Pelastus

Istuin pelkääjän paikalla autossa, jota Adam ajoi. En vilkaisuutkaan häneen päin vaan istuin vaiti. Adamkaan ei sanonut mitään koko matkan aikana.

Olimme perillä.
- Tuut sä mukaan?
Kysyin lopulta rauhallisesti, kun istuimme vielä autossa.
- Tulen.
Olihan se arvattavaa, mutten kuitenkaan estänyt Adamia.
- Oota.
Adam sanoi ja vilkaisin häntä olkani yli. Taas Adam sytytti röökin ja jouduin odottamaan.
- Onks sun pakko?
Kysyin hieman vihaisesti.
- Mihi sul on jatkuva kiire? Anna mun pitää kiinni elämän pienistä iloista.
En osannutkaan vastata Adamille mitään. Vaikenin ja odotin, että hän oli polttanut tupakan loppuun. Kun hän oli valmis, lähdimme sisään vankilaan. Ryan oli eri linnassa kuin Dimitri. Kaupunki oli iso, ja siellä oli kaksi vankilaa. Ryan oli vielä tutkintavankeudessa. Pääsimme sisään ja meitä vastaan tuli heti virkailija.
- Hei. Saammeko tavata Ryan Whiten?
- Toki. Seuratkaa minua. Vierailuaikaa on vielä paljon jäljellä.
Mukavan oloinen virkailija sanoi ja saattoi meidät Ryanin luokse. Virkailija päästi meidät Ryanin huoneeseen. Kun näin Ryanin, juoksin heti hänen luokseen ja halasin. Ryan halasi takaisin.
- Sain kirjeesi, mutten voinut jättää tulematta.
Ryan hymyili pienesti minulle vastauksena.
- Niin vähän arvelinkin.
Adam jäi nojailemaan seinään eikä tuntunut kiinnittävän mitään huomiota meihin.
- Mikä tilanne siellä on?
Ryan kysyi ja istuutui sängyn reunalle.
- Alex ja Rasmus on pidätetty... Dimitri haluaa et mä jotenkin vapautan sen tai mut tapetaan. Rasmus ja Alex pääsee jotenki vapaiks jos Dimitrikin vapautetaan.
Ryan ei sanonut mitään. Katsoi vain jonkin aikaa ja käänsi sitten katseensa pois.
- En luottas Dimitrin sanaan. Ei oo mitään takeita et se järjestää Rasmuksen ja Alexin vapaalle. Se pelaa aina omaa etuaan eikä ikinä pidä lupauksiaan.
Yllättävää. Dimitri oli siis myös Ryanin mielestä paskiainen, kuten moni muukin oli jo painottanut.
- Mitä mä teen?
Kysyin epätoivoisesti Ryanilta. Adam vilkaisi siinä vaiheessa meitä ja irrottautui seinästä.
- Sun täytyy saada jotenki se Dimitri vapaaks, mut viedä jotain mitä se haluaa. Sit se saattaa pitää sanansa. Vaihtokauppoja kannattaa aina yrittää.
Tuo oli totta. En tosin keksinyt mitään sillä hetkellä.
- Kauan sä joudut istumaan?
Kysyin Ryanilta.
- En tiedä vielä. Oikeudenkäynti on ensiviikolla.
Ensi viikkoon oli siis odotettava, ennen kuin selviäisi enemmän.
- Mut Ryan... Mä en halua erota... Mä rakastan sua.
Ryan oli vaiti. Tilanne oli hankala.

- Kyl mä sen ymmärrän. Enkä mäkään haluais mut kai sä käsität et saatan joutua istumaan pitkääkin.
Ryan sai lopulta suunsa auki.
- Tottakai mut en anna sen haitata. Mä en lähde sun viereltäs mihinkään.
Olin päättänyt niin ja halusin olla Ryanin kanssa, kävi miten kävi. Mutten voinut pakottaa häntä jatkamaan. Päätös oli Ryanin.
- Hyvä on.
Onnekseni Ryan sanoi lopulta. Ryan nousi sängyltä ylös ja halasi minua. Sen hetken muistan aina.
- Minäkin rakastan sinua.
Se oli totisesti ihanaa kuultavaa.
- Noniin, eiköhän lähetä.
Adam tokaisi kesken kaiken. Vilkaisin häntä hieman vihaisesti.
- Mä tuun taas käymään.
Lupasin ja suutelin Ryania vielä hyvästiksi. Lähdimme Adamin kanssa pois vankilasta. Istuimme autossa.
- Sinuna en rakentelis pilvilinnoja teidän tulevaisuudelle.
Adam naurahti ja käynnisti auton.
- Haista vittu.
Sanoin tyynesti enkä edes katsonut Adamiin päin. Adam nappasi minua taas tukasta kiinni, käänsi kasvoni väkisin hänen suuntaansa ja katsoi vihaisesti.
- Ja sinä... Lopetat tuon pään aukomisen. Ettei minun tarvitse käyttää voimakeinoja.
- Ja etkö sä osaa mistään muusta mua repiä ku tukasta, päästä irti!
Kivahdin vihaisesti takaisin. Adam irrotti otteensa ja lähti liikkeelle. Laitoin turvavyön kiinni ja pidin kädet puuskassa koko matkan. Kumpikaan ei sanonut mitään matkan aikana. Pääsimme Tonin pihaan. Pihalla seisoi porukkaa enemmän kuin olin odottanut. Näin Maxin, Tonin, Romeon ja Carlin, sekä 2 hahmoa, joiden selät olivat meihin päin. Tosin tuon tukan tunnistaisin missä tahansa... Alex... Ja toinen oli varmasti Rasmus.

- Mitä...?
Adam aloitti ja minä pinkaisin autosta ulos ennen kuin Adam kerkesi tekemään mitään. Juoksin koko porukan luo ja katsoin ällistyneenä Alexia ja Rasmusta.
- Mitä helvettiä te täällä teette?
Oli ensimmäinen kysymykseni kaksikolle.
- No ompa mukava nähdä suakin.
Alex naurahti. Rasmus oli vaiti. Näin Maxin ilmeestä, ettei Alexin ja Rasmuksen saapuminen ollut odotettu.
- Miten helvetillä te pääsitte vapaaks?
Adam kysyi ja vaikutti hyvin hermostuneelta.
- Kun ei oo näyttöö niin ei oo näyttöö.
Rasmus sanoi lopulta ja vilkaisi minua. Hänen katseensa oli kaikkea muuta kuin ystävällinen
- Ja jos palataan siihen, miks me alunperin päädyttiin koko sontaan...
Rasmus jatkoi ja nappasi minua hupparin liepeistä kiinni.
- Hei rauhotu! En mä teitä sinne passittanu!
Huusin Rasmukselle, joka tosin piti otteensa tiukasti.
- Mut jos sä et ois alkanu pelleillä Dimitrin kanssa, tätä sotkua ei olis koskaan syntyny.
Katsoin Rasmusta epäuskoisena.
- Jos sä et olis vieny multa vapautta, mä olisin jossain muualla helvetin onnellisena.
Rasmus irrotti toisen kätensä hupparini liepeistä ja läväytti minua poskelle avokämmnellä.
- Rasmus!
Romeo huusi ja aikoi tulla väliin, mutta Toni esti.
- Älä oo hullu.
Toni sanoi vaimeasti. Minua sattui. Mutten sanonut silti mitään. Katsoin vain tyynesti Rasmusta. Sanoin aiemmin, että valitsisin ennemmin Rasmuksen ja Alexin, kuin Dimitrin. Mutta enää en ollut varma.
- Eiks tärkeintä oo nyt et te ootte vapaita?
Yritin rauhoitella Rasmusta sanoin. Rasmus katsoi minua hetken vihaisesti, mutta irrotti lopulta otteensa.
- Kai se on. Mites Dimitri?
Rasmus kysyi ja katsoi taas minua.
- No se yritti kiristää mua, mut ei enää pysty koska te ootte vapaita.
Samassa Max ja Adam lähtivät pois paikalta ja ajoivat pois Tonin mailta.
- Ne menee varmasti Dimitrin luo....
Romeo sanoi ja katsoi erkanevia ajovaloja.

Heikkous

Pitkän tovin jälkeen Adam ja Max myöntyivät siihen, että kolmikko otettiin mukaan. Menisimme varmasti tapaamaan taas Dimitriä vankilaan, joten en lähtenyt sinne vain Adamin ja Maxin kanssa. Nousimme kaikki autoon ja matkasimme suoraan vankilalle. Päädyimme samaan huoneeseen kuin viimeksikin, eikä taaskaan vartijoita näkynyt huoneessa. Dimitri istui vastapuolelle typerä hymy naamallaan. Minä istuin tuoliin ja nostin luurin korvalleni.
- Sä valehtelit.
Oli ensimmäinen lauseeni miehelle. Dimitri naurahti.
- En. Enhän minä tehnyt mitään. Alaiseni hoitivat homman.
- Sama asia.
Tiuskaisin vihaisesti. Jos lasi ei olisi ollut välissämme, olisin varmasti kuristanut Dimitrin.
- Homma on nyt tämä... Sinulla ei hirveästi ole valinnan varaa. Jos nimittäin haluat vielä nähdä Rasmuksen ja Alexin.
En nyt tiennyt halusinko nähdä heidät, mutta parempi vaihtoehto sekin olisi kuin Dimitri.
- Entäs Ryan?
- Sille minä en voi valitettavasti mitään. Alaiseni eivät ilmiantaneet häntä.
Mulkaisin Dimitriä vihaisesti.
- Miks mä uskosin sanaakaan siitä mitä sä sanot?
Romeo ja Toni aikoivat sanoa jotain, mutta vaikenivatkin saman tien.
- Koska sulla ei oo mitään muuta enää jäljellä.
Tuokin oli totta. Puristin käteni nyrkkiin tiukasti ja mietin hetken sanonko mitään typerää.
- Mitä meidän pitää tehdä?
- Korjaan, sun pitää tehdä.
Dimitri keskeytti minut ja odotti.
- Niin mitä?
Jatkoin vihaisena ja aloin jo oikeasti hermostua.
- Sä järjestät mut täältä vapaaksi.
Katsoin Dimitriä epäuskoisena.
- No miten sä luulet et mä sen teen?
- Se on mulle aivan sama, keksi jotain. Ja kun mä oon vapaa, järjestän myös Alexin ja Rasmuksen vapaaksi.
Katsoin Carlia.
- Se olin minä joka järjesti sinut vankilaan, ei Susan.
Dimitri vilkaisi myös Carliin.
- Olisihan se pitänyt arvata. Saat maksaa velkasi auttamalla Susania.
Nyt me vasta liemessä olimmekin.

- Adam ja Max pitävät huolen siitä, ettette pääse karkaamaan.
Dimitri hymyili ja sulki luurin. Nousin vihaisesti tuolista ylös ja olin jo lähdössä huoneesta, kun Adam tarrasi käteeni, taivutti sen selkäni taakse ja otti toisella kädellä tukastani kiinni ja talutti vielä lasin eteen. Luin Dimitrin huulilta sanat: Jos epäonnistut...
Ja käsimerkin kurkun auki viiltämisestä. Adam päästi minut tämän jälkeen irti. Tässä sitä taas oltiin. Adam ja Max lähtivät mukaamme ja pitivät huolen siitä, että emme pääsisi pakenemaan.

Adam poltti ulkona vielä tupakan ennen kuin lähtisimme takaisin Tonin luo. Vilkaisin Carlia. En tiennyt olinko hänelle vihainen siitä, että tämä oli ilmiantanut Dimitrin, koska sotku oli nyt vain pahentunut ja kaikkien kohtalo oli vaakalaudalla. Etenkin omani.
- Mitä?
Carl kysyi ja katsoi minua.
- Sano sinä se. Mitä helvettiä me tehdään!?
Polkaisin jalkaani. Adam ja Max vilkaisivat minua, mutta eivät kommentoineet kiukunpuuskaani.
- Kyllä me jotain keksitään.
Toni sanoi ja yritti rauhoitella. Hän laski kätensä olkapäälleni, mutta läimäytin Tonin käden pois olkapäältäni ja tuhahdin vihaisesti.
- Me? Mun henkihän se tässä on uhattuna. Jumalauta jos mä en saa Dimitriä vapaaks ni mut tapetaan.
Olisin voinut itkeä. Olin todella peloissani.
- Susan... Mulla olis yks ehdotus... Se tuhoo mun loppuelämän, mut jos se saa sut pelastettua, mä voisin miettiä sitä.
Carl jatkoi ja minä kiinnostuin kyllä, mistä oli kyse.
- Jos mä otan syyt...
En ollut uskoa korviani.
- Mut tajuut sä et sä istusit varmaan loppu elämäs vankilassa?
Ihmettelin ja katsoin pitkään Carlia.
- Sittenpähän olen maksanut virheestäni...
Vaikenin. Se kyllä pelastaisi minut, muttei ollut takeita pääsisikö Dimitri silti vapaaksi. Viranomaiset olivat varmasti alkanut tutkia Dimitrin taustoja.
- En mä tiedä onks se hyvä idea....
Toni aloitti kun kukaan ei sanonut mitään.
- On se. Oikeudenkäynti oli  jo, te ette olleet siellä. Se hoidettiin nopeasti koska Dimitri oli tutkintavankeudessa. Jos mä kerron vannoneeni väärän valan, mä joudun linnaan ja Dimitri pääsee vapaaksi. Otan kaiken harteilleni.
En osannut sanoa mitään. Carlin elämä olisi kirjaimellisesti tuhottu. Ansioitunut lääkäri... En voinut estää Carlia jos hän halusi niin tehdä, mutten voinut kannattaa ajatusta.
- Lähetää menee.
Adam sanoi ja tumppasi röökinsä. Nousimme mukisematta autoon ja ajoimme takaisin Tonille.

Istuimme keittiössä. Kukaan ei sanonut mitään. Adam istui apupöydällä ja pyöritteli veistä käsissään taitavasti edes takaisin tappaakseen aikaa. Vilkuilin vuoroin kaikkia ja huokaisin syvään.
- Mä lähden tapaamaan Ryania.
Sanoin äkisti, jonka jälkeen Adam iski veitsensä pöytään pystyyn.
- Ja et tasan lähde.
Adam sanoi ja laskeutui pöydältä lattialle.
- Ja mitenhä sä sen luulet estäväs? Lähe mukaan jos noin paljon kuumottaa.
Sanoin vihaisesti ja nousin pöydän äärestä ja löin käteni pöydän kanteen.
- Hyvä on.
Adam sanoi rauhallisesti, irrotti veitsen pöydästä ja laittoi sen takaisin vetolaatikkoon. Yllätyin Adamin rauhallisuudesta. En provosoinut häntä vaikka oletin niin.
- Mennään.
Sanoin ja lähdin ulko-ovea kohti.
- Susan... Selviit sä?
Romeo kysyi vielä. Vilkaisin häntä olkani yli ja sitten Adamia.
- Selviän.
Lähdimme Adamin kanssa tapaamaan Ryania.