En tiedä oliko asiassa mitään mietittävää. Koko tilanne oli toivoton ja tämä saattoi olla ainoa vaihtoehto säästää Tonin henki ja saada Dimitrin liikkeitä selville.
- No hyvä on, mutta haluan ottaa aseeni mukaan.
Rasmus näytti vähän hämmentyneeltä.
- No ota pois. Alexillakin on omansa.
Ihme kyllä Rasmus suostui. Mies kaivoi hupparin taskustaan muutaman luodin ja laski ne pöydälle.
- Enempää ei ole. Hakekaa samalla kun käytte Tonin luona. Alex tietää kontaktejani.
Nyökkäsin hieman epäröiden ja vilkaisin vielä Ryania.
- Kyllä te selviätte takaisin.
Ryan sanoi ja kaappasi minut halaukseen. Painoin pääni miehen rintakehää vasten ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
- Yritän luottaa Alexiin tämän matkan ajan, jotta selviämme takaisinkin.
Ryan luotti minuun ja minun oli pakko luottaa nyt Alexiin.
- Ryan poistutko hetkeksi. Haluan jutella Susanin kanssa vielä hetken kahden.
Ryan katsoi epäilevästi Rasmusta, mutta päästi minut lopulta ja poistui keittiöstä.
- Istu alas.
Katsoin hetken muualle ja istuin lopulta pöydän ääreen takaisin. Rasmus nousi tuolistaan ja käveli selkäni taakse seisoskelemaan ja hiveli tukkaani hellästi hetken. Jännityin täysin ja lakkasin hengittämästä. Rasmus kiskaisi päätäni tukastani taaksepäin ja suuteli kaulaani. Pidin tiukasti tuolin istuimesta kiinni ja puristin otteeni äärimmilleen.
- Tiedän, että kuvittelet tässä olevan loistava pakotie, mutta voit olla varma, että tapan Ryanin ja Romeon heti jos päätät paeta. Ihan vain panttina sinulle rakas.
Rasmus päästi lopulta irti ja aloin taas hengittämään.
- Tuliko selväksi?
Rasmus seisoi selkäni takana. Nyökkäsin ja sanoin hiljaa kyllä. Mies poistui keittiöstä.
Lähdin vähän hänen jälkeensä keittiöstä ja etsin käsiini Alexin. Mies oli pihalla puuhastelemassa ninjan parissa.
- Alex..
Mies kääntyi heti katsomaan minua.
- Onks joku hätänä?
- No ei mut... Puhuks Rasmus jos sulle...?
- Ei?
- Rasmus haluaa, että lähdet mun mukaan käymään Tonin luona.
Alex katsoi hölmistyneenä minua hetken ja lopetti pyöränsä luona hääräämisen.
- No.. Kai me sit lähdetään. Käyn kyllä vielä Rasmuksen luona. En voi lähteä tietämättä mistä on kyse.
Alex jatkoi samantien matkaa Rasmuksen puheille. Istuin maahan ja jäin tuijottamaan Ninjaa. Se oli niin upea pyörä. Ja rakastin suuresti sen kyydissä istumista. Alex oli kuitenkin loppujen lopuksi turvallinen kuski. Viime kerralla vain oli äärimmäisen huono tuuri. Olin odotellut jonkun puoli tuntia, kun Alex saapui takaisin.
- Se on sinusta kiinni milloin lähdetään.
Alex sanoi ja jäi tuijottamaan minua.
- No.. Mennään kun ilta on tarpeeksi hämärtynyt. Ei ole niin paljon ihmisiä liikenteessä.
Alex nyökkäsi minulle ja jatkoi pyöränsä huoltoa.
Istuin sängylläni yläkerrassa ja pitelin asettani kädessäni ja kääntelin sitä edes takaisin. Luoteja oli jäljellä neljä. Ne riittivät kyllä tälle reissulle. En muistanut milloin minua olisi viimeksi jännittänyt yhtä paljon. Laskin katseeni maata kohti. Pitkät hiussuortuvani roikkuivat molemminpuolin kasvojeni vierestä. Perhosia oli vatsa täynnä ja olin lopulta saada sydänkohtauksen, kun säikähdin niin kovin Alexin saapumista huoneeseen.
