akin kysymykseen vastauksena. Kukaan ei sanonut mitään. Tilanne oli painostava.
- Te kaikki voisitte painua helvettiin oman turvallisuutenne takia.
Säikähdin lausetta, joka valui vuolaana ulos Sergein suusta. Samassa Jehu ja Lare tarrasivat jo Sergeitä käsistä, kun tämä yritti syöksyä johonkin. Ilmeisesti minua kohden. Kaksikko painoi Sergein maata vasten ja piteli siinä.
- Lopettakaa!
Huusin ennen kuin enempää ajattelin. Aki vilkaisi minuun ja tiesi vallan hyvin mistä oli kyse. Jehu oli äärimmäisen epävarman näköinen vilkaistessaan minuun.
- Päästäkää se.
Aki laskeutui Sergeitä lähemmäs toinen polvi lattiassa. Jehu ja Lare olivat irrottaneet otteensa ja odottivat nyt Akin seuraavaa siirtoa.
- Minusta tuntuu, että Sergein kannattaa antaa olla hetki Susanin kanssa kahden. Menkää yläkerran vierashuoneeseen.
Tottelin Akin käskyä ja siirryin portaille ennen Sergeitä ja tuen kanssa kiipesin ylös. Sergei nousi maasta, vilkaisi Jehua vihaisena ja asteli perässäni huoneeseen.
Oven lukkiuduttua kaikki hiljeni. Toivoin totisesti, että olin turvassa tämän miehen seurassa.
- Sergei… Kerro mulle mikä on?
- Sinä! Kun olisit kuullut Jehun voivottelun pakettiautossa, ymmärtäisit. Pistät sen miehen pään pyörälle ja monen muunkin! Mutta kuten sanottua, Jehu ei tiedä haluaako sinulta mitään muuta kuin seksiä.
Avasin suuni, mutta mitään sanoja en saanut ulos. Oliko Jehu pelleillyt kanssani koko tämän ajan? Olin sanoin kuvaamattoman vihainen. Suorastaan raivoissani! Sergei aisti sen.
- Ja Jehu kertoi sen sinulle!? Miksi!?
- No oli siinä muitakin kuulemassa. Eli Romeo ja Lare. Muut ottivat asian rauhallisesti, paitsi minä. Mutta voit uskoa, että Romeo, sekä Lare ovat myös raivoissaan.
Huokaisin ehkä hieman syyllisenä.
- Rakastin Jehua valtavasti alkuun. Aloin vain tuntea oudon tunteen… Ettei Jehu välitä minusta samalla tavalla. Tunteeni hiipuivat ja halusin tauon. Ja nyt… En halua enää mitään.
Iskin molemmat nyrkkini vauhdilla vierashuoneen työpöytään. Romahdin polvilleni itkien. Sergei yritti tulla lähelleni, mutta tönin häntä kauemmas ja torjuin täysin. Hän ei luovuttanut vaan tarrasi minuun tiukasti kiinni ja halasi. En vain jostain syystä luottanut edelleenkään täysin Sergeihin. Lopulta lakkasin vastustelemasta Sergeitä ja uskalsin elää siinä hetkessä. Siinä todellisuudessa, että Sergei halusi ilmeisesti vain hyvää.
- Tämä ei jää tähän…
Mutisin itsekseni ja vapautin itseni Sergein otteesta. Ihme kyllä, Sergei ei edes yrittänyt estää minua lähtemästä huoneesta. Syöksyin kivusta välittämättä alakertaan suoraan oleskeluhuoneeseen. Etsin katseellani Jehun ja astelin määrätietoisesti hänen luokseen ja läimäytin voimalla poskelle.
- Pa*kiainen! Tapan sut, usko huvikses!
Jehu näytti ällistyneeltä. En vain kerinnyt lyömään toista kertaa, kun Aki jo alisti minut polvilleen maahan.
- Rauhotu! Älä rupea leikkimään isompien poikien kanssa.
Aki antoi suukon poskelleni samalla kun piteli käsiäni kiinni. Aivan kuin hän olisi tahallaan halunnut ärsyttää Jehua.
- Susan mikä hitto sua vaivaa?
Ahdistus oli valtava. Lähes itkin Akin otteessa, mutta pidätin tunteitani niin kauan kuin pystyisin. Jehu astui lähemmäs minua ja polvistui eteeni. Olin itsekin polvillani.
- Rakas, koeta nyt rauhoittua.
Se oli minulle viimeinen pisara. Sylkäisin vihoissani Jehun kasvoille.
***
Jehu pyyhkäisi tyynesti sylkeä kasvoiltaan kämmenellään.
- Jos muutkin kerran tietää, saa kai Akikin tämän kuulla? Jos kaltaisesi pa*kiainen ei oikeasti ymmärrä mitään tunteista, saisit saman tien suksia suohon! Vihaan sinua! Etsi huorasi muualta.
Nyt vuosivat ensimmäiset kyyneleet lattialle. Aki kiristi hieman otettaan. En todellakaan tiennyt miksi. Jehu vaikutti närkästyneeltä ja vihaiselta.
- Edes sinulla ei ole oikeutta puhua minulle noin.
Äänensävy oli kuitenkin tyyni. Jehu hillitsi itsensä toistaiseksi hyvin. Romeo oli varautuneen näköinen ja Lare taas välinpitämätön.
- Aki..
Sergein ääni kuului. Samassa Aki kiskaisi housujen vyötäisiltä aseensa ja osoitti sillä Sergeitä.
- Älä tule yhtään lähemmäs.
Tiesin, että Aki voi tehdä ihan mitä tahansa jos tahtoi.
- Aki, älä… Anna sen olla…
Rukoilin levätessäni polvillaan Akin tiukassa otteessa toisessa kädessä. En jaksanut pullikoida vastaan, tai en ehkä kävelisi enää koskaan. Sergei seisoi takanamme kädet pystyssä ja odotti seuraavaa liikettä. Hiljalleen Aki laski otteensa ja laski aseensa pitäen katseen Sergeissä.
- Anna niiden toimia.
Sergei jäi tottelemaan Akin ohjetta. Romeo, Aki, Sergei ja Lare siirtyivät hieman kauemmas meistä, mutta jäivät aulaan. Nousin seisomaan samaa tahtia kuin Jehukin.
Pitkän painostavan hiljaisuuden jälkeen mietin, josko olisin vain paennut tilanteesta, mutta helpompi tämä oli selvittää nyt.
- Tarkoitukseni oli puhua tästä kanssasi, mutta taisit kuulla tämän jo aiemmin joltakin juorukellolta. Jos olet jo nyt noin hyökkäävä, on parempi jatkaa siitä mihin alun perin jäimme. Ennen kuin muutit luokseni.
Muistin siitä ajasta vain sen, miten Jehu oli alistanut minua kerta toisensa jälkeen ja nöyryyttänyt aina tilaisuuden tullen. Olin puolivahingossa rakastunut. Valitettavasti se rakkauden tunne oli tiessään ja jäljellä oli nyt vain viha ja pelko tulevasta. En ollut vastannut Jehun uhkaukseen mitään.
- Kuulitko!?
Mies huusi ja tarrasi hiuksiini taivuttaen päätäni taemmas. Laskeuduin takaisin polvilleni ja purin hampaita yhteen, jotten inahtaisikaan vastaukseksi. Hiuksista kiinni pitäminen ei ollut niinkään kivuliasta, vain äärimmäisen epämukavaa.
- Tässä on syy, miksi menetin hermoni Susanin kanssa.
Aki puhui veljelleen.
- Tuo nainen on niin kovapäinen ja itsenäinen, etten ole koskaan kohdannut moista. Kuten olen sanonut, että tuliset tapaukset viehättävät kaikella tapaa. Susan on äärimmäisen sinnikäs. Kauniskin vielä. Ehkä tuon itsepäisyyden ja sinnikkyyden takia on hyvä, että hän on seurassamme. Usko pois. Tämä kaikki on vasta alussa.
Aki hymähti kertomukselleen ja seurasi mielenkiinnolla tilannetta.
- Sinun on korkea aika oppia paikkasi meidän joukossa.
Jehu ei kiristänyt otettaan, puhui vain.
- Takaan, että se on tämän jälkeen yläpuolellasi.
Sanoin ja olin jo tottunut ikävään tunteeseen päänahassani. Odotin yhä rauhallisena, suorastaan levollisena Jehun otteessa. Kuten arvelinkin, lopulta Jehu laski irti hiuksistani ja olin taas vapaa. Nousin seisomaan, vilkaisin vielä Jehua ja loin pirullisen virneen kasvoilleni.
Kuten arvata saattoi, Akilla oli tapana hieman sotkea tilannetta entisestään. Hän oli omalla tavallaan hieno ihminen, toiselta puolelta löytyi se synkkä puoli. Istuimme Akin kanssa kahden keittiössä.
- Mitä jos rauhoittuisit tänä iltana vähän. Saunotaan porukalla ja syödään. Ohessa ehkä juodaankin.
Idea kuulosti mukiin menevältä saunomista ja juomista lukuun ottamatta. Aki aavisti sen varmasti kasvoiltani.
- Ei hätää, pääset varmasti jyvälle näiden avulla.
Pian mies oli jo iskenyt pöydälle kolme kappaletta nappeja. Valkoisia kaikki. Halusiko Aki, että rupeaisin käyttämään?
- O-olen minä kokeillut joskus… Mutta en halua tehdä sitä uudelleen.
Änkytin vastaan hermostuneena. Aki vain hymähti ja taputti minua olkapäälle.
- Voi kuule, luulen, että tämän illan aikana tulet muuttamaan mielesi vielä pariin otteeseen. Pieni irtiotto arjesta ei haittaa mitään. En usko, että haluat olla ainoa täysin tolkuissasi oleva.
Aki poistui keittiöstä ja jätti minut miettimään yksin asioita. Nappasin lopulta napit taskuuni, mutten tehnyt mitään päätöstä.
Nukuin päiväsellä parin tunnin päikkärit ja hipsin iltapäivällä ulos. Aurinko oli vielä korkealla. Sergei oli ilmeisesti lämmittämässä saunaa, kiroilusta päätellen. Kävelin rauhallista tahtia kohti ulkosaunaa. Olin todella helpottunut, että pääsin liikkumaan ilman kainalosauvaa. Siirryin saunarakennuksen sisäpuolelle ja marssin suoraan saunan puolelle, jossa Sergei tulia sytytti.
- Näytät väsyneeltä.
Hän tuumasi ääneen.
- Nukuin pari tuntia. Aki ehdotti, että vetäisin kamaa teidän kanssanne. Mikä juttu tämä on?
Sergei lopetti hommansa kuin seinään ja nousi ylös.
- Anteeksi?
En tiennyt eikö Sergei oikeasti kuullut vai oliko tämä enemmän hämmentyneen puhetyyli.
- Ei mitään, unohda.
Käännyin lähteäkseni, mutta Sergei pyöräytti minut takaisin itseensä päin.
- Kuule, sinun ei tarvitse tehdä mitään mitä et itse tahdo. Olit tässä mukana tai et.
Kovin huolehtivaistahan Sergein käytös oli, mutta hänen silmistään paistoi toivo. Hän veti minua hupparin liepeistä hieman lähemmäs itseään ja tavoitteli varovasti huuliani. Epäröin aluksi. Hiljalleen kuitenkin Sergei pääsi tavoitteeseensa ja minulta oli lähteä jalat alta. Heräsin taas todelliseen maailmaan ja irtaannuin Sergeistä. Pyöräytin epätietoisena päätäni ja pakenin tilanteesta vauhdilla ja kävelin takaisin sisälle. Sergei jäi hölmistyneenä ulkosaunalle ja jatkoi hommaansa.
Ilta hämärtyi nopeasti. Istuskelin vierashuoneen ikkunalaudalla ja katsoin ulos ikkunasta. Sain kerrankin olla hetken rauhassa. Ilta oli kovin kaunis. Tiesin, ettei rauha kestäisi kovin kauan. Pian joku tulisi kuitenkin kyselemään jotain turhuuksia. Kuitenkin sain lähes tunnin vain olla ja miettiä omiani, ennen kuin Aki ilmaantui huoneeseen.
- Noh, nappia naamaan ja saunaan.
Loin epäuskoisen katseen Akiin ja käänsin katseeni saman tien pois. Aki nappasi olkapäistäni kevyesti kiinni.
- Usko pois, se vapauttaa. Unohdat kaikki murheet pidemmäksi aikaa, kun tulet meidän seuraamme. Hop hop. Sauna jäähtyy.
Aki oli jälleen poistunut. Mietin kuumeisesti kyseistä tilannetta. Tosiaan pieni irtiotto voisi olla ihan hyväkin idea. Otin taskusta yhden pillerin ja tuijotin sitä silmä kovana. Toinen kokeilu, ja sitten se on loppu. Päätökseni olisi pysyvä, joten nappasin napin naamaani ja riisuin vaatteet sängylle. Jätin pikimustat alkkarit ja rintaliivit päälle. En todellakaan menisi alasti koko porukan mukana saunaan. Hipsin ala-aulaan ja ensimmäisenä törmäsin tietenkin vastaan tulevaan Jehuun. Loimme katseet toisillemme, muttemme tehneet muuten elettäkään aloittaaksemme keskustelua tai edetäksemme tuijotuksesta mihinkään. Irrotin pitkän harkinnan jälkeen katseeni Jehusta ja menin ulos.
Kävelin saunarakennukselle. Jalka alkoi tuntua hyvältä. Haava oli hienosti umpeutunut ja arpeutunut. Ajattelin kuitenkin teipata sen ympärille vielä pyyhkeen saunaan. Istuin alusvaatteisillani rakennuksen eteisessä. Kaikki muut olivat vielä jossakin. Siirryin jo saunan puolelle ja asetuin makaamaan ylimmälle lauteelle, kun muut eivät vielä tulleet. Lämpö hiveli jokaista ihohuokostani. Kylmät väreet kulkivat koko kehossani. Olin uppoutua taas ajatuksiini, kun aloin tuntea oudon, mukavan olon tunteen. Samalla Aki, Romeo, Jehu ja Lare ilmaantuivat saunan puolelle. Vaivauduin nousemaan istumaan lauteille, jotta muutkin mahtuivat. Luojan kiitos heillä oli uimashortsit jalassaan. Kohdatessani Akin katseen, minut lävisti kylmät väreet. Kuin Aki olisi toistanut ääneen sanoja ’hyvä tyttö.’ Sen ehkä luin hänen huuliltaankin. Aki istui viereeni lauteilla, Romeo toiselle puolelle. Olihan tämä otettuna oltavan tilaisuus. 4 hyvin treenattua kroppaa samoilla lauteilla ja oma, lähes täydelliseksi kuvailtu vartaloni. Saunan lämpö ei tuntunut enää miltään siihen verraten, miltä tunteeni tuntui. Koko maailma rakasti sillä hetkellä minua ja kaikki olivat ystäviäni, rakkaitani. Seinät siinä hieman huojui ympärillä, mutta mitäs väliä sillä oli! Olin kovin riippuvainen juuri sillä hetkellä näistä miehistä. Nousi istumaan Akin syliin kasvotusten ja hajareisin. Tuijotin Akia silmiin varmaan 10 minuuttia. Niitä upeita silmiä, jotka näyttivät entistä upeammilta sinä iltana. Äärettömän pitkä tuijotus päätyi lopulta suuteluun. Ehkä paniikkireaktiona Sergei poistui välittömästi saunasta. Aki oli täysillä hommassa mukana. Päässäni pyöri, enkä edes tajunnut, kun Aki avasi rintaliivini ja pudotti ne päältäni. Lare vislasi ohi mennen näkymälle ja hiveli rauhallisesti selkääni samalla, kun Aki edelleen piti minut suudelmassa. Tilanne oli kääntynyt, minä taisin olla vietävänä. Romeota tämä sessio ei kiinnostanut. Oli varmaankin ainut, joka oli tolkuissaan sinä iltana. Jehu, jonka kanssa olin kovin tulehtuneissa väleissä, siirtyi hivelemään rintojani ja suuteli kaulaani varovasti. Kaikki kolme tuntuivat hyvältä, ja samaan aikaan niin vierailta ihmisiltä, että ajatukseni harhaili vielä pahemmin. Laskeuduin lauteilta alas ja siirryin suihkun puolelle. Luksusta. Ulkosaunan rakennuksessa oli sekä suihku, että lämmityskattilapata. Pihalla oli vielä lampi, jossa pääsi pulahtamaan. Suihkussa totta kai heitin viimeisenkin vaatekappaleen menemään ja valmistauduin nauttimaan viileästä vedestä. En tietenkään ollut ainoa. Aki, Lare, sekä Jehu riisuivat kaikki uimahousunsa ja mikä yllätys, kaikilla oli yksi ja sama asia mielessä. Niin minullakin. Aki istui suihkutilassa olevalle tuolille ja minä hänen syliinsä ensimmäistä kertaa tuntien jonkun elimen oikeasti takamuksellani. En osannut välittää kivusta, ainoa asia oli nyt nautinto. Vesi, joka valui päällemme, näytti hyvin kirjavalta. Oletin siihen asti aina sen olleen läpinäkyvää. Lare asettui rakastelemaan minua etupuolelta. Akin kädet pysyvät tiiviisti rinnoillani ja siitin takapuolessa, kun taas Jehu työskenteli huulillaan omieni kanssa. Sessio jatkui varmaan aamuyöhön. En edes tiedä paljonko kello oli, kun lopulta nukahdin.
Heräsin äärimmäisen hämmentyneenä suihkutilan pitkältä puutuolilta. En muistanut edellisillasta kuin sen, että tulin saunaan. Sen jälkeen muistini oli täysin tyhjentynyt. Hätkähdin tajutessani, että Romeo istui tuolia vasten lattialla.
- Mitä ihmettä? Miten minä täällä nukun?
Romeo ei heti vastannut. Hän vilkaisi olkansa yli minuun ja nousi lopulta seisomaan.
- Toin vaatteesi tänne. Ne on pesty.
Kiitin vaimeasti. Romeo oli jotenkin vaikean näköinen.
- Olenko käynyt edes suihkussa? Mitä täällä eilen tapahtui? En muista mitään.
Romeo huokaisi hiljaa.
- En voi sivuuttaa kaikkia Akin tekosia ja tämä nyt on yksi niistä. Naitte täällä eilen porukassa. Sinä, Aki, Lare ja Jehu. Tätähän Aki varmasti odotti kun houkutti sinut ottamaan amfetamiinia. Suihkussa olet kyllä käynyt. Minä itse autoin sinua peseytymään kun et kestänyt enää tajuissasi. Muut lähtivät homman jälkeen sisälle. Valvoin vieressäsi koko yön, varmistaakseni, että hengität.
Kyynel vierähti silmäkulmastani. Olin hiljaa ja hämilläni. Romeo istui viereeni. Minulla oli onneksi pyyhe ympärillä. Nojasin suruissani Romeon olkapäähän. Mies nosti kätensä hartioitteni yli ja painoi lähemmäs. Romeo oli minulle tätä nykyä enemmän isoveli kuin tuntematon narkkari.
- Missäs hitossa muuten Sergei on?
Kysyin hämmästellen.
- No sikäli kun näin ikkunasta, hän on istunut jo kolmatta tuntia lammen laiturilla.
En muista edelleenkään näinkö edes Sergeitä eilisiltana. Ehkä?
- Sopiiko jos…?
- Tottakai.
Romeo vastasi ennen kuin edes ehdin kysyä loppuun.
Sain puettua vaatteet päälle ja hipsin ulos. Suuntasin heti laiturille. Seisoin pidemmän aikaa sen juurella, enkä uskaltanut laittaa askeltakaan sen suuntaan. Rohkaistuin lopulta, otin askeleen jos toisenkin ja kävelin Sergein vierelle. Istuin laiturin päähän, selkä lampea päin niin että näin Sergein kasvot.
- Sergei. Kuulin juuri äsken Romeolta eilisillasta. En muista siitä itse yhtään mitään.
Sergei ei vastannut.
- Etkö oikeasti kuuntele?
- Pakenit suudelmasta ja nait kimpassa sen kolmikon kanssa. Etkö oikeasti tajunnut, että tätä Aki odotti?
Tunsin suurta häpeää, vaikken edes tajunnut eilisiltaisista touhuistani yhtään mitään.
- Anteeksi. En halua valehdella, vaikka mieli tekisi, mutta suudelmamme merkitsi minulle enemmän kuin yksikään hetki eilisillasta.
Sanoin vaimeasti ja nousin laiturilta. Katsoimme vielä hetken toisiamme silmiin ja lähdin paikalta. Annoin Sergein olla rauhassa. Tarvitsin myös itse tilaa. Näin Romeon pujahtavan talon sisään ja astelin itse perässä. Koko porukka oli minua vastassa. Sergeitä lukuun ottamatta.
- Nyt lähdetään ajelulle.
Olin samoassa Akille jotain kieltävää vastausta, mutta Jehu kaatoi minut jo polvilleen maahan.
- Hei mit..!
Jehu sitoi käteni yhteen selkäni taakse paksulla narulla.
- Aki, onks tää nyt ihan tarpeellista?
Romeo kysyi huolestuneena ja katsoi minua.
- Voi kuule kun tietäsit. Tää nainen voi saada päähänsä ihan mitä vaan.
Samalla puhuessaan Aki laittoi jesaria suuni eteen vastustelustani huolimatta. Rimpuilin hieman, mutta ilman käsiä sekin oli turhaa.
- Lare, aja. Minulla on nyt muuta vahdittavaa kuin liikenne.
Samassa Lare putkahti esiin kellarista ja nyökkäsi vastaukseksi. Mies iski muutaman paketin amfetamiinia Akin kouraan ja meni pakettiauton luo. Aki taas heitti paketit Jehulle ja otti minussa kiinni olevan narun itselleen ja raahasi minua väkisin perässään pakettiautoon.
- Liikettä niveliin!
Olin taas vietävänä seuraavaan paikkaan. Jokin sotku varmaan selvitettävänä, koska lasti oli mukana. Tuhahdin lopulta vihaisesti, kun minut nostettiin pakettiautoon ja patistettiin nurkkaan istumaan. Jalkojeni edessä istui Jehu ja vieressäni Aki. Olin raivoissani, mutten voinut sanoa sitä ääneen. Olisin halunnut teurastaa Jehun siihen paikkaan, mutta käteni olivat sidottu. Minulla ei ollut mitään tietoa mihin olimme menossa.
***
Matkasimme varmasti useamman kilometrin pois kartanolta. Kukaan ei puhunut matkan aikana mitään. Heti kun Jehu vähäkään hievahti paikallaan, potkaisin häntä automaattisesti varoituksena.
- Älkää nyt alkako tappelemaan.
Oli Akin ensimmäinen kommentti potkun jälkeen. Jehu ei ihme kyllä lähtenyt taisteluun mukaan sen enempää. Lopulta auto pysähtyi. Ikkunoista ei nähnyt paljoa ulos. Olimme varmaan jossain tunnelissa. Siellä tosin oli 2 muutakin autoa. Toinen pakettiauto, joka tosin oli meidän valkoisesta poiketen tummansininen. Lare tuli avaamaan pakun takaosan. Olin helpottunut nähdessäni myös Romeon ja Sergein. En tosiaan tiennyt missä välissä Sergei kerkesi mukaan, mutta hyvä näin. Pakettiauton lisäksi vastassa oli erittäin vanhan näköinen Volvo. Pikimusta. Molemmista alkoi ilmaantua porukkaa ulos. Kaiken kaikkiaan tyyppejä oli 8. Enemmän kuin meitä siis.
- Susan, saanko esitellä sinulle Rasmuksen. 26 –vuotias tuttavani.
Katsoin miestä suu edelleen teipattuna ja kädet sidottuna. Akin sanottua iän, muistin juuri että syntymäpäiväni olivat jo menneet ja täytin joku aika sitten 19. Rasmukseksi nimetty mies tuijotti minua alentavasti. Hänellä oli päällään puku. Juhlatamineet tällaisissa oloissa? Toisaalta se saattoi olla tälle miehelle arkiasuste.
- Vai tällainen nainen. Ei ilmeisesti mikään helpoin tapaus.
Hänen äänensä vakuutti minut täysin. Aivan kuin jonkun laulajan sulosointuja. Hänellä oli upea, paksu tummanruskea tukka, sekä tummat, ruskeat silmät.
- No ei tosiaan, mutta yksin jos jätä kämpälle, et ehkä enää takas tullessa sitä löydä. Niin ja Susan. Rasmuksen alaiset kävivät eilen kämpilläni uhittelemassa.
Hätkähdin taas. Eli tämäkin herra kuului näihin niin sanottuihin nilkkeihin.
- Palautan lastin, koska myynti ei onnistu tällä hetkellä.
Rasmus otti vastaan lastin ja hymähti kieron oloisesti. Aki ei ollut lainkaan hermostunut.
- Ei tämä kuule näin toimi. Ei todellakaan. Et saanut työtä hoidettua, maksat virheestäsi ennemmin tai myöhemmin. Enkä välitä millä maksatat, kunhan maksat.
Rasmus loi katseensa minuun ja hymähti ääneen.
- Noin nätille tytölle tällä porukalla on varmasti käyttöä.
7 muuta tyyppiä seisoi hievahtamatta Rasmuksen takana ja odottivat vain.
- Susan on ihan meidän vastuulla. Antakaa sen olla rauhassa.
Akin äänensävy oli painostava. Rasmus koki sen ehkä uhkana ja hymy laantui.
- Katsotaan. Tämä ei jää tähän. Ei tosiaan. Tulemme mielellämme kotikäynnille.
Rasmus nousi takaisin Volvoon ja kaikki muutkin kaikkosivat autoihinsa. Jäimme porukalla hölmönä seisomaan paikoillemme.
- Sinusta on kyllä turhan paljon vaivaa.
Jehu tokaisi ja tuuppasi minua, johon en lainkaan varautunut ja kaaduin polvilleni.
- Älä nyt Jehu. Susan saattaa olla meille valttikortti tässä kohtaan.
Aki naurahti huolettomasti. Yritin mumista jotain, mutta kuten arvata saattoi, turhaan.
- Älkää unta nähkö. Susania ei sotketa näihin kuvioihin yhtään enempää kuin on pakko. Susan ei ole kaupanteko väline. Aki, vaikka olet veljeni, en voi katsoa läpi sormien kaikkia tekosiasi.
Aki kohautti harteitaan Romeolle tylysti ja iski narun kädestään taas Jehulle. Istuuduin maahan takamukselleni, enkä tehnyt elettäkään enää liikkuakseni siitä mihinkään. Olin taas kovin tympääntynyt pyöritykseen.
- Nouse ylös ja ala tulla.
Jehun käskevä ääni suorastaan raivostutti minua. Suljin silmät ja käänsin pääni pois hänestä nenä kohti tunnelin kattoa. Enempää Jehu ei niskurointia katsonut vaan nosti minut kevyesti maasta ylös suoraan olalleen ja kantoi pakettiautoon. Kun porukka oli pakkautunut kyytiin, Aki irrotti teipin vauhdikkaasti pois. Se kirpaisi niin kovin, etten hetkeen saanut mitään sanotuksi. Polkaisin vain jalkaa.
- Saatana, tapan sut! Oisit vaan menettäny henkes ku Aki ampu sua!
Huusin Jehulle vihoissani ja yritin potkia tätä kaikella voimalla. Aki joutui nappaamaan narun itselleen ja kiristämään otettaan.
- Rauhotu nyt hyvä nainen!
Akilla oli jopa vaikeuksia pidellä minua raivoni vallassa. Jehu näytti häkeltyneeltä. Mies tiesi tasan että tunteeni olivat olleet aidota, vaikka hänen eivät. Aki joutui kiskomaan minut istumaan polviensa väliin, jotta rauhoituin edes vähän. Lopulta luovutin jälleen, kun en saanut muita vaihtoehtoja. Loppu matkan aikana Jehukaan ei sanonut sanaakaan. En tiedä onnistuinko loukkaamaan häntä vai saavuttamaan vain tietyn rajan vaikenemiselle.
Päästyämme takaisin kartanolle, kukaan ei vieläkään ottanut siteitä irti käsistäni.
- Eiks nää vois ottaa jo pois?
Toivoin, mutta turhaan. Jehu otti narun pään ja kiskaisi minut ulos pakettiautosta.
- Me selvitetään vähän asioita.
Aki vain nyökkäsi Jehulle ja antoi tämän raahata minut mukanaan taas vierashuoneeseen, minun huoneeseeni. Seisoin hievahtamatta paikoillani Jehun kiertäessä minua ympäri kuin saalista.
- Alan olemaan hieman kyllästynyt asenteeseesi.
- Ja kuka minut alun perin väkisin raahasi tähän juttuun mukaan? Olisit antanut minun vain lähteä sijaisperheeni luo takaisin.
Intin vastaan. Jehu tuuppasi minut naama edellä sängylle ja siihen kaaduin. Käänsin vain pääni poispäin Jehusta ja annoin olla. En välittänyt lainkaan siteistä jotka käsissäni olivat, makasin vain.
- Sielläkö olisit ollut turvassa? Paremmassa? Perheessäsi asui lellipentu sisko ja sinä olit hylkiö. Meidän luonamme saat sentään ruokaa ja vaatteita.
En vastannut. Mökötin vain ja pidätin kyyneleitä. Jehu oli oikeassa, vaikka pelkäsin osaa tästä porukasta silmittömästi. Jehu irrotti viimeinkin narut käsistäni ja pääsin vapauteen. Nousin äkkiä sängyltä ylös ja pinkaisin jo juoksuun pienen vihlaisun käydessä jalassani, mutta Jehu tarttui olkapäistäni ja heitti takaisin sängylle.
- En irrottanut sinua siksi, että pääset heti pakenemaan. Jos haluat vastustaa minua, tee se.
Uhmasin Jehua, vaikka tiesin sen olevan joko äärimmäisen typerää tai muuten vain turhaa. Hyökkäsin kohti häntä ja aioin ilmeisesti lyödä, mutta Jehu tarrasi ranteistani.
- Sääli kannaltasi, mutta nuo ovat ikäviä ensioireita riippuvuudesta. Et koskaan aiemmin ole käyttäytynyt näin.
- Ole hiljaa!
Huusin pala kurkussa ja polkaisin lattiaa terveellä jalallani.
- Lähdit tähän leikkiin mukaan, kestä se.
Jehu hymähti ja laski otteensa. Hän lähti huoneesta ja minä hänen perässään. Kävelimme peräjälkeen alakertaan. Sergei kiskaisi minut saman tien mukaansa johonkin. Tällä kertaa ulos. Kävelimme hiljalleen kohti saunarakennusta ja astuimme sen sisälle. Istuin automaattisesti pukuhuoneen penkille. Sergei istui viereeni hiljaisena.
- On ollut lievästi sanoen hieman hurja päivä. En kyllä ymmärrä mitä Aki hakee tällä pelillä.
Sergei oli rauhallinen ja selvästi mietti sanomisiaan.
- En tiedä. Oli typerää ottaa eilen amfetamiinia. Jehu jopa mietti minun olevan jo riippuvainen ja…
- Et ole. Et vielä. Jos alat ollakin, se voidaan vielä korjata. Meistä muista ei saa enää mitään muuta kuin narkkareita, niitä me olemme jo.
Sergei keskeytti minut. Valitettavasti mietin asiaa enemmän tai vähemmän ja asia oli aivan totta. Toisaalta elämäni olisi tässä porukassa käyttäjänä paljon helpompaa.
- Anteeksi…
Sergei ei kiinnittänyt anteeksipyyntööni mitään huomiota. Mies käänsi vain päänsä poispäin ja nojasi seinään. Nousin Sergein syliin hajareisin ja käänsin tämän pään omia kasvojani kohden. Katseemme kohtasi ja se kesti kauan. Pidemmän tuumailun jälkeen Sergei siirtyi suutelemaan minua ja olin siinä totta kai itsekin mukana. Tällä kertaa en paennut lainkaan tilannetta. Olin ehkä hieman ihastunut. Pakkohan se oli myötää. Häpesin yhä eilisiltaa ja kaikkea sitä mitä en muistanut siitä, mutta Sergei tuntui antavan anteeksi.
- Suojele minua.
Sanoin hiljaa suutelun keskeltä.
- Tietysti. En olisi ensi kohtaamisellamme uskonut tätä koskaan tapahtuvan.
Jatkoin tilannetta syvällä halauksella. Sergein pää oli suunnilleen rintojeni välissä. Oli ihanaa tuntea hänen hengityksensä. Rauhallinen sydämen syke.. Kaikki. Elin hetkessä onnellisena.
Kyseisen, ihanan hetken jälkeen lähdimme takaisin kartanon pää rakennukseen. Jehu oli meitä vastassa. Aki oli menossa yläkertaan päin, mutta kääntyi ympäri, kun näki meidät ja jäi nojaamaan kaiteeseen.
- Sergei, oletin, että olemme jonkun laisissa väleissä, mutta sinä näytät sekaantuvan minun alueeseeni.
Jehu katsoi Sergeitä syyttävästi ja vihoissaan.
- Mistä sinä puhut?
- Aivan kuin et tietäisi. Siinähän se lumppu on sinun vieressä.
Aki alkoi laskeutua portaita alemmas. Oma hengitykseni kiihtyi kokoajan.
- Jehu, anna olla. Susan on tehnyt päätöksen, hyväksy se.
Jehun hermo petti. Mies hyökkäsi vauhdilla Sergeitä kohti. Olin menossa väliin, mutta Aki oli paljon nopeampi ja kiskaisi minut äkkiä välistä pois juuri ennen kuin Jehu iskeytyi Sergeihin.
- Ei! Aki, päästä irti! Minun on autettav…!
Lauseeni keskeytyi, kun Aki laskeutui kanssani polvilleen maahan ja tukki suuni. Hänen oli paljon helpompi pidellä minua kun oli itse samalla tasolla. Aki vislasi kuuluvalla äänellä niin, että koko talossa kaikui. Ei mennyt kauaa, kun Romeo ja Lare ilmestyivät paikalle. Romeo kiskoi Sergeitä ja Lare Jehua erilleen toisistaan. Jehun kasvoilla oli pari ruhjetta. Sergeillä ei mitään. Jehu oli selvästi alakynnessä. Sergei piti vain puoliaan, ei aikonut hakata Jehua sairaalakuntoon.
- Tämä ei jää tähän!
Jehu raivosi ja riuhtaisi itsensä irti Laren tiukasta otteesta. Romeo laski samalla irti Sergeistä, kun näki Jehun juoksevan yläkertaan. Romeo asteli luokseni ja Aki hellitti otteensa.
- Susan, et voi rynnätä kahden taistelevan korston väliin. Sinusta olisi hyvin voinut tulla muusia tänään.
Aki torui kun oleilin polvillaan lattialla. Romeo laskeutui tasolleni ja piti kättään olkapäälläni.
- Oletko kunnossa?
Nyökkäsin Romeolle ja nousin taas seisomaan. Vilkaisin Sergeitä hieman säikähtäneenä ja yritin antaa asian olla. Käänsin porukalle selän ja hipsin omaan huoneeseeni.
Istuin jälleen ikkunalaudalla. Tällä kertaa ikkuna oli auki. Ensimmäistä kertaa silloisena päivänä mietin elämäni päättämistä. Asiat olivat niin paljon pahemmin kuin mitä aikaisemmin luulin. Pääsisin helpoimmalla kun vetäisin yliannostuksen ja antaisin asioiden jäädä taakse. Toisaalta mietin kovin Sergeitä ja Romeota. Mutta silti… Laskeuduin ikkunalaudalta ja vilkuilin ovelta ympärille, eikä ketään näkynyt. Kävelin alakertaan ja marssin suoraan aulaan ja nostin maton syrjään ja avasin lattialuukun. Loikkasin suoraan alas ja menin hyllyn luo. Otin pussin käteeni. Se oli varmasti täynnä amfetamiinia. Nappeja. Avasin pussin ja aloin popsia nappeja mielihyvän toivossakin. Jos henki lähtisi, paskat siitä. En laskenut montako olin syönyt. Oloni vain alkoi olla niin tukala, että nousin kellarista ylös ja istuin hetken lattialuukun reunalla. Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun huone alkoi pyöriä. Viskasin viimein pussin pois kädestäni johonkin ja tuijotin lainehtivaa kattoa. Tunsin hikikarpaloiden nousevan pintaan ja hengitykseni kiivastui. Kuulin askelia, mutta vaimeasti.
- Jumalauta Susan! Mitä sä oot menny tekemään!
Se oli varmaan Aki. Suljin silmäni ja aloin menettää tajuani. Vatsassa tuntui, kuin joku olisi viiltänyt sitä sisäpuolelta.
- Pysy tajuissas! Soittakaa ambulanssi!
Aki siirtyi pääni vierelle ja nosti minua pystympään asentoon.
- Piilottakaa noi vitun nappulat! Vauhtia!
Aki hätisti muita, jotka huudon kuultuaan saapuivat paikalle. Romeo soitti paraikaa ambulanssia ja Sergei silpaisi nappulat takaisin kellariin ja peitti luukun. Ambulanssi saapui nopeasti pihaan. Aki tiesi, että muiden olisi vaikea olla hiljaa, joten hän oli ainut joka nousi lanssin kyytiin.
- Mitä on tapahtunut?
Toinen hoitaja kysyi samalla kun matka kohti sairaalaa alkoi.
- Ilmeisesti vetänyt jotain lääkkeitä yliannostuksen.
Ne olivat viimeiset sanat jotka kuulin, ennen kuin vaivuin syvään horrostilaan.
***
Kuulin puhetta, osa vain sorinana. Olin aivan liian väsynyt, enkä kyennyt avaamaan silmiäni. Kuulin Akin, Romeon ja Sergein ääniä. Pari vierasta. Erotin kaksi erillistä hahmoa sinisissä vaatteissa kun aloin avaamaan silmiäni.
- Hän herää!
Romeo tuhahti helpottuneesti ja halasi minua.
- Huomenta. Mikä on vointi?
Poliiseja… Toinen heistä kysyi selvästi kysymyksen minulta.
- Mitä tapahtui? Päätä jomottaa.
Poliisi tuijotti minua pitkään.
- Mistä sait niin paljon amfetamiinia? Tulit vatsahuuhtelusta 8 tuntia sitten ja olet vasta nyt hereillä. Ihme, että olet elossa. Tosin eiköhän tarkoituksena ollut jokin muu kuin nautinto.
- Ko… Siltä mieheltä kadulta.. Partasuinen, huppu päässä.
Olin aloittamassa lauseen sanalla kotoa, mutta Aki puristi rannettani niin tiukasti, että lause vaihtui heti muuksi.
- Voimmeko luottaa siihen, ettet enää mieti tällaisia typeryyksiä? Seuraava vaihtoehto on suljettu osasto.
Nyökkäsin poliiseille. Ilmeisesti Akia ja muita oli jo aikaisemmin kuulusteltu. Poliisit kiittivät vielä ja poistuivat huoneesta. Viimein Aki hellitti otteensa.
- Idiootti.
Se oli ensimmäinen sana Sergeiltä, joka lopulta suuteli minua.
- Mikä sinuun meni? Miten voit tehdä itsellesi tuollaista?
Romeo kyseli.
- Älkää jaksako. Susan kokeili rajojaan, toivottavasti oppi siitä. Tämä alkoi olla aivan liian lähellä. Ensi kerralla jos et pääse hengestäsi, vien sen sinulta itse.
Aki uhkasi. En vieläkään saanut sanoja suustani.
- Ja tästä oppiaksemme, Susan pääsee nyt arestiin.
Käänsin pääni Akia kohden ja yritin sanoa jotakin. Ääntä ei edelleenkään lähtenyt. Hoitaja astui huoneeseen ja kysyi vointiani. En pystynyt puhumaan mitään, mutta nyökkäilin jos hoitaja kysyi jotain.
- Susan on ihan ok, voimme lähteä kotiin. Pidämme hänestä hyvää huolta.
Aki hymyili kuin unelma vävy hoitajalle ja nosti minut syliinsä.
- Soittakaa jos jotain tulee. Päivystyksen numero on näissä papereissa.
Hoitaja antoi paperit Romeolle. Poistuimme sairaalasta suoraan pakettiautolle. Ulkoilma sai minuunkin uutta eloa. Olin käynyt kuoleman porteilla ja olin todella valmis lähtemään täältä. Jokin syy minulla ilmeisesti oli vielä olla täällä kaiken tämänkin jälkeen. Romeo ja Sergei olivat etupenkillä. Jäin Akin kanssa kahden pakun takaosaan. Kurkku alkoi tuntua normaalilta. Tiesin, että voisin puhua jo.
- Tämän päiväinen temppusi olisi voinut maksaa meille kaikille linnareissun ja sinulle henkesi. Anna olla viimeinen kerta, kun lähdet tälle linjalle.
Sain suorastaan ripityksen Akilta.
- Luuletko, että minua jotenkin kiinnostaa?
Sanoin pitkästä aikaa lauseen. Ääneni hieman rahisi, muttei muuta. Aki kaatoi minut selälleen pakettiauton lattialle piti ranteeni lattiassa kiinni.
- Uhmaa vielä kerran ja asut kellarissa lopun ikääsi. Ajattelin tähän asti pitää sinut ihan vain vierashuoneessa. Jos lähdet kanssani vakavammin leikkimään, voit olla varma että seuraukset ovat sen mukaiset.
Yritin nousta ylös, mutta aivan turhaan. Aki oli paljon vahvempi kuin miltä päällepäin näytti.
- Et voi määrätä minua lukkojen taakse. En ole teidän orja. En kenenkään.
Mies naurahti minulle ja irrotti otteensa toisesta ranteestani ja silitti poskeani.
- Katsotaanko? Olisit miettinyt tätä aikaisemmin.
Kyllähän minä tiesin, että tempaus oli typerä. Äärimmäisen typerä, enkä enää koskaan tekisi niin, mutta rangaistuksena tämä olisi liikaa. Makasin koko matkan pakettiauton lattialla Akin vieressä. Olin väsynyt ja nälissäni, mutten kuitenkaan ollut lainkaan halukas syömään.
Kun pääsimme kartanolle, pihassa oli samainen vanha tuttu Volvo ja pakettiauto, jotka näimme aiemmin.
- Eikä..
Aki tokaisi kun pääsi autosta ulos. Riensimme sisälle ja törmäsimme ensimmäisenä Jehuun ja Lareen.
- Teitä odotettiin…
Kaksikko toisti miltei yhteen ääneen. Nielaisin vaimeasti kun näin paikalla Rasmuksen ja hänen seitsemänpäisen miehistönsä.
- Aki, otappa tyttö mukaan ja mennään oleskeluhuoneeseen.
Aki nyökkäsi sanomatta sanaakaan ja tuuppasi minua hieman eteenpäin. Tottelin tällä kertaa mukisematta nähdessäni Rasmuksen kasvot. Päästyämme oleskeluhuoneeseen, seuraamme liittyi vain Rasmus ja 2 hänen toveriaan, muut jäivät ovelle ulkopuolelle.
- Kuten sanoin, että palaamme vielä asiaan. Näissä kuvioissa sinun tulisi muistaa, että olemme yläpuolellasi. Olet vain yksi pieni nilkki tässä suuressa laumassa. Sinut on helppo listiä pois päiviltä jos homma ei onnistu. Ja ihan vain, että muistat tämän varoituksen…
Rasmus tarrasi minua äkisti hiuksista ja pakotti polvilleen. En inahtanutkaan vastaan, enkä näyttänyt pelkoani. Rasmus kiristi otettaan, purin hammasta yhteen voimakkaasti ja tein kaikkeni pitääkseni naamani peruslukemilla. Aki näytti huolestuneelta, muttei voinut tehdä elettäkään estääkseen Rasmusta. Kaksi Rasmuksen alaista kävelivät Akia kohti.
- Aki…
Sanoin vaimeasti, jolloin hän kääntyi ympäri ja vilkaisi kahta miestä. Samassa Rasmus kaatoi minut vatsalleen ja löi kasvoni voimalla lattiaan.
- Lopeta!
Huusin paniikissa. Rasmus hymähti.
- Kuuluuhan sinusta ääntäkin, et taida ollakaan niin itsepäinen kuin annat ymmärtää, huora.
Kasvojani jomotti järjettömästi. Kipu oli sanoin kuvaamaton. Miehet olivat sillä aikaa pakottaneet Akin maahan myös naamalteen ja pitivät tätä minua kohden.
- Jos et hoida projektiasi loppuun, joku menettää henkensä. Tässä tapauksessa hyvin varmasti Susan.
Rasmus repäisi minua hiuksista ja iski kasvoni uudestaan maahan. Huuleni vuosi verta. Hammas oli puoliksi lävistänyt sen. Vain toista puolta kasvoistani jomotti. Mitä seuraavaksi tapahtuisi, se olisi täysi yllätys. Aki aikoi selvästi sanoa jotain, mutta pysyi silti hiljaa. Hän tuijotti minua toiveikkaasti. Odottiko hän jotakin? Toivottavasti ei. Olin aivan neuvoton.
- Nyt saat rukoilla Akia jatkamaan hommansa loppuun. En viitsisi millään rusikoida kauniita kasvojasi enempää.
Rasmus sanahti vielä ja nousi pois päältäni ja irrotti otteen tukastani. Makasin toivottomana maassa pahoinpideltynä. Myös Aki päästettiin irti ja koko porukka poistui paikalta. Ensimmäistä kertaa Aki ilmeisesti tunsi jotakin empatiaa ja raahautui luokseni, painoi kätensä olkapäälleni ja lysähti eteeni makaamaan aivan voimattomana. Sergei ja muut ilmaantuivat oleskeluhuoneeseen ja toljottivat näkymäänsä.
- Susan… Vien sinut takaisin sijaisperheesi luo.
Sergei sanoi polvistuttuaan viereeni.
***
En ollut uskoa kuulemaani… Yritin pyörittää päätäni, mutten kyennyt. Aki alkoi palailla tolkkuihinsa.
- Siinäkö olisi ratkaisu ongelmiin? Luuletko… Että se jotenkin auttaa Susanin pois tästä?
Mies puhui vaimealla äänellä Sergeille ja nousi hitaasti istumaan.
- Aivan sama, mutta luuletko, että tämä voi jatkua näin? Susan tapetaan tätä menoa!
- Älä unta näe. Rasmus vain kiristää. Sillä miehellä ei ole varaa jäädä tällaisesta kiinni. Ei todellakaan.
- Oli miten oli, jotain on tehtävä.
Kuuntelin vain Sergein ja Akin väittelyä. Nousin seisomaan ottaen tukea Sergein olkapäästä.
- Aki, jos sopii, haluaisin lähteä kävelylle.
Olin aikeissa sanoa paljonkin Akin perään, mutta vaikenin.
- Vitt….!
Tuhahdin kun Aki oli mennyt. Minulla ei ollut aikomustakaan poiketa Akin viereen. Kyllä hän oli asian oikein aistinut ihan alkumetreillä, mutta ei. Ei enää. Sergei ja Jehu olivat suurempi ongelma. Toisaalta välitin Jehusta paljon, mutta elämämme oli kaunista vain kun Jehu oli toisessa maailmassaan. Sergei välitti minusta aidosti, kaikesta huolimatta.
Etsin Akia pitkin kämppää. Löysin hänet lopulta ulkoa terassilta.
- Aki…
Mies kääntyi katsomaan minua ja odotti jatkoa.
- Oot varmasti… Ymmärtäny jotain aivan väärin…
Aki hymähti ja ryysti oluttaan tölkistä.
- En. Testasin vain. Se on Sergei, vai mitä?
Nyökkäsin vain vastauksena ja istuin Akin toiselle polvelle, kun muut tuolit olivat märkiä. Laskin kepit maahan odottamaan.
- Tulen hulluksi. Alun perin rakastin… Ei… Ehkä ihastuin vain Jehuun. Suhteemme oli kaunista vain Jehun ollessa päissään. Silloin hän aidosti rakasti minua.
Tuntui typerälle puhua asiasta Akille millään tavalla.
- Sergei ajoi Jehun isoihin vaikeuksiin. Eihän se mitään ole siihen verrattuna että Jehu oli päästä hengestään takiani. Enää minä en ole kenellekään velkaa, muut ovat kyllä edelleen minulle.
Ihme kyllä en pelännyt Akia vaikka hän oli ampunut minuakin. Ajatellessani asiaa, haavaani hieman vihlaisi.
- Miksi ette vain unohda koko sotkua ja aloita puhtaalta pöydältä?
Aki laski kätensä olalleni. Säpsähdin.
- Kuule, juttu on näin: me olemme pieniä nilkkejä tässä jupakassa. Jos emme hoida tätä loppuun, joku joutuu lopulta varmasti kuseen. Mutta en voi vaatia sellaista summaa omalta veljeltäni… Romeo ei alun perinkään ollut millään lailla syyllinen koko sotkuun. Välikädet eivät vain tehneet sitä hommaa joka heille annettiin. Mutta kuten aina, kyllä minä jotain keksin.
Huolestuin Akin sanoista paljon. Jos joku joutui kuseen joka tapauksessa, jos hommaa ei hoideta loppuun?
Samassa Aki sai tekstiviestin. Hän luki sen, hymähti ja laittoi puhelimen taskuunsa takaisin.
- Matka sujuu joutuisasti. Tiet on hyvässä kunnossa. Nyt toivotaan vaan, ettei ne isommat kihot löydä tänne. Maksu on jo nyt niin paljon myöhässä, että en voi ottaa riskiä sinun suhteesi jos he tänne löytävät.
En vastannut mitään. Istuin vain Akin polvella.
- Miksei vanhempasi muuten ole palanneet?
Utelin mahdollisuuden tultua. Ensin Aki kohautti harteitaan…
- Eivät varmaan koskaan. Siihen suuntaan he viittasivat lähtiessään.
En välttämättä halunnut tietää enempää Akin perhetaustoista, joten vaikenin kuullessani mahdollisen totuuden.
Istuimme keittiönpöydän ääressä syöden iltapalaa. Hämärä painoi jo kovaa vauhtia pihalla. Kello oli ehkä pian 20.00. Ruoka ei maistunut. Olin kamalan jännittynyt kokoajan. Aki havahtui selvästi johonkin, vaikka minä en kuullut mitään.
- Se ei muuten ole meidän paku. Nyt vauhtia..!
Nousin tuolista niin ripeästi kun pääsin, mutten kyennyt liikkumaan keppien kanssa kovin nopeasti. Aki nappasi minut äkkiä käsivarsilleen ja kantoi minut suoraan rakennuksen valtavaan pääaulaan ja laski minut taas maahan. Hän avasi kellarin luukun ja heitti kepit sinne.
- Sinä myös, hophop!
Aki hoputti ja laskeuduin yhden jalan varaan tikapuille ja Aki sulki luukun ja laittoi maton takaisin paikalleen. Kellari oli pilkkopimeä, mutta löysin onneksi valokatkaisijan. Huolestuin suunnattomasti, kun näin hyllyt seinillä, jotka notkuivat amfetamiinia ja bileaineita. En tiedä miksi, mutta meinasin kiljaista. Tukin suuni ja lysähdin istumaan kylmälle kivilattialle. Keskityin kuitenkin siihen, mitä yläpuolellani tapahtui. Kuulin useammat askeleet ja vaikeasti Akin äänen.
- Kyllä te rahanne saatte. Näissä hommissa vaan ei aina mene kaikki niin kuin suunnitellaan. Luulisi teidän tietävän.
Aivan kuten Aki oli pelännytkin. Ne ’isot kihot’ joita en tuntenut, tunkeutuivat tänne ja löysivät siis Akin piilopaikan.
- Missäs ne aineet sitten on?
Joku täysin vieras ääni kysyi.
- Siitä en tiedä. Saan kyllä asiat selville. Vannon sen.
Aki kuulosti rauhalliselta. Aivan kuin tämä olisi arkipäivää ja itsehän olin aivan paniikissa! Kuulin tömähdyksen.
- Tämä vain varoituksena, jos satut vielä kerran epäonnistumaan.
Seuraava asia, jonka lauseen jälkeen kuulin, oli huuto, joka raastoi suorastaan sydäntäni. Akin huuto.
***
Reagointikykyni oli täysin kadonnut tilanteen takia. Jouduin hetken miettimään tekosiani. Kuulin oven käyvän ja saman tien aloin ryskyttää lattialuukkua kainalosauvalla.
- Aki! Aki avaa!
Huusin minkä ääntäni sain. Kuulin välillä jokusen kirosanan ja yritin kaikella voimalla avata luukkua tuloksetta. Lopulta kuulin mattoa siirrettävän ja luukku aukeni. Viskasin kepin takaisin hallin tasanteelle ja kiskoin itseni yksijalkaisena pois kellarista. Kun lopulta pääsin taas normaalille lattialle, olin aivan hiestä märkä punnerruksen voimasta.
- Aki! Mitä tapahtui?
Akin olkapää oli pois sijoiltaan. Ei kovin kaunis näky. Hetkeen mies ei sanonut mitään. Vääristeli vain kasvojaan kivun takia.
- Hitonko väliä, mitä tapahtui… Laita se paikalleen…
Akilla oli tuskahiki otsallaan. En pysyisi itse tajuissani jos laittaisin olkapään paikalleen. Olin jo pyörtyä ajatuksesta.
