Tehtävä

Heräsin vasta seuraavana päivänä. Aurinko oli jo korkealla joten kello oli varmasti jo paljon. Nousin istumaan ja venyttelin. Olin väsynyt, vaikka olin nukkunut ties kuinka monta tuntia. Tukkani oli aivan sekaisin ja olo oli hieman kuin tiejyrän alle jäänyt. Olin nähnyt koko yön painajaisia, mutten enää muistanut millaisia. Nousin sängystä ja hipsin alakertaan. Vilkaisin ensimmäisenä kelloa seinällä. Se näytti kahta päivällä. Olin siis nukkunut todella paljon. Yritin selvittää tukastani pahimmat takut pois käsin samalla kun aloin valmistelemaan kahvia. Dean asteli keittiön läpi ja oli ilmeisesti matkalla yläkertaan, kun pysätyin hänet.
- Dean! Oota.
Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua odottavasti.
- Oot sä nähny Rasmusta?
- Se meni varmaa treenaamaan aittaan.
Treenaamaan? Miten hän siellä treenaisi. Kiitin Deania ja odotin kahvin tippumista vielä hetken. Join kupillisen ja lähdin ulos. Astelin suoraan aittaan. Aitassa oli 2 ovea. Oikeanpuoleinen oli auki. Astuin sisään ja näin Rasmuksen katon rajassa. Hänen jalkansa olivat kattoparrun yli koukussa ja hän roikkui siis ylösalaisin ja teki vatsalihaksia kattoa kohti.
- Rasmus?
Rasmus ei lopettanut treenaamistaan.
- No mitä?
En hetkeen sanonut mitään. Nyt oli tilaisuuteni. Vaikka Rasmus antoi minun olla Ryanin kanssa, oli tämä paras tapa korjata luottamusta. Muistan mitä Ryan sanoi. Ja jos halusin Rasmuksesta eroon samoin kuin Dimitristä, minun oli tehtävä myös asioita, joita en halunnut. Koska en vastannut Rasmukselle mitään, hän otti käsillään kiinni kattoparrusta ja laskeutui alas. Hänellä ei ollut paitaa päällään. Rasmuksenkin vartalo alkoi näyttää vähän enemmän treenatulta. Alkujaan hän oli ollut hyvinkin normaalikokoinen. Oli hänellä silti voimaa tallessa.

Astuin lähemmäs Rasmusta ja katsoin häntä päästä varpaisiin muutaman kerran ja joka kerran jälkeen siirryin askeleen lähemmäs. Rasmus ei perääntynyt vaan jäi odottamaan mitä seuraavaksi tekisin. Nostin oikean käteni hänen rintakehälleen ja työnsin Rasmusta seinää kohden. Kun hänen selkänsä osui sileään puuseinään, hän nappasi kiinni minua olkapäistä. Pelkäsin jo, että Rasmus torjuu minut, mutta päin vastoin. Hän käänsi minut selkä seinää vasten ja suuteli. Rasmus oli täysillä mukana, kuten oli tarkoituskin. Suutelin häntä takaisin. Rasmus potkaisi oven kiinni ja se naksahtikin samalla suoraan lukkoon. Rasmus nosti käteni seinää vasten ranteista kiinni pitäen. Olin jättänyt hupparini huoneeseeni, joten toppi päällä yläkropassani oli paljon paljastakin pintaa. Rasmus suuteli kaulaani ja painautui aivan minuun kiinni. Samaan aikaan minusta tuntui niin väärältä ja toisaalta taas tämä oli paras keino päästä lähemmäs Rasmusta ja kauan etsittyä luottamusta. Kun hän lopulta irrotti otteensa ranteistani, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja raavin kevyesti hänen selkäänsä. Rasmus otti topin pois päältäni ja avasi rintaliivieni lukon selkäpuolelta ja tiputti nekin pois pelistä. Nahkahousut kiskaisin itse pois jalastani, samoin alushousut. Rasmus jatkoi suutelua kun avasin hänen tummien fakkutyylisten housujen vyön ja napit. Kiskaisin housut alas ja Rasmus astui niistä pois. Nyt oli aivan turhaa enää perääntyä. Miehen kädet kävivät ensin selkäpuolellani ja sen jälkeen hyväilemässä rintojani. Aitassa ei ollut sänkyä, ei tuoleja, ei pöytää... Joten homma hoidettiin seisaaltaan. Nojasin seinään kun Rasmus painautui minua vasten ja työntyi rauhallisesti sisääni. Tuntui oudolta olla Rasmuksen käsissä omasta tahdosta, eikä väkisin vain huumattuna. Rasmus osasi kyllä hommansa vaikka pienessä mielessäni halusinkin tilanteesta pois. Rasmus kiusasi minua tahallaan ja vetäytyi välillä kokonaan pois sisältäni ja suuteli kaulaa. Kun olin lähellä huippua, Rasmuskin lakkasi kiusaamasta.
- Älä... Vaan.. Lopeta..
Sanoin hengästyneenä ja painauduin niin tiukasti kiinni Rasmukseen kuin vain voin. Pääsimme huippuun hyvin samaan aikaan. Rasmus joutui pitelemään minua pystyssä jonkin tovin ennen kuin pysyin pystyssä omin jaloin. Rasmus ei ollut sanonut sanaakaan koko aikana. Ehkä ihan hyvä. En olisi varmaan osannut vastata hänelle mitään. Kun taas palasin takaisin maan päälle, puin alushousut ja nahkahousut jalkaani, sekä laitoin rintaliivit. Rasmus laittoi housut jalkaan ja painautui vielä takaa päin paljasta selkääni vasten omalla paljaalla ylävartalollaan, siirsi hiukset pois korvani luota ja kuiskasi:
- Hyvä tyttö.
Sen sanottuaan Rasmus poistui aitasta. Puin ripeästi loput vaatteet päälleni ja siirryin ulos. Istuuduin aitan rappusille. Rasmus oli juuri astumassa taloon, kun Ryan tuli häntä vastaan. Rasmus hymähti Ryanille voitonriemuisan näköisesti. Esitykseni meni siis täydestä! Ryan käveli luokseni, katsoi minua hetken tajuttuaan mitä oli tapahtunut ja näytti kysyvältä.
- Onnistuiko?
Ryan kysyin kuiskaten. Nyökkäsin hänelle. Minusta tuntui, että petin Ryania. Toisaalta taas Ryan itse ehdotti tätä alunperin, joten en kantanut syyllisyyttä. Ehkä Rasmus alkaisi nyt luottaa minuun täysin ja saisin molemmat projektit etenemään.
- Helvetin hyvä. Se näytti niin omahyväseltä että tajusin heti. Ja Susan. Älä kanna syyllisyyttä. Tää on paras keino.
Ryan puhui edelleen hiljaa. Nyökkäsin hänelle ja nousin seisomaan ja halasin. Rasmus ei välittänyt siitä, vaikka olin Ryanin kanssa. Ehkä hän kuvitteli olevansa minulle ykkönen, tai että Ryan ei tietäisi mitään.
- Mä en kyl käsitä vieläkään ihan et miten tää hyödyttää?
Ryan hymähti minulle ensin vastaukseksi.
- Kun Rasmus luottaa tarpeeks, se saattaa päästää meidät, tai sut yksin käymään jossain. Ja sä voit järjestää kaikki vapaiks. Rasmus kompastuu aina omaan nokkeluuteensa.
Ryan kertoi ja ehkä minun tehtäväni oli nyt luottaa ja uskoa Ryanin sanaan.
- Entä jos se esittää?
Sitä ei Ryankaan ollut ajatellut. Sitähän emme voineet tietää. Kaikki selviäisi varmasti ajallaan. Rasmus oli omalla tavallaan hieman typerän yksinkertainen ja teki outoja ja vaarallisia valintoja, mutta toisinaan hän osasi peittää jälkensä erittäin hyvin.

Kello tuli 18 illalla. Meidän oli lähdettävä Alexin kanssa pian, ettemme varmasti myöhästyisi. Laitoin kaman laukkuuni ja nappasin aseen vyölleni tuttuun tapaan hupparin alle piiloon. Koko porukka oli kokoontunut pihalle kun olimme lähdössä. Vilkaisin ensin Rasmusta ja sitten Ryania. Epäröin lähtöä todella paljon. Dimitri oli kiero, emmekä voineet olla varmoja siitä mitä hän suunnitteli. Rasmuksen kasvoilla oli tyytyväinen virne ja Ryanilla oma totinen itsensä. Nousimme Alexin kanssa pyörän kyytiin. Katsoin kokoajan Ryania, kun laskin mustan visiirin kasvojeni eteen.  Enää en voinut perääntyä. Alex ei kysynyt olinko valmis vaan lähti matkaan rauhallisesti. Tarrasin vaistomaisesti kiinni hänen vyötäröstään. Olimme ajaneet jo puoli tuntia. Tosin rauhallisesti, kulutimme vain aikaa.
- Mä todella toivon et me selvitään tästä ehjin nahoin.
Alex huusi pyörän pitämän metelin seasta.
- Alex, mein on pakko! Ja me selvitään. Ku uskotaan!
Vastasin hänelle ja yritin valaa luottamusta ja varmuutta molempiin. Kello oli 18.56, kun saavuimme vanhaan satamaan. Jätimme pyörän piiloon pressutetun suuren veneen taakse. Etsimme katseellamme Dimitrin mainitsemaa huvipurtta. Lopulta löysimme sen. Pursi kökötti laiturin päässä. Se oli vanha ja hylätty.
- Ei näy ketään.
Sanoin hiljaa. Ylitsemme lensi lokki, joka päästi kamalan äänen kidastaan. Säikähdin aivan valtavasti ja nappasin Alexin käsivarresta kiinni.
- Noh. Nössö. Se oli lokki.
Alex naurahti.
- Miten sä voit olla noin rento?
Kysyin ja pidin yhä Alexin kädestä kiinni.
- Hei en mä tälläst ekaa kertaa tee. Rauhotu nyt,
Alex pyäshtyi kun olimme purren luona. Kello oli tasan 19.00, kun näimme tummiin pukeutuneen hahmon laiturin toisessa päässä. Pysyin hieman Alexin taka-alalla ja olin yhä tarrautuneena häneen kiinni.
- Alex, Susan?
Hahmo lausui nimemme. Nyökkäsimme samaan aikaan.
- Olen yksi Dimitrin avustajista. Saitte varmaan ohjeet puhelimitse?
Minua helpotti jo se, että henkilö puhui eikä vain olla möllöttänyt.
- Kyllä. Tässä on amfetamiinit.
Sanoin ja otin laukustani paketin ja ojensin sen miehelle. Hänen kasvonsa oli peitetty huivin kanssa. Näimme vain silmät. Mies antoi meille rahat ja kiitti. Hän poistui. Oliko tehtävä oikeasti näin helppo. Odotimme jonkin aikaa, ennen kuin menimme hakemaan pyörän ja lähdimme takaisin piilopaikkaan.

Matka taittui paljon kovempaa vauhtia takaisin. Olimme pienessä hujauksessa taas turvallisesti 'kotona,' Rasmus, Ryan, Romeo ja Dean olivat vastassa.
- Hyvin hoidettu. Dimitri soitti äsken ja kiitti. Ja kehui sinun suoraa asennetta.
- Siis miten..?
Olin kysymässä Rasmukselta kun jäin miettimään.
- Mitä mietit?
Alex kysyi ja kääntyi minua päin.
- Me ajettiin tänne varmaan alta puolen tunnin takasin... Ei ihan nopeusrajotuksien mukaisesti... Oliks Dimitri kuitenkin jossaki satamassa? Jos se on kuullu jotain mun asenteesta.. Tuskin se hyypiö siitä olis mitään kertonut.
- Älä nyt oo vainoharhanen. Dimitrihän sano ettei tuu paikalle.
Rasmus sanoi ja kääntyi lähteäkseen sisälle.
- Mitä jos tää on testi?
Rasmus kääntyi katsomaan minua uudestaan ja näytti mietteliäältä.
- Ei ole mahdottomuus ja jos tää testi oliskin, se selviäis meille kyllä aikanaan. Yritetään nyt vaan jatkaa arkea.
Yritin vain hyväksyä tilanteen ja nyökkäsin Rasmukselle vastahakoisesti.