Rasmus puhui pitkän tovin Tonin kanssa. Olin todella hermostunut. Kylmää hikeä valui selkääni pitkin kun tuskaisesti odotin puhelun päättymistä. Viimein vartin päästä se loppui.
- Toni tulee tänne. Jehun kanssa.. Sen ei oo nyt ehkä viisasta liikkua yksin. Tiedän kyllä mitä ajattelet Jehusta mut tää on nyt pakko tehdä näin. Dimitri tarkkailee varmasti lähiseutua, johon meidät autosta jätettiin. Neuvoin Tonille kiertotien. Meidän on pakko luoda suunnitelma, joka on helppo toteuttaa. Tosin Toni puhui jotakin Dimitrin yläpuolella olevasta klaanista. Dimitri ei varasinaisesti työskentele hänelle, mutta toimii kyllä laulurastaana kaikesta tapahtuneesta. Tonikaan ei tiedä kuka se päällikkö on.
Jäin pohtimaan asiaa. Kuvittelin jo, että Dimitri on kaikkien yläpuolella, mutta olin siis väärässä. Tässä olisi ollut jo ihan tarpeeksi sotkua kerrakseen.
- Millon se Toni tulee?
- Toivottavasti tän päivän nimissä. Ei sovittu tarkempaa aikaa.
Se oli selvä vastaus. Jotenkin minua ahdisti edes ajatus siitä, että Jehukin tulisi paikalle. Ei meidän välimme ihan niin tulehtuneet olleet enää, kuin mitä aikaisemmin, mutta mielummin olisin halunnut pelkästään Tonin paikalle. Minä en kuitenkaan voinut asiaan vaikuttaa, joten annoin olla.
Istuin hiljaa huoneessani miettien menneitä. Jostain syystä Sergei hyppäsi ajatuksiini vähän väliä. Ehkä siksi, että asia oli hyvin pinnalla kaikesta huolimatta. Jouduimme hoitamaan Sergeinkin asioita. Jokin ei silti täsmännyt. Jokin asia häiritsi minua koko kuviossa. En vain tiennyt mikä. Oliko minulla pettämätön kuudes aisti vai olinko vain vainoharhainen? Ahdistus oli ottaa vallan minusta, mutta onnistuin lopulta sivuuttamaan ajatukset. Toinen aihe, joka pyöri pääni sisällä, oli vanhempieni kohtalo. Miten minulla kesti näin kauan saada tietää totuus? Ja miksi minä korvaisin isäni tekemät virheet? Luulisi hänen maksaneensa ne jo hengellään.
- Arrgh. Mä tuun hulluks!
Huusinkin sen ääneen vaikka oletin vain ajatelleeni sitä. Rauha rikkoutui. Joku astui huoneeseen.
- Mitä sä huudat täällä?
Se oli Rasmus.
- No en mitään. Vituttaa vaan tää koko paska. Kaikki alkaa selkiintyä ja se ei oo musta mitenkään mukavaa. Mua ahdistaa edes ajatella vanhempiani ja sitä mitä oikeasti tapahtui. Käytännössä olen ollut tässä vauvasta asti mukana. En vain tiennyt sitä, ennen kuin nyt. Mistä minä tiedän mitä vanhempani ovat joutuneet kestämään kun olin pieni? Oliko minulla vaikka kiristetty heitä? Aivan käsittämätöntä paskaa.
- Mä ymmärrän kyllä sun tuntees, mut sun on oikeesti pakko ryhdistäytyä, jos me aiotaan päästä Dimitristä eroon. Eniten mua kiinnostaa, kuka on Dimitrin yläpuolella ja millä panoksilla hän pelaa. Meillä voi vielä olla toivoa.
Rasmus yritti rauhoitella minua. Nousin sängyltä ylös ja astelin Rasmuksen eteen seisomaan.
- Sä et varmaan nyt ihan käsitä? Mun vanhemmat tapettiin, tapettiin!
- Niin munkin.
Vaikenin. Rasmus ei sanonut muuta ja käänsi katseensa pois minusta.
- Sori... Mä en...
En edes osannut sanoa lausetta loppuun. Rasmus näytti ensimmäistä kertaa haavoittuvalta ja heikolta. Se oli minulle vieras näky, enkä tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua.
- Ei se mitään. Ethän sä olis voinu tietää. Tärkeintä on et me ei enää epäonnistuta. Missään. Eikä jäädä kiinni. Sä panostat tähän täysillä, kuten me muutkin.
Sen sanottuaan Rasmus postui luotani.
Poistuin myöhemmin itsekin huoneestani ja astelin ulos. Ryan istui pihalla muovisella puutarhatuolilla. Menin hänen vierelleen ja katsoin tätä hetken. Ryan vastasi katseeseeni. Istuin hänen syliinsä ja suutelin häntä, johon Ryan vastasi myös.
- Kuule... Kun työskentelit Rasmukselle, kertoko se koskaan...
Lauseeni keskeytyi kun näin sivusilmällä jonkun tulevan piahatietä pitkin jalan. Heitä olikin 2. Kun he astuivat vähän lähemmäs, tunnistin ne Toniksi ja Jehuksi.
- Puhutaan myöhemmin.
Sanoin Ryanille ja nousin ylös. Koko porukka kokoontui pihalle huomatessaan Tonin ja Jehun.
- Kävellenkö te tänne tulitte?
Rasmus kuittaili heti ensimmäisenä.
- Tultiin taksilla. Ei otettu riskiä liikkumalla omalla autolla. Käveltiin pari kilometriä.
Toni laski katseensa minuun ja hymyili hieman. Olin hyvilläni nähdessäni Tonin. Jehuun en ottanut mitään kontaktia.
- Mennään keittiön puolelle. Tästä voi tulla pitkä istunto.
Rasmus sanoi ja nyökkäsi taloa kohden. Seurasimme kaikki rasmusta.
- Tilanne on nyt se, että... Susan, voinko kertoa ihan kaiken?
Ihme kyllä Rasmus kysyi lupaa johon nyökkäsin epäröimättä.
- Dimitri nappasi Susanin ja kiristi tätä kertomaan taustojaan. Susanil on toistaseks reisi paketissa sen takia. Kerrottuaan taustojaan, Dimitri paljasti totuuden Susanin vanhemmista. Dimitri tappoi heidät. Susanin isän töpeksinnän takia myös äiti joutui kärsimään. Dimitri etsi myös Susanille sijaiskodin. Nyt hän haluaa, että minä ja Susan työskentelemme hänelle. Oma osuuteni on selvä, mutten tiedä mitä hän varsinaisesti haluaa Susanin tekevän.
Toni istui pitkään hiljaa Rasmuksen kerrottua tapahtuneesta.
- Siis oliks Susanin faija diileri?
Jehu kysyi äkisti.
- Oli. Sen käsityksen Susankin sai, vaikkei siitä aiemmin tiennyt mitään.
Rasmus vastasi ja odotti yhä Tonin sanovan jotain.
- Dimitri tutkii varmasti lähialuetta. Sehän ei vieläkään tiedä tätä paikkaa? En nyt ymmärrä. Dimitrin olis ollut kaikista helpointa tappaa Susankin kun se oli pari vuotta nuorempi. Eihän vanhempien kuolemasta ole kuin muutama vuosi? Jokin tässä ei nyt täsmää..
Lopulta Tonikin yhtyi keskusteluun.
- Sitä minäkin olen epäillyt.
Sanoin oman mielipiteeni.
- Dimitri on impulsiivinen ja täysin arvaamaton. Sen pääkopassa on sen kokoinen vuoristorata että kukaan ei selviä siitä hengissä.
- No miten me ikinä voidaan sit pärjätä sille!?
Aloin väittelemään Tonin kanssa.
- Ei kai oo muuta vaihtoehtoa kuin totella ja ottaa samalla selville sen heikkoja kohtia ja vähän taustoja sen isosta klaanista.
- Mä en tasan lähe tähän mukaan. Munko pitäa palvella jotai ryssää joka tappo mun vanhemmat?
Kiivastuin ja nousin tuolilta ylös. Rasmus tarrasi käteeni ja kiskaisi minut takaisin istumaan.
- Yritä nyt vähän rauhottua. Ei miestä kukaan tätä mielellään tee.
Riuhtaisin käteni irti Rasmuksen otteesta ja vaikenin. Sisälläni kiehui taas.
- Sinähän sen tiedät!
Kivahdin lopulta Rasmukselle ja nousin nyt nopeammin tuolsita ja lähdin marssimaan ulko-ovea kohti. Kuulin jonkun muunkin takanani nousevan ja nyt hän jo seisoi edessäni estämässä ulospääsyni.
- Toni, mee pois. Oikeesti.
Sanoin vihan ja surun sekaisella äänellä.
- En mene. Sä et saa tehdä nyt mitään tyhmyyksiä. Me ymmärretään kyllä sun katkeruutes.
Toni oli tarrannut käsivarsiini, kun yritin kiertää hänet ja mennä ulos.
- Päästä mut!
Huusin jo todella vihaiseen sävyyn. Kaikki pidättelivät henkeään, kun lopulta romahdin ja aloin itkeä. Toni piteli minua pystyssä, kun jalkani olivat lähellä pettää altani. Toni halasi minua ja kuunteli vaikerrustani niin kauan kuin sitä kesti.
Olin itkenyt usemman minuutin ja olin yhä Tonin otteessa. Lopulta, kun aloin hieman rauhoittua. Toni irtaantui minusta ja pyyhki kädellään kyyneleet poskiltani.
- Susan. Mä ja kaikki muutkin halutaan nyt sun parasta. Sä saat varmasti kostos kun on sen aika, jos se on se asia jota odotat. Sä et palvele lopun ikääs Dimitriä. Mä lupaan sen. Sä saat edelleen mun lupauksen. Sä oot vielä turvassa. Usko pois.
Uskoin Tonin sanaan. Nyökkäsin tälle lopulta ja palasin pöytään istumaan.
- Kun Dimitri ensi kerran soittaa, ilmottakaa siitä välitömästi mulle. Kaikki yksityiskohdat ja henkilöt jotka hän mainitsee. Tapasiko muuten Susan Maxin ja Adamin?
Nyökkäsin Tonille taas.
- He ovat kaksi muuta klaanin johtajaa. He vain toimivat Dimitrin apuna. En tiedä heidän tarkkaa alaismääränsä.
Nyt selvisi sitten sekin. Adamin ja Maxin osuus. Ihmettelinkin kenestä Dimitri puhui kun mainitsi kaksi muuta klaanin johtajaa.
- Kuka on Dimitrin yläpuolella?
Kysyin ja esitin kysymykseni Tonille. Vaikka käsittääkseni hän ei tietänyt kuka kyseinen henkilö oli.
- Sky.
Yllätykseksemme Dean sanoi minulle vastauksen.
- Siis sä tunnet sen? Et oo sitte aikasemmi viittiny avata suutas?
Rasmus kommentoi kärkkäästi heti vaikkei tiennyt asiasta sen enempää.
- En tunne. Mutta kuulin hänen niemnsä mainittavan juuri ennen kuin pakenin omia sotkujani. Kutsuivat häntä päälliköksi. Koko kaartin päälliköksi. Hänen yläpuolellaan ei ole muita. Ei ainakaan tähän kuvioon liittyen.
Dean kertoi rauhallisesti eikä välittänyt Rasmuksen kommentista sen enempää.
- Tiedätkö sukunimen?
Kysyin jatko kysymyksen.
- En. En tiedä mitään muuta kuin etunimen.
- Voiskohan pelkän etunimen perusteella löytää jotain taustoja?
Kysyin ja vilkaisin muihin.
- Ei oo mitään varmuutta. Voi sitä yrittää. Esimerkiks niiltä, jotka ei palvele Dimitriä. Carl vois tietää jotain.
Rasmus tuumi ääneen. Minä kyllä epäilin väittämää.
- Jos Carl tietäs jotain, se ois kertonu.
Väitin Rasmukselle vastaan. Hän ei sanonut mitään. Luotin Carliin. Ei kai hänellä olisi mitään syytä valehdella. Pitkä hiljaisuus vallitsi kaikkien meidän keskuudessamme.
Porukka oli kyllästynyt pölpöttämään aiheesta ja ainoat, jotka istuivat yhä keittiössä, olivat minä, Toni ja Rasmus.
- Mitä me muuten tehdään, jos me jäätäskin kiinni?
Esitin viattoman kysymyksen ja Toni oli pudota tuolilta.
- Susan, me ei saada epäonnistua. Jos me jäädään kii, Dimitri tappaa jonkun meistä ja todennäkösesti hoitelee suurimman uhan, eli todennäkösesti sut. Mut jos nyt niin kävis, et jäätäs tästä kii, ainoa fiksu vaihtoehto on tehdä katoamistemppu ja elää radiohiljaisuudessa vähintään puoli vuotta.
Rasmus nyökkäili Tonille ja oli selkeästi samaa mieltä.
- Jos me jäädään kii, joudutaan viel hyväs lykyssä kaikki linnaan. Dimitri junailee ittensä vapaaks ihan mistä tahansa. Ainakin sen pohjalta mitä sitä nyt on täs parin päivän aikana oppinu tuntemaan ja sen jälkeen mitä sä koit.
Vilkaisin Rasmusta. Ikävä fakta. En pitänyt ajatuksesta, että istuisin Rasmuksen tai Alexin kanssa samassa sellissä.
- Eli nyt me tehdään näin: Otatte yhteyttä, kun Dimitri on ottanu yhteyttä teihin. Kerrotte tapaamispaikan, ja ajankohdan, sekä sen mitä hän haluaa ja keneltä. Käyn ennekkoon tarkastamassa paikan, jos se ei ole lähellä Dimitrin asutusta tai jossakin muussa turhan epäilyttävässä paikassa. Dimitri tietää, että poliisi ja muu virkavalta kyttää seudun asutuksia tarkkaan, joten hänen on käytettävä diilaukseen sopivia paikkoja, jotka ovat hylättyjä. Kuten varastohalli, josta kerroitte.
En pitänyt tästä yhtään. Toni onneks osasi hommansa ja toivottavasti saisi meidät joskus tästä pois.
- Ja yksi juttu vielä... Jos me joskus saadaan Dimitri kaltereiden taakse, varautukaa siihen, et sillä voi olla suhteita. Pienempiä pomoja joista kenelläkään ei ole tietoa. Kaikesta pitäisi saada selvää ja hoitaa homma kerralla. Muuten olemme vielä isommissa vaikeuksissa. Muistakaa Dimitrin klaanin vakinainen määrä.
Dimitrillä todellakin riitti alaisia. Jos Dimitri saadaan jäämään kiinni, kukaan ei saisi koskaan tietää ketkä sen takana olivat.
- Jos asia on ymmärretty, lähdemme Jehun kanssa nyt ja te palaatte möhemmin asiaan.
Rasmus nyökkäsi vielä, muttei sanonut mitään.
- Ooha kiltisti.
Toni silitti kädellä vielä poskeani ja katsoi minua suoraan silmiin sanoessaan lauseen. Minäkin nyökkäsin. Toni lähti asutukseltamme, samoin Jehu.
Oli yö. Istuin yhä keittiössä vesilasi nenän edessäni. Pelkäsin. Pelkäsin Dimitrin yhteydenottoa. Olimme ehkä haukkaamassa liian isoa palaa kerrallaan. Kaikki muut olivat jo nukkumassa. Paitsi minä ja Romeo, joka istui seurakseni.
- Sä oot huolissas tulevasta vai mitä?
Nyökkäsin vain nostamatta edes katsetta Romeoon. Hän istui minua vastapäätä pöytään ja otti kädestäni kiinni.
- Susan, sun on pysyttävä vahvana. Sä et saa luovuttaa. Kaiken kokemas jälkeen, sä oot vahvin ihminen, jonka mä tunnen. Siitä hetkestä lähtien, kun tavattiin ensimmäisen kerran, mä tiesin että sä selviät mistä vaan.
Hymyilin Romeolle kyyneltenkin seasta.
- Kiitos et sä oot pysyny siinä.
Se oli vilpittömin kiitokseni. Valvoimme Romeon kanssa lähes koko yön jutellen. Hänen läsnäolonsa auttoi minua jaksamaan ja hetkeksi unohtamaan kaiken tulevan.
Aamulla heräsimme molemmat keittiöpöydän äärestä. Olimme nukkuneet ehkä pari tuntia.
- Oho, mä luulin vaan hetkeks laskeneeni pään tähän.
Sanoin kun nostin pääni pöydästä. Romeokin heräsi vasta. Olipas noloa. Sänkyyn oli ilmeisesti ollut turhan pitkä matka.
- No mitä ihmettä te tällä teette?
Rasmus ilmestyi paikalle ja katsoi kummaksuvasti molempia.
- Me näköjään nukuttiin tässä. En mä muusta tiedä.
Romeo sanoi aivan unen pöpperössä.
- Ilmeisesti vähän stressiä liikenteessä.
Rasmus naurahti ja kaivoi taskustaan puhelimen, joka oli värinä hälytyksellä.
- Eikä näköjään turhaan. Se on Dimitri.
Rasmus sanoi ja jäi jahkailemaan vastaako. Romoe ja minä tuijotimme Rasmusta pitkään ja odotimme.
- Haloo.
Rasmus vastasi esittelemättä itseään. Kyllähän Dimitri tiesi minne soitti.
- No hyvää huomenta. Minulla on teille sopiva tehtävä.
- Millainen?
- Tarkennan, Susanille ja Alexille. Haluan, että he vievät lastin kaupungin toiselle laidalle. Yhdelle välittäjistäni. En itse pääse sinne. Saatte tottakai rahat periltä.
Rasmus näytti häkeltyneeltä.
- Joo.. Siis.. Mistähän päin tarkemmin?
Hän alkoi kuulostaa jopa epävarmalta. Yritin viittomalla näyttää tsemppiä Rasmukselle.
- Vanhaan satamaan. Siellä on hylätty pieni huvipursi viimeisellä laiturilla. Odottakaa siellä huomis iltana kello 19.00 Ei minuuttiakaan myöhemmin.
Dimitri katkaisi puhelun, ennen kuin Rasmus ehti vastaamaan mitään.
- Tää ei nyt menny ihan niin ku piti. Se haluaa sut ja Alexin sinne.
Rasmus sanoi minulle ja käännyin automaattisesti katsomaan Romeota.
- Onks tää joku koe? Tai huono vitsi?
Kysyin yllättyneenä ja käänsin katseen takaisin Rasmukseen.
- Ei mitään käryä. Mä veikkaan, et se vaan testaa meitä. Mut ohjeita on nyt noudatettava. Soitan heti Tonille.
Rasmus sanoi ja siirtyi ulos puhumaan.
- Voi vittu mikä soppa. Toivotaan ynt et Alex suostuu tähän. Mä pelkään kyl et Dimitri suunnittelee jotain.
Romeo ei sanonut mitään. Näytti vain äärimmäisen huolestuneelta.
torstai 26. maaliskuuta 2015
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Sopimus
- Miks te jätitte Rasmuksen yksin sinne tien poskeen?
Kysyin hieman vihaisesi Dimitriltä. Hän irrotti hetkeksi otteensa ja irrotti narun käsistäni, jonka jälkeen hän tarrasi taas käsiini kiinni.
- Pitihän meidän saada yksi ongalma jätettyä pois matkasta. Yksinkertaista. Hyvällä tuurilla kukaan ei etsi sitä ja aika korjaa kyllä sen pois.
Kiskaisin toisen käteni irti Dimitrin otteesta ja aioin lyödä häntä, mutta samassa kun otin jo vauhtia ja valmistauduin iskuun, Dimitri nappasi uudelleen kädestäni kiinni ja pysäytti minut helposti.
- Älä aloita. Jollet halua toiseenkin reiteesi kevyttä kuiskausta.
Dimitri käytti todella outoja ilmaisuja. Olin peloissani. Olin täysin uudessa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä. Ihmettelin, miksei Dimitrillä ollut enempää porukkaa lähettyvillä. Hänellä oli varmasti paljon vihamiehiä. Jäin taas paikoilleni odottamaan seuraavaa liikettä.
- Adam, laita sen jalka pakettiin. Ja puhdista.
Käsky kävi ja mies totteli. Hän kipaisi talosta sideharsoa ja jotain puhdistusainetta.
- Istu.
Tottelin ilman vastaväitteitä ja kävin maahan istumaan Dimitrin käskystä. Adam kaatoi haavalleni jotain ainetta, joka kirveli niin maan helvetisti. Pitelin huudon sisuksissani enkä sanonut sanaakaan. Haava oli puhdistettu ja Adam laittoi päälle sideharsoa ja teippasi pään siististi kiinni.
- Tossa on sun housut. Voit laittaa ne jalkaan.
Kiskoin nahkahousut äkkiä jalkaani ja seurasin kolmikon toimia nousten samalla seisomaan.
- En oikein tiedä mitä sinun kanssasi kannattaisi tehdä. Olet niin hemmetin arvaamaton ja tulinen luonne.
Dimitri pohti ääneen.
- Emme varsinaisesti tee sinulla yhtään mitään mutta voimme käyttää sinua haluamallamme tavalla kiristykseen ja ehkä hyötyä sinusta muullakin tavalla. Kyllä se Rasmus vielä suostuu palvelemaan minua ilomielin.
En kestänyt Dimitrin naureskelua ja hymähdyksiä. Ne kuulostivat aina yhtä pelottavilta.
- Sä tuut vielä kärsimään. Ihan varmasti. Sä kompastut omaan nokkeluutees niinku kaikki kusipäät.
Sanoin vihaisesti, jonka seurauksena päällikkö meinasi läväyttää minua taas kasvoihin. Tällä kertaa minä olin nopeampi ja väistin helposti lyönnin.
- Juuri tuota minä tarkoitan.
Oli minun vuoroni naurahtaa. Mutta seuraavaa tekoa en kerennyt väistää. Adam nappasi minua kiinni takaapäin. Hänen toinen kätensä kulki rintojeni kohdalta ja toinen lantion. Hänen otteensa oli todella vahva.
- Haha. Ehkä sinä haluat tietää jotain mukavaa. Muistan sinut... Nuorempana kuin mitä nyt olet. Pelokas tyttö joka ei koskaan saanut uusia vaatteita eikä tavaroita, vaan tyytyi aina sijaisperheen lellipennun vanhoihin vaatteisiin. Lapsi, jonka vanhemmat tapettiin ulkomailla verisessä katutappelussa. Äitisi oli täysin viaton siihen sotaan, mutta maksoi hengellään isäsi hölmöilystä. Haluatko arvata kuka tappoi sinun rakkaat vanhempasi? Ja kuka hankki sinulle uuden perheen, jota tuskin voit perheeksi kutsua.
Katsoin miestä todella pitkään ja palaset loksahtivat paikalleen. Tapahtumista oli nyt noin viisi vuotta. En koskaan saanut tietää mitä silloin tarkalleen tapahtui... Ja tässä oli varmasti syy, miksi Dimitriä kiinnosti minun menneisyyteni.
- Sä oot siis tuhonnut kaiken, mitä mulla oli?
Kyyneleet valuivat silmistäni. Adam ja Max näkivät ne, Dimitri ei.
- Ei... Kyllä sinä tuhosit itse loput lähtemällä Jehun kelkkaan. Loppu menikin omalla painollaan ja viimein mekin tapaamme.
Minua alkoi heikottaa. Suorastaan oksettaa. Kaikki tieto tuli niin yllättäen etten edes ymmärätnyt reagoida. Lopulta pyörryin Adamin otteeseen.
Tulin takaisin tajuihini, mutten enää ollut ulkona. Minut oli tuotu sisälle. Makasin sängyllä kädet sidottuna selkäni taakse. Jouduin ponnistelemaan, että pääsin istumaan. Huone oli nätisti sisustettu, eikä silleä ollut mitään liikaa. Jonkun sortin peilipöytä, kyseinen sänky, tv-taso ja itse tv, jonka edessä nojatuoli, sekä huoneen perimmäisessä nurkassa isohko kasvi. En tunnistanut sitä. Isot lehdet siinä ainakin oli. En jaksanut kiinnittää siihen sen enempää huomiota. Odotin, josko joku pian tulisi kertomaan minulle lisää. Minun ei tarvinnut odottaa kovinkaan kauan, sillä Adam tuli hakemaan minua huoneesta.
- Mennäänpä ruokasalin puolelle. Sinua odotetaan.
Laskeuduin lattialle ja lähdin kävelemään ulos huoneesta Adam perässäni. Olisin yksin varmaan eksynyt taloon, sillä olimme ruokasalissa vasta monen mutkan ja huoneen ohituksen jälkeen. Kun lopulta ruokasali aukeni edessämme, olisin voinut huutaa riemusta. Dimitrin lisäksi siellä oli Rasmus, Alex ja Ryan! Jalkani olivat taas lähellä pettää alta. Ryan juoksi luokseni välittämättä Rasmuksesta ja hänen mielipiteistään. Ryan halasi minua ja olisin halannut takaisin jos vain olisin voinut. Olin niin onnellinen!
- Tulithan sinä tajuihisi.
Dimitri varmaan kuuli askeleeni ja Ryanin juoksuaskeleet luokseni.
- Miten hitossa te ootte täällä? Ja onks Rasmus kunnossa?
Kysymyksiä tulvi suustani.
- Rasmuksella on lievä aivotärähdys. Löydettiin se illalla kun teitä ei alkanut kuulumaan. Ja tota... Rasmus suostuu työskentelemään Dimitrille, jos sä vaan saat tulla takasin.
Jäin tuijottamaan Ryania. Oliko Rasmus päästään sekaisin? Vai oliko hänen pakkomielteensä minusta mennyt näin pitkälle?
- Tulkaahan tänne kyyhkyläiset.
Dimitri käski ja kävelimme Ryanin kanssa pöydän ääreen.
- Rasmus suostui vaatimuksiini, kunhan sinä pääset takaisin piilopaikkaanne, mutta... Minulla on siihekin ehto. Haluan, että Susankin toimii alaisenani. Olisihan se vähintäänkin kohtuullista isäsi jälkeen.
Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta kävelin vain suoraan Rasmuksen eteen.
- Rasmus, oot sä ihan sekasin?
Kysyin suoraan ja mitään miettimättä. Rasmus katsoi aivan muualle kuin minuun.
- Dimitri, sopimus koski vain minua, miksi vedät Susanin tähän?
Rasmus esitti kysymyksensä ja näytti hyvin epäröivältä.
- Tilanteet muuttuu. Susan kertoi vähän taustoja ja sieltä selvisi varmistus Susanin vanhempien kohtalosta. Olen hyvin joustava liikemies.
Minulla kiehahti voimakkaasti yli äyräiden, mutten sanonut silti mitään. Annoin Rasmukselle nyt vaihtoehdon hoitaa tämän.
- Olkoon, mutta minä olen päävastuussa. Jos jokin menee mönkään, otan vastuun siitä.
- Se sopii.
Rasmus ja Dimitri kättelivät ratkaisun merkiksi. Aavistin pelkkää pahaa olevan tiedossa. Ryan irrotti lopulta siteet käsistäni ja pääsin vihdoin halaamaan häntä. Rasmus ei vieläkään reagoinut.
- Otan yhteyttä muutaman päivän päästä.
Dimitri sanoi ja antoi meille luvan poistua.
Emme kuitenkaan lähtenyt omalla kyydillä, vaan meidät vietiin Kialla. En vieläkään tiennyt kuka kuski oli, eikä sillä kai ollut väliäkään. Kukaan ei sanonut automatkalla yhtään mitään. Jossakin vaiheessa Rasmus käski kuskin pysähtyä ja jäimme kyydistä. Auto kaasutti tiehensä ja jatkoimme jalan perille. Kun pääsimme viimein piilopaikan pihaan, Rasmus aloitti puhumisen.
- Tämä on sitten vain peitesuunnitelma. Me emme ole Dimitrin alaisina kovin pitkään, mutta niin kauan kuin olemme, teidän on oltava mukana.
Eli Rasmus oli suunnitellut tätä kokoajan. Olin takertunut Ryaniin kiinni, kuin uhkana, ettei Rasmuksen tarvitsisi kommentoida mitään. Hän katsoi kyllä, muttei kommentoinut. Romeokin ilmaantui paikalle ja minut nähdessään hän juoksi luokseni ja halasi aivan kuten Ryankin.
- Tekiks Dimitri sulle mitään?
Romeo kysyi ja epäröin hetken kerronko edes. Nyökkäsin lopulta ja laskin nahkahousut polviin asti ja avasin sideharson.
- Mitä vittua?
Alex kysyi ensimmäisenä nähdessään jäljen.
- Ton on pakko olla ruoskasta tai jostain, ei se muuten verestäis noin pahasti ympäriltä.
Rasmus kommentoi ja laskeutui polvilleen eteeni.
- Se vuotaa kyl edelleen. Luuletko et pärjäät ilman tikkejä?
- Kyl mä uskon. Ei siihen koske jos siihen ei puutu.
Alex oli jo tosin sillä välin hakenut puhtaan harson ja laittoi sen nyt reiteni ympärille.
Siirryimme vähin äänin Ryanin kanssa sisälle. Istuimme sohvalla ja minä oikeastaan makasin puoliksi hänen sylissään rentona ja rauhallisena. Jossakin vaiheessa Rasmuskin ilmestyi sisälle. Vilkaisin hänen peräänsä.
- Rasmus! Voinks mä puhua sun kanssa?
Kysyin nätisti ja nousin istumaan. Ryan vilkaisi minua ja lähti pois kun Rasmus tuli istumaan sohvalle.
- Mä haluun vaan sanoa, et mä oon helpottunu et sä oot kunnossa. Ja että sä autat mut pois tästä kuviosta.
- Mä taas olin varma että kuolen. Onneks Alex ja Ryan löys mut lopulta. Haluan vaan Dimitrin pois meidän kimpusta. Muulla ei ole nyt väliä. Ja tota... Mä oon pahoillani sun vanhempien puolesta.
Laskin katseeni maahan.
- Jos mä olisin tiennyt...
En pystynyt jatkamaan lausetta pidemmälle.
- Ja siks mä en kai voi viedä sulta viimesiäkin hyviä asioita.
En ollut varma oliko Rasmus lyönyt päänsä vähän kovemmin. Jos oli, hyvä niin.
- Mut komento pysyy yhä mulla. Ja tiedät tasan mitä niskuroinnista seuraa. Älä unohda sitä.
Rasmus lisäsi vielä ja nousi sohvalta jatkaen matkaa keittiöön. Seurasin häntä päättäväisesti.
- Mut sä annat mun olla Ryanin kanssa?
Kysyin vielä, vaikka asia pääsääntöisesti oli jo selvä, ainakin minulle. Rasmus ei vastanut mitään. Hiljaisuus oli minulle myöntymisen merkki.
- Toni on pyydettävä tänne. En aio ottaa enää yhtäkään riskiä.
Rasmus sanoi lopulta ja kiersi lauseeni, vaikka päättelin siitä itse omat kuivoni. Nyökkäsin Rasmukselle, jonka jälkeen hän tarttui puhelimeen ja soitti Tonille.
Kysyin hieman vihaisesi Dimitriltä. Hän irrotti hetkeksi otteensa ja irrotti narun käsistäni, jonka jälkeen hän tarrasi taas käsiini kiinni.
- Pitihän meidän saada yksi ongalma jätettyä pois matkasta. Yksinkertaista. Hyvällä tuurilla kukaan ei etsi sitä ja aika korjaa kyllä sen pois.
Kiskaisin toisen käteni irti Dimitrin otteesta ja aioin lyödä häntä, mutta samassa