- Susan, herätys! Tee se!
Aki huusi ja aloin vaistomaisesti toimia käskystä. Luu tuntui äärimmäisen epämukavalta käteni alla. Valutin kyyneleitä. Kuvotus ja pelko kaivoivat mieltäni. Aki puri hampaitaan yhteen lähes verille asti, lopulta kuului kunnon rusahdus ja sain luun väkisin väännettyä paikalleen. Mies makasi tajuissaan lattialla. Raskaasti, mutta vapautuneesti hengittäen.
-Kiitos…
En vastannut heti. Yllätyin kiitoksesta. Muistin kuitenkin äskeisen näkyni kellarissa.
- Miksi valehtelit heille? Miksi sanoit ettet tiedä missä aineet ovat?
Vastauksena Aki kohautti vain harteitaan ja nousi jo istuma-asentoon.
- Kait halusin pelata vain lisää aikaa. Tarvitsen sitä, jotta saan lähimmät turvaan.
Lopulta hän nousi maasta ylös asti, pyöräytti hieman olkapäätään ja lähti kävelemään yläkertaan. Sammutin valon kellarista, suljin luukun ja huolittelin sen piiloon matolla. Otin kepin ja klenkkasin Akin perään yläkertaan. Portaat olivat suorastaan raivostuttavat noustavat. Läähätin jo puolessa välissä. Normaalisti en olisi ollut tästä moksiskaan, mutta yksijalkaisena ei sekään ollut helppoa. Luovutin lähes ylimmällä rappusella ja istuuduin hetkeksi. Olin miettinyt pitkään tilannettani. Mielenterveyteni reistasi pahasti. Ajatukseni heittelehti miten sattuun, enkä todellakaan tiennyt mitä halusin. Itkin toisinaan hysteerisesti ja välillä olin aivan oikealla raiteella. Olin yksin valtavan miesjoukkion keskellä, joista kaikki olivat narkkareita ja osa lisäksi väkivaltaisia.
Hipsin lopulta Akin perässä huoneeseen, jonne tämä oli mennyt. Hän istui sänkynsä reunalla nojaten käsillä polviinsa. En saanut katsettakaan tullessani huoneeseen. Jätin kepin nojaamaan seinään valokatkaisijan viereen ja otin varovaisesti askeleen. Jalkani kesti painoa. Ei täydellisesti, mutta niin hyvin, että pääsin rauhallisesti kävelemään sängylle asti. Istuuduin.
- Meidän on pakko miettiä teidän kaikkien turvallisuutta. En voi vaarantaa sinua tai ketään muutakaan tämän takia.
Naurahdin tarkoituksella ääneen.
- Olisit miettinyt sitä ennen kuin ammuit minua tai Jehua.
Laitoin kädet puuskaan totisen näköisenä ja puhahdin hieman vihaisena.
- Pidä suusi kiinni nainen, kun et mistään mitään tiedä.
Ajattelin, etten jää kuuntelemaan yhtään enempää kitinää tästä asiasta ja aioin lähteä jatkamaan muita hommia, mutta Aki kiskaisi minut kädestä takaisin istumaan.
- En nyt tarkoita sitä ihan noin. Rauhoitu.
Minua ei erityisemmin kiinnostanut vastata lauseeseen mitään. Kohautin hartioitani huokaisin syvään.
- Jehulta tuli äsken viesti. He ovat huomen aamuna takaisin täällä.
Kiinnostuin viimein aiheesta.
- Matka on mennyt hyvin?
- Kyllä, mutta Sergei on käyttäytynyt oudosti koko matkan. Ehkä hieman uhkaavasti. Paras pitää häntä hieman silmällä. Emme tiedä mikä tässä odottaa.
Vaikenin taas. Mikä Sergeitä vaivasi? Mitä teen Jehun ja Sergein kanssa..? Heidän välillä? Olin tavattoman väsynyt vatvomaan asioita. Ennen kuin sen enempää ajattelin, olin jo nukahtanut.
Aamu valkeni. Raottelin varovasti silmiä kun auto hurautti pihaan. Olin nukkunut yöni puoliksi Akin sylissä. Aki oli istuma-asennossa ja vielä täydessä unessa, kun tuuppasin häntä hereille. Hän hätkähti tuuppaustani ja siristeli silmiään kirkkaan päivänvalon takia.
- Johan on niskat jumissa. Äänestä päätellen Jehu ja muutkin ovat saapuneet.
Nyökkäsin vastaukseksi. Auton ääni oli tuttu. Kurkkasin ikkunasta alas ja siellähän se tuttu pakettiauto odottelikin. Porukka asteli sisään. Kävelin kohti alakertaa rauhallisesti kaiteensa kiinni pitäen. Jalkaan kyllä jomotti, mutta onneksi keppiä ei tarvinnut kokoajan kuljettaa mukana. Tukea oli helppo ottaa.
Ala-aulassa oli koko nelikko. Romeo, Jehu, Sergei ja Lare.
- Missä Aki on?
Romeo avasi ensimmäisenä suunsa. Samassa Akikin astelin aulaan ja silmäili vuoroin kaikkia, pisimpään Sergeitä.
- Mikäs tässä nyt oli ongelmana?
Sergei loi kylmän katseen Akin kysymykseen vastauksena. Kukaan ei sanonut mitään. Tilanne oli painostava.
- Te kaikki voisitte painua helvettiin oman turvallisuutenne takia.
Säikähdin lausetta, joka valui vuolaana ulos Sergein suusta. Samassa Jehu ja Lare tarrasivat jo Sergeitä käsistä, kun tämä yritti syöksyä johonkin. Ilmeisesti minua kohden. Kaksikko painoi Sergein maata vasten ja piteli siinä.
- Lopettakaa!
Huusin ennen kuin enempää ajattelin. Aki vilkaisi minuun ja tiesi vallan hyvin mistä oli kyse. Jehu oli äärimmäisen epävarman näköinen vilkaistessaan minuun.
- Päästäkää se.
Aki laskeutui Sergeitä lähemmäs toinen polvi lattiassa. Jehu ja Lare olivat irrottaneet otteensa ja odottivat nyt Akin seuraavaa siirtoa.
- Minusta tuntuu, että Sergein kannattaa antaa olla hetki Susanin kanssa kahden. Menkää yläkerran vierashuoneeseen.
Tottelin Akin käskyä ja siirryin portaille ennen Sergeitä ja tuen kanssa kiipesin ylös. Sergei nousi maasta, vilkaisi Jehua vihaisena ja asteli perässäni huoneeseen.
Oven lukkiuduttua kaikki hiljeni. Toivoin totisesti, että olin turvassa tämän miehen seurassa.
- Sergei… Kerro mulle mikä on?
- Sinä! Kun olisit kuullut Jehun voivottelun pakettiautossa, ymmärtäisit. Pistät sen miehen pään pyörälle ja monen muunkin! Mutta kuten sanottua, Jehu ei tiedä haluaako sinulta mitään muuta kuin seksiä.
Avasin suuni, mutta mitään sanoja en saanut ulos. Oliko Jehu pelleillyt kanssani koko tämän ajan? Olin sanoin kuvaamattoman vihainen. Suorastaan raivoissani! Sergei aisti sen.
- Ja Jehu kertoi sen sinulle!? Miksi!?
- No oli siinä muitakin kuulemassa. Eli Romeo ja Lare. Muut ottivat asian rauhallisesti, paitsi minä. Mutta voit uskoa, että Romeo, sekä Lare ovat myös raivoissaan.
Huokaisin ehkä hieman syyllisenä.
- Rakastin Jehua valtavasti alkuun. Aloin vain tuntea oudon tunteen… Ettei Jehu välitä minusta samalla tavalla. Tunteeni hiipuivat ja halusin tauon. Ja nyt… En halua enää mitään.
Iskin molemmat nyrkkini vauhdilla vierashuoneen työpöytään. Romahdin polvilleni itkien. Sergei yritti tulla lähelleni, mutta tönin häntä kauemmas ja torjuin täysin. Hän ei luovuttanut vaan tarrasi minuun tiukasti kiinni ja halasi. En vain jostain syystä luottanut edelleenkään täysin Sergeihin. Lopulta lakkasin vastustelemasta Sergeitä ja uskalsin elää siinä hetkessä. Siinä todellisuudessa, että Sergei halusi ilmeisesti vain hyvää.
- Tämä ei jää tähän…
Mutisin itsekseni ja vapautin itseni Sergein otteesta. Ihme kyllä, Sergei ei edes yrittänyt estää minua lähtemästä huoneesta. Syöksyin kivusta välittämättä alakertaan suoraan oleskeluhuoneeseen. Etsin katseellani Jehun ja astelin määrätietoisesti hänen luokseen ja läimäytin voimalla poskelle.
- Pa*kiainen! Tapan sut, usko huvikses!
Jehu näytti ällistyneeltä. En vain kerinnyt lyömään toista kertaa, kun Aki jo alisti minut polvilleen maahan.
- Rauhotu! Älä rupea leikkimään isompien poikien kanssa.
Aki antoi suukon poskelleni samalla kun piteli käsiäni kiinni. Aivan kuin hän olisi tahallaan halunnut ärsyttää Jehua.
- Susan mikä hitto sua vaivaa?
Ahdistus oli valtava. Lähes itkin Akin otteessa, mutta pidätin tunteitani niin kauan kuin pystyisin. Jehu astui lähemmäs minua ja polvistui eteeni. Olin itsekin polvillani.
- Rakas, koeta nyt rauhoittua.
Se oli minulle viimeinen pisara. Sylkäisin vihoissani Jehun kasvoille.
***
Jehu pyyhkäisi tyynesti sylkeä kasvoiltaan kämmenellään.
- Jos muutkin kerran tietää, saa kai Akikin tämän kuulla? Jos kaltaisesi pa*kiainen ei oikeasti ymmärrä mitään tunteista, saisit saman tien suksia suohon! Vihaan sinua! Etsi huorasi muualta.
Nyt vuosivat ensimmäiset kyyneleet lattialle. Aki kiristi hieman otettaan. En todellakaan tiennyt miksi. Jehu vaikutti närkästyneeltä ja vihaiselta.
- Edes sinulla ei ole oikeutta puhua minulle noin.
Äänensävy oli kuitenkin tyyni. Jehu hillitsi itsensä toistaiseksi hyvin. Romeo oli varautuneen näköinen ja Lare taas välinpitämätön.
- Aki..
Sergein ääni kuului. Samassa Aki kiskaisi housujen vyötäisiltä aseensa ja osoitti sillä Sergeitä.
- Älä tule yhtään lähemmäs.
Tiesin, että Aki voi tehdä ihan mitä tahansa jos tahtoi.
- Aki, älä… Anna sen olla…
Rukoilin levätessäni polvillaan Akin tiukassa otteessa toisessa kädessä. En jaksanut pullikoida vastaan, tai en ehkä kävelisi enää koskaan. Sergei seisoi takanamme kädet pystyssä ja odotti seuraavaa liikettä. Hiljalleen Aki laski otteensa ja laski aseensa pitäen katseen Sergeissä.
- Anna niiden toimia.
Sergei jäi tottelemaan Akin ohjetta. Romeo, Aki, Sergei ja Lare siirtyivät hieman kauemmas meistä, mutta jäivät aulaan. Nousin seisomaan samaa tahtia kuin Jehukin.
Pitkän painostavan hiljaisuuden jälkeen mietin, josko olisin vain paennut tilanteesta, mutta helpompi tämä oli selvittää nyt.
- Tarkoitukseni oli puhua tästä kanssasi, mutta taisit kuulla tämän jo aiemmin joltakin juorukellolta. Jos olet jo nyt noin hyökkäävä, on parempi jatkaa siitä mihin alun perin jäimme. Ennen kuin muutit luokseni.
Muistin siitä ajasta vain sen, miten Jehu oli alistanut minua kerta toisensa jälkeen ja nöyryyttänyt aina tilaisuuden tullen. Olin puolivahingossa rakastunut. Valitettavasti se rakkauden tunne oli tiessään ja jäljellä oli nyt vain viha ja pelko tulevasta. En ollut vastannut Jehun uhkaukseen mitään.
- Kuulitko!?
Mies huusi ja tarrasi hiuksiini taivuttaen päätäni taemmas. Laskeuduin takaisin polvilleni ja purin hampaita yhteen, jotten inahtaisikaan vastaukseksi. Hiuksista kiinni pitäminen ei ollut niinkään kivuliasta, vain äärimmäisen epämukavaa.
- Tässä on syy, miksi menetin hermoni Susanin kanssa.
Aki puhui veljelleen.
- Tuo nainen on niin kovapäinen ja itsenäinen, etten ole koskaan kohdannut moista. Kuten olen sanonut, että tuliset tapaukset viehättävät kaikella tapaa. Susan on äärimmäisen sinnikäs. Kauniskin vielä. Ehkä tuon itsepäisyyden ja sinnikkyyden takia on hyvä, että hän on seurassamme. Usko pois. Tämä kaikki on vasta alussa.
Aki hymähti kertomukselleen ja seurasi mielenkiinnolla tilannetta.
- Sinun on korkea aika oppia paikkasi meidän joukossa.
Jehu ei kiristänyt otettaan, puhui vain.
- Takaan, että se on tämän jälkeen yläpuolellasi.
Sanoin ja olin jo tottunut ikävään tunteeseen päänahassani. Odotin yhä rauhallisena, suorastaan levollisena Jehun otteessa. Kuten arvelinkin, lopulta Jehu laski irti hiuksistani ja olin taas vapaa. Nousin seisomaan, vilkaisin vielä Jehua ja loin pirullisen virneen kasvoilleni.
Kuten arvata saattoi, Akilla oli tapana hieman sotkea tilannetta entisestään. Hän oli omalla tavallaan hieno ihminen, toiselta puolelta löytyi se synkkä puoli. Istuimme Akin kanssa kahden keittiössä.
- Mitä jos rauhoittuisit tänä iltana vähän. Saunotaan porukalla ja syödään. Ohessa ehkä juodaankin.
Idea kuulosti mukiin menevältä saunomista ja juomista lukuun ottamatta. Aki aavisti sen varmasti kasvoiltani.
- Ei hätää, pääset varmasti jyvälle näiden avulla.
Pian mies oli jo iskenyt pöydälle kolme kappaletta nappeja. Valkoisia kaikki. Halusiko Aki, että rupeaisin käyttämään?
- O-olen minä kokeillut joskus… Mutta en halua tehdä sitä uudelleen.
Änkytin vastaan hermostuneena. Aki vain hymähti ja taputti minua olkapäälle.
- Voi kuule, luulen, että tämän illan aikana tulet muuttamaan mielesi vielä pariin otteeseen. Pieni irtiotto arjesta ei haittaa mitään. En usko, että haluat olla ainoa täysin tolkuissasi oleva.
Aki poistui keittiöstä ja jätti minut miettimään yksin asioita. Nappasin lopulta napit taskuuni, mutten tehnyt mitään päätöstä.
Nukuin päiväsellä parin tunnin päikkärit ja hipsin iltapäivällä ulos. Aurinko oli vielä korkealla. Sergei oli ilmeisesti lämmittämässä saunaa, kiroilusta päätellen. Kävelin rauhallista tahtia kohti ulkosaunaa. Olin todella helpottunut, että pääsin liikkumaan ilman kainalosauvaa. Siirryin saunarakennuksen sisäpuolelle ja marssin suoraan saunan puolelle, jossa Sergei tulia sytytti.
- Näytät väsyneeltä.
Hän tuumasi ääneen.
- Nukuin pari tuntia. Aki ehdotti, että vetäisin kamaa teidän kanssanne. Mikä juttu tämä on?
Sergei lopetti hommansa kuin seinään ja nousi ylös.
- Anteeksi?
En tiennyt eikö Sergei oikeasti kuullut vai oliko tämä enemmän hämmentyneen puhetyyli.
- Ei mitään, unohda.
Käännyin lähteäkseni, mutta Sergei pyöräytti minut takaisin itseensä päin.
- Kuule, sinun ei tarvitse tehdä mitään mitä et itse tahdo. Olit tässä mukana tai et.
Kovin huolehtivaistahan Sergein käytös oli, mutta hänen silmistään paistoi toivo. Hän veti minua hupparin liepeistä hieman lähemmäs itseään ja tavoitteli varovasti huuliani. Epäröin aluksi. Hiljalleen kuitenkin Sergei pääsi tavoitteeseensa ja minulta oli lähteä jalat alta. Heräsin taas todelliseen maailmaan ja irtaannuin Sergeistä. Pyöräytin epätietoisena päätäni ja pakenin tilanteesta vauhdilla ja kävelin takaisin sisälle. Sergei jäi hölmistyneenä ulkosaunalle ja jatkoi hommaansa.
Ilta hämärtyi nopeasti. Istuskelin vierashuoneen ikkunalaudalla ja katsoin ulos ikkunasta. Sain kerrankin olla hetken rauhassa. Ilta oli kovin kaunis. Tiesin, ettei rauha kestäisi kovin kauan. Pian joku tulisi kuitenkin kyselemään jotain turhuuksia. Kuitenkin sain lähes tunnin vain olla ja miettiä omiani, ennen kuin Aki ilmaantui huoneeseen.
- Noh, nappia naamaan ja saunaan.
Loin epäuskoisen katseen Akiin ja käänsin katseeni saman tien pois. Aki nappasi olkapäistäni kevyesti kiinni.
- Usko pois, se vapauttaa. Unohdat kaikki murheet pidemmäksi aikaa, kun tulet meidän seuraamme. Hop hop. Sauna jäähtyy.
Aki oli jälleen poistunut. Mietin kuumeisesti kyseistä tilannetta. Tosiaan pieni irtiotto voisi olla ihan hyväkin idea. Otin taskusta yhden pillerin ja tuijotin sitä silmä kovana. Toinen kokeilu, ja sitten se on loppu. Päätökseni olisi pysyvä, joten nappasin napin naamaani ja riisuin vaatteet sängylle. Jätin pikimustat alkkarit ja rintaliivit päälle. En todellakaan menisi alasti koko porukan mukana saunaan. Hipsin ala-aulaan ja ensimmäisenä törmäsin tietenkin vastaan tulevaan Jehuun. Loimme katseet toisillemme, muttemme tehneet muuten elettäkään aloittaaksemme keskustelua tai edetäksemme tuijotuksesta mihinkään. Irrotin pitkän harkinnan jälkeen katseeni Jehusta ja menin ulos.
Kävelin saunarakennukselle. Jalka alkoi tuntua hyvältä. Haava oli hienosti umpeutunut ja arpeutunut. Ajattelin kuitenkin teipata sen ympärille vielä pyyhkeen saunaan. Istuin alusvaatteisillani rakennuksen eteisessä. Kaikki muut olivat vielä jossakin. Siirryin jo saunan puolelle ja asetuin makaamaan ylimmälle lauteelle, kun muut eivät vielä tulleet. Lämpö hiveli jokaista ihohuokostani. Kylmät väreet kulkivat koko kehossani. Olin uppoutua taas ajatuksiini, kun aloin tuntea oudon, mukavan olon tunteen. Samalla Aki, Romeo, Jehu ja Lare ilmaantuivat saunan puolelle. Vaivauduin nousemaan istumaan lauteille, jotta muutkin mahtuivat. Luojan kiitos heillä oli uimashortsit jalassaan. Kohdatessani Akin katseen, minut lävisti kylmät väreet. Kuin Aki olisi toistanut ääneen sanoja ’hyvä tyttö.’ Sen ehkä luin hänen huuliltaankin. Aki istui viereeni lauteilla, Romeo toiselle puolelle. Olihan tämä otettuna oltavan tilaisuus. 4 hyvin treenattua kroppaa samoilla lauteilla ja oma, lähes täydelliseksi kuvailtu vartaloni. Saunan lämpö ei tuntunut enää miltään siihen verraten, miltä tunteeni tuntui. Koko maailma rakasti sillä hetkellä minua ja kaikki olivat ystäviäni, rakkaitani. Seinät siinä hieman huojui ympärillä, mutta mitäs väliä sillä oli! Olin kovin riippuvainen juuri sillä hetkellä näistä miehistä. Nousi istumaan Akin syliin kasvotusten ja hajareisin. Tuijotin Akia silmiin varmaan 10 minuuttia. Niitä upeita silmiä, jotka näyttivät entistä upeammilta sinä iltana. Äärettömän pitkä tuijotus päätyi lopulta suuteluun. Ehkä paniikkireaktiona Sergei poistui välittömästi saunasta. Aki oli täysillä hommassa mukana. Päässäni pyöri, enkä edes tajunnut, kun Aki avasi rintaliivini ja pudotti ne päältäni. Lare vislasi ohi mennen näkymälle ja hiveli rauhallisesti selkääni samalla, kun Aki edelleen piti minut suudelmassa. Tilanne oli kääntynyt, minä taisin olla vietävänä. Romeota tämä sessio ei kiinnostanut. Oli varmaankin ainut, joka oli tolkuissaan sinä iltana. Jehu, jonka kanssa olin kovin tulehtuneissa väleissä, siirtyi hivelemään rintojani ja suuteli kaulaani varovasti. Kaikki kolme tuntuivat hyvältä, ja samaan aikaan niin vierailta ihmisiltä, että ajatukseni harhaili vielä pahemmin. Laskeuduin lauteilta alas ja siirryin suihkun puolelle. Luksusta. Ulkosaunan rakennuksessa oli sekä suihku, että lämmityskattilapata. Pihalla oli vielä lampi, jossa pääsi pulahtamaan. Suihkussa totta kai heitin viimeisenkin vaatekappaleen menemään ja valmistauduin nauttimaan viileästä vedestä. En tietenkään ollut ainoa. Aki, Lare, sekä Jehu riisuivat kaikki uimahousunsa ja mikä yllätys, kaikilla oli yksi ja sama asia mielessä. Niin minullakin. Aki istui suihkutilassa olevalle tuolille ja minä hänen syliinsä ensimmäistä kertaa tuntien jonkun elimen oikeasti takamuksellani. En osannut välittää kivusta, ainoa asia oli nyt nautinto. Vesi, joka valui päällemme, näytti hyvin kirjavalta. Oletin siihen asti aina sen olleen läpinäkyvää. Lare asettui rakastelemaan minua etupuolelta. Akin kädet pysyvät tiiviisti rinnoillani ja siitin takapuolessa, kun taas Jehu työskenteli huulillaan omieni kanssa. Sessio jatkui varmaan aamuyöhön. En edes tiedä paljonko kello oli, kun lopulta nukahdin.
Heräsin äärimmäisen hämmentyneenä suihkutilan pitkältä puutuolilta. En muistanut edellisillasta kuin sen, että tulin saunaan. Sen jälkeen muistini oli täysin tyhjentynyt. Hätkähdin tajutessani, että Romeo istui tuolia vasten lattialla.
- Mitä ihmettä? Miten minä täällä nukun?
Romeo ei heti vastannut. Hän vilkaisi olkansa yli minuun ja nousi lopulta seisomaan.
- Toin vaatteesi tänne. Ne on pesty.
Kiitin vaimeasti. Romeo oli jotenkin vaikean näköinen.
- Olenko käynyt edes suihkussa? Mitä täällä eilen tapahtui? En muista mitään.
Romeo huokaisi hiljaa.
- En voi sivuuttaa kaikkia Akin tekosia ja tämä nyt on yksi niistä. Naitte täällä eilen porukassa. Sinä, Aki, Lare ja Jehu. Tätähän Aki varmasti odotti kun houkutti sinut ottamaan amfetamiinia. Suihkussa olet kyllä käynyt. Minä itse autoin sinua peseytymään kun et kestänyt enää tajuissasi. Muut lähtivät homman jälkeen sisälle. Valvoin vieressäsi koko yön, varmistaakseni, että hengität.
Kyynel vierähti silmäkulmastani. Olin hiljaa ja hämilläni. Romeo istui viereeni. Minulla oli onneksi pyyhe ympärillä. Nojasin suruissani Romeon olkapäähän. Mies nosti kätensä hartioitteni yli ja painoi lähemmäs. Romeo oli minulle tätä nykyä enemmän isoveli kuin tuntematon narkkari.
- Missäs hitossa muuten Sergei on?
Kysyin hämmästellen.
- No sikäli kun näin ikkunasta, hän on istunut jo kolmatta tuntia lammen laiturilla.
En muista edelleenkään näinkö edes Sergeitä eilisiltana. Ehkä?
- Sopiiko jos…?
- Tottakai.
Romeo vastasi ennen kuin edes ehdin kysyä loppuun.
Sain puettua vaatteet päälle ja hipsin ulos. Suuntasin heti laiturille. Seisoin pidemmän aikaa sen juurella, enkä uskaltanut laittaa askeltakaan sen suuntaan. Rohkaistuin lopulta, otin askeleen jos toisenkin ja kävelin Sergein vierelle. Istuin laiturin päähän, selkä lampea päin niin että näin Sergein kasvot.
- Sergei. Kuulin juuri äsken Romeolta eilisillasta. En muista siitä itse yhtään mitään.
Sergei ei vastannut.
- Etkö oikeasti kuuntele?
- Pakenit suudelmasta ja nait kimpassa sen kolmikon kanssa. Etkö oikeasti tajunnut, että tätä Aki odotti?
Tunsin suurta häpeää, vaikken edes tajunnut eilisiltaisista touhuistani yhtään mitään.
- Anteeksi. En halua valehdella, vaikka mieli tekisi, mutta suudelmamme merkitsi minulle enemmän kuin yksikään hetki eilisillasta.
Sanoin vaimeasti ja nousin laiturilta. Katsoimme vielä hetken toisiamme silmiin ja lähdin paikalta. Annoin Sergein olla rauhassa. Tarvitsin myös itse tilaa. Näin Romeon pujahtavan talon sisään ja astelin itse perässä. Koko porukka oli minua vastassa. Sergeitä lukuun ottamatta.
- Nyt lähdetään ajelulle.
Olin samoassa Akille jotain kieltävää vastausta, mutta Jehu kaatoi minut jo polvilleen maahan.
- Hei mit..!
Jehu sitoi käteni yhteen selkäni taakse paksulla narulla.
- Aki, onks tää nyt ihan tarpeellista?
Romeo kysyi huolestuneena ja katsoi minua.
- Voi kuule kun tietäsit. Tää nainen voi saada päähänsä ihan mitä vaan.
Samalla puhuessaan Aki laittoi jesaria suuni eteen vastustelustani huolimatta. Rimpuilin hieman, mutta ilman käsiä sekin oli turhaa.
- Lare, aja. Minulla on nyt muuta vahdittavaa kuin liikenne.
Samassa Lare putkahti esiin kellarista ja nyökkäsi vastaukseksi. Mies iski muutaman paketin amfetamiinia Akin kouraan ja meni pakettiauton luo. Aki taas heitti paketit Jehulle ja otti minussa kiinni olevan narun itselleen ja raahasi minua väkisin perässään pakettiautoon.
- Liikettä niveliin!
Olin taas vietävänä seuraavaan paikkaan. Jokin sotku varmaan selvitettävänä, koska lasti oli mukana. Tuhahdin lopulta vihaisesti, kun minut nostettiin pakettiautoon ja patistettiin nurkkaan istumaan. Jalkojeni edessä istui Jehu ja vieressäni Aki. Olin raivoissani, mutten voinut sanoa sitä ääneen. Olisin halunnut teurastaa Jehun siihen paikkaan, mutta käteni olivat sidottu. Minulla ei ollut mitään tietoa mihin olimme menossa.
***
Matkasimme varmasti useamman kilometrin pois kartanolta. Kukaan ei puhunut matkan aikana mitään. Heti kun Jehu vähäkään hievahti paikallaan, potkaisin häntä automaattisesti varoituksena.
- Älkää nyt alkako tappelemaan.
Oli Akin ensimmäinen kommentti potkun jälkeen. Jehu ei ihme kyllä lähtenyt taisteluun mukaan sen enempää. Lopulta auto pysähtyi. Ikkunoista ei nähnyt paljoa ulos. Olimme varmaan jossain tunnelissa. Siellä tosin oli 2 muutakin autoa. Toinen pakettiauto, joka tosin oli meidän valkoisesta poiketen tummansininen. Lare tuli avaamaan pakun takaosan. Olin helpottunut nähdessäni myös Romeon ja Sergein. En tosiaan tiennyt missä välissä Sergei kerkesi mukaan, mutta hyvä näin. Pakettiauton lisäksi vastassa oli erittäin vanhan näköinen Volvo. Pikimusta. Molemmista alkoi ilmaantua porukkaa ulos. Kaiken kaikkiaan tyyppejä oli 8. Enemmän kuin meitä siis.
- Susan, saanko esitellä sinulle Rasmuksen. 26 –vuotias tuttavani.
Katsoin miestä suu edelleen teipattuna ja kädet sidottuna. Akin sanottua iän, muistin juuri että syntymäpäiväni olivat jo menneet ja täytin joku aika sitten 19. Rasmukseksi nimetty mies tuijotti minua alentavasti. Hänellä oli päällään puku. Juhlatamineet tällaisissa oloissa? Toisaalta se saattoi olla tälle miehelle arkiasuste.
- Vai tällainen nainen. Ei ilmeisesti mikään helpoin tapaus.
Hänen äänensä vakuutti minut täysin. Aivan kuin jonkun laulajan sulosointuja. Hänellä oli upea, paksu tummanruskea tukka, sekä tummat, ruskeat silmät.
- No ei tosiaan, mutta yksin jos jätä kämpälle, et ehkä enää takas tullessa sitä löydä. Niin ja Susan. Rasmuksen alaiset kävivät eilen kämpilläni uhittelemassa.
Hätkähdin taas. Eli tämäkin herra kuului näihin niin sanottuihin nilkkeihin.
- Palautan lastin, koska myynti ei onnistu tällä hetkellä.
Rasmus otti vastaan lastin ja hymähti kieron oloisesti. Aki ei ollut lainkaan hermostunut.
- Ei tämä kuule näin toimi. Ei todellakaan. Et saanut työtä hoidettua, maksat virheestäsi ennemmin tai myöhemmin. Enkä välitä millä maksatat, kunhan maksat.
Rasmus loi katseensa minuun ja hymähti ääneen.
- Noin nätille tytölle tällä porukalla on varmasti käyttöä.
7 muuta tyyppiä seisoi hievahtamatta Rasmuksen takana ja odottivat vain.
- Susan on ihan meidän vastuulla. Antakaa sen olla rauhassa.
Akin äänensävy oli painostava. Rasmus koki sen ehkä uhkana ja hymy laantui.
- Katsotaan. Tämä ei jää tähän. Ei tosiaan. Tulemme mielellämme kotikäynnille.
Rasmus nousi takaisin Volvoon ja kaikki muutkin kaikkosivat autoihinsa. Jäimme porukalla hölmönä seisomaan paikoillemme.
- Sinusta on kyllä turhan paljon vaivaa.
Jehu tokaisi ja tuuppasi minua, johon en lainkaan varautunut ja kaaduin polvilleni.
- Älä nyt Jehu. Susan saattaa olla meille valttikortti tässä kohtaan.
Aki naurahti huolettomasti. Yritin mumista jotain, mutta kuten arvata saattoi, turhaan.
- Älkää unta nähkö. Susania ei sotketa näihin kuvioihin yhtään enempää kuin on pakko. Susan ei ole kaupanteko väline. Aki, vaikka olet veljeni, en voi katsoa läpi sormien kaikkia tekosiasi.
Aki kohautti harteitaan Romeolle tylysti ja iski narun kädestään taas Jehulle. Istuuduin maahan takamukselleni, enkä tehnyt elettäkään enää liikkuakseni siitä mihinkään. Olin taas kovin tympääntynyt pyöritykseen.
- Nouse ylös ja ala tulla.
Jehun käskevä ääni suorastaan raivostutti minua. Suljin silmät ja käänsin pääni pois hänestä nenä kohti tunnelin kattoa. Enempää Jehu ei niskurointia katsonut vaan nosti minut kevyesti maasta ylös suoraan olalleen ja kantoi pakettiautoon. Kun porukka oli pakkautunut kyytiin, Aki irrotti teipin vauhdikkaasti pois. Se kirpaisi niin kovin, etten hetkeen saanut mitään sanotuksi. Polkaisin vain jalkaa.
- Saatana, tapan sut! Oisit vaan menettäny henkes ku Aki ampu sua!
Huusin Jehulle vihoissani ja yritin potkia tätä kaikella voimalla. Aki joutui nappaamaan narun itselleen ja kiristämään otettaan.
- Rauhotu nyt hyvä nainen!
Akilla oli jopa vaikeuksia pidellä minua raivoni vallassa. Jehu näytti häkeltyneeltä. Mies tiesi tasan että tunteeni olivat olleet aidota, vaikka hänen eivät. Aki joutui kiskomaan minut istumaan polviensa väliin, jotta rauhoituin edes vähän. Lopulta luovutin jälleen, kun en saanut muita vaihtoehtoja. Loppu matkan aikana Jehukaan ei sanonut sanaakaan. En tiedä onnistuinko loukkaamaan häntä vai saavuttamaan vain tietyn rajan vaikenemiselle.
Päästyämme takaisin kartanolle, kukaan ei vieläkään ottanut siteitä irti käsistäni.
- Eiks nää vois ottaa jo pois?
Toivoin, mutta turhaan. Jehu otti narun pään ja kiskaisi minut ulos pakettiautosta.
- Me selvitetään vähän asioita.
Aki vain nyökkäsi Jehulle ja antoi tämän raahata minut mukanaan taas vierashuoneeseen, minun huoneeseeni. Seisoin hievahtamatta paikoillani Jehun kiertäessä minua ympäri kuin saalista.
- Alan olemaan hieman kyllästynyt asenteeseesi.
- Ja kuka minut alun perin väkisin raahasi tähän juttuun mukaan? Olisit antanut minun vain lähteä sijaisperheeni luo takaisin.
Intin vastaan. Jehu tuuppasi minut naama edellä sängylle ja siihen kaaduin. Käänsin vain pääni poispäin Jehusta ja annoin olla. En välittänyt lainkaan siteistä jotka käsissäni olivat, makasin vain.
- Sielläkö olisit ollut turvassa? Paremmassa? Perheessäsi asui lellipentu sisko ja sinä olit hylkiö. Meidän luonamme saat sentään ruokaa ja vaatteita.
En vastannut. Mökötin vain ja pidätin kyyneleitä. Jehu oli oikeassa, vaikka pelkäsin osaa tästä porukasta silmittömästi. Jehu irrotti viimeinkin narut käsistäni ja pääsin vapauteen. Nousin äkkiä sängyltä ylös ja pinkaisin jo juoksuun pienen vihlaisun käydessä jalassani, mutta Jehu tarttui olkapäistäni ja heitti takaisin sängylle.
- En irrottanut sinua siksi, että pääset heti pakenemaan. Jos haluat vastustaa minua, tee se.
Uhmasin Jehua, vaikka tiesin sen olevan joko äärimmäisen typerää tai muuten vain turhaa. Hyökkäsin kohti häntä ja aioin ilmeisesti lyödä, mutta Jehu tarrasi ranteistani.
- Sääli kannaltasi, mutta nuo ovat ikäviä ensioireita riippuvuudesta. Et koskaan aiemmin ole käyttäytynyt näin.
- Ole hiljaa!
Huusin pala kurkussa ja polkaisin lattiaa terveellä jalallani.
- Lähdit tähän leikkiin mukaan, kestä se.
Jehu hymähti ja laski otteensa. Hän lähti huoneesta ja minä hänen perässään. Kävelimme peräjälkeen alakertaan. Sergei kiskaisi minut saman tien mukaansa johonkin. Tällä kertaa ulos. Kävelimme hiljalleen kohti saunarakennusta ja astuimme sen sisälle. Istuin automaattisesti pukuhuoneen penkille. Sergei istui viereeni hiljaisena.
- On ollut lievästi sanoen hieman hurja päivä. En kyllä ymmärrä mitä Aki hakee tällä pelillä.
Sergei oli rauhallinen ja selvästi mietti sanomisiaan.
- En tiedä. Oli typerää ottaa eilen amfetamiinia. Jehu jopa mietti minun olevan jo riippuvainen ja…
- Et ole. Et vielä. Jos alat ollakin, se voidaan vielä korjata. Meistä muista ei saa enää mitään muuta kuin narkkareita, niitä me olemme jo.
Sergei keskeytti minut. Valitettavasti mietin asiaa enemmän tai vähemmän ja asia oli aivan totta. Toisaalta elämäni olisi tässä porukassa käyttäjänä paljon helpompaa.
- Anteeksi…
Sergei ei kiinnittänyt anteeksipyyntööni mitään huomiota. Mies käänsi vain päänsä poispäin ja nojasi seinään. Nousin Sergein syliin hajareisin ja käänsin tämän pään omia kasvojani kohden. Katseemme kohtasi ja se kesti kauan. Pidemmän tuumailun jälkeen Sergei siirtyi suutelemaan minua ja olin siinä totta kai itsekin mukana. Tällä kertaa en paennut lainkaan tilannetta. Olin ehkä hieman ihastunut. Pakkohan se oli myötää. Häpesin yhä eilisiltaa ja kaikkea sitä mitä en muistanut siitä, mutta Sergei tuntui antavan anteeksi.
- Suojele minua.
Sanoin hiljaa suutelun keskeltä.
- Tietysti. En olisi ensi kohtaamisellamme uskonut tätä koskaan tapahtuvan.
Jatkoin tilannetta syvällä halauksella. Sergein pää oli suunnilleen rintojeni välissä. Oli ihanaa tuntea hänen hengityksensä. Rauhallinen sydämen syke.. Kaikki. Elin hetkessä onnellisena.
Kyseisen, ihanan hetken jälkeen lähdimme takaisin kartanon pää rakennukseen. Jehu oli meitä vastassa. Aki oli menossa yläkertaan päin, mutta kääntyi ympäri, kun näki meidät ja jäi nojaamaan kaiteeseen.
- Sergei, oletin, että olemme jonkun laisissa väleissä, mutta sinä näytät sekaantuvan minun alueeseeni.
Jehu katsoi Sergeitä syyttävästi ja vihoissaan.
- Mistä sinä puhut?
- Aivan kuin et tietäisi. Siinähän se lumppu on sinun vieressä.
Aki alkoi laskeutua portaita alemmas. Oma hengitykseni kiihtyi kokoajan.
- Jehu, anna olla. Susan on tehnyt päätöksen, hyväksy se.
Jehun hermo petti. Mies hyökkäsi vauhdilla Sergeitä kohti. Olin menossa väliin, mutta Aki oli paljon nopeampi ja kiskaisi minut äkkiä välistä pois juuri ennen kuin Jehu iskeytyi Sergeihin.
- Ei! Aki, päästä irti! Minun on autettav…!
Lauseeni keskeytyi, kun Aki laskeutui kanssani polvilleen maahan ja tukki suuni. Hänen oli paljon helpompi pidellä minua kun oli itse samalla tasolla. Aki vislasi kuuluvalla äänellä niin, että koko talossa kaikui. Ei mennyt kauaa, kun Romeo ja Lare ilmestyivät paikalle. Romeo kiskoi Sergeitä ja Lare Jehua erilleen toisistaan. Jehun kasvoilla oli pari ruhjetta. Sergeillä ei mitään. Jehu oli selvästi alakynnessä. Sergei piti vain puoliaan, ei aikonut hakata Jehua sairaalakuntoon.
- Tämä ei jää tähän!
Jehu raivosi ja riuhtaisi itsensä irti Laren tiukasta otteesta. Romeo laski samalla irti Sergeistä, kun näki Jehun juoksevan yläkertaan. Romeo asteli luokseni ja Aki hellitti otteensa.
- Susan, et voi rynnätä kahden taistelevan korston väliin. Sinusta olisi hyvin voinut tulla muusia tänään.
Aki torui kun oleilin polvillaan lattialla. Romeo laskeutui tasolleni ja piti kättään olkapäälläni.
- Oletko kunnossa?
Nyökkäsin Romeolle ja nousin taas seisomaan. Vilkaisin Sergeitä hieman säikähtäneenä ja yritin antaa asian olla. Käänsin porukalle selän ja hipsin omaan huoneeseeni.
Istuin jälleen ikkunalaudalla. Tällä kertaa ikkuna oli auki. Ensimmäistä kertaa silloisena päivänä mietin elämäni päättämistä. Asiat olivat niin paljon pahemmin kuin mitä aikaisemmin luulin. Pääsisin helpoimmalla kun vetäisin yliannostuksen ja antaisin asioiden jäädä taakse. Toisaalta mietin kovin Sergeitä ja Romeota. Mutta silti… Laskeuduin ikkunalaudalta ja vilkuilin ovelta ympärille, eikä ketään näkynyt. Kävelin alakertaan ja marssin suoraan aulaan ja nostin maton syrjään ja avasin lattialuukun. Loikkasin suoraan alas ja menin hyllyn luo. Otin pussin käteeni. Se oli varmasti täynnä amfetamiinia. Nappeja. Avasin pussin ja aloin popsia nappeja mielihyvän toivossakin. Jos henki lähtisi, paskat siitä. En laskenut montako olin syönyt. Oloni vain alkoi olla niin tukala, että nousin kellarista ylös ja istuin hetken lattialuukun reunalla. Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun huone alkoi pyöriä. Viskasin viimein pussin pois kädestäni johonkin ja tuijotin lainehtivaa kattoa. Tunsin hikikarpaloiden nousevan pintaan ja hengitykseni kiivastui. Kuulin askelia, mutta vaimeasti.
- Jumalauta Susan! Mitä sä oot menny tekemään!
Se oli varmaan Aki. Suljin silmäni ja aloin menettää tajuani. Vatsassa tuntui, kuin joku olisi viiltänyt sitä sisäpuolelta.
- Pysy tajuissas! Soittakaa ambulanssi!
Aki siirtyi pääni vierelle ja nosti minua pystympään asentoon.
- Piilottakaa noi vitun nappulat! Vauhtia!
Aki hätisti muita, jotka huudon kuultuaan saapuivat paikalle. Romeo soitti paraikaa ambulanssia ja Sergei silpaisi nappulat takaisin kellariin ja peitti luukun. Ambulanssi saapui nopeasti pihaan. Aki tiesi, että muiden olisi vaikea olla hiljaa, joten hän oli ainut joka nousi lanssin kyytiin.
- Mitä on tapahtunut?
Toinen hoitaja kysyi samalla kun matka kohti sairaalaa alkoi.
- Ilmeisesti vetänyt jotain lääkkeitä yliannostuksen.
Ne olivat viimeiset sanat jotka kuulin, ennen kuin vaivuin syvään horrostilaan.
***
Kuulin puhetta, osa vain sorinana. Olin aivan liian väsynyt, enkä kyennyt avaamaan silmiäni. Kuulin Akin, Romeon ja Sergein ääniä. Pari vierasta. Erotin kaksi erillistä hahmoa sinisissä vaatteissa kun aloin avaamaan silmiäni.
- Hän herää!
Romeo tuhahti helpottuneesti ja halasi minua.
- Huomenta. Mikä on vointi?
Poliiseja… Toinen heistä kysyi selvästi kysymyksen minulta.
- Mitä tapahtui? Päätä jomottaa.
Poliisi tuijotti minua pitkään.
- Mistä sait niin paljon amfetamiinia? Tulit vatsahuuhtelusta 8 tuntia sitten ja olet vasta nyt hereillä. Ihme, että olet elossa. Tosin eiköhän tarkoituksena ollut jokin muu kuin nautinto.
- Ko… Siltä mieheltä kadulta.. Partasuinen, huppu päässä.
Olin aloittamassa lauseen sanalla kotoa, mutta Aki puristi rannettani niin tiukasti, että lause vaihtui heti muuksi.
- Voimmeko luottaa siihen, ettet enää mieti tällaisia typeryyksiä? Seuraava vaihtoehto on suljettu osasto.
Nyökkäsin poliiseille. Ilmeisesti Akia ja muita oli jo aikaisemmin kuulusteltu. Poliisit kiittivät vielä ja poistuivat huoneesta. Viimein Aki hellitti otteensa.
- Idiootti.
Se oli ensimmäinen sana Sergeiltä, joka lopulta suuteli minua.
- Mikä sinuun meni? Miten voit tehdä itsellesi tuollaista?
Romeo kyseli.
- Älkää jaksako. Susan kokeili rajojaan, toivottavasti oppi siitä. Tämä alkoi olla aivan liian lähellä. Ensi kerralla jos et pääse hengestäsi, vien sen sinulta itse.
Aki uhkasi. En vieläkään saanut sanoja suustani.
- Ja tästä oppiaksemme, Susan pääsee nyt arestiin.
Käänsin pääni Akia kohden ja yritin sanoa jotakin. Ääntä ei edelleenkään lähtenyt. Hoitaja astui huoneeseen ja kysyi vointiani. En pystynyt puhumaan mitään, mutta nyökkäilin jos hoitaja kysyi jotain.
- Susan on ihan ok, voimme lähteä kotiin. Pidämme hänestä hyvää huolta.
Aki hymyili kuin unelma vävy hoitajalle ja nosti minut syliinsä.
- Soittakaa jos jotain tulee. Päivystyksen numero on näissä papereissa.
Hoitaja antoi paperit Romeolle. Poistuimme sairaalasta suoraan pakettiautolle. Ulkoilma sai minuunkin uutta eloa. Olin käynyt kuoleman porteilla ja olin todella valmis lähtemään täältä. Jokin syy minulla ilmeisesti oli vielä olla täällä kaiken tämänkin jälkeen. Romeo ja Sergei olivat etupenkillä. Jäin Akin kanssa kahden pakun takaosaan. Kurkku alkoi tuntua normaalilta. Tiesin, että voisin puhua jo.
- Tämän päiväinen temppusi olisi voinut maksaa meille kaikille linnareissun ja sinulle henkesi. Anna olla viimeinen kerta, kun lähdet tälle linjalle.
Sain suorastaan ripityksen Akilta.
- Luuletko, että minua jotenkin kiinnostaa?
Sanoin pitkästä aikaa lauseen. Ääneni hieman rahisi, muttei muuta. Aki kaatoi minut selälleen pakettiauton lattialle piti ranteeni lattiassa kiinni.
- Uhmaa vielä kerran ja asut kellarissa lopun ikääsi. Ajattelin tähän asti pitää sinut ihan vain vierashuoneessa. Jos lähdet kanssani vakavammin leikkimään, voit olla varma että seuraukset ovat sen mukaiset.
Yritin nousta ylös, mutta aivan turhaan. Aki oli paljon vahvempi kuin miltä päällepäin näytti.
- Et voi määrätä minua lukkojen taakse. En ole teidän orja. En kenenkään.
Mies naurahti minulle ja irrotti otteensa toisesta ranteestani ja silitti poskeani.
- Katsotaanko? Olisit miettinyt tätä aikaisemmin.
Kyllähän minä tiesin, että tempaus oli typerä. Äärimmäisen typerä, enkä enää koskaan tekisi niin, mutta rangaistuksena tämä olisi liikaa. Makasin koko matkan pakettiauton lattialla Akin vieressä. Olin väsynyt ja nälissäni, mutten kuitenkaan ollut lainkaan halukas syömään.
Kun pääsimme kartanolle, pihassa oli samainen vanha tuttu Volvo ja pakettiauto, jotka näimme aiemmin.
- Eikä..
Aki tokaisi kun pääsi autosta ulos. Riensimme sisälle ja törmäsimme ensimmäisenä Jehuun ja Lareen.
- Teitä odotettiin…
Kaksikko toisti miltei yhteen ääneen. Nielaisin vaimeasti kun näin paikalla Rasmuksen ja hänen seitsemänpäisen miehistönsä.
- Aki, otappa tyttö mukaan ja mennään oleskeluhuoneeseen.
Aki nyökkäsi sanomatta sanaakaan ja tuuppasi minua hieman eteenpäin. Tottelin tällä kertaa mukisematta nähdessäni Rasmuksen kasvot. Päästyämme oleskeluhuoneeseen, seuraamme liittyi vain Rasmus ja 2 hänen toveriaan, muut jäivät ovelle ulkopuolelle.
- Kuten sanoin, että palaamme vielä asiaan. Näissä kuvioissa sinun tulisi muistaa, että olemme yläpuolellasi. Olet vain yksi pieni nilkki tässä suuressa laumassa. Sinut on helppo listiä pois päiviltä jos homma ei onnistu. Ja ihan vain, että muistat tämän varoituksen…
Rasmus tarrasi minua äkisti hiuksista ja pakotti polvilleen. En inahtanutkaan vastaan, enkä näyttänyt pelkoani. Rasmus kiristi otettaan, purin hammasta yhteen voimakkaasti ja tein kaikkeni pitääkseni naamani peruslukemilla. Aki näytti huolestuneelta, muttei voinut tehdä elettäkään estääkseen Rasmusta. Kaksi Rasmuksen alaista kävelivät Akia kohti.
- Aki…
Sanoin vaimeasti, jolloin hän kääntyi ympäri ja vilkaisi kahta miestä. Samassa Rasmus kaatoi minut vatsalleen ja löi kasvoni voimalla lattiaan.
- Lopeta!
Huusin paniikissa. Rasmus hymähti.
- Kuuluuhan sinusta ääntäkin, et taida ollakaan niin itsepäinen kuin annat ymmärtää, huora.
Kasvojani jomotti järjettömästi. Kipu oli sanoin kuvaamaton. Miehet olivat sillä aikaa pakottaneet Akin maahan myös naamalteen ja pitivät tätä minua kohden.
- Jos et hoida projektiasi loppuun, joku menettää henkensä. Tässä tapauksessa hyvin varmasti Susan.
Rasmus repäisi minua hiuksista ja iski kasvoni uudestaan maahan. Huuleni vuosi verta. Hammas oli puoliksi lävistänyt sen. Vain toista puolta kasvoistani jomotti. Mitä seuraavaksi tapahtuisi, se olisi täysi yllätys. Aki aikoi selvästi sanoa jotain, mutta pysyi silti hiljaa. Hän tuijotti minua toiveikkaasti. Odottiko hän jotakin? Toivottavasti ei. Olin aivan neuvoton.
- Nyt saat rukoilla Akia jatkamaan hommansa loppuun. En viitsisi millään rusikoida kauniita kasvojasi enempää.
Rasmus sanahti vielä ja nousi pois päältäni ja irrotti otteen tukastani. Makasin toivottomana maassa pahoinpideltynä. Myös Aki päästettiin irti ja koko porukka poistui paikalta. Ensimmäistä kertaa Aki ilmeisesti tunsi jotakin empatiaa ja raahautui luokseni, painoi kätensä olkapäälleni ja lysähti eteeni makaamaan aivan voimattomana. Sergei ja muut ilmaantuivat oleskeluhuoneeseen ja toljottivat näkymäänsä.
- Susan… Vien sinut takaisin sijaisperheesi luo.
Sergei sanoi polvistuttuaan viereeni.
***
En ollut uskoa kuulemaani… Yritin pyörittää päätäni, mutten kyennyt. Aki alkoi palailla tolkkuihinsa.
- Siinäkö olisi ratkaisu ongelmiin? Luuletko… Että se jotenkin auttaa Susanin pois tästä?
Mies puhui vaimealla äänellä Sergeille ja nousi hitaasti istumaan.
- Aivan sama, mutta luuletko, että tämä voi jatkua näin? Susan tapetaan tätä menoa!
- Älä unta näe. Rasmus vain kiristää. Sillä miehellä ei ole varaa jäädä tällaisesta kiinni. Ei todellakaan.
- Oli miten oli, jotain on tehtävä.
Kuuntelin vain Sergein ja Akin väittelyä. Nousin seisomaan ottaen tukea Sergein olkapäästä.
- Aki, jos sopii, haluaisin lähteä kävelylle.
Mies vain nyökkäsi minulle vastaukseksi. Halusin vain hetkeksi
ulos koko rakennuksesta. Aki varmaan hieman pehmeni tämän myötä, eikä siksi
lukinnut minua heti yläkertaan. Sergei päätti kuitenkin lähteä mukaani.
Päästyämme pihatielle, oli jo pimeää. Kävelin hitaasti eteenpäin. Kasvoja jomotti kokoajan, en edes ollut vilkaissut itseäni peiliin tapahtuneen jälkeen. Olimme koko matkan hiljaa.
- Sinua on helppo lukea kuin avointa kirjaa. Oletinkin, että yrität paeta.
Kuului tuttu ääni heti pihatien jälkeen. Rasmus nojasi Volvoonsa tyynen rauhallisesti kessu kädessä.
- E-en.. Halusin vain..
- Ole hiljaa ja nouse kyytiin.
Mies käskytti. Sergei tarttui olkapäähäni, kuin estääkseen, vaikkei minulla ollut mitään aikomusta lähteä hänen mukaansa.
- Sergei, jos estät, olet seuraava joka roikkuu köyden jatkeena.
Hätkähdin. Siirryin heti kauemmas Sergeistä.
- Sergei, lähde täältä…
Sanoin avuttomana.
- No en todellakaan! Luuletko todella että jätän sinut tänne?
- Suojelusi ei saa tarkoittaa henkesi menetystä. Kyllä minä jotain keksin.
Lähes kuiskasin viimeisen lauseen. Sergei suuteli minua vielä ja lähti takaisin pihatielle kasvot kokoajan meihin päin. Päästyään tielle, Sergei lähti juoksemaan kohti kartanoa minkä jaloistaan pääsi.
- Miksi odotit?
Kysyin suorastaan vihaisena.
- Voi kuule. Luuletko todella, että Akiin saa vauhtia ennen kuin on jotain millä kiristää oikeasti. Ikävää sinun kannaltasi, mutta välttämätöntä. Joten alappas tulla.
Rasmus houkutteli ja avasi Volvon takaoven. Auton toiselta puolelta nousi lihaksikas yksilö, jonka ei tarvinnut pullistella lainkaan, että lihakset näkyivät. Omituista kyllä, sillä miehellä oli vihreät silmät ja punamustat hiukset, aivan kuten minullakin. Hiukset vain olivat lyhyet ja hyvin huolitellut. Otsatukka tosin peitti silmiä jonkun verran.
- En usko, että haluat tutustua Ryaniin yhtään paremmin. Joten tule tänne.
Pyöräytin päätäni, jonka jälkeen tämä Ryan otti ensimmäisen askeleen minua kohden.
- Kyllä minä tiedän, ettet ampumahaavasi takia voi juosta pitkälle. Ja kyllä, olen tarkkaillut teitä pidemmän aikaa. Aivan turha kuvitella, että voit piilotella minulta yhtään mitään.
Siinä tilanteessa tunsin ensikertaa olevani pahasti alakynnessä. Niin pahasti, ettei minulla olisi mitään vaikutusvaltaa tähän mieheen. En silti aikonut totella. Täysin tuntemattoman miehen matkaan en lähtisi.
- Okei, Ryan. Ota se.
Rasmus tumppasi kessun ja istuutui itse autoon takapenkille odottamaan. Otin muutaman askeleen taaemmas, kun Ryan asteli luokseni täysin tyynen rauhallisesti. Hänellä oli yllään repaleiset farkut ja musta, paksu huppari, josta oli kääritty hihat ylös. En osannut sanoin kuvailla niitä lihaksia. Tiesin hyvin, että pakeneminen on turhaa. Aioin silti vastustaa kaikin voimin! Turha miete sekin oli. Ryan nosti minut lantiosta toisella kädellään ja raahasi autolle. Tottakai tein kaikkeni, että olisin päässyt pakoon, mutta ei. Ryan heitti minut auton takapenkille ja nousi itse kyytiin. Rasmus istui toisella puolellani ja Ryan toisella.
- Susan!
Kuulin selvästi vielä Akin äänen, vaikka ovi laitettiin juuri kiinni.
- Aja.
Rasmus käski kuskia ja auto kaasutti liikkeelle. Yritin häiritä kuskia kiipeämällä etupenkin pelkääjän paikalle, mutta Rasmus kiskoi vasemmasta ranteestani ja Ryan oikeasta minut takaisin istumaan. Molemmat pitelivät minua kiinni. Ryanilla ei siinä ollut minkään näköisiä vaikeuksia. Rasmus joutui välillä kiskaisemaan minut takaisin istumaan.
Riehuin koko matkan. Tein kaikkeni päästäkseni vapauteen, mutta ei. Päädyimme johonkin syrjäkujalle. Rasmus otti auton jalkatilasta jesaria ja tukki sillä suuni. Tuttua. Rasmus poistui autosta ja Ryan nappasi molemmat ranteeni itselleen. Rasmuksen avattua jonkin metallinhohtoisen oven, Ryan nosti minut ulos autosta ja kantoi sisään. En saanut sanottua mitään teipin takia.
- Laita se remmeihin.
Ryan teki työtä käskettyä ja kantoi minut suuren avaran seinän luo, jossa roikkui remmit molemmilla nurkilla.
- Jätä housut ja rintaliivit.
Rasmuksen käskyt olivat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ryan ei ollut vieläkään sanonut yhtään mitään. En antanut Ryanin koskea vaatteisiini. Läpsin tätä vain käsille heti kun tilaisuus vähänkään koitti. En nähnyt vieläkään auton kuskia missään, joten ilmeisesti tänne jäi vain minun lisäkseni Rasmus ja Ryan. Lopulta Rasmus astui lähemmäs ja näytti merkin Ryanille. Ryanin pidellessä minua kiinni, Rasmus sai riisuttua minulta pois hupparin ja aluspaidan. Ylleni jäivät mustat rintaliivit, mustat pillifarkut ja tennarit. Ryan nosti minut seinää vasten, samalla kun Rasmus sitoi käteni remmeihin. Luojan kiitos ne olivat pehmustettu. Jalkani saivat jäädä vapaaksi. En päässyt istumaan asti, vain polvilleen selkä suorana.
- Täällä tulee kuuma. Ihan oman mukavuutesi takia kannattaa jättää yläosa pois.
Rasmus kiskaisi samalla teipin suultani, kun ovi oli lukittu tiukasti.
- No kiitos vain.
Sanoin vihaisesti ja pidin katseeni maassa.
- Älä jaksa mököttää. Kyllä tämä tilanne tästä selviää ajan kanssa. Jos Aki tajuaa toimia, sinulla ei ole mitään hätää.
Tuhahdin vain jotain vastauksena ja kiskaisin remmejä, jotka eivät joustaneet pätkääkään. Rasmus toi eteeni jostakin peilin. Vilkaisin peilikuvaani, mutta käänsin kasvoni siitä saman tien pois. Näin vain lävistetyn huuleni ja leualla kuivuneen veren, sekä mustelmat oikealla puolella kasvojani.
- Ryan. Jää tänne Susanin kanssa. Lähden soittamaan puhelun.
Rasmus poistui johonkin huoneeseen. Roikuin remmeissä kiinni polvet maassa. Hiukset peittivät kasvojani, onneksi. Olin ruhjellun näköinen. Ryan asteli luokseni ja nosti kasvojani leuasta ylemmäs ja pyyhki kasvojani varovasti kostealla pyyhkeellä saaden veren leuastani pois.
- Koeta kestää.
Ensimmäinen lause, jonka tämä mies minulle sanoi. Hänen katseessaan oli jotakin tuttua. Ryan riisui hupparinsa ja sen jälkeen vielä hihattoman mustan paitansa. Hätkähdin, kun näin lopulta miehen koko vartalon. Ehkä vielä enemmän oikean rintalihaksen päältä kulkevaa arpea, jossa ei selvästi ole koskaan ollut tikkejä. Ryan istuutui huoneen nurkassa olevaan lepotuoliin ja kaivoi sen alta käsipainot. En uskaltanut heittää arviota, paljonko ne mahtoivat painaa, mutta kevyesti ne nousivat.
- Mitä Rasmus tekee minulle, jos Aki ei tee niin kuin hän haluaa?
Vastauksena sain vain vilkaisun, jonka jälkeen mies lopetti painojen nostelun.
- Jos se minusta riippuu, ei mitään.
Huokaisin, vaikka sain vastauksen.
- Olen tuntenut Rasmuksen 24 –vuotta, eli sen ajan mitä olen ollut hengissä. Tunnen myös sinun porukkasi osittain.
Kiinnostukseni heräsi uudelleen. Ryan oli vähäsanainen. Kommentoi vain sen mitä oli pakko.
- Mitä tiedät heistä?
Sen jälkeen en enää saanut vastausta. Ryan treenasi välittämästä minun läsnäolostani sen enempää. Kolistelin välillä remmien kanssa, jotka tosiaan roikkuivat seinissä ketjuissa. En kuitenkaan hyötynyt kiskomisesta mitään.
- Koeta rauhottua nyt.
Samaan aikaan Rasmus ilmaantui paikalle. Ryan oli jälleen vaiti.
- Lupasivat tulla aamuun mennessä.
- Niin ketkä?
Kysyin heti Rasmuksen päätettyä lauseen.
- Se henkilö, joka laittaa ihosi alle lähetin sirun.
- Ai että minkä!?
Huusin vastaan hyökkäsin taas eteenpäin uhkaavasti, remmit estivät. Rasmus jäi keskustelemaan jotain Ryanin kanssa, eikä enää sanonut minulle mitään. Äskeisen oli oltava äärimmäisen huono vitsi.
Havahduin seuraavan kerran aamulla puheeseen. Olin nukkunut ja roikkunut koko yön kiinni seinällä.
- Toi muijaks se on?
Hyvin isokokoinen, mutta nuorehko mies kysyi Rasmukselta, joka taas nyökkäsi. Paksukainen siirtyi taakseni ja aloin automaattisesti potkia ja rimpuilla. Minuunhan ei mitään sirua laiteta!
- Ryan, ota se alas sieltä ja rauhoita.
Muut väistyivät tieltä, kun Ryan irrotti siteeni ja laski alas. Yritin saman tien paeta paikalta, mutta Ryan nosti minut eiliseen näkemääni lepotuoliin polvilleen ja siirtyi selkänojan taakse pitelemään minua kiinni. Rasmus piteli jalkojani. Paksukaisen tullessa lähemmäs, menin aivan paniikkiin ja tarrasin kiinni Ryanin paitaan painoin itseäni häntä vasten aivan paniikissa. Ryan löysäsi saman tien otettaan, mutten tajunnut edes enää pötkiä pakoon. Tunsin viiltävän kivun alaselässäni, kun mies työnsi sirun ihoni alle. Itkin. Pelosta ja kauhusta.
- Kiitos. Tämähän on vain varatoimenpide, jos tyttö pääsisi pakosalle.
Rasmus saattoi miehen ulos rakennuksesta ja antoi ilmeisesti rahaakin. Olin aivan halvaantunut Ryanin paitaan kiinni. Lihaksikas hurmuri pyyhki verta pois alaselästäni ja vilkaisi Rasmusta hieman kulmien alta.
- En tosiaan tajua, milloin aloit käyttää näitä voimakeinoja viattomiin.
Sen sanottuaan Ryan kantoi minut takaisin seinälle siteisiin ja katosi huoneeseen, jossa Rasmus puhui edellisiltana puhelimeen. Pian miekkonen saapuikin takaisin sideharson ja taitoksen kanssa. Ryan siveli jotakin voidetta alaselkääni sirun haavakohtaan ja pyöräytti pari kierrosta sideharsoa ympärilleni ja sitoi kiinni.
- Kiitos…
Kuiskasin äärimmäisen vaimealla äänellä pää roikuksissa. Ryan ei sanonut taaskaan hetkeen mitään. Hän siirtyi etupuolelleni, katsoi hetken mustelmilla olevia kasvojani ja kääntyi selin minuun.
- Tiedän yhden asian. Joku joukkiostasi kuolee tänään. Aki on aivan liian varomaton.
- Mitä hittoa oikein höpötät? Ei varmasti kuole!
Tivasin vastaan. Ryan näytti jopa hieman toivottomalta. Silmiini nousi kyyneleet, jotka valuivat vuolaina poskilleni. Oliko Ryan vain pelotellut vai tarkoittanut asian niin kuin se oli? Palanen nousi kurkkuuni joka tapauksessa. Tilanne oli mikä oli. Välitin silti koko porukasta todella paljon. He olivat perheeni. Kyseenalainen sellainen.
- Ryan, auta minua… Tiedän, ettet ole sellainen, kuin annat ymmärtää. Älä anna tämän tapahtua!
Puhuin joka tapauksessa rauhallisesti, jottei Rasmus turhaan ilmaantuisi paikalle. Ryan ei näyttänyt lainkaan vaikealta. Vain kylmältä. Enkö oikeasti saanut häneenkään mitään kontrollia tai kontaktia. Ryan vaikutti täysin muulta kuin mitä päällepäin oli.
- Rasmus on suunnitellut kaiken valmiiksi. Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, Aki pääsee hengestään.
Vaikka taistelin Akin kanssa kokoajan, en voinut uskoa korviani todeksi.
***
Roikuin edelleen iltaan asti seinän luona. Rasmus saapui jossain välissä luokseni.
- En halua, että sotket asioita enempää, joten hiljennän sinua hieman.
Rasmus sitoi huivin suulleni kuin hevoselle kuolaimet ja sitoi takaa solmuun.
- Et voi… Teh.. Dä tätä!
Huivin kanssa oli vaikea puhua. Ryan ilmaantui myös huoneeseen huoleton ilme kasvoilla.
- He ovat saapuneet.
Ovi avautui ja porukka ilmaantui sisään. En luonut katsettakaan muihin paitsi Akiin. Mitä tapahtuisi jos varoittaisin? Aki näytti huolettomalta ja itsevarmalta. Oliko se hänen kohtalonsa?
- Rasmus, tehdään kaupat ilman Susania. En halua sotkea häntä tähän.
Aki aloitti.
- Susan on jo sotkettu tähän aikaa sitten. Sitä paitsi, annoin sinulle mahdollisuuden. On minun vuoroni ottaa velkoja takaisin.
Rasmus kiskaisi pukunsa takin alta aseen esiin ja tähtäsi sillä minua. Aloitin vaistomaisesti rimpuilun ja menin paniikkiin.
- Rasmus, lopeta.
Aki käski, mutta miksi tuo mies kuuntelisi? Rasmus latasi aseen valmiiksi ja piti tarkan sihdin minua kohden. Kiinnitin sivusilmällä huomiota, että Rasmus oli yksin. Ryan oli kadonnut johonkin.
- No, miten on. Aikaa huomis iltaan. Jos toimitat minulle rahat, saat Susanin vielä ehjänä.
- Emme kerkeä mitenkään saamaan kasaan sitä määrää mitä tarvitset.
- Selvä, sano hyvästit tytölle.
Rasmus päätti keskustelun, painoi liipaisinta, jonka aikana olin jo sulkenut silmät. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Tajusin vain, miten Sergei hyökkäsi Rasmuksen ja minun väliin. Seuraava näkemäni asia oli veret lattialla ja seinissä, Sergei makaamassa maassa. Hänen takaraivonsa oli aivan muussina. Korvissani soi. Itkin. Sydämeni jyskytti tietään ulos rinnuksistani. Huusin varmasti. Sekavassa mielentilassa. Aki hyökkäsi taustalla Rasmuksen kimppuun koko porukan kanssa. Sergei makasi elottomana edessäni maassa. Kuulo alkoi palautua korviini, mutta menetin huutamisen seurauksena tajuntani.
En tiedä mihin heräsin, mutta heräsin kuitenkin. Olin tutussa paikassa. Kartanossa. Omassa sängyssä. Koko lauma miehiä istui sänkyni ympärillä. Pompahdin saman tien istumaan ja katsoin ympärilleni.
- Se ei siis ollut pelkkä painajainen…
Nielaisin lopun lauseesta. Tärisin paniikista. Itkin taas. Huusin Sergein nimeä paniikissa, kun tajusin mitä oli tapahtunut. En enää itse ollut lainkaan veressä, minut oli varmasti käytetty suihkussa tajuttomana.
- Susan… Shh.. Ei ole mitään hätää.
Romeo rauhoitteli ja halasi minua puoli väkisin vaikka yritin estää. Ainoa, joka ei istunut sänkyni luona, oli Jehu.
- Sergein kuolema ei missään nimessä saa olla turha. Tälle on varmasti jokin tarkoitus.
Aki totesi rauhallisesti ja peitti suruaan selvästi kaikilta. Aioin sanoa jotakin todella törkeää, mutta vaikenin kaikkien mieliksi. Lopulta halasin Romeota takaisin ja itkin tämän sylissä vaimeasti.
- Rasmus ei hetkeen ole häiriöksi. Hän jäi tajuttomana makaamaan piilopaikkaansa.
Romeo mietti ääneen. Muistin pienen vihlaisun myötä selkäni ongelman. En halunnut keskustella asiasta vielä mitään. Enkä kyennytkään. Sergein kuolema… Se vain pyöri mielessäni. Näky hänen verisestä, muussautuneesta päästään pyöri mielessäni koko ajan.
- Voisitteks painuu helvettiin höpöttämästä, haluaisin olla nyt yksin.
Murahdin vaimeasti, mutta pidin silti Romeosta kiinni. Kukaan ei sanonut mitään, vaan porukka yksi toisensa jälkeen poistui huoneesta, myös Romeo viimeisenä.
Makasin selälläni sängyllä. Kaipasin Sergeitä. En tiedä seurustelimmeko varsinaisesti vai emme. Olin silti ihastumassa hyvää tahtia. Menetin hyvän ystävän, minulle rakkaan ihmisen. Aivan sama kuin tilanne Jehun kohdalla aikaisemmin, mutta en saa enää tätä ihmistä takaisin. Muistelin viimeisiä hetkiämme ja sitä miten mikään ei toisi häntä takaisin. Vihasin itseäni tapahtuneen takia, toisaalta, Jehuhan tähän minut alun perin toi. Surin rakkaani menettämistä koko yön nukkumatta hetkeäkään. Aki oli jopa jättänyt oven auki. Halusin raitista ilmaa, joten siirryin hiiren hiljaa alakertaan ja suoraan ulos. Astelin laiturille lammen ääreen ja istuuduin sen päähän. Ehdin istua ajatuksissani vartin, kun kuulin rauhallisia askeleita takaani. Vilkaisin olkani yli ja näin tutut kasvot. Ryan.
- Mitä sinä täällä teet?
Kysyin hieman vihaisesti ja nousin seisomaan.
- Tulin saattamaan velkani loppuun. En paennut huvikseni tilannetta tänään. Vaikka kuinka olen tuntenut Rasmuksen koko ikäni, en katso sormien läpi ihmisten teurastamista. Kaiken lisäksi, Rasmus ampui aivan väärän ihmisen.
- No mitä hiton väliä sillä on kenet ampuu! Rasmus MURHASI Sergein! Sitä paitsi sanoit, että Aki oli maalitaulu, miksi minut yritettiin ampua!?
- No ei se ollut tarkoitus. Rasmus säikähti Sergein reaktiota ja ampui tämän ilmeisesti vahingossa. Sergeihän suojasi sinua?
En osannut enää vastata. Käänsin selkäni miehelle ja laitoin kädet puuskaan.
- Ja velkani maksu kuuluu Akille. Lupasin, että jos Rasmus tyrii jotain pahemmin, lopetan hänen leivissään elämisen ja käännän kelkkani tälle puolelle. Ensimmäinen velvollisuuteni on hoidella alaselkäsi.
Nielaisin jo pelkästä ajatuksesta. Ryan aikoi varmasti poistaa sen pahuksen sirun, mutta miten? Kipu sitä laittaessa oli jo ollut järjetön.
- Jos sopii, vietetään yö saunalla. Puhun aamulla Akin kanssa.
Suostuin hieman vastahakoisesti. Nukuin itse suihkutilan penkillä ja Ryan lattialla.
Aamu valkeni. Nukuimme hädin tuskin paria tuntia. Siirryimme sisään kartanoon ja marssimme keittiöön muun porukan luo.
- Mitä helv…
- Ei, Romeo oota.
Keskeytin Romeon lauseen kun Ryan asteli perässäni keittiöön. Ryan näytti merkin Akille ja rastapäinen ystävämme asteli miehen mukaan toiseen huoneeseen. Istuin Akin tilalle keittiöpöydän ääreen. Jehu tuijotti minua pitkään vastapäätä. Tuijotin takaisin.
- Olen… Niin pahoillani.
Jehun sanat olivat aitoja. Kyyneleet hänen silmäkulmassaan olivat aitoja.
- Menetin eilen ystäväni. En voi koskaan unohtaa sitä. Sitä, että erosimme tulehtuneissa väleissä. Kaikkea on tapahtunut, mutta olemme pitäneet silti yhtä. Pidimme loppuun asti.
Jehu vaikeroi ja poistui myös hetkeksi muualle.
- Oletko sinä kunnossa?
Romeo huolehti. Nyökkäsin vastauksena.
- Paremmassa kuin eilen. On vain jatkettava.
Sanoin olevinaan vahvana, mutta aika parantaisi haavat, eikä koskaan huuhtoisi pois muistoja. Lare otti asian yllättävän kevyesti, mutta hänestäkin vaistosi surun. Hän oli jokseenkin poissa oleva ja arka.
- Susan, tule saliin. Hoidetaan tämä alta pois.
Aki pyysi ja astelin hänen mukanaan jumppasalin puolelle. En ollutkaan aikaisemmin käynyt siellä. Siellä oli paljon treenilaitteita, mutta selvästi Aki ei hirmuisesti niitä käyttänyt.
- Käy tuohon vatsallesi.
Kävin Akin pyynnöstä jonkun laitteen päälle makaamaan ja nostin paitaani. Hengitin raskaasti pienessä paniikissa ja kauhun vallassa. Pelkäsin suunnattomasti kipua eilisen jäljiltä.
- En mä pysty, apua!
Menin aivan paniikkiin kun Ryan alkoi suunnitella sirun poistoa.
- Romeo, Jehu! Tänne näin!
Aki huusi ja kaksikko saapuikin hetken päästä paikalle.
- Romeo, pitele Susania aloillaan. Jehu, haetko veitsen ja pihdit?
Jehu nyökkäsi ja Romeo siirtyi etupuolelleni ja laittoi kädet hartioilleni. Yritin rentoutua ja rauhoittua. Jehu saapui yllättävän nopeasti takaisin.
- Susan, koeta kestää, tässä ei mee kauan.
Ryan yritti lohdutella, kun hän laskeutui nojaamaan perseeni päälle ja toisella kädellään venytti hieman kohtaa, johon siru eilen työnnettiin. Hengitin nopeasti ja tuskaisesti.
- Aaaaaaarrrrraaaaaahhhh!
Huusin, kun Ryan joutui työntämään veitsen kärkeä ihoni alle. Tarrauduin nyt vuorostaan Romeon huppariin ja puristin lieppeitä nyrkkini sisään niin kovin kuin pystyin.
- Siinä se on! Ota se nyt.
Aki hoputti, mutta Ryan oli varsin rauhallinen ja sai lopulta sirun ulos. Hellitin otteeni heti kun kipu lakkasi. Ryan viskasi sirun lattialle ja polkaisi sen päälle kengällään, jonka jälkeen se oli palasina.
- Se siitä.
Ryan tokaisi huolettomasti ja puhdisti haavan vielä selässäni ja lätkäisi päälle isohkon palan kangaslaastaria.
- Mitä luulet Rasmuksen tekevän kun tajuaa sinun tekosi?
Aki uteli heti ja tuijotti miestä jonkin aikaa. Minuakin kiinnosti se tieto.
- Ei sillä ole väliä. Näytänkö siltä, että en selviä sellaisesta nilkistä? Kyllähän Rasmus jossain vaiheessa jotakin kehittää, mutta sitä tuskin tarvitsee nyt miettiä.
Jokainen jäi varmasti taholtaan miettimään jatkoa ja seuraavaa projektia vapautuaksemme tästä sotkusta.
***
Tapahtumat pyöri koko ajan mielessäni. En saanut mielenrauhaa, vaikka päivä oli kirkas ja kaunis. Aki oli unohtanut arestini tyystin koko jupakan keskellä, joten uskalsin rentoutua ja miettiä muita asioita. Silti päällimmäisenä pyöri mielessäni näky Sergeistä. Toisaalta en osannut edes kuvitella, miltä muista tuntui. Ne jotka olivat tunteneet Sergein pidempään… Oppineet ymmärtämään. Ei. Minun oli vain unohdettava se aate ja jatkettava eteenpäin. Menneessä oli kuitenkin tapahtunut hänen kanssaan myös paljon pahaa. Oli myös toinen tärkeä seikka mielessä… Ryanin luonne epäilytti minua, tai hänen motiivinsa. Toivoin todella, että hänen aikeensa olisivat hyvät ja minun, eikä kenenkään muunkaan tarvitsisi pelätä. Suurin ongelmahan tässä oli, että vaikka koko porukka kävisi Ryania vastaan, emme pärjäisi hänelle. Ajatellessani sitä miestä, hän saapuikin jo luokseni. Istuin musiikkihuoneessa. Sekin oli minulle uusi paikka. En uskaltanut aiemmin kiertää taloa lainkaan. Siihen huoneeseen tykästyin. Taustalla musiikki soi rauhassa ja minä olin kääriytynyt mustaan fleecepeittoon lepotuoliin. Ryan istui parin metrin päässä minusta olevaan samanlaiseen tuoliin.
- En aio valehdella sinulle. Kuultuani tilanteenne, olin valmis teurastamaan sinut omin käsineni, mutta kun kohtasin sinut, tajusin Rasmuksen valehdelleen kaiken muun, paitsi Akin osuuden tähän soppaan. Päätin jo siinä vaiheessa lopettaa hänen alaisenaan.
Kuuntelin mielenkiinnolla miehen puhetta.
- Miksi sitten satutit minua? Miksi vielä autoit Rasmusta?
- Varjelin omaa selustaani sen hetken. Pärjään kenelle tahansa paljain käsin, mutta en pysäytä luotia jos se on uppoamassa kallooni.
Pysyin vaiti, mutta katseeni pysyi tiiviisti Ryanissa.
Ihme kyllä kukaan ei ollut häirinnyt meitä ainakaan puoleen tuntiin. Istuimme senkin ajan suurimmaksi osaksi hiljaa. Saatoin kuitenkin satunnaisesti kysyä jotakin ja Ryan vastasi aina yhtä lyhyesti ja ytimekkäästi. Osuin kuitenkin lopulta arkaan paikkaan…
- Mistä muuten sait arpesi? Sen rintakehässä olevan?
Siinä vaiheessa Ryan muuttui aivan kalpeaksi. Mies nousi tuolista ylös ja pakeni rivakkaa tahtia paikalta sanomatta mitään. Jäin kieltämättä hölmönä istumaan tuoliin, mutten juossut hänen peräänsä.
- Susan!
Kuulin Akin huutavan jostakin. Huokaisin ja nousin ylös tuolista, mutta pidin fleecen harteillani. Kävin ensin vessan puolella ja pietin mustelmat kasvoiltani. Käytin todella harvoin meikkiä, mutta nyt siihen oli syykin. Kasvoni näyttivät taas normaalilta. Huulikaan ei ollut turvonnut, vaikka siinä edelleen ikävä vekki näkyikin. Astelin lopulta ensimmäisen oleskeluhuoneen luo, jossa näin Akin ja Jehun. Sain ensimmäisenä Akilta kehuja miten kasvoni olivat peitetty hyvin. Kiitin vaimeasti.
- Mietimme asioita, tai oikeastaan Jehu mietti… Oman turvallisuutesi takia voit valita lähdetkö sijaisperheesi luo vai jäätkö tänne.
Yllätyin Akin sanoista todella. Ja siitä mitä Jehu oli miettinyt.
- Tuota… Vaikka tilanne on mitä on… Olen jo sekaantunut tähän. Ja jos olen sijaisperheeni luona, joutuvat hekin vaaraan. Ns. äitini on ainoa, josta siellä välitän. Minun on jäätävä tänne.
En miettinyt kauaa vastausta. Olin totta kai tuumannut asiaa itsekseni aikaisemminkin, mutta tottahan se oli. Yksi oli jo menettänyt henkensä, olisi ajan kysymys, milloin menettäisi seuraava. Sitä paitsi sijaisperheeni ei ollut ottanut minuun lainkaan yhteyttä. Ei edes äiti. Sergein kuolema oli varmasti herättänyt Akissa uuden puolen, kuin uuden luvun. Se oli hyvä asia, mutta tapa jolla se Akissa heräsi, sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Jehu oli taas rauhoittunut, eikä lainkaan hyökkäävä. Annoin hänen kuitenkin kaiken varalta olla. Ryankin pölähti paikalle. Hän pölähti paikalle hieman hämmentyneen näköisenä vilkaistessaan minua. En tiedä miettikö Ryan yhä kysymystä vai peitettyjä kasvojani.
- Sain tuntemattomasta numerosta viestin: Temppusi oli arvattavissa. Teurastan teistä jokaisen yksitellen, alkaen sinusta ja huorastasi. Vaikea varmaan arvata keneltä? Rasmus on siis tajuissaan ja varmaankin päässyt sairaalastakin.
Ryanin sanat porautuivat takaraivooni. Ja millä hemmetin oikeudella Rasmus piti minua huorana!?
- Siinähän tulee. Viimekertaisen jälkeen voin itse nylkeä hänet.
- Älä edes mieti. Olet sen verran hippiäinen, ettei sinusta ole Rasmukselle mitään vastusta.
Väittelin Ryanin kanssa. Hermoni petti kuitenkin nopeasti.
- Mitä sanoit!?
Korotin ääntäni ja hyökkäsin kohti Ryania. Mies kutienkin pysäytti minut ja piti yhdellä kädellä ranteistani kiinni.
- Onks tää aina tällane?
Ryan kummasteli Akille ääneen. Hän sai vastauksena nyökkäyksen ja pienen hymähdyksen. Minua suorastaan nolotti koko tilanne.
- Juuri tuota Rasmus ei voi sietää. Vastaan pullikointia. Toisaalta mitä enemmän hän saa vastusta, sen otetumpi hän on.
Ryan naurahti ja antoi minullekin ehkä pienen syyn hymyillä ajatukselle. Jehu näytti silti huolestuneelta. Tiesin ehkä syynkin, yritin kuitenkin unohtaa sen.
Muistin pian Romeon. Häntä ei näkynyt, ei kyllä Lareakaan, mutta hänen läsnäolonsa ei minua kiinnostanut. Romeo oli mietiskelevää tyyppiä. Hän saattoi hyvin istua lammen äärellä, joten Ryanin irrotettua otteensa lähdin ulos ja etsin katseellani Romeota. Lammen äärellähän hän oli. Tosin hän makasi selällään laiturilla, kuin ottaen aurinkoa. Astelin laiturin luo ja istuin Romeon viereen. Hän käänsi sen verran päätään, että näki minut.
- Mikä fiilis?
Ystäväni kysyi ja jäi odottamaan vastausta.
- Eteenpäin on mentävä. Ei kai muuta. Ryan sai uhkaavan tekstiviestin. Olemme hänen kanssaan Rasmuksen teurastuslistan kärjessä.
Romeo kohottautui nojaamaan käsivarsiensa varaan ja tuijotti yhä minua.
- Entä sinä?
Kysyin ja tuijotin takaisin. Romeo käänsi nyt päänsä lampea kohti.
- Kyllähän ystävän menettäminen nostaa tunteet pintaan. Ei tämä helppoa ole ollut. Olin jo aikeissa lähteä näistä kuvioista, mutta niin kauan kuin minulla on syy suojella sinua, en lähde täältä mihinkään. Tunnen tämän porukan turhankin hyvin. Käytin ennen itsekin, nuorempana. Jäin kuvioihin, mutta pääsin irti aineista. Sinä et saa jäädä niiden alle, niiden valtaan. Älä tee niitä virheitä, mitä minä joskus tein. Ja amfetamiini saa tämän porukan kyllä rauhalliseksi joksikin aikaa, mutta mustelmat kehossasi on yksi syy siihen, miksi sinun ei ole hyvä olla täällä yksin.
Kuuntelin Romeota rauhallisesti ja tuijotin koko ajan hänen upeita silmiään. Erivärisyys teki niistä niin lumoavat ja vangitsevat. Kuten Akillakin, mutta niissä ei paistanut sama luottamus ja lempeys kuin Romeolla. Olihan meilläkin alku ollut vaikea, mutta jatkon suhteen tilanne muuttui koko ajan. Onneksi. Siirryin hieman lähemmäs Romeota ja nojasin hänen olkapäähänsä. Romeo painoi poskensa varovasti päälaelleni.
- Kyllä tästä selvitään. Rasmus ei pärjää yksin meitä vastaan. Lisäksi Ryan on nyt meidän puolellamme.
Romeo aloitti. Nostin katseeni taas häneen.
- Miten luotat Ryaniin nyt jo? Ja Rasmuksellahan on alaisia?
- Olen tuntenut Ryanin yhtä pitkään kuin Akikin. Hän ei valehtelisi. Ei meille. Ja kuule, Rasmus voi olla viisas, mutta hänen alaisensa eivät.
Luotin Romeon sanaan. Niin olisi parasta, etenkin tässä tilanteessa.
- Tiedätkö muuten Ryanin arvesta mitään? Kysyin siitä ja hän muuttui todella oudoksi.
- Sinun on parasta odottaa, että hän on valmis puhumaan. Haluan olla kaikkien luottamuksen arvoinen.
Romeo siis tiesi, mutta aikoi olla lojaali Ryanille, vaikkei tämän kanssaan pahemmin ollut jutellut hetkeen. Romeo oli hieno ystävä. Pelkäsin tällä hetkellä hänen menettämistään kaikista eniten. Tämä pyöritys vei voimat keneltä tahansa, mutta Romeo ei näyttänyt heikkoa puoltaan.
- Romeo, Susan! Saimme puhelun.. Tulkaa sisälle.
Kuulin taas Akin äänen ovelta. Nousimme saman tien ylös laiturilta ja juoksimme vauhdilla sisälle.
- Rasmus on lähettänyt pari miestään tänne hakemaan Susanin ja Ryanin. Ideoita?
Aki kertoi ja olin saman tien kuin halvaantunut.
- Susanissa ei ole sirua. Kellari on ainoa vaihtoehto. Romeo, menkää sinne ja pysykää siellä kunnes tilanne on ohi. Minä hoidan loput.
Ryan uhosi. Jostain syystä en uskonut hänen pärjäävän. Ja mitä tarkoittaa pari miestään? Minulla oli epäilys isommasta määrästä. Romeo kuitenkin nyökkäsi hyväksyvästi ja pyyhkäisi maton sivuun, avasi luukun ja pyysi minua menemään edeltä. Katsoin vielä Ryania jonkun tovin, ennen kuin hivuttauduin kellariin. Romeo hyppäsi perässäni käyttämättä tikapuita, jonka jälkeen Aki sulki luukun ja peitti sen.
Kellarin peräseinällä oli patja. Romeo kiskaisi sen lattian tasalle ja istuutui siihen odottamaan. Istuin hänen viereensä ja kuuntelin ääniä kerrosta ylempänä. Vielä ei kuulunut mitään muuta, kuin pelkkiä askeleita.
- Mitä jos Ryan ei selviä? Mitä jos joku pääsee taas hengestään.. Sergeikin…
Automaattisesti alkoivat kyyneleet taas valua. Romeo kiskaisi minut puoliksi syliinsä ja halasi sanomatta sanaakaan. Vapisin hieman kauhusta. Olin kuitenkin turvassa.
- Ryan ei treenaa huvin vuoksi.
Se oli tuntiin viimeinen sana, jonka Romeolta kuulin.
***
***
Aamu valkeni. Toni oli yhä vieressäni, mutta hereillä. Kyllähän minua vähän hämmensi. Olin alasti ja yhä lähes tuntemattoman miehen vierellä. Annoin suukon Tonin poskelle ja nousin sanaakaan sanomatta ylös, kävelin vaatekaapille ja kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja kävelin talon läpi suihkutilaan. Upeana hienoutena Tonilla oli tavallinen sauna, sekä höyrysauna. Peseydyin suihkussa perusteellisesti, kietaisin pyyhkeen uudelleen ympärilleni ja menin höyrysaunaan. En tiedä kuka sen oli laittanut päälle, mutta menin sinne silti. Höyryn keskeltä myöhemmin Ryankin ilmaantui saunaan ja istui viereeni.
- Kaikki ok?
Nyökkäsin vain ja hymähdin
- Hymyysi taitaa olla joku t:llä alkava syy.
Punastuin hieman jälleen. Nojasin lämpimään kaakeliseinään ja suljin silmäni nauttien. Istuimme Ryanin kanssa vaiti saunassa. Lopulta mies lähti suihkuun ja jätti minut saunaan. Siirryin makaamaan lauteille ja nautin.
Myöhemmin, kun sain pukeuduttua, annoin itselleni aikaa ja siirryin oleskeluhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Annoin rytmin virrata lävitseni ja saatoin ajatuksissani hyräillä mukana. Havahduin voikellon soittoon. Näin sivusilmällä Tonin kävelevän ovelle.
- Susan, sua kysytään.
Vilkaisin ovelle. Näin Jehun. En sanonut mitään, joten Toni päästi hänet sisään.
- Haluan jutella kanssasi.
Vilkaisin Jehuun, joka ilmaantui vierelleni seisomaan. Nousin ylös tuolista ja katsoin hetken Jehua, erittäin läheltä. Toni vilkaisi meitä ja pakeni paikalta.
- No olkoon. Mennään ulos.
Jehu seurasi minua takapihalle. Kävelimme rantaviivalle asti ja tuijotimme merelle.
- Kaikki on niin sekaisin. Jos voisin muuttaa tapahtumia… Et olisi tässä tilanteessa.
- Lakkaa pahoittelemasta, tilanne ei koskaan muutu ennalleen. Kuten sanottua, menneisyys tekee meistä sen mitä olemme.
Yritin ehkä hieman saada Jehulle itsetuntoa takaisin, vaikka olin vihainen.
- Tulisit takaisin. Toni ei ole sinulle hyvää seuraa.
- Jos sinulla ei ole Tonista mitään hyvää sanottavaa, pidä pääsi kiinni!
Hämmästyin omaa reaktiotani. Jehu tarttui ranteeseeni ja kohdisti vahvan ja sielukkaan katseensa minuun, joka kyllä upposikin.
- Päästä irti.
Sanoin rauhallisesti. Jehu ei irrottanut otettaan vaan tiukensi sitä.
- Tiedätkö, miten hiilenä Aki on takiasi? Se toimii jopa Rasmuksen kanssa yhteen tällä hetkellä.
- Tiedän. Mitä sitten? En aio mielistellä yhdellekään páskiaiselle. Olisi kai sinunkin korkea aika tehdä päätöksesi. Toimit ennen yksin, mitä sinusta on tullut? En voi kuvitella sinua kenenkään juoksupoikana.
Jehu vaikeni ja löysäsi hieman otettaan. Tartuin Jehun käteen molemmin käsin.
- Katso peiliin. Tunnetko tämän?
Vein Jehun käden sydämeni lähettyville.
- Se on elämän merkki. Tunnetko enää mitään siitä?
Jehu aikoi varmasti suudella minua, mutta väistin sanomatta mitään. Tiesin Jehun olevan todellisuudessa hyvä ihminen, mutta hän ei itse nähnyt sitä. Irrotin otteeni hänestä ja käänsin katseen merelle.
- Opi kohtaamaan elämä. Tule sitten takaisin.
Jehu lähti nopeasti paikalta sanojeni jälkeen. Jäin hieman hölmönä ensin seisomaan paikoilleni, mutta huokaisin lopulta helpotuksesta ja lähdin sisälle. Toni oli minua vastassa.
Katseemme oli pitkä ja herkkä. Toni halusi varmasti kysyä Jehusta ja minusta jotakin, mutten varmaan osaisi vastata hänelle.
- Mitä se merkitsi sinulle? Mitä välillämme eilen tapahtui?
Menin vaikeaksi kysymyksen myötä. En osannut vastata. En tuntenut Tonia. Asiat vain tapahtuivat ja en voinut niille mitään. Olin yksinäinen, mutta toisaalta hyvin kiinnostunut Tonista.
- Olin alla päin ja sinä lohdutit.
- Eikö mitään muuta?
Toni tuhahti.
- Pidän sinusta, valtavasti, muttemme tunne vielä kovin hyvin. Joten en uskalla sanoa sen merkinnästä mitään. Et osaisi itsekään tässä tilanteessa.
Kävelin Tonin ohi ja jatkoin matkaa suoraan huoneeseeni. Toni tuli kuitenkin perässä. Hän jäi ovelle seisomaan.
- Minä järjestän Rasmuksen linnaan. Maksoi mitä maksoi. Omalta kohdaltani, mutta miten voin taata teidän turvallisuuden?
Aloitin, olin varma siitä mitä halusin.
- Romeo ei ole koskenut huumeisiin, Ryania ei osata epäillä, eikä kukaan usko Rasmusta.
- Entä sinä?
- Nimeni ei oikeasti ole Toni. Se on vain peite nimi. Edes Ryan ei tiedä oikeaa nimeäni. Minua on mahdoton jäljittää.
Oliko Toni valehdellut muutakin? Mitä? Olin jopa hieman hermostunut miettiessäni asioita. Mikä oli Tonin oikea nimi? Miten passittaisin Rasmuksen linnaan?
***
Minusta tuntui äärimmäisen vaikealta kutsua Tonia Toniksi tämän jälkeen. Miksen tiennyt hänen nimeään? Miksei hän kertonut sitä minulle… Puhelimeni soi.
- Haloo?
Vastasin hieman arkaillen. Arvelin sen olevan Rasmus, eikä arvaukseni mennyt hukkaan. Vilkaisin Tonia ja kuuntelin Rasmuksen sanoja.
- Tule käymään piiloluolassa tänään. Haluan vain jutella kanssasi.
En sanonut hetkeen mitään. Suostuin kuitenkin lopulta pyyntöön. Suljin luurin nopeasti puhelun jälkeen
- Miten menetellään?
Toni kysyi ja vilkaisin miestä. Kohautin hartioitani.
- Menen sinne, ja jos en tietyn ajan jälkeen ole tullut takaisin…
Toni nyökkäsi ymmärtäneenä. Emme sopineet Rasmuksen kanssa mitään aikaa, joten sain varmaankin itse valita ajan. Ajattelin kyllä lähteä suht nopeasti. Mitä nopeammin sinne pääsisi, sitä nopeammin pääsisi pois.
Pakkauduin matkaan. Puin siis päälle ja sujautin puhelimen taskuuni. Kävelin tällä kertaa koko matkan. Mietiskelin asioita. Samoja kuin päivälläkin. Olin alla päin, mutta ulkoilma piristi mukavasti. Pääsin yllättävän nopeasti perille. Koputin pariin kertaan oveen, ketään ei tullut avaamaan. Istuuduin portaalle ja jäin nojaamaan oveen. Tuijottelin harmaita betoniseiniä ympärilläni ja piirtelin kivellä maahan kuvioita. Kului varmaan puoli tuntia, kun Rasmus lopulta ilmestyi luokseni.
- Ai sinä tulitkin tänne näin nopeasti. Anteeksi jos jouduit odottamaan.
En sanonut mitään. Nousin ylös ja astuin sisään kun ovi minulle avattiin. Istuuduin johonkin nojatuolin tapaiseen pehmeään tuoliin ja vilkuilin varuillani ympärille. Rasmus lukitsi oven ja istuutui lopulta vanhan puisen penkin kanssa vastapäätä minua vähän turhankin lähelle.
- Miten olet jaksellut?
Katsoin erittäin kysyvästi Rasmusta kysymyksen vuoksi.
- Eihän se ole ennenkään sinua kiinnostanut.
Tuhahdin vihaisesti ja nostin jalkani toisen päälle. Katseeni ei kohdannut Rasmusta missään vaiheessa. Keskustelimme niitä näitä, enkä ymmärtänyt miksi Rasmus haki kokoajan katsekontaktiani.
Minulla alkoi olla tuskan hiki päällä. Tunsin, miten Rasmus toljotti minua kokoajan.
- Se oli siis totta. Aiot passittaa minut ihan tosissasi linnaan. Voisin tappaa sinut siihen paikkaan, mutta toisaalta on parempi ottaa ilo irti tästä tilanteesta. Jos vaikka onnistuisitkin, olisipahan heillä kunnon syy tuomioon.
- Minä lähden nyt.
Sanoin äkkiä ja yritin luikahtaa pakosalle, mutta Rasmus esti minua kädellään ja tuuppasi takaisin istumaan.
- Sinä et lähde mihinkään. Maksat jo pelkät puheesi kalliisti.
En tiennyt kuka kieli ja näin nopeasti, vai kuuliko Rasmus meistä jotakin muuta kautta. En enempää kerinnyt miettiä, kun Rasmus tarrasi takkini liepeistä ja alkoi suudella minua vaikka olin vastahakoinen ja peloissani.
- Ras..mus.. Lo...peta!
Yritin huutaa, mutta mies ei kuunnellut minua lainkaan. Rasmus repi yltäni vaatteita vaikka estelin parhaani mukaan. Osa vaatteista kyllä repesikin aika lahjakkaasti siinä tilanteessa. Yritin huutaa, mutta Rasmus tukki suuni kädellään. Kyyneleet tulvivat silmiini, toistuisiko tämä sama tilanne uudestaan. Pitkän työn jälkeen Rasmus sai housuni pois jalastani ja pääsi käsiksi pyhimpääni. Yritin potkia, ja huitoa, mutten pystynyt. Olin lopulta niin shokissa, etten enää osannut huutaa edes apua ja niin mies uskalsi ottaa käden pois suultani. En tiennyt missä välissä hän kerkesi ottaa omat housunsa pois, mutta nyt hän työntyi jo sisääni ja väkivalloin nautti käytöstäni, vaikka minä olin aivan kauhun vallassa.
Makasin lattialla alasti ja kylmissäni. Rasmus oli jo pukeissaan siistissä asussaan. Itkin.
- Lopeta se niiskuttaminen ja nouse ylös.
Viha kiehui sisälläni, mutta en vain osannut enää hyökätä vastaan. Sama tapahtuma toistui jo toista kertaa. Alhaisin temppu mitä naiselle voidaan tehdä. Olin menettänyt kaiken.
Kuulin jonkun koputtavan oveen.
- No tulihan se Santeri viimein.
Rasmus tuhahti ja asteli ovelle, mutta hänen vastassaan ei ollut Santeri, vaan Toni, Romeo ja Ryan. Olisin ehkä halunnut nähdä Rasmuksen ilmeen, mutta en vaivautunut siirtymään senttiäkään.
- Jumalauta! Mitä sä oot tehny Susanille!
Romeon sanat kaikuivat kallossani edes takaisin. Lasittunut katseeni tuijotti vain huoneen nurkkaa. En kiinnittänyt mitään huomiota siihen mitä ympärilläni tapahtui, ennen kuin Ryan saapui luokseni ja taputti minua kevyesti poskelle herättääkseen minut taas tähän maailmaan. Hätkähdin… Nousin istumaan ja paniikissa puin päälleni housut ja ehjän hupparini. En antanut Ryanin edes hipaista minua. Ryan yritti laskea kädet varovasti olkapäilleni, mutta väistin.
- Ei, älä koske.
Sanoin ääni väristen ja kiskaisin hupparin ylös asti kiinni. Minua heikotti. Lopulta jalat pettivät altani ja kaaduin Ryanin käsivarsille. Kerkesin nähdä vielä vilauksen tappelevasta Tonista ja Rasmuksesta, kun menetin kokonaan tajuntani.
***
Havahduin outoihin ääniin. Katsoin ympärilleni ja näin ensimmäisenä Romeon kasvot.
- Mitä ihmettä?
Kysyin vähän hämilläni. Romeo vilkaisi minuun. Olin nukkunut hänen sylissään. Ryan ajoi meitä johonkin.
- Viemme sinut lääkäriin. Ja turha sanoa vastaan. Eiköhän näkemämme tilanne kertonut kaiken.
En uskaltanut sanoa Romeolle mitään vastaan. Toisaalta tästä saisimme jo todistusaineistoa, mutta olin hieman huolissani Rasmuksen sanoista ja siitä, miten hän oli tietoinen kaikista puheistani.
Lääkärissä ei mennyt onneksi kauan aikaa. Minusta otettiin kaiken varalta pari verikoetta ja näytettä. Pääsimme onneksi nopeasti pois. Olin häpeissäni, vihainen ja allapäin. Palasimme Tonin asunnolle. Marssin saman tien kiireellä suihkuun. Lukittauduin kylpyhuoneeseen tiiviisti, enkä varmasti hetkeen tulisi ulos. Tungin väkivallalla pyykit saman tien nurkassa kyhjöttävään pesukoneeseen ja laitoin sen päälle. Kirmasin suihkuun ja annoin veden valua ainakin vartin ylläni. Peseydyin hullunlailla joka puolelta. Pesin häpyni huolella, mutta tunsin silti oloni järjettömän likaiseksi ja saastaiseksi. Istuin lopulta suihkun lattialle nurkkaan ja annoin lämpimän veden vain virrata päälleni. Kyyneleet valuivat varmasti poskiani pitkin. Tunsin sen. Suihkusta päästyäni kietaisin pyyhkeen nopeasti ympärilleni ja hipsin saman tien minun ja Romeon huoneeseen. Heti kun Toni kuuli askeleeni, hän saapui huoneen ovelle ja odotti. En antanut lupaa astua sisään.
- Susan…?
- Painu h*lvettiin!
Huusin vihaisesti miehelle, enkä kääntynyt katsomaan häntä. Toni kääntyi onneksi nopeasti ympäri ja lähti muualle kuten toivoinkin. En kuitenkaan saanut kauaa olla yksin. Olin kerennyt pukeutumaan ja istuin nyt sängyllä tuijottaen ulos ikkunasta. Tosin en nähnyt siitä kuin puun oksia ja taivasta. Romeo ilmaantui vuorostaan huoneeseen. Toisaalta ihan ymmärrettävää, tämä oli hänenkin huoneensa. En viitsinyt häätää häntä pois. Vasta siinä vaiheessa, kun mies asteli sängyn luo ja istui siihen, laskien kätensä olkapäälleni, aloin hermostua ja käskin häntä poistumaan aivan yhtä kauniisti kuin Toniakin. Romeo ei välittänyt käskyistäni vaan halasi minua takaa päin. Ensin itkin vihasta, sitten helpotuksesta. Käännyin halaamaan Romeota ja jatkoin itkemistä häpeämättä lainkaan. Tiesin, ettei Romeo lähtisi siitä mihinkään.
Nukahdin varmaan itkiessäni. Heräsin seuraavan kerran vasta aamulla. Romeo nukkui vieressäni selkä minuun päin. Olin jo hereillä, mutta makasin yhä sängyllä vaiti herättämättä Romeota. Olin torkahtamassa uudestaan, kun kuulin järjetöntä meteliä huoneen ulkopuolelta. Aivan kuin joku olisi heitellyt tavaroita tai jotain vastaavaa. Ponnahdin sängystä ylös, samoin Romeo, joka todella oli ollut aivan umpiunessa. Kiiruhdimme huoneen ovelle ja raotimme sitä varovasti. Näimme ensimmäisenä Tonin selän.
- Uskokaa nyt, pistän vaikka henkeni pantiksi tämän porukan suojaamiseksi. Häipykää täältä ennen kuin on liian myöhäistä.
Näin Tonin olan yli nyt myös Akin. Ainakin.
- Mitä tääl nyt tapahtuu?
Romeo avasi suunsa ja Toni väistyi, jolloin näin muutkin Akin seuralaiset. Jehu, Santeri ja Lare. Jehu loi minuun anovan katseen. Oma vastaukseni siihen oli vain kylmä ja välinpitämätön tuijotus.
- Rasmus makaa sairaalassa teholla. Voit olla varma, että se passittaa sut kuulusteluihin kun se kykenee.
Aki mulkaisi Tonia. Tonin kasvoille nousi pirullinen virne.
- Empä usko. Tämän kaupungin poliisit seisovat varmasti takanani tämän asian kanssa. Olisit jopa todellisena miehenä saattanut toimia samalla tavalla tässä tilanteessa.
- Ja mitä helvettiä sä selität? Pääset pian Rasmuksen huonekaveriks.
Kuuntelin kaksikon väittelyä hieman Romeota taaempana.
- Sinäkö olet sitten raiskaajan puolella?
Aki vaikeni. Hän näytti jopa hieman epäuskoiselta. Käänsin katseeni Romeon selän taakse. Kyynel vierähti poskelleni. Jehu ei tähän asti ollut lainkaan reagoinut, mutta nyt hän otti askeleen Tonia kohti. Toni ei väistynyt piiruakaan. Pitkän tuskaisen minuutin jälkeen Jehu asteli Tonin ohi suoraan luokseni ja halasi minua. Romeo oli yhä edessämme. En epäröinyt halata Jehua, tämä oli se Jehu, jonka joskus tunsin. Mutta mitä tekisi Aki nyt?
***
- Minulla ei ole mitään syytä kuunnella teidän valheitanne. Onhan Rasmus väkivaltanen, muttei koskaan menisi noin pitkälle.
Aki sanoi jo hieman hiiltyneenä.
- Homoko olet? Kuin puolustelisit poikaystävää.
Tuhahdin ja irrottauduin Jehun otteesta. Olin vihainen ja marssin suoraan Akin eteen. Mies näytti äärimmäisen vihaiselta. Saatoin jo aistia Romeon eleet. Hän oli varmasti kahden tulen välissä, mutta hän sanoi itse joskus, ettei koskaan hyväksyisi joitakin Akin tekoja, vaikka kuinka oli tälle veli. Akin ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Olin varma, että nyt lähtisi vähintäänkin nirri. Aki tarrasi äkisti ranteeseeni.
- Ja nyt sä lähet meidän mukaan.
Vilkaisin olkani yli Tonia. Hänen ilmeensä ei valitettavasti värähtänyt. Jehu otti askeleen jos toisenkin Akin luo.
- Ja sulla ei oo mukaan mitään asiaa, pehmo.
Aki jatkoi kettuilua Jehulle. Jehu ei kuitenkaan välittänyt.
- Kuka tahansa tekisi saman, paitsi ehkä sinä, lakkaa siis viisastelemasta.