- Anteeks jos säikytin.
- Koputa jooko ens kerralla.
Vastasin Alexille ja pyysin hänet lopulta peremmällekin.
- Kello alkaa olla 22. Oot sä valmis?
Alex kysyi ja käännyin katsomaan häntä.
- Totta puhuen mua pelottaa aivan saatanasti. Jotenkin tuntuu et jotain menee vielä pieleen. Muistat varmaan mein edellisen reissun...
- Muistan, mut arveton on arvoton. Kumpikaan ei voinu sille onnettomuudelle yhtään mitään.
Alex kai yritti valaa minulle luottoa. Ja toisaalta onnistuikin siinä. Ehkä ainoa vaihtoehto oli vain rohkaistua ja nousta taasn Ninjan selkään. Nousin sängyltä, huokaisin syvään ja laitoin aseen koteloon, jonka löysin lipaston laatikosta ja sidoin sen vyölleni. Huppari peitti juuri ja juuri aseen näkyviltä kun vedin helman sen päälle.
- Mennään.
Alex sanoi ja lähdimme alakertaan. Ulkona oli vielä Rasmus, Romeo ja Ryan odottamassa. Romeo astui heti luokseni ja halasi.
- Helvetisti onnea matkaan. Tarviitte sitä.
Mies sanoi ja kiitin samalla kun halasin miestä. Ryanille annoin suukon ja Rasmukseen en kiinnittänyt mitään huomiota. Alex nousi pyörän kyytiin ja käynnisti sen jo. Laitoin kypärän päähäni ja nousin Alexin taakse istumaan. Lähdimme liikkeelle ja tarrasin automaattisesti Alexin lantiosta kiinni.
Ajoimme töyssyistä metsätietä varovasti. Kesti monta minuuttia ennenkuin pääsimme lähellekään asutusaluetta. Ajoimme maantien kautta, jotta pääsimme nopeammin. Alex kiihdytti pyörän vauhdin lähemmäs 100km/h. Kietaisin käteni hänen ympärilleen ja painauduin lujemmin kiinni, jotta kestin kyydissä. Matka Tonille asti sujui yllättävän hyvin emmekä herättäneet huomiota vaikka kilvet puutuivatkin. Koko matkan aikana vastaan tuli vain 2 autoa.
Alex parkkeerasi kawasakin talon takapihalle, jossa se oli suojassa turhilta katseilta. Laskeuduin pyörän selästä ja otin kypärän pois päästäni. Taloon syttyi heti valot, kun pyörä oli sammutettu. Ulko-ovi avautui ja vastassa oli Toni ja Jehu.
- Susan!?
Oli Tonin ensimmäinen kommentti ja hän juoksi luoksemme ja halasi minua. Tuntuihan se vähän oudolta, mutta halasin kuitenkin takaisin. Jehu nojasi vain ulko-oven karmiin mitään sanomattoman näköisenä. En vaivutunut itsekään kiinnittämään häneen ihmeemmin huomiota.
- Onkohan teillä Romeon liikkeistä jotain tietoa? Se katos joku aika sitten. Lähti ilmeisesti ettimään sua.
Olin vastaamassa Tonille totuuden, mutta Alex kerkesi ensin.
- Ei ole.
Syy valehteluun oli varmaankin Rasmuksen sanoissa. Piti muistaa olla nyt varovainen. Ryanin ja Romeon henki saattoi olla vaarassa.
Olimme siirtyneet kaikki sisälle. Minä istuin keittiönpöydän ääressä ja Toni minua vastapäätä. Alex seisoi selkäni takana kädet puuskassa ja Jehu nojaili jälleen ovenkarmiin.
- Miten te pääsitte tänne?
- Ninjalla.
Alex vinoili. Olisin voinut potkaista häntä.
- Mitä tiedät Dimitristä?
Menin suoraan asiaan enkä aikaillut yhtään ylinmääräistä.
- Dimitristä? En muuta kuin sen minkä kaikki muutkin. Pahamaineinen ryssä, jolta ei puutu alaisia. Hoitaa keikat vaikka vasemmalla kädellä ja kirjaimellisesti sokeana. Ajattelee aina omaa etuaan. Miksi kysyt?
- Aki on kadonnut. Ja pelkään, että hän saattaisi olla Dimitriin yhteydessä.
Toni katsoi minua pitkään. Hänkin oli selvästi ihmeissään Akin tempauksesta.
- En ole nähnyt Akiakaan.
Mies jatkoi ja vilkaisi Jehuun.
- Onko Aki sen sorttinen, että se menisi Dimitrin leipiin?
Toni pudisti päätään ja kohautti hartioitaan.
- En uskalla sanoa. Aki on aina ollut vähän tuuliviiri ja kulkenut aina helpoimman tien kautta. Jos Dimitri on vahvoilla, saattaa Aki kääntääkin kelkkansa. Se on kyllä sen jälkeen miehen viimeinen teko.
Kuten me kaikki tiesimme, Aki todella oli tuuliviiri sorttia.
- Miten sinä muuten olet kuullut Dimitristä?
Olin vastaamassa, mutta Alex pysäytti minut laskemalla kätensä olkapäälleni kuin varoituksena.
-Sinä kyselet nyt vähän vääriä kysymyksiä.
Alex sanoi Tonille kuin uhkauksena. En halunnut heidän välilleen mitään sotatannerta.
- Dimitri on kiero paska. Jos jotenkin olette sekaantuneet hänen bisneksiinsä, suosittelen teidän olevan helvetin varovaisia. Se voi tehdä ihan mitä tahansa.
Toni siis tiesi enemmänkin kuin mitä meille kertoi.
- Ja koska sinä olet varmasti mukana, saatte sanani. Ja tukeni jos tulee ongelmia.
Vilkaisin Alexia ja jäin miettimään Tonin lausetta.
- Hyvä tietää. Mutta se on viimeinen vaihtoehto. Toivottavasti tajuat kertoa enemmän tietoja ajan kanssa. Tiedän, että tiedät jotain mitä et vain kerro.
Alex sanoi. Olin samaa mieltä, mutten kommentoinut.
- Lähdemme nyt... Ja palaamme myöhemmin vielä asiaan. Jos otamme yhteyttä, sinä et paikanna meitä. Et ota yhteyttä virkavaltaan etkä seuraa meitä.
Alex nosti minut tuolista ylös tukasta kiinni pitäen. Hän nosti aseensa ohimolleni. Valitettavasti esitin peloissaan olevaa, vaikka tiesin tasan ettei Alex tee minulle mitään.
- Onko asia selvä?
Toni nyökkäsi epäröimättä ja Alex talutti minut ulos.
Ajoimme taas maantietä pitkin, mutta poikkesimme sivuun reitiltä ja lähdimme hakemaan ammuksia.
- Muistat Carlin?
Nyökkäsin Alexille tämän laitettua pyörän parkkiin.
- Hän välittää laittomia aseita. Hyvä tuleva lääkäri on vain lain väärällä puolella. Haemme häneltä aseita.
Näin ensimmäistä kertaa Carlin talon upouuden talon, vaikka olin nähnyt hänet aiemminkin. Kävelimme valtavan tummanruskeaksi maalatun puutalon edustalle ja menimme ovelle koputtamaan. Carl avasikin nopeasti oven ja hämmästyi nähdessään meidät molemmat.
- Oho.. Miten te olette täällä samaan aikaan?
- No Rasmuksen kanssa on mennyt kuviot vähän näin.
Alex vastasi miehelle ja hymähti hieman.
- Juttelinkin jokunen aika sitten Rasmuksen kanssa puhelimessa. Helvetillinen projekti teillä.
- Tiedätkö sinä muuten mitään Dimitristä?
Carl kääntyi katsomaan Alexia.
- Joo. Tiedän. Hänen kanssaan ei kannata olla missään tekemisissä.
Carl nosti vasemmanjalkansa lahjetta. Sen sijaan, että olisimme nähneet hänen oman pohkeensa, oli tilalla amputoitu jalka.
- Tämän jälkeen lopetin hänelle aseiden ja ammuksien välittämisen. Olisin kuollut jos en olisi sillä hetkellä polttanut jalkani katkaistua kohtaa umpeen. Voin joskus kertoa koko homman, mutta haluan Rasmuksen olevan silloin paikalla.
Olin kauhusta kankea kun näin Carlin jalan. Alexkin oli pitkään hiljaa ja katsoi useampaan kertaan muualle kuin Carlin jalkaan.
- Miten muuten, osaako Susan ampua?
Carl vaihtoi lopulta puheenaihetta ja katsoi minua.
- Paremmin kuin minä.
Alex tokaisi. Punastuin ehkä hieman. Osasin kyllä ampua mutta pidin sen mielummin omana tietonani.
- Sain käsiini juuri SVD drakunov sniperin. Voisin antaa sen Susanille jos kerran osaat ampua. Se on tarkkuuskivääri ja teillä voi olla sille käyttöä jos Dimitri on vihollisenne.
Carl näytti minulle asetta. Olin joskus ampunut tarkkuuskiväärillä ja se oli miellyttänyt minua suuresti. Otin aseen mielelläni vastaan.
- Pystyisitköhän itse tuomaan sen? Emme voi kuljettaa sitä huomaamattomasti moottoripyörällä.
- Se sopii.
Carl suostui. Sain jo toisen aseen itselleni. Ja ehkä saisimme pian lisää tietoa myös Dimitristä. Saimme ammukset kuitenkin laitettua laukkuuni, joten pääsimme jatkamaan matkaa.
Lähdimme taas liikenteeseen ja ajoimme vielä tankille pienen kyläkaupan luo. Kauppa oli suljettu ja yhtään autoa ei näkynyt missään, eikä edes polkupyöriä tai jalankulkijoita.
- Susan... Haluan sanoa tämän, koska joudumme olemaan kuitenkin saman katon alla. Minusta on hyvä että olemme edes jonkinlaisissa väleissä.
En osannut vastata Alexille. Nyökkäsin vain hieman epäilevästi ja katsoin miestä pitkään. Opin pikkuhiljaa aina välillä pitämään Alexista. Kai hänessä oli pohjimmiltaan jotain hyvääkin. En vain saanut sitä puolta aina hänestä ulos. Kylmät väreet kulkivat kehoni läpi yön viileyden takia.
- Onks sul kylmä?
- On vähän.
Alex otti takin päältään. Siinä oli nahkahihat, mutta muuten se oli kangasta. Hän ojensi sen minulle ja puin sen epäröimättä päälleni. Tankki oli täynnä ja Alex nousi pyörän kyytiin ja vilkaisi vielä minua. Nousin hänen taakseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Palasimme piilopaikkaan.
Alex ajoi rauhallisesti pihaan töyssyistä tietä. Jätimme pyörän pressun alle pahinta sadetta piiloon. Astelimme sisälle ja koko revohka oli kokoontunut oleskeluhuoneeseen. Tyhjensin ammukset laukustani pöydälle ja olin lähdössä pois paikalta, kun Ryan tarrasi ranteeseeni ja kiskaisi mukaansa.
- Mitä..?
Olisin jatkanut lausetta, mutta Ryan näytti kieltävän merkin. Ryan vei minut huoneeseemme.
- Tää akaa olla sietämätöntä. Olen yrittänyt pysyä vahvana, mutta edes minun voimani eivät riitä tähän pyöritykseen. Ja kaiken lisäksi Rasmus vaatii, että joko eroan sinusta, tai lähden täältä.
En ollut uskoa korviani! Rasmus oli pahin saasta johon olin elämäni aikana törmännyt. Käännyin pois päin Ryanista.
- Sinä olet Rasmuksen maali. Rasmus haluaa sinut itselleen väkisin.
Nyökkäsin ymmärrykseksi.
- Ryan, meidän on pakko erota... Kunnes tämä paska on ohi. Minä en voi jäädä tänne yksin. Tarvitsen sinua.
- Se on järkevin vaihtoehto. Sinun on näytettävä Rasmukselle, ettet aio koskaan antaa periksi. Ajattelin itsekin ehdottaa samaa vaihtoehtoa, halusin vain kuulla sen sinultakin. Rakastan sinua silti, aina. Älä unohda sitä.
Minäkin rakastin Ryania. Aivan valtavasti. En ollut rakastanut ketään yhtä kovin, mutta Rasmuksen kiristäessä, emme voineet enää edes olla yhdessä. Salailu voisi taas tapattaa jomman kumman. Oli pakko noudattaa pelin sääntöjä.
- Kestetään tämä yhdessä loppuun asti.
Nyökkäsin Ryanille ja halasin tätä. Olin taas tyhjän päällä. Luojan kiitos Ryan sai jäädä piilopaikkaan, vaikka tilanne meni kokoajan vain pahempaan suuntaan. Menimme Ryanin kanssa takaisin muiden luo. Rasmus oli lähdössä johonkin, mutta minä pysäytin tällä kertaa hänet. Työnsin Rasmuksen voimalla seinään. Mies katsoi minua pitkään täysin tyyne ilme kasvoillaan. Otin häntä kiinni hupparin liepeistä, aivan kuten hän oli joskus minuakin ottanut. Suutelin Rasmusta vaikka samalla olisin voinut purra tältä kielen irti. Rasmus suuteli minua takaisin. Koko porukka seurasi tilannetta jännityksellä vierestä. Ryan tiesi varmasti mitä tein, siksi hän ei reagoinut. Lopetin suutelun.
- Tätäkö sinä haluat?
Kysyin vihainen ilme kasvoillani.
- Viimein alat tajuta.
Rasmus hymyili minulle. Irrotin otteeni miehestä ja löin tätä avokämmenellä niin kovin kuin voimaa oikeasta kädestäni sain.
- Voit olla varma, että sitä sinä et saa koskaan! Olet tuhonnut elämäni, kaiken mitä minulla oli. Vihaan sua.
Annoin kaiken tulla ulos ja päästin lopulta kokonaan irti Rasmuksesta ja lähdin vauhdilla pois hänen luotaan. Rasmus oli lähdössä perääni, mutta Alex esti yllätyksekseni sen.
- Anna sen mennä.
Alex sanoi Rasmukselle ja uhmasi tätä varmaan ensimmäistä kertaa elämässään. Ryntäsin yläkertaan kovaan ääneen portaita jytistäen. Kuulin jonkun tulevan perääni. Tunnistin askeleista sen olevan Romeo. Pääsin huoneeseeni asti ja aloin huutaa minkä ääntäni vain sain. Romeo sulki oven perässään ja kaappasi minut syliinsä halaten. Hän antoi minun huutaa niin kauan kuin vain voin ja pysytin. Minua alkoi huimata. Romeo pakotti minut istumaan lattialle etten pyörtyisi. Hän laskeutui itsekin perässä ja istuutui lattialle. Valahdin Romeon syliin makaamaan ja itkin, mutta lopetin huutamisen. Romeo silitti hiuksiani ja yritti rauhoitella parhaansa mukaan. Jossakin vaiheessa vain lopetin itkemisen ja jäin makaamaan siihen paikkaan.
- Teit ihan oikein Rasmukselle. Olisin melkein voinut nauraa.
Nousin katsomaan Romeota ja hymyilin vähän.
- Olen aina halunnut tehdä noin.
Hymähdin ja nousin istumaan.
- Kiitos, Romeo. Toivon, ettei Rasmus ikinä tee sinulle tai Ryanille mitään pahaa.
Se oli todellakin tärkeimpiä toiveitani juuri sillä hetkellä.
- Rasmus kompastuu vielä omaan nokkeluuteensa. Niin käy aina liian itsevarmoille ihmisille. Lupaan olla täällä, tässä silloin ja pääsemme pois täältä.
Romeo oli ihana ihminen. Tuki ja turva joka tilanteessa. Kukaan ei tosin tiennyt, hyötyisikö Rasmus siitäkin vielä joskus.
Olimme siirtyneet takaisin alakertaan. Romeo istui sohvalla ja minä hänen vieressään nojaten mieheen. Olimme jo pitkään olleet ihan rauhassa, kunnes Rasmus ilmestyi luoksemme. Hänen poskensa punoitti hieman lyönnin jäljiltä. Mies ei sanonut yhtään mitään. Siirryin pari senttiä vielä lähemmäs Romeota, kuin päästäkseni turvaan. Aloin epäillä tilanteen kehittymistä ilmiriidaksi tai jotain muuta vastaavaa. Rasmus ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen lähemmäs, mutta hän heitti minulle minigrip pussin, jossa oli kaksi valkoista nappia.
- Syö ne.
Vilkaisin Rasmusta oudoksuvasti ja sitten Romeota. Romeo ei sanonut mitään ääneen, mutta luin hänen huuliltaan sanat: älä tottele. Vilkaisin taas Rasmusta.
- Syö keskenäs.
Heitin pillerit takaisin Rasmukselle ja käänsin katseeni pois. Rasmus napsautti sormiaan, jonka jälkeen paikalle ilmestyi Alex ja Dean. Rasmus avasi pussin ja vilkaisi Deania.
- Ei vittu...
Sanoin kuiskaten. Romeo nousi sohvalta ylös ja asettui minun ja Rasmuksen väliin.
- Rasmus... Tää menee ihan vitun sairaaks...
Romeo yritti puhua varovasti, mutta turhaan. Rasmus kiskaisi Romeon vauhdilla pois heidän välistään ja tönäisi kauemmas. Dean esteli Romeota, joka yritti tulla takaisin väliimme. Ryan kuuli puheensorinan ja oli saapunut myös paikalle. Rasmus astui lähemmäs minua ja tiputti pillerit kämmenelleen. Ryan oli syöksymässä väliin, mutta Alex esti tämän.
- Lopeta, Ryan. Tiedät säännöt.
Alex esteli vaikka siinä oli huomattavia vaikeuksia. Ryan oli todella vahva. Rasmus kääntyi katsomaan Ryania ja nosti aseen tätä kohti.
- Tule Alexin ohi, ja saat kuulan kalloosi.
- Ryan älä!
Huusin paniikissa kun tajusin Rasmuksen olevan tosissaan. Rasmus kääntyi taas minua kohden, kun Ryan lopetti vastarinnan ja jäi huolestuneena seuraamaan tilannetta. Rasmus istui sohvalle viereeni ja ojensi pussia vielä minulle. En halunnut, eikä minulla ollut aikomustakaan syödä pillereitä. Pyöritin vain päätäni. Rasmus hyökkäsi päälleni ja otti napit pussista ja työnsi ne väkisin suuhuni laittaen käden suuni eteen.
- Niele.
Rasmus käski. En halunnu. Pillerit olivat lähellä nieluani ja ne alkoivat maistua aivan kamalalta. Tunnistin maun... Amfetamiini. Rasmus nosti aseen ohimolleni.
- Niele!
Mies huusi vielä ja luovutin, sillä en halunnut päästä hengestäni. Rasmus piti pistooliaan ohimollani ja makasi puoliksi päälläni odottaen vaikutusta.
- Alex, Dean.. Viekää muut ulos täältä.
En tiedä oliko Dean sisimmässään paha ihminen, vai eikö hän uskaltanut vastustaa Rasmusta. Kaksikko ohjasi kaikki pois talosta.
Maailma pyöri ympärilläni. Kaikki huudot ulkoa kuulosti vain muminalle ja toivottomalle sekasotkulle. Muistan, kun joskus otin yksittäisiä pillereitä, olisin voinut tanssia aamuun asti, mutta nyt oloni oli aivan turta. En jaksanut siirtyä senttiäkään mihinkään suuntaan. Siirsin vain katsettani päätä kääntämättä Rasmukseen, joka alkoi riisua vaatteitani. Tilanne oli minulle flash back, sillä se oli varmasti tapahtunut aikaisemminkin. Silloin kun Rasmus.. Niin... En kyennyt tekemään vastarintaa. Silti huumeet tekivät olostani niin autuaan että jopa nautin vastentahtoani Rasmuksen kosketuksesta. Yritin vain siirtää ajatukseni pois tilanteesta. Siitä, että Rasmus teki minulle taas jotain mitä kenenkään ei tarvitsisi kokea. Siitä että olin täysin puolustuskyvytön ja heikko. En edes osannut enää itkeä. Olin tajuttomuuden rajamailla kun Rasmus työntyi sisääni ja nautti itse varmasti joka hetkestä ja siitä nöyryytyksestä jonka sai minulle tehdä. Olisi pitänyt ennakoida aikaisempi tempaukseni ja se, että Rasmus kostaa, aina. Mies ei lauennut sentään sisääni. En ole syönyt enää pillereitä kun jouduin pois normaalista elämästä. Rasmus antoi minulle suukon poskelle ja nauroi. Hänen naurunsakin kuulosti epämääräiseltä muminalta.
- Kyllä sinun pitäisi muistaa, että minä saan kaiken mitä haluan.
Jäin alasti makaamaan sohvalle, kun Rasmus poistui luotani. En tiedä menetinkö tajuntani vai nukahdinko, mutta heräsin vasta seuraavana aamuna. Päätäni särki jumalattomasti, vaikka yleensä amfetamiinit eivät sitä tee. Päälleni oli laitettu jokin viltti, olin silti yhä alasti. Ketään ei näkynyt missään. Nousin istumaan ja pidin vilttiä päälläni. Laskin kasvoni käsiini ja mietin yön tapahtumia. Istuin varmaan vartin paikoillani ennen kuin uskalsin nostaa kasvoni ja etsiä vaatteitani. Niitä ei näkynyt missään. Nousin seisomaan, mutta horjahdin takaisin istumaan. Jouduin vielä hetken odottelemaan paikoillani ennenkuin uskalsin nousta ylös. Muutaman minuutin päästä uusi yritys ja nyt kestin jaloillani. Pidin viltin ympärilläni kun lähdin laahustamaan yläkertaan. Pidin kaiteesta kiinni koko matkan. Pääsin huoneeseeni asti ja etsin katseellani vaatteita. Varmaan lipastossa. Löysinkin sieltä mustat alusvaatteeni. Puin ne ylleni ja menin sänkyyn peiton alle makaamaan. Olin varmaan sekoamassa. Oli tapahtunut niin paljon, ettei käsitykseni enää riittänyt. En pystynyt käsittelemään enää tapahtumia. Olin yksin. Niin yksin. Romeo ja Ryan... Joskus hekin tuntuivat vieraille ihmisille, vaikka heidän läheisyytensä oli ainoa mitä minulla oli. Ilman heidän läsnäoloaan olisin jo kuollut.
Olin nukkunut koko päivän, kun ensi kerralla heräsin. Kello oli kuusi illalla. Joku oli tuonut sängyn jalkopäähän minulle puhtaita vaatteita. Olin siitä onnellinen. Puin ne päälleni. Vähän mukavemmat mustat colleget ja valkoinen toppi. Vedin vielä hupparin niskaan ja jätin sen puoliksi auki. Raahauduin alakertaan ja portailta käännyin suoraan keittiöön. Näin Rasmuksen selän. Hän oli istumassa yksin keittiöpöydän ääressä. Olin kääntymässä ympäri, mutta Rasmus kielsi. Jäin odottamaan mitä hänellä oli asiaa. Rasmuksen kääntyessä minua päin, näin hänen oikeassa silmäkulmassaan mustelman.
- Ryan teki sen.
Seuraava ajatukseni oli, missä oli Ryan? Ryan teki siis vastarintaa vaikka kielsin. Missä hän oli nyt? Jäin odottamaan, josko Rasmus itse jatkaisi.
- Mietin pitkään Ryanin teloittamista, mutta koska erositte, saa hän jäädä. Ja jäädä henkiinkin. Tosin kaikki muut paitsi minä lähtivät hakemaan vähän tarvikkeita. Dimitri soitti tänä aamuna ja toivoi mahdollisuutta tavata. Emme sopineet aikaa emmekä paikkaa vielä.
En vastannut mitään. Tuijotin vain edelleen hyvin väsyneenä.
- Mikset sano mitään?
- Arvaa.
Vastasin vihaisesti ja käännyin lähteäkseni. Rasmus nousi tuolista ylös ja pysäytti minut.
- Älä koske!
Huusin vihaisesti ja astuin askeleen kauemmas. Rasmus oli varautunut.
- Muistatko mitä sanoin sinulle yöllä? Sen lisäksi muistutan sinua olla tekemästä vastarintaa.
Nyökkäsin, mutten vilkaissutkaan mieheen päin.
- Meillä on hyvin aikaa. Muut tulevat varmaan vasta keskiyöllä.
Kyyneleet puskivat silmistäni, mutta en antanut niiden valua poskelle. Vapisin hieman pelosta. Rasmus vain naurahti, hiveli nopeasti hiuksiani ja käveli ohitseni. Menin vuorostani istumaan keittiönpöydän ääreen. Olin aivan neuvoton. Päässäni pyöri Carlin tapaaminen ja hänen jalkansa kohtalo. Tonin sanat yhteistyöstä ja tuleva aseeni, jota kyllä odotin. Tarkka-ampuja ei kuulostanut yhtään hullummalta. Olin vihainen ja suorastaan loppuun palanut. Ei kuitenkaan auttanut jäädä tuleen makaamaan. Nousin ylös ja kävelin keittiöön. Keitin taas kahvia ja etsin kaapeista jotakin syötävää. En löytänyt mitään mitä olisin sillä hetkellä halunnut, joten jätin syömättä. Nojasin keitttiön työtasoon ja odotin kahvin valumista. Tuijotin ikkunasta ulos. Yöt olivat hieman hämärtyneet jo. Syksy alkaisi siis hiljalleen tulemaan. Kuu loimotti kuitenkin ja valaisi koko pihan. Rasmus oli ensin kävelemässä keittiön ohi, mutta huomatessaan minut siellä, hän tekikin U- käännöksen ja asteli keittiöön.
- Siinähän sinä olet.
En edes vilkaissut häneen päin vaan tuijotin ulos ikkunasta. Rasmus astui lähemmäs ja aikoi koskea käsivarteeni. Läväytin häntä kämmenelleä hänen käteensä vihaisesti.
- Näpit irti!
Murahdin siihen päälle. Rasmus teki nopean liikkeen ja nosti minut istumaan työtasolle. Hän nosti nopealla siirrolla käteni ranteista kiinni pitäen seinää vasten ja oli nyt itse jalkojeni välissä lähes työtasoon painautuneena.
- Sinulla ei ole enää vaihtoehtoja. Olet minun ennemmin tai myöhemmin. Ryan piti vain saada pois tieltä.
Rasmus sanoi ja suuteli kaulaani, enkä voinut astialle yhtään mitään. En voinut potkia, enkä lyödä. Käänsin vain katseeni pois päin ja yritin kestää tilanteen vahvana, vaikka todellisuudessa olin täysin heikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti