Yksi pakolainen, toinen tihulainen

Jokainen meistä oli aivan hermoheikkona. Erityisesti Rasmus. Mies käveli kämppää edes takaisin, kun me muut istuimme sohvalla ja tuoleilla ringissä. Lopulta se kaikkien pelkäämä odotus täyttyi ja puhelin soi. Rasmus nappasi sen nopeasti taskustaan ja tuijotti 'tuntematon numero' tekstiä pitkään tekemättä mitään.
- No vastaa!
Romeo höykytti ja hätäpäissään Rasmus vastasi puhelimeen värisevällä äänellä.
- Haloo?
- No mutta! Rasmushan se siellä. Osasit varmaan odottaa, että otan sinuun jossakin vaiheessa yhteyttä.
Rasmus aloitti puhelunda Dimitrin kanssa.
- Mitä sinä haluat? Kaupat sujuivat ongelmitta, sinulla ei pitäisi olla mitään asiaa.
Rasmus vakvavoitti itsensä ja ryhdisäytyi ja puhui taas itsevarmasti kuten aina.
- Ei... Ei minulla ole asiaa siihen liittyen. Oletan, että olet kuullut minusta muutakin kuin vain bisneksien tekoa. Kenties hyviä puoliani, kuten komeaa ulkonäköä ja sitä miten saan itseni pois mistä tahansa liemestä.
- Mene asiaan.
Rasmus tuhahti vihaisesti puhelimeen.
- Minulla on tietoja, jotka kiinnostavat varmasti poliisia ja muita sinun vihollisiasi. Olin paikkasi esimerkiksi... Olen kokoajan kartalla siitä missä liikut, kenen kanssa ja miksi.
Rasmus oli pitkään vaiti, kun Dimitri alkoi isotella. Näin selvästi miehen kasvoilta, ettei tämä tiennyt mitä vastaisi.
- Juuri niin, Rasmus. Ja nyt sinä kuuntelet minua. Minä haluan tavaraa, rahat, sekä sen napakan pikku muijan teidän seurueesta. Susanko sen nimi nyt oli?
- Tavaran voin järjestää, rahaa tuskin ja Susan ei ole kaupanteko väline.
Hätkähdin. Katsoin Rasmusta kysyvästi kun kuulin lauseen.
- Sehän nähdään. Saan aina kaiken mitä haluan.
Se oli Dimitrin viimeinen sana, kunnes mies sulki puhelun, eikä Rasmus kerennyt sanoa enää mitään.
- Voi paska..
Alex sanoi tyynesti ja vilkaisi Rasmusta.
- Älä muuta sano... Dimitrin kanssa ei kannata leikkiä. Se on huumekaartin yksi päälliköistä. Ja yleensä todellakin saa mitä haluaa. Meillä ei ihan hirveästi ole vaihtoehtoja mitä tehdä. Susan pitää piilottaa... Rahojenkin hankinta saattaa vielä onnistua ja tavaraa kyllä riittää.
Rasmus jatkoi ja huokaisi kovaan ääneen.
- Mikä hitto teitä kaikkia diilereitä vaivaa? Miks ette voi jättää mua rauhaan vaan revitte mua edes takasin kun jotain kiertopalkintoa?
Kivahdin, johon sain vain julman katseen Rasmukselta.
- Onko joku jotain muuta sinusta väittänyt?
Hyökkäsi Rasmusta kohden, mutta olin liian hidas. Alexin reagointikyky oli jotain aivan uskomatonta. Hän oli jo tarrannut lantioni ympäriltä kiinni ennenkuin edes hipasin Rasmusta.
- Otahan nyt rauhallisesti.
Alex sanoi ja kiristi hieman otettaan, jotta lopettaisin vastarinnan teon. Luovutinkin lopulta ja jäin Alexin otteeseen kiinni. Vaikka olin jo ihan paikallaan, Alex ei päästänyt irti. Käännyin katsomaan miestä ja katseeni osui hänen sielukkaisiin silmiinsä. Ne uhkuivat päättäväisyyttä, mutta samalla ne näytti ehkä jopa lempeiltä.
- Alex...
Sanoin hiljaa ja lopulta mies päästi minusta irti. Istuin lattialle hieman hölmistyneenä, mitä äsken juuri tapahtui?

- Kaikesta päätellen Dimitri tietää nyt olinpaikkamme. Enkä todellakaan tiedä mitä voimme nyt tehdä asian hyväksi.
Rasmus oli neuvoton puhuessaan Deanin kanssa. He juttelivat, kuin olisivat aina tunteneet toisensa. Se hämmensi minua, kuten myös Ryania.
- En ole lainkaan huolissani rahasta, vaan Susanista. Se jos kuka meistä on vaarassa.
Dean jatkoi keskustelua. Rasmus vilkaisi minua ovensuulta kun kävelin ohi.
- Pahinta tässä nyt on se, että Susan on ainut asia millä se oikeesti voi meitä kunnolla kiristää, jopa ottaa helpon etulyönti aseman. Jos kytät kuulee tästä, Susan päätyy vankilaan mun ja Alexin kanssa, se olis toki hyvä, mut en aio istua kakkua enää koskaan.
Rasmus selvästi pelkäsi. Pelkäsi kaiken paljastuvan ja tulevan julki. Suurin pelon aihe oli nyt Dimitrin seuraava liike.
- Painutaan pehkuihin. Ei tässä kai muukaan auta.
Rasmus sanoi hieman vastahakoisesti. Lähdin itse jo ennen ehdotusta kohti yläkertaa ja astelin suoraan huoneeseeni. Romeo istui sängylläni käsi poskellaan nojaten.
- Oot sä kunnossa?
Kysyin varovasti ja menin miehen vierelle istumaan ja laskin käteni kevyesti hänen olkapäälleen.
- On. On tottakai. Mä vaan mietin... Mä oon just päässy sun luokse. Suojelemaan sua ja sit joku Dimitri alkaa kiristää ihan ihme asioilla. Miks kaikki ei vois olla niinkuin ennen. Pakko sanoa tää ääneen, mut asiat oli vielä sillon yllättävän hyvin, kun oltiin Akilla ja Sergei oli mukana kuvioissa. Kaikki kaatu Rasmuksen tulon jälkeen ja Sergeikin menetti henkensä.. Ja Lare.. Mä en käsitä miten asiat on voinut mennä tähän pisteeseen. Ja miks jokainen kaartin päällikkö tavottelee sua?
- Varmaan koska olen nainen. Jokainen yrittää kai tehdä musta diilerin. Naisia harvemmin uskalletaan edes epäillä. Tosin minutkin on nyt etsintäkuulutettu, joten olisin tuhoisaa seuraa kenelle tahansa.
Keskustelin Romeon kanssa asiasta, vaikka koko aihe sai sydämeni jättämään lyöntejä välistä. Pelkäsin jokaista uutta ihmistä jonka kohtasin. Ja aivan syystä. Oli elämäni onnellisimpia päiviä kun tajusin, että Romeo on taas kuvioissa mukana. Olin kaivannut hänen läsnäoloaan. Luotin Romeoon kuin kallioon.

Heräsin aikaisin. Olin nukahtanut Romeon viereen sängylle. Kello näytti olevan vasta 7. Lipaston päällä oli herätyskello, josta ajan näin. Nousin istumaan ja katsoin Romeota pitkän tovin. Hän nukkui rauhallisesti, eikä huomannut edes minun nousevan. Ponkaisin jalkeille asti ja hipsin huoneesta hiljaa pois ja jatkoin matkaani alakertaan. Kävelin keittiöön ja avaisin kaappeja etsien jotain syötävää. En tiedä kuka ruokaa oli hankkinut, mutta jotain säilykkeitä siellä oli ja jopa kahvia. Keittiönpöydällä oli vanha kahvinkeitin. En tiennyt toimiko se, joten asiastahan oli otettava selvää. Kippasin vedet säiliöön ja purut suodatinpussiin ja napsaisin keittimen päälle. Oman metelöintinsä jälkeen se alkoi toimia normaalisti. Se oli ensimmäinen asia päivässä, joka sai hymyn huulilleni. Istuin pöydän ääreen odottamaan ja tuijotin pinttyneestä ikkunasta ulos. Päivä oli hyvä. Aurinko paistoi ja pieni tuulenvire näkyi puiden latvoissa. Mietin aikoja, joista Romeo eilen puhui. Kun Sergei oli hengissä ja olimme aivan toisenlaisessa kuviossa...
- Susan..
- Voi helvetti mä säikähdin!
Ärähdin Rasmukselle ja hyvä etten kaatunut tuolin kanssa säikähdykseni vuoksi.
- Aki on lähtenyt.
Katsoin Rasmusta epäuskoisesti ja hyvin kysyvästi.
- Siis mitä?
Oli ensimmäiset sanani jotka sain suustani.
- No just sitä. Lueppa tuo. Se löyty ulko-ovesta.
Rasmus iski nenäni eteen viestin, jonka Aki oli jättänyt.
"Minä lähden nyt. Kun kuulin, että Dimitri sotkeutui tähän kuvioon, on minun aikani siirtyä tieltä pois. En aio odottaa, että se mies maksaa minulle kalavelkoja. Olen pahoillani. Toivon, ettette lähde perääni, jos kuitenkin niin teette, otan sen riskin, että pääsen hengestäni. En aio kertoa olinpaikkaanne kenellekään, en vaikka minua kiristettäisiin ja henkeä uhattaisiin. En voisi tehdä sitä. En kaiken luottamuksen jälkeen. Toivon, että tapaamme vielä kaiken tämänkin jälkeen. Toivottavasti paremmissa merkeissä.
-Aki-"
- Pelkuri.
Sanoin vihaisesti sen enempää miettimättä viestiä. Meinasin rutata kirjeen, mutta Rasmus esti sen.
- Akilla on varmasti syynsä. En aio lähteä hänen peräänsä.
- No miks sitten lähdit mun perään!? Olisit antanut mun mennä!
Huusin ja aloin taas itkemään. Olin todella herkillä. Nousin tuolista ja kaadoin sen tahallani. Rasmus nappasi minua olkapäistä, kun olin ohittamassa häntä.
- Siks, että Aki on paljon pienempi uhka kuin sä.
Mies sanoi ja piteli minua tyynesti paikoillaan. Ryan saapui keittiöön luoksemme ja katsoi meitä vuoroin.
- Mitä nyt?
Kumpikaan meistä ei vastannut Ryanille. Katsemme olivat nauliutuneet toisiimme kiinni.