Aki kohautti Jehulle hartioita ja kiskaisi minut mukaansa.
- Minä lähden myös.
Kuulin Romeon äänen. En tiedä mitä hänellä oli mielessään, mutta Aki ei estäisi omaa veljeään. Helpotuin.
Istuin taas tuttuun tapaan pakettiautossa. Romeo istui vieressäni. Pidin häntä kädestä, jotta oloni olisi edes vähän turvallisempi. Pääsimme takaisin Akin kämpille. Paikka itsessään toi mieleeni myös hyviä muistoja.
- Ota Susan, ettei se saa päähän pistoa karata. Saattaisi menettää taas kävelytaitonsa.
Lare nappasi minua ranteista ja käänsi käteni selkäni taakse.
- Ja jos sekaannut, et epäile heittää sinua kellariin.
Aki mulkaisi veljeään vihaisesti. Romeo ei vastannut mitään. Lare talutti minut sisään ja suorastaan potkaisi lopulta eteenpäin, kun aloin niskuroida.
- Mennääs suoraan keittiöön.
Aki talutti minua nyt peremmälle keittiöön. Näin miehen istuvan selkä meihin päin keittiössä.
- EI!
Huusin niin kovaa kuin ääntä sain ja yritin luikahtaa takaisin ulos, mutta Aki nappasi hupustani kiinni ja kiskaisi takaisin keittiöön.
- Saasta! Etkö koskaan lakkaa valehtelemasta!
Huusin kun Aki piti minua otteessaan. Mies käänsi katseensa meihin ja aivan kuten arvasin, se oli Rasmus. Hänen kasvoissaan oli mustelmia ja ruhjeita, sekä silmäkulmassa pari tikkiä.
- Sinä se et koskaan opi. Montako kertaa sinua täytyy vielä opettaa?
Rasmus aloitti ja astui lähemmäs minua. Romeo aikoi hyökätä väliin, mutta joku pysäytti hänet. Santeri. En tiedä mistä hän ilmestyi, mutta siinä hän nyt oli ja pian paikalle ilmestyi myös Saku. Rasmus nousi tuolista ja astui lähemmäs. Yllätyksekseni Jehu astui väliin. Aki ei reagoinut heti mitenkään, vaan odotti Rasmuksen käskyjä.
- Pistäkää kellariin, molemmat.
Rasmus käski ja Romeo raahattiin jo väkisin kellariin. Jehu yritti vastarintaa, mutta turhaan, kun vastassa oli Lare, sekä Saku. Molemmat teljettiin kellariin ja nyt vastassani olivat vain isot pojat ilman mitään suojaa. Olin Akille paha vastus. Hän oli suunnilleen mittaiseni, eikä kovin vahva. Riuhdoin lopulta itseni aika helposti irti ja olin raivoissani hyökätä Rasmuksen kimppuun. Santeri nappasi kuitenkin minusta vuorostaan kiinni ja alisti minut kevyesti vatsalleen lattialle. Rasmus kyykistyi alemmas ja siirsi hiukset pois silmiltäni Santerin pidellessä käsiäni kiinni selän takana. Mies istui puoliksi perseeni päällä, etten päässyt lainkaan nousemaan ylemmäs.
- Tappasin sut jos tää maa ois vapaampi. En peru puheitani. Pääset sinulle kuuluvaan paikkaan.
Tuhahdin vihaisesti ja katsoin Rasmusta suoraan silmiin, miten nyt siinä asennossa pystyin.
- Leikitkö oikeasti nyt hengelläsi tietämättäsi?
Rasmus kysyi täysin tyynesti. Käänsin päätäni hieman lisää, jonka jälkeen Santeri tarrasi hiuksistani kiinni.
- Olet säälittävä. Te kaikki olette.
Rasmus tönäisi Santerin pois päältäni ja nosti minut väkivalloin lattialta ylös ja piteli hupparin liepeistä kiinni tiukasti.
- Sinä se et koskaan opi, ettei kannata lähteä leikkimään isojen poikien kanssa. Opetan sinulle vähän tapoja!
Rasmus kaatoi minut takaisin maahan. En vastustellut lainkaan. Rasmus ärsyyntyi äärimmilleen, mitä kovemman tuomion hän saisi, sitä parempi, jollen vain itse menettäisi henkeäni ennen sitä. Totta kai tässä oli riskinsä. Rasmus kiskaisi minua tukasta ja ruhjoi lopulta kasvojani lattiaa vasten. Toisen lyönnin jälkeen suussani maistui veri, sylkäisin lattialle verta ja yritin vain kestää.
- Taistele nyt vastaan! Sitähän sinä haluat!
Rasmus huusi kuin mielipuoli. Jopa Santeri ja Aki siirtyivät kauemmas. Lare ei edes katsonut meihin päin. Jokainen näistä paskiaisista antoi Rasmuksen tehdä minulle mitä mieli. Jokainen heistä pelkäsi tätä miestä. Vaikka kasvoni osuivat lattiaan, jäkitin sen verran vastaan, etten varmasti saisi aivan armottomia mustelmia. Huuleni oli kyllä osittain lävistynyt, siitä olin varma. Lopulta Rasmus luovutti ja irrotti otteensa kokonaan.
- Saatanan lehmä.
Hän tokaisi armottomasti ja vilkaisi minua vielä vihaisesti ja poistui keittiöstä. Nousin käsieni varaan nojaamaan ja vilkaisin Akia. Hänen kauhistunut ilmeensä kertoi kaiken. Santeri ei näyttänyt kovin ällistyneeltä, varmaan nähnyt näitä ennenkin.
- Vieläkö haluat jotain todisteita?
Tuhahdin Akille ja sylkäisin lisää verta suustani. Aki ei sanonut mitään, kääntyi vain ympäri ja tuijotti hetken ikkunasta ulos.
Vaikka tämä kaikki opetti taas lisää ja testasin Rasmuksen herkkiä hermoja, en uskaltanut päästää Jehua ja Romeota kellarista. En kestäisi uutta höykytystä tai sitä, että minutkin suljettaisi sinne. Istuin musiikkihuoneen puolella lepotuolissa viltin alla. Huultani tykytti kokoajan. Yritin kuitenkin parhaani mukaan unohtaa sen. Pian Santeri saapui seurakseni. Hän istuutui minua vastapäätä kädet puuskaan.
- No mitä?
Kysyin töksäyttäen. Minua hämmensi edelleen hänen sokeutensa. Toinen silmä oli hieman elottoman näköinen. Olihan siinä pupilli, mutta senkin väri oli vaurioitunut, kuten iiriksenkin.
- Käski vahtimaan. Olet kuulemma livistävää sorttia.
Naurahdin vain Santerin lauseelle.
- Ihan kuin voisin johonkin täältä lähteä. Saattaisi Rasmus keksiä laittaa minut vaikka kaulapantaan.
Nauroin kovaan ääneen, huultani vihlaisi vielä kovemmin joten lopetin nauramisenkin saman tien.
- Onko se totta, että aiot passittaa Rasmuksen vankilaan?
Santeri uteli. Vilkaisin häntä nopeasti ja mietin hetken mitä vastaisin.
- No se ei vissiin ole sun ongelmas.
Sanoin tyynesti ja nousin tuolista ja lähdin kävelemään muualle. Santeri nappasi tiukan otteen käsivarrestani.
- Älä nyt mee mihinkään. Istu.
Riuhtaisin itseni irti miehen otteesta ja istuin takaisin tuoliin.
- Kai sä ihan oikeesti tajuat, että jos sä lähet siihen, voit päästä hengestäs. Rasmus tekee mitä vaan vapautensa eteen. Et olis ensimmäinen, joka lähtee sen yrityksen takia.
Valahdin varmaan kalpeaksi. Tunsin sen. Vilkuilin muualle, en katsonut Santeria lainkaan silmiin.
- Enkä minä epäile ottaa käskyjä häneltä vastaan. En ole epäillyt koskaan.
Olin siis aivan voimaton heitä vastaan. Miten minun tulisi käymään? Entä Romeon? Tai Tonin… Ryanin… Olin ehkä vähän huolissani myös Jehusta. Nojauduin lopulta takaisin kokonaan tuolin syövereihin.
***
Olin nukahtanut tuoliin ja heräsin jokusen tunnin päästä. Oli hiljaista. Toivoin, että olisin yksin. Nousin tuolista. Santerikin oli lähtenyt ja jättänyt minut yksin, onneksi. Kävelin ulos huoneesta ja vilkaisin ympärilleni. Ketään ei näkynyt. Kävelin kellarin luukulle ja siirsin maton pois sen päältä. Avasin lukon ja luukun. Alhaalla oli aivan pilkkopimeää.
- Romeo, Jehu?
Kysyin hiljaa. Ei vastausta. Tunsin jonkun tarraavan minua hupusta ja joku kiskaisi minut seisomaan, vaikka olin hetki sitten laskeutunut polvilleni.
- Älä yritä. He eivät enää ole siellä.
Rasmus hymyili ja kiskaisi minut mukaansa. Hän ohjasi minut suoraan ulos talosta ja ulkosaunalle. Vastustelin hieman, mutta vältin Rasmukselta enää kertaakaan turpaan saamista.
- Tässä.
Rasmus tyrkkäsi minut suoraan Santerin syliin, joka otti minut nyt otteeseensa.
- Tuo se tänne.
Santeri totteli mukisematta ja tuuppasi minua eteenpäin, en aikonut liikkua, joten mies nosti minut kevyesti kahdella kädellä kynnyksen yli ja kiskoi loppumatkan perässään. Rasmus lukitsi oven takanamme. Näin Jehun ja Romeon istuvan penkeillä kädet selän takana.
- No mitä tää nyt on?
Kysyin epäuskoisena.
- Noh, kehotin heitä joko lähtemään hittoon täältä, tai jäämään tänne sitten pysyvästi. Eivät he kyllä tästä saunarakennuksesta mihinkään lähde kädet sidottuna.
Jehu eikä Romeo sanoneet sanaakaan. Olisin niin mielelläni kuristanut Rasmuksen siihen paikkaan.
- Jehu… Romeo… Lähtekää täältä.
Sanoin hiljaa, jonka jälkeen Santeri löysäsi hieman otettaan.
- Ei varmasti lähdetä.
Romeo sanoi, eikä luonut katsettakaan minuun.
- Kyllä lähdette! Painukaa helvettiin täältä!
Huusin itkukurkussa. Rasmus loi katseen piruilevan virneen kera kaksikkoon. Romeon murhaava katse lävisti varmasti Rasmuksen, mutta mies nousi ja kääntyi selin Rasmukseen, joka irrotti köydet tämän käsistä. Saman teki Jehu. Astuin Romeon eteen ja halasin tätä.
- Olkaa varovaisia, mitä ikinä suunnittelettekin.
Kuiskasin Romeon korvaan niin hiljaa, ettei kukaan muu kuullut sitä. Romeo antoi suukon poskelleni sanoen samalla yhtä hiljaa ’tietenkin.’ Jehuun en varsinaisesti kiinnittänyt suuremmin huomiota. Kaksikko poistui paikalta vähin äänin. Rasmus oli joko todella typerä päästäessään heidät menemään, tai todella viisas. Riippui aivan siitä mitä hän suunnitteli.
- Missäs muuten Aki on?
Rasmus kysyi ja istui pukuhuoneen penkille. Santeri kohautti harteitaan. Ei tosin ollut Larea tai Sakuakaan näkynyt hetkeen.
- Jos ovat fiksuja, lähtivät kävelemään.
Kohautin harteitani. Santeri pakotti minutkin istumaan pukuhuoneen tuolille. Tästä lauseesta Rasmus ei kuitenkaan suivaantunut.
- Ei, vaan me käytiin hoitamassa pari asiaa.
Käännyin katsomaan ovelle. Aki tuli omilla avaimillaan saunatiloihin, samoin Lare ja Saku.
- Toni ja Ryan suunnittelevat jotain. Emme kuulleet kaikkea.
Aki jatkoi.
- Siis tekö siellä jumalauta stalkkasitte sillonkin!
Huusin vihaisena ja hyökkäsin taas Akia kohti. Santeri pysäytti minut kuitenkin hyvin nopeasti.
- No voi voi. Koeta nyt vähän relata tyttö.
Aki virnisti minulle ja silitti poskeani rauhallisesti. Suorastaan puuskutin vihasta. Jossain välissä pidin Akia hyvänä tyyppinä, silloin alkuun, mutta nyt…
- Hyvin tässä käy. Saan mitä haluan. Kuten aina. Tässä tapauksessa sinut.
Rasmus hymähteli ääneen ja nousi penkiltä. Hän asteli vierelleni ja vilkaisi minua vielä virnuillen ja poistui sitten rakennuksesta.
- P*skiainen.
Sanoin vihaisesti. Santeri läimäytti minua kevyesti takaraivolle.
- Suu kiinni. Sievien tyttöjen ei kuulu päästellä tuollaista suustaan.
Mies naurahti. Totta puhuen jopa minua hieman nauratti äskeinen, mutten näyttänyt sitä muille.
Olin ujuttautunut omiin oloihini. Siihen huoneeseen, johon alun perin päädyin saavuttuani Akin kämpälle ensimmäistä kertaa. Yläkertaan. Vierashuoneeseen. Istuin sängyllä ja mietin asioita. En ollut turvassa, mutta tutussa paikassa kuitenkin. Laskeuduin sängyltä ja astelin suoraan alakertaan.
- Menen ulos.
Sanoin Rasmukselle, joka käveli aulan läpi.
- Odota hetki.
Käännyin katsomaan häntä olkani yli ja odotin. Rasmus käveli rauhassa luokseni ja vilkaisi huultani jotenkin ahdistuneen näköisenä.
- Laita tämä illalla päälle. Tänne tulee muutama liiketuttuni. Tai noh… Kyllähän sinä nämä liikeasiat tiedätkin.
Katsoin mustaa mekkoa, jota Rasmus piteli käsissään. Mekko näytti kyllä hyvältä, mutten tiennyt miltä sitten minun päälläni. Mulkaisin Rasmusta hieman oudoksuvasti.
- Miksen voi jäädä pois? Voin hyvin pysyä hiljaa yläkerrassa.
Yritin pyytää toista vaihtoehtoa, mutta siitä tuskin olisi hyötyä.
- Ehei. Ole nyt vain hiljaa ja älä kysele tyhmiä. Käyttäydyt siivosti sen ajan kun syömme ja keskustelemme, saatan palkita sinut myöhemmin.
En pitänyt ajatuksesta. En todellakaan. Mutta oliko minulla vaihtoehtoja? No ei.
Aika vierähti illan puolelle ja siirryin pukeutumaan yläkertaan. Vaihdoin ripeästi mekon päälleni. Ikävä tosiasia oli, että sen helma jäi polvieni yläpuolelle. Siinä ei ollut lainkaan olkaimia, joten poistin rintaliiveistänikin olkaimet. Kaulaani jätin vain korun, jossa roikkui risti. En edes muista sainko sen aikanaan rippikoulusta kenties. Hiukset saivat roikkua vapaasti. Herttinen, miten ne olivat kasvaneet. Ne lepäsivät puolessa selässä tuuheana. Kyllähän minä toisinaan nirsin niitä itse leikkelemällä, kun ei ollut varaa kampaajaan, mutta eivät ne näyttäneet siitä kärsivän. Hätkähdin kun ovi kävi. Rasmus astui huoneeseen. Luojan lykky että olin jo pukeissa.
- EI ollenkaan paha. Mekko myötäilee kivasti vartaloasi.
En vaivautunut edes punastumaan kommentista, en luonut katsettakaan Rasmukseen, tuijotin vain peilikuvaani. Rasmus asteli taakseni. Hengitykseni pysähtyi automaattisesti hetkeksi. Miehen kädet kouraisivat rintojani, samalla hänen suudellessa kevyesti kaulaani. En uskaltanut enää sanoa Rasmukselle mitään vastaan. Olin aivan tajuttoman paniikissa ja jännittynyt.
- Rentoudu, tunne kosketukseni. Siinä ei ole mitään pelättävää.
Rasmus siirsi kätensä vatsalleni ja siitä vielä alemmas hipaisten helman alta häpyäni. Inahdin jotain pienessä pelossa, ettei sama toistuisi uudestaan.
- Relaa nyt vähän.
Rasmus yritti kannustaa, mutta turhaan.
- Rasmus, älä…
Sanoin vaikeroiden ja niellen lauseen lopun. Rasmus naurahti ja irrotti otteensa, hengitin jälleen. Rasmus poistui huoneesta. Nojauduin pöytää vasten käsilläni, jonka ansiosta suruisat kasvoni peittyivät hiusten alle.
Oli ikävä myöntää, että olin helpottunut joidenkin tuntemattomien ihmisten saapumisesta paikalle. Auto hurahti pihaan ja sieltä nousi ylös 5 miestä. Kaikilla oli puvut päällä. Hyvin hinteliä tapauksia kaikki. Paitsi yksi johon kiinnitin huomiota. Hieman lihaksikkaampi tapaus. Täysin sängeksi ajeltu tukka. Hänellä kulki kasvoissaan arpi oikean silmän ulkosyrjällä. Kun olin nähnyt, millaisia ihmisiä oli vastassa, juoksin takaisin yläkertaan ja lukittauduin sinne, en toistaiseksi vielä ollut nähnyt Rasmustakaan, joten olin turvassa. Sain päähäni oudon ajatuksen. Kävelin ääneti ikkunalle ja avasin sen. Eihän se täysin ääneti onnistunut, mutta sinne päin. Kuulin askeleita, Rasmus oli varmasti tulossa hakemaan minua. Yritin nousta paniikissa ikkunalle, mutta mekko hankaloitti asiaa.
- Susan, ala tulla. Tiedän että oot siellä.
Kuulin Rasmuksen äänen. En vastannut, yritin yhä toimia ääneti.
- Susan! Vastaa jumalauta nyt!
Mies alkoi hikeentyä. Menin paniikkiin ja tuijotin pidemmän aikaa ovea selkä avonaiseen ikkunaan päin.
- Noh antaa olla. Santeri, potkase se ovi sisään.
Ja tiesin hyvin, että se ei olisi Santerille mikään este.
Päästyämme pihatielle, oli jo pimeää. Kävelin hitaasti eteenpäin. Kasvoja jomotti kokoajan, en edes ollut vilkaissut itseäni peiliin tapahtuneen jälkeen. Olimme koko matkan hiljaa.
- Sinua on helppo lukea kuin avointa kirjaa. Oletinkin, että yrität paeta.
Kuului tuttu ääni heti pihatien jälkeen. Rasmus nojasi Volvoonsa tyynen rauhallisesti kessu kädessä.
- E-en.. Halusin vain..
- Ole hiljaa ja nouse kyytiin.
Mies käskytti. Sergei tarttui olkapäähäni, kuin estääkseen, vaikkei minulla ollut mitään aikomusta lähteä hänen mukaansa.
- Sergei, jos estät, olet seuraava joka roikkuu köyden jatkeena.
Hätkähdin. Siirryin heti kauemmas Sergeistä.
- Sergei, lähde täältä…
Sanoin avuttomana.
- No en todellakaan! Luuletko todella että jätän sinut tänne?
- Suojelusi ei saa tarkoittaa henkesi menetystä. Kyllä minä jotain keksin.
Lähes kuiskasin viimeisen lauseen. Sergei suuteli minua vielä ja lähti takaisin pihatielle kasvot kokoajan meihin päin. Päästyään tielle, Sergei lähti juoksemaan kohti kartanoa minkä jaloistaan pääsi.
- Miksi odotit?
Kysyin suorastaan vihaisena.
- Voi kuule. Luuletko todella, että Akiin saa vauhtia ennen kuin on jotain millä kiristää oikeasti. Ikävää sinun kannaltasi, mutta välttämätöntä. Joten alappas tulla.
Rasmus houkutteli ja avasi Volvon takaoven. Auton toiselta puolelta nousi lihaksikas yksilö, jonka ei tarvinnut pullistella lainkaan, että lihakset näkyivät. Omituista kyllä, sillä miehellä oli vihreät silmät ja punamustat hiukset, aivan kuten minullakin. Hiukset vain olivat lyhyet ja hyvin huolitellut. Otsatukka tosin peitti silmiä jonkun verran.
- En usko, että haluat tutustua Ryaniin yhtään paremmin. Joten tule tänne.
Pyöräytin päätäni, jonka jälkeen tämä Ryan otti ensimmäisen askeleen minua kohden.
- Kyllä minä tiedän, ettet ampumahaavasi takia voi juosta pitkälle. Ja kyllä, olen tarkkaillut teitä pidemmän aikaa. Aivan turha kuvitella, että voit piilotella minulta yhtään mitään.
Siinä tilanteessa tunsin ensikertaa olevani pahasti alakynnessä. Niin pahasti, ettei minulla olisi mitään vaikutusvaltaa tähän mieheen. En silti aikonut totella. Täysin tuntemattoman miehen matkaan en lähtisi.
- Okei, Ryan. Ota se.
Rasmus tumppasi kessun ja istuutui itse autoon takapenkille odottamaan. Otin muutaman askeleen taaemmas, kun Ryan asteli luokseni täysin tyynen rauhallisesti. Hänellä oli yllään repaleiset farkut ja musta, paksu huppari, josta oli kääritty hihat ylös. En osannut sanoin kuvailla niitä lihaksia. Tiesin hyvin, että pakeneminen on turhaa. Aioin silti vastustaa kaikin voimin! Turha miete sekin oli. Ryan nosti minut lantiosta toisella kädellään ja raahasi autolle. Tottakai tein kaikkeni, että olisin päässyt pakoon, mutta ei. Ryan heitti minut auton takapenkille ja nousi itse kyytiin. Rasmus istui toisella puolellani ja Ryan toisella.
- Susan!
Kuulin selvästi vielä Akin äänen, vaikka ovi laitettiin juuri kiinni.
- Aja.
Rasmus käski kuskia ja auto kaasutti liikkeelle. Yritin häiritä kuskia kiipeämällä etupenkin pelkääjän paikalle, mutta Rasmus kiskoi vasemmasta ranteestani ja Ryan oikeasta minut takaisin istumaan. Molemmat pitelivät minua kiinni. Ryanilla ei siinä ollut minkään näköisiä vaikeuksia. Rasmus joutui välillä kiskaisemaan minut takaisin istumaan.
Riehuin koko matkan. Tein kaikkeni päästäkseni vapauteen, mutta ei. Päädyimme johonkin syrjäkujalle. Rasmus otti auton jalkatilasta jesaria ja tukki sillä suuni. Tuttua. Rasmus poistui autosta ja Ryan nappasi molemmat ranteeni itselleen. Rasmuksen avattua jonkin metallinhohtoisen oven, Ryan nosti minut ulos autosta ja kantoi sisään. En saanut sanottua mitään teipin takia.
- Laita se remmeihin.
Ryan teki työtä käskettyä ja kantoi minut suuren avaran seinän luo, jossa roikkui remmit molemmilla nurkilla.
- Jätä housut ja rintaliivit.
Rasmuksen käskyt olivat lyhyitä ja ytimekkäitä. Ryan ei ollut vieläkään sanonut yhtään mitään. En antanut Ryanin koskea vaatteisiini. Läpsin tätä vain käsille heti kun tilaisuus vähänkään koitti. En nähnyt vieläkään auton kuskia missään, joten ilmeisesti tänne jäi vain minun lisäkseni Rasmus ja Ryan. Lopulta Rasmus astui lähemmäs ja näytti merkin Ryanille. Ryanin pidellessä minua kiinni, Rasmus sai riisuttua minulta pois hupparin ja aluspaidan. Ylleni jäivät mustat rintaliivit, mustat pillifarkut ja tennarit. Ryan nosti minut seinää vasten, samalla kun Rasmus sitoi käteni remmeihin. Luojan kiitos ne olivat pehmustettu. Jalkani saivat jäädä vapaaksi. En päässyt istumaan asti, vain polvilleen selkä suorana.
- Täällä tulee kuuma. Ihan oman mukavuutesi takia kannattaa jättää yläosa pois.
Rasmus kiskaisi samalla teipin suultani, kun ovi oli lukittu tiukasti.
- No kiitos vain.
Sanoin vihaisesti ja pidin katseeni maassa.
- Älä jaksa mököttää. Kyllä tämä tilanne tästä selviää ajan kanssa. Jos Aki tajuaa toimia, sinulla ei ole mitään hätää.
Tuhahdin vain jotain vastauksena ja kiskaisin remmejä, jotka eivät joustaneet pätkääkään. Rasmus toi eteeni jostakin peilin. Vilkaisin peilikuvaani, mutta käänsin kasvoni siitä saman tien pois. Näin vain lävistetyn huuleni ja leualla kuivuneen veren, sekä mustelmat oikealla puolella kasvojani.
- Ryan. Jää tänne Susanin kanssa. Lähden soittamaan puhelun.
Rasmus poistui johonkin huoneeseen. Roikuin remmeissä kiinni polvet maassa. Hiukset peittivät kasvojani, onneksi. Olin ruhjellun näköinen. Ryan asteli luokseni ja nosti kasvojani leuasta ylemmäs ja pyyhki kasvojani varovasti kostealla pyyhkeellä saaden veren leuastani pois.
- Koeta kestää.
Ensimmäinen lause, jonka tämä mies minulle sanoi. Hänen katseessaan oli jotakin tuttua. Ryan riisui hupparinsa ja sen jälkeen vielä hihattoman mustan paitansa. Hätkähdin, kun näin lopulta miehen koko vartalon. Ehkä vielä enemmän oikean rintalihaksen päältä kulkevaa arpea, jossa ei selvästi ole koskaan ollut tikkejä. Ryan istuutui huoneen nurkassa olevaan lepotuoliin ja kaivoi sen alta käsipainot. En uskaltanut heittää arviota, paljonko ne mahtoivat painaa, mutta kevyesti ne nousivat.
- Mitä Rasmus tekee minulle, jos Aki ei tee niin kuin hän haluaa?
Vastauksena sain vain vilkaisun, jonka jälkeen mies lopetti painojen nostelun.
- Jos se minusta riippuu, ei mitään.
Huokaisin, vaikka sain vastauksen.
- Olen tuntenut Rasmuksen 24 –vuotta, eli sen ajan mitä olen ollut hengissä. Tunnen myös sinun porukkasi osittain.
Kiinnostukseni heräsi uudelleen. Ryan oli vähäsanainen. Kommentoi vain sen mitä oli pakko.
- Mitä tiedät heistä?
Sen jälkeen en enää saanut vastausta. Ryan treenasi välittämästä minun läsnäolostani sen enempää. Kolistelin välillä remmien kanssa, jotka tosiaan roikkuivat seinissä ketjuissa. En kuitenkaan hyötynyt kiskomisesta mitään.
- Koeta rauhottua nyt.
Samaan aikaan Rasmus ilmaantui paikalle. Ryan oli jälleen vaiti.
- Lupasivat tulla aamuun mennessä.
- Niin ketkä?
Kysyin heti Rasmuksen päätettyä lauseen.
- Se henkilö, joka laittaa ihosi alle lähetin sirun.
- Ai että minkä!?
Huusin vastaan hyökkäsin taas eteenpäin uhkaavasti, remmit estivät. Rasmus jäi keskustelemaan jotain Ryanin kanssa, eikä enää sanonut minulle mitään. Äskeisen oli oltava äärimmäisen huono vitsi.
Havahduin seuraavan kerran aamulla puheeseen. Olin nukkunut ja roikkunut koko yön kiinni seinällä.
- Toi muijaks se on?
Hyvin isokokoinen, mutta nuorehko mies kysyi Rasmukselta, joka taas nyökkäsi. Paksukainen siirtyi taakseni ja aloin automaattisesti potkia ja rimpuilla. Minuunhan ei mitään sirua laiteta!
- Ryan, ota se alas sieltä ja rauhoita.
Muut väistyivät tieltä, kun Ryan irrotti siteeni ja laski alas. Yritin saman tien paeta paikalta, mutta Ryan nosti minut eiliseen näkemääni lepotuoliin polvilleen ja siirtyi selkänojan taakse pitelemään minua kiinni. Rasmus piteli jalkojani. Paksukaisen tullessa lähemmäs, menin aivan paniikkiin ja tarrasin kiinni Ryanin paitaan painoin itseäni häntä vasten aivan paniikissa. Ryan löysäsi saman tien otettaan, mutten tajunnut edes enää pötkiä pakoon. Tunsin viiltävän kivun alaselässäni, kun mies työnsi sirun ihoni alle. Itkin. Pelosta ja kauhusta.
- Kiitos. Tämähän on vain varatoimenpide, jos tyttö pääsisi pakosalle.
Rasmus saattoi miehen ulos rakennuksesta ja antoi ilmeisesti rahaakin. Olin aivan halvaantunut Ryanin paitaan kiinni. Lihaksikas hurmuri pyyhki verta pois alaselästäni ja vilkaisi Rasmusta hieman kulmien alta.
- En tosiaan tajua, milloin aloit käyttää näitä voimakeinoja viattomiin.
Sen sanottuaan Ryan kantoi minut takaisin seinälle siteisiin ja katosi huoneeseen, jossa Rasmus puhui edellisiltana puhelimeen. Pian miekkonen saapuikin takaisin sideharson ja taitoksen kanssa. Ryan siveli jotakin voidetta alaselkääni sirun haavakohtaan ja pyöräytti pari kierrosta sideharsoa ympärilleni ja sitoi kiinni.
- Kiitos…
Kuiskasin äärimmäisen vaimealla äänellä pää roikuksissa. Ryan ei sanonut taaskaan hetkeen mitään. Hän siirtyi etupuolelleni, katsoi hetken mustelmilla olevia kasvojani ja kääntyi selin minuun.
- Tiedän yhden asian. Joku joukkiostasi kuolee tänään. Aki on aivan liian varomaton.
- Mitä hittoa oikein höpötät? Ei varmasti kuole!
Tivasin vastaan. Ryan näytti jopa hieman toivottomalta. Silmiini nousi kyyneleet, jotka valuivat vuolaina poskilleni. Oliko Ryan vain pelotellut vai tarkoittanut asian niin kuin se oli? Palanen nousi kurkkuuni joka tapauksessa. Tilanne oli mikä oli. Välitin silti koko porukasta todella paljon. He olivat perheeni. Kyseenalainen sellainen.
- Ryan, auta minua… Tiedän, ettet ole sellainen, kuin annat ymmärtää. Älä anna tämän tapahtua!
Puhuin joka tapauksessa rauhallisesti, jottei Rasmus turhaan ilmaantuisi paikalle. Ryan ei näyttänyt lainkaan vaikealta. Vain kylmältä. Enkö oikeasti saanut häneenkään mitään kontrollia tai kontaktia. Ryan vaikutti täysin muulta kuin mitä päällepäin oli.
- Rasmus on suunnitellut kaiken valmiiksi. Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, Aki pääsee hengestään.
Vaikka taistelin Akin kanssa kokoajan, en voinut uskoa korviani todeksi.
***
Roikuin edelleen iltaan asti seinän luona. Rasmus saapui jossain välissä luokseni.
- En halua, että sotket asioita enempää, joten hiljennän sinua hieman.
Rasmus sitoi huivin suulleni kuin hevoselle kuolaimet ja sitoi takaa solmuun.
- Et voi… Teh.. Dä tätä!
Huivin kanssa oli vaikea puhua. Ryan ilmaantui myös huoneeseen huoleton ilme kasvoilla.
- He ovat saapuneet.
Ovi avautui ja porukka ilmaantui sisään. En luonut katsettakaan muihin paitsi Akiin. Mitä tapahtuisi jos varoittaisin? Aki näytti huolettomalta ja itsevarmalta. Oliko se hänen kohtalonsa?
- Rasmus, tehdään kaupat ilman Susania. En halua sotkea häntä tähän.
Aki aloitti.
- Susan on jo sotkettu tähän aikaa sitten. Sitä paitsi, annoin sinulle mahdollisuuden. On minun vuoroni ottaa velkoja takaisin.
Rasmus kiskaisi pukunsa takin alta aseen esiin ja tähtäsi sillä minua. Aloitin vaistomaisesti rimpuilun ja menin paniikkiin.
- Rasmus, lopeta.
Aki käski, mutta miksi tuo mies kuuntelisi? Rasmus latasi aseen valmiiksi ja piti tarkan sihdin minua kohden. Kiinnitin sivusilmällä huomiota, että Rasmus oli yksin. Ryan oli kadonnut johonkin.
- No, miten on. Aikaa huomis iltaan. Jos toimitat minulle rahat, saat Susanin vielä ehjänä.
- Emme kerkeä mitenkään saamaan kasaan sitä määrää mitä tarvitset.
- Selvä, sano hyvästit tytölle.
Rasmus päätti keskustelun, painoi liipaisinta, jonka aikana olin jo sulkenut silmät. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Tajusin vain, miten Sergei hyökkäsi Rasmuksen ja minun väliin. Seuraava näkemäni asia oli veret lattialla ja seinissä, Sergei makaamassa maassa. Hänen takaraivonsa oli aivan muussina. Korvissani soi. Itkin. Sydämeni jyskytti tietään ulos rinnuksistani. Huusin varmasti. Sekavassa mielentilassa. Aki hyökkäsi taustalla Rasmuksen kimppuun koko porukan kanssa. Sergei makasi elottomana edessäni maassa. Kuulo alkoi palautua korviini, mutta menetin huutamisen seurauksena tajuntani.
En tiedä mihin heräsin, mutta heräsin kuitenkin. Olin tutussa paikassa. Kartanossa. Omassa sängyssä. Koko lauma miehiä istui sänkyni ympärillä. Pompahdin saman tien istumaan ja katsoin ympärilleni.
- Se ei siis ollut pelkkä painajainen…
Nielaisin lopun lauseesta. Tärisin paniikista. Itkin taas. Huusin Sergein nimeä paniikissa, kun tajusin mitä oli tapahtunut. En enää itse ollut lainkaan veressä, minut oli varmasti käytetty suihkussa tajuttomana.
- Susan… Shh.. Ei ole mitään hätää.
Romeo rauhoitteli ja halasi minua puoli väkisin vaikka yritin estää. Ainoa, joka ei istunut sänkyni luona, oli Jehu.
- Sergein kuolema ei missään nimessä saa olla turha. Tälle on varmasti jokin tarkoitus.
Aki totesi rauhallisesti ja peitti suruaan selvästi kaikilta. Aioin sanoa jotakin todella törkeää, mutta vaikenin kaikkien mieliksi. Lopulta halasin Romeota takaisin ja itkin tämän sylissä vaimeasti.
- Rasmus ei hetkeen ole häiriöksi. Hän jäi tajuttomana makaamaan piilopaikkaansa.
Romeo mietti ääneen. Muistin pienen vihlaisun myötä selkäni ongelman. En halunnut keskustella asiasta vielä mitään. Enkä kyennytkään. Sergein kuolema… Se vain pyöri mielessäni. Näky hänen verisestä, muussautuneesta päästään pyöri mielessäni koko ajan.
- Voisitteks painuu helvettiin höpöttämästä, haluaisin olla nyt yksin.
Murahdin vaimeasti, mutta pidin silti Romeosta kiinni. Kukaan ei sanonut mitään, vaan porukka yksi toisensa jälkeen poistui huoneesta, myös Romeo viimeisenä.
Makasin selälläni sängyllä. Kaipasin Sergeitä. En tiedä seurustelimmeko varsinaisesti vai emme. Olin silti ihastumassa hyvää tahtia. Menetin hyvän ystävän, minulle rakkaan ihmisen. Aivan sama kuin tilanne Jehun kohdalla aikaisemmin, mutta en saa enää tätä ihmistä takaisin. Muistelin viimeisiä hetkiämme ja sitä miten mikään ei toisi häntä takaisin. Vihasin itseäni tapahtuneen takia, toisaalta, Jehuhan tähän minut alun perin toi. Surin rakkaani menettämistä koko yön nukkumatta hetkeäkään. Aki oli jopa jättänyt oven auki. Halusin raitista ilmaa, joten siirryin hiiren hiljaa alakertaan ja suoraan ulos. Astelin laiturille lammen ääreen ja istuuduin sen päähän. Ehdin istua ajatuksissani vartin, kun kuulin rauhallisia askeleita takaani. Vilkaisin olkani yli ja näin tutut kasvot. Ryan.
- Mitä sinä täällä teet?
Kysyin hieman vihaisesti ja nousin seisomaan.
- Tulin saattamaan velkani loppuun. En paennut huvikseni tilannetta tänään. Vaikka kuinka olen tuntenut Rasmuksen koko ikäni, en katso sormien läpi ihmisten teurastamista. Kaiken lisäksi, Rasmus ampui aivan väärän ihmisen.
- No mitä hiton väliä sillä on kenet ampuu! Rasmus MURHASI Sergein! Sitä paitsi sanoit, että Aki oli maalitaulu, miksi minut yritettiin ampua!?
- No ei se ollut tarkoitus. Rasmus säikähti Sergein reaktiota ja ampui tämän ilmeisesti vahingossa. Sergeihän suojasi sinua?
En osannut enää vastata. Käänsin selkäni miehelle ja laitoin kädet puuskaan.
- Ja velkani maksu kuuluu Akille. Lupasin, että jos Rasmus tyrii jotain pahemmin, lopetan hänen leivissään elämisen ja käännän kelkkani tälle puolelle. Ensimmäinen velvollisuuteni on hoidella alaselkäsi.
Nielaisin jo pelkästä ajatuksesta. Ryan aikoi varmasti poistaa sen pahuksen sirun, mutta miten? Kipu sitä laittaessa oli jo ollut järjetön.
- Jos sopii, vietetään yö saunalla. Puhun aamulla Akin kanssa.
Suostuin hieman vastahakoisesti. Nukuin itse suihkutilan penkillä ja Ryan lattialla.
Aamu valkeni. Nukuimme hädin tuskin paria tuntia. Siirryimme sisään kartanoon ja marssimme keittiöön muun porukan luo.
- Mitä helv…
- Ei, Romeo oota.
Keskeytin Romeon lauseen kun Ryan asteli perässäni keittiöön. Ryan näytti merkin Akille ja rastapäinen ystävämme asteli miehen mukaan toiseen huoneeseen. Istuin Akin tilalle keittiöpöydän ääreen. Jehu tuijotti minua pitkään vastapäätä. Tuijotin takaisin.
- Olen… Niin pahoillani.
Jehun sanat olivat aitoja. Kyyneleet hänen silmäkulmassaan olivat aitoja.
- Menetin eilen ystäväni. En voi koskaan unohtaa sitä. Sitä, että erosimme tulehtuneissa väleissä. Kaikkea on tapahtunut, mutta olemme pitäneet silti yhtä. Pidimme loppuun asti.
Jehu vaikeroi ja poistui myös hetkeksi muualle.
- Oletko sinä kunnossa?
Romeo huolehti. Nyökkäsin vastauksena.
- Paremmassa kuin eilen. On vain jatkettava.
Sanoin olevinaan vahvana, mutta aika parantaisi haavat, eikä koskaan huuhtoisi pois muistoja. Lare otti asian yllättävän kevyesti, mutta hänestäkin vaistosi surun. Hän oli jokseenkin poissa oleva ja arka.
- Susan, tule saliin. Hoidetaan tämä alta pois.
Aki pyysi ja astelin hänen mukanaan jumppasalin puolelle. En ollutkaan aikaisemmin käynyt siellä. Siellä oli paljon treenilaitteita, mutta selvästi Aki ei hirmuisesti niitä käyttänyt.
- Käy tuohon vatsallesi.
Kävin Akin pyynnöstä jonkun laitteen päälle makaamaan ja nostin paitaani. Hengitin raskaasti pienessä paniikissa ja kauhun vallassa. Pelkäsin suunnattomasti kipua eilisen jäljiltä.
- En mä pysty, apua!
Menin aivan paniikkiin kun Ryan alkoi suunnitella sirun poistoa.
- Romeo, Jehu! Tänne näin!
Aki huusi ja kaksikko saapuikin hetken päästä paikalle.
- Romeo, pitele Susania aloillaan. Jehu, haetko veitsen ja pihdit?
Jehu nyökkäsi ja Romeo siirtyi etupuolelleni ja laittoi kädet hartioilleni. Yritin rentoutua ja rauhoittua. Jehu saapui yllättävän nopeasti takaisin.
- Susan, koeta kestää, tässä ei mee kauan.
Ryan yritti lohdutella, kun hän laskeutui nojaamaan perseeni päälle ja toisella kädellään venytti hieman kohtaa, johon siru eilen työnnettiin. Hengitin nopeasti ja tuskaisesti.
- Aaaaaaarrrrraaaaaahhhh!
Huusin, kun Ryan joutui työntämään veitsen kärkeä ihoni alle. Tarrauduin nyt vuorostaan Romeon huppariin ja puristin lieppeitä nyrkkini sisään niin kovin kuin pystyin.
- Siinä se on! Ota se nyt.
Aki hoputti, mutta Ryan oli varsin rauhallinen ja sai lopulta sirun ulos. Hellitin otteeni heti kun kipu lakkasi. Ryan viskasi sirun lattialle ja polkaisi sen päälle kengällään, jonka jälkeen se oli palasina.
- Se siitä.
Ryan tokaisi huolettomasti ja puhdisti haavan vielä selässäni ja lätkäisi päälle isohkon palan kangaslaastaria.
- Mitä luulet Rasmuksen tekevän kun tajuaa sinun tekosi?
Aki uteli heti ja tuijotti miestä jonkin aikaa. Minuakin kiinnosti se tieto.
- Ei sillä ole väliä. Näytänkö siltä, että en selviä sellaisesta nilkistä? Kyllähän Rasmus jossain vaiheessa jotakin kehittää, mutta sitä tuskin tarvitsee nyt miettiä.
Jokainen jäi varmasti taholtaan miettimään jatkoa ja seuraavaa projektia vapautuaksemme tästä sotkusta.
***
Tapahtumat pyöri koko ajan mielessäni. En saanut mielenrauhaa, vaikka päivä oli kirkas ja kaunis. Aki oli unohtanut arestini tyystin koko jupakan keskellä, joten uskalsin rentoutua ja miettiä muita asioita. Silti päällimmäisenä pyöri mielessäni näky Sergeistä. Toisaalta en osannut edes kuvitella, miltä muista tuntui. Ne jotka olivat tunteneet Sergein pidempään… Oppineet ymmärtämään. Ei. Minun oli vain unohdettava se aate ja jatkettava eteenpäin. Menneessä oli kuitenkin tapahtunut hänen kanssaan myös paljon pahaa. Oli myös toinen tärkeä seikka mielessä… Ryanin luonne epäilytti minua, tai hänen motiivinsa. Toivoin todella, että hänen aikeensa olisivat hyvät ja minun, eikä kenenkään muunkaan tarvitsisi pelätä. Suurin ongelmahan tässä oli, että vaikka koko porukka kävisi Ryania vastaan, emme pärjäisi hänelle. Ajatellessani sitä miestä, hän saapuikin jo luokseni. Istuin musiikkihuoneessa. Sekin oli minulle uusi paikka. En uskaltanut aiemmin kiertää taloa lainkaan. Siihen huoneeseen tykästyin. Taustalla musiikki soi rauhassa ja minä olin kääriytynyt mustaan fleecepeittoon lepotuoliin. Ryan istui parin metrin päässä minusta olevaan samanlaiseen tuoliin.
- En aio valehdella sinulle. Kuultuani tilanteenne, olin valmis teurastamaan sinut omin käsineni, mutta kun kohtasin sinut, tajusin Rasmuksen valehdelleen kaiken muun, paitsi Akin osuuden tähän soppaan. Päätin jo siinä vaiheessa lopettaa hänen alaisenaan.
Kuuntelin mielenkiinnolla miehen puhetta.
- Miksi sitten satutit minua? Miksi vielä autoit Rasmusta?
- Varjelin omaa selustaani sen hetken. Pärjään kenelle tahansa paljain käsin, mutta en pysäytä luotia jos se on uppoamassa kallooni.
Pysyin vaiti, mutta katseeni pysyi tiiviisti Ryanissa.
Ihme kyllä kukaan ei ollut häirinnyt meitä ainakaan puoleen tuntiin. Istuimme senkin ajan suurimmaksi osaksi hiljaa. Saatoin kuitenkin satunnaisesti kysyä jotakin ja Ryan vastasi aina yhtä lyhyesti ja ytimekkäästi. Osuin kuitenkin lopulta arkaan paikkaan…
- Mistä muuten sait arpesi? Sen rintakehässä olevan?
Siinä vaiheessa Ryan muuttui aivan kalpeaksi. Mies nousi tuolista ylös ja pakeni rivakkaa tahtia paikalta sanomatta mitään. Jäin kieltämättä hölmönä istumaan tuoliin, mutten juossut hänen peräänsä.
- Susan!
Kuulin Akin huutavan jostakin. Huokaisin ja nousin ylös tuolista, mutta pidin fleecen harteillani. Kävin ensin vessan puolella ja pietin mustelmat kasvoiltani. Käytin todella harvoin meikkiä, mutta nyt siihen oli syykin. Kasvoni näyttivät taas normaalilta. Huulikaan ei ollut turvonnut, vaikka siinä edelleen ikävä vekki näkyikin. Astelin lopulta ensimmäisen oleskeluhuoneen luo, jossa näin Akin ja Jehun. Sain ensimmäisenä Akilta kehuja miten kasvoni olivat peitetty hyvin. Kiitin vaimeasti.
- Mietimme asioita, tai oikeastaan Jehu mietti… Oman turvallisuutesi takia voit valita lähdetkö sijaisperheesi luo vai jäätkö tänne.
Yllätyin Akin sanoista todella. Ja siitä mitä Jehu oli miettinyt.
- Tuota… Vaikka tilanne on mitä on… Olen jo sekaantunut tähän. Ja jos olen sijaisperheeni luona, joutuvat hekin vaaraan. Ns. äitini on ainoa, josta siellä välitän. Minun on jäätävä tänne.
En miettinyt kauaa vastausta. Olin totta kai tuumannut asiaa itsekseni aikaisemminkin, mutta tottahan se oli. Yksi oli jo menettänyt henkensä, olisi ajan kysymys, milloin menettäisi seuraava. Sitä paitsi sijaisperheeni ei ollut ottanut minuun lainkaan yhteyttä. Ei edes äiti. Sergein kuolema oli varmasti herättänyt Akissa uuden puolen, kuin uuden luvun. Se oli hyvä asia, mutta tapa jolla se Akissa heräsi, sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Jehu oli taas rauhoittunut, eikä lainkaan hyökkäävä. Annoin hänen kuitenkin kaiken varalta olla. Ryankin pölähti paikalle. Hän pölähti paikalle hieman hämmentyneen näköisenä vilkaistessaan minua. En tiedä miettikö Ryan yhä kysymystä vai peitettyjä kasvojani.
- Sain tuntemattomasta numerosta viestin: Temppusi oli arvattavissa. Teurastan teistä jokaisen yksitellen, alkaen sinusta ja huorastasi. Vaikea varmaan arvata keneltä? Rasmus on siis tajuissaan ja varmaankin päässyt sairaalastakin.
Ryanin sanat porautuivat takaraivooni. Ja millä hemmetin oikeudella Rasmus piti minua huorana!?
- Siinähän tulee. Viimekertaisen jälkeen voin itse nylkeä hänet.
- Älä edes mieti. Olet sen verran hippiäinen, ettei sinusta ole Rasmukselle mitään vastusta.
Väittelin Ryanin kanssa. Hermoni petti kuitenkin nopeasti.
- Mitä sanoit!?
Korotin ääntäni ja hyökkäsin kohti Ryania. Mies kutienkin pysäytti minut ja piti yhdellä kädellä ranteistani kiinni.
- Onks tää aina tällane?
Ryan kummasteli Akille ääneen. Hän sai vastauksena nyökkäyksen ja pienen hymähdyksen. Minua suorastaan nolotti koko tilanne.
- Juuri tuota Rasmus ei voi sietää. Vastaan pullikointia. Toisaalta mitä enemmän hän saa vastusta, sen otetumpi hän on.
Ryan naurahti ja antoi minullekin ehkä pienen syyn hymyillä ajatukselle. Jehu näytti silti huolestuneelta. Tiesin ehkä syynkin, yritin kuitenkin unohtaa sen.
Muistin pian Romeon. Häntä ei näkynyt, ei kyllä Lareakaan, mutta hänen läsnäolonsa ei minua kiinnostanut. Romeo oli mietiskelevää tyyppiä. Hän saattoi hyvin istua lammen äärellä, joten Ryanin irrotettua otteensa lähdin ulos ja etsin katseellani Romeota. Lammen äärellähän hän oli. Tosin hän makasi selällään laiturilla, kuin ottaen aurinkoa. Astelin laiturin luo ja istuin Romeon viereen. Hän käänsi sen verran päätään, että näki minut.
- Mikä fiilis?
Ystäväni kysyi ja jäi odottamaan vastausta.
- Eteenpäin on mentävä. Ei kai muuta. Ryan sai uhkaavan tekstiviestin. Olemme hänen kanssaan Rasmuksen teurastuslistan kärjessä.
Romeo kohottautui nojaamaan käsivarsiensa varaan ja tuijotti yhä minua.
- Entä sinä?
Kysyin ja tuijotin takaisin. Romeo käänsi nyt päänsä lampea kohti.
- Kyllähän ystävän menettäminen nostaa tunteet pintaan. Ei tämä helppoa ole ollut. Olin jo aikeissa lähteä näistä kuvioista, mutta niin kauan kuin minulla on syy suojella sinua, en lähde täältä mihinkään. Tunnen tämän porukan turhankin hyvin. Käytin ennen itsekin, nuorempana. Jäin kuvioihin, mutta pääsin irti aineista. Sinä et saa jäädä niiden alle, niiden valtaan. Älä tee niitä virheitä, mitä minä joskus tein. Ja amfetamiini saa tämän porukan kyllä rauhalliseksi joksikin aikaa, mutta mustelmat kehossasi on yksi syy siihen, miksi sinun ei ole hyvä olla täällä yksin.
Kuuntelin Romeota rauhallisesti ja tuijotin koko ajan hänen upeita silmiään. Erivärisyys teki niistä niin lumoavat ja vangitsevat. Kuten Akillakin, mutta niissä ei paistanut sama luottamus ja lempeys kuin Romeolla. Olihan meilläkin alku ollut vaikea, mutta jatkon suhteen tilanne muuttui koko ajan. Onneksi. Siirryin hieman lähemmäs Romeota ja nojasin hänen olkapäähänsä. Romeo painoi poskensa varovasti päälaelleni.
- Kyllä tästä selvitään. Rasmus ei pärjää yksin meitä vastaan. Lisäksi Ryan on nyt meidän puolellamme.
Romeo aloitti. Nostin katseeni taas häneen.
- Miten luotat Ryaniin nyt jo? Ja Rasmuksellahan on alaisia?
- Olen tuntenut Ryanin yhtä pitkään kuin Akikin. Hän ei valehtelisi. Ei meille. Ja kuule, Rasmus voi olla viisas, mutta hänen alaisensa eivät.
Luotin Romeon sanaan. Niin olisi parasta, etenkin tässä tilanteessa.
- Tiedätkö muuten Ryanin arvesta mitään? Kysyin siitä ja hän muuttui todella oudoksi.
- Sinun on parasta odottaa, että hän on valmis puhumaan. Haluan olla kaikkien luottamuksen arvoinen.
Romeo siis tiesi, mutta aikoi olla lojaali Ryanille, vaikkei tämän kanssaan pahemmin ollut jutellut hetkeen. Romeo oli hieno ystävä. Pelkäsin tällä hetkellä hänen menettämistään kaikista eniten. Tämä pyöritys vei voimat keneltä tahansa, mutta Romeo ei näyttänyt heikkoa puoltaan.
- Romeo, Susan! Saimme puhelun.. Tulkaa sisälle.
Kuulin taas Akin äänen ovelta. Nousimme saman tien ylös laiturilta ja juoksimme vauhdilla sisälle.
- Rasmus on lähettänyt pari miestään tänne hakemaan Susanin ja Ryanin. Ideoita?
Aki kertoi ja olin saman tien kuin halvaantunut.
- Susanissa ei ole sirua. Kellari on ainoa vaihtoehto. Romeo, menkää sinne ja pysykää siellä kunnes tilanne on ohi. Minä hoidan loput.
Ryan uhosi. Jostain syystä en uskonut hänen pärjäävän. Ja mitä tarkoittaa pari miestään? Minulla oli epäilys isommasta määrästä. Romeo kuitenkin nyökkäsi hyväksyvästi ja pyyhkäisi maton sivuun, avasi luukun ja pyysi minua menemään edeltä. Katsoin vielä Ryania jonkun tovin, ennen kuin hivuttauduin kellariin. Romeo hyppäsi perässäni käyttämättä tikapuita, jonka jälkeen Aki sulki luukun ja peitti sen.
Kellarin peräseinällä oli patja. Romeo kiskaisi sen lattian tasalle ja istuutui siihen odottamaan. Istuin hänen viereensä ja kuuntelin ääniä kerrosta ylempänä. Vielä ei kuulunut mitään muuta, kuin pelkkiä askeleita.
- Mitä jos Ryan ei selviä? Mitä jos joku pääsee taas hengestään.. Sergeikin…
Automaattisesti alkoivat kyyneleet taas valua. Romeo kiskaisi minut puoliksi syliinsä ja halasi sanomatta sanaakaan. Vapisin hieman kauhusta. Olin kuitenkin turvassa.
- Ryan ei treenaa huvin vuoksi.
Se oli tuntiin viimeinen sana, jonka Romeolta kuulin.
***
***
Tunti josta aiemmin mainitsin, kului nimittäin vaiti olemiseen ja vain toivomiseen, etteivät Rasmuksen miehet löytäisi meitä. Oman porukkamme lisäksi yläpuoleltamme alkoi kuului täysin vieraita ääniä.
- …Eikä sinun kaltaisesi voi sitä ymmärtää. Lupaan kuitenkin, että jos pääsette ohitseni, voitte rauhassa etsiä Susanin.
Kuulin Ryanin sanat ja olin tietenkin jo aikeissa kiivetä apuun ja huutaa, mutta Romeo kiskaisi minut takaisin istumaan. Istuin nyt Romeon polvien välissä suu kädellä tukittuna. En halunnut kenenkään vaarantavan omaa nahkaansa takiani, mutta Romeo esti senkin liikkeen.
- Nyt rauhotut. Anna Ryanin hoitaa tää. Se tietää varmasti mitä tekee.
Romeo kuiskasi lähes ääneti, eikä selvästi tehnyt elettäkään laskeakseen minua tikapuille. Kuulimme vain välillä turhaa keskustelua ja mäiskettä. Syytöksiä ja haukkumanimiä. Onneksi suurin osa siitä tunnista oli keskustelua. Loppuvaiheessa vasta alkoi kunnollinen mäiske ja pauke. En erityisemmin pitänyt kuulemastani. En edes tiedä missä Jehu ja muut olivat.
Lopulta talo hiljeni ja meidät päästettiin ulos kellarista. Ryan oli vastassa ensimmäisenä. Hänen kasvoillaan ei ollut ensimmäistäkään naarmua tai mustelmaa. Joku oli kuitenkin selvästi yrittänyt tarttua hänen käsivarteensa pienestä punoituksesta päätellen. Lattialla oli kuitenkin jonkun verran verta.
- Vain itsepuolustusta.
Ryan tokaisi päättäväisesti ja poistui vessan puolelle, varmaankin pesemään kätensä tästä sotkusta. Aki ja Jehu ilmaantuivat paikalle hieman myöhemmin ja katsoivat ensin minua ja Romeota ja sen jälkeen kysyvästi ympärilleen.
- Eivät onnistuneet.
Romeo esitti vastauksen suoraan vaikkei kuullut kysymystäkään.
- Ryan ei todellakaan ole helppo pala Rasmukselle enää tässä vaiheessa.
Nyökkäsin Akille ja kävelin Ryanin perään, kun näin tämän poistuvan vessan puolelta.
- Ryan, odota!
Mies kääntyi katsomaan minua kysyvästi. Kiskaisin hänet mukaani musiikkihuoneeseen ja suljin oven perässäni.
- Olet ihan oikeassa. Olen heikko ja heiveröinen. Opeta minua puolustautumaan. Et ole harjoitellut turhaan! Tiedän sen. Ja tiedän, että voit opettaa minuakin.
Anoin Ryania toiveikkaana. Hetken hän vain tuijotti ja selvästi mietti asiaa. Lopulta mies naurahti, vilkaisi muualle ja suostui lopulta. Ryan vältteli toisinaan tietyissä tilanteissa silmiin katsomista.
- Vaikka heti. Mennään salin puolelle.
Siirryimme musiikkihuoneesta saliin, jossa minulta poistettiin aiemmin siru.
- En tiedä, miten voin opettaa sinua. Kaiketi samalla tavalla, kuin miten itse aloitin. Tärkein seikka tässä hommassa on vain keskittyminen ja ennakointi. Et voi koskaan sanoa täysin varmaksi vastustajasi liikkeitä, mutta etenkin Rasmuksen porukassa voit ennakoida heidät. Helpointa on ehkä näyttää tämä käytännössä. Sano jos satutan.
Ryan oli selvästi minua vahvempi, joten minun oli oltava varovainen, vaikka tämähän oli vain harjoittelua. Aloitin oikealla kädellä, johon Ryan tarrasi vasemmalla ja ennen kuin kerkesin mitään ajattelemaan, mies nappasi jo vasemmankin käteni kiinni, koska olin huitaisemassa sillä. Ryan ennakoi minuakin. Ehkä aloitus oli amatöörivirhe.
- Älä mieti lainkaan seuraavaa liikettäsi. Toimi.
Ryan laski otteensa ja aloitin uudestaan, taas oikealla. Ryan oli nopeampi ja tarrasi taas ranteeseen. Reagoin vielä hyvin hitaasti, mutta seuraava liikkeeni tuli vasemman jalan kautta. Yritin potkaista. Ryan väisti.
- Pahus..
Manasin ääneen. Ryan vain hymähti.
- Ota nyt rauhallisesti. Mitä enemmän käytät lihaksiasi liikkeeseen, sen enemmän annat vastustajalle aikaa miettiä mistä isket seuraavaksi.
Ryan opetti minua iltaan asti ja sain pikkuhiljaa ideasta kiinni.
- Kiitos. Haluan jäädä vielä itse harjoittelemaan.
Pyysin kuin vihjauksena, että Ryan poistuisi. Hän kunnioitti pyyntöäni ja poistui salista muihin hommiin. Olin itsekin yllättynyt halustani oppia jonkinlaista itsepuolustusta. Pärjäisin edes pienen hetken omillani.
Keskityin nyt siihen mitä tein. Miettiminen piti kuitenkin unohtaa. Kuten Ryan sanoi, se antaisi vain lisää aikaa vastustajalle. Liikkeenni alkoivat rytmittyä ja lukkiutua tiettyyn nopeuteen. Jokainen sarja oli erilainen. Oikea suora, vasen, oikea potku. Vasen koukku, vasen potku, oikea suora. Tietynlainen pyörähdyksen ja voiman keskitys antoi itsevarmuutta ja lisäenergiaa, etenkin potkuihin. Kello oli varmaan lähemmäs 12 yöllä, kun aloin ensimmäistä kertaa väsyä. Päätin lopettaa siihen suoritukseen ja siirryin suihkun puolelle. Vesi hiveli ihanasti vartaloani ja seisoinkin suihkussa varmaan useamman vartin. Peseydyttyäni kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja istuin suihkujakkaralle kyhjöttämään. Kuulin hyvin vaimeita askelia. Ne saapuivat suihkuhuoneelle ja pian samassa tilassa kanssani olikin Jehu.
- Haittaako jos peseydyn?
Jehu kysyi kohteliaasti. Sanoin vain ettei haitannut ja että voisin poistua paikalta jos se Jehua häiritsi. Jehu kohautti vain harteitaan ja viskasi kaikki vaatteensa pukuhuoneen nurkkaan. Samalta se vartalo näytti yhä. Hyvältä. Hyvin treenatulta.
- Näin ohimennen, kun harjoittelit. Tai oikeastaan jäin hetkeksi katsomaan. Ole onnellinen kokosi puolesta. Olet notkea ja nopea.
Kiitin vaimeasti, vaikka enhän minä langanlaiha ollut, enkä halunnutkaan olla. Hoikka kuitenkin olin. Olin jo lähdössä pois kokonaan suihkusta.
- Susan, odota. Haluan jutella kanssasi.
***
Jäin odottamaan vielä Jehun seuraavia sanoja.
- Miten jakselet?
Hän aloitti ja mietin ensin halusinko edes vastata.
- Tässähän tämä. En kovin loistavasti jos niin oletit.
Olin syystäkin vihainen. Toisaalta, Jehu ja Sergei olivat olleet hyviä ystäviä, jotka joutuivat pakon edestä eroamaan riidoissa tässä kohtaan. Olin pahoillani siinä kohtaa Jehun puolesta.
- Ymmärräthän, etten halunnut satuttaa sinua? Enkä Sergeitäkään. Olin vain niin vihainen.
Kohautin hartioitani enkä vilkaissut lainkaan mieheen päin.
- Luuletko, että voit koskaan antaa anteeksi?
- Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä.
Sanoin lopulta ja pakenin rivakkaa paikalta.
Kävelin pyyhe ympärilläni koko talon läpi yläkertaan ja suoraan omaan huoneeseeni. Vaatteitani oli onneksi pesty, joten sain taas omat mukavat vaatteet ylleni. En kuitenkaan kerennyt vaihtaa niitä loppuun asti kun huoneeseeni tultiin jo koputtamatta.
- Ryan! Opettele koputtamaan!
Kivahdin. Luojan lykky minulla oli jo pikkuhousut sentään jalassa ja paita päällä. Ryan ei pahoitellut vaan rojahti suoraan sängylleni istumaan.
- Et tiedäkään millaisessa kusessa olet.
Kiinnostuin totta kai mistä oli kyse, mutta tuon lauseen olin kuullut ennenkin.
- Rasmus suunnittelee sinusta itselleen alaista. Kaiken lisäksi hän on hyvä suostuttelija. Ei nyt niin väliä millä tavalla, mutta kuitenkin.
- Oletko päästäsi sekaisin?
Katsoin hölmistyneenä Ryania. Olin jo kieltäytynyt näistä bisneksistä. Roikuin mukana vain joidenkin turvallisuuden ja velvollisuuden takia.
- No en. Mieti nyt itsekin. Harvennin naisia näissä kuvoissa pyörii. Olisit parempi kuin hyvä houkutin ja kukaan ei epäilisi mitään.
Ryan jatkoi. En voinut uskoa miehen puheita ja jopa naurahdin.
- Ainakin olen varoittanut.
Jäin miettimään vielä, mistä Ryan tämän kaiken ylipäätään oli kuullut? Oliko Rasmus ottanut yhteyttä? Ryan ei vakuuttanut minua täysin. Luotin häneen kyllä, mutta… Jokin kalvasi mieltäni. Pahasti. Miksi?
Olin koko illan hyvin vaitonainen. Istua kökötin huoneessani ja murehdin tulevaa. Aki koputti oveeni, vaikka se oli auki. Vilkaisin olkani yli, enkä antanut lupaa tulla huoneeseen, mutten kyllä kieltänytkään. Mies asteli luokseni ja laittoi kätensä puuskaan.
- Rasmus odottaa sinua.
Hätkähdin ja olin pudota sängystä.
- Siis puhelimessa.
Aki jatkoi ja huokaisin helpotuksesta. Ihme kyllä, Akilla oli vielä jopa lankapuhelin. Marssin ala-aulaan ja tartuin luuriin. Aki vahti selkäni takana koko puhelun ajan.
- Susan, toivon, että ymmärrät oman tilanteesi ilman, että minun täytyy sitä erikseen sinulle selvitellä. Olet nyt niin isoissa vaikeuksissa, ettei minulle tuota minkäänlaista ongelmaa tuhota sinua, Ryania tai Akia. Sinä olet kuitenkin listan kärjessä, jollet suostu vaatimuksiimme. Ja takaan sinulle, että yksikin virhe voi napsahtaa jonkun kalloon. Nyt käsissäsi ei ole vain oma henkesi, vaan myös Ryanin ja Akin. Pahimmassa tapauksessa teidän kaikkien. Tapatit jo Sergein.. Haha..! Kaunis näky, mutta hautajaisista teidän ei kannata huolehtia.
Rasmus puhui tappavan tasaiseen tahtiin ja hymähteli väliin itsekseen kuin mikäkin psykopaatti. Miettiessäni Sergein kohtaloa, silmiini nousi väkisinkin kyyneleet. Purin huultani lähes verille. Sanat takoutuivat takaraivooni, joten tässä vaiheessa virheliikkeen tekeminen olisi kohtalokasta.
- Mitä haluat minun tekevän?
Kysyin rauhallisesti samalla kun Aki laski kätensä olkapäälleni. Rasmus oli hetken hiljaa.
- Saavut tänne huomisiltana kello 18.00 mennessä. Jos myöhästyt, jonkun henki lähtee, jos et saavu paikalle, sinun henkesi lähtee. Pidä hauska ilta. Nähdään huomenna.
minulle riitti tieto paikasta ’tänne.’ Samaan paikkaan, jonne Sergei kolkattiin. En kerennyt sanoa Rasmukselle mitään kun luuri jo paiskattiin korvaani.
-Ryan varoitti minua tästä…
Sanoin apeasti Akille, joka näytti jo toivottomalta.
- Totta puhuen, vaikka miten saisimme maksettua Rasmukselle, hän ei enää sitä hyväksy… Aivan sama mitä teemme, olemme kaikki vaarassa.
Aki vaikeroi. Romeo oli ilmestynyt jostakin nojaamaan rappukäytävän kaiteeseen yläpuolellemme. Hän näytti huolettomalta. Heti kun huomasimme hänet, hän katosi näkyvistämme oman huoneensa puolelle. Olin varma, että Romeo suunnitteli jotain.
- Menen hänen peräänsä.
Sanoin ja hipsin yläkertaan rivakkaa tahtia. Astuin varovasti Romeon huoneeseen ja tämän luokse ikkunan luo.
- Romeo, mitä mietit?
- Hän ei kieltänyt sinua ottamasta ketään mukaan, eikö niin?
Mistä lie Romeo sen tiesi, mutta nyökkäsin. Romeo kääntyi minua kohden.
- Ota minut mukaan. Haluan selvittää samalla yhden asian.
Epäröin pidemmän aikaa mitä hän tarkoitti, mutta tosiaan Rasmus ei sanonut, että minun pitäisi tulla yksin, joten mikään ei estäisi siltä kantilta Romeon mukaan tuloa.
- Entä jos… Se onkin virheliike? Menetät henkesi. Et varmasti tule mukaan!
Kivahdin. Romeo vain hymähti.
- Luuletko, että voit estää minua?
Tunsin oudon kouraisun vatsassani kun tuijotin Romeota. Hänen päättäväisyytensä teki minuun vaikutuksen, vaikkakin nyt kyseenalaisen.
Ilta läheni loppuaan. Alkoi olla keskiyö. Kohtasin Ryanin keittiössä. Hän istui pöydän ääressä nojaten käsillä pöytään.
- Rasmus soitti, eikö niin?
Nyökkäsin vain apeana ja pyöräytin hermostuneesti punaista tukkaani.
- Hän pyysi sinut varmasti käymään. Tietty päivä, tietty kellon aika. Mikään ei varmasti ole muuttunut, paitsi se, etten enää turvaa hänen selustaansa.
Ryan tunsi Rasmuksen selvästi hyvin. Mutten ymmärtänyt mitä mies nyt ajoi takaa.
- Minä turvaan nyt teidän selustaa. Mietitään mitä tehdään… Rasmus joko vain kovistelee sinua, tai tekee niin kuin kerroin.
En vastannut koko yksipuoleisen keskustelun aikana mitään. Tuijotin vain Ryania.
- Noh, painutaan nukkumaan. Huominen on vielä aikaa.
Ryan tuumasi ja nousi tuolista ja asteli yläkertaan. Jäin itse vielä keittiöön miettimään huomista. Mietinnän keskellä nukahdin pöydän ääreen.
***
Heräsin aamulla äärimmäisen epämukavalla tavalla. Putosin nimittäin keittiöpöydän äärestä lattialle. Kaikeksi onnekseni Jehu oli jo keittämässä kahvia, eikä tämä voinut olla purskahtamatta nauruun. Venyttelin lattialla samalla kun myös Aki ilmaantui paikalle ja loi minuun hämmentyneen katseen.
- Ja mitä ihmettä sinä teet?
Kohautin harteitani ja nousin istumaan.
- Venyttelen. Tärkeää aamuisin.
Viisastelin ja nousi seisomaan. Olin jo tyystin unohtanut sen pahuksen puhelun ja nyt sen palautuessa mieleeni, ahdistuin. Ajatus puistatti minua. En halunnut ketään mukaani. En halua vaarantaa ketään!
- Oletko lainkaan miettinyt mitä teet tämän illan suhteen?
Aki ei välittänyt viisastelustani vaan siirtyi heti seuraavaan aiheeseen. Tuijotin Akia kuin antaakseni jo suoraan vastauksen.
- Mitä oletat? Minun on suostuttava vaatimuksiin, ei ole vaihtoehtoja, muuten te kaikki ääliöt olette vaarassa.
Kohautin harteitani epätoivoisena. Aki nyökkäsi. Eikä yhtään mulkaissut edes ääliöiden kohdalla. Kyllähän se hieman minua hämmensi. Aki ehkä todella ymmärsi, että nyt alkoi olla tosikyseessä.
Päivä eteni aivan liian nopeasti. Aloin huolestua, kun en nähnyt Romeota koko päivänä. Onnekseni hän ilmaantui luokseni n. klo 16.00.
- Susan..
- Ei.. Älä sano mitään. Haluan lähteä yksin. Oman ja muiden turvallisuuden takia. Haluan kyllä kyydin kaupunkiin.
Romeo katsoi pitkään minua sanomatta mitään. Hän aikoi selvästi sanoa jotain, mutta muutti mieltään ja nyökkäsi. Toivoin todella, ettei kukaan kehittäisi mitään show’ta pystyyn. Päätin vaihtaa vaatteet ennen lähtöä. Normaalivaatetus. Toppi ja mustahuppari. Mustat pillifarkut. Hiukset jäivät auki. Jos totta puhun, käteni vapisivat pelosta ja sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa.
Kello tuli lopulta 17.15. Pyysin Romeolta kyydin kaupunkiin. Halusin pelata varman päälle ja lähteä aikaisin, etten ainakaan myöhästyisi. Romeo jätti minut syrjäkujalle, jossa aiemminkin olin vankina. Näin vain erkanevan pakettiauton takaosan, huokaisin ja vilkaisin puhelintani. 17.45. Astuin ovelle ja koputin rystysillä siihen. Minulle tuntematon mies avasi oven ja väistyi syrjään. Tuijotin koko ajan miestä kävellessäni hänen ohitseen. Hänellä oli myös huomiota herättävä katse. Aivan kirkkaansiniset silmät, tosin vasen oli hieman sumeampi. Hiukset olivat hyvin Romeon tyyliset. Samassa joku tarrasi käsivarsiini ja tönäisi seinää vasten pidellen siinä.
- Äläkä vaan päästä irti.
Kuulin Rasmuksen äänen.
- Tervehdi uusia ystäviäni. Tämä puolisokea portsari on Santeri. 25-vuotias. Ja Saku, jonka kanssa oletkin nyt kosketuksessa. 26-vuotias. Molemmat oman alan ammattilaisia.
Tuijotin tyyppiä, joka piteli minua seinällä. Jalkani olivat ilmassa. Saku oli hintelä. Iso huppari näytti jokseenkin huvittavalta hänen päällään. Mutta kokoisekseen tämä mies oli todella vahva. Santeri taas oli lihaksikas. Hyvin samantyylinen vartalo kuin Ryanilla. Rasmus varmaan lahjoi nämä ihmiset alaisikseen. Rasmus astui varjosta näkyviin. Hänen kasvonsa olivat mustelmilla ja huuli ruvella. Ei minunkaan kasvoissa kehumista ollut. Edelleenkään. Rasmus sytytti tupakan ja asteli luokseni.
- Kuule, olen otettu, että tulit paikalle. Olin varma, että yrität paeta kaikesta uhkailusta huolimatta…
- En! Minä…
- Nyt suu kiinni.
Rasmus tukki suuni ensin kädellään, mutta muutti mielensä ja laittoi tilalle ilmastointiteipinpalasen.
- Me jatkamme ehdoillani, kuten aloitettiin. Joten sinä kuuntelet ohjeet.
Rasmus puhalsi tupakansavuja kasvoilleni. En voinut yskiä. Haju oli inhottava näin läheltä.
- Meillä olisi tiedossa lasti.. Tosin meillä ei ole rahaa, joten parhain vaihtoehto olisi käyttää sinua maksuna.
Rasmus hymähti. Koko ajatus puistatti minua vaikken sen enempää hommasta vielä tiennyt. Saku piteli minua edelleen kiinni vaiti.
- Santeri, laita tyttö rautoihin.
Rasmus sanoi ja Santeri nappasi minut kuin lennosta Sakun otteesta. Mies piteli tiukasti ranteistani kiinni ja raahasi minut tuolille. Hän sitoi käteni remmien kanssa tiukasti kiinni käsinojiin. Jalkani jäivät vapaiksi, mutta tiesin, että oli aivan turha edes yrittää lähteä kävelemään. Santeri istui vähän matkan päähän minusta vastakkaiselle seinustalle tuolille. Olin kovin utelias hänen sokeudestaan, mutten kysynyt mitään.
- Noh, joko jalkasi on parantunut?
Ihmettelin, mistä hitosta Rasmus tiesi kaiken minusta. No enhän minä voinut vastata kun teippi peitti suuni. Rasmus laskeutui eteeni ja nosti farkkuni lahjetta. Hänen hipaistessa tikattua haavaa, potkaisin refleksinä häntä polveen. Rasmus ei hätkähtänyt.
- Toivon todella, että tuo ei ollut tahallista. Nyökkää, jos oli. Jos ei, pysy paikallasi.
Pysyin paikoillani. Rasmus vilkaisi haavaa jalassani ja huikkasi sitten jotain Santerille. Santeri toi erittäin pienikärkiset pihdit.
- Poista tikit. Haava on ummessa, varmasti kipeä vielä.
Rasmus pyysi ja Santeri nosti jalkani polvensa päälle ja alkoi napsia tikkejä pois. Inahdin pari kertaa jotain vihlaisusta. En tiedä, oliko luodista jäänyt jäämiä jalkaan. Välillä siltä tuntui. Kun tikit oli poistettu, Santeri puhdisteli vielä hyvin umpeutunutta haavakohtaa ja laittoi siihen siteen suojaksi ja laski lahkeeni alas.
Kului varmaan puolituntia, eikä mitään tapahtunut. Rasmus saapui myöhemmin kuitenkin luokseni.
- Vapautesi riippuu aivan itsestäsi, jos teet kuten käsketään, saat viettää aikaasi niin sanotun perheesi luona. Jos et, saat maksaa siitä. Yksinkertaista.
Rasmus kiskaisi teipin pois suultani.
- Sano se.
- Hyvä on.
Sanoin vain pää riipuksissa enkä luonut kyynelten sekaista katsettani Rasmukseen.
- Toni asuu kaupungin laidalla meren rannalla. Vien sinut sinne. Haet lastin ja toteutat hänen pyyntönsä. Rahaa ei ole. Hän päättää maksusta.
Pysyin vaiti. Rasmus napsautti sormiaan ja katsoin häneen. Kyyneleet olivat valuneet poskilleni.
- Milloin…?
Kysyin ja pidättelin tunteitani.
- Saku, kiitti avusta, sä voit lähtee. Me pärjätää.
Rasmus ei vastannut kysymykseeni. Saku poistui rakennuksesta. Seuranani oli siis enää Rasmus ja Santeri.
- Varmaan 21.00 olisi hyvä. Saat nyt sen aikaa istua siinä ja katsotaan tuleeko sinulta mitään näsäviisaita kommentteja vastaan.
Tilanne ei totisesti minua naurattanut. Ja millainenhan tämä seuraava nilkki olisi, jonka kohtaisin. Kaiken järjen mukaan vielä isompi kuin Rasmus.
20.30 Rasmus irrotti minut tuolista. Mies kiskoi minut mukaansa autolleen ja käskytti istumaan. Istuin pelkääjän paikalle Volvon kyytiin ja olin vaiti. Rasmus sanoi lauseen sieltä lauseen täältä matkan aikana, mutta minä en vastannut.
- Noniin. Mene. Ja hoida tehtävä.
En edes nyökännyt Rasmukselle, nousin autosta ja kävelin kohti valtavaa rakennusta. Oikea merenrantahuvila. Valkoinen ja kaunis. Astelin etuovelle ja olin juuri pimpottamassa ovikelloa, kun joku avasi oven.
- Oletin, että Rasmus tulisi. Kuka olet?
Mies toljotti minua pitkään. En osannut heti vastata.
- Olen Susan…
- Aha. Asia selvä. Niin arvelinkin, tule sisään.
Astuin ovesta sisään ja katsoin ympärilleni. Koko talon käytävät olivat valtavia ja tyylikkäitä. Mies ohjasi minut oleskeluhuoneen puolelle ja näytti luvan istumiseen. Istuuduin nojatuoliin ja seurasin miehen joka askelta. Hän istui vastapuolelle minua toiseen lepotuoliin ja katsoi minua pitkään. Hänen tukkansa oli tumma, ruskea kuitenkin. Silmät olivat tummat ja tuliset. Arvioin hänet 28 –vuotiaaksi, enkä varmasti mene paljoa mettään.
- Anna kun arvaan. Rasmus ei aio kohdata minua itse, vaan käyttää sinua välikätenään tässä. Sillä nilkillä ei ole rahaa minulle.
Nyökkäsin varovasti ja pidin katsekontaktin.
- Olen Toni. Sukunimeä ei tarvitse tietääkään. Älä pelkää. En suostu muuhun maksuun kuin rahaa.
Mies näki aivan varmasti helpotuksen huokaukseni.
- Haluan, että viet Rasmukselle viestin: Olet säälittävä nilkki, jolla ei ole minkäänlaista moraalia. Saat miettiä kaikessa rauhassa tulevaisuuttasi, mutta älä enää koskaan sotke sieviä tyttöjä tähän. Susan on jo mukana tässä, takaan hänen turvallisuutensa, sinulta.
Toni pyysi minua tämän jälkeen poistumaan ja tottelin. Astelin takaisin autolle ja sanoin kokonaisuudessaan aivan saman lauseen kuin mitä Toni minulle sanoi. Tämän jälkeen Rasmus hyökkäsi rinnuksiini kiinni ja puristi kauluksiani tiukemmalle. Hengitys ahdistui koko ajan.
- Sä valehtelet.
Rasmus puhisi vihaisena. Rasmuksen puoleinen ovi avautui ja Toni kiskaisi miehen ulos autosta hiekalle ja painoi jalallaan tämän rintalastaa.
- Ei valehtele.
Jäin häkeltyneenä seuraamaan tilannetta.
***
Toni oli äärimmäisen rauhallinen koko tilanteen ajan. Rasmus yritti jopa vastarintaa, enkä edes tajunnut mistä mies otti aseensa esille, mutta siinä se nyt oli ja Rasmus aikoi tähdätä sillä Tonia, mutta Toni oli nopeampi. Hän potkaisi Rasmusta käteen ja mies irrotti vaistomaisesti otteensa aseesta, joka lensi kauemmas jääden maahan lojumaan.
- Tässä sitä moraalia. Laitat itseäsi heikomman henkilön, vieläpä naisen hoitaman omia sotkujasi. Luulet olevasi varmasti hirmuisen fiksu ja pidetty, mutta takaan, että kaltaisellasi kusipäällä ei ole minkäänlaista otetta elämään ja sen arvostamiseen.
Rasmus rauhoittui ja vilkaisi minua. Olin kavunnut ajajan puolelle ja istuin polvillani penkillä seuraten tilannetta edelleen.
- Jos sopii, me lähdettäisi nyt Susanin kanssa takaisin…
Vastauksena Rasmus sai jonkin sortin hymähdyksen. Toni nosti jalkansa pois Rasmuksen päältä ja vilkaisi minua.
- Noh, senkun menet, mutta annoin sanani. Susan saa jäädä tänne, tai lähteä mukaasi. Aivan kuten hän itse haluaa.
Nousin ripeästi autosta ulos ja kävelin Tonin vierelle. Rasmus olisi varmasti voinut räjähtää sillä sekunnilla, jollei juuri olisi ollut lievästi sanoen alakynnessä poljettuna. Kirjaimellisesti. Rasmus nousi autoon.
- Tämä ei todellakaan jää tähän.
Rasmus murahti ja paiskasi oven kiinni ja kaasutti tiehensä. Toni ei luonut katsettakaan minuun vaan asteli takaisin sisään. Seurasin varovasti häntä. Täysin ääneti.
Sisällä siirryin heti takaisin oleskeluhuoneeseen ja Toni tuli sinne perässäni.
- Mikä ihmeen juttu tämä nyt on? Tiesin kyllä Rasmuksen olevan toisinaan todella naiivi, mutta että vetää nyt sinut mukaan tähän…
Toni aloitti ja pyyhkäisi jotain hiekkapölyn tapaista puvuntakkinsa rinnuksista.
- Jehusta tämä kaikki lähti.
Mies keskeytti pukunsa siistimisen ja kohensi hieman asentoaan tuolissa, jonne oli istuutunut taas minua vastapäätä.
- Lähdin sijaisperheeni luota, koska en jaksanut heidän temppujaan enää. Suostuin Jehun vaatimuksiin…
… Ja sitten päädyin Rasmuksen uhkailun kohteeksi, hän kai haluaa, että teen likaisen työn ja hän odottaa valmista.
Siinä minä puhuin koko karsean elämän tarinani täysin tuntemattomalle ihmiselle. Raiskauksesta väkivaltaan ja vapauden riistoon. Toni pyöräytti päätään.
- Olen suorastaan hämmentynyt, että olet vielä elossa. Lukuun ottamatta itsemurhayritystäsi. Olisin ehkä itse miettinyt jo samaa, mutta olet vahva. Se, että selvisit… Sillä on oltava jokin tarkoitus. En itsekään ole kuin vasta 26- vuotias, samanikäinen kuin Rasmus, mutta kokemani kertoo, miten paljon elämä voi muuttaa ihmistä. En koskaan voisi tehdä samaa sinulle, kuin mitä Lare, Aki tai Jehu ovat esimerkiksi tehneet. Miten Romeo ja… Ryan liittyvät tähän?
Mies painotti oudosti Ryanin nimen. Ja kyllä ikäarvioni pari vuotta heitti. Miksi edes puhuin hänelle? En tuntenut miestä, mutta hänen herrasmiesmäinen käytöksensä yllätti minut positiivisesti.
- Romeo on minulle kuin isoveli. Puhun hänelle kaikesta, tunnen hänet hyvin. Ryan taas… Luotan häneen… Vaikka hän toimikin Rasmuksen alaisena. Jokin muutti hänet.
- Sinä.
Toni keskeytti ja käveli upean kivitakan reunalle. Takkaa tuskin oli hetkeen käytetty, mutta sen reunustalla oli valokuvia kehyksissä. Yhdessä niistä oli Toni ja Ryan. Tavallinen, kaverikuvan tyylinen, mutta sen ottamisesta oli aikaa useita vuosia. Kenties kouluvuosilta?
- Ryan ei koskaan ole kääntänyt selkäänsä minulle. Rasmus piti miestä juoksupoikanaan, mutta Ryan ei ollutkaan hänelle aivan niin lojaali kuin uskoisi. Hän ei koskaan jäänyt kiinni siitä, että välitti tietoja vain minulle, ei kuskannut tavaraa eikä rahaa.
Aloin ymmärtää tilannetta. Toni ei ollut paha. Ei hän voinut olla kertoman jälkeen. Ja miksi hän muuten olisi suojannut minua henkensäkin uhalla, vaikka tilannehan oli kokoajan täysin Tonin hallinnassa.
- Jehun voisi kaiken tuon jälkeen laittaa narun jatkeeksi. Kyllä miehellä on oltava sen verran munaa, että voi ottaa vastuun teoistaan. Sano jos tarvitset jotain. Käyn hoitamassa yhden puhelun.
Jäin istumaan oleskeluhuoneeseen nojatuoliin. Nojasin käteeni ja mietin miten taas olin joutunut uuteen paikkaan. Ranteissani oli jälleen uudet hiertymät. Mikään ei muuttunut, vaikka muutin pois sijaisperheeni luota. Olisi pitänyt jäädä sinne. Isäpuoli ei kuitenkaan hakannut, vaikka kohteli kovakouraisesti. Mitähän heillekin nykyään kuuluu? Torkahdin ajatuksieni keskellä.
- Ylös ja ulos. Ei kuitenkaan nyt lenkille.
Havahduin Tonin ääneen. Nousin tuolista ylös ja pälyilin ympärilleni hetken. Tonin käsky oli selvästi ulos. Astelin ulko-ovelle ja avasin sen. En ollut uskoa silmiäni! Romeo ja Ryan!
- Miten sinä…?
Aloitin ja katsoin Tonia. Mies vain hymyili salaperäisesti ja astui itsekin ulos ovesta.
- Kyllä minä tiedän miten naiset saadaan tyytyväiseksi.
Totta puhuen hieman punastuin sanomaan ja peitin sen vilkuilemalla muualle. Lopulta kuitenkin sen enempiä tuumailematta hyppäsin Romeon kaulaan ja halasin tätä harkiten ja pitkään. Romeo halasi takaisin ja oli äärimmäisen helpottuneen oloinen.
- Kiitos, Toni. Et usko, miten suuri helpotus tämä on. Kaikille. Vaikkei Aki sitä ääneen sanoisikaan.
Ryan hymähti ja puristi pitkästä aikaa Tonin kättä.
- Kyllä uskollisia ystäviä hädässä autetaan. Ihmettelen vain miten saatoitte antaa Susanin lähteä yksin Rasmuksen luo.
- Ei vaan minä halusin lähteä yksin.
Keskeytin ja puolustin kaksikkoa syystä.
- En halunnut ottaa riskiä että… Että joku…
Purskahdin itkuun Romeon halatessa yhä minua. Mies tiukensi hieman otettaan ja hyväili rauhoittavasti selkääni. Toni loi Ryaniin oudon katsauksen.
- Rasmus tappoi Sergein.
Tonin ilme ei värähtänyt alkuun lainkaan. Lopulta hän näytti pahoittelevalta, muttei sanonut sitä ääneen.
- Rasmus kompastuu vielä omaan nokkeluuteensa. Aivan kuten Akikin. Jonakin päivänä raja tulee vastaan. Susanilla ei ole mitään hätää. Takaan hänen turvallisuutensa. Ja jos haluatte, voitte punkata täällä jonkun aikaa. On Susanista itsestään kiinni, mitä teemme seuraavaksi.
Kuuntelin Tonia koko ajan. Hän tiesi selvästi mitä teki. Mutta nyt minun oli valittava.
- Jos voin olla täällä turvassa, haluan jäädä, mutta toivon, että Romeo ja Ryankin jäävät.
Molemmat nyökkäsivät. Suuri helpotuksen tunne lävisti minut nopeasti. Peli ei ehkä ollut vielä menetetty. Olin silti todella huolissani… Romeosta… Puhuisin varmasti hänen kanssaan myöhemmin.
Myöhemmin Toni näytti meille huoneet, jossa voisimme nukkua. Nukuin Romeon kanssa samassa huoneessa. Siellä oli erittäin tilava parisänky ja molemmilla puolilla lipastot. Heti ovesta oikealla oli työpöytä, jossa oli ilmeisesti Tonin läppäri. Ryan sai pienen vierashuoneen itselleen. Ihmettelin seurusteliko Toni. Tosin, miksi hän muuten olisi huoneen antanut minulle ja Romeolle.
- Susan. Tuletko käymään? Haluaisin kertoa sinulle jotain.
Se oli Ryan. Kävelin hänen huoneelleen ja astuin sisään. Asetuin sängyn reunalle istumaan ja Ryan saapui viereeni. Ensimmäisenä hän otti paitansa pois. Suorastaan säikähdin sitä.
- Sinulla on oikeus kuulla tästä arvesta, koska kohtasit Toninkin. Sain tämän omalta isältäni. Isäni oli tämän kaupungin kuuluisimpia välittäjiä, jonka takia olen ollut tässä mukana pienestä pitäen. Isäni veti kerran tietämättään normaalilääkityksensä sijaan amfetamiinia ja sai yliannostuksen. Hän piti minua uhkana, hallusinaationa ja hän hyökkäsi kimppuuni veitsen kanssa. Arvaat siitä kohtaan varmaan loput. Sen jälkeen… Isä hyökkäsi Tonin naisystävää kohden, ja osui kohtalokkaammin kuin minuun… Tein päätöksen alle sekuntiensadasosien ja ammuin isäni siihen paikkaan. Hänen omalla aseellaan. Toni ei paennut paikalta vaan auttoi minut hittoon sieltä. Menetin tajuni tapahtuneen jälkeen. Menetin paljon verta..
Ryanin selitys oli sekava, mutta ymmärsin joka sanan ja kaiken mitä hän halusi kertoa. En voinut uskoa, että Ryan todella tappoi oman isänsä, mutta hänhän vain puolustautui ja pelasti kenties oman ja Tonin hengen.
- Tonin naisystävä muistutti hieman sinua. Hänellä oli vain tummemmat silmät kuin sinulla. Ja hän oli rikas.
En masentunut sanoista. Olin köyhä, tottahan se oli. Mutta ei sillä ollut merkitystä.
- Voit olla menneisyydestäni mitä mieltä haluat… Nyt se on kuitenkin kerrottu.
Ryan oli nousemassa sängyltä, mutta tartuin hänen käsivarrestaan. Ryan värähti.
- Menneisyys tekee sinusta sen mitä nyt olet. Jos tätä kaikkea ei olisi tapahtunut, et olisi ehkä Ryan.
Ssanoin hieman vaikeroiden. Ryan istui takaisin sängylle ja halasi minua. Tunsin hänen lihaksistonsa värähtelystä, että hän selvästikin itki.
***
Ilta painui hiljalleen yllemme. Kiersin taloa ja hämmästelin sen kokoa. Huoneita oli vähemmän kuin Akin talossa, mutta tilavampi tämä oli. Ja piha oli mieleeni. Merenranta näkymä oli aivan ihana. Rinnettä alas vievä polku vei suoraan mereen. Minua houkutti suuresti pulahtaa sinne joskus. Päädyin lopulta parvekkeelle nojailemaan valkoiseksi maalattuun teräskaiteeseen. Mietin tapahtumia, Ryanin kertomusta ja jopa Akia. Näin sivusilmällä Romeon liikkuvan takanani huoneessa, josta tulin parvekkeelle.
- Romeo! Tuutko käymään?
Miehen vastaus oli selvä hänen kävellessään luokseni.
- Miten voit? Tai siis.. Mietin kun Aki on nyt…
Romeo katsoi parvekkeelta ensin alas, mutta siirtyi sitten halaamaan minua takaa päin. Katsoimme molemmat merelle sanomatta pitkään aikaan yhtään mitään. Tuuli tanssitti hiuksiani ja se sai kylmät väreet kulkemaan selässäni.
- Ei Akilla ole väliä. Ihminen, joka vahingoittaa minulle rakkaita ihmisiä, ei voi olla veljeni.
Romeon sanat kuulostivat julmille, mutta todeksi se oli uskottava. Aki oli tehnyt vääryyttä kaikkia kohtaan ja ajanut Sergein tapettavaksi. En koskaan antaisi sitä anteeksi.
Toni keskeytti myöhemmin meidän haaveilun ja pyysi minut mukaansa. Romeo jäi vielä parvekkeelle, mutta minä seurasin Tonia yläkerran puolelle. Yläkerrassa ei ollut lainkaan yksittäisiä huoneita. Yksi valtava huone, jossa oli lepotuoleja, musiikin kuuntelu vermeet ja suuri taulu tv.
- Istu.
Istuuduin käskystä yhteen tuoliin. Toni polvistui käsinojani viereen ja tuijotti minua.
- Muistutat niin paljon Emiliaa. Tiedän, että Ryan kertoi kaiken. Ihan hyvä. En olisi itse siihen edes pystynyt. Olette Romeon kanssa hyvin läheisiä.
- Niin olemme. Kuten sanoin, kuin sisko ja veli.
- Minusta se näyttää paljon enemmältä.
- Emme silti ole. Aion kyllä puhua asiasta Romeon kanssa. Hän on varmasti samaa mieltä. Tunnen hänet hyvin.
Keskustelimme pitkään aiheesta minä ja Romeo. Tottakai minua hieman hämmensi miksi se Tonia niin paljon kiinnosti. Halusin tietää lisää tästä tyypistä, mutta miten? Hän oli kovin salaperäinen ja rento. Täysin tuntemattomasta oli tullut minulle jo luottohenkilö. Hätkähdin, kun yht’ äkkiä puhelimeni alkoi soida. Kaivoin sen taskustani.
- Tuntematon numero..
Nielaisin vaiti. Toni käski vastata puhelimeen ja tottelin.
- Iltapäiviä. Tämän päiväinen tempauksesi oli minulle viimeinen niitti. Toni ja sinä ette pärjää koko porukkaa vastaan. Haen sinut takaisin tämän illan aikana. En epäröi asettaa alaisiani hengenvaaraan takiasi, narttu.
Toni kuuli Rasmuksen sanat puhelimesta ja hymyili itsekseen. En kerennyt vastaamaan puhelimeen mitään, kun jo luuri paiskattiin korvaani.
- Se siis ei tiedä Romeosta ja Ryanista. Varomaton.
Toni pyöritti päätään tyytyväisen näköisenä.
- Susan, en petä lupaustani. En voi häätää heitä kodistani, mutta he eivät voi viedä sinua väkisin.
Ymmärsin kyllä. Toni oli mukana näissä kuvioissa. Poliisien paikalle kutsuminen olisi huono idea.
Puhelusta ei kulunut kauaa aikaa, kun ovikelloa jo soitettiin. Olisin varmaan saanut shokin, jollei Ryan olisi sillä hetkellä ollut vierelläni oleskeluhuoneessa. Nousin seisomaan, kuin kohdatakseni pahimman pelkoni. Toni avasi oven ja päästi vieraat sisään. Oletin, että siinä olisi ollut isokin kööri, mutta paikalle tuli vain Rasmus itse, Saku ja Santeri.
- Noniin, Susan lähtee meid…
Rasmus vaikeni nähdessään Ryanin.
- Ja mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi täällä?
Ryan ei korvaansa lotkauttanut Rasmuksen vihan piipitykselle.
- Susan, tuleppas tänne.
Rasmus käskytti. Olin peloissani, mutta tarpeeksi vahva pitämään tässä vaiheessa vielä puoleni. Santeri otti taskustaan linkkuveitsen näköisen kapistuksen, mutta paljon isomman. Nielaisin kuuluvasti. Toni oli aivan rauhallinen, minä en. Eikä ollut Ryankaan. Romeo ilmestyi myös paikalle. Rasmus käski hänen pysyä syrjemmässä ja hän totteli.
- Teurastan nämä vaikka yksitellen. Minulle on aivan sama. Tule tänne.
Mies alkoi selvästi hermostua. Otin askeleen Rasmusta kohti. Ja toisen.. Olin Tonin kohdalla.
- Nyt teet miten itse parhaaksi näet. Aseella uhkaaminen ei koskaan ole tervettä. Sinua hän ei tapa. Näemme sen kaikki.
Toni sanoi lähes kuiskaten. Otin pari seuraavaakin askelta Rasmusta kohti. Lopulta Santeri nappasi minut toisen kätensä varaan vyötäröltä ja toisella kädellä hän piteli veistä kurkullani. Hengitykseni kiihtyi taas ja menin paniikkiin. Santeri ei hellittänyt otettaan.
- Ja jos saatte päähänne seurata meitä…
- Rasmus kuule. Jos viet Susanin tuosta ovesta ulos, vien salaisuutesi eteenpäin, muutoin vien sen mukanani hautaan. Samasta asiastahan me istuttaisiin kakkua, mutta järjestän itseni samaan selliin kanssasi. Vankilassa kuolemantapauksia sattuu aina… Silloin tällöin. Jää ihmeessä Susanin kanssa tänne, saatat olla elossa vielä useamman vuodenkin päästä. Porukka oli aikeissa viedä minut johonkin, mutta Toni sai heidät jäämään. Santeri laittoi veitsen takaisin suojatuksi ja taskuunsa ja raahasi minut lepotuolin luo.
- Laita se istumaan. Santeri tuuppasi minut tuoliin ja meni selkänojan taakse seisoskelemaan. Rasmus ja Saku istuutuivat vierekkäisille penkeille. Ryan istui yhä omalla paikallaan ja Toni, sekä Romeo seisoivat kaikkien läheisyydessä.
- Rasmus, toivon, että ymmärrät, mutta voisimme minä hetkenä hyvänsä hoidella sinut pois päiviltä. Meitä on kuitenkin 3 + Susan.
Ryan aloitti. Rasmus nauroi.
- Susan? Susan on meille vain pieni leikkikalu tässä hullun myllyssä.
Rasmus jatkoi ja vilkaisi minua. Nousi tuolilta jo ylös ja olin valmiina puolustamaan itseäni pelkin sanoin, mutta Santeri painoi minut takaisin istumaan olkapäistä.
- En olisi siitä niin varma. Olet saattanut huomata Susanin vahvan luonteen pariin otteeseen. Olet heikko verraten häneen.
Ryan ärsytti selvästikin Rasmusta äärimmilleen. Rasmus valmistautui hyökkäämään minua kohti. Toni aikoi tulla väliin, mutta Ryan esti. Nousin seisomaan ottaakseni vastaan Rasmuksen vihan. Mies nosti kätensä nyrkissä, kohotti sen ja valmistautui lyöntiin. Keskityin hänen jokaiseen liikkeeseensä ja väistin viime hetkellä käyden takaisin istumaan. Rasmuksen nyrkki osui Santerin kasvoihin. Kaikki pidättivät hengitystään. Santerin oikea puoli kasvoista punotti uhkaavasti. Istuin Rasmuksen ja Santerin välissä tuolissa. Santeri tarrasi käsivarsiini lyönnistä välittämättä. Rasmuskaan ei näyttänyt välittävän. Mies otti askeleen taakse päin ja vilkaisi Santeria. Meidän välissämme oli nyt ehkä metri väliä.
- Olet kiero nainen. Se kostautuu sinulle nyt.
Rasmus valmistautui uuteen lyöntiin, mutta Toni syöksyi väliimme. Rasmus keskeytti hyökkäyksen automaattisesti.
- Painu helvettiin siitä jollet halua, että nätteihin kasvoihisi tulee mustelma.
- Ennemmin minun, kuin Susanin.
Toni hymähti takaisin ja seisoi kädet puuskassa edessäni. Rasmus perääntyi askeleen.
- Tämä ei jää tähän. Saku, Santeri… Mennään.
Santeri irrotti otteensa minusta ja lähti Rasmuksen perään. Samoten Saku. Olin niin helpottunut. Kun he olivat poistuneet Toni kääntyi puoleeni.
- Mitä Rasmus sinusta haluaa? Tämä alkaa olla hankalampaa kuin luulin. Se mies voi tehdä ihan mitä tahansa. Teen silti kaikkeni pitääkseni sinut turvassa.
- En tiedä… Ryan kertoi jostakin keikasta.
Toni kääntyi katsomaan seuraavaksi Ryania.
- Rasmus tarvitsee itselleen ihmisen, jota ei ensimmäisenä epäiltäisi kauppaamisesta. Susan on siihen parempi kuin hyvä vaihtoehto. Mutta pelkäämpä, että nyt on kyse jostain muustakin.
Ryan kertoi ja huokaisi syvään.
- Romeo, lähdetään nukkumaan.
Pyysin vaimeasti. Romeo seurasi minua huoneeseemme. Vilkaisin vielä olkani yli Toniin, joka näytti hieman katkeralta. Annoin asian toistaiseksi olla.
Asetuin makaamaan sängyn oikealle puolelle ja Romeo vasemmalle. Olimme kasvot vastakkain.
- Romeo. Haluan vain varmistaa, että… Eihän sinulla ole mitään.. Vakavampia tunteita minua kohtaan?
En oikein osannut esittää kysymystäni. Romeo hymähti.
- Haha, ei. Älä huoli. En voisi seurustella kanssasi. Pelkäisin kokoajan menettäväni sinut. Luulempa, että välillämme on paljon enemmän kuin kenellekään muulla. Sitä ei saa pilata millään parisuhteella.
Olin miettinyt pitkään aivan samaa ja minusta se oli näkemisen arvoista, mitä se tulisi olemaan.
- Miksi muuten kysyit?
Romeo uteli, enkä pannut pahakseni vastata.
- Toni oli siitä kovin kiinnostunut.
Vastasin, johon Romeo vain hymähti uudelleen.
- Niin arvelinkin. Toni on varmaan kiinnostunut sinusta. Hän on hyvin pidättäytyväinen, eikä yleensä kiinnostu kenestäkään, mutta sinä olet varmaan tehnyt häneen vaikutuksen. Sellainen ’rakkautta ensi silmäyksellä’ -juttu.
Punastuin.
- Noo! Lopeta nyt hölmö!
Nauroin ja tuuppasin Romeota leikilläni. Käänsin selkäni Romeolle, mutta Romeo tuli lähemmäs minua ja nosti kätensä ylitseni.
- Hyvää yötä.
Sanoimme lähes yhteen ääneen ja nukahdimme hyvin pian sen jälkeen.
Heräsin aamulla ennen Romeota. Jätin hupparin lattialle lojumaan ja hiivin pois huoneesta toppi ja pillifarkut ylläni. Astelin suoraan keittiön puolelle. Sekin oli valtavan tilava. Työtasoja oli vaikka millä mitalla. Ajattelin keittää kahvit ja löysinkin suht’ nopeasti kahvipurut ja mukin. Odotin kahvin valmistumista ja katselin ikkunasta ulos nojaten käsillä pöytään. En kuullut lainkaan, kun Toni saapui keittiöön ja säpsähdin lopulta tuolin kolahtaessa.
- Hitto että säikähdin.
Sanoin vilkaistessani häntä.
- Tässä on sinullekin jos haluat.
Toni nyökkäsi ja odotti pöydän ääressä. Vilkaisin olkani yli välillä häneen ja olin aivan varma, että miehen katse oli välillä suoraan persuksissani. En kuitenkaan kommentoinut asiaa millään lailla. Kun kahvi oli valmistunut, kaadoin siitä molemmille mukeihin ja asetuin Tonia vastapäätä istumaan.
- Keskustelin Romeon kanssa. Kuten lupasin. Olemme asiasta samaa mieltä. Rakastan Romeota, mutta en sillä tavalla kun rakastavaiset. En halua menettää häntä ja pystymme puhumaan aivan kaikesta. Romeo ajattelee aivan samoin.
Tonin ilmeestä saattoi paistaa toivo ja helpotus.
- Miksi se sinua niin paljon kiinnostaa?
Ajattelin saada vähän asioista selvää.
- Olen vain mietiskelijä tyyppiä.
Nyt en lukenut Tonia yhtään. Salaperäinen mies. Hörppäsin kahviani ja vilkaisin Tonin taakse. Myös Ryan saapui lopulta keittiöön.
- Huomenta.
Ryan tervehti, vastasimme Tonin kanssa lähes yhteen ääneen takaisin.
- Onks kahvia?
Mies näytti todella väsyneeltä. Hänen punamustatukkansa oli puoliksi pystyssä ja sekaisin.
- Sori, en keittänyt kuin kahdelle.
Pahoittelin ja Ryan laittoi uudelleen pannun tulille.
- Mikä sinua valvotti?
Kysyin hämmentyneenä. Ryan näytti vähintäänkin yhtä hämmentyneeltä kun kysyin. Luin häntä hyvin. Ensin mies kohautti harteitaan.
- Tämä tilanne varmaan.
Hän mutisi jotain itsekseen ja tuijotti valuvaa kahvia.
- Kuules nyt. Olet pysynyt minulle uskollisena koko ikäsi, minulla ei ole mitään syytä epäillä sinua mistään. Anna ajan kulua ja elät pidempää. En syytä sinua siitä, mitä teit Susanille. Rasmuksen alaisena oleminen ei varmasti ollut helppoa, varsinkin kun suurin osa siitä ajasta oli pelkkää valhetta sille paskiaiselle.
Toni yritti rohkaista Ryania. Ehkä se auttoikin, saatoin havaita Ryanin silmäkulmassa sen tutun pilkkeen. Hyvin tämä porukka tuki toisiaan, siihen en voi väittää vastaan.
Vasta puoliltapäivin Romeo päätti nousta sängystä ylös ja raahautua seuraamme. Olimme jo muut pihalla. Rakastin tämän talon pihalla olemista. Tuskin Toni itse oli kukkaistutuksia hoitanut, mutta ne olivat kovin kauniita. Suihkulähde korosti vielä kivasti piha-aluetta. Polut, jotka pihalla kulkivat, oli vuorattu laatoilla siisteiksi kulkuväyliksi. Ainoa hiekkaosuus oli mereen vievä polku. Parvekkeen alapuolella oli 4 lepotuolia ja aurinkovarjo, sekä pöytä. Muut asettuivat tuolille lekottelemaan, mutta itse siirryin meren rantaan. Seisoskelin aivan sen rajassa ja vedin keuhkoni täyteen ihanan raikasta meri-ilmaa. Toni saapui lopulta luokseni, kuin keskustellakseen jostain. Tuijotin vain meren hiekkapohjaa kun Toni seisoi vierelläni.
- Minusta tuntuu, että tarvitset vähän piristystä.
Sen sanottuaan, Toni tuuppasi minut kohti vettä, mutta olin ovelampi ja nopeampi, kerkesin tarrata Tonia käsivarresta ja molemmat kaaduimme veteen. Tietenkin vaatteeni kastuivat saman tien läpimäriksi. Minua nauratti pitkästä aikaa kunnolla.
- Jestas, olet kiero nainen.
Toni nauroi myös ja pärskäytti vettä päälleni. Aikamme pelleiltyämme, heitin lopulta märät vaatteeni kuivumaan takaoven kaiteelle. Jätin ylleni mustat rintaliivit ja alkkarit, jotka kylläkin olivat myös läpimärät. Toni silmäili minua pitkään. En voinut kieltää, etteikö vartaloni tällä hetkellä näyttänyt hyvältä. Olin ennen paljon tukevampi ja sen takia varmaan hyvin epäsuosittu. Olin kuitenkin nyt hyvässä kunnossa. Istuin lepotuoliin keskittymään auringon paisteeseen.
- Tuli tässä muuten mieleen, kaikki vähäiset tavarani ovat Akilla.
Toni vilkaisi minua ja sitten Ryania, sekä Romeota.
- Pitäähän ne sieltä pois hakea, mutta…
Toni aloitti ja istuutui yhteen lepotuoliin.
- Minulla on äärimmäisen paha aavistus siitä, että Aki saattaisi jopa liittoutua Rasmuksen kanssa.
Ryan aloitti ja polkaisin jalkaani vihaisesti.
- No ei varmana liittoudu! Puhun hänen kanssaan ja menen sinne yksin. Naamioidun hieman niin matka on turvallisempi.
- Jos vaadit. Muista, että olet vaarassa joka tapauksessa. Sinua saatetaan tarkkailla.
Nyökkäsin Tonille epäluuloisesti. Tottahan hän puhui, mutta vaihtoehtoja ei nyt ollut. Odotin vielä pari tuntia, jotta vaatteeni olisivat lopulta kuivat.
Sain puettua. Laitoin isohkot aurinkolasit naamalleni, jotka löysin jonkun lipaston päältä. Käänsin tukkani nutturalle, jota en koskaan pitänyt ja huivin kiepsautin suuni eteen.
- No, ainakin pääset varmemmin perille asti.
Ryanin äänestä paistoi selvästi huoli. En sanonut enää mitään, jotten muuttaisi mieltäni. Kiskaisin tennarit jalkaan ja lähdin ulos ja laitoin kädet hupparin taskuun. Marssin rivakkaa tahtia bussipysäkille ja odotin siellä. Ei aikaakaan kun bussi saapui ja nousin kyytiin, minulla oli koko ajan inhottava olo, kuin joku seuraisi. Matka taittui kuitenkin turvallisesti, kun istuin mahdollisimman lähellä kuskia koko matkan. Jättäydyin Akin taloa lähimpänä olevaa pysäkkiä pois. Vielä oli jotain 400 metriä matkaa talolle. Ketään ei näkynyt missään. Astuin lopulta talon pihalle ja olin koputtamassa oveen, kun Jehu pamahti paikalle ja oli aiheuttaa minulle sydänkohtauksen. Yllätyksekseni Jehu tunnisti minut heti ja halasi minua.
- @!#$ mä pelkäsin ettet sä tuu ikinä takasi!
- Älä nyt turhaan riemusta hypi. Haen vain kamani ja lähden takaisin.
Jehu näytti kovin pettyneeltä. Hän kuitenkin avasi oven ja käveli kanssani yläkertaan. Aki ei ollut paikalla. Lare ei välittänyt ympärillään mistään tapahtumasta sillä hetkellä. Hän nukkui olohuoneen sohvalla. Jehu toimi onneksi hiljaa. Pakkasin tavarani yläkerrassa laukkuuni ja nostin sen olalle.
- Älä sano Akille, jos ei ole pakko.
Toivoin ja Jehu nyökkäsi, muttei laskenut minut lähtemään vaan seisoi oven edessä.
- Jehu, kiltti. Päästä mut menemään.
- Kyllä minä rakastin sinua. Ihan aidosti ja niin paljon että se maksoi minulle sinun menettämisesi. Ajoin sinut tähän kuvioon ja vaaraan. Miten olisin muuten toiminut?
En vastannut mitään. En osannut luottaa Jehun sanoihin, enkä edes välittänyt olivatko ne totta. Olin tarpeeksi kauan välinpitämätön ja Jehu väistyi ovelta. Kiitin häntä vaimeasti. Jehu tarrasi vielä hellästi ranteeseeni. Olin valuttaa kyyneleen, mutta räpyttelin sen tiehensä.
- Jehu, anna olla. Asia on loppuun käsitelty.
Sanoin nieleskellen surua ja vihaa samaan aikaan. Jehu päästi lopulta irti ja minä juoksin portaat hiljaa alakertaan ja sujahdin ovesta pihalle laittaen samalla aurinkolasit takaisin naamalle.
Odotin jälleen bussipysäkillä. Matka oli sujunut loistavasti, vaikka mietin yhä Jehun sanoja. Bussin sijaan pysäkkiä kohti ajoi yön musta pakettiauto. Aavistin pahaa ja paniikissa lähdin juoksemaan bussia myötäilevään suuntaan.
***
Oliko vaikea arvata, että paku saavutti minut nopeammin kuin oletin. Pääsin kuitenkin pois pensasaidan vierestä ja viereeni aukeni metsikkö. Juoksin sinne.
- Ottakaa se kiinni!
Kuulin tutun äänen ja kovensin vain vauhtiani. Juoksin minkä jaloistani pääsin. Adrenaliini sai minut juoksemaan kuin päätön hullu. En antautuisi helpolla, en todellakaan! Kuulin askeleita jostakin hyvin kaukaa, jonkinlaisia oksien risahduksia. Valitettavasti pian metsikkö muuttui sakeammaksi, vaikea kulkuisemmaksi ja hämäräksi. Vauhtini hidastui huomattavasti oksiston takia. Ja juuri niin tyylikkäästi, kuin elokuvista saattoi katsoa, kaaduin naamalleni pusikkoon kompastuessani juurakkoon. Kirosin hiljaa mielessäni ja olin nousemassa jo jatkamaan, kun joku painoi jalkansa selkäni päälle.
- Nyt loppui sinun pakomatkasi, Susan.
Kuulin Akin puhuvan. Hän polvistui ylleni, kevyesti istumaan selkäni päälle. Hän viskasi aurinkolasit pöpelikköön ja avasi hiukseni nutturalta.
- Olet ehkä unohtanut, mutta tunnen sinut aika hyvin. Ja Rasmus ei koskaan unohda tuota nättiä takapuoltasi.
Lopulta mies nosti minut hupparin hupusta repien ylös ja tarrasi ranteisiini.
- Nyt alat tulla, yksikin vinkaisu ja ammun molemmat jalkasi paskaksi.
Tuhahdin vihaisesti jotain vastaan, mutten päästänyt muuta ääntä. Niskuroin kuitenkin eikä minulla ollut aikomustakaan seurata Akia. Pian luoksemme saapui juoksujalkaa myös Rasmus.
- No löytyihän se. Enää et kyllä pakenekaan.
Rasmus taputti minua olalle ja tarrasi toisesta kädestäni Akin pitäessä toisesta kiinni. En mahtanut kahdelle yhtään mitään yksin. Yritin riuhtoa ja potkia, mutta ei. Lopulta Aki kyllästyi pelleilyyni kiskaisi vyön esiin vyötäröltään ja sitoi käteni yhteen ja viskasi minut kuin jauhosäkin olalleen. Akista paljastui uusi, hieman minulle liian vahva puoli. Riehuin aikani, mutten mahtanut enää lopulta mitään. Pääsimme pakettiautolle. Aki viskasi minut tavaratilaan ja nousi Rasmuksen kanssa perässä. Santeri istui lisäksemme vielä siellä. Saku varmaan ajoi. Tekisin varmasti kaikkeni päästäkseni hittoon tilanteesta. Istuin pakun nurkassa vihaisesti kolmikkoa tuijottaen. Matkamme alkoi, minne lie… Eiköhän me menty Rasmuksen piilopaikkaan. Paku pysähtyi ja Santeri otti minut kantoon ja veikin minut tuttuun paikkaan kuten oletin.
Santeri piteli minusta tiukasti kiinni, kun Rasmus ja Aki sitoivat ranteeni jälleen remmeihin seinälle, jossa aiemminkin roikuin.
- Taidat pysyä siinä paremmin.
Rasmus vinoili ja loi pirullisen virneen naamalleen.
- Haista paska.
Sanoin tyynesti, enkä katsonutkaan mieheen. Rasmus läväytti avokämmenellä kasvoihini, eikä sanonut mitään. Aki ei välittänyt kohtauksesta mitään. Olisin voinut kuolla häpeästä. Olin taas samassa tilanteessa. Edellisellä kerralla Sergei menetti henkensä. Kuka tällä kertaa? Rasmus soitti jollekin.
- Hei vaan. Susania on turha odottaa kotiin. Ajattelin, että haluatte nyt jo tietää tästä, olisitte kuitenkin lähtenyt etsimään jossain välissä. Jos taistella haluatte, tulkaa vain, mutta tytön henki on silloin vaarassa.
Rasmus ei kerennyt varsinaisesti lopettaa puhelua, kun hänelle lopattiin luuri korvaan. Mitähän nyt tapahtuisi? Rasmus puhui varmasti Tonille. Olisin voinut lyödä kalsarini pantiksi siitä! Rasmus näytti kovin vihaiselta, mutta hänen sanansa valehtelivat. Minua Rasmus ei tappaisi.
Kaikki olivat jossain. Itse roikuin vain seinän luona. Aki ilmaantui näkyvilleni yksin.
- Aki, mikä sinuunkin on mennyt?
- Olenhan minä sinua ampunutkin, älä kysele typeriä.
- Ja sekö on sinulle ylpeilyn asia? Pidin sinua vielä heti sitten arvostamisen arvoisena. Olin näköjään väärässä.
Aki ei sanonut mitään, eikä edes vilkaissut minuun. Havahduin, kun joku ryskytti ovea nyrkeillä.
- Ovi auki tai en takaa mitä teen seuraavaksi!
Se oli Ryan. Hän ei varmasti ollut yksin. Aki vilkaisi minua ja kohensi hieman huppariaan. Rasmus saapui Santerin ja Sakun kanssa paikalle.
- Tästäkö se peli sitten taas alkaa?
Aki asteli taakseni seisomaan. Hän mahtui sinne juuri ja juuri. Rasmus avasi oven ja päästi porukan sisälle.
- Rasmus, kai sinä tiedät, että minä tunnen sinut erittäin hyvin. Susania sinä et tappaisi, joten aivan turhaan uhkailet. Lupasin taata Susanin turvallisuuden, ja sen myös teen. Väisty sitten hyvällä tai pahalla.
Tonin sen sanottuaan, Ryan hyökkäsi nopeasti kohti Rasmusta ja kaatoi tämän kasvot edellä lattiaan ja väänsi kättä selän taa. Romeo teki saman Santerille. Hetken pelkäsin, riittikö Romeolla voimat, mutta kyllä. Ne riittivät. Adrenaliini oli varmasti tähänkin syynä. Saku oli onneksemme hävinnyt jonnekin kuskattuaan meidät tänne. Nyt Toni kohtaisi Akin. Aki käveli vierestäni lähemmäs Tonia ja ohimennen hiveli kädellään kaulaltani rinnoille ja sieltä vatsalle. Säpsähdin Akin osuessa vatsan herkälle alueelle.
- Aki… Tekisit kerrankin viisaan valinnan. Olet alakynnessä. Etkä voita tällä pelillä yhtään mitään. Katso veljeäsi. Mikä on mielestäni hänen päämäärä?
Aki ei vastannut mitään Tonille. Katsoi vain ja seisoi edessäni. Hengitin tasaisen rauhallisesti ja odotin tilanteen etenemistä. Tonilla oli selvästi sanavaltaa, koska Aki ei vittuillut mitään takaisin.
- Miksi liittoutuisit vihollisesi kanssa? Häviät viimeisetkin ylpeyden rippeesi.
Aki vaikeroi jotain, muttei vastannut vieläkään.
- Päästä Susan, ja säästät oman nahkasi.
Sanaakaan sanomatta Aki irrotti ranteistani siteet ja laski minut vapaaksi.
- Tulen varmasti käymään. Teemme tästä vielä lopun.
Lopulta Aki siis luovutti, koska ei mahtanut yksin Tonille mitään. He palaisivat, kuten aina. Tiesin sen. Mutta tällä kertaa he eivät tulisi pienellä joukolla. Ryan ja Romeo laskivat kaadetut irti ja suojasivat selustaani, kun kävelimme Tonin auton luo. Yön musta mustang GT. Aivan upea. Mietin vain, että olinko nähnyt sellaisen jollain muullakin. En muistanut.
Pääsimme takaisin Tonin kämpille.
- Haluan olla hetken yksin.
Sanoin ja sulkeuduin johonkin huoneeseen, en edes tiennyt mihin. Istuin sängylle ja kaaduin siihen lopulta naamalleni ja itkin. En saanut olla rauhassa vaikka pyysin.
- Anteeksi nyt, mutta tämä on minun huoneeni.
Tonin ääni kuului ovelta. Nostin hieman päätäni ja vilkaisin olkani yli hänen. Tonin nähdessä kyyneleeni, hän sulki oven ja lukitsi sen ja asteli luokseni sängyn vierelle. Hän istuutui.
- En vain tiedä jaksanko tätä hullun myllyä enää.
Mies kuunteli vaiti.
- En olisi koskaan uskonut joutuvani tällaiseen pyörteeseen lähdettyäni sijaisperheeni luota.
- Ei kukaan olisi voinut tietää. Olet vahva nainen. Et muuten olisi täällä.
- Yritin itsemurhaa. Ei se ole vahvuutta.
- Ei ehkä ole, mutta selvisit, sillä on oltava jokin merkitys. Jos olisit silloin kuollut, et ehkä olisi koskaan tavannut minua.
Toni puhui kyllä asiaa. Nousin sängylle polvilleni. Otin hivuttautuvan askeleen lähemmäs Tonia ja Toni minua. Tiesin mitä Toni halusi ja olin valmis siihen. Hänen kätensä siirtyi varovasti kaulani alueelle hyväilemään samalla, kun hän aloitti varovaisen suutelun. En ollut lainkaan vastahakoinen, vaikka en tuntenut Tonia. Tuntuihan se hieman oudolle, mutta oikealta. Vein itse Tonin toisen käden paitani alle. Niin annoin hänelle luvan kosketukseen, joka tuntui rinnoillani erittäin hyvältä. Toni kaatoi minut varovasti sängylle ja jatkoi hyväilyäni suudellen välillä kaulaani. Nautin siitä, enkä pannut lainkaan vastaan. Käteni vaelsi hänen hiuksillaan. Välillä raavin hellästi hänen selkäänsä paidan alta, kuin vinkkinä sen pois ottamiseen. Pitkän odotuksen jälkeen Toni toteutti odotuksen ja heitti yltään kauluspaitansa. Hänellä oli hyvännäköinen kroppa. Treenattu, muttei samalla tavalla kuin Ryanilla. Annoin mahdollisuuden Tonille poistaa omakin paitani nousemalla hieman ylemmäs. Hän tekikin sen ilman uutta kehotusta. Tonin käsi vaelsi rintaliivieni päällä, käyden välillä vatsallani. Se sai minut värähtämään nautinnosta. Miehen kädet kietoutuivat ympärilleni ja siinä samalla napsauttaen rintaliivini auki. Mies painoi minua hieman lujemmin itseään vasten. Tunsin hänen lämpönsä koko kehossani. Se tuntui niin hyvälle! Lopulta mies paljasti rintani kokonaan ja laskeutui hyväilemään niitä huulillaan ja välillä rauhallisesti näykkien. Olisin voinut nyt jo huutaa nautinnosta, mutta päätin säästellä kaksikkoa, joka luurasi ties missä. Toni ujutti kätensä mustien farkkujeni sisään ja hyväili kevyesti häpykumpuani. Levitin jalkojani vaistomaisesti ja tein oman osuuteni hyväilemällä Tonia housujen päältä. Hän oli vähintäänkin yhtä valmis kuin minä. Mies avasi housuni napin ja vetoketjun ja ujutti varovasti housuni pois alushousuja myöten. Saman tempun hän teki omilleen ja nyt makasimme täysin alasti sängyllä. Toni kevyesti minun päälläni. Tuijotimme toisiamme varmaan viisi minuuttia silmiin sanomatta sanaakaan. Molempien hengitys oli hieman kiivas. Se kertoi paljon siitä mitä halusimme. Lopulta Toni luovutti tuijotuskisan ja siirtyi alemmas hyväillen ensin vatsaani, sitten sisäreisiäni ja lopulta päästen kaikkein pyhimpään. Hänen kielensä kosketti klitoristani, enkä voinut olla inahtamatta. Puristin lakanaa allani nyrkkini sisään ja nautin jokaisesta Tonin tekemästä liikkeestä. Tunsin hänen kahden sormensa uppoavan häpyyni, josta nautin vielä enemmän. Toni todella tiesi miten naiset saadaan tyytyväiseksi. Ei hän sitä turhaan sanonut. Lopulta mies lopetti hyväilyni käsin ja suun kanssa, siirtyi takaisin suutelemaan kaulaani ja työntyi samalla rauhallisesti sisääni sykkivän ystävänsä kanssa. Olimme hetken aivan paikoillamme. Hengitimme syvään ja raskaasti. Hikikarpalon valuivat otsalla ja nenän päällä. Toni alkoi hitaasti liikkua sisälläni edes takaisin. Osa voihkaisuistani saattoi kuului muuallekin taloon, mutta en välittänyt siitä nyt. Aivan sama! Aika tuntui turhan lyhyeltä, vaikka nautin siitä täysin työnnöin kirjaimellisesti. Toni päästi lastin sisääni ja jäi siihen täysin voimissaan. Minä olin kovin väsynyt ja voimaton oman orgasmini jäljiltä. Se oli varmasti elämäni paras. Nukahdin Tonin turvalliseen syleilyyn.
Tunti josta aiemmin mainitsin, kului nimittäin vaiti olemiseen ja vain toivomiseen, etteivät Rasmuksen miehet löytäisi meitä. Oman porukkamme lisäksi yläpuoleltamme alkoi kuului täysin vieraita ääniä.
- …Eikä sinun kaltaisesi voi sitä ymmärtää. Lupaan kuitenkin, että jos pääsette ohitseni, voitte rauhassa etsiä Susanin.
Kuulin Ryanin sanat ja olin tietenkin jo aikeissa kiivetä apuun ja huutaa, mutta Romeo kiskaisi minut takaisin istumaan. Istuin nyt Romeon polvien välissä suu kädellä tukittuna. En halunnut kenenkään vaarantavan omaa nahkaansa takiani, mutta Romeo esti senkin liikkeen.
- Nyt rauhotut. Anna Ryanin hoitaa tää. Se tietää varmasti mitä tekee.
Romeo kuiskasi lähes ääneti, eikä selvästi tehnyt elettäkään laskeakseen minua tikapuille. Kuulimme vain välillä turhaa keskustelua ja mäiskettä. Syytöksiä ja haukkumanimiä. Onneksi suurin osa siitä tunnista oli keskustelua. Loppuvaiheessa vasta alkoi kunnollinen mäiske ja pauke. En erityisemmin pitänyt kuulemastani. En edes tiedä missä Jehu ja muut olivat.
Lopulta talo hiljeni ja meidät päästettiin ulos kellarista. Ryan oli vastassa ensimmäisenä. Hänen kasvoillaan ei ollut ensimmäistäkään naarmua tai mustelmaa. Joku oli kuitenkin selvästi yrittänyt tarttua hänen käsivarteensa pienestä punoituksesta päätellen. Lattialla oli kuitenkin jonkun verran verta.
- Vain itsepuolustusta.
Ryan tokaisi päättäväisesti ja poistui vessan puolelle, varmaankin pesemään kätensä tästä sotkusta. Aki ja Jehu ilmaantuivat paikalle hieman myöhemmin ja katsoivat ensin minua ja Romeota ja sen jälkeen kysyvästi ympärilleen.
- Eivät onnistuneet.
Romeo esitti vastauksen suoraan vaikkei kuullut kysymystäkään.
- Ryan ei todellakaan ole helppo pala Rasmukselle enää tässä vaiheessa.
Nyökkäsin Akille ja kävelin Ryanin perään, kun näin tämän poistuvan vessan puolelta.
- Ryan, odota!
Mies kääntyi katsomaan minua kysyvästi. Kiskaisin hänet mukaani musiikkihuoneeseen ja suljin oven perässäni.
- Olet ihan oikeassa. Olen heikko ja heiveröinen. Opeta minua puolustautumaan. Et ole harjoitellut turhaan! Tiedän sen. Ja tiedän, että voit opettaa minuakin.
Anoin Ryania toiveikkaana. Hetken hän vain tuijotti ja selvästi mietti asiaa. Lopulta mies naurahti, vilkaisi muualle ja suostui lopulta. Ryan vältteli toisinaan tietyissä tilanteissa silmiin katsomista.
- Vaikka heti. Mennään salin puolelle.
Siirryimme musiikkihuoneesta saliin, jossa minulta poistettiin aiemmin siru.
- En tiedä, miten voin opettaa sinua. Kaiketi samalla tavalla, kuin miten itse aloitin. Tärkein seikka tässä hommassa on vain keskittyminen ja ennakointi. Et voi koskaan sanoa täysin varmaksi vastustajasi liikkeitä, mutta etenkin Rasmuksen porukassa voit ennakoida heidät. Helpointa on ehkä näyttää tämä käytännössä. Sano jos satutan.
Ryan oli selvästi minua vahvempi, joten minun oli oltava varovainen, vaikka tämähän oli vain harjoittelua. Aloitin oikealla kädellä, johon Ryan tarrasi vasemmalla ja ennen kuin kerkesin mitään ajattelemaan, mies nappasi jo vasemmankin käteni kiinni, koska olin huitaisemassa sillä. Ryan ennakoi minuakin. Ehkä aloitus oli amatöörivirhe.
- Älä mieti lainkaan seuraavaa liikettäsi. Toimi.
Ryan laski otteensa ja aloitin uudestaan, taas oikealla. Ryan oli nopeampi ja tarrasi taas ranteeseen. Reagoin vielä hyvin hitaasti, mutta seuraava liikkeeni tuli vasemman jalan kautta. Yritin potkaista. Ryan väisti.
- Pahus..
Manasin ääneen. Ryan vain hymähti.
- Ota nyt rauhallisesti. Mitä enemmän käytät lihaksiasi liikkeeseen, sen enemmän annat vastustajalle aikaa miettiä mistä isket seuraavaksi.
Ryan opetti minua iltaan asti ja sain pikkuhiljaa ideasta kiinni.
- Kiitos. Haluan jäädä vielä itse harjoittelemaan.
Pyysin kuin vihjauksena, että Ryan poistuisi. Hän kunnioitti pyyntöäni ja poistui salista muihin hommiin. Olin itsekin yllättynyt halustani oppia jonkinlaista itsepuolustusta. Pärjäisin edes pienen hetken omillani.
Keskityin nyt siihen mitä tein. Miettiminen piti kuitenkin unohtaa. Kuten Ryan sanoi, se antaisi vain lisää aikaa vastustajalle. Liikkeenni alkoivat rytmittyä ja lukkiutua tiettyyn nopeuteen. Jokainen sarja oli erilainen. Oikea suora, vasen, oikea potku. Vasen koukku, vasen potku, oikea suora. Tietynlainen pyörähdyksen ja voiman keskitys antoi itsevarmuutta ja lisäenergiaa, etenkin potkuihin. Kello oli varmaan lähemmäs 12 yöllä, kun aloin ensimmäistä kertaa väsyä. Päätin lopettaa siihen suoritukseen ja siirryin suihkun puolelle. Vesi hiveli ihanasti vartaloani ja seisoinkin suihkussa varmaan useamman vartin. Peseydyttyäni kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja istuin suihkujakkaralle kyhjöttämään. Kuulin hyvin vaimeita askelia. Ne saapuivat suihkuhuoneelle ja pian samassa tilassa kanssani olikin Jehu.
- Haittaako jos peseydyn?
Jehu kysyi kohteliaasti. Sanoin vain ettei haitannut ja että voisin poistua paikalta jos se Jehua häiritsi. Jehu kohautti vain harteitaan ja viskasi kaikki vaatteensa pukuhuoneen nurkkaan. Samalta se vartalo näytti yhä. Hyvältä. Hyvin treenatulta.
- Näin ohimennen, kun harjoittelit. Tai oikeastaan jäin hetkeksi katsomaan. Ole onnellinen kokosi puolesta. Olet notkea ja nopea.
Kiitin vaimeasti, vaikka enhän minä langanlaiha ollut, enkä halunnutkaan olla. Hoikka kuitenkin olin. Olin jo lähdössä pois kokonaan suihkusta.
- Susan, odota. Haluan jutella kanssasi.
***
Jäin odottamaan vielä Jehun seuraavia sanoja.
- Miten jakselet?
Hän aloitti ja mietin ensin halusinko edes vastata.
- Tässähän tämä. En kovin loistavasti jos niin oletit.
Olin syystäkin vihainen. Toisaalta, Jehu ja Sergei olivat olleet hyviä ystäviä, jotka joutuivat pakon edestä eroamaan riidoissa tässä kohtaan. Olin pahoillani siinä kohtaa Jehun puolesta.
- Ymmärräthän, etten halunnut satuttaa sinua? Enkä Sergeitäkään. Olin vain niin vihainen.
Kohautin hartioitani enkä vilkaissut lainkaan mieheen päin.
- Luuletko, että voit koskaan antaa anteeksi?
- Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä.
Sanoin lopulta ja pakenin rivakkaa paikalta.
Kävelin pyyhe ympärilläni koko talon läpi yläkertaan ja suoraan omaan huoneeseeni. Vaatteitani oli onneksi pesty, joten sain taas omat mukavat vaatteet ylleni. En kuitenkaan kerennyt vaihtaa niitä loppuun asti kun huoneeseeni tultiin jo koputtamatta.
- Ryan! Opettele koputtamaan!
Kivahdin. Luojan lykky minulla oli jo pikkuhousut sentään jalassa ja paita päällä. Ryan ei pahoitellut vaan rojahti suoraan sängylleni istumaan.
- Et tiedäkään millaisessa kusessa olet.
Kiinnostuin totta kai mistä oli kyse, mutta tuon lauseen olin kuullut ennenkin.
- Rasmus suunnittelee sinusta itselleen alaista. Kaiken lisäksi hän on hyvä suostuttelija. Ei nyt niin väliä millä tavalla, mutta kuitenkin.
- Oletko päästäsi sekaisin?
Katsoin hölmistyneenä Ryania. Olin jo kieltäytynyt näistä bisneksistä. Roikuin mukana vain joidenkin turvallisuuden ja velvollisuuden takia.
- No en. Mieti nyt itsekin. Harvennin naisia näissä kuvoissa pyörii. Olisit parempi kuin hyvä houkutin ja kukaan ei epäilisi mitään.
Ryan jatkoi. En voinut uskoa miehen puheita ja jopa naurahdin.
- Ainakin olen varoittanut.
Jäin miettimään vielä, mistä Ryan tämän kaiken ylipäätään oli kuullut? Oliko Rasmus ottanut yhteyttä? Ryan ei vakuuttanut minua täysin. Luotin häneen kyllä, mutta… Jokin kalvasi mieltäni. Pahasti. Miksi?
Olin koko illan hyvin vaitonainen. Istua kökötin huoneessani ja murehdin tulevaa. Aki koputti oveeni, vaikka se oli auki. Vilkaisin olkani yli, enkä antanut lupaa tulla huoneeseen, mutten kyllä kieltänytkään. Mies asteli luokseni ja laittoi kätensä puuskaan.
- Rasmus odottaa sinua.
Hätkähdin ja olin pudota sängystä.
- Siis puhelimessa.
Aki jatkoi ja huokaisin helpotuksesta. Ihme kyllä, Akilla oli vielä jopa lankapuhelin. Marssin ala-aulaan ja tartuin luuriin. Aki vahti selkäni takana koko puhelun ajan.
- Susan, toivon, että ymmärrät oman tilanteesi ilman, että minun täytyy sitä erikseen sinulle selvitellä. Olet nyt niin isoissa vaikeuksissa, ettei minulle tuota minkäänlaista ongelmaa tuhota sinua, Ryania tai Akia. Sinä olet kuitenkin listan kärjessä, jollet suostu vaatimuksiimme. Ja takaan sinulle, että yksikin virhe voi napsahtaa jonkun kalloon. Nyt käsissäsi ei ole vain oma henkesi, vaan myös Ryanin ja Akin. Pahimmassa tapauksessa teidän kaikkien. Tapatit jo Sergein.. Haha..! Kaunis näky, mutta hautajaisista teidän ei kannata huolehtia.
Rasmus puhui tappavan tasaiseen tahtiin ja hymähteli väliin itsekseen kuin mikäkin psykopaatti. Miettiessäni Sergein kohtaloa, silmiini nousi väkisinkin kyyneleet. Purin huultani lähes verille. Sanat takoutuivat takaraivooni, joten tässä vaiheessa virheliikkeen tekeminen olisi kohtalokasta.
- Mitä haluat minun tekevän?
Kysyin rauhallisesti samalla kun Aki laski kätensä olkapäälleni. Rasmus oli hetken hiljaa.
- Saavut tänne huomisiltana kello 18.00 mennessä. Jos myöhästyt, jonkun henki lähtee, jos et saavu paikalle, sinun henkesi lähtee. Pidä hauska ilta. Nähdään huomenna.
minulle riitti tieto paikasta ’tänne.’ Samaan paikkaan, jonne Sergei kolkattiin. En kerennyt sanoa Rasmukselle mitään kun luuri jo paiskattiin korvaani.
-Ryan varoitti minua tästä…
Sanoin apeasti Akille, joka näytti jo toivottomalta.
- Totta puhuen, vaikka miten saisimme maksettua Rasmukselle, hän ei enää sitä hyväksy… Aivan sama mitä teemme, olemme kaikki vaarassa.
Aki vaikeroi. Romeo oli ilmestynyt jostakin nojaamaan rappukäytävän kaiteeseen yläpuolellemme. Hän näytti huolettomalta. Heti kun huomasimme hänet, hän katosi näkyvistämme oman huoneensa puolelle. Olin varma, että Romeo suunnitteli jotain.
- Menen hänen peräänsä.
Sanoin ja hipsin yläkertaan rivakkaa tahtia. Astuin varovasti Romeon huoneeseen ja tämän luokse ikkunan luo.
- Romeo, mitä mietit?
- Hän ei kieltänyt sinua ottamasta ketään mukaan, eikö niin?
Mistä lie Romeo sen tiesi, mutta nyökkäsin. Romeo kääntyi minua kohden.
- Ota minut mukaan. Haluan selvittää samalla yhden asian.
Epäröin pidemmän aikaa mitä hän tarkoitti, mutta tosiaan Rasmus ei sanonut, että minun pitäisi tulla yksin, joten mikään ei estäisi siltä kantilta Romeon mukaan tuloa.
- Entä jos… Se onkin virheliike? Menetät henkesi. Et varmasti tule mukaan!
Kivahdin. Romeo vain hymähti.
- Luuletko, että voit estää minua?
Tunsin oudon kouraisun vatsassani kun tuijotin Romeota. Hänen päättäväisyytensä teki minuun vaikutuksen, vaikkakin nyt kyseenalaisen.
Ilta läheni loppuaan. Alkoi olla keskiyö. Kohtasin Ryanin keittiössä. Hän istui pöydän ääressä nojaten käsillä pöytään.
- Rasmus soitti, eikö niin?
Nyökkäsin vain apeana ja pyöräytin hermostuneesti punaista tukkaani.
- Hän pyysi sinut varmasti käymään. Tietty päivä, tietty kellon aika. Mikään ei varmasti ole muuttunut, paitsi se, etten enää turvaa hänen selustaansa.
Ryan tunsi Rasmuksen selvästi hyvin. Mutten ymmärtänyt mitä mies nyt ajoi takaa.
- Minä turvaan nyt teidän selustaa. Mietitään mitä tehdään… Rasmus joko vain kovistelee sinua, tai tekee niin kuin kerroin.
En vastannut koko yksipuoleisen keskustelun aikana mitään. Tuijotin vain Ryania.
- Noh, painutaan nukkumaan. Huominen on vielä aikaa.
Ryan tuumasi ja nousi tuolista ja asteli yläkertaan. Jäin itse vielä keittiöön miettimään huomista. Mietinnän keskellä nukahdin pöydän ääreen.
***
Heräsin aamulla äärimmäisen epämukavalla tavalla. Putosin nimittäin keittiöpöydän äärestä lattialle. Kaikeksi onnekseni Jehu oli jo keittämässä kahvia, eikä tämä voinut olla purskahtamatta nauruun. Venyttelin lattialla samalla kun myös Aki ilmaantui paikalle ja loi minuun hämmentyneen katseen.
- Ja mitä ihmettä sinä teet?
Kohautin harteitani ja nousin istumaan.
- Venyttelen. Tärkeää aamuisin.
Viisastelin ja nousi seisomaan. Olin jo tyystin unohtanut sen pahuksen puhelun ja nyt sen palautuessa mieleeni, ahdistuin. Ajatus puistatti minua. En halunnut ketään mukaani. En halua vaarantaa ketään!
- Oletko lainkaan miettinyt mitä teet tämän illan suhteen?
Aki ei välittänyt viisastelustani vaan siirtyi heti seuraavaan aiheeseen. Tuijotin Akia kuin antaakseni jo suoraan vastauksen.
- Mitä oletat? Minun on suostuttava vaatimuksiin, ei ole vaihtoehtoja, muuten te kaikki ääliöt olette vaarassa.
Kohautin harteitani epätoivoisena. Aki nyökkäsi. Eikä yhtään mulkaissut edes ääliöiden kohdalla. Kyllähän se hieman minua hämmensi. Aki ehkä todella ymmärsi, että nyt alkoi olla tosikyseessä.
Päivä eteni aivan liian nopeasti. Aloin huolestua, kun en nähnyt Romeota koko päivänä. Onnekseni hän ilmaantui luokseni n. klo 16.00.
- Susan..
- Ei.. Älä sano mitään. Haluan lähteä yksin. Oman ja muiden turvallisuuden takia. Haluan kyllä kyydin kaupunkiin.
Romeo katsoi pitkään minua sanomatta mitään. Hän aikoi selvästi sanoa jotain, mutta muutti mieltään ja nyökkäsi. Toivoin todella, ettei kukaan kehittäisi mitään show’ta pystyyn. Päätin vaihtaa vaatteet ennen lähtöä. Normaalivaatetus. Toppi ja mustahuppari. Mustat pillifarkut. Hiukset jäivät auki. Jos totta puhun, käteni vapisivat pelosta ja sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa.
Kello tuli lopulta 17.15. Pyysin Romeolta kyydin kaupunkiin. Halusin pelata varman päälle ja lähteä aikaisin, etten ainakaan myöhästyisi. Romeo jätti minut syrjäkujalle, jossa aiemminkin olin vankina. Näin vain erkanevan pakettiauton takaosan, huokaisin ja vilkaisin puhelintani. 17.45. Astuin ovelle ja koputin rystysillä siihen. Minulle tuntematon mies avasi oven ja väistyi syrjään. Tuijotin koko ajan miestä kävellessäni hänen ohitseen. Hänellä oli myös huomiota herättävä katse. Aivan kirkkaansiniset silmät, tosin vasen oli hieman sumeampi. Hiukset olivat hyvin Romeon tyyliset. Samassa joku tarrasi käsivarsiini ja tönäisi seinää vasten pidellen siinä.
- Äläkä vaan päästä irti.
Kuulin Rasmuksen äänen.
- Tervehdi uusia ystäviäni. Tämä puolisokea portsari on Santeri. 25-vuotias. Ja Saku, jonka kanssa oletkin nyt kosketuksessa. 26-vuotias. Molemmat oman alan ammattilaisia.
Tuijotin tyyppiä, joka piteli minua seinällä. Jalkani olivat ilmassa. Saku oli hintelä. Iso huppari näytti jokseenkin huvittavalta hänen päällään. Mutta kokoisekseen tämä mies oli todella vahva. Santeri taas oli lihaksikas. Hyvin samantyylinen vartalo kuin Ryanilla. Rasmus varmaan lahjoi nämä ihmiset alaisikseen. Rasmus astui varjosta näkyviin. Hänen kasvonsa olivat mustelmilla ja huuli ruvella. Ei minunkaan kasvoissa kehumista ollut. Edelleenkään. Rasmus sytytti tupakan ja asteli luokseni.
- Kuule, olen otettu, että tulit paikalle. Olin varma, että yrität paeta kaikesta uhkailusta huolimatta…
- En! Minä…
- Nyt suu kiinni.
Rasmus tukki suuni ensin kädellään, mutta muutti mielensä ja laittoi tilalle ilmastointiteipinpalasen.
- Me jatkamme ehdoillani, kuten aloitettiin. Joten sinä kuuntelet ohjeet.
Rasmus puhalsi tupakansavuja kasvoilleni. En voinut yskiä. Haju oli inhottava näin läheltä.
- Meillä olisi tiedossa lasti.. Tosin meillä ei ole rahaa, joten parhain vaihtoehto olisi käyttää sinua maksuna.
Rasmus hymähti. Koko ajatus puistatti minua vaikken sen enempää hommasta vielä tiennyt. Saku piteli minua edelleen kiinni vaiti.
- Santeri, laita tyttö rautoihin.
Rasmus sanoi ja Santeri nappasi minut kuin lennosta Sakun otteesta. Mies piteli tiukasti ranteistani kiinni ja raahasi minut tuolille. Hän sitoi käteni remmien kanssa tiukasti kiinni käsinojiin. Jalkani jäivät vapaiksi, mutta tiesin, että oli aivan turha edes yrittää lähteä kävelemään. Santeri istui vähän matkan päähän minusta vastakkaiselle seinustalle tuolille. Olin kovin utelias hänen sokeudestaan, mutten kysynyt mitään.
- Noh, joko jalkasi on parantunut?
Ihmettelin, mistä hitosta Rasmus tiesi kaiken minusta. No enhän minä voinut vastata kun teippi peitti suuni. Rasmus laskeutui eteeni ja nosti farkkuni lahjetta. Hänen hipaistessa tikattua haavaa, potkaisin refleksinä häntä polveen. Rasmus ei hätkähtänyt.
- Toivon todella, että tuo ei ollut tahallista. Nyökkää, jos oli. Jos ei, pysy paikallasi.
Pysyin paikoillani. Rasmus vilkaisi haavaa jalassani ja huikkasi sitten jotain Santerille. Santeri toi erittäin pienikärkiset pihdit.
- Poista tikit. Haava on ummessa, varmasti kipeä vielä.
Rasmus pyysi ja Santeri nosti jalkani polvensa päälle ja alkoi napsia tikkejä pois. Inahdin pari kertaa jotain vihlaisusta. En tiedä, oliko luodista jäänyt jäämiä jalkaan. Välillä siltä tuntui. Kun tikit oli poistettu, Santeri puhdisteli vielä hyvin umpeutunutta haavakohtaa ja laittoi siihen siteen suojaksi ja laski lahkeeni alas.
Kului varmaan puolituntia, eikä mitään tapahtunut. Rasmus saapui myöhemmin kuitenkin luokseni.
- Vapautesi riippuu aivan itsestäsi, jos teet kuten käsketään, saat viettää aikaasi niin sanotun perheesi luona. Jos et, saat maksaa siitä. Yksinkertaista.
Rasmus kiskaisi teipin pois suultani.
- Sano se.
- Hyvä on.
Sanoin vain pää riipuksissa enkä luonut kyynelten sekaista katsettani Rasmukseen.
- Toni asuu kaupungin laidalla meren rannalla. Vien sinut sinne. Haet lastin ja toteutat hänen pyyntönsä. Rahaa ei ole. Hän päättää maksusta.
Pysyin vaiti. Rasmus napsautti sormiaan ja katsoin häneen. Kyyneleet olivat valuneet poskilleni.
- Milloin…?
Kysyin ja pidättelin tunteitani.
- Saku, kiitti avusta, sä voit lähtee. Me pärjätää.
Rasmus ei vastannut kysymykseeni. Saku poistui rakennuksesta. Seuranani oli siis enää Rasmus ja Santeri.
- Varmaan 21.00 olisi hyvä. Saat nyt sen aikaa istua siinä ja katsotaan tuleeko sinulta mitään näsäviisaita kommentteja vastaan.
Tilanne ei totisesti minua naurattanut. Ja millainenhan tämä seuraava nilkki olisi, jonka kohtaisin. Kaiken järjen mukaan vielä isompi kuin Rasmus.
20.30 Rasmus irrotti minut tuolista. Mies kiskoi minut mukaansa autolleen ja käskytti istumaan. Istuin pelkääjän paikalle Volvon kyytiin ja olin vaiti. Rasmus sanoi lauseen sieltä lauseen täältä matkan aikana, mutta minä en vastannut.
- Noniin. Mene. Ja hoida tehtävä.
En edes nyökännyt Rasmukselle, nousin autosta ja kävelin kohti valtavaa rakennusta. Oikea merenrantahuvila. Valkoinen ja kaunis. Astelin etuovelle ja olin juuri pimpottamassa ovikelloa, kun joku avasi oven.
- Oletin, että Rasmus tulisi. Kuka olet?
Mies toljotti minua pitkään. En osannut heti vastata.
- Olen Susan…
- Aha. Asia selvä. Niin arvelinkin, tule sisään.
Astuin ovesta sisään ja katsoin ympärilleni. Koko talon käytävät olivat valtavia ja tyylikkäitä. Mies ohjasi minut oleskeluhuoneen puolelle ja näytti luvan istumiseen. Istuuduin nojatuoliin ja seurasin miehen joka askelta. Hän istui vastapuolelle minua toiseen lepotuoliin ja katsoi minua pitkään. Hänen tukkansa oli tumma, ruskea kuitenkin. Silmät olivat tummat ja tuliset. Arvioin hänet 28 –vuotiaaksi, enkä varmasti mene paljoa mettään.
- Anna kun arvaan. Rasmus ei aio kohdata minua itse, vaan käyttää sinua välikätenään tässä. Sillä nilkillä ei ole rahaa minulle.
Nyökkäsin varovasti ja pidin katsekontaktin.
- Olen Toni. Sukunimeä ei tarvitse tietääkään. Älä pelkää. En suostu muuhun maksuun kuin rahaa.
Mies näki aivan varmasti helpotuksen huokaukseni.
- Haluan, että viet Rasmukselle viestin: Olet säälittävä nilkki, jolla ei ole minkäänlaista moraalia. Saat miettiä kaikessa rauhassa tulevaisuuttasi, mutta älä enää koskaan sotke sieviä tyttöjä tähän. Susan on jo mukana tässä, takaan hänen turvallisuutensa, sinulta.
Toni pyysi minua tämän jälkeen poistumaan ja tottelin. Astelin takaisin autolle ja sanoin kokonaisuudessaan aivan saman lauseen kuin mitä Toni minulle sanoi. Tämän jälkeen Rasmus hyökkäsi rinnuksiini kiinni ja puristi kauluksiani tiukemmalle. Hengitys ahdistui koko ajan.
- Sä valehtelet.
Rasmus puhisi vihaisena. Rasmuksen puoleinen ovi avautui ja Toni kiskaisi miehen ulos autosta hiekalle ja painoi jalallaan tämän rintalastaa.
- Ei valehtele.
Jäin häkeltyneenä seuraamaan tilannetta.
***
Toni oli äärimmäisen rauhallinen koko tilanteen ajan. Rasmus yritti jopa vastarintaa, enkä edes tajunnut mistä mies otti aseensa esille, mutta siinä se nyt oli ja Rasmus aikoi tähdätä sillä Tonia, mutta Toni oli nopeampi. Hän potkaisi Rasmusta käteen ja mies irrotti vaistomaisesti otteensa aseesta, joka lensi kauemmas jääden maahan lojumaan.
- Tässä sitä moraalia. Laitat itseäsi heikomman henkilön, vieläpä naisen hoitaman omia sotkujasi. Luulet olevasi varmasti hirmuisen fiksu ja pidetty, mutta takaan, että kaltaisellasi kusipäällä ei ole minkäänlaista otetta elämään ja sen arvostamiseen.
Rasmus rauhoittui ja vilkaisi minua. Olin kavunnut ajajan puolelle ja istuin polvillani penkillä seuraten tilannetta edelleen.
- Jos sopii, me lähdettäisi nyt Susanin kanssa takaisin…
Vastauksena Rasmus sai jonkin sortin hymähdyksen. Toni nosti jalkansa pois Rasmuksen päältä ja vilkaisi minua.
- Noh, senkun menet, mutta annoin sanani. Susan saa jäädä tänne, tai lähteä mukaasi. Aivan kuten hän itse haluaa.
Nousin ripeästi autosta ulos ja kävelin Tonin vierelle. Rasmus olisi varmasti voinut räjähtää sillä sekunnilla, jollei juuri olisi ollut lievästi sanoen alakynnessä poljettuna. Kirjaimellisesti. Rasmus nousi autoon.
- Tämä ei todellakaan jää tähän.
Rasmus murahti ja paiskasi oven kiinni ja kaasutti tiehensä. Toni ei luonut katsettakaan minuun vaan asteli takaisin sisään. Seurasin varovasti häntä. Täysin ääneti.
Sisällä siirryin heti takaisin oleskeluhuoneeseen ja Toni tuli sinne perässäni.
- Mikä ihmeen juttu tämä nyt on? Tiesin kyllä Rasmuksen olevan toisinaan todella naiivi, mutta että vetää nyt sinut mukaan tähän…
Toni aloitti ja pyyhkäisi jotain hiekkapölyn tapaista puvuntakkinsa rinnuksista.
- Jehusta tämä kaikki lähti.
Mies keskeytti pukunsa siistimisen ja kohensi hieman asentoaan tuolissa, jonne oli istuutunut taas minua vastapäätä.
- Lähdin sijaisperheeni luota, koska en jaksanut heidän temppujaan enää. Suostuin Jehun vaatimuksiin…
… Ja sitten päädyin Rasmuksen uhkailun kohteeksi, hän kai haluaa, että teen likaisen työn ja hän odottaa valmista.
Siinä minä puhuin koko karsean elämän tarinani täysin tuntemattomalle ihmiselle. Raiskauksesta väkivaltaan ja vapauden riistoon. Toni pyöräytti päätään.
- Olen suorastaan hämmentynyt, että olet vielä elossa. Lukuun ottamatta itsemurhayritystäsi. Olisin ehkä itse miettinyt jo samaa, mutta olet vahva. Se, että selvisit… Sillä on oltava jokin tarkoitus. En itsekään ole kuin vasta 26- vuotias, samanikäinen kuin Rasmus, mutta kokemani kertoo, miten paljon elämä voi muuttaa ihmistä. En koskaan voisi tehdä samaa sinulle, kuin mitä Lare, Aki tai Jehu ovat esimerkiksi tehneet. Miten Romeo ja… Ryan liittyvät tähän?
Mies painotti oudosti Ryanin nimen. Ja kyllä ikäarvioni pari vuotta heitti. Miksi edes puhuin hänelle? En tuntenut miestä, mutta hänen herrasmiesmäinen käytöksensä yllätti minut positiivisesti.
- Romeo on minulle kuin isoveli. Puhun hänelle kaikesta, tunnen hänet hyvin. Ryan taas… Luotan häneen… Vaikka hän toimikin Rasmuksen alaisena. Jokin muutti hänet.
- Sinä.
Toni keskeytti ja käveli upean kivitakan reunalle. Takkaa tuskin oli hetkeen käytetty, mutta sen reunustalla oli valokuvia kehyksissä. Yhdessä niistä oli Toni ja Ryan. Tavallinen, kaverikuvan tyylinen, mutta sen ottamisesta oli aikaa useita vuosia. Kenties kouluvuosilta?
- Ryan ei koskaan ole kääntänyt selkäänsä minulle. Rasmus piti miestä juoksupoikanaan, mutta Ryan ei ollutkaan hänelle aivan niin lojaali kuin uskoisi. Hän ei koskaan jäänyt kiinni siitä, että välitti tietoja vain minulle, ei kuskannut tavaraa eikä rahaa.
Aloin ymmärtää tilannetta. Toni ei ollut paha. Ei hän voinut olla kertoman jälkeen. Ja miksi hän muuten olisi suojannut minua henkensäkin uhalla, vaikka tilannehan oli kokoajan täysin Tonin hallinnassa.
- Jehun voisi kaiken tuon jälkeen laittaa narun jatkeeksi. Kyllä miehellä on oltava sen verran munaa, että voi ottaa vastuun teoistaan. Sano jos tarvitset jotain. Käyn hoitamassa yhden puhelun.
Jäin istumaan oleskeluhuoneeseen nojatuoliin. Nojasin käteeni ja mietin miten taas olin joutunut uuteen paikkaan. Ranteissani oli jälleen uudet hiertymät. Mikään ei muuttunut, vaikka muutin pois sijaisperheeni luota. Olisi pitänyt jäädä sinne. Isäpuoli ei kuitenkaan hakannut, vaikka kohteli kovakouraisesti. Mitähän heillekin nykyään kuuluu? Torkahdin ajatuksieni keskellä.
- Ylös ja ulos. Ei kuitenkaan nyt lenkille.
Havahduin Tonin ääneen. Nousin tuolista ylös ja pälyilin ympärilleni hetken. Tonin käsky oli selvästi ulos. Astelin ulko-ovelle ja avasin sen. En ollut uskoa silmiäni! Romeo ja Ryan!
- Miten sinä…?
Aloitin ja katsoin Tonia. Mies vain hymyili salaperäisesti ja astui itsekin ulos ovesta.
- Kyllä minä tiedän miten naiset saadaan tyytyväiseksi.
Totta puhuen hieman punastuin sanomaan ja peitin sen vilkuilemalla muualle. Lopulta kuitenkin sen enempiä tuumailematta hyppäsin Romeon kaulaan ja halasin tätä harkiten ja pitkään. Romeo halasi takaisin ja oli äärimmäisen helpottuneen oloinen.
- Kiitos, Toni. Et usko, miten suuri helpotus tämä on. Kaikille. Vaikkei Aki sitä ääneen sanoisikaan.
Ryan hymähti ja puristi pitkästä aikaa Tonin kättä.
- Kyllä uskollisia ystäviä hädässä autetaan. Ihmettelen vain miten saatoitte antaa Susanin lähteä yksin Rasmuksen luo.
- Ei vaan minä halusin lähteä yksin.
Keskeytin ja puolustin kaksikkoa syystä.
- En halunnut ottaa riskiä että… Että joku…
Purskahdin itkuun Romeon halatessa yhä minua. Mies tiukensi hieman otettaan ja hyväili rauhoittavasti selkääni. Toni loi Ryaniin oudon katsauksen.
- Rasmus tappoi Sergein.
Tonin ilme ei värähtänyt alkuun lainkaan. Lopulta hän näytti pahoittelevalta, muttei sanonut sitä ääneen.
- Rasmus kompastuu vielä omaan nokkeluuteensa. Aivan kuten Akikin. Jonakin päivänä raja tulee vastaan. Susanilla ei ole mitään hätää. Takaan hänen turvallisuutensa. Ja jos haluatte, voitte punkata täällä jonkun aikaa. On Susanista itsestään kiinni, mitä teemme seuraavaksi.
Kuuntelin Tonia koko ajan. Hän tiesi selvästi mitä teki. Mutta nyt minun oli valittava.
- Jos voin olla täällä turvassa, haluan jäädä, mutta toivon, että Romeo ja Ryankin jäävät.
Molemmat nyökkäsivät. Suuri helpotuksen tunne lävisti minut nopeasti. Peli ei ehkä ollut vielä menetetty. Olin silti todella huolissani… Romeosta… Puhuisin varmasti hänen kanssaan myöhemmin.
Myöhemmin Toni näytti meille huoneet, jossa voisimme nukkua. Nukuin Romeon kanssa samassa huoneessa. Siellä oli erittäin tilava parisänky ja molemmilla puolilla lipastot. Heti ovesta oikealla oli työpöytä, jossa oli ilmeisesti Tonin läppäri. Ryan sai pienen vierashuoneen itselleen. Ihmettelin seurusteliko Toni. Tosin, miksi hän muuten olisi huoneen antanut minulle ja Romeolle.
- Susan. Tuletko käymään? Haluaisin kertoa sinulle jotain.
Se oli Ryan. Kävelin hänen huoneelleen ja astuin sisään. Asetuin sängyn reunalle istumaan ja Ryan saapui viereeni. Ensimmäisenä hän otti paitansa pois. Suorastaan säikähdin sitä.
- Sinulla on oikeus kuulla tästä arvesta, koska kohtasit Toninkin. Sain tämän omalta isältäni. Isäni oli tämän kaupungin kuuluisimpia välittäjiä, jonka takia olen ollut tässä mukana pienestä pitäen. Isäni veti kerran tietämättään normaalilääkityksensä sijaan amfetamiinia ja sai yliannostuksen. Hän piti minua uhkana, hallusinaationa ja hän hyökkäsi kimppuuni veitsen kanssa. Arvaat siitä kohtaan varmaan loput. Sen jälkeen… Isä hyökkäsi Tonin naisystävää kohden, ja osui kohtalokkaammin kuin minuun… Tein päätöksen alle sekuntiensadasosien ja ammuin isäni siihen paikkaan. Hänen omalla aseellaan. Toni ei paennut paikalta vaan auttoi minut hittoon sieltä. Menetin tajuni tapahtuneen jälkeen. Menetin paljon verta..
Ryanin selitys oli sekava, mutta ymmärsin joka sanan ja kaiken mitä hän halusi kertoa. En voinut uskoa, että Ryan todella tappoi oman isänsä, mutta hänhän vain puolustautui ja pelasti kenties oman ja Tonin hengen.
- Tonin naisystävä muistutti hieman sinua. Hänellä oli vain tummemmat silmät kuin sinulla. Ja hän oli rikas.
En masentunut sanoista. Olin köyhä, tottahan se oli. Mutta ei sillä ollut merkitystä.
- Voit olla menneisyydestäni mitä mieltä haluat… Nyt se on kuitenkin kerrottu.
Ryan oli nousemassa sängyltä, mutta tartuin hänen käsivarrestaan. Ryan värähti.
- Menneisyys tekee sinusta sen mitä nyt olet. Jos tätä kaikkea ei olisi tapahtunut, et olisi ehkä Ryan.
Ssanoin hieman vaikeroiden. Ryan istui takaisin sängylle ja halasi minua. Tunsin hänen lihaksistonsa värähtelystä, että hän selvästikin itki.
***
Ilta painui hiljalleen yllemme. Kiersin taloa ja hämmästelin sen kokoa. Huoneita oli vähemmän kuin Akin talossa, mutta tilavampi tämä oli. Ja piha oli mieleeni. Merenranta näkymä oli aivan ihana. Rinnettä alas vievä polku vei suoraan mereen. Minua houkutti suuresti pulahtaa sinne joskus. Päädyin lopulta parvekkeelle nojailemaan valkoiseksi maalattuun teräskaiteeseen. Mietin tapahtumia, Ryanin kertomusta ja jopa Akia. Näin sivusilmällä Romeon liikkuvan takanani huoneessa, josta tulin parvekkeelle.
- Romeo! Tuutko käymään?
Miehen vastaus oli selvä hänen kävellessään luokseni.
- Miten voit? Tai siis.. Mietin kun Aki on nyt…
Romeo katsoi parvekkeelta ensin alas, mutta siirtyi sitten halaamaan minua takaa päin. Katsoimme molemmat merelle sanomatta pitkään aikaan yhtään mitään. Tuuli tanssitti hiuksiani ja se sai kylmät väreet kulkemaan selässäni.
- Ei Akilla ole väliä. Ihminen, joka vahingoittaa minulle rakkaita ihmisiä, ei voi olla veljeni.
Romeon sanat kuulostivat julmille, mutta todeksi se oli uskottava. Aki oli tehnyt vääryyttä kaikkia kohtaan ja ajanut Sergein tapettavaksi. En koskaan antaisi sitä anteeksi.
Toni keskeytti myöhemmin meidän haaveilun ja pyysi minut mukaansa. Romeo jäi vielä parvekkeelle, mutta minä seurasin Tonia yläkerran puolelle. Yläkerrassa ei ollut lainkaan yksittäisiä huoneita. Yksi valtava huone, jossa oli lepotuoleja, musiikin kuuntelu vermeet ja suuri taulu tv.
- Istu.
Istuuduin käskystä yhteen tuoliin. Toni polvistui käsinojani viereen ja tuijotti minua.
- Muistutat niin paljon Emiliaa. Tiedän, että Ryan kertoi kaiken. Ihan hyvä. En olisi itse siihen edes pystynyt. Olette Romeon kanssa hyvin läheisiä.
- Niin olemme. Kuten sanoin, kuin sisko ja veli.
- Minusta se näyttää paljon enemmältä.
- Emme silti ole. Aion kyllä puhua asiasta Romeon kanssa. Hän on varmasti samaa mieltä. Tunnen hänet hyvin.
Keskustelimme pitkään aiheesta minä ja Romeo. Tottakai minua hieman hämmensi miksi se Tonia niin paljon kiinnosti. Halusin tietää lisää tästä tyypistä, mutta miten? Hän oli kovin salaperäinen ja rento. Täysin tuntemattomasta oli tullut minulle jo luottohenkilö. Hätkähdin, kun yht’ äkkiä puhelimeni alkoi soida. Kaivoin sen taskustani.
- Tuntematon numero..
Nielaisin vaiti. Toni käski vastata puhelimeen ja tottelin.
- Iltapäiviä. Tämän päiväinen tempauksesi oli minulle viimeinen niitti. Toni ja sinä ette pärjää koko porukkaa vastaan. Haen sinut takaisin tämän illan aikana. En epäröi asettaa alaisiani hengenvaaraan takiasi, narttu.
Toni kuuli Rasmuksen sanat puhelimesta ja hymyili itsekseen. En kerennyt vastaamaan puhelimeen mitään, kun jo luuri paiskattiin korvaani.
- Se siis ei tiedä Romeosta ja Ryanista. Varomaton.
Toni pyöritti päätään tyytyväisen näköisenä.
- Susan, en petä lupaustani. En voi häätää heitä kodistani, mutta he eivät voi viedä sinua väkisin.
Ymmärsin kyllä. Toni oli mukana näissä kuvioissa. Poliisien paikalle kutsuminen olisi huono idea.
Puhelusta ei kulunut kauaa aikaa, kun ovikelloa jo soitettiin. Olisin varmaan saanut shokin, jollei Ryan olisi sillä hetkellä ollut vierelläni oleskeluhuoneessa. Nousin seisomaan, kuin kohdatakseni pahimman pelkoni. Toni avasi oven ja päästi vieraat sisään. Oletin, että siinä olisi ollut isokin kööri, mutta paikalle tuli vain Rasmus itse, Saku ja Santeri.
- Noniin, Susan lähtee meid…
Rasmus vaikeni nähdessään Ryanin.
- Ja mitä helvettiä sinä luulet tekeväsi täällä?
Ryan ei korvaansa lotkauttanut Rasmuksen vihan piipitykselle.
- Susan, tuleppas tänne.
Rasmus käskytti. Olin peloissani, mutta tarpeeksi vahva pitämään tässä vaiheessa vielä puoleni. Santeri otti taskustaan linkkuveitsen näköisen kapistuksen, mutta paljon isomman. Nielaisin kuuluvasti. Toni oli aivan rauhallinen, minä en. Eikä ollut Ryankaan. Romeo ilmestyi myös paikalle. Rasmus käski hänen pysyä syrjemmässä ja hän totteli.
- Teurastan nämä vaikka yksitellen. Minulle on aivan sama. Tule tänne.
Mies alkoi selvästi hermostua. Otin askeleen Rasmusta kohti. Ja toisen.. Olin Tonin kohdalla.
- Nyt teet miten itse parhaaksi näet. Aseella uhkaaminen ei koskaan ole tervettä. Sinua hän ei tapa. Näemme sen kaikki.
Toni sanoi lähes kuiskaten. Otin pari seuraavaakin askelta Rasmusta kohti. Lopulta Santeri nappasi minut toisen kätensä varaan vyötäröltä ja toisella kädellä hän piteli veistä kurkullani. Hengitykseni kiihtyi taas ja menin paniikkiin. Santeri ei hellittänyt otettaan.
- Ja jos saatte päähänne seurata meitä…
- Rasmus kuule. Jos viet Susanin tuosta ovesta ulos, vien salaisuutesi eteenpäin, muutoin vien sen mukanani hautaan. Samasta asiastahan me istuttaisiin kakkua, mutta järjestän itseni samaan selliin kanssasi. Vankilassa kuolemantapauksia sattuu aina… Silloin tällöin. Jää ihmeessä Susanin kanssa tänne, saatat olla elossa vielä useamman vuodenkin päästä. Porukka oli aikeissa viedä minut johonkin, mutta Toni sai heidät jäämään. Santeri laittoi veitsen takaisin suojatuksi ja taskuunsa ja raahasi minut lepotuolin luo.
- Laita se istumaan. Santeri tuuppasi minut tuoliin ja meni selkänojan taakse seisoskelemaan. Rasmus ja Saku istuutuivat vierekkäisille penkeille. Ryan istui yhä omalla paikallaan ja Toni, sekä Romeo seisoivat kaikkien läheisyydessä.
- Rasmus, toivon, että ymmärrät, mutta voisimme minä hetkenä hyvänsä hoidella sinut pois päiviltä. Meitä on kuitenkin 3 + Susan.
Ryan aloitti. Rasmus nauroi.
- Susan? Susan on meille vain pieni leikkikalu tässä hullun myllyssä.
Rasmus jatkoi ja vilkaisi minua. Nousi tuolilta jo ylös ja olin valmiina puolustamaan itseäni pelkin sanoin, mutta Santeri painoi minut takaisin istumaan olkapäistä.
- En olisi siitä niin varma. Olet saattanut huomata Susanin vahvan luonteen pariin otteeseen. Olet heikko verraten häneen.
Ryan ärsytti selvästikin Rasmusta äärimmilleen. Rasmus valmistautui hyökkäämään minua kohti. Toni aikoi tulla väliin, mutta Ryan esti. Nousin seisomaan ottaakseni vastaan Rasmuksen vihan. Mies nosti kätensä nyrkissä, kohotti sen ja valmistautui lyöntiin. Keskityin hänen jokaiseen liikkeeseensä ja väistin viime hetkellä käyden takaisin istumaan. Rasmuksen nyrkki osui Santerin kasvoihin. Kaikki pidättivät hengitystään. Santerin oikea puoli kasvoista punotti uhkaavasti. Istuin Rasmuksen ja Santerin välissä tuolissa. Santeri tarrasi käsivarsiini lyönnistä välittämättä. Rasmuskaan ei näyttänyt välittävän. Mies otti askeleen taakse päin ja vilkaisi Santeria. Meidän välissämme oli nyt ehkä metri väliä.
- Olet kiero nainen. Se kostautuu sinulle nyt.
Rasmus valmistautui uuteen lyöntiin, mutta Toni syöksyi väliimme. Rasmus keskeytti hyökkäyksen automaattisesti.
- Painu helvettiin siitä jollet halua, että nätteihin kasvoihisi tulee mustelma.
- Ennemmin minun, kuin Susanin.
Toni hymähti takaisin ja seisoi kädet puuskassa edessäni. Rasmus perääntyi askeleen.
- Tämä ei jää tähän. Saku, Santeri… Mennään.
Santeri irrotti otteensa minusta ja lähti Rasmuksen perään. Samoten Saku. Olin niin helpottunut. Kun he olivat poistuneet Toni kääntyi puoleeni.
- Mitä Rasmus sinusta haluaa? Tämä alkaa olla hankalampaa kuin luulin. Se mies voi tehdä ihan mitä tahansa. Teen silti kaikkeni pitääkseni sinut turvassa.
- En tiedä… Ryan kertoi jostakin keikasta.
Toni kääntyi katsomaan seuraavaksi Ryania.
- Rasmus tarvitsee itselleen ihmisen, jota ei ensimmäisenä epäiltäisi kauppaamisesta. Susan on siihen parempi kuin hyvä vaihtoehto. Mutta pelkäämpä, että nyt on kyse jostain muustakin.
Ryan kertoi ja huokaisi syvään.
- Romeo, lähdetään nukkumaan.
Pyysin vaimeasti. Romeo seurasi minua huoneeseemme. Vilkaisin vielä olkani yli Toniin, joka näytti hieman katkeralta. Annoin asian toistaiseksi olla.
Asetuin makaamaan sängyn oikealle puolelle ja Romeo vasemmalle. Olimme kasvot vastakkain.
- Romeo. Haluan vain varmistaa, että… Eihän sinulla ole mitään.. Vakavampia tunteita minua kohtaan?
En oikein osannut esittää kysymystäni. Romeo hymähti.
- Haha, ei. Älä huoli. En voisi seurustella kanssasi. Pelkäisin kokoajan menettäväni sinut. Luulempa, että välillämme on paljon enemmän kuin kenellekään muulla. Sitä ei saa pilata millään parisuhteella.
Olin miettinyt pitkään aivan samaa ja minusta se oli näkemisen arvoista, mitä se tulisi olemaan.
- Miksi muuten kysyit?
Romeo uteli, enkä pannut pahakseni vastata.
- Toni oli siitä kovin kiinnostunut.
Vastasin, johon Romeo vain hymähti uudelleen.
- Niin arvelinkin. Toni on varmaan kiinnostunut sinusta. Hän on hyvin pidättäytyväinen, eikä yleensä kiinnostu kenestäkään, mutta sinä olet varmaan tehnyt häneen vaikutuksen. Sellainen ’rakkautta ensi silmäyksellä’ -juttu.
Punastuin.
- Noo! Lopeta nyt hölmö!
Nauroin ja tuuppasin Romeota leikilläni. Käänsin selkäni Romeolle, mutta Romeo tuli lähemmäs minua ja nosti kätensä ylitseni.
- Hyvää yötä.
Sanoimme lähes yhteen ääneen ja nukahdimme hyvin pian sen jälkeen.
Heräsin aamulla ennen Romeota. Jätin hupparin lattialle lojumaan ja hiivin pois huoneesta toppi ja pillifarkut ylläni. Astelin suoraan keittiön puolelle. Sekin oli valtavan tilava. Työtasoja oli vaikka millä mitalla. Ajattelin keittää kahvit ja löysinkin suht’ nopeasti kahvipurut ja mukin. Odotin kahvin valmistumista ja katselin ikkunasta ulos nojaten käsillä pöytään. En kuullut lainkaan, kun Toni saapui keittiöön ja säpsähdin lopulta tuolin kolahtaessa.
- Hitto että säikähdin.
Sanoin vilkaistessani häntä.
- Tässä on sinullekin jos haluat.
Toni nyökkäsi ja odotti pöydän ääressä. Vilkaisin olkani yli välillä häneen ja olin aivan varma, että miehen katse oli välillä suoraan persuksissani. En kuitenkaan kommentoinut asiaa millään lailla. Kun kahvi oli valmistunut, kaadoin siitä molemmille mukeihin ja asetuin Tonia vastapäätä istumaan.
- Keskustelin Romeon kanssa. Kuten lupasin. Olemme asiasta samaa mieltä. Rakastan Romeota, mutta en sillä tavalla kun rakastavaiset. En halua menettää häntä ja pystymme puhumaan aivan kaikesta. Romeo ajattelee aivan samoin.
Tonin ilmeestä saattoi paistaa toivo ja helpotus.
- Miksi se sinua niin paljon kiinnostaa?
Ajattelin saada vähän asioista selvää.
- Olen vain mietiskelijä tyyppiä.
Nyt en lukenut Tonia yhtään. Salaperäinen mies. Hörppäsin kahviani ja vilkaisin Tonin taakse. Myös Ryan saapui lopulta keittiöön.
- Huomenta.
Ryan tervehti, vastasimme Tonin kanssa lähes yhteen ääneen takaisin.
- Onks kahvia?
Mies näytti todella väsyneeltä. Hänen punamustatukkansa oli puoliksi pystyssä ja sekaisin.
- Sori, en keittänyt kuin kahdelle.
Pahoittelin ja Ryan laittoi uudelleen pannun tulille.
- Mikä sinua valvotti?
Kysyin hämmentyneenä. Ryan näytti vähintäänkin yhtä hämmentyneeltä kun kysyin. Luin häntä hyvin. Ensin mies kohautti harteitaan.
- Tämä tilanne varmaan.
Hän mutisi jotain itsekseen ja tuijotti valuvaa kahvia.
- Kuules nyt. Olet pysynyt minulle uskollisena koko ikäsi, minulla ei ole mitään syytä epäillä sinua mistään. Anna ajan kulua ja elät pidempää. En syytä sinua siitä, mitä teit Susanille. Rasmuksen alaisena oleminen ei varmasti ollut helppoa, varsinkin kun suurin osa siitä ajasta oli pelkkää valhetta sille paskiaiselle.
Toni yritti rohkaista Ryania. Ehkä se auttoikin, saatoin havaita Ryanin silmäkulmassa sen tutun pilkkeen. Hyvin tämä porukka tuki toisiaan, siihen en voi väittää vastaan.
Vasta puoliltapäivin Romeo päätti nousta sängystä ylös ja raahautua seuraamme. Olimme jo muut pihalla. Rakastin tämän talon pihalla olemista. Tuskin Toni itse oli kukkaistutuksia hoitanut, mutta ne olivat kovin kauniita. Suihkulähde korosti vielä kivasti piha-aluetta. Polut, jotka pihalla kulkivat, oli vuorattu laatoilla siisteiksi kulkuväyliksi. Ainoa hiekkaosuus oli mereen vievä polku. Parvekkeen alapuolella oli 4 lepotuolia ja aurinkovarjo, sekä pöytä. Muut asettuivat tuolille lekottelemaan, mutta itse siirryin meren rantaan. Seisoskelin aivan sen rajassa ja vedin keuhkoni täyteen ihanan raikasta meri-ilmaa. Toni saapui lopulta luokseni, kuin keskustellakseen jostain. Tuijotin vain meren hiekkapohjaa kun Toni seisoi vierelläni.
- Minusta tuntuu, että tarvitset vähän piristystä.
Sen sanottuaan, Toni tuuppasi minut kohti vettä, mutta olin ovelampi ja nopeampi, kerkesin tarrata Tonia käsivarresta ja molemmat kaaduimme veteen. Tietenkin vaatteeni kastuivat saman tien läpimäriksi. Minua nauratti pitkästä aikaa kunnolla.
- Jestas, olet kiero nainen.
Toni nauroi myös ja pärskäytti vettä päälleni. Aikamme pelleiltyämme, heitin lopulta märät vaatteeni kuivumaan takaoven kaiteelle. Jätin ylleni mustat rintaliivit ja alkkarit, jotka kylläkin olivat myös läpimärät. Toni silmäili minua pitkään. En voinut kieltää, etteikö vartaloni tällä hetkellä näyttänyt hyvältä. Olin ennen paljon tukevampi ja sen takia varmaan hyvin epäsuosittu. Olin kuitenkin nyt hyvässä kunnossa. Istuin lepotuoliin keskittymään auringon paisteeseen.
- Tuli tässä muuten mieleen, kaikki vähäiset tavarani ovat Akilla.
Toni vilkaisi minua ja sitten Ryania, sekä Romeota.
- Pitäähän ne sieltä pois hakea, mutta…
Toni aloitti ja istuutui yhteen lepotuoliin.
- Minulla on äärimmäisen paha aavistus siitä, että Aki saattaisi jopa liittoutua Rasmuksen kanssa.
Ryan aloitti ja polkaisin jalkaani vihaisesti.
- No ei varmana liittoudu! Puhun hänen kanssaan ja menen sinne yksin. Naamioidun hieman niin matka on turvallisempi.
- Jos vaadit. Muista, että olet vaarassa joka tapauksessa. Sinua saatetaan tarkkailla.
Nyökkäsin Tonille epäluuloisesti. Tottahan hän puhui, mutta vaihtoehtoja ei nyt ollut. Odotin vielä pari tuntia, jotta vaatteeni olisivat lopulta kuivat.
Sain puettua. Laitoin isohkot aurinkolasit naamalleni, jotka löysin jonkun lipaston päältä. Käänsin tukkani nutturalle, jota en koskaan pitänyt ja huivin kiepsautin suuni eteen.
- No, ainakin pääset varmemmin perille asti.
Ryanin äänestä paistoi selvästi huoli. En sanonut enää mitään, jotten muuttaisi mieltäni. Kiskaisin tennarit jalkaan ja lähdin ulos ja laitoin kädet hupparin taskuun. Marssin rivakkaa tahtia bussipysäkille ja odotin siellä. Ei aikaakaan kun bussi saapui ja nousin kyytiin, minulla oli koko ajan inhottava olo, kuin joku seuraisi. Matka taittui kuitenkin turvallisesti, kun istuin mahdollisimman lähellä kuskia koko matkan. Jättäydyin Akin taloa lähimpänä olevaa pysäkkiä pois. Vielä oli jotain 400 metriä matkaa talolle. Ketään ei näkynyt missään. Astuin lopulta talon pihalle ja olin koputtamassa oveen, kun Jehu pamahti paikalle ja oli aiheuttaa minulle sydänkohtauksen. Yllätyksekseni Jehu tunnisti minut heti ja halasi minua.
- @!#$ mä pelkäsin ettet sä tuu ikinä takasi!
- Älä nyt turhaan riemusta hypi. Haen vain kamani ja lähden takaisin.
Jehu näytti kovin pettyneeltä. Hän kuitenkin avasi oven ja käveli kanssani yläkertaan. Aki ei ollut paikalla. Lare ei välittänyt ympärillään mistään tapahtumasta sillä hetkellä. Hän nukkui olohuoneen sohvalla. Jehu toimi onneksi hiljaa. Pakkasin tavarani yläkerrassa laukkuuni ja nostin sen olalle.
- Älä sano Akille, jos ei ole pakko.
Toivoin ja Jehu nyökkäsi, muttei laskenut minut lähtemään vaan seisoi oven edessä.
- Jehu, kiltti. Päästä mut menemään.
- Kyllä minä rakastin sinua. Ihan aidosti ja niin paljon että se maksoi minulle sinun menettämisesi. Ajoin sinut tähän kuvioon ja vaaraan. Miten olisin muuten toiminut?
En vastannut mitään. En osannut luottaa Jehun sanoihin, enkä edes välittänyt olivatko ne totta. Olin tarpeeksi kauan välinpitämätön ja Jehu väistyi ovelta. Kiitin häntä vaimeasti. Jehu tarrasi vielä hellästi ranteeseeni. Olin valuttaa kyyneleen, mutta räpyttelin sen tiehensä.
- Jehu, anna olla. Asia on loppuun käsitelty.
Sanoin nieleskellen surua ja vihaa samaan aikaan. Jehu päästi lopulta irti ja minä juoksin portaat hiljaa alakertaan ja sujahdin ovesta pihalle laittaen samalla aurinkolasit takaisin naamalle.
Odotin jälleen bussipysäkillä. Matka oli sujunut loistavasti, vaikka mietin yhä Jehun sanoja. Bussin sijaan pysäkkiä kohti ajoi yön musta pakettiauto. Aavistin pahaa ja paniikissa lähdin juoksemaan bussia myötäilevään suuntaan.
***
Oliko vaikea arvata, että paku saavutti minut nopeammin kuin oletin. Pääsin kuitenkin pois pensasaidan vierestä ja viereeni aukeni metsikkö. Juoksin sinne.
- Ottakaa se kiinni!
Kuulin tutun äänen ja kovensin vain vauhtiani. Juoksin minkä jaloistani pääsin. Adrenaliini sai minut juoksemaan kuin päätön hullu. En antautuisi helpolla, en todellakaan! Kuulin askeleita jostakin hyvin kaukaa, jonkinlaisia oksien risahduksia. Valitettavasti pian metsikkö muuttui sakeammaksi, vaikea kulkuisemmaksi ja hämäräksi. Vauhtini hidastui huomattavasti oksiston takia. Ja juuri niin tyylikkäästi, kuin elokuvista saattoi katsoa, kaaduin naamalleni pusikkoon kompastuessani juurakkoon. Kirosin hiljaa mielessäni ja olin nousemassa jo jatkamaan, kun joku painoi jalkansa selkäni päälle.
- Nyt loppui sinun pakomatkasi, Susan.
Kuulin Akin puhuvan. Hän polvistui ylleni, kevyesti istumaan selkäni päälle. Hän viskasi aurinkolasit pöpelikköön ja avasi hiukseni nutturalta.
- Olet ehkä unohtanut, mutta tunnen sinut aika hyvin. Ja Rasmus ei koskaan unohda tuota nättiä takapuoltasi.
Lopulta mies nosti minut hupparin hupusta repien ylös ja tarrasi ranteisiini.
- Nyt alat tulla, yksikin vinkaisu ja ammun molemmat jalkasi paskaksi.
Tuhahdin vihaisesti jotain vastaan, mutten päästänyt muuta ääntä. Niskuroin kuitenkin eikä minulla ollut aikomustakaan seurata Akia. Pian luoksemme saapui juoksujalkaa myös Rasmus.
- No löytyihän se. Enää et kyllä pakenekaan.
Rasmus taputti minua olalle ja tarrasi toisesta kädestäni Akin pitäessä toisesta kiinni. En mahtanut kahdelle yhtään mitään yksin. Yritin riuhtoa ja potkia, mutta ei. Lopulta Aki kyllästyi pelleilyyni kiskaisi vyön esiin vyötäröltään ja sitoi käteni yhteen ja viskasi minut kuin jauhosäkin olalleen. Akista paljastui uusi, hieman minulle liian vahva puoli. Riehuin aikani, mutten mahtanut enää lopulta mitään. Pääsimme pakettiautolle. Aki viskasi minut tavaratilaan ja nousi Rasmuksen kanssa perässä. Santeri istui lisäksemme vielä siellä. Saku varmaan ajoi. Tekisin varmasti kaikkeni päästäkseni hittoon tilanteesta. Istuin pakun nurkassa vihaisesti kolmikkoa tuijottaen. Matkamme alkoi, minne lie… Eiköhän me menty Rasmuksen piilopaikkaan. Paku pysähtyi ja Santeri otti minut kantoon ja veikin minut tuttuun paikkaan kuten oletin.
Santeri piteli minusta tiukasti kiinni, kun Rasmus ja Aki sitoivat ranteeni jälleen remmeihin seinälle, jossa aiemminkin roikuin.
- Taidat pysyä siinä paremmin.
Rasmus vinoili ja loi pirullisen virneen naamalleen.
- Haista paska.
Sanoin tyynesti, enkä katsonutkaan mieheen. Rasmus läväytti avokämmenellä kasvoihini, eikä sanonut mitään. Aki ei välittänyt kohtauksesta mitään. Olisin voinut kuolla häpeästä. Olin taas samassa tilanteessa. Edellisellä kerralla Sergei menetti henkensä. Kuka tällä kertaa? Rasmus soitti jollekin.
- Hei vaan. Susania on turha odottaa kotiin. Ajattelin, että haluatte nyt jo tietää tästä, olisitte kuitenkin lähtenyt etsimään jossain välissä. Jos taistella haluatte, tulkaa vain, mutta tytön henki on silloin vaarassa.
Rasmus ei kerennyt varsinaisesti lopettaa puhelua, kun hänelle lopattiin luuri korvaan. Mitähän nyt tapahtuisi? Rasmus puhui varmasti Tonille. Olisin voinut lyödä kalsarini pantiksi siitä! Rasmus näytti kovin vihaiselta, mutta hänen sanansa valehtelivat. Minua Rasmus ei tappaisi.
Kaikki olivat jossain. Itse roikuin vain seinän luona. Aki ilmaantui näkyvilleni yksin.
- Aki, mikä sinuunkin on mennyt?
- Olenhan minä sinua ampunutkin, älä kysele typeriä.
- Ja sekö on sinulle ylpeilyn asia? Pidin sinua vielä heti sitten arvostamisen arvoisena. Olin näköjään väärässä.
Aki ei sanonut mitään, eikä edes vilkaissut minuun. Havahduin, kun joku ryskytti ovea nyrkeillä.
- Ovi auki tai en takaa mitä teen seuraavaksi!
Se oli Ryan. Hän ei varmasti ollut yksin. Aki vilkaisi minua ja kohensi hieman huppariaan. Rasmus saapui Santerin ja Sakun kanssa paikalle.
- Tästäkö se peli sitten taas alkaa?
Aki asteli taakseni seisomaan. Hän mahtui sinne juuri ja juuri. Rasmus avasi oven ja päästi porukan sisälle.
- Rasmus, kai sinä tiedät, että minä tunnen sinut erittäin hyvin. Susania sinä et tappaisi, joten aivan turhaan uhkailet. Lupasin taata Susanin turvallisuuden, ja sen myös teen. Väisty sitten hyvällä tai pahalla.
Tonin sen sanottuaan, Ryan hyökkäsi nopeasti kohti Rasmusta ja kaatoi tämän kasvot edellä lattiaan ja väänsi kättä selän taa. Romeo teki saman Santerille. Hetken pelkäsin, riittikö Romeolla voimat, mutta kyllä. Ne riittivät. Adrenaliini oli varmasti tähänkin syynä. Saku oli onneksemme hävinnyt jonnekin kuskattuaan meidät tänne. Nyt Toni kohtaisi Akin. Aki käveli vierestäni lähemmäs Tonia ja ohimennen hiveli kädellään kaulaltani rinnoille ja sieltä vatsalle. Säpsähdin Akin osuessa vatsan herkälle alueelle.
- Aki… Tekisit kerrankin viisaan valinnan. Olet alakynnessä. Etkä voita tällä pelillä yhtään mitään. Katso veljeäsi. Mikä on mielestäni hänen päämäärä?
Aki ei vastannut mitään Tonille. Katsoi vain ja seisoi edessäni. Hengitin tasaisen rauhallisesti ja odotin tilanteen etenemistä. Tonilla oli selvästi sanavaltaa, koska Aki ei vittuillut mitään takaisin.
- Miksi liittoutuisit vihollisesi kanssa? Häviät viimeisetkin ylpeyden rippeesi.
Aki vaikeroi jotain, muttei vastannut vieläkään.
- Päästä Susan, ja säästät oman nahkasi.
Sanaakaan sanomatta Aki irrotti ranteistani siteet ja laski minut vapaaksi.
- Tulen varmasti käymään. Teemme tästä vielä lopun.
Lopulta Aki siis luovutti, koska ei mahtanut yksin Tonille mitään. He palaisivat, kuten aina. Tiesin sen. Mutta tällä kertaa he eivät tulisi pienellä joukolla. Ryan ja Romeo laskivat kaadetut irti ja suojasivat selustaani, kun kävelimme Tonin auton luo. Yön musta mustang GT. Aivan upea. Mietin vain, että olinko nähnyt sellaisen jollain muullakin. En muistanut.
Pääsimme takaisin Tonin kämpille.
- Haluan olla hetken yksin.
Sanoin ja sulkeuduin johonkin huoneeseen, en edes tiennyt mihin. Istuin sängylle ja kaaduin siihen lopulta naamalleni ja itkin. En saanut olla rauhassa vaikka pyysin.
- Anteeksi nyt, mutta tämä on minun huoneeni.
Tonin ääni kuului ovelta. Nostin hieman päätäni ja vilkaisin olkani yli hänen. Tonin nähdessä kyyneleeni, hän sulki oven ja lukitsi sen ja asteli luokseni sängyn vierelle. Hän istuutui.
- En vain tiedä jaksanko tätä hullun myllyä enää.
Mies kuunteli vaiti.
- En olisi koskaan uskonut joutuvani tällaiseen pyörteeseen lähdettyäni sijaisperheeni luota.
- Ei kukaan olisi voinut tietää. Olet vahva nainen. Et muuten olisi täällä.
- Yritin itsemurhaa. Ei se ole vahvuutta.
- Ei ehkä ole, mutta selvisit, sillä on oltava jokin merkitys. Jos olisit silloin kuollut, et ehkä olisi koskaan tavannut minua.
Toni puhui kyllä asiaa. Nousin sängylle polvilleni. Otin hivuttautuvan askeleen lähemmäs Tonia ja Toni minua. Tiesin mitä Toni halusi ja olin valmis siihen. Hänen kätensä siirtyi varovasti kaulani alueelle hyväilemään samalla, kun hän aloitti varovaisen suutelun. En ollut lainkaan vastahakoinen, vaikka en tuntenut Tonia. Tuntuihan se hieman oudolle, mutta oikealta. Vein itse Tonin toisen käden paitani alle. Niin annoin hänelle luvan kosketukseen, joka tuntui rinnoillani erittäin hyvältä. Toni kaatoi minut varovasti sängylle ja jatkoi hyväilyäni suudellen välillä kaulaani. Nautin siitä, enkä pannut lainkaan vastaan. Käteni vaelsi hänen hiuksillaan. Välillä raavin hellästi hänen selkäänsä paidan alta, kuin vinkkinä sen pois ottamiseen. Pitkän odotuksen jälkeen Toni toteutti odotuksen ja heitti yltään kauluspaitansa. Hänellä oli hyvännäköinen kroppa. Treenattu, muttei samalla tavalla kuin Ryanilla. Annoin mahdollisuuden Tonille poistaa omakin paitani nousemalla hieman ylemmäs. Hän tekikin sen ilman uutta kehotusta. Tonin käsi vaelsi rintaliivieni päällä, käyden välillä vatsallani. Se sai minut värähtämään nautinnosta. Miehen kädet kietoutuivat ympärilleni ja siinä samalla napsauttaen rintaliivini auki. Mies painoi minua hieman lujemmin itseään vasten. Tunsin hänen lämpönsä koko kehossani. Se tuntui niin hyvälle! Lopulta mies paljasti rintani kokonaan ja laskeutui hyväilemään niitä huulillaan ja välillä rauhallisesti näykkien. Olisin voinut nyt jo huutaa nautinnosta, mutta päätin säästellä kaksikkoa, joka luurasi ties missä. Toni ujutti kätensä mustien farkkujeni sisään ja hyväili kevyesti häpykumpuani. Levitin jalkojani vaistomaisesti ja tein oman osuuteni hyväilemällä Tonia housujen päältä. Hän oli vähintäänkin yhtä valmis kuin minä. Mies avasi housuni napin ja vetoketjun ja ujutti varovasti housuni pois alushousuja myöten. Saman tempun hän teki omilleen ja nyt makasimme täysin alasti sängyllä. Toni kevyesti minun päälläni. Tuijotimme toisiamme varmaan viisi minuuttia silmiin sanomatta sanaakaan. Molempien hengitys oli hieman kiivas. Se kertoi paljon siitä mitä halusimme. Lopulta Toni luovutti tuijotuskisan ja siirtyi alemmas hyväillen ensin vatsaani, sitten sisäreisiäni ja lopulta päästen kaikkein pyhimpään. Hänen kielensä kosketti klitoristani, enkä voinut olla inahtamatta. Puristin lakanaa allani nyrkkini sisään ja nautin jokaisesta Tonin tekemästä liikkeestä. Tunsin hänen kahden sormensa uppoavan häpyyni, josta nautin vielä enemmän. Toni todella tiesi miten naiset saadaan tyytyväiseksi. Ei hän sitä turhaan sanonut. Lopulta mies lopetti hyväilyni käsin ja suun kanssa, siirtyi takaisin suutelemaan kaulaani ja työntyi samalla rauhallisesti sisääni sykkivän ystävänsä kanssa. Olimme hetken aivan paikoillamme. Hengitimme syvään ja raskaasti. Hikikarpalon valuivat otsalla ja nenän päällä. Toni alkoi hitaasti liikkua sisälläni edes takaisin. Osa voihkaisuistani saattoi kuului muuallekin taloon, mutta en välittänyt siitä nyt. Aivan sama! Aika tuntui turhan lyhyeltä, vaikka nautin siitä täysin työnnöin kirjaimellisesti. Toni päästi lastin sisääni ja jäi siihen täysin voimissaan. Minä olin kovin väsynyt ja voimaton oman orgasmini jäljiltä. Se oli varmasti elämäni paras. Nukahdin Tonin turvalliseen syleilyyn.
***
Aamu valkeni. Toni oli yhä vieressäni, mutta hereillä. Kyllähän minua vähän hämmensi. Olin alasti ja yhä lähes tuntemattoman miehen vierellä. Annoin suukon Tonin poskelle ja nousin sanaakaan sanomatta ylös, kävelin vaatekaapille ja kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja kävelin talon läpi suihkutilaan. Upeana hienoutena Tonilla oli tavallinen sauna, sekä höyrysauna. Peseydyin suihkussa perusteellisesti, kietaisin pyyhkeen uudelleen ympärilleni ja menin höyrysaunaan. En tiedä kuka sen oli laittanut päälle, mutta menin sinne silti. Höyryn keskeltä myöhemmin Ryankin ilmaantui saunaan ja istui viereeni.
- Kaikki ok?
Nyökkäsin vain ja hymähdin
- Hymyysi taitaa olla joku t:llä alkava syy.
Punastuin hieman jälleen. Nojasin lämpimään kaakeliseinään ja suljin silmäni nauttien. Istuimme Ryanin kanssa vaiti saunassa. Lopulta mies lähti suihkuun ja jätti minut saunaan. Siirryin makaamaan lauteille ja nautin.
Myöhemmin, kun sain pukeuduttua, annoin itselleni aikaa ja siirryin oleskeluhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Annoin rytmin virrata lävitseni ja saatoin ajatuksissani hyräillä mukana. Havahduin voikellon soittoon. Näin sivusilmällä Tonin kävelevän ovelle.
- Susan, sua kysytään.
Vilkaisin ovelle. Näin Jehun. En sanonut mitään, joten Toni päästi hänet sisään.
- Haluan jutella kanssasi.
Vilkaisin Jehuun, joka ilmaantui vierelleni seisomaan. Nousin ylös tuolista ja katsoin hetken Jehua, erittäin läheltä. Toni vilkaisi meitä ja pakeni paikalta.
- No olkoon. Mennään ulos.
Jehu seurasi minua takapihalle. Kävelimme rantaviivalle asti ja tuijotimme merelle.
- Kaikki on niin sekaisin. Jos voisin muuttaa tapahtumia… Et olisi tässä tilanteessa.
- Lakkaa pahoittelemasta, tilanne ei koskaan muutu ennalleen. Kuten sanottua, menneisyys tekee meistä sen mitä olemme.
Yritin ehkä hieman saada Jehulle itsetuntoa takaisin, vaikka olin vihainen.
- Tulisit takaisin. Toni ei ole sinulle hyvää seuraa.
- Jos sinulla ei ole Tonista mitään hyvää sanottavaa, pidä pääsi kiinni!
Hämmästyin omaa reaktiotani. Jehu tarttui ranteeseeni ja kohdisti vahvan ja sielukkaan katseensa minuun, joka kyllä upposikin.
- Päästä irti.
Sanoin rauhallisesti. Jehu ei irrottanut otettaan vaan tiukensi sitä.
- Tiedätkö, miten hiilenä Aki on takiasi? Se toimii jopa Rasmuksen kanssa yhteen tällä hetkellä.
- Tiedän. Mitä sitten? En aio mielistellä yhdellekään páskiaiselle. Olisi kai sinunkin korkea aika tehdä päätöksesi. Toimit ennen yksin, mitä sinusta on tullut? En voi kuvitella sinua kenenkään juoksupoikana.
Jehu vaikeni ja löysäsi hieman otettaan. Tartuin Jehun käteen molemmin käsin.
- Katso peiliin. Tunnetko tämän?
Vein Jehun käden sydämeni lähettyville.
- Se on elämän merkki. Tunnetko enää mitään siitä?
Jehu aikoi varmasti suudella minua, mutta väistin sanomatta mitään. Tiesin Jehun olevan todellisuudessa hyvä ihminen, mutta hän ei itse nähnyt sitä. Irrotin otteeni hänestä ja käänsin katseen merelle.
- Opi kohtaamaan elämä. Tule sitten takaisin.
Jehu lähti nopeasti paikalta sanojeni jälkeen. Jäin hieman hölmönä ensin seisomaan paikoilleni, mutta huokaisin lopulta helpotuksesta ja lähdin sisälle. Toni oli minua vastassa.
Katseemme oli pitkä ja herkkä. Toni halusi varmasti kysyä Jehusta ja minusta jotakin, mutten varmaan osaisi vastata hänelle.
- Mitä se merkitsi sinulle? Mitä välillämme eilen tapahtui?
Menin vaikeaksi kysymyksen myötä. En osannut vastata. En tuntenut Tonia. Asiat vain tapahtuivat ja en voinut niille mitään. Olin yksinäinen, mutta toisaalta hyvin kiinnostunut Tonista.
- Olin alla päin ja sinä lohdutit.
- Eikö mitään muuta?
Toni tuhahti.
- Pidän sinusta, valtavasti, muttemme tunne vielä kovin hyvin. Joten en uskalla sanoa sen merkinnästä mitään. Et osaisi itsekään tässä tilanteessa.
Kävelin Tonin ohi ja jatkoin matkaa suoraan huoneeseeni. Toni tuli kuitenkin perässä. Hän jäi ovelle seisomaan.
- Minä järjestän Rasmuksen linnaan. Maksoi mitä maksoi. Omalta kohdaltani, mutta miten voin taata teidän turvallisuuden?
Aloitin, olin varma siitä mitä halusin.
- Romeo ei ole koskenut huumeisiin, Ryania ei osata epäillä, eikä kukaan usko Rasmusta.
- Entä sinä?
- Nimeni ei oikeasti ole Toni. Se on vain peite nimi. Edes Ryan ei tiedä oikeaa nimeäni. Minua on mahdoton jäljittää.
Oliko Toni valehdellut muutakin? Mitä? Olin jopa hieman hermostunut miettiessäni asioita. Mikä oli Tonin oikea nimi? Miten passittaisin Rasmuksen linnaan?
***
Minusta tuntui äärimmäisen vaikealta kutsua Tonia Toniksi tämän jälkeen. Miksen tiennyt hänen nimeään? Miksei hän kertonut sitä minulle… Puhelimeni soi.
- Haloo?
Vastasin hieman arkaillen. Arvelin sen olevan Rasmus, eikä arvaukseni mennyt hukkaan. Vilkaisin Tonia ja kuuntelin Rasmuksen sanoja.
- Tule käymään piiloluolassa tänään. Haluan vain jutella kanssasi.
En sanonut hetkeen mitään. Suostuin kuitenkin lopulta pyyntöön. Suljin luurin nopeasti puhelun jälkeen
- Miten menetellään?
Toni kysyi ja vilkaisin miestä. Kohautin hartioitani.
- Menen sinne, ja jos en tietyn ajan jälkeen ole tullut takaisin…
Toni nyökkäsi ymmärtäneenä. Emme sopineet Rasmuksen kanssa mitään aikaa, joten sain varmaankin itse valita ajan. Ajattelin kyllä lähteä suht nopeasti. Mitä nopeammin sinne pääsisi, sitä nopeammin pääsisi pois.
Pakkauduin matkaan. Puin siis päälle ja sujautin puhelimen taskuuni. Kävelin tällä kertaa koko matkan. Mietiskelin asioita. Samoja kuin päivälläkin. Olin alla päin, mutta ulkoilma piristi mukavasti. Pääsin yllättävän nopeasti perille. Koputin pariin kertaan oveen, ketään ei tullut avaamaan. Istuuduin portaalle ja jäin nojaamaan oveen. Tuijottelin harmaita betoniseiniä ympärilläni ja piirtelin kivellä maahan kuvioita. Kului varmaan puoli tuntia, kun Rasmus lopulta ilmestyi luokseni.
- Ai sinä tulitkin tänne näin nopeasti. Anteeksi jos jouduit odottamaan.
En sanonut mitään. Nousin ylös ja astuin sisään kun ovi minulle avattiin. Istuuduin johonkin nojatuolin tapaiseen pehmeään tuoliin ja vilkuilin varuillani ympärille. Rasmus lukitsi oven ja istuutui lopulta vanhan puisen penkin kanssa vastapäätä minua vähän turhankin lähelle.
- Miten olet jaksellut?
Katsoin erittäin kysyvästi Rasmusta kysymyksen vuoksi.
- Eihän se ole ennenkään sinua kiinnostanut.
Tuhahdin vihaisesti ja nostin jalkani toisen päälle. Katseeni ei kohdannut Rasmusta missään vaiheessa. Keskustelimme niitä näitä, enkä ymmärtänyt miksi Rasmus haki kokoajan katsekontaktiani.
Minulla alkoi olla tuskan hiki päällä. Tunsin, miten Rasmus toljotti minua kokoajan.
- Se oli siis totta. Aiot passittaa minut ihan tosissasi linnaan. Voisin tappaa sinut siihen paikkaan, mutta toisaalta on parempi ottaa ilo irti tästä tilanteesta. Jos vaikka onnistuisitkin, olisipahan heillä kunnon syy tuomioon.
- Minä lähden nyt.
Sanoin äkkiä ja yritin luikahtaa pakosalle, mutta Rasmus esti minua kädellään ja tuuppasi takaisin istumaan.
- Sinä et lähde mihinkään. Maksat jo pelkät puheesi kalliisti.
En tiennyt kuka kieli ja näin nopeasti, vai kuuliko Rasmus meistä jotakin muuta kautta. En enempää kerinnyt miettiä, kun Rasmus tarrasi takkini liepeistä ja alkoi suudella minua vaikka olin vastahakoinen ja peloissani.
- Ras..mus.. Lo...peta!
Yritin huutaa, mutta mies ei kuunnellut minua lainkaan. Rasmus repi yltäni vaatteita vaikka estelin parhaani mukaan. Osa vaatteista kyllä repesikin aika lahjakkaasti siinä tilanteessa. Yritin huutaa, mutta Rasmus tukki suuni kädellään. Kyyneleet tulvivat silmiini, toistuisiko tämä sama tilanne uudestaan. Pitkän työn jälkeen Rasmus sai housuni pois jalastani ja pääsi käsiksi pyhimpääni. Yritin potkia, ja huitoa, mutten pystynyt. Olin lopulta niin shokissa, etten enää osannut huutaa edes apua ja niin mies uskalsi ottaa käden pois suultani. En tiennyt missä välissä hän kerkesi ottaa omat housunsa pois, mutta nyt hän työntyi jo sisääni ja väkivalloin nautti käytöstäni, vaikka minä olin aivan kauhun vallassa.
Makasin lattialla alasti ja kylmissäni. Rasmus oli jo pukeissaan siistissä asussaan. Itkin.
- Lopeta se niiskuttaminen ja nouse ylös.
Viha kiehui sisälläni, mutta en vain osannut enää hyökätä vastaan. Sama tapahtuma toistui jo toista kertaa. Alhaisin temppu mitä naiselle voidaan tehdä. Olin menettänyt kaiken.
Kuulin jonkun koputtavan oveen.
- No tulihan se Santeri viimein.
Rasmus tuhahti ja asteli ovelle, mutta hänen vastassaan ei ollut Santeri, vaan Toni, Romeo ja Ryan. Olisin ehkä halunnut nähdä Rasmuksen ilmeen, mutta en vaivautunut siirtymään senttiäkään.
- Jumalauta! Mitä sä oot tehny Susanille!
Romeon sanat kaikuivat kallossani edes takaisin. Lasittunut katseeni tuijotti vain huoneen nurkkaa. En kiinnittänyt mitään huomiota siihen mitä ympärilläni tapahtui, ennen kuin Ryan saapui luokseni ja taputti minua kevyesti poskelle herättääkseen minut taas tähän maailmaan. Hätkähdin… Nousin istumaan ja paniikissa puin päälleni housut ja ehjän hupparini. En antanut Ryanin edes hipaista minua. Ryan yritti laskea kädet varovasti olkapäilleni, mutta väistin.
- Ei, älä koske.
Sanoin ääni väristen ja kiskaisin hupparin ylös asti kiinni. Minua heikotti. Lopulta jalat pettivät altani ja kaaduin Ryanin käsivarsille. Kerkesin nähdä vielä vilauksen tappelevasta Tonista ja Rasmuksesta, kun menetin kokonaan tajuntani.
***
Havahduin outoihin ääniin. Katsoin ympärilleni ja näin ensimmäisenä Romeon kasvot.
- Mitä ihmettä?
Kysyin vähän hämilläni. Romeo vilkaisi minuun. Olin nukkunut hänen sylissään. Ryan ajoi meitä johonkin.
- Viemme sinut lääkäriin. Ja turha sanoa vastaan. Eiköhän näkemämme tilanne kertonut kaiken.
En uskaltanut sanoa Romeolle mitään vastaan. Toisaalta tästä saisimme jo todistusaineistoa, mutta olin hieman huolissani Rasmuksen sanoista ja siitä, miten hän oli tietoinen kaikista puheistani.
Lääkärissä ei mennyt onneksi kauan aikaa. Minusta otettiin kaiken varalta pari verikoetta ja näytettä. Pääsimme onneksi nopeasti pois. Olin häpeissäni, vihainen ja allapäin. Palasimme Tonin asunnolle. Marssin saman tien kiireellä suihkuun. Lukittauduin kylpyhuoneeseen tiiviisti, enkä varmasti hetkeen tulisi ulos. Tungin väkivallalla pyykit saman tien nurkassa kyhjöttävään pesukoneeseen ja laitoin sen päälle. Kirmasin suihkuun ja annoin veden valua ainakin vartin ylläni. Peseydyin hullunlailla joka puolelta. Pesin häpyni huolella, mutta tunsin silti oloni järjettömän likaiseksi ja saastaiseksi. Istuin lopulta suihkun lattialle nurkkaan ja annoin lämpimän veden vain virrata päälleni. Kyyneleet valuivat varmasti poskiani pitkin. Tunsin sen. Suihkusta päästyäni kietaisin pyyhkeen nopeasti ympärilleni ja hipsin saman tien minun ja Romeon huoneeseen. Heti kun Toni kuuli askeleeni, hän saapui huoneen ovelle ja odotti. En antanut lupaa astua sisään.
- Susan…?
- Painu h*lvettiin!
Huusin vihaisesti miehelle, enkä kääntynyt katsomaan häntä. Toni kääntyi onneksi nopeasti ympäri ja lähti muualle kuten toivoinkin. En kuitenkaan saanut kauaa olla yksin. Olin kerennyt pukeutumaan ja istuin nyt sängyllä tuijottaen ulos ikkunasta. Tosin en nähnyt siitä kuin puun oksia ja taivasta. Romeo ilmaantui vuorostaan huoneeseen. Toisaalta ihan ymmärrettävää, tämä oli hänenkin huoneensa. En viitsinyt häätää häntä pois. Vasta siinä vaiheessa, kun mies asteli sängyn luo ja istui siihen, laskien kätensä olkapäälleni, aloin hermostua ja käskin häntä poistumaan aivan yhtä kauniisti kuin Toniakin. Romeo ei välittänyt käskyistäni vaan halasi minua takaa päin. Ensin itkin vihasta, sitten helpotuksesta. Käännyin halaamaan Romeota ja jatkoin itkemistä häpeämättä lainkaan. Tiesin, ettei Romeo lähtisi siitä mihinkään.
Nukahdin varmaan itkiessäni. Heräsin seuraavan kerran vasta aamulla. Romeo nukkui vieressäni selkä minuun päin. Olin jo hereillä, mutta makasin yhä sängyllä vaiti herättämättä Romeota. Olin torkahtamassa uudestaan, kun kuulin järjetöntä meteliä huoneen ulkopuolelta. Aivan kuin joku olisi heitellyt tavaroita tai jotain vastaavaa. Ponnahdin sängystä ylös, samoin Romeo, joka todella oli ollut aivan umpiunessa. Kiiruhdimme huoneen ovelle ja raotimme sitä varovasti. Näimme ensimmäisenä Tonin selän.
- Uskokaa nyt, pistän vaikka henkeni pantiksi tämän porukan suojaamiseksi. Häipykää täältä ennen kuin on liian myöhäistä.
Näin Tonin olan yli nyt myös Akin. Ainakin.
- Mitä tääl nyt tapahtuu?
Romeo avasi suunsa ja Toni väistyi, jolloin näin muutkin Akin seuralaiset. Jehu, Santeri ja Lare. Jehu loi minuun anovan katseen. Oma vastaukseni siihen oli vain kylmä ja välinpitämätön tuijotus.
- Rasmus makaa sairaalassa teholla. Voit olla varma, että se passittaa sut kuulusteluihin kun se kykenee.
Aki mulkaisi Tonia. Tonin kasvoille nousi pirullinen virne.
- Empä usko. Tämän kaupungin poliisit seisovat varmasti takanani tämän asian kanssa. Olisit jopa todellisena miehenä saattanut toimia samalla tavalla tässä tilanteessa.
- Ja mitä helvettiä sä selität? Pääset pian Rasmuksen huonekaveriks.
Kuuntelin kaksikon väittelyä hieman Romeota taaempana.
- Sinäkö olet sitten raiskaajan puolella?
Aki vaikeni. Hän näytti jopa hieman epäuskoiselta. Käänsin katseeni Romeon selän taakse. Kyynel vierähti poskelleni. Jehu ei tähän asti ollut lainkaan reagoinut, mutta nyt hän otti askeleen Tonia kohti. Toni ei väistynyt piiruakaan. Pitkän tuskaisen minuutin jälkeen Jehu asteli Tonin ohi suoraan luokseni ja halasi minua. Romeo oli yhä edessämme. En epäröinyt halata Jehua, tämä oli se Jehu, jonka joskus tunsin. Mutta mitä tekisi Aki nyt?
***
- Minulla ei ole mitään syytä kuunnella teidän valheitanne. Onhan Rasmus väkivaltanen, muttei koskaan menisi noin pitkälle.
Aki sanoi jo hieman hiiltyneenä.
- Homoko olet? Kuin puolustelisit poikaystävää.
Tuhahdin ja irrottauduin Jehun otteesta. Olin vihainen ja marssin suoraan Akin eteen. Mies näytti äärimmäisen vihaiselta. Saatoin jo aistia Romeon eleet. Hän oli varmasti kahden tulen välissä, mutta hän sanoi itse joskus, ettei koskaan hyväksyisi joitakin Akin tekoja, vaikka kuinka oli tälle veli. Akin ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Olin varma, että nyt lähtisi vähintäänkin nirri. Aki tarrasi äkisti ranteeseeni.
- Ja nyt sä lähet meidän mukaan.
Vilkaisin olkani yli Tonia. Hänen ilmeensä ei valitettavasti värähtänyt. Jehu otti askeleen jos toisenkin Akin luo.
- Ja sulla ei oo mukaan mitään asiaa, pehmo.
Aki jatkoi kettuilua Jehulle. Jehu ei kuitenkaan välittänyt.
- Kuka tahansa tekisi saman, paitsi ehkä sinä, lakkaa siis viisastelemasta.
Aki kohautti Jehulle hartioita ja kiskaisi minut mukaansa.
- Minä lähden myös.
Kuulin Romeon äänen. En tiedä mitä hänellä oli mielessään, mutta Aki ei estäisi omaa veljeään. Helpotuin.
Istuin taas tuttuun tapaan pakettiautossa. Romeo istui vieressäni. Pidin häntä kädestä, jotta oloni olisi edes vähän turvallisempi. Pääsimme takaisin Akin kämpille. Paikka itsessään toi mieleeni myös hyviä muistoja.
- Ota Susan, ettei se saa päähän pistoa karata. Saattaisi menettää taas kävelytaitonsa.
Lare nappasi minua ranteista ja käänsi käteni selkäni taakse.
- Ja jos sekaannut, et epäile heittää sinua kellariin.
Aki mulkaisi veljeään vihaisesti. Romeo ei vastannut mitään. Lare talutti minut sisään ja suorastaan potkaisi lopulta eteenpäin, kun aloin niskuroida.
- Mennääs suoraan keittiöön.
Aki talutti minua nyt peremmälle keittiöön. Näin miehen istuvan selkä meihin päin keittiössä.
- EI!
Huusin niin kovaa kuin ääntä sain ja yritin luikahtaa takaisin ulos, mutta Aki nappasi hupustani kiinni ja kiskaisi takaisin keittiöön.
- Saasta! Etkö koskaan lakkaa valehtelemasta!
Huusin kun Aki piti minua otteessaan. Mies käänsi katseensa meihin ja aivan kuten arvasin, se oli Rasmus. Hänen kasvoissaan oli mustelmia ja ruhjeita, sekä silmäkulmassa pari tikkiä.
- Sinä se et koskaan opi. Montako kertaa sinua täytyy vielä opettaa?
Rasmus aloitti ja astui lähemmäs minua. Romeo aikoi hyökätä väliin, mutta joku pysäytti hänet. Santeri. En tiedä mistä hän ilmestyi, mutta siinä hän nyt oli ja pian paikalle ilmestyi myös Saku. Rasmus nousi tuolista ja astui lähemmäs. Yllätyksekseni Jehu astui väliin. Aki ei reagoinut heti mitenkään, vaan odotti Rasmuksen käskyjä.
- Pistäkää kellariin, molemmat.
Rasmus käski ja Romeo raahattiin jo väkisin kellariin. Jehu yritti vastarintaa, mutta turhaan, kun vastassa oli Lare, sekä Saku. Molemmat teljettiin kellariin ja nyt vastassani olivat vain isot pojat ilman mitään suojaa. Olin Akille paha vastus. Hän oli suunnilleen mittaiseni, eikä kovin vahva. Riuhdoin lopulta itseni aika helposti irti ja olin raivoissani hyökätä Rasmuksen kimppuun. Santeri nappasi kuitenkin minusta vuorostaan kiinni ja alisti minut kevyesti vatsalleen lattialle. Rasmus kyykistyi alemmas ja siirsi hiukset pois silmiltäni Santerin pidellessä käsiäni kiinni selän takana. Mies istui puoliksi perseeni päällä, etten päässyt lainkaan nousemaan ylemmäs.
- Tappasin sut jos tää maa ois vapaampi. En peru puheitani. Pääset sinulle kuuluvaan paikkaan.
Tuhahdin vihaisesti ja katsoin Rasmusta suoraan silmiin, miten nyt siinä asennossa pystyin.
- Leikitkö oikeasti nyt hengelläsi tietämättäsi?
Rasmus kysyi täysin tyynesti. Käänsin päätäni hieman lisää, jonka jälkeen Santeri tarrasi hiuksistani kiinni.
- Olet säälittävä. Te kaikki olette.
Rasmus tönäisi Santerin pois päältäni ja nosti minut väkivalloin lattialta ylös ja piteli hupparin liepeistä kiinni tiukasti.
- Sinä se et koskaan opi, ettei kannata lähteä leikkimään isojen poikien kanssa. Opetan sinulle vähän tapoja!
Rasmus kaatoi minut takaisin maahan. En vastustellut lainkaan. Rasmus ärsyyntyi äärimmilleen, mitä kovemman tuomion hän saisi, sitä parempi, jollen vain itse menettäisi henkeäni ennen sitä. Totta kai tässä oli riskinsä. Rasmus kiskaisi minua tukasta ja ruhjoi lopulta kasvojani lattiaa vasten. Toisen lyönnin jälkeen suussani maistui veri, sylkäisin lattialle verta ja yritin vain kestää.
- Taistele nyt vastaan! Sitähän sinä haluat!
Rasmus huusi kuin mielipuoli. Jopa Santeri ja Aki siirtyivät kauemmas. Lare ei edes katsonut meihin päin. Jokainen näistä paskiaisista antoi Rasmuksen tehdä minulle mitä mieli. Jokainen heistä pelkäsi tätä miestä. Vaikka kasvoni osuivat lattiaan, jäkitin sen verran vastaan, etten varmasti saisi aivan armottomia mustelmia. Huuleni oli kyllä osittain lävistynyt, siitä olin varma. Lopulta Rasmus luovutti ja irrotti otteensa kokonaan.
- Saatanan lehmä.
Hän tokaisi armottomasti ja vilkaisi minua vielä vihaisesti ja poistui keittiöstä. Nousin käsieni varaan nojaamaan ja vilkaisin Akia. Hänen kauhistunut ilmeensä kertoi kaiken. Santeri ei näyttänyt kovin ällistyneeltä, varmaan nähnyt näitä ennenkin.
- Vieläkö haluat jotain todisteita?
Tuhahdin Akille ja sylkäisin lisää verta suustani. Aki ei sanonut mitään, kääntyi vain ympäri ja tuijotti hetken ikkunasta ulos.
Vaikka tämä kaikki opetti taas lisää ja testasin Rasmuksen herkkiä hermoja, en uskaltanut päästää Jehua ja Romeota kellarista. En kestäisi uutta höykytystä tai sitä, että minutkin suljettaisi sinne. Istuin musiikkihuoneen puolella lepotuolissa viltin alla. Huultani tykytti kokoajan. Yritin kuitenkin parhaani mukaan unohtaa sen. Pian Santeri saapui seurakseni. Hän istuutui minua vastapäätä kädet puuskaan.
- No mitä?
Kysyin töksäyttäen. Minua hämmensi edelleen hänen sokeutensa. Toinen silmä oli hieman elottoman näköinen. Olihan siinä pupilli, mutta senkin väri oli vaurioitunut, kuten iiriksenkin.
- Käski vahtimaan. Olet kuulemma livistävää sorttia.
Naurahdin vain Santerin lauseelle.
- Ihan kuin voisin johonkin täältä lähteä. Saattaisi Rasmus keksiä laittaa minut vaikka kaulapantaan.
Nauroin kovaan ääneen, huultani vihlaisi vielä kovemmin joten lopetin nauramisenkin saman tien.
- Onko se totta, että aiot passittaa Rasmuksen vankilaan?
Santeri uteli. Vilkaisin häntä nopeasti ja mietin hetken mitä vastaisin.
- No se ei vissiin ole sun ongelmas.
Sanoin tyynesti ja nousin tuolista ja lähdin kävelemään muualle. Santeri nappasi tiukan otteen käsivarrestani.
- Älä nyt mee mihinkään. Istu.
Riuhtaisin itseni irti miehen otteesta ja istuin takaisin tuoliin.
- Kai sä ihan oikeesti tajuat, että jos sä lähet siihen, voit päästä hengestäs. Rasmus tekee mitä vaan vapautensa eteen. Et olis ensimmäinen, joka lähtee sen yrityksen takia.
Valahdin varmaan kalpeaksi. Tunsin sen. Vilkuilin muualle, en katsonut Santeria lainkaan silmiin.
- Enkä minä epäile ottaa käskyjä häneltä vastaan. En ole epäillyt koskaan.
Olin siis aivan voimaton heitä vastaan. Miten minun tulisi käymään? Entä Romeon? Tai Tonin… Ryanin… Olin ehkä vähän huolissani myös Jehusta. Nojauduin lopulta takaisin kokonaan tuolin syövereihin.
***
Olin nukahtanut tuoliin ja heräsin jokusen tunnin päästä. Oli hiljaista. Toivoin, että olisin yksin. Nousin tuolista. Santerikin oli lähtenyt ja jättänyt minut yksin, onneksi. Kävelin ulos huoneesta ja vilkaisin ympärilleni. Ketään ei näkynyt. Kävelin kellarin luukulle ja siirsin maton pois sen päältä. Avasin lukon ja luukun. Alhaalla oli aivan pilkkopimeää.
- Romeo, Jehu?
Kysyin hiljaa. Ei vastausta. Tunsin jonkun tarraavan minua hupusta ja joku kiskaisi minut seisomaan, vaikka olin hetki sitten laskeutunut polvilleni.
- Älä yritä. He eivät enää ole siellä.
Rasmus hymyili ja kiskaisi minut mukaansa. Hän ohjasi minut suoraan ulos talosta ja ulkosaunalle. Vastustelin hieman, mutta vältin Rasmukselta enää kertaakaan turpaan saamista.
- Tässä.
Rasmus tyrkkäsi minut suoraan Santerin syliin, joka otti minut nyt otteeseensa.
- Tuo se tänne.
Santeri totteli mukisematta ja tuuppasi minua eteenpäin, en aikonut liikkua, joten mies nosti minut kevyesti kahdella kädellä kynnyksen yli ja kiskoi loppumatkan perässään. Rasmus lukitsi oven takanamme. Näin Jehun ja Romeon istuvan penkeillä kädet selän takana.
- No mitä tää nyt on?
Kysyin epäuskoisena.
- Noh, kehotin heitä joko lähtemään hittoon täältä, tai jäämään tänne sitten pysyvästi. Eivät he kyllä tästä saunarakennuksesta mihinkään lähde kädet sidottuna.
Jehu eikä Romeo sanoneet sanaakaan. Olisin niin mielelläni kuristanut Rasmuksen siihen paikkaan.
- Jehu… Romeo… Lähtekää täältä.
Sanoin hiljaa, jonka jälkeen Santeri löysäsi hieman otettaan.
- Ei varmasti lähdetä.
Romeo sanoi, eikä luonut katsettakaan minuun.
- Kyllä lähdette! Painukaa helvettiin täältä!
Huusin itkukurkussa. Rasmus loi katseen piruilevan virneen kera kaksikkoon. Romeon murhaava katse lävisti varmasti Rasmuksen, mutta mies nousi ja kääntyi selin Rasmukseen, joka irrotti köydet tämän käsistä. Saman teki Jehu. Astuin Romeon eteen ja halasin tätä.
- Olkaa varovaisia, mitä ikinä suunnittelettekin.
Kuiskasin Romeon korvaan niin hiljaa, ettei kukaan muu kuullut sitä. Romeo antoi suukon poskelleni sanoen samalla yhtä hiljaa ’tietenkin.’ Jehuun en varsinaisesti kiinnittänyt suuremmin huomiota. Kaksikko poistui paikalta vähin äänin. Rasmus oli joko todella typerä päästäessään heidät menemään, tai todella viisas. Riippui aivan siitä mitä hän suunnitteli.
- Missäs muuten Aki on?
Rasmus kysyi ja istui pukuhuoneen penkille. Santeri kohautti harteitaan. Ei tosin ollut Larea tai Sakuakaan näkynyt hetkeen.
- Jos ovat fiksuja, lähtivät kävelemään.
Kohautin harteitani. Santeri pakotti minutkin istumaan pukuhuoneen tuolille. Tästä lauseesta Rasmus ei kuitenkaan suivaantunut.
- Ei, vaan me käytiin hoitamassa pari asiaa.
Käännyin katsomaan ovelle. Aki tuli omilla avaimillaan saunatiloihin, samoin Lare ja Saku.
- Toni ja Ryan suunnittelevat jotain. Emme kuulleet kaikkea.
Aki jatkoi.
- Siis tekö siellä jumalauta stalkkasitte sillonkin!
Huusin vihaisena ja hyökkäsin taas Akia kohti. Santeri pysäytti minut kuitenkin hyvin nopeasti.
- No voi voi. Koeta nyt vähän relata tyttö.
Aki virnisti minulle ja silitti poskeani rauhallisesti. Suorastaan puuskutin vihasta. Jossain välissä pidin Akia hyvänä tyyppinä, silloin alkuun, mutta nyt…
- Hyvin tässä käy. Saan mitä haluan. Kuten aina. Tässä tapauksessa sinut.
Rasmus hymähteli ääneen ja nousi penkiltä. Hän asteli vierelleni ja vilkaisi minua vielä virnuillen ja poistui sitten rakennuksesta.
- P*skiainen.
Sanoin vihaisesti. Santeri läimäytti minua kevyesti takaraivolle.
- Suu kiinni. Sievien tyttöjen ei kuulu päästellä tuollaista suustaan.
Mies naurahti. Totta puhuen jopa minua hieman nauratti äskeinen, mutten näyttänyt sitä muille.
Olin ujuttautunut omiin oloihini. Siihen huoneeseen, johon alun perin päädyin saavuttuani Akin kämpälle ensimmäistä kertaa. Yläkertaan. Vierashuoneeseen. Istuin sängyllä ja mietin asioita. En ollut turvassa, mutta tutussa paikassa kuitenkin. Laskeuduin sängyltä ja astelin suoraan alakertaan.
- Menen ulos.
Sanoin Rasmukselle, joka käveli aulan läpi.
- Odota hetki.
Käännyin katsomaan häntä olkani yli ja odotin. Rasmus käveli rauhassa luokseni ja vilkaisi huultani jotenkin ahdistuneen näköisenä.
- Laita tämä illalla päälle. Tänne tulee muutama liiketuttuni. Tai noh… Kyllähän sinä nämä liikeasiat tiedätkin.
Katsoin mustaa mekkoa, jota Rasmus piteli käsissään. Mekko näytti kyllä hyvältä, mutten tiennyt miltä sitten minun päälläni. Mulkaisin Rasmusta hieman oudoksuvasti.
- Miksen voi jäädä pois? Voin hyvin pysyä hiljaa yläkerrassa.
Yritin pyytää toista vaihtoehtoa, mutta siitä tuskin olisi hyötyä.
- Ehei. Ole nyt vain hiljaa ja älä kysele tyhmiä. Käyttäydyt siivosti sen ajan kun syömme ja keskustelemme, saatan palkita sinut myöhemmin.
En pitänyt ajatuksesta. En todellakaan. Mutta oliko minulla vaihtoehtoja? No ei.
Aika vierähti illan puolelle ja siirryin pukeutumaan yläkertaan. Vaihdoin ripeästi mekon päälleni. Ikävä tosiasia oli, että sen helma jäi polvieni yläpuolelle. Siinä ei ollut lainkaan olkaimia, joten poistin rintaliiveistänikin olkaimet. Kaulaani jätin vain korun, jossa roikkui risti. En edes muista sainko sen aikanaan rippikoulusta kenties. Hiukset saivat roikkua vapaasti. Herttinen, miten ne olivat kasvaneet. Ne lepäsivät puolessa selässä tuuheana. Kyllähän minä toisinaan nirsin niitä itse leikkelemällä, kun ei ollut varaa kampaajaan, mutta eivät ne näyttäneet siitä kärsivän. Hätkähdin kun ovi kävi. Rasmus astui huoneeseen. Luojan lykky että olin jo pukeissa.
- EI ollenkaan paha. Mekko myötäilee kivasti vartaloasi.
En vaivautunut edes punastumaan kommentista, en luonut katsettakaan Rasmukseen, tuijotin vain peilikuvaani. Rasmus asteli taakseni. Hengitykseni pysähtyi automaattisesti hetkeksi. Miehen kädet kouraisivat rintojani, samalla hänen suudellessa kevyesti kaulaani. En uskaltanut enää sanoa Rasmukselle mitään vastaan. Olin aivan tajuttoman paniikissa ja jännittynyt.
- Rentoudu, tunne kosketukseni. Siinä ei ole mitään pelättävää.
Rasmus siirsi kätensä vatsalleni ja siitä vielä alemmas hipaisten helman alta häpyäni. Inahdin jotain pienessä pelossa, ettei sama toistuisi uudestaan.
- Relaa nyt vähän.
Rasmus yritti kannustaa, mutta turhaan.
- Rasmus, älä…
Sanoin vaikeroiden ja niellen lauseen lopun. Rasmus naurahti ja irrotti otteensa, hengitin jälleen. Rasmus poistui huoneesta. Nojauduin pöytää vasten käsilläni, jonka ansiosta suruisat kasvoni peittyivät hiusten alle.
Oli ikävä myöntää, että olin helpottunut joidenkin tuntemattomien ihmisten saapumisesta paikalle. Auto hurahti pihaan ja sieltä nousi ylös 5 miestä. Kaikilla oli puvut päällä. Hyvin hinteliä tapauksia kaikki. Paitsi yksi johon kiinnitin huomiota. Hieman lihaksikkaampi tapaus. Täysin sängeksi ajeltu tukka. Hänellä kulki kasvoissaan arpi oikean silmän ulkosyrjällä. Kun olin nähnyt, millaisia ihmisiä oli vastassa, juoksin takaisin yläkertaan ja lukittauduin sinne, en toistaiseksi vielä ollut nähnyt Rasmustakaan, joten olin turvassa. Sain päähäni oudon ajatuksen. Kävelin ääneti ikkunalle ja avasin sen. Eihän se täysin ääneti onnistunut, mutta sinne päin. Kuulin askeleita, Rasmus oli varmasti tulossa hakemaan minua. Yritin nousta paniikissa ikkunalle, mutta mekko hankaloitti asiaa.
- Susan, ala tulla. Tiedän että oot siellä.
Kuulin Rasmuksen äänen. En vastannut, yritin yhä toimia ääneti.
- Susan! Vastaa jumalauta nyt!
Mies alkoi hikeentyä. Menin paniikkiin ja tuijotin pidemmän aikaa ovea selkä avonaiseen ikkunaan päin.
- Noh antaa olla. Santeri, potkase se ovi sisään.
Ja tiesin hyvin, että se ei olisi Santerille mikään este.
***
Muutaman kovan potkaisun jälkeen ovi revähti saranoiltaan irti. Yritin kavuta äkkiä ikkunalle, mutta olin aivan liian paniikissa päästäkseni ulos asti. Sitä paitsi pudotus oli korkeampi kuin olin olettanut. Ilman mitään ennakkovaroitusta Santeri tarrasi käsivarsiini ja kiskaisi minut väkivalloin pois ikkunalta. Hänen mukanaan oli Rasmus, joka lukitsi ikkunan ja laittoi avaimen taskuunsa.
- On sulla otsaa.
Rasmus sanoi olkansa yli ja astui lähemmäs kun Santeri piti minut aloillaan.
- Tästä sä et näin vähällä selviä, mutta se ongelma korjattakoon myöhemmin. Nyt jos et käyttäydy, pääset leikkimään Aten ja hänen kaveriensa kanssa. Sitä tuskin haluat.
Rasmus taputti minua huolettomasti kevyesti poskelle. Santeri käänsi minut Ateksi nimettyä miestä päin.
- Atte, täs on Susan. Susan, Atte.
Rasmus esitteli meidät. En luojan kiitos pystynyt edes kättelemään ollessani Santerin otteessa, en olisi siihen varmaan muutenkaan suostunut.
- Sinäkö se riesa olet? Ei uskoisi.
Atte naurahti ja silmäili minua päästä varpaisiin.
- Kun vaan tietäsit. Noh, ei siitä enää kauaa haittaa ole.
Rasmus ja Atte aloittivat keskustelun, tämän jopa halusin kuulla. He lähtivät kulkemaan kohti alakertaa ja keittiötä. Santeri laski otteensa irti ja kävelin heidän perässään mukisematta.
- Mitä sitten meinasit tehdä?
Atte uteli ja Rasmus vain naurahti.
- No se on sen ajan murhe. Sillä on minulle suunnitelmia, joten edetään vähän niiden mukaan.
Molemmat vaikenivat ja vilkaisivat olkansa yli minua. Eiköhän Atte tiennyt mistä oli kyse.
Pääsimme keittiöön asti. Istuuduimme pöytään. Rasmus istui vasemmalla puolellani. Atte taas Rasmuksen vastapäätä. Hänen loput apulaisensa levittäytyivät pöydän ympärille. Hämmentävää kyllä, mutta Aki tarjoili meille jotakin juotavaa ja pientä naposteltavaa, tosin minä en vaivautunut syömään. Eikä Rasmus, hänellä oli hirveä tarve höpöttää kokoajan.
- … Tosin en tiedä mitä Toni, Ryan ja Romeo nyt suunnittelevat.
Heräsin siihen lauseeseen. Vilkaisin Rasmusta kysyvästi. Mies vilkaisi minua ja laski kätensä paljaalle reidelleni. Olin taas aivan paniikissa.
- Tämän projektin jälkeen tämä nainen on minun.
Rasmuksen käsi kävi haaruksissani asti. Läväytin Rasmusta kädelle voimalla ja nousin pöydästä.
- Luuletko että olen jotenkin OSTETTAVISSA!?
Huusin ja iskin nyrkit pöytään. Samassa kuului järjetöntä meteliä ulko-ovelta. Käännyin katsomaan, mutten nähnyt kunnolla enkä kyllä uskaltanut liikkua mihinkään suuntaan. Rasmus nousi pöydästä ja astui ulos keittiöstä. Yllättävänä käänteeltä Atte nousi myös ylös ja tarrasi minua käsivarsista ja käänsi ne selkäni taakse väkivalloin.
- Mitä helv…!
Olin sanomassa, mutta mies tukki myös suuni kädellään.
- Tämä pelleily loppuu nyt. Susan tänne ni saatte säästää kaikki henkenne.
Kuulin Tonin äänen. Hänen mukanaan oli Ryan, Jehu ja Romeo. Olivatko he hulluja? Tätä joukkoa vastaan tällaisella kokoonpanolla. Rasmuksen kasvoille nousi pirullinen virne. Aten suojelusjoukot astelivat rauhassa Akin perään.
- Ei tämä nyt näin yksinkertaista sentään ole.
Rasmus naurahti ja otti askeleen lähemmäs porukkaa. Näin vain osan tapahtumista. Näin Tonin nostavan vyötäröltään aseen, jonka mies tähtäsi Rasmukseen. Kuulin laukauksen. Hätkähdin. Et tiedä oliko se helpotuksesta. Kuulin Rasmuksen tuskaisen huudon samalla kun mies kaatui maahan.
- Seuraava tulee kalloon. Nyt jumalauta vauhtia.
Toni oli aivan tyyni. Hän oli ampunut Rasmusta polveen. Verta oli levinnyt lattialle samalla kun Rasmus tukki verenvuotoa käsillään ja sotki lattioita lisää. Atte talutti minut kaikkien eteen ja otti käden pois suultani ja kiskaisi päätäni taakse päin. Toni näytti hieman hämmästyneeltä Aten nähdessään. Oliko siihen syynsä? Sitä minä en tiennyt.
- Tapa se. Sillähän tästä päästään.
Rasmus vilkaisi Atteen ja sitten minuun. Romeo oli jo hyökkäämässä lähemmäs, mutta Ryan esti tämän. Katsoin kauhu silmissäni Rasmusta, oliko hän tosissaan. Oliko elämäni viimehetket nyt käsillä?
***
Atte ei tehnyt mitään asian hyväksi. Katsoi vain kysyvästi Rasmusta.
- Kai sinullakin jokin raja on?
Toni kysyi vaimeasti ja osoitti aseellaan yhä Rasmusta. Mies makasi lattialla pidellen polveaan ja tukkien yhä haavaa joka vuosi aivan suoranaan.
- Se raja ylittyi juuri pari minuuttia sitten.
Rasmus vaikeroi ja irrotti otteensa jalastaan ja nousi käsien varaan nojaten ylemmäs.
- Aki. Tee sinä se.
Rasmus käski. Aki oli varmaankin aivan kuset housuissa.
- Tee se!
Rasmus huusi. Aki hätkähti ja astui lähemmäs minua. Olin yhä Aten otteessa. Tärisin pelosta kun tuijotin Akia anovalla katseella.
- Hoida itse omat sotkusi. Murhaajaksi minä en rupea.
Lopulta mies avasi suunsa ja perääntyi askeleen. Rasmus poltti siinä vaiheessa hermonsa. Hän nousi seisomaan jalasta välittämättä ja raahautui luokseni.
- Seis! Jos oikeasti haluat tappaa minut, saat tehdä sen, mutta vain reilulla pelillä.
Sanoin ja yritin riuhtoa itseni irti.
- Päästä se.
Rasmus käski ja Atte irrotti otteensa. Peräännyin heti pari askelta. Nyt oli tilaisuuteni tehdä tästä loppu, mutta en minäkään ollut murhaaja. Minun oli vain löydettävä keino… Keino jolla Rasmus ei koskaan enää näkisi päivänvaloa. Toni laski aseensa ja jäi mielenkiinnolla odottamaan tapahtumakulkua. Rasmuksen jalka valutti verta lattialle, se suorastaan kuvotti minua.
- Noh, ala tulla!
Mies huusi. Tein oman ratkaisuni ja pinkaisin juoksuun kohti ulko-ovea, avasin sen ja pujahdin pihalle.
- Perään!
Rasmus huusi, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään asian eteen. Rasmus raahautui itse perääni, mutta kun mies lopulta pääsi ulos asti, olin minä kadonnut hänen näköpiiristään. Kiipesin seinustan tikapuille ja tein parhaani päästäkseni katolle asti. Asunto oli aivan järjettömän korkea kun vilkaisin olkani yli maahan. Ihmekös tuo kun oli kaksi kerrosta. Harjakatolla oli vaikea seisoa paikoillaan. Laskeuduin istumaan katon reunalle. Olin hetken turvassa. Seurasin Rasmuksen liikkeitä ylhäältä. Ihmettelin miten hän ei nähnyt minun kiipeävän. Muukin porukka siirtyi ulos, mutta pysyttelivät kaukana Rasmuksesta. Rasmus kiskaisi kauluspaidan päältään ja sitoi sen ampumahaavan päälle tiukaksi paketiksi. Verenvuoto tyrehtyi nopeasti.
Rasmus näytti pitkän aikaa toivottomalta ja minä itse mietin seuraavaa siirtoani. Puhelinta minulla ei mekon takia ollut. Mitä hittoa tekisin!? Rasmus kääntyi Tonia kohti, vaikka välimatkaa heillä olikin. Toni nosti aseensa saman tien. Aten porukka pysytteli taaempana ja vältteli Rasmuksen katsetta.
- Luovuta. Sä oot tappanu jo yhen ihmisen… Saat siitä jo tarpeeks ison kakun jos tää paljastuu.
Toni puhui yllättävän rauhallisesti.
- Painu helvettiin. Miks luulet et Susan on saatava hengiltä? Sehän tässä on ollut suurisuuna ja miettinyt kovaan ääneen miten saada minut pois päiviltä kiven sisään. Aki, ala tulla.
Rasmus sanoi ja loi katseensa rastapäähän. Heidän katseensa kohdattuaan, Aki käänsi heti päänsä muualle. Rasmus murahti jotain, en kuullut mitä. Rasmus oli lähdössä ilmeisesti sisälle, kääntymisestä päätelleen, mutta mies kaatui polven pettäessä alta. Hän huusi vihoissaan ja kirosi ilmoille sanoja, joista äiti antaisi selkään. Hän valahti kyljelleen ja siitä selälleen, ennen kuin tajusin, katseemme kohtasivat. Nielaisin. Kuulin oman sydämensykkeeni. Se kiivastui kokoajan. Rasmus piti katseensa, kun hän nousi ylös. Pienen paniikin keskellä otin muutaman raahautuvan konttaavan askeleen taaemmas ollessani polvillani. Rasmus ontui tikapuille ja lähti kipua uhmaten kiipeämään katolle.
***
- Voi v’ttu…
Sanoin ääneen ja nousi varovasti seisomaan. Jos juoksisin, liukastuisin varmasti ja putoaisin. Jos jäisin siihen, vastassa olisi Rasmus. Toisaalta mies tuskin pystyisi kovin kauaa taistelemaan itsekään jalkansa takia. Lopulta Rasmus pääsi katolle. Hänkin nousi seisomaan. Hänen yläkroppansa oli kyllä hyvin treenattu, ei valittamista, mutta tässä kohtaa se oli varmasti vain minulle suuri ongelma.
- Nyt on myöhäistä paeta.
Rasmus hymyili minulle. Veri oli kuivunut kauluspaitaan kiinni. En enää voinut sen takia pahoin.
- Lopetetaan tämä ennen kuin on liian myöhäistä… En halua kenenkään kärsivän.
Yritin puhua rauhallisesti Rasmukselle. Hänen silmissään jokin oli muuttunut. Tietynlainen lasittunut katse, mielipuolinen kiilto silmissä. Rasmus hyökkäsi minua kohti, johon vastasin automaattisesti väistämällä. Kaaduin saman tien. Lähdin ripeästi etenemään kattoa pitkin toiselle puolelle. Onnistuin liikkumaan nelinkontin ihan hyvin, mutta Rasmus pysyi tiiviisti perässäni. Alhaalla iso kööri seurasi tapahtumia kokoajan vierestä.
- Hitto tehkää nyt jotain, kohta joku pääsee hengestään!
Yllätyksekseni se oli Lare joka huusi. Hän jopa kiipesi katolle peräämme. Rasmus ei tuntunut kiinnittävän häneen mitään huomiota. Kukaan muu ei tehnyt tässä kohtaa elettäkään. En voinut Larea estääkään, mutta jos hän olisi viisas, hän olisi kunnioittanut toivettani. Hoitaisin tämän nyt yksin. Laskin sekunteja koko ajan mielessäni. Pelkäsin kokoajan. Rasmus oli hyvin lähellä jo minua, olimme lähellä reunaa.
- Rasmus, lop…!
Lare oli huutamassa, mutta samassa Rasmus kääntyi, tarrasi Larea hupparin liepeistä ja heitti vauhdilla kohti katon reunaa ollen itse samalla polvillaan. Lare ei todellakaan varautunut siihen, eikä mahtanut enää mitään Rasmuksen äkilliselle tempaukselle. Lare jysähti ensin katon reunaan ja putosi sieltä suoraan alas. Kuulin vain kamalan rusahduksen ja tömähdyksen.
- EI! Ei, Lare! Ei!
Huusin itkun sekaista huutoa, mutten uskaltanut edes katsoa alas. Pidin silmiäni kiinni. Kyyneleet tunkeutuivat luomieni välistä väkisin maailmaan. Tunsin otteen ranteessani.
- Nyt lähdet sinä.
Avasin silmäni, kohtasin Rasmuksen katseen.
- Sitten mennään yhdessä.
Sanoin rauhallisesti samalla kun Rasmus työnsi minua alas katolta. Pidin otteeni tiukasti hänen käsivarsissaan. Vilkaisin olkani yli. Olimme tulleet katon toiselle puolelle. Lampi alkoi vain parin metrin päästä talosta, joten tilaisuus minulla oli ja se oli käytettävä nyt. Irrotin otteeni ja riuhdoin itseni irti Rasmuksesta. Nousi seisomaan ja hyppäsin sen enempää harkitsematta kohti lampea. Syteen tai saveen, niin se vain nyt oli. Molskahdin onnistuneesti jalat edellä lampeen. En koskaan ajatellut kuinka syvä se oli, mutta nyt se pelasti henkeni. Tosin Rasmus tuli kaikesta huolimatta perääni. Pian hänkin oli jo vedessä. Nousin pintaan nopeasti ja haukoin henkeäni. En hetkeen nähnyt Rasmusta missään. Hengitykseni oli kiivas. Jostain pulppusi verta pinnalle, ehkä omasta jalastani. Sitä jomotti ja kirveli. Siinä sekunnissa Rasmus kiskaisi minut veden alle ja kietoi kätensä kaulani ympärille. Hänen otteensa oli tiukka ja tarkoituksena varmasti kuristaa minut veden alla. En enää voinut edes itkeä. Pidätin tiiviisti henkeäni. En tajua miten pystyin toimimaan järkevästi siinä tilanteessa. Sekunti sekuntilta olin lähempänä kuolemaa. Näin pinnan, hahmot lammen ympärillä. Vesi värjäytyi punaiseksi. Verta. Suljin silmäni. En enää jaksanut pidätellä hengitystäni. Luovutin. Vesi täytti keuhkojani. Kaikki tunto poistui raajoistani.
Vartti myöhemmin…
Mistä tuli tuo outo tuulen vire? Kuin joku puhaltaisi keuhkoni täyteen ilmaa. Sitä se olikin. Aloin yskiä ja raotella silmiäni. Hengitin. Olin kuivalla maalla. Missä? Näin ensimmäisenä Romeon.
- Helvetti! Sehän on elossa!
Romeo huusi ja kiskaisi minut otteeseensa halaten. En ymmärtänyt mitä oli tapahtunut.
- Rasmus… Se… Minähän… Hukuin…
Mietin ääneen.
- Et ehkä pidä tästä, mutta Rasmus elvytettiin juuri. Hän pääsee sairaalan kautta mielenvikaisten vankilaan. Aki pakeni paikalta. Samoin Atte ja sen porukka.
Toni kertoi. Rupesin hämmästelemään koko tapahtumaa.
- Ja tota… Lare..
Ponnahdin pystyyn kun kuulin nimen. Konttasin miehen vierelle. Hänet oli kääritty huopaan. Hänen kasvonsa näkyivät.
- Susan… Ehdin viel… Näkee sut.
- Mit… Mitenni vielä?
Kysyin hämilläni Larelta.
- Minä lähden täältä tänään. Taistelin vain, että näen sinut hengissä. En antanut ensihoitajien auttaa minua. Olkoon tämä maksuna siitä mitä sinulle tein.
Kyyneleet tulvivat silmiini.
- Larella on pahoja sisäisiä veren vuotoja. On vain ajan kysymys… Lisäksi hänen suuri osa niskanikamistaan on poikki. Hän ei tunne kipua enää.
Romeo laskeutui viereeni istumaan maahan.
- Mut… Ensihoitajat… Miten..?
- Lare pyysi saada hoitaa puhelun. Kukaan ei voi sanoa että sinä olisit passittanut Rasmuksen linnaan.
Romeo jatkoi. Lare pelasti koko porukan ja maksoi siitä hengellään.
- Asiaa puidaan varmasti myöhemmin, mutta Tonin ampuma luotikin menee itsepuolustuksen piikkiin. Sinä olet nyt turvassa.
Romeo sanoi ja valutti itsekin kyyneleen. Tartuin Laren käteen kiinni.
- Lare… Kiitos.
Se tuli suoraan sydämestäni. Puristin hellästi hänen kättään ja pidin siitä kiinni. Loppuun asti. Laren viimeinen kyynel valui poskelle, viimeinen hengen veto pääsi lopulta ilmoille. Viimeistä kertaa mies sulki silmänsä ja pääsi pois kaikesta tuskasta. Painoin pääni miehen rinnalle ja toistin sanoja hyvästi vaimeasti häntä vasten. Toni, Jehu, Ryan ja Romeo kohottivat katseensa taivaaseen. Pilvet antoivat omien tunteidensa valua maahan pisaroina.
***
Muutaman kovan potkaisun jälkeen ovi revähti saranoiltaan irti. Yritin kavuta äkkiä ikkunalle, mutta olin aivan liian paniikissa päästäkseni ulos asti. Sitä paitsi pudotus oli korkeampi kuin olin olettanut. Ilman mitään ennakkovaroitusta Santeri tarrasi käsivarsiini ja kiskaisi minut väkivalloin pois ikkunalta. Hänen mukanaan oli Rasmus, joka lukitsi ikkunan ja laittoi avaimen taskuunsa.
- On sulla otsaa.
Rasmus sanoi olkansa yli ja astui lähemmäs kun Santeri piti minut aloillaan.
- Tästä sä et näin vähällä selviä, mutta se ongelma korjattakoon myöhemmin. Nyt jos et käyttäydy, pääset leikkimään Aten ja hänen kaveriensa kanssa. Sitä tuskin haluat.
Rasmus taputti minua huolettomasti kevyesti poskelle. Santeri käänsi minut Ateksi nimettyä miestä päin.
- Atte, täs on Susan. Susan, Atte.
Rasmus esitteli meidät. En luojan kiitos pystynyt edes kättelemään ollessani Santerin otteessa, en olisi siihen varmaan muutenkaan suostunut.
- Sinäkö se riesa olet? Ei uskoisi.
Atte naurahti ja silmäili minua päästä varpaisiin.
- Kun vaan tietäsit. Noh, ei siitä enää kauaa haittaa ole.
Rasmus ja Atte aloittivat keskustelun, tämän jopa halusin kuulla. He lähtivät kulkemaan kohti alakertaa ja keittiötä. Santeri laski otteensa irti ja kävelin heidän perässään mukisematta.
- Mitä sitten meinasit tehdä?
Atte uteli ja Rasmus vain naurahti.
- No se on sen ajan murhe. Sillä on minulle suunnitelmia, joten edetään vähän niiden mukaan.
Molemmat vaikenivat ja vilkaisivat olkansa yli minua. Eiköhän Atte tiennyt mistä oli kyse.
Pääsimme keittiöön asti. Istuuduimme pöytään. Rasmus istui vasemmalla puolellani. Atte taas Rasmuksen vastapäätä. Hänen loput apulaisensa levittäytyivät pöydän ympärille. Hämmentävää kyllä, mutta Aki tarjoili meille jotakin juotavaa ja pientä naposteltavaa, tosin minä en vaivautunut syömään. Eikä Rasmus, hänellä oli hirveä tarve höpöttää kokoajan.
- … Tosin en tiedä mitä Toni, Ryan ja Romeo nyt suunnittelevat.
Heräsin siihen lauseeseen. Vilkaisin Rasmusta kysyvästi. Mies vilkaisi minua ja laski kätensä paljaalle reidelleni. Olin taas aivan paniikissa.
- Tämän projektin jälkeen tämä nainen on minun.
Rasmuksen käsi kävi haaruksissani asti. Läväytin Rasmusta kädelle voimalla ja nousin pöydästä.
- Luuletko että olen jotenkin OSTETTAVISSA!?
Huusin ja iskin nyrkit pöytään. Samassa kuului järjetöntä meteliä ulko-ovelta. Käännyin katsomaan, mutten nähnyt kunnolla enkä kyllä uskaltanut liikkua mihinkään suuntaan. Rasmus nousi pöydästä ja astui ulos keittiöstä. Yllättävänä käänteeltä Atte nousi myös ylös ja tarrasi minua käsivarsista ja käänsi ne selkäni taakse väkivalloin.
- Mitä helv…!
Olin sanomassa, mutta mies tukki myös suuni kädellään.
- Tämä pelleily loppuu nyt. Susan tänne ni saatte säästää kaikki henkenne.
Kuulin Tonin äänen. Hänen mukanaan oli Ryan, Jehu ja Romeo. Olivatko he hulluja? Tätä joukkoa vastaan tällaisella kokoonpanolla. Rasmuksen kasvoille nousi pirullinen virne. Aten suojelusjoukot astelivat rauhassa Akin perään.
- Ei tämä nyt näin yksinkertaista sentään ole.
Rasmus naurahti ja otti askeleen lähemmäs porukkaa. Näin vain osan tapahtumista. Näin Tonin nostavan vyötäröltään aseen, jonka mies tähtäsi Rasmukseen. Kuulin laukauksen. Hätkähdin. Et tiedä oliko se helpotuksesta. Kuulin Rasmuksen tuskaisen huudon samalla kun mies kaatui maahan.
- Seuraava tulee kalloon. Nyt jumalauta vauhtia.
Toni oli aivan tyyni. Hän oli ampunut Rasmusta polveen. Verta oli levinnyt lattialle samalla kun Rasmus tukki verenvuotoa käsillään ja sotki lattioita lisää. Atte talutti minut kaikkien eteen ja otti käden pois suultani ja kiskaisi päätäni taakse päin. Toni näytti hieman hämmästyneeltä Aten nähdessään. Oliko siihen syynsä? Sitä minä en tiennyt.
- Tapa se. Sillähän tästä päästään.
Rasmus vilkaisi Atteen ja sitten minuun. Romeo oli jo hyökkäämässä lähemmäs, mutta Ryan esti tämän. Katsoin kauhu silmissäni Rasmusta, oliko hän tosissaan. Oliko elämäni viimehetket nyt käsillä?
***
Atte ei tehnyt mitään asian hyväksi. Katsoi vain kysyvästi Rasmusta.
- Kai sinullakin jokin raja on?
Toni kysyi vaimeasti ja osoitti aseellaan yhä Rasmusta. Mies makasi lattialla pidellen polveaan ja tukkien yhä haavaa joka vuosi aivan suoranaan.
- Se raja ylittyi juuri pari minuuttia sitten.
Rasmus vaikeroi ja irrotti otteensa jalastaan ja nousi käsien varaan nojaten ylemmäs.
- Aki. Tee sinä se.
Rasmus käski. Aki oli varmaankin aivan kuset housuissa.
- Tee se!
Rasmus huusi. Aki hätkähti ja astui lähemmäs minua. Olin yhä Aten otteessa. Tärisin pelosta kun tuijotin Akia anovalla katseella.
- Hoida itse omat sotkusi. Murhaajaksi minä en rupea.
Lopulta mies avasi suunsa ja perääntyi askeleen. Rasmus poltti siinä vaiheessa hermonsa. Hän nousi seisomaan jalasta välittämättä ja raahautui luokseni.
- Seis! Jos oikeasti haluat tappaa minut, saat tehdä sen, mutta vain reilulla pelillä.
Sanoin ja yritin riuhtoa itseni irti.
- Päästä se.
Rasmus käski ja Atte irrotti otteensa. Peräännyin heti pari askelta. Nyt oli tilaisuuteni tehdä tästä loppu, mutta en minäkään ollut murhaaja. Minun oli vain löydettävä keino… Keino jolla Rasmus ei koskaan enää näkisi päivänvaloa. Toni laski aseensa ja jäi mielenkiinnolla odottamaan tapahtumakulkua. Rasmuksen jalka valutti verta lattialle, se suorastaan kuvotti minua.
- Noh, ala tulla!
Mies huusi. Tein oman ratkaisuni ja pinkaisin juoksuun kohti ulko-ovea, avasin sen ja pujahdin pihalle.
- Perään!
Rasmus huusi, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään asian eteen. Rasmus raahautui itse perääni, mutta kun mies lopulta pääsi ulos asti, olin minä kadonnut hänen näköpiiristään. Kiipesin seinustan tikapuille ja tein parhaani päästäkseni katolle asti. Asunto oli aivan järjettömän korkea kun vilkaisin olkani yli maahan. Ihmekös tuo kun oli kaksi kerrosta. Harjakatolla oli vaikea seisoa paikoillaan. Laskeuduin istumaan katon reunalle. Olin hetken turvassa. Seurasin Rasmuksen liikkeitä ylhäältä. Ihmettelin miten hän ei nähnyt minun kiipeävän. Muukin porukka siirtyi ulos, mutta pysyttelivät kaukana Rasmuksesta. Rasmus kiskaisi kauluspaidan päältään ja sitoi sen ampumahaavan päälle tiukaksi paketiksi. Verenvuoto tyrehtyi nopeasti.
Rasmus näytti pitkän aikaa toivottomalta ja minä itse mietin seuraavaa siirtoani. Puhelinta minulla ei mekon takia ollut. Mitä hittoa tekisin!? Rasmus kääntyi Tonia kohti, vaikka välimatkaa heillä olikin. Toni nosti aseensa saman tien. Aten porukka pysytteli taaempana ja vältteli Rasmuksen katsetta.
- Luovuta. Sä oot tappanu jo yhen ihmisen… Saat siitä jo tarpeeks ison kakun jos tää paljastuu.
Toni puhui yllättävän rauhallisesti.
- Painu helvettiin. Miks luulet et Susan on saatava hengiltä? Sehän tässä on ollut suurisuuna ja miettinyt kovaan ääneen miten saada minut pois päiviltä kiven sisään. Aki, ala tulla.
Rasmus sanoi ja loi katseensa rastapäähän. Heidän katseensa kohdattuaan, Aki käänsi heti päänsä muualle. Rasmus murahti jotain, en kuullut mitä. Rasmus oli lähdössä ilmeisesti sisälle, kääntymisestä päätelleen, mutta mies kaatui polven pettäessä alta. Hän huusi vihoissaan ja kirosi ilmoille sanoja, joista äiti antaisi selkään. Hän valahti kyljelleen ja siitä selälleen, ennen kuin tajusin, katseemme kohtasivat. Nielaisin. Kuulin oman sydämensykkeeni. Se kiivastui kokoajan. Rasmus piti katseensa, kun hän nousi ylös. Pienen paniikin keskellä otin muutaman raahautuvan konttaavan askeleen taaemmas ollessani polvillani. Rasmus ontui tikapuille ja lähti kipua uhmaten kiipeämään katolle.
***
- Voi v’ttu…
Sanoin ääneen ja nousi varovasti seisomaan. Jos juoksisin, liukastuisin varmasti ja putoaisin. Jos jäisin siihen, vastassa olisi Rasmus. Toisaalta mies tuskin pystyisi kovin kauaa taistelemaan itsekään jalkansa takia. Lopulta Rasmus pääsi katolle. Hänkin nousi seisomaan. Hänen yläkroppansa oli kyllä hyvin treenattu, ei valittamista, mutta tässä kohtaa se oli varmasti vain minulle suuri ongelma.
- Nyt on myöhäistä paeta.
Rasmus hymyili minulle. Veri oli kuivunut kauluspaitaan kiinni. En enää voinut sen takia pahoin.
- Lopetetaan tämä ennen kuin on liian myöhäistä… En halua kenenkään kärsivän.
Yritin puhua rauhallisesti Rasmukselle. Hänen silmissään jokin oli muuttunut. Tietynlainen lasittunut katse, mielipuolinen kiilto silmissä. Rasmus hyökkäsi minua kohti, johon vastasin automaattisesti väistämällä. Kaaduin saman tien. Lähdin ripeästi etenemään kattoa pitkin toiselle puolelle. Onnistuin liikkumaan nelinkontin ihan hyvin, mutta Rasmus pysyi tiiviisti perässäni. Alhaalla iso kööri seurasi tapahtumia kokoajan vierestä.
- Hitto tehkää nyt jotain, kohta joku pääsee hengestään!
Yllätyksekseni se oli Lare joka huusi. Hän jopa kiipesi katolle peräämme. Rasmus ei tuntunut kiinnittävän häneen mitään huomiota. Kukaan muu ei tehnyt tässä kohtaa elettäkään. En voinut Larea estääkään, mutta jos hän olisi viisas, hän olisi kunnioittanut toivettani. Hoitaisin tämän nyt yksin. Laskin sekunteja koko ajan mielessäni. Pelkäsin kokoajan. Rasmus oli hyvin lähellä jo minua, olimme lähellä reunaa.
- Rasmus, lop…!
Lare oli huutamassa, mutta samassa Rasmus kääntyi, tarrasi Larea hupparin liepeistä ja heitti vauhdilla kohti katon reunaa ollen itse samalla polvillaan. Lare ei todellakaan varautunut siihen, eikä mahtanut enää mitään Rasmuksen äkilliselle tempaukselle. Lare jysähti ensin katon reunaan ja putosi sieltä suoraan alas. Kuulin vain kamalan rusahduksen ja tömähdyksen.
- EI! Ei, Lare! Ei!
Huusin itkun sekaista huutoa, mutten uskaltanut edes katsoa alas. Pidin silmiäni kiinni. Kyyneleet tunkeutuivat luomieni välistä väkisin maailmaan. Tunsin otteen ranteessani.
- Nyt lähdet sinä.
Avasin silmäni, kohtasin Rasmuksen katseen.
- Sitten mennään yhdessä.
Sanoin rauhallisesti samalla kun Rasmus työnsi minua alas katolta. Pidin otteeni tiukasti hänen käsivarsissaan. Vilkaisin olkani yli. Olimme tulleet katon toiselle puolelle. Lampi alkoi vain parin metrin päästä talosta, joten tilaisuus minulla oli ja se oli käytettävä nyt. Irrotin otteeni ja riuhdoin itseni irti Rasmuksesta. Nousi seisomaan ja hyppäsin sen enempää harkitsematta kohti lampea. Syteen tai saveen, niin se vain nyt oli. Molskahdin onnistuneesti jalat edellä lampeen. En koskaan ajatellut kuinka syvä se oli, mutta nyt se pelasti henkeni. Tosin Rasmus tuli kaikesta huolimatta perääni. Pian hänkin oli jo vedessä. Nousin pintaan nopeasti ja haukoin henkeäni. En hetkeen nähnyt Rasmusta missään. Hengitykseni oli kiivas. Jostain pulppusi verta pinnalle, ehkä omasta jalastani. Sitä jomotti ja kirveli. Siinä sekunnissa Rasmus kiskaisi minut veden alle ja kietoi kätensä kaulani ympärille. Hänen otteensa oli tiukka ja tarkoituksena varmasti kuristaa minut veden alla. En enää voinut edes itkeä. Pidätin tiiviisti henkeäni. En tajua miten pystyin toimimaan järkevästi siinä tilanteessa. Sekunti sekuntilta olin lähempänä kuolemaa. Näin pinnan, hahmot lammen ympärillä. Vesi värjäytyi punaiseksi. Verta. Suljin silmäni. En enää jaksanut pidätellä hengitystäni. Luovutin. Vesi täytti keuhkojani. Kaikki tunto poistui raajoistani.
Vartti myöhemmin…
Mistä tuli tuo outo tuulen vire? Kuin joku puhaltaisi keuhkoni täyteen ilmaa. Sitä se olikin. Aloin yskiä ja raotella silmiäni. Hengitin. Olin kuivalla maalla. Missä? Näin ensimmäisenä Romeon.
- Helvetti! Sehän on elossa!
Romeo huusi ja kiskaisi minut otteeseensa halaten. En ymmärtänyt mitä oli tapahtunut.
- Rasmus… Se… Minähän… Hukuin…
Mietin ääneen.
- Et ehkä pidä tästä, mutta Rasmus elvytettiin juuri. Hän pääsee sairaalan kautta mielenvikaisten vankilaan. Aki pakeni paikalta. Samoin Atte ja sen porukka.
Toni kertoi. Rupesin hämmästelemään koko tapahtumaa.
- Ja tota… Lare..
Ponnahdin pystyyn kun kuulin nimen. Konttasin miehen vierelle. Hänet oli kääritty huopaan. Hänen kasvonsa näkyivät.
- Susan… Ehdin viel… Näkee sut.
- Mit… Mitenni vielä?
Kysyin hämilläni Larelta.
- Minä lähden täältä tänään. Taistelin vain, että näen sinut hengissä. En antanut ensihoitajien auttaa minua. Olkoon tämä maksuna siitä mitä sinulle tein.
Kyyneleet tulvivat silmiini.
- Larella on pahoja sisäisiä veren vuotoja. On vain ajan kysymys… Lisäksi hänen suuri osa niskanikamistaan on poikki. Hän ei tunne kipua enää.
Romeo laskeutui viereeni istumaan maahan.
- Mut… Ensihoitajat… Miten..?
- Lare pyysi saada hoitaa puhelun. Kukaan ei voi sanoa että sinä olisit passittanut Rasmuksen linnaan.
Romeo jatkoi. Lare pelasti koko porukan ja maksoi siitä hengellään.
- Asiaa puidaan varmasti myöhemmin, mutta Tonin ampuma luotikin menee itsepuolustuksen piikkiin. Sinä olet nyt turvassa.
Romeo sanoi ja valutti itsekin kyyneleen. Tartuin Laren käteen kiinni.
- Lare… Kiitos.
Se tuli suoraan sydämestäni. Puristin hellästi hänen kättään ja pidin siitä kiinni. Loppuun asti. Laren viimeinen kyynel valui poskelle, viimeinen hengen veto pääsi lopulta ilmoille. Viimeistä kertaa mies sulki silmänsä ja pääsi pois kaikesta tuskasta. Painoin pääni miehen rinnalle ja toistin sanoja hyvästi vaimeasti häntä vasten. Toni, Jehu, Ryan ja Romeo kohottivat katseensa taivaaseen. Pilvet antoivat omien tunteidensa valua maahan pisaroina.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti