Susanin aseet ja Alexin pyörä

Susanin ensimmäinen ase

Desert Eagle

Kapasiteetti 9 patruunaa 

Susanin toinen ase

SVD Dragunov sniper

Kapasiteetti 10 patruunaa

Tehokas kantama 800m

Teoreettinen kantama 1500m

Alexin moottoripyörä

Kawasaki ninja ZX10R

Luoti vai avunanto

En tiedä oliko asiassa mitään mietittävää. Koko tilanne oli toivoton ja tämä saattoi olla ainoa vaihtoehto säästää Tonin henki ja saada Dimitrin liikkeitä selville.
- No hyvä on, mutta haluan ottaa aseeni mukaan.
Rasmus näytti vähän hämmentyneeltä.
- No ota pois. Alexillakin on omansa.
Ihme kyllä Rasmus suostui. Mies kaivoi hupparin taskustaan muutaman luodin ja laski ne pöydälle.
- Enempää ei ole. Hakekaa samalla kun käytte Tonin luona. Alex tietää kontaktejani.
Nyökkäsin hieman epäröiden ja vilkaisin vielä Ryania.
- Kyllä te selviätte takaisin.
Ryan sanoi ja kaappasi minut halaukseen. Painoin pääni miehen rintakehää vasten ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
- Yritän luottaa Alexiin tämän matkan ajan, jotta selviämme takaisinkin.
Ryan luotti minuun ja minun oli pakko luottaa nyt Alexiin.
- Ryan poistutko hetkeksi. Haluan jutella Susanin kanssa vielä hetken kahden.
Ryan katsoi epäilevästi Rasmusta, mutta päästi minut lopulta ja poistui keittiöstä.
- Istu alas.
Katsoin hetken muualle ja istuin lopulta pöydän ääreen takaisin. Rasmus nousi tuolistaan ja käveli selkäni taakse seisoskelemaan ja hiveli tukkaani hellästi hetken. Jännityin täysin ja lakkasin hengittämästä. Rasmus kiskaisi päätäni tukastani taaksepäin ja suuteli kaulaani. Pidin tiukasti tuolin istuimesta kiinni ja puristin otteeni äärimmilleen.
- Tiedän, että kuvittelet tässä olevan loistava pakotie, mutta voit olla varma, että tapan Ryanin ja Romeon heti jos päätät paeta. Ihan vain panttina sinulle rakas.
Rasmus päästi lopulta irti ja aloin taas hengittämään.
- Tuliko selväksi?
Rasmus seisoi selkäni takana. Nyökkäsin ja sanoin hiljaa kyllä. Mies poistui keittiöstä.

Lähdin vähän hänen jälkeensä keittiöstä ja etsin käsiini Alexin. Mies oli pihalla puuhastelemassa ninjan parissa.
- Alex..
Mies kääntyi heti katsomaan minua.
- Onks joku hätänä?
- No ei mut... Puhuks Rasmus jos sulle...?
- Ei?
- Rasmus haluaa, että lähdet mun mukaan käymään Tonin luona.
Alex katsoi hölmistyneenä minua hetken ja lopetti pyöränsä luona hääräämisen.
- No.. Kai me sit lähdetään. Käyn kyllä vielä Rasmuksen luona. En voi lähteä tietämättä mistä on kyse.
Alex jatkoi samantien matkaa Rasmuksen puheille. Istuin maahan ja jäin tuijottamaan Ninjaa. Se oli niin upea pyörä. Ja rakastin suuresti sen kyydissä istumista. Alex oli kuitenkin loppujen lopuksi turvallinen kuski. Viime kerralla vain oli äärimmäisen huono tuuri. Olin odotellut jonkun puoli tuntia, kun Alex saapui takaisin.
- Se on sinusta kiinni milloin lähdetään.
Alex sanoi ja jäi tuijottamaan minua.
- No.. Mennään kun ilta on tarpeeksi hämärtynyt. Ei ole niin paljon ihmisiä liikenteessä.
Alex nyökkäsi minulle ja jatkoi pyöränsä huoltoa.

Istuin sängylläni yläkerrassa ja pitelin asettani kädessäni ja kääntelin sitä edes takaisin. Luoteja oli jäljellä neljä. Ne riittivät kyllä tälle reissulle. En muistanut milloin minua olisi viimeksi jännittänyt yhtä paljon. Laskin katseeni maata kohti. Pitkät hiussuortuvani roikkuivat molemminpuolin kasvojeni vierestä. Perhosia oli vatsa täynnä ja olin lopulta saada sydänkohtauksen, kun säikähdin niin kovin Alexin saapumista huoneeseen.
- Anteeks jos säikytin.
- Koputa jooko ens kerralla.
Vastasin Alexille ja pyysin hänet lopulta peremmällekin.
- Kello alkaa olla 22. Oot sä valmis?
Alex kysyi ja käännyin katsomaan häntä.
- Totta puhuen mua pelottaa aivan saatanasti. Jotenkin tuntuu et jotain menee vielä pieleen. Muistat varmaan mein edellisen reissun...
- Muistan, mut arveton on arvoton. Kumpikaan ei voinu sille onnettomuudelle yhtään mitään.
Alex kai yritti valaa minulle luottoa. Ja toisaalta onnistuikin siinä. Ehkä ainoa vaihtoehto oli vain rohkaistua ja nousta taasn Ninjan selkään. Nousin sängyltä, huokaisin syvään ja laitoin aseen koteloon, jonka löysin lipaston laatikosta ja sidoin sen vyölleni. Huppari peitti juuri ja juuri aseen näkyviltä kun vedin helman sen päälle.
- Mennään.
Alex sanoi ja lähdimme alakertaan. Ulkona oli vielä Rasmus, Romeo ja Ryan odottamassa. Romeo astui heti luokseni ja halasi.
- Helvetisti onnea matkaan. Tarviitte sitä.
Mies sanoi ja kiitin samalla kun halasin miestä. Ryanille annoin suukon ja Rasmukseen en kiinnittänyt mitään huomiota. Alex nousi pyörän kyytiin ja käynnisti sen jo. Laitoin kypärän päähäni ja nousin Alexin taakse istumaan. Lähdimme liikkeelle ja tarrasin automaattisesti Alexin lantiosta kiinni.

Ajoimme töyssyistä metsätietä varovasti. Kesti monta minuuttia ennenkuin pääsimme lähellekään asutusaluetta. Ajoimme maantien kautta, jotta pääsimme nopeammin. Alex kiihdytti pyörän vauhdin lähemmäs 100km/h. Kietaisin käteni hänen ympärilleen ja painauduin lujemmin kiinni, jotta kestin kyydissä. Matka Tonille asti sujui yllättävän hyvin emmekä herättäneet huomiota vaikka kilvet puutuivatkin. Koko matkan aikana vastaan tuli vain 2 autoa.

Alex parkkeerasi kawasakin talon takapihalle, jossa se oli suojassa turhilta katseilta. Laskeuduin pyörän selästä ja otin kypärän pois päästäni. Taloon syttyi heti valot, kun pyörä oli sammutettu. Ulko-ovi avautui ja vastassa oli Toni ja Jehu.
- Susan!?
Oli Tonin ensimmäinen kommentti ja hän juoksi luoksemme ja halasi minua. Tuntuihan se vähän oudolta, mutta halasin kuitenkin takaisin. Jehu nojasi vain ulko-oven karmiin mitään sanomattoman näköisenä. En vaivutunut itsekään kiinnittämään häneen ihmeemmin huomiota.
- Onkohan teillä Romeon liikkeistä jotain tietoa? Se katos joku aika sitten. Lähti ilmeisesti ettimään sua.
Olin vastaamassa Tonille totuuden, mutta Alex kerkesi ensin.
- Ei ole.
Syy valehteluun oli varmaankin Rasmuksen sanoissa. Piti muistaa olla nyt varovainen. Ryanin ja Romeon henki saattoi olla vaarassa.

Olimme siirtyneet kaikki sisälle. Minä istuin keittiönpöydän ääressä ja Toni minua vastapäätä. Alex seisoi selkäni takana kädet puuskassa ja Jehu nojaili jälleen ovenkarmiin.
- Miten te pääsitte tänne?
- Ninjalla.
Alex vinoili. Olisin voinut potkaista häntä.
- Mitä tiedät Dimitristä?
Menin suoraan asiaan enkä aikaillut yhtään ylinmääräistä.
- Dimitristä? En muuta kuin sen minkä kaikki muutkin. Pahamaineinen ryssä, jolta ei puutu alaisia. Hoitaa keikat vaikka vasemmalla kädellä ja kirjaimellisesti sokeana. Ajattelee aina omaa etuaan. Miksi kysyt?
- Aki on kadonnut. Ja pelkään, että hän saattaisi olla Dimitriin yhteydessä.
Toni katsoi minua pitkään. Hänkin oli selvästi ihmeissään Akin tempauksesta.
- En ole nähnyt Akiakaan.
Mies jatkoi ja vilkaisi Jehuun.
- Onko Aki sen sorttinen, että se menisi Dimitrin leipiin?
Toni pudisti päätään ja kohautti hartioitaan.
- En uskalla sanoa. Aki on aina ollut vähän tuuliviiri ja kulkenut aina helpoimman tien kautta. Jos Dimitri on vahvoilla, saattaa Aki kääntääkin kelkkansa. Se on kyllä sen jälkeen miehen viimeinen teko.
Kuten me kaikki tiesimme, Aki todella oli tuuliviiri sorttia.
- Miten sinä muuten olet kuullut Dimitristä?
Olin vastaamassa, mutta Alex pysäytti minut laskemalla kätensä olkapäälleni kuin varoituksena.
-Sinä kyselet nyt vähän vääriä kysymyksiä.
Alex sanoi Tonille kuin uhkauksena. En halunnut heidän välilleen mitään sotatannerta.
- Dimitri on kiero paska. Jos jotenkin olette sekaantuneet hänen bisneksiinsä, suosittelen teidän olevan helvetin varovaisia. Se voi tehdä ihan mitä tahansa.
Toni siis tiesi enemmänkin kuin mitä meille kertoi.
- Ja koska sinä olet varmasti mukana, saatte sanani. Ja tukeni jos tulee ongelmia.
Vilkaisin Alexia ja jäin miettimään Tonin lausetta.
- Hyvä tietää. Mutta se on viimeinen vaihtoehto. Toivottavasti tajuat kertoa enemmän tietoja ajan kanssa. Tiedän, että tiedät jotain mitä et vain kerro.
Alex sanoi. Olin samaa mieltä, mutten kommentoinut.
- Lähdemme nyt... Ja palaamme myöhemmin vielä asiaan. Jos otamme yhteyttä, sinä et paikanna meitä. Et ota yhteyttä virkavaltaan etkä seuraa meitä.
Alex nosti minut tuolista ylös tukasta kiinni pitäen. Hän nosti aseensa ohimolleni. Valitettavasti esitin peloissaan olevaa, vaikka tiesin tasan ettei Alex tee minulle mitään.
- Onko asia selvä?
Toni nyökkäsi epäröimättä ja Alex talutti minut ulos.

Ajoimme taas maantietä pitkin, mutta poikkesimme sivuun reitiltä ja lähdimme hakemaan ammuksia.
- Muistat Carlin?
Nyökkäsin Alexille tämän laitettua pyörän parkkiin.
- Hän välittää laittomia aseita. Hyvä tuleva lääkäri on vain lain väärällä puolella. Haemme häneltä aseita.
Näin ensimmäistä kertaa Carlin talon upouuden talon, vaikka olin nähnyt hänet aiemminkin. Kävelimme valtavan tummanruskeaksi maalatun puutalon edustalle ja menimme ovelle koputtamaan. Carl avasikin nopeasti oven ja hämmästyi nähdessään meidät molemmat.
- Oho.. Miten te olette täällä samaan aikaan?
- No Rasmuksen kanssa on mennyt kuviot vähän näin.
Alex vastasi miehelle ja hymähti hieman.
- Juttelinkin jokunen aika sitten Rasmuksen kanssa puhelimessa. Helvetillinen projekti teillä.
- Tiedätkö sinä muuten mitään Dimitristä?
Carl kääntyi katsomaan Alexia.
- Joo. Tiedän. Hänen kanssaan ei kannata olla missään tekemisissä.
Carl nosti vasemmanjalkansa lahjetta. Sen sijaan, että olisimme nähneet hänen oman pohkeensa, oli tilalla amputoitu jalka.
- Tämän jälkeen lopetin hänelle aseiden ja ammuksien välittämisen. Olisin kuollut jos en olisi sillä hetkellä polttanut jalkani katkaistua kohtaa umpeen. Voin joskus kertoa koko homman, mutta haluan Rasmuksen olevan silloin paikalla.
Olin kauhusta kankea kun näin Carlin jalan. Alexkin oli pitkään hiljaa ja katsoi useampaan kertaan muualle kuin Carlin jalkaan.
- Miten muuten, osaako Susan ampua?
Carl vaihtoi lopulta puheenaihetta ja katsoi minua.
- Paremmin kuin minä.
Alex tokaisi. Punastuin ehkä hieman. Osasin kyllä ampua mutta pidin sen mielummin omana tietonani.
- Sain käsiini juuri SVD drakunov sniperin. Voisin antaa sen Susanille jos kerran osaat ampua. Se on tarkkuuskivääri ja teillä voi olla sille käyttöä jos Dimitri on vihollisenne.
Carl näytti minulle asetta. Olin joskus ampunut tarkkuuskiväärillä ja se oli miellyttänyt minua suuresti. Otin aseen mielelläni vastaan.
- Pystyisitköhän itse tuomaan sen? Emme voi kuljettaa sitä huomaamattomasti moottoripyörällä.
- Se sopii.
Carl suostui. Sain jo toisen aseen itselleni. Ja ehkä saisimme pian lisää tietoa myös Dimitristä. Saimme ammukset kuitenkin laitettua laukkuuni, joten pääsimme jatkamaan matkaa.

Lähdimme taas liikenteeseen ja ajoimme vielä tankille pienen kyläkaupan luo. Kauppa oli suljettu ja yhtään autoa ei näkynyt missään, eikä edes polkupyöriä tai jalankulkijoita.
- Susan... Haluan sanoa tämän, koska joudumme olemaan kuitenkin saman katon alla. Minusta on hyvä että olemme edes jonkinlaisissa väleissä.
En osannut vastata Alexille. Nyökkäsin vain hieman epäilevästi ja katsoin miestä pitkään. Opin pikkuhiljaa aina välillä pitämään Alexista. Kai hänessä oli pohjimmiltaan jotain hyvääkin. En vain saanut sitä puolta aina hänestä ulos. Kylmät väreet kulkivat kehoni läpi yön viileyden takia.
- Onks sul kylmä?
- On vähän.
Alex otti takin päältään. Siinä oli nahkahihat, mutta muuten se oli kangasta. Hän ojensi sen minulle ja puin sen epäröimättä päälleni. Tankki oli täynnä ja Alex nousi pyörän kyytiin ja vilkaisi vielä minua. Nousin hänen taakseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Palasimme piilopaikkaan.

Alex ajoi rauhallisesti pihaan töyssyistä tietä. Jätimme pyörän pressun alle pahinta sadetta piiloon. Astelimme sisälle ja koko revohka oli kokoontunut oleskeluhuoneeseen. Tyhjensin ammukset laukustani pöydälle ja olin lähdössä pois paikalta, kun Ryan tarrasi ranteeseeni ja kiskaisi mukaansa.
- Mitä..?
Olisin jatkanut lausetta, mutta Ryan näytti kieltävän merkin. Ryan vei minut huoneeseemme.
- Tää akaa olla sietämätöntä. Olen yrittänyt pysyä vahvana, mutta edes minun voimani eivät riitä tähän pyöritykseen. Ja kaiken lisäksi Rasmus vaatii, että joko eroan sinusta, tai lähden täältä.
En ollut uskoa korviani! Rasmus oli pahin saasta johon olin elämäni aikana törmännyt. Käännyin pois päin Ryanista.
- Sinä olet Rasmuksen maali. Rasmus haluaa sinut itselleen väkisin.
Nyökkäsin ymmärrykseksi.
- Ryan, meidän on pakko erota... Kunnes tämä paska on ohi. Minä en voi jäädä tänne yksin. Tarvitsen sinua.
- Se on järkevin vaihtoehto. Sinun on näytettävä Rasmukselle, ettet aio koskaan antaa periksi. Ajattelin itsekin ehdottaa samaa vaihtoehtoa, halusin vain kuulla sen sinultakin. Rakastan sinua silti, aina. Älä unohda sitä.
Minäkin rakastin Ryania. Aivan valtavasti. En ollut rakastanut ketään yhtä kovin, mutta Rasmuksen kiristäessä, emme voineet enää edes olla yhdessä. Salailu voisi taas tapattaa jomman kumman. Oli pakko noudattaa pelin sääntöjä.
- Kestetään tämä yhdessä loppuun asti.
Nyökkäsin Ryanille ja halasin tätä. Olin taas tyhjän päällä. Luojan kiitos Ryan sai jäädä piilopaikkaan, vaikka tilanne meni kokoajan vain pahempaan suuntaan. Menimme Ryanin kanssa takaisin muiden luo. Rasmus oli lähdössä johonkin, mutta minä pysäytin tällä kertaa hänet. Työnsin Rasmuksen voimalla seinään. Mies katsoi minua pitkään täysin tyyne ilme kasvoillaan. Otin häntä kiinni hupparin liepeistä, aivan kuten hän oli joskus minuakin ottanut. Suutelin Rasmusta vaikka samalla olisin voinut purra tältä kielen irti. Rasmus suuteli minua takaisin. Koko porukka seurasi tilannetta jännityksellä vierestä. Ryan tiesi varmasti mitä tein, siksi hän ei reagoinut. Lopetin suutelun.
- Tätäkö sinä haluat?
Kysyin vihainen ilme kasvoillani.
- Viimein alat tajuta.
Rasmus hymyili minulle. Irrotin otteeni miehestä ja löin tätä avokämmenellä niin kovin kuin voimaa oikeasta kädestäni sain.
- Voit olla varma, että sitä sinä et saa koskaan! Olet tuhonnut elämäni, kaiken mitä minulla oli. Vihaan sua.
Annoin kaiken tulla ulos ja päästin lopulta kokonaan irti Rasmuksesta ja lähdin vauhdilla pois hänen luotaan. Rasmus oli lähdössä perääni, mutta Alex esti yllätyksekseni sen.
- Anna sen mennä.
Alex sanoi Rasmukselle ja uhmasi tätä varmaan ensimmäistä kertaa elämässään. Ryntäsin yläkertaan kovaan ääneen portaita jytistäen. Kuulin jonkun tulevan perääni. Tunnistin askeleista sen olevan Romeo. Pääsin huoneeseeni asti ja aloin huutaa minkä ääntäni vain sain. Romeo sulki oven perässään ja kaappasi minut syliinsä halaten. Hän antoi minun huutaa niin kauan kuin vain voin ja pysytin. Minua alkoi huimata. Romeo pakotti minut istumaan lattialle etten pyörtyisi. Hän laskeutui itsekin perässä ja istuutui lattialle. Valahdin Romeon syliin makaamaan ja itkin, mutta lopetin huutamisen. Romeo silitti hiuksiani ja yritti rauhoitella parhaansa mukaan. Jossakin vaiheessa vain lopetin itkemisen ja jäin makaamaan siihen paikkaan.
- Teit ihan oikein Rasmukselle. Olisin melkein voinut nauraa.
Nousin katsomaan Romeota ja hymyilin vähän.
- Olen aina halunnut tehdä noin.
Hymähdin ja nousin istumaan.
- Kiitos, Romeo. Toivon, ettei Rasmus ikinä tee sinulle tai Ryanille mitään pahaa.
Se oli todellakin tärkeimpiä toiveitani juuri sillä hetkellä.
- Rasmus kompastuu vielä omaan nokkeluuteensa. Niin käy aina liian itsevarmoille ihmisille. Lupaan olla täällä, tässä silloin ja pääsemme pois täältä.
Romeo oli ihana ihminen. Tuki ja turva joka tilanteessa. Kukaan ei tosin tiennyt, hyötyisikö Rasmus siitäkin vielä joskus.

Olimme siirtyneet takaisin alakertaan. Romeo istui sohvalla ja minä hänen vieressään nojaten mieheen. Olimme jo pitkään olleet ihan rauhassa, kunnes Rasmus ilmestyi luoksemme. Hänen poskensa punoitti hieman lyönnin jäljiltä. Mies ei sanonut yhtään mitään. Siirryin pari senttiä vielä lähemmäs Romeota, kuin päästäkseni turvaan. Aloin epäillä tilanteen kehittymistä ilmiriidaksi tai jotain muuta vastaavaa. Rasmus ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen lähemmäs, mutta hän heitti minulle minigrip pussin, jossa oli kaksi valkoista nappia.
- Syö ne.
Vilkaisin Rasmusta oudoksuvasti ja sitten Romeota. Romeo ei sanonut mitään ääneen, mutta luin hänen huuliltaan sanat: älä tottele. Vilkaisin taas Rasmusta.
- Syö keskenäs.
Heitin pillerit takaisin Rasmukselle ja käänsin katseeni pois. Rasmus napsautti sormiaan, jonka jälkeen paikalle ilmestyi Alex ja Dean. Rasmus avasi pussin ja vilkaisi Deania.
- Ei vittu...
Sanoin kuiskaten. Romeo nousi sohvalta ylös ja asettui minun ja Rasmuksen väliin.
- Rasmus... Tää menee ihan vitun sairaaks...
Romeo yritti puhua varovasti, mutta turhaan. Rasmus kiskaisi Romeon vauhdilla pois heidän välistään ja tönäisi kauemmas. Dean esteli Romeota, joka yritti tulla takaisin väliimme. Ryan kuuli puheensorinan ja oli saapunut myös paikalle. Rasmus astui lähemmäs minua ja tiputti pillerit kämmenelleen. Ryan oli syöksymässä väliin, mutta Alex esti tämän.
- Lopeta, Ryan. Tiedät säännöt.
Alex esteli vaikka siinä oli huomattavia vaikeuksia. Ryan oli todella vahva. Rasmus kääntyi katsomaan Ryania ja nosti aseen tätä kohti.
- Tule Alexin ohi, ja saat kuulan kalloosi.
- Ryan älä!
Huusin paniikissa kun tajusin Rasmuksen olevan tosissaan. Rasmus kääntyi taas minua kohden, kun Ryan lopetti vastarinnan ja jäi huolestuneena seuraamaan tilannetta. Rasmus istui sohvalle viereeni ja ojensi pussia vielä minulle. En halunnut, eikä minulla ollut aikomustakaan syödä pillereitä. Pyöritin vain päätäni. Rasmus hyökkäsi päälleni ja otti napit pussista ja työnsi ne väkisin suuhuni laittaen käden suuni eteen.
- Niele.
Rasmus käski. En halunnu. Pillerit olivat lähellä nieluani ja ne alkoivat maistua aivan kamalalta. Tunnistin maun... Amfetamiini. Rasmus nosti aseen ohimolleni.
- Niele!
Mies huusi vielä ja luovutin, sillä en halunnut päästä hengestäni. Rasmus piti pistooliaan ohimollani ja makasi puoliksi päälläni odottaen vaikutusta.
- Alex, Dean.. Viekää muut ulos täältä.
En tiedä oliko Dean sisimmässään paha ihminen, vai eikö hän uskaltanut vastustaa Rasmusta. Kaksikko ohjasi kaikki pois talosta.

Maailma pyöri ympärilläni. Kaikki huudot ulkoa kuulosti vain muminalle ja toivottomalle sekasotkulle. Muistan, kun joskus otin yksittäisiä pillereitä, olisin voinut tanssia aamuun asti, mutta nyt oloni oli aivan turta. En jaksanut siirtyä senttiäkään mihinkään suuntaan. Siirsin vain katsettani päätä kääntämättä Rasmukseen, joka alkoi riisua vaatteitani. Tilanne oli minulle flash back, sillä se oli varmasti tapahtunut aikaisemminkin. Silloin kun Rasmus.. Niin... En kyennyt tekemään vastarintaa. Silti huumeet tekivät olostani niin autuaan että jopa nautin vastentahtoani Rasmuksen kosketuksesta. Yritin vain siirtää ajatukseni pois tilanteesta. Siitä, että Rasmus teki minulle taas jotain mitä kenenkään ei tarvitsisi kokea. Siitä että olin täysin puolustuskyvytön ja heikko. En edes osannut enää itkeä. Olin tajuttomuuden rajamailla kun Rasmus työntyi sisääni ja nautti itse varmasti joka hetkestä ja siitä nöyryytyksestä jonka sai minulle tehdä. Olisi pitänyt ennakoida aikaisempi tempaukseni ja se, että Rasmus kostaa, aina. Mies ei lauennut sentään sisääni. En ole syönyt enää pillereitä kun jouduin pois normaalista elämästä. Rasmus antoi minulle suukon poskelle ja nauroi. Hänen naurunsakin kuulosti epämääräiseltä muminalta.
- Kyllä sinun pitäisi muistaa, että minä saan kaiken mitä haluan.
Jäin alasti makaamaan sohvalle, kun Rasmus poistui luotani. En tiedä menetinkö tajuntani vai nukahdinko, mutta heräsin vasta seuraavana aamuna. Päätäni särki jumalattomasti, vaikka yleensä amfetamiinit eivät sitä tee. Päälleni oli laitettu jokin viltti, olin silti yhä alasti. Ketään ei näkynyt missään. Nousin istumaan ja pidin vilttiä päälläni. Laskin kasvoni käsiini ja mietin yön tapahtumia. Istuin varmaan vartin paikoillani ennen kuin uskalsin nostaa kasvoni ja etsiä vaatteitani. Niitä ei näkynyt missään. Nousin seisomaan, mutta horjahdin takaisin istumaan. Jouduin vielä hetken odottelemaan paikoillani ennenkuin uskalsin nousta ylös. Muutaman minuutin päästä uusi yritys ja nyt kestin jaloillani. Pidin viltin ympärilläni kun lähdin laahustamaan yläkertaan. Pidin kaiteesta kiinni koko matkan. Pääsin huoneeseeni asti ja etsin katseellani vaatteita. Varmaan lipastossa. Löysinkin sieltä mustat alusvaatteeni. Puin ne ylleni ja menin sänkyyn peiton alle makaamaan. Olin varmaan sekoamassa. Oli tapahtunut niin paljon, ettei käsitykseni enää riittänyt. En pystynyt käsittelemään enää tapahtumia. Olin yksin. Niin yksin. Romeo ja Ryan... Joskus hekin tuntuivat vieraille ihmisille, vaikka heidän läheisyytensä oli ainoa mitä minulla oli. Ilman heidän läsnäoloaan olisin jo kuollut.

Olin nukkunut koko päivän, kun ensi kerralla heräsin. Kello oli kuusi illalla. Joku oli tuonut sängyn jalkopäähän minulle puhtaita vaatteita. Olin siitä onnellinen. Puin ne päälleni. Vähän mukavemmat mustat colleget ja valkoinen toppi. Vedin vielä hupparin niskaan ja jätin sen puoliksi auki. Raahauduin alakertaan ja portailta käännyin suoraan keittiöön. Näin Rasmuksen selän. Hän oli istumassa yksin keittiöpöydän ääressä. Olin kääntymässä ympäri, mutta Rasmus kielsi. Jäin odottamaan mitä hänellä oli asiaa. Rasmuksen kääntyessä minua päin, näin hänen oikeassa silmäkulmassaan mustelman.
- Ryan teki sen.
Seuraava ajatukseni oli, missä oli Ryan? Ryan teki siis vastarintaa vaikka kielsin. Missä hän oli nyt? Jäin odottamaan, josko Rasmus itse jatkaisi.
- Mietin pitkään Ryanin teloittamista, mutta koska erositte, saa hän jäädä. Ja jäädä henkiinkin. Tosin kaikki muut paitsi minä lähtivät hakemaan vähän tarvikkeita. Dimitri soitti tänä aamuna ja toivoi mahdollisuutta tavata. Emme sopineet aikaa emmekä paikkaa vielä.
En vastannut mitään. Tuijotin vain edelleen hyvin väsyneenä.
- Mikset sano mitään?
- Arvaa.
Vastasin vihaisesti ja käännyin lähteäkseni. Rasmus nousi tuolista ylös ja pysäytti minut.
- Älä koske!
Huusin vihaisesti ja astuin askeleen kauemmas. Rasmus oli varautunut.
- Muistatko mitä sanoin sinulle yöllä? Sen lisäksi muistutan sinua olla tekemästä vastarintaa.
Nyökkäsin, mutten vilkaissutkaan mieheen päin.
- Meillä on hyvin aikaa. Muut tulevat varmaan vasta keskiyöllä.
Kyyneleet puskivat silmistäni, mutta en antanut niiden valua poskelle. Vapisin hieman pelosta. Rasmus vain naurahti, hiveli nopeasti hiuksiani ja käveli ohitseni. Menin vuorostani istumaan keittiönpöydän ääreen. Olin aivan neuvoton. Päässäni pyöri Carlin tapaaminen ja hänen jalkansa kohtalo. Tonin sanat yhteistyöstä ja tuleva aseeni, jota kyllä odotin. Tarkka-ampuja ei kuulostanut yhtään hullummalta. Olin vihainen ja suorastaan loppuun palanut. Ei kuitenkaan auttanut jäädä tuleen makaamaan. Nousin ylös ja kävelin keittiöön. Keitin taas kahvia ja etsin kaapeista jotakin syötävää. En löytänyt mitään mitä olisin sillä hetkellä halunnut, joten jätin syömättä. Nojasin keitttiön työtasoon ja odotin kahvin valumista. Tuijotin ikkunasta ulos. Yöt olivat hieman hämärtyneet jo. Syksy alkaisi siis hiljalleen tulemaan. Kuu loimotti kuitenkin ja valaisi koko pihan. Rasmus oli ensin kävelemässä keittiön ohi, mutta huomatessaan minut siellä, hän tekikin U- käännöksen ja asteli keittiöön.
- Siinähän sinä olet.
En edes vilkaissut häneen päin vaan tuijotin ulos ikkunasta. Rasmus astui lähemmäs ja aikoi koskea käsivarteeni. Läväytin häntä kämmenelleä hänen käteensä vihaisesti.
- Näpit irti!
Murahdin siihen päälle. Rasmus teki nopean liikkeen ja nosti minut istumaan työtasolle. Hän nosti nopealla siirrolla käteni ranteista kiinni pitäen seinää vasten ja oli nyt itse jalkojeni välissä lähes työtasoon painautuneena.
- Sinulla ei ole enää vaihtoehtoja. Olet minun ennemmin tai myöhemmin. Ryan piti vain saada pois tieltä.
Rasmus sanoi ja suuteli kaulaani, enkä voinut astialle yhtään mitään. En voinut potkia, enkä lyödä. Käänsin vain katseeni pois päin ja yritin kestää tilanteen vahvana, vaikka todellisuudessa olin täysin heikko.

Naula arkkuun

Rasmus oli niin raivostuttava. Hän osasi valita sanansa juuri niin raivostuttavasti kuin vain voi ja oli muutenkin viimeiseen asti hermoja raastava. Pelkäsin todellakin tulevaisuuteni puolesta. Oliko tarkoitukseni todellakin jäädä tänne lopun iäkseni? Ryan tuijotti yhä meitä, mutta en saanut katsetta irti Rasmuksesta. Ryan näki lapun pöydällä ja otti sen käteensä ja luki ripeästi.
- Sellasta..
Mies sanoi vain eikä muuta kommentoinut. Hän istuutui pöydän ääreen. Irrotin lopulta katseeni Rasmuksesta ja istuunnuin myös hiljaa pöydän ääreen. Loppu porukkakin saapui keittiöön. Alex istuutui viereeni ja Dean nojasi keittiön laatikostoon. Romeokin laahusti lopulta keittiöön ja kyseli heti ensimmäisenä kahvin perään ja astelikin keittimen luo kaataen itselleen kupillisen.
- Mitä te nyt kaikki ootte noin hiljaa?
Romeo kysyi ja hörppäsi kahvia.
- Aki on lähtenyt.
Samantien Romeo purskautti kahvit lavuaariin ja vilkaisi Rasmusta.
- Siis mitä?
- Niin se tais Susankin äsken sanoa. Jätti viestin ja lähti.
Rasmus vastasi ja vilkaisi minua. Romeo oli pitkään hiljaa ja tuijotti vain vuoroin kaikkia. Romeo ei aina tullut veljensä kanssa toimeen, mutta nyt hän ei ymmärtänyt enää edes tämän päätöksiä ja valintoja.
- Aki ei oo ikinä tehnyt mitään näin typerää valintaa. Eiks se saatana tajua et jos se löydetään, se kovistellaan vielä hengiltä...
Romeon pointti oli kyllä varteen otettava ja ymmärrettävä.
- Sen on parempi toivoa oman ittensä takia, että se pysyy vaan hiljaa.
- Ja sinä se et ajattele ketään muuta kuin itteäs!
Huusin vihaisena Rasmukselle vastalauseen. Nousin vihaisena tuolista ylös.
- Susan, älä!
Romeo kerkesi huutaa samassa kun Rasmuskin nousi ylös ja nappasi minua hupparin liepeistä yhdellä kädellä ja työnsi vauhdilla seinään.
- Ajattelen myös Alexin etua. En minä aina niin itsekäs ole.
Rasmus vinoili.
- Homoko olet?
Ärsytin miestä vain lisää vihoissani. Rasmuksen hymy laantui ja samassa sain jo avokämmenestä lyönnin kasvoihin. Vaikenin. Valutin kyyneleen poskelleni vaikka yritin estellä. En edes tiedä oliko se kivun, vihan vai surun takia. Kukaan ei sanonut mitään. Kaikki pidätti hengitystään. Ryan oli kääntynyt kokonaan pois päin.Oli sanomattakin selvää, että Ryan voisi päästä hengestään jos uhittelisi Rasmukselle. Mitään ei saisi ilmaiseksi ja virheistä saisi maksaa kalliin hinnan. Kun Rasmus lopulta irrotti otteensa, livistin tilanteesta suoraan yläkertaan ja jätin koko porukan alakertaan. Olisin voinut heitellä tavaroita, jos olisi sellaisia sattunut käteen sillä hetkellä. Purin vihaani vain raivoamalla ja potkimalla tuoleja. Rojahdin lopulta vanhalle kuluneelle, hieman sinertävänharmaalle sohvalle, joka lojui ikkunan läheisyydessä.

Torkahdin sohvalle pidemmäksi aikaa ja näin unta menneistä. En tiedä piinasiko menneisyys minua, vai kaipasinko jopa sinne takaisin. Aikaan jolloin Rasmus oli poissa kuvioista.
- Susan..
Kuulin nimeni sanottavan, olin kuitenkin yhä unessa enkä jaksanut avata hetkeen silmiäni. Vasta kun joku tönäisi minua, havahduin ja nousin äkkiä istumaan ja katsoin kuka luonani oli. Alex.
- Mitä vittua sä siinä teet?
Kysyin vihaisesti. Alex katsoi hetken muualle ja keräsi kai itsehillintäänsä.
- Tulin kysymään, et sattuko sua pahastikin?
- Eiköhän henkinen puoli kokenut kovemman kolhun.
Vastasin ja olin varsin yllättynyt Alexin kysymyksestä. En voinut mitään. Aloin itkemään kun tajusin taas tilanteen todellisuuden. Yllätyksekseni Alex kietoi kätensä ympärilleni vaikka aluksi olin todella vastahakoinen. Toisaalta taas helpotti että joku piti kiinni sillä hetkellä. Ryan saapui tietenkin sopivasti paikalle. En tiedä mitä hän tilanteesta kuvitteli, mutta en alkaisi vakuuttelemaan hänelle mitään kun ei ole tarve. Alexin nähtyä Ryanin, mies poistui vähin äänin paikalta, saamatta kuitenkaan yhtään paheksuvaa katsetta Ryanilta. Ryan asteli sohvan luo ja istui.
- Minulla on huonoja uutisia.
Katsoin Ryania kysyvästi ja pelkäsin jo tulevaa vastausta.
- Rasmus suunnittelee Tonin hävittämistä koko kuviosta. En tiedä tarkkaan mitä se tarkoittaa, mutta mitään hyvää ei ole tiedossa. Jos Dimitri löytää Tonin ja lyöttäytyy vaikka tämän kanssa väliaikaisesti yhteen, Rasmus on kusessa. On hyvin mahdollista, että Rasmus aikoo tappaa Tonin.
Menisikö Rasmus niin pitkälle? Taas. Miksi ei? Hänellä on jokatapauksessa syytteitä tapoista ja kuoleman tuottamuksesta. Rasmus oli mieleltään sairas ja saattoi tehdä ihan mitä tahansa. Ryan saattoi siis hyvinkin olla oikeassa ja Toni vaarassa.
- Mitä hittoo me sit tehdään? Autetaan Romeo pakoon? Se voi varottaa Tonia!
Yritin keksiä mitä vain vaihtoehtoja. Tonin luona oli myös Jehu. Välitin kyllä kummastakin vaikka kaikkea olikin tapahtunut.
- En todellakaan tiedä. Voi olla että tämä on viimeinen naula Tonin arkkuun. Rasmus on heitä askeleen edellä. En tiedä voimmeko tehdä mitään. Ja jos teemme, ja jäämmekin kiinni... Mitä tapahtuu sen jälkeen..?
En osannut enää sanoa mitään. En osannut ajatella selvästi tapahtumia ja niiden seurauksia. Pelko hiveli minua kaiken aikaa. Jokainen oli vaarassa. Rasmus voisi hyvin tehdä jopa Alexille jotain.
-Liittyyks Aki tähän mitenkään?
-Tuskin, mutta Rasmus kai olettaa, että saattaa saada hoidettua Akinkin samalla. Kaikki keinot alkaa olla käytetty. Voisimme tietysti yrittää yhtä juttua.
Jäin odottamaan Ryanin jatkavan lausetta.
- Pyydä päästä käymään Tonin luona. Jos sinä voisit neuvotella ja saada selville Dimitrin liikkeitä.
Idea kuulosti jopa hyvältä. Nyökkäsin Ryanille ja nappasin tätä kädestä kiinni ja kiskoin mukaani alakertaan.

Rasmus istui keittiössä nojaten käsillä pöytään.
- Rasmus, mulla olis ehdotus.
Mies kääntyi katsomaan minua kysyvästi.
- Anna minun lähteä Tonin luo. Voin yrittää selvittää Dimitrin liikkeitä jos Toni suostuu yhteistyöhön. En anna hänen seurata minua.
Rasmus tuijotti hetken minua ja sitten Ryania.
- Voin harkita asiaa, mutta vain yhdellä ehdolla...
Odotin jälleen.
- Lähdet Alexin kanssa. Ninja on korjatty joten pääsette sillä matkaan. Kilvet on irrotettu kaiken varalta ja pieni viritys siihen on tehty. En luota sinuun. Alexiin luotan. Ja jos et tottele Alexia, hän voi rauhassa ampua aivosi pellolle.
Rasmus puhui rauhallisesti ja tyynesti. Nielaisin kovaan ääneen tahattomasti ja vilkaisin Ryania.
- Valinta on nyt kai sinun.
Ryan sanoi ja laski molemmat kätensä olkapäilleni.

Yksi pakolainen, toinen tihulainen

Jokainen meistä oli aivan hermoheikkona. Erityisesti Rasmus. Mies käveli kämppää edes takaisin, kun me muut istuimme sohvalla ja tuoleilla ringissä. Lopulta se kaikkien pelkäämä odotus täyttyi ja puhelin soi. Rasmus nappasi sen nopeasti taskustaan ja tuijotti 'tuntematon numero' tekstiä pitkään tekemättä mitään.
- No vastaa!
Romeo höykytti ja hätäpäissään Rasmus vastasi puhelimeen värisevällä äänellä.
- Haloo?
- No mutta! Rasmushan se siellä. Osasit varmaan odottaa, että otan sinuun jossakin vaiheessa yhteyttä.
Rasmus aloitti puhelunda Dimitrin kanssa.
- Mitä sinä haluat? Kaupat sujuivat ongelmitta, sinulla ei pitäisi olla mitään asiaa.
Rasmus vakvavoitti itsensä ja ryhdisäytyi ja puhui taas itsevarmasti kuten aina.
- Ei... Ei minulla ole asiaa siihen liittyen. Oletan, että olet kuullut minusta muutakin kuin vain bisneksien tekoa. Kenties hyviä puoliani, kuten komeaa ulkonäköä ja sitä miten saan itseni pois mistä tahansa liemestä.
- Mene asiaan.
Rasmus tuhahti vihaisesti puhelimeen.
- Minulla on tietoja, jotka kiinnostavat varmasti poliisia ja muita sinun vihollisiasi. Olin paikkasi esimerkiksi... Olen kokoajan kartalla siitä missä liikut, kenen kanssa ja miksi.
Rasmus oli pitkään vaiti, kun Dimitri alkoi isotella. Näin selvästi miehen kasvoilta, ettei tämä tiennyt mitä vastaisi.
- Juuri niin, Rasmus. Ja nyt sinä kuuntelet minua. Minä haluan tavaraa, rahat, sekä sen napakan pikku muijan teidän seurueesta. Susanko sen nimi nyt oli?
- Tavaran voin järjestää, rahaa tuskin ja Susan ei ole kaupanteko väline.
Hätkähdin. Katsoin Rasmusta kysyvästi kun kuulin lauseen.
- Sehän nähdään. Saan aina kaiken mitä haluan.
Se oli Dimitrin viimeinen sana, kunnes mies sulki puhelun, eikä Rasmus kerennyt sanoa enää mitään.
- Voi paska..
Alex sanoi tyynesti ja vilkaisi Rasmusta.
- Älä muuta sano... Dimitrin kanssa ei kannata leikkiä. Se on huumekaartin yksi päälliköistä. Ja yleensä todellakin saa mitä haluaa. Meillä ei ihan hirveästi ole vaihtoehtoja mitä tehdä. Susan pitää piilottaa... Rahojenkin hankinta saattaa vielä onnistua ja tavaraa kyllä riittää.
Rasmus jatkoi ja huokaisi kovaan ääneen.
- Mikä hitto teitä kaikkia diilereitä vaivaa? Miks ette voi jättää mua rauhaan vaan revitte mua edes takasin kun jotain kiertopalkintoa?
Kivahdin, johon sain vain julman katseen Rasmukselta.
- Onko joku jotain muuta sinusta väittänyt?
Hyökkäsi Rasmusta kohden, mutta olin liian hidas. Alexin reagointikyky oli jotain aivan uskomatonta. Hän oli jo tarrannut lantioni ympäriltä kiinni ennenkuin edes hipasin Rasmusta.
- Otahan nyt rauhallisesti.
Alex sanoi ja kiristi hieman otettaan, jotta lopettaisin vastarinnan teon. Luovutinkin lopulta ja jäin Alexin otteeseen kiinni. Vaikka olin jo ihan paikallaan, Alex ei päästänyt irti. Käännyin katsomaan miestä ja katseeni osui hänen sielukkaisiin silmiinsä. Ne uhkuivat päättäväisyyttä, mutta samalla ne näytti ehkä jopa lempeiltä.
- Alex...
Sanoin hiljaa ja lopulta mies päästi minusta irti. Istuin lattialle hieman hölmistyneenä, mitä äsken juuri tapahtui?

- Kaikesta päätellen Dimitri tietää nyt olinpaikkamme. Enkä todellakaan tiedä mitä voimme nyt tehdä asian hyväksi.
Rasmus oli neuvoton puhuessaan Deanin kanssa. He juttelivat, kuin olisivat aina tunteneet toisensa. Se hämmensi minua, kuten myös Ryania.
- En ole lainkaan huolissani rahasta, vaan Susanista. Se jos kuka meistä on vaarassa.
Dean jatkoi keskustelua. Rasmus vilkaisi minua ovensuulta kun kävelin ohi.
- Pahinta tässä nyt on se, että Susan on ainut asia millä se oikeesti voi meitä kunnolla kiristää, jopa ottaa helpon etulyönti aseman. Jos kytät kuulee tästä, Susan päätyy vankilaan mun ja Alexin kanssa, se olis toki hyvä, mut en aio istua kakkua enää koskaan.
Rasmus selvästi pelkäsi. Pelkäsi kaiken paljastuvan ja tulevan julki. Suurin pelon aihe oli nyt Dimitrin seuraava liike.
- Painutaan pehkuihin. Ei tässä kai muukaan auta.
Rasmus sanoi hieman vastahakoisesti. Lähdin itse jo ennen ehdotusta kohti yläkertaa ja astelin suoraan huoneeseeni. Romeo istui sängylläni käsi poskellaan nojaten.
- Oot sä kunnossa?
Kysyin varovasti ja menin miehen vierelle istumaan ja laskin käteni kevyesti hänen olkapäälleen.
- On. On tottakai. Mä vaan mietin... Mä oon just päässy sun luokse. Suojelemaan sua ja sit joku Dimitri alkaa kiristää ihan ihme asioilla. Miks kaikki ei vois olla niinkuin ennen. Pakko sanoa tää ääneen, mut asiat oli vielä sillon yllättävän hyvin, kun oltiin Akilla ja Sergei oli mukana kuvioissa. Kaikki kaatu Rasmuksen tulon jälkeen ja Sergeikin menetti henkensä.. Ja Lare.. Mä en käsitä miten asiat on voinut mennä tähän pisteeseen. Ja miks jokainen kaartin päällikkö tavottelee sua?
- Varmaan koska olen nainen. Jokainen yrittää kai tehdä musta diilerin. Naisia harvemmin uskalletaan edes epäillä. Tosin minutkin on nyt etsintäkuulutettu, joten olisin tuhoisaa seuraa kenelle tahansa.
Keskustelin Romeon kanssa asiasta, vaikka koko aihe sai sydämeni jättämään lyöntejä välistä. Pelkäsin jokaista uutta ihmistä jonka kohtasin. Ja aivan syystä. Oli elämäni onnellisimpia päiviä kun tajusin, että Romeo on taas kuvioissa mukana. Olin kaivannut hänen läsnäoloaan. Luotin Romeoon kuin kallioon.

Heräsin aikaisin. Olin nukahtanut Romeon viereen sängylle. Kello näytti olevan vasta 7. Lipaston päällä oli herätyskello, josta ajan näin. Nousin istumaan ja katsoin Romeota pitkän tovin. Hän nukkui rauhallisesti, eikä huomannut edes minun nousevan. Ponkaisin jalkeille asti ja hipsin huoneesta hiljaa pois ja jatkoin matkaani alakertaan. Kävelin keittiöön ja avaisin kaappeja etsien jotain syötävää. En tiedä kuka ruokaa oli hankkinut, mutta jotain säilykkeitä siellä oli ja jopa kahvia. Keittiönpöydällä oli vanha kahvinkeitin. En tiennyt toimiko se, joten asiastahan oli otettava selvää. Kippasin vedet säiliöön ja purut suodatinpussiin ja napsaisin keittimen päälle. Oman metelöintinsä jälkeen se alkoi toimia normaalisti. Se oli ensimmäinen asia päivässä, joka sai hymyn huulilleni. Istuin pöydän ääreen odottamaan ja tuijotin pinttyneestä ikkunasta ulos. Päivä oli hyvä. Aurinko paistoi ja pieni tuulenvire näkyi puiden latvoissa. Mietin aikoja, joista Romeo eilen puhui. Kun Sergei oli hengissä ja olimme aivan toisenlaisessa kuviossa...
- Susan..
- Voi helvetti mä säikähdin!
Ärähdin Rasmukselle ja hyvä etten kaatunut tuolin kanssa säikähdykseni vuoksi.
- Aki on lähtenyt.
Katsoin Rasmusta epäuskoisesti ja hyvin kysyvästi.
- Siis mitä?
Oli ensimmäiset sanani jotka sain suustani.
- No just sitä. Lueppa tuo. Se löyty ulko-ovesta.
Rasmus iski nenäni eteen viestin, jonka Aki oli jättänyt.
"Minä lähden nyt. Kun kuulin, että Dimitri sotkeutui tähän kuvioon, on minun aikani siirtyä tieltä pois. En aio odottaa, että se mies maksaa minulle kalavelkoja. Olen pahoillani. Toivon, ettette lähde perääni, jos kuitenkin niin teette, otan sen riskin, että pääsen hengestäni. En aio kertoa olinpaikkaanne kenellekään, en vaikka minua kiristettäisiin ja henkeä uhattaisiin. En voisi tehdä sitä. En kaiken luottamuksen jälkeen. Toivon, että tapaamme vielä kaiken tämänkin jälkeen. Toivottavasti paremmissa merkeissä.
-Aki-"
- Pelkuri.
Sanoin vihaisesti sen enempää miettimättä viestiä. Meinasin rutata kirjeen, mutta Rasmus esti sen.
- Akilla on varmasti syynsä. En aio lähteä hänen peräänsä.
- No miks sitten lähdit mun perään!? Olisit antanut mun mennä!
Huusin ja aloin taas itkemään. Olin todella herkillä. Nousin tuolista ja kaadoin sen tahallani. Rasmus nappasi minua olkapäistä, kun olin ohittamassa häntä.
- Siks, että Aki on paljon pienempi uhka kuin sä.
Mies sanoi ja piteli minua tyynesti paikoillaan. Ryan saapui keittiöön luoksemme ja katsoi meitä vuoroin.
- Mitä nyt?
Kumpikaan meistä ei vastannut Ryanille. Katsemme olivat nauliutuneet toisiimme kiinni.