Viimeinen varoitus on annettu

- Älä ole typerä. Tietysti teidän puolella. En koskaan kääntyisi rakastamaani naista vastaan.
Ryan sanoi vain kaiken tarvittavan ja vaikeni. Rasmus nousi pois hänen päältään ja vilkaisi minua kun makasin yhä lattialla Alexin alla.
- Päästä se.
Alex totteli heti käskyä ja päästi minutkin vapauteen. Nousimme Ryanin kanssa suht samaan aikaan ylös.
- Mitä me nyt tehdään?
Kysyin rauhallisesti ja olin hieman varautunut jos Rasmus hyökkää vaikka uudestaan.
- Jos me paetaan, me kuollaan... Jos me jäädään tänne me varmaan kuollaan...
- Entä Toni? Ja Sky?
Kysyin ja Rasmus pysyi yhä yllättävän rauhallisena.
- Sky on ulkomailla emmekä tunne häntä. Tonille voimme kyllä soittaa.
Rasmus otti sen heti asiakseen ja lähti puhelin kourassa ulos.

Olimme odottaneet Alexin, Romeon ja Ryanin kanssa puoli tuntia kun Rasmus tuli takaisin sisälle.
- Toni tulee tänne, mut yksin. Tää käänne tapahtu niin nopeesti ettei ollu mitään jakoa saada niitä apujoukkoja mukaan. Me kuollaan kaikki.
Rasmus oli ehkä pessimistinen, mutta toisaalta hän ajatteli tilannetta realistisesti.
- Kai se Tonikin on tyhjää parempi.
Sanoin hiljaa enkä edes vilkaissut enää Rasmukseen.
- On tietysti. Susan, sä oot tarkka-ampuja...
- Joo mut hei älä ees kuvittele. Mä en tapa ketään enää.
Sanoin heti Rasmukselle vastaan.
- Sul ei taida olla vaihtoehtoja. Sä teet niinku sulle sanotaan.
- No ihan yks hailee.
Sanoin vihaisesti ja lähdin hakemaan Dragunov sniperiä. En muistanut edes minne sen jätin, mutta löysin sen pitkän etisnnän jälkeen aitasta. Kiipesin sen kanssa katolle ja asetin sen sinne odottamaan savupiipun katveeseen, ettei kukaan näkisi sitä.
- Susan, tuutko alas mul on asiaa.
Ryan huhuili ja nostin käteni merkiksi, että tulisin kyllä hetimiten alas. Laskeuduin varovasti tikkaat ja Ryan oli minua vastassa.
- Valitettavasti mä vähän pelkäsin tätä... Dean ei ikinä ole kovin vilpitön. Enkä anna hänelle tätä ikinä anteeksi. Jos sinun on pakko, ammu Dean jos hän on Dimitrin mukana. Ja jos ne ylipäätään tulee tänne.
Olin pitkään vaiti. Lopulta nyökkäsin hänelle, vaikka mielummin Ryan saisi hoitaa itse sotkunsa. Kuljetin nyt asetta kokoajan mukanani ja olin varautunut aivan kaikkeen. Jokainen meistä oli hermostunut ja varuillaan. Rasmus yritti puhelimitse tavoittaa vuoroin Deania ja Dimitriä. En tiedä, halusiko Rasmus vielä keskustella asioista ja haukkua Deanin pystyyn vai oliko hän vain muuten hädissään. Olimme siirtyneet sisätiloihin miettimään jatkosuunnitelmaa.

Pari tuntia Dimitrin puhelun jälkeen, joku koputti oveen. Otin vaistomaisesti aseeni esille.
- Avataaks me?
Kuiskasin niin hiljaa kun osasin.
- Sen on oltava Toni. Dimitri ei koputtais.
Rasmus sanoi huolettomasti ja meni avaamaan oven. Seurasin häntä ja olin nostanut aseen jo tähtäämään ovea. Rasmus avasi sen ja Tonihan sieltä tuli. Huokaisin syvään ja laskin aseeni.
- Pakko sanoo, vaikka tiedättekin jo... Te ootte isossa kusessa.
Toni sanoi ensimmäisenä astuessaan sisään.
- Kiitos kannustuksesta. Sinuna laittaisin vaan vaihtoehtoja pöytään.
Rasmus murahti takaisin ja sulki oven Tonin jälkeen.
- Ei teil oo oikein vaihtoehtoja. Pakeneminen on nyt typerin vaihtoehtonne. Odottaisin Dimitriä. Se on ainoa keino, jolla voitte ehkä vielä neuvotella lisää aikaa. Mut siis mulla meni nyt ohi et miten Dean liittyy tähän?
Toni kääntyi katsomaan vuoroin minua ja Rasmusta.
- Dean katos, ku Dimitri soitti. Ja joltakin se kai oli tietoja meistä saanut. Ja vielä hyvin tuoreina. Joten...
- Dean on petturi. Ja jokainen tietää mitä pettureille tehdään.
Rasmus keskeytti minut ja vaikutti vihaiselta jo mainitessaan Deanin nimen. Dean oli aina ollut vähän omissa oloissaan elävä ja hyvin hiljainen, huomaamaton. Kukaan ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota hänen toimiinsa, vaikka selvästi olisi pitänyt. Elimme pitkään valheessa ja siinä uskossa että olimme turvassa, vaikka Dean oli varmasti tiennyt Dimitristä ja meistä alusta asti.
- Miten Dean edes päätyi teidän seuraan?
- Se oli kuulemma ite kusisessa tilanteessa ja lupas näyttää meille uuden turvapaikan jos sai tulla mukaan..
Vastasin Tonille hieman apeasti.
- Ja te pölvästit ette yhtään enempää kysyneet taustoja?
Toni tuskasteli. Rasmus oli hykkäämässä Tonia kohti, mutta minä menin väliin. Molemmat käteni olivat Rasmuksen rintakehällä. Rasmus nojasi käsiini jonkin verran, mutta jaksoin pidellä hänet niillä sijoillaan.
- Pois tieltä.
Rasmus ärähti minulle. Pyöräytin päätäni kielteisesti, mutten sanonut mitään. Rasmus tuijotti vain minua kun puolustin Tonia.
- Toni haluu vaan auttaa... Älä tee mitään typerää.
Sanoin rauhallisesti Rasmukselle, joka siirtyi lopulta askeleen taaemmas.
- Dimitri saattaa suostua neuvotteluun kun mä oon paikalla. Mut en oo tietenkään varma. Painotan sanaa saattaa.
- Miks hitossa sä vaikuttaisit millään tavalla sen tekemisiin?
Rasmus oli pinna kireällä. Kuulin sen hänen äänensävystään.
- Koska se tietää mun kontakteja. Ja koska en suostunut työskentelemään sille.
Dimitri oli siis yrittänyt myös Tonia alaisekseen.

Toni ja Rasmus jatkoivat keskustelua yllättävän asiallisesti. Istuin Alexin ja Ryanin kanssa pöydän ääreen. Romeo nojasi apupöytään ja tuijotti ikkunasta ulos.
- Millon se Dimitri siis soitti teille? Kauanko täst on aikaa?
Sen kerkesi Toni kysymään, kun Romeo irrottautui ikkunasta.
- Dean laskeutuu pihatietä tänne päin. Kävellen.
Romeo sanoi kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulivat.
- Nyt se petturi saa maksaa tästä.
Rasmus sanoi ja oli jo lähdössä ulos. Alex nousi äkkiä tuolista ja meni ystävänsä esteeksi.
- Älä helvetissä mene sinne. Mä luulen, et se ei todellakaan ole yksin.
Alex sai Rasmuksen pysäytettyä. Romeo seurasi ikkunasta Deanin liikkeitä. Ketään muuta ei näkynyt missään.
- Miks hitossa se tulee takasin..?
Toni hämmästeli ja siirtyi Romeon luo ikkunan äärelle.
- Alex, ota sun ase. Mennään ulos.
Alex haki aseensa omasta huoneestaan ja latasi sen valmiiksi. Minä menin Alexin ja Rasmuksen mukana ovelle. Rasmus avasi oven ja astuimme kaikki ulko-oven porrastasanteelle. Omakin aseeni oli ladattu. Lopulta koko porukka tuli ulos ja kaikki odottivat mitä Deanilla oli sanottavaa.

- Rasmus, sun on nyt parempi totella.
Dean aloitti keskustelun hyvin uhkaavasti. Rasmus ei pitänyt hänen hyökkäävästä tyylistään.
- Ja mitähän sä luulet mahtavas meille?
Rasmus vastasi uhkauksella uhkaukseen.
- Antakaa Susan Dimitrille niin te saatte mennä.
Dean varmaan vitsaili. Ajattelin. Katsoimme Rasmuksen kanssa toisiamme hetken.
- Miks Dimitri haluais Susanin?
- Koska se on asia, jolla sua voi satuttaa kaikista eniten.
Rasmus vaikeni. Hän ei enää edes vilkaissut minuun. Toinen puoli minusta olisi halunnut huutaa Deanin sanojen pitävän paikkansa, toinen, viisaampi puoleni oli hiljaa.
- Miks Dimitri laittoi asialle juoksupoikansa, eikä tullut itse?
Toni kysyi hieman ivaillen. Dean napsautti sormiaan, jonka jälkeen metsän pimennosta ilmestyi miehiä näkyviin. Jokaisella heistä oli ase mukanaan. Olisin voinut pyörtyä siihen paikkaan. Elin keskellä elämäni pahinta painajaista. Ryan asettui taakseni seisomaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Lopulta Dimitri astui itsekin näkyviin ja laskeutui kaikessa rauhassa pihatietä alas. Hänellä oli pitkä valkoinen keppi mukanaan, jolla hän tunnusteli maata jalkojensa alla.
- Luulin, että tämä olisi ollut haasteellisempaa, mutta tämähän kävi kuin tanssi.
Max ja Adam olivat Dimitrin molemmin puolin ja hänen takanaan oli vielä neljä miestä. Dimitri puhui taas.
- Piilopaikkanne on nyt paljastunut. Ja teidän tienne pää on tässä, jollette toimi juuri kuten minä sanon. Viimeinen varoitus on annettu.

Sotku

Olin nukkunut yön levottomasti. Vaikka mikään ei varsinaisesti ollut huonosti, olin silti huolissani jostakin koko ajan. Ryan nukkui vieressäni sikeästi, vaikka itse olin ollut hereillä jo tovin. Nousin jalkeille ja hiivin keittiöön. Näin Rasmuksen puhelimen lojuvan apupöydällä. Otin sen käteeni. Se oli päällä. Mieleeni juolahti, ettei Tonille vielä oltu soitettu. Avasin näppäinlukon ja aloin etsiä Tonin numeroa.
- Mitä sä luulet tekeväs?
Säikähdin tavattomasti, kun Rasmus kiskaisi puhelimen kädestäni itselleen ja ilmestyi kuin tyhjästä luokseni.
- Mä ajattelin et soitan Tonille ja kerron eilisestä.
Vastasin mitään kiertelemättä.
- Se asia on jo hoidossa. Hoidin sen eilen kun sä olit jo nukkumassa.

- No nii varmaa...
Sanoin hieman närkästyneesti ja nojasin käsilläni apupöytään. Rasmus siirtyi taakseni. Nyt oli jälleen pysyttävä rauhallisena ja antaa hänen koskea. Rasmus nosti kätensä hartioilleni ja hieroi niitä kevyesti. Se tuntui hyvältä. En ollut koskaan käynyt hierojalla, vaikka varmaan pitäisi. Olin aina hyvin jumissa hartioistani. Pian Rasmus kuitenkin lopetti ja laski kätensä selkääni pitkin takamukselleni puristaen kevyesti. Käännyin ympäri Rasmuksen edessä ja katsoin häntä silmiin nyt noin 20cm päästä. Rasmuksen kädet olivat yhä takamuksellani. Rasmus suuteli minua. En vastustellut. Suutelin häntä takaisin ja esitin mukana. Yläkerrasta kuului kolahdus. Rasmus lopetti heti ja vilkaisi portaiden suuntaan ja irrottautui minusta. Jäin nojaamaan yhä apupöytään, mutta nyt selkäni oli pöytää kohden. Vilkaisin vielä Rasmusta, joka pujahti ulos kun Ryan ja Romeo astelivat alakertaan. Ryan jatkoi matkaa suoraan kahvinkeittimen luo. Romeo näytti hieman salamyhkäiseltä ja hän katselikin ympärilleen muutamaan kertaan.
- Susan... Mä tiedän mitä peliä te pelaatte ja mä oikeesti pelkään et tää ei tuu päättyy hyvin.
Romeo oli kyllä oikeassa. Hän pelkäsi syystä. Mutta nyt oli käytettävä kaikki keinot.
- Jos tää paljastuu ni... Ainakin ollaa yritetty kaikki keinot paeta.
- Mä vaan pelkään että tässä keinossa on sun henkes panttina. Tai Ryanin.
Tiesin senkin, mutten voinut enää perääntyä. Olin jo lähtenyt vaaralliseen leikkiin ja minun oli leikittävä se loppuun. 

Siirryimme kaikki ulos hörppimään aamukahvia. Ainoa, joka ei heti ollut seurassamme oli Alex. Myöhemmin hänkin ilmestyi ja toi uutisia.
- Toni tulee tänään taas käymään täällä.
- Mitä miks?
Kysyin heti perään häneltä ja käännyin katsomaankin häntä. 

- Rasmus oli sopinu. Nii sori Rasmus, vastasin sun luuriis ku näin et Toni soitti. Se kysy vaan et monelt se voi tulla. Se lähti ajaa saman tien.
- Tuleeks Jehu?
Rasmus esitti jatkokysymyksen.
- Ei. Toni tulee täl kertaa yksin.
Jäin heti miettimään syytä. Ehkä se ei kuulunut minulle. 

Aikaa oli kulunut tunnin verran, kun Toni lopulta ilmestyi paikalle.
- Kertosiksä heti alkuun, miks Jehu ei tullu?
Rasmus uteli heti alkuun. Totta puhuen se tieto kiinnosti minuakin.
- Se pelkää Dimitriä. Kuten Akikin ja jättäytyi pois. Olemme kyllä yhteyksissä, mutta Jehu ei halua Dimitristä vihollistaan.
Jokainen tuntui pelkäävän Dimitriä jollakin lailla ja kaikki pakenivat häntä omalla tavallaan.
- No entä sä sitten?
Alex kysyi ja varmaan oletti, että Tonikin pelkäisi.
- Minulla ei ole syytä pelätä. Sain nimittäin tietooni, että muutama vanha tuttuni ja alaiseni voivat auttaa. Lisäksi yksi heistä tuntee Skyn. Sky on kaikkien kaartien ylipäällikkö. Alemmat kaartit eivät varsinaisesti palvele häntä, mutta kunnioittavat ja pitävät arvossa. Sky asuu vielä kuukauden verran Englannissa ja muuttaa sitten takaisin tänne. En tiedä miksi hän lähti ulkomaille. Saan varmaan lisätietoja kun tapaan tuttavani.
- Montako sait avuksi?
- 4.
Toni vastasi Rasmuksen kysymykseen.
- Työtä pelkäämättömiä. He tietävät kyllä kuka Dimitri on, mutta tulevat silti avuksi.
Muutamakin apujoukkoon liittyvä henkilö auttoi tässä kohtaan. Ehkä meillä paloi taas pieni toivon kipinä.
- Voinks mä jutella hetken Tonin kanssa kahden?
Kysyin äkisti ja vilkaisin Rasmukseen. Hän sen varmaan päättäisi. Hetken hän näytti mietteliäältä ja tuijotti minua pidemmän tovin. Lopulta hän vilkaisi muuhun porukaan ja nyökkäsi taloa kohti. Kaikki menivät sisälle, paitsi minä ja Toni. Nappasin Tonia kädestä kiinni ja kiskoin tämän mukanani aitan portaille. Varmistin vielä ettei ketään varmasti näkynyt missään.
- Toni, mä oon tehny jotain tosi typerää.
Toni kääntyi katsomaan minua heti kun oli istuutunut portaille.
- Mä oon antanut Rasmukselle sen mitä se haluaa. Eli huijaan sitä suoraan sanoen. Valehtelen. Siinä toivossa että pääsisin pakoon, jos hän luottaa minuun tarpeeksi.
Toni oli vaikean näköinen eikä osannut hetkeen sanoa mitään. Hän näytti hyvin mietteliäältä.
- Siis sä.. Susan, kai sä tajuat et jos sä jäät kiinni jotakin kautta... Rasmus voi tehdä susta silppua. Tai jostakin sun läheisestä. Ihan vaan kostoks.
- Se oli oikeastaan alunperin Ryanin idea.
- Miksei Ryan tajunnut kertoa riskejä silloin? Todella ajattelematonta.
Olihan Toni tavallaan oikeassa. Olin todella syvässä suossa ja vajosin kokoajan kohti pohjamutia.
- Ja nyt sä et voi jättää tätä leikkiä kesken. Sä oot kyllä saanut ittes sellaseen soppaan et en ole ihan hetkeen toista samanlaista nähnyt.
- Toi lohdutti tosi paljon...
Sasnoin sarkastisesti.
- Kunhan se Dimitri saadaan hitoille tästä kuviosta, autan sut seuraavaks pakoon.
- Ei ole ihan helppo homma. Tapoin vahingossa Aten ja yhden Dimitrin alaisen.
- Siis mit..?
Toni keskeytti lauseensa. Eikö hän ollut kuullut kummastakaan tapauksesta. En muistanut kerroinko edes Aten kohtalosta.
- Sillä lailla. Seuraava ongelma onkin jos saan sut pois täältä, Rasmus vielä antautuu ja paljastaa sun osuuden asiaan ja istut kakkua Rasmuksen kanssa.
Tuotakin olin miettinyt. Kukaan ei tiennyt miten tämä tulisi päättymään.
- Yritetään silti pitää lippu korkeella.
Mies jatkoi vielä ja silitti poskeani rauhallisessti ja hymyili minulle.
- Kiitos, Toni.
Sanoin ja jaksoin jopa hieman hymyillä Tonille takaisin. Lopulta hurmuri poistui taas luotamme ja arki jatkui.

Myöhemmin iltapäivällä pelasimme Alexin kanssa korttia keittiössä. Hän oli löytänyt kortit jostakin huoneen lipastosta. Eihän piilopaikassa hirveästi ollut tekemistä, joten tämä oli hyvää ajanvietettä. Pelasimme paskahousua. Olin jo voittanut 4 peliä ja Alex yhden. Kuudes oli kesken ja minä olin taas voitolla.
- Oot sä pelannu paljonkin korttia? Must tuntuu et en millään meinaa pärjätä.
Alex naurahti ja iski ässän kurkon päälle ja kaatoi pöydän kortit.
- Tää peli on ihan arpapeliä. Tottakai taktiikka vähän auttaa, mutta loppujen lopuksi kortit ratkasee.
- Ne tuntuu ratkasevan nykyään aika paljon.
Rasmus keskeytti keskustelumme ja istui pöydän ääreen.
- Ottakaa mut mukaan seuraavalle kierrokselle.
Alex vain nyökkäsi hyväksyvästi ja jatkoimme pelin loppuun. Minä voitin taas. Jaoin kortit meille kolmelle ja sain hyvät aloituskortit. Lätkimme vuoron perään kortteja pöytään. Käytin kaiken mahdollisen taktiikkani, mitä nyt tässä pelissä sitä pystyi ylipäätään käyttämään. Loput porukasta käveli keittiöön seuraamaan peliä. Voitin jälleen. Toisena pelistä pääsi ulos Rasmus ja Alex hävisi.
- Gah. Mä en kyllä enää pelaa.
- Oot huono häviäjä.
Naurahdin Alexille, joka kyllä naurahti takaisinkin.
- Voi olla, mut sut on mahdotonta voittaa!
Minulla oli ollut tuuria matkassa.
- Riippuu kai vähän lajista. Ammunta ja korttipelit ainakin menee, mutta entä kaikki muu?
Rasmus vihjaili ja käännyin katsomaan häntä.
- Mikä muu..?
Rasmus oli vastaamassa, mutta hänen puhelimensa alkoi soida ja tilanne keskeytyi.
- Dimitri.
Rasmus sanoi meille ja vastasi puhelimeen tervehtimällä.
- Kamaa ei ollut tarpeeksi. Luulitteko saastaiset nulikat, että kanssani voi lähteä soitellen sotaan ja vielä pelleillä? Olen varoittanut teitä muutamaan otteeseen ja nyt mittani on täysi.
- Hei venaaha nyt! Kai tästä voi neuvotella!
Rasmus yritti jotenkin hyvitellä ja rauhoitella.
- Älkää unta nähkö. Pelailkaa vain korttia, kun vielä voitte.
Puhelu sulkeutui.
- Mistä helvetistä se ties...?
Rasmus aloitti ja vilkaisi porukkaan. Minäkin tajusin heti mitä Rasmus ihmetteli.
- Missä Dean on?
Alex hämmästeli ja etsi katseellaan miestä, mutta Dean oli kadonnut.
- Ei jumalauta..
Rasmus nousi pöydästä ja hyökkäsi suoraan Ryanin kimppuun. Ryan kaatui selälleen maahan ja löi kovan kuuloisesti päänsä lattiaan. Rasmuksen polvi oli Ryanin rintakehällä. Ryan näytti siitäkin huolimatta rauhalliselta.
- Tiedätkö sä tästä jotain!?
Rasmus huusi minkä ääntään sai.
- Kuulen vähemmälläkin, en tiedä.
Minä menin tönimään Rasmusta pois Ryanin kimpusta, mutta turhaan. Rasmus ei tuntunut liikkuvan mihinkään suuntaan.
- Alex, ota Susan ja vie se pois.
Vilkaisin olkani yli Alexia, joka asteli luokseni ja nappasi minua molemmista käsivarsista kiinni.
- Ei! Lopeta! Päästä!
Huusin ja yritin potkia Alexia. Tämän jälkeen Alex kaatoi minutkin lattialle selälleen, istui lantioni päälle kevyesti ja tukki toisella kädellä suuni.
- Nyt rauhotut. Ja lopetat sen huutamisen ja meuhkaamisen.
Tilanne oli kääntynyt aivan päälaelleen ja mitä ilmeisimmin Dean oli jo häipynyt koko tontilta.

Yritin vain irrottautua Alexin otteesta, enkä edes kuullut Rasmuksen ja Ryanin keskustelua.
- Susan nyt jumalauta rauhotu!
Alex ärähti todella vihaisesti. Pysähdyin niille sijoilleni ja tuijtoin Alexia kauhu silmissäni.
- ... Ja mä luulen et Dean on voinut kokoajan työskennellä Dimitrille. En oo koskaan luottanu siihen.
Kuulin Ryanin sanovatn Rasmukselle.
- Eikä sulle tullu pieneen mieleen kertoa tätä meille? Jumalauta Dean tietää tän paikan ja se voi johdattaa Dimitrin tänne!
Rasmus huusi ja minä todellakin pelkäsin. Inhosin huutamista muutenkin.
- Se on riski nyt.
Ryan pysyi täysin rauhallisena. Minä itkin, mutta olin rauhoittunut Alexin alla. Alex oli ottanut kätensä pois suuni edestä ja odotti Rasmukselta käskyä. Romeo pysyi erossa koko kahakasta ja seurasi sivusta. Olin kiitollinen, ettei hän puuttunut asiaan. Häntä olisi vain satutettu.
- Rasmus, mitä me tehdään?
Alex kysyi ja vilkaisi häneen.
- Mä en todellakaan tiedä. Porukkaa voi olla jo matkalla tänne... Me ei päästä pakoon.
Rasmus kuulosti ahdistuneelta ja huolestuneelta.
- Ja nyt sun on aika valita, kenen puolella sä oot.
Rasmus kääntyi taas Ryanin puoleen ja jäi odottamaan tältä vastausta.

Tehtävä

Heräsin vasta seuraavana päivänä. Aurinko oli jo korkealla joten kello oli varmasti jo paljon. Nousin istumaan ja venyttelin. Olin väsynyt, vaikka olin nukkunut ties kuinka monta tuntia. Tukkani oli aivan sekaisin ja olo oli hieman kuin tiejyrän alle jäänyt. Olin nähnyt koko yön painajaisia, mutten enää muistanut millaisia. Nousin sängystä ja hipsin alakertaan. Vilkaisin ensimmäisenä kelloa seinällä. Se näytti kahta päivällä. Olin siis nukkunut todella paljon. Yritin selvittää tukastani pahimmat takut pois käsin samalla kun aloin valmistelemaan kahvia. Dean asteli keittiön läpi ja oli ilmeisesti matkalla yläkertaan, kun pysätyin hänet.
- Dean! Oota.
Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua odottavasti.
- Oot sä nähny Rasmusta?
- Se meni varmaa treenaamaan aittaan.
Treenaamaan? Miten hän siellä treenaisi. Kiitin Deania ja odotin kahvin tippumista vielä hetken. Join kupillisen ja lähdin ulos. Astelin suoraan aittaan. Aitassa oli 2 ovea. Oikeanpuoleinen oli auki. Astuin sisään ja näin Rasmuksen katon rajassa. Hänen jalkansa olivat kattoparrun yli koukussa ja hän roikkui siis ylösalaisin ja teki vatsalihaksia kattoa kohti.
- Rasmus?
Rasmus ei lopettanut treenaamistaan.
- No mitä?
En hetkeen sanonut mitään. Nyt oli tilaisuuteni. Vaikka Rasmus antoi minun olla Ryanin kanssa, oli tämä paras tapa korjata luottamusta. Muistan mitä Ryan sanoi. Ja jos halusin Rasmuksesta eroon samoin kuin Dimitristä, minun oli tehtävä myös asioita, joita en halunnut. Koska en vastannut Rasmukselle mitään, hän otti käsillään kiinni kattoparrusta ja laskeutui alas. Hänellä ei ollut paitaa päällään. Rasmuksenkin vartalo alkoi näyttää vähän enemmän treenatulta. Alkujaan hän oli ollut hyvinkin normaalikokoinen. Oli hänellä silti voimaa tallessa.

Astuin lähemmäs Rasmusta ja katsoin häntä päästä varpaisiin muutaman kerran ja joka kerran jälkeen siirryin askeleen lähemmäs. Rasmus ei perääntynyt vaan jäi odottamaan mitä seuraavaksi tekisin. Nostin oikean käteni hänen rintakehälleen ja työnsin Rasmusta seinää kohden. Kun hänen selkänsä osui sileään puuseinään, hän nappasi kiinni minua olkapäistä. Pelkäsin jo, että Rasmus torjuu minut, mutta päin vastoin. Hän käänsi minut selkä seinää vasten ja suuteli. Rasmus oli täysillä mukana, kuten oli tarkoituskin. Suutelin häntä takaisin. Rasmus potkaisi oven kiinni ja se naksahtikin samalla suoraan lukkoon. Rasmus nosti käteni seinää vasten ranteista kiinni pitäen. Olin jättänyt hupparini huoneeseeni, joten toppi päällä yläkropassani oli paljon paljastakin pintaa. Rasmus suuteli kaulaani ja painautui aivan minuun kiinni. Samaan aikaan minusta tuntui niin väärältä ja toisaalta taas tämä oli paras keino päästä lähemmäs Rasmusta ja kauan etsittyä luottamusta. Kun hän lopulta irrotti otteensa ranteistani, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja raavin kevyesti hänen selkäänsä. Rasmus otti topin pois päältäni ja avasi rintaliivieni lukon selkäpuolelta ja tiputti nekin pois pelistä. Nahkahousut kiskaisin itse pois jalastani, samoin alushousut. Rasmus jatkoi suutelua kun avasin hänen tummien fakkutyylisten housujen vyön ja napit. Kiskaisin housut alas ja Rasmus astui niistä pois. Nyt oli aivan turhaa enää perääntyä. Miehen kädet kävivät ensin selkäpuolellani ja sen jälkeen hyväilemässä rintojani. Aitassa ei ollut sänkyä, ei tuoleja, ei pöytää... Joten homma hoidettiin seisaaltaan. Nojasin seinään kun Rasmus painautui minua vasten ja työntyi rauhallisesti sisääni. Tuntui oudolta olla Rasmuksen käsissä omasta tahdosta, eikä väkisin vain huumattuna. Rasmus osasi kyllä hommansa vaikka pienessä mielessäni halusinkin tilanteesta pois. Rasmus kiusasi minua tahallaan ja vetäytyi välillä kokonaan pois sisältäni ja suuteli kaulaa. Kun olin lähellä huippua, Rasmuskin lakkasi kiusaamasta.
- Älä... Vaan.. Lopeta..
Sanoin hengästyneenä ja painauduin niin tiukasti kiinni Rasmukseen kuin vain voin. Pääsimme huippuun hyvin samaan aikaan. Rasmus joutui pitelemään minua pystyssä jonkin tovin ennen kuin pysyin pystyssä omin jaloin. Rasmus ei ollut sanonut sanaakaan koko aikana. Ehkä ihan hyvä. En olisi varmaan osannut vastata hänelle mitään. Kun taas palasin takaisin maan päälle, puin alushousut ja nahkahousut jalkaani, sekä laitoin rintaliivit. Rasmus laittoi housut jalkaan ja painautui vielä takaa päin paljasta selkääni vasten omalla paljaalla ylävartalollaan, siirsi hiukset pois korvani luota ja kuiskasi:
- Hyvä tyttö.
Sen sanottuaan Rasmus poistui aitasta. Puin ripeästi loput vaatteet päälleni ja siirryin ulos. Istuuduin aitan rappusille. Rasmus oli juuri astumassa taloon, kun Ryan tuli häntä vastaan. Rasmus hymähti Ryanille voitonriemuisan näköisesti. Esitykseni meni siis täydestä! Ryan käveli luokseni, katsoi minua hetken tajuttuaan mitä oli tapahtunut ja näytti kysyvältä.
- Onnistuiko?
Ryan kysyin kuiskaten. Nyökkäsin hänelle. Minusta tuntui, että petin Ryania. Toisaalta taas Ryan itse ehdotti tätä alunperin, joten en kantanut syyllisyyttä. Ehkä Rasmus alkaisi nyt luottaa minuun täysin ja saisin molemmat projektit etenemään.
- Helvetin hyvä. Se näytti niin omahyväseltä että tajusin heti. Ja Susan. Älä kanna syyllisyyttä. Tää on paras keino.
Ryan puhui edelleen hiljaa. Nyökkäsin hänelle ja nousin seisomaan ja halasin. Rasmus ei välittänyt siitä, vaikka olin Ryanin kanssa. Ehkä hän kuvitteli olevansa minulle ykkönen, tai että Ryan ei tietäisi mitään.
- Mä en kyl käsitä vieläkään ihan et miten tää hyödyttää?
Ryan hymähti minulle ensin vastaukseksi.
- Kun Rasmus luottaa tarpeeks, se saattaa päästää meidät, tai sut yksin käymään jossain. Ja sä voit järjestää kaikki vapaiks. Rasmus kompastuu aina omaan nokkeluuteensa.
Ryan kertoi ja ehkä minun tehtäväni oli nyt luottaa ja uskoa Ryanin sanaan.
- Entä jos se esittää?
Sitä ei Ryankaan ollut ajatellut. Sitähän emme voineet tietää. Kaikki selviäisi varmasti ajallaan. Rasmus oli omalla tavallaan hieman typerän yksinkertainen ja teki outoja ja vaarallisia valintoja, mutta toisinaan hän osasi peittää jälkensä erittäin hyvin.

Kello tuli 18 illalla. Meidän oli lähdettävä Alexin kanssa pian, ettemme varmasti myöhästyisi. Laitoin kaman laukkuuni ja nappasin aseen vyölleni tuttuun tapaan hupparin alle piiloon. Koko porukka oli kokoontunut pihalle kun olimme lähdössä. Vilkaisin ensin Rasmusta ja sitten Ryania. Epäröin lähtöä todella paljon. Dimitri oli kiero, emmekä voineet olla varmoja siitä mitä hän suunnitteli. Rasmuksen kasvoilla oli tyytyväinen virne ja Ryanilla oma totinen itsensä. Nousimme Alexin kanssa pyörän kyytiin. Katsoin kokoajan Ryania, kun laskin mustan visiirin kasvojeni eteen.  Enää en voinut perääntyä. Alex ei kysynyt olinko valmis vaan lähti matkaan rauhallisesti. Tarrasin vaistomaisesti kiinni hänen vyötäröstään. Olimme ajaneet jo puoli tuntia. Tosin rauhallisesti, kulutimme vain aikaa.
- Mä todella toivon et me selvitään tästä ehjin nahoin.
Alex huusi pyörän pitämän metelin seasta.
- Alex, mein on pakko! Ja me selvitään. Ku uskotaan!
Vastasin hänelle ja yritin valaa luottamusta ja varmuutta molempiin. Kello oli 18.56, kun saavuimme vanhaan satamaan. Jätimme pyörän piiloon pressutetun suuren veneen taakse. Etsimme katseellamme Dimitrin mainitsemaa huvipurtta. Lopulta löysimme sen. Pursi kökötti laiturin päässä. Se oli vanha ja hylätty.
- Ei näy ketään.
Sanoin hiljaa. Ylitsemme lensi lokki, joka päästi kamalan äänen kidastaan. Säikähdin aivan valtavasti ja nappasin Alexin käsivarresta kiinni.
- Noh. Nössö. Se oli lokki.
Alex naurahti.
- Miten sä voit olla noin rento?
Kysyin ja pidin yhä Alexin kädestä kiinni.
- Hei en mä tälläst ekaa kertaa tee. Rauhotu nyt,
Alex pyäshtyi kun olimme purren luona. Kello oli tasan 19.00, kun näimme tummiin pukeutuneen hahmon laiturin toisessa päässä. Pysyin hieman Alexin taka-alalla ja olin yhä tarrautuneena häneen kiinni.
- Alex, Susan?
Hahmo lausui nimemme. Nyökkäsimme samaan aikaan.
- Olen yksi Dimitrin avustajista. Saitte varmaan ohjeet puhelimitse?
Minua helpotti jo se, että henkilö puhui eikä vain olla möllöttänyt.
- Kyllä. Tässä on amfetamiinit.
Sanoin ja otin laukustani paketin ja ojensin sen miehelle. Hänen kasvonsa oli peitetty huivin kanssa. Näimme vain silmät. Mies antoi meille rahat ja kiitti. Hän poistui. Oliko tehtävä oikeasti näin helppo. Odotimme jonkin aikaa, ennen kuin menimme hakemaan pyörän ja lähdimme takaisin piilopaikkaan.

Matka taittui paljon kovempaa vauhtia takaisin. Olimme pienessä hujauksessa taas turvallisesti 'kotona,' Rasmus, Ryan, Romeo ja Dean olivat vastassa.
- Hyvin hoidettu. Dimitri soitti äsken ja kiitti. Ja kehui sinun suoraa asennetta.
- Siis miten..?
Olin kysymässä Rasmukselta kun jäin miettimään.
- Mitä mietit?
Alex kysyi ja kääntyi minua päin.
- Me ajettiin tänne varmaan alta puolen tunnin takasin... Ei ihan nopeusrajotuksien mukaisesti... Oliks Dimitri kuitenkin jossaki satamassa? Jos se on kuullu jotain mun asenteesta.. Tuskin se hyypiö siitä olis mitään kertonut.
- Älä nyt oo vainoharhanen. Dimitrihän sano ettei tuu paikalle.
Rasmus sanoi ja kääntyi lähteäkseen sisälle.
- Mitä jos tää on testi?
Rasmus kääntyi katsomaan minua uudestaan ja näytti mietteliäältä.
- Ei ole mahdottomuus ja jos tää testi oliskin, se selviäis meille kyllä aikanaan. Yritetään nyt vaan jatkaa arkea.
Yritin vain hyväksyä tilanteen ja nyökkäsin Rasmukselle vastahakoisesti.

10 000!

Kymppitonni täynnä! Kiitos teille rakkaat lukijat tästä!

Sekaannusta ja meteliä

- Mun on pakko ettiä Alex. Sille pitää kertoo.
Pinkaisin tuolista ylös ja juoksin pihalle. Koska hän ei ollut ryystämässä kahvia, oletin, että löydän hänet pihalta. Ja niin löysinkin. Alex oli tuttuun tapaan huoltamassa pyöräänsä. Ilmeisesti ninja ei ollut saanut pahempia osumia kaatumisen johdosta.
- Onks se pyörä kunnossa?
- Pientä laittamista vaille. Ihme kyllä se ei menny paskaks ku kaaduitte sen kanssa. Johan tää tarvii kohta päästää eläkkeelle kun tällä ryysätään millon mihinkin.
Alex naurahti eikä vilkaissutkaan minuun päin.
- No laita se sit kuntoon. Mein pitää nimittäin olla sun kanssa huomenna vanhassa satamassa kello 19.00
Alex pudotti jakoavaimen kädestään ja käänsi päänsä niin äkisti minua päin, että oli vähällä niksauttaa niskansa.
- Siis mitä?!
Alex kysyi todella hämmentyneenä ja nousi ylös pyörän vierestä.
- Dimitri soitti. Oletettiin tottakai et se haluu sinne mut ja Rasmuksen. Mut se sanoki mut ja sut. Sun on pakko suostua.
- Toivoin todellakin, että olisin voinu välttää tän. Dimitri on viimenen ihmine täs mestassa jonka kans haluan olla tekemisissä.
- Alex, sun on pakko suostua.
Anelin, vaikkei se kuulunut tapoihini. Vilkaisin olkani yli Rasmusta, joka pyöri pihalla edestakaisin puhuen puhelimessa.
- No.. Joo. Mut vaan sun takias. En haluis et säkään oot Dimitrin kans tekemisissä. Mitä mein pitää tehdä?
- Joku Dimitrin välittäjistä tulee meitä tapaamaan. Viedään vaan lasti sille. Ei muuta.
Se kuulosti yksinkertaiselta. Oliko se sitä? Siitä emme voineet olla varmoja.
- Kuulostaa liian helpolta, sano mun sanoneen. Mä laitan kuiteki ninjan kuntoon. Älä oo huolissas.
Luotin Alexin sanaan ja palasin takaisin sisälle.

- Alex oli vähän tolaltaan.
Sanoin Romeolle, joka yhä istui pöydän ääressä.
- En ihmettele yhtään. Mä oon helvetin huolissani et jotain tapahtuu. Taas.
- En mäkään enää tiedä mitä täs pitäs tehdä. En ikinä ois uskonu et sanon tän, mut annan ennemmin Rasmuksen riistää mun vapauden, kuin et alkaisin Dimitrin alaiseksi pysyvästi.
Romeo pudisti päätään.
- Ei sekään hyvä vaihtoehto ole, mut varmasti helpompi kuin tämä.
Istuin Romeon viereen.
- Kohta on varmaan vielä isompi helvetti irti.
Nojasin Romeon olkapäähän. Hän nosti kätensä hartioideni yli ja halasi siis toisella kädellään minua.
- Kyl me tästä selvitään. Kama vaan ei riitä kauheen pitkäks aikaa. Sitä on varmaan sen ver vielä, et saatte tän hoidettua. Mut mä veikkaan et mein on käännyttävä veljeni puoleen.
- Suostuuks Aki auttaa meitä vielä?
- Veikkaan et suostuu. Koska näin sen ei tarvii itse olla tekemisissä Dimitrin kanssa.
Romeon puheissa oli perää. Aki ei halunnut olla Dimitrin kanssa missään tekemisissä, joten hän auttaa varmasti. Dimitri ei kysele meidän kaman alkuperää.
- Mut mein varmaa kannattaa ottaa Akiin yhteyttä vasta tän reissun jälkeen.
- Niin ja sitä paitsi..
- Noni, nyt pitäs tänki homman olla selvä.
Rasmus keskeytti Romeon lauseen paukahtamalla sisälle.
- No mitä se Toni sano?
Kysyin ja vilkaisin myös Romeoon, joka ei jatkanut kesken jäänytttä lausetta.
- Se käy tänään kattomas sen paikan ennakolta.
En tiennyt mitä hyötyä siitä olisi, mutta Toni varmasti tiesi mitä tekee.
- Mut onks mun pakko lähtee Alexin kanssa? Seki oli hemmetin epävarma ja jos se paljastaa koko jutun.
Rasmus asteli tuolini luo, selkänojan taakse. Hän nappasi hiuksistani kevyesti kiinni ja taivutti päätäni taakse päin ja katsoi minua nyt ns väärinpäin.
- Mitä sä teet? Sattuu!
Kivahdin, mutta pidin käteni pöydässä kiinni.
- Ymmärrä nyt, me ei pullikoida tässä vaiheessa Dimitriä vastaan.
- Mut ei tää voi mennä näin.
Sanoin epätoivo äänestäni paistaen.
- No sä voit ottaa aseen mukaas, jos se yhtään tuo sulle turvallisempaa oloa, mut sä et nosta sitä vyöltäs missään vaiheessa.
- Täs on yks pikku ongelma. Mun Ase jäi Sinne auton takapenkille missä mua ja teitäkin kuskattiin.
Rasmus naurahti. En nyt ymmärtänyt mitä hauskaa tässä oli.
- Sun ase on Alexilla. Kun me noustiin siihen autoon, Alex huomas sen heti takapenkillä ja tunnisti sun aseekses. Se laitto sen vaivihkaan piiloon ja on varmaan edelleen sillä.
Huokaisin helpotuksesta. Lopulta Rasmus päästi irti ja vilkaisi Romeota. Romeo nousi tuolilta ja lähti. Sitä Rasmus ilmeisesti odotti.
- Ja nyt, sä meet käymään suihkussa ja sen jälkeen me puhdistetaan se haava kunnolla.
Rasmus käski. Nousin vähin äänin tuolista ja kipitin suihkun puolelle.

Lukitsin oven perässäni ja heitin vaatteet pois. Istuin suihkupenkille ja avasin siteen jalastani. Jälki oli todella julman näköinen ja vuosi verta vieläkin hiukan. Astuin suihkun alle ja valutin vettä koko vartalolleni. Pelkkä vesi kirveli jalassani inhottavasti, mutta suljin silmäni ja turrutin kivun veden kanssa ja uskalsin pestä saippuallakin. Vältin kuitenkin saippuan joutumista haavaan. Kun olin peseytynyt, suljin suihkun ja kuivasin suurimman osan tukastani ja kietaisin pyyhkeen ympärilleni. Aijoin laittaa nahkahousut ja hupparin kyllä päälleni, mutten tajunnut ottaa muita puhtaita vaatteita. Ainoa vaihtoehto oli hiipiä niitä hakemaan. Avasin oven ja vilkaisin näkyikö ketään lähettyvillä. Ei näkynyt joten hipsin kohti huonettani, Pääsin puoleen väliin portaita kun Rasmus keskeytti minut.
- Susan.. Tuu ekan käymää keittiössä.
Ajattelin ensin jatkaa matkaani, mutta muutin mieleni ja menin pyyhe ympärilläni keittiöön.
- Istu alas niin hoidetaan se haava.
Rasmus oli tuonut jo puhdistusaineen ja puhtaan sideharson. Istuin tuolilla ja pidin reiteni tiiviisti kiinni toisissaan. Rasmus valutti puhdistusainetta haavalle ja hoiti puhdistuksen todella varovasti. Se ei sattunut yhtään. Annoimme haavan hetken kuivua, jonka jälkeen Rasmus laittoi siihen jonkin sortin lapun joka imisi vuotavan visvan ja veren itseensä. Kun harsoa alettiin laittaa, minun oli pakko hieman levittää jalkojani. Rasmus laittoi harson juuri sopivalle tiukkuudelle. Kun hänen kätensä kosketti sisäreittäni, värähdin automaattisesti. Toivoin, ettei Rasmus olisi kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta hän keskeytti harson laitoin ja vilkaisi minua. Naamani oli varmaan tulipunainen. Katsoin aivan muualle ja välttelin Rasmuksen katsetta. Kun ei saanut huomiota, hän siirsi kätensä mitään varoittamatta pyyhkeeni alle ja hiveli sisäreisiäni vain kiusallaan. Yritin pitää naamani peruslukemilla, mutta painoin vaistomaisesti silmäni tiukasti kiinni.
- Rasmus.. Lopeta.
Sanoin lopulta epävarmasti ja Rasmus jatkoi siteen laittamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun hän lopulta oli valmis, pinkaisin ylös tuolilta ja juoksin suoraan yläkertaan ja puin alusvaatteet päälleni, kiskaisin hupparin niskaan ja nahkahousut jalkaani ja jäin tuijottamaan kuvaani peilistä. Kysymyksiä sateli päähäni. Epävarmuus kalvasi mieltäni. Harjasin tukkaani suoraksi. Se kuivui samalla hyvää tahtia. Lopulta heittäydyin hetkeksi makaamaan sängylleni ja mietin taas kaikkea tapahtunutta. Kukaan ei tiennyt miten asiat tulisivat päättymään. Menettääkö vielä joku henkensä, mitä Dimitrille tapahtuu? Pääsenkö koskaan.. Vapaaksi? Olin juuri sulkemassa silmiäni, kun Alex ilmestyi huoneeseen. Ponnahdin istumaan saman tien.
- Mä toin tän sun asees.
- Aa. Joo kiitti.
Sanoin Alexille ja otin aseen käteeni. Katsoin asetta jopa hieman surumielinen ilme kasvoillani.
- Mitä sä mietit?
- Mä vaan... Mä... Mä en vaan enää jaksa tätä. Mä lähden tästä kuviosta.
Alex katsoi minua pitkään hölmistyneenä.
- Sä teet mitä..?
Alex kysyi vielä. Vilkaisin häntä ja nousin sängyltä ylös. Kävelin huoneen ovelle ja vilkaisin vielä olkani yli Alexia ja poistuin vähin äänin kohti alakertaa.

Pääsin puoleen väliin portaita, kun kuulin Alexin huutavan takanani.
- Rasmus, Ryan, kuka tahansa älkää päästäkö Susania ulos!
Kiihdytin tahtiani ja kerkesin juuri portaiden alapäähän, kun Rasmus syöksyi eteeni esteeksi.
- Ja mihin sä oot menossa?
Nappasin molemmilla käsilläni kaiteista kiinni, loikkasin käsien varassa ilmaan ja potkaisin Rasmusta molemmilla jaloilla. Hän lensi vauhdilla selälleen lattialle. Hyppäsin ketterästi hänen ylitseen ja juoksin ulos.
- Perään! 
Rasmus huusi ja piteli hetken käsiä päänsä päällä. Ilmeisesti hän löi päänsä aika pahasti. Alex loikkasi myös Rasmuksen yli ja kiirehti perääni ulos. Juoksin kohti pihatietä.
- Susan! Jumalauta nyt tuu takasin!
Se oli Ryan. En ollut koskaan kuullut häntä noin vihaisena. Jatkoin pinkomista. Jalkaani alkoi koskea vietävästi. Oli todella typerä idea lähteä pakenemaan. Taas. Tiedostin sen itsekin, mutta otin tarkoituksella jatkuvasti typeriä riskejä. En tiennyt todellakaan mikä minua vaivasi. Kuulin jonku saavuttavan minua. Vauhtini hidastui kivun takia. Joku tarrasi minua käsivarresta ja pysäytti minut kuin seinään.
- Maahan!
Kuulin Alexin huutavan minulle. Alex siis piteli minua.
- Vauhtia!
En ollut kuullut Alexiakaan hetkeen noin vihaisena. Laskeuduin polvilleni nurmikolle. Alex kaatoi minut vatsalleen ja piteli käsiäni maata vasten ranteista kiinni pitäen. Lopulta luokseni ilmestyi myös Ryan ja Rasmus.
- Saatanan idiootti!
Rasmus huusi minulle todella vihaisena. Ryan seisoi toimettomana vieressä, eikä edes vilkaissut minuun päin. Alex pysyi tiiviisti paikoillaan ja istui kevyesti alaselkäni päällä jalat molemmin puolin kylkiäni.
- Päästäkää mut pois! Mä en jää tänne enää hetkekskään!
- Turpa kiinni vai haluat sä et meidät löydetään!
Rasmus sanoi ja tukki suuni laskeuduttuaan polvilleen eteeni.
- Sä oot kyllä todellinen tuuliviiri. Mä ymmärrän et tää tilanne aiheuttaa paineita, mut sä vaarannat ittes lisäks meistä jokaisen toimimalla näin!
Rasmus antoi minulle puheen vuoron ja otti käden pois suultani.
- Haista vittu! Jos te ette ois vieny mua, mä olisin onnellinen nyt! Mä en ois koskaan joutunu tähä tilanteesee ilman teitä!
Rasmuksella petti hermo. Hän läväytti minua avokämmenellä poskelle. Olihan se odotettavissa. Tiesin että Rasmus voi tehdä niin.
- Rasmus...
Ryan aloitti vihaisena, muttei ottanut askelia Rasmusta kohti.
- Te ette vaan tajua yhtään mitään.
Sanoin itkun sekaisessa tilassa.
- Me tajutaan paljon enemmän kuin sä uskotkaan. Sinä et vain tunnu tajuavan nyt omaa parastasi. Nosta se ylös.
Rasmus käski. Alex nousi pois päältäni ja kiskaisi minut vauhdilla ylös ja piteli minua lujasti kiinni kädet ympärilläni.
- Sä et Susan jätä mulle enää vaihtoehtoja. Mun on pakko laittaaa sut lukkojen taakse niin kauaks aikaa kun on tarvis. Mä en aio riskeetava omaa elämääni sun takias.
Rasmus oli tosissaan. Oliko minun pelini pelattu?
- Älä... Mä en halua.
Anelin hyvin vaimealla äänellä.
- Mulla alkaa oikeesti mennä suhun luotto.
- Luuletko sä et olisin joskus luottanut suhun? Tilit on tasan.
Vittuilin Rasmukselle vaistomaisesti. Tällä kertaa Rasmus ei näyttänyt välittävän mitään.
- Vie se yläkertaan ja lukitse huoneseensa. Tää oli tältä erää tässä.
Alex kiskoi minut mukaansa Rasmuksen käskystä.

Pääsimme yläkertaan asti. Ryan oli seurannut meitä.
- Saanks mä jutella hetken Susanin kans?
Ryan pyysi ja Alex nyökkäsi, mutta jäi oven ulkopuolelle vahtiin. Menin sängyn viereen ja istuin sen reunalle. En uskalatanut edes katsoa heti Ryania.
- Susan miks sä teet näin?
- Mä en halua kuolla.
Vastasin hiljaa ja pyyhin kyyneleitä poskiltani.
- Kai sä ymmärrät et jos sä teet noin, se on varmempi tapa kuolla. Rasmus voi päättää sun päivät ihan millon haluaa.
- Ei se sitä tee. Se tarvii mua kuitenkin ja sillä on pakkomielle muhun.
En tiedä uskoinko tuohon itsekään.
- Sä saatoit äsken myös mut ja Romeon vaaraan. Ajattelit sä sitä yhtään?
Pyöritin päätäni. En ajatellut.
- Nyt otat ittees niskasta kiinni. Ja pidät sen otteen. Saatat joutua anomaan että saat liikkua taas vapaasti. Rasmus on helvetin vihanen.
Tiesin kyllä senkin. Jotenkin se tuntui vielä pahemmalta kun se sanottiin ääneen. Nyökkäsin Ryanille.
- Hyvä tyttö. Mä pyydän Rasmuksen käymään täällä, kunhan se ensin rauhottuu.
Ryan sanoi ja poistui huoneesta. Alex lukitsi oven ulkopuolelta ja minä jäin lukkojen taakse.

Olin maannut sängylläni pari tuntia, kun ovi tultiin avaamaan. Rasmus astui huoneeseen ja tuli istumaan sängyn reunalle.
- Mä en tiedä... Voinko mä luottaa siihen että sä hoidat huomisen keikan kunnialla. Jos sä sössit siellä jotain niinkuin täällä äsken, te kuolette molemmat.
Makasin hiljaa sängylläni sanomatta mitään.
- Susan. Vastaa mulle.
Käänsin pääni Rasmusta kohti.
- Mitä väliä sillä on? Dimitri tappaa kuitenkin meidät.
Rasmus laski toisen kätensä toiselle puolelleni ja laskeutui lähemmäs kasvojani.
- Ei tapa. Se on ammattilainen ja sitä seurataan varmasti. Se ei olis niin varomaton. Saattaa se merkkejä antaa pelotteeks mut se ei henkeä kevin perustein vie. Jos sä et oo tässä mukana sä et ikinä pääse Dimitristä eroon.
Kai minun oli vain yritettävä luottaa Rasmukseen.
- Okei. Mä suostun. mä vaan toivon et tää olis pian ohi.
- Mitä paremmin pidät sopimuksesta kiinni, sitä nopeemmin tää on ohi. Ykskin karkausyritys vielä ja mä vien sulta kävelykyvyn iäksi. Muista sen.
Nyökkäsin Rasmukselle, joka nousi tämän jälkeen sängyltä ja lähti huoneesta ulos. Hän ei lukinnut ovea, vaan jätti sen auki. Käänsin kylkeä sängyllä ja jossain vaiheessa nukahdin.