Makasin Volvon takapenkillä. En jaksanut istua ja oloni oli todella tokkurainen.
- Hei, yritähä pysyy tajuissas.
Kuulin Adamin sanovan ja hän tönäisikin minua hieman. En jaksanut nostaa edes katsettani häneen.
- Tulikoha laitettua vähä liikaa?
Max naurahti.
- No tuskin. Susan on sen luokan kiukkupussi ettei vähempi ois riittänyt. Nyt se ei ainakaa jaksa tapella vastaan. Ajetaan vaan suoraan vankilalle.
Max ja Adam olivat kanssani takapenkillä. Pääni oli Maxin sylissä ja siinä minä röhnötin koko matkan. Kuskia en tuntenut, enkä pelkääjän paikalla olijaa. En tiennyt missä vankila oli, eikä minulla ollut aavistustakaan kauanko aikaa kului, kun lopulta olimme perillä. Max nousi autosta ja kiskoi minutkin ulos. Makasin maassa täysin voimattomana. Adam kiskaisi minut seisomaan ja taputteli hieman poskiani.
- Hei, yritähä nyt pysyä tolpillas.
Adam pyysi ja minä yritin hieman ryhdistäytyä. Ulkoilma sai ajatuksiani hieman selkeämmiksi ja lähdin vapaaehtoisesti Maxin ja Adamin kanssa vankilalle. En muista matkasta sisälle mitään, mutta Dimitrin kohtaamisesta muistan kaiken.
- Vierailuaikaa on puoleen päivään. Olkaa hyvä.
Vartija avasi meille jonkin huoneen oven. Hänen katseensa oli hieman kysyvä, kun hän näki minut, mutta vartija ei kysynyt silti mitään.
Huoneessa oli panssarilasi, muutama tuoli ja lasin toisella puolella sekä meidän puolellamme puhelimet. Yritin kiinnittää huomiota seiniin ja koko tilaan. Miksei missään näkynyt vartijoita? Pian panssarilasin toiselle puolelle ilmestyi hahmo, en heti saanut selvää, mutta tajusin hetken päästä sen varmasti olevan Dimitri. Adam ohjasi minut tuoliin istumaan. Huojuin hieman tuolilla. Dimitri nosti puhelimen korvalleen. Max nosti taas puhelimen meidän puoleltamme minun korvalleni.
- Hei Susan. Osasit ehkä odottaa, että otan sinuun pian yhteyttä.
En vastannut mitään. Adam läväytti kämmenellä minua takaraivoon.
- Piristy nyt! Yritä edes!
Ravistelin päätäni ja nostin katseeni Dimitriin.
- Miks... Tääl ei oo vartijoita?
Se kysymys kalvasi mieltäni. Dimitri naurahti.
- Tuttu vartija. Teki joskus töitä minulle.
Tuurini ei olisi voinut olla huonompi. Olin taas nuokuksissa enkä meinannut pysyä hereillä. Adam otti tukastani kiinni ja taivutti päätäni hieman taakse päin.
- Noniin, ja koska ilmiannoit minut, saat maksaa siitä. Saat jopa vaihtoehtoja. Jos haluat...
- ... En ilmiantanu sua.
Keskeytin Dimitrin lauseen ja katsoin tätä silmiin, vaikkei silläkään katseella ollut mitään väliä.
- Älä keskeytä. Adam ja Max pitävät huolen siitä, että sinä maksat tekosistasi. Ja hyvällä tuurilla pääsen pian vapauteen.
- Aivan sama... En oo ilmiantanu sua. Usko mitä haluat.
Puheeni hieman sammalsi, mutta sain kuitenkin asiani sanotuksi. Dimitri oli vaiti. En tiedä mitä hän odotti minun sanovan.
- Sääli. Sä maksat sitte jonku muun tekosista. Sä olit paikalla.
Adam naurahti ja piteli minusta yhä kiinni.
- Ja mitä tulee Alexiin ja Rasmukseen... Heidän on korkea aika jäädä kiinni ja tasata tilit yhteiskunnan kanssa.
Aikoiko Dimitri vasikoida Rasmuksen ja Alexin? Minun olisi estettävä se. Ennemmin Rasmus kuin Dimitri. Keskustelun ohella aloin olla jo hieman tolkuissani ja pystyin istumaan tuolilla omineni, vaikka Adam piti yhä tukastani kiinni.
- Mitä minun pitää tehdä, ettet ilmianna Rasmusta ja Alexia?
Kysyin, vaikka en itsekään uskonut itseni sanoneen tuota lausetta.
- No tuota minä vähän odotinkin. Emmeköhän me keksi jotain sopivaa, mutta se myös tarkoittaa sitä, että sinä teet kaiken mukisematta.
Olin pitkään vaiti. Mietin, onnistuisinkohan saamaan Rasmuksen ja Alexin johonkin uuteen piilopaikkaan ja väittäisin vain Dimitrille, että suostuisin kaikkeen. Dimitri ei ollut tyhmä. Hän saattaisi aistia lävitseni.
- Saanko miettimis aikaa?
- Huomiseen.
Dimitri lupasi ja antoi minulle siis päivän aikaa.
- Viekää se takasi Tonin kämpille. Ja hakekaa huomenna mukaan. Ja Susan, jos sä kusetat meitä, sä tiedät mitä mä voin tehdä.
Painoin Dimitrin sanat mieleeni.
Pian olinkin jo matkalla takaisin Tonin luo. Nyt olin jo ihan tolkuissani, mutten alkanut riehumaan, kuten olin alunperin itse aluksi suunnitellut. Minut jätettiin Tonin huvilalle ja poistuin auton kyydistä. Mietin edelleen, oliko tämä joku Dimitrin juoni, vai oliko tällä oikeasti jokin tarkoitus. Marssin suoraan ovesta sisälle ja huhuilin, kun en nähnyt ketään.
- Toni? Ryan..? Alex?
Huutelin, mutten hetkeen nähnyt ketään. Ovi oli kuitenkin jätetty auki, joten luulisi jonkun olevan paikalla. Olin saada sydänkohtauksen, kun Toni lopulta ilmestyi taakseni.
- Älä hitossa säikyttele!
Murahdin Tonille ja käännyin rintamasuuntaan häntä kohti.
- Miten sä pääsit pois sieltä?
Oli Tonin ensimmäinen kysymys.
- Meil on Dimitrin kanssa sopimus, mut missä muut on?
Toni näytti hämmentyneeltä. Jäin yhä odottamaan vastausta.
- Tota... Dimitrin alaiset vei Alexin, Rasmuksen ja Ryanin asemalle. Ne on pidätetty.
- Mitä!?
Huusin vihaisesti, enkä ollut uskoa korviani.
- Romeon ne päästi menemään. Se tulee varmaan myöhemmin tänne. Selähti selvittämään jotakin asiaa. Ei kertonut tarkemmin mitä.
- Eli Dimitri kusetti mua.
Toni katsoi minua taas oudosti.
- En menis ikinä sopimaan sen miehen kanssa mitään. Se puhuu pelkkää paskaa eikä todellakaan pidä sanaansa.
No, tiesin sen nyt. Helppohan Tonin oli olla jälkiviisas.
- Mitä sä sit sovit sen kanssa?
- No et jos se ei ilmianna Rasmusta ja Alexia, mä lupaan totella sitä.
Aloin olla jo epätoivoinen. Miten oli taas mahdollista että asiat menivät enemmän ja enemmän solmuun.
- Eli Dimitri veti välistä. Se ei ite ilmiantanu Alexia ja Rasmusta, vaan sen alaiset. Se halus vaan huijata sut itselleen.
- Ei... Ei ei ei ei... Ei vittu....
Laskeuduin kyykkyyn ja painoin pääni polviini. Toni polvistui eteeni ja laski kätensä olkapäälleni.
- Rauhotu. Kaikki järjestyy kyllä.
En uskonut sitä. En nyt. Oloni oli kamala. Minua oksetti ja huimasi.
- Miks Ryan muuten pidätettiin?
En tajunnut edes kysyä sitä aiemmin.
- Ryan tappo veljensä. Ja Ryanin taustoilla se istuu pitkän kakun.
Sen jälkeen muistini pätkii. Pyörryin lattialle ja heräsin vasta seuraavana aamuna Tonin sängystä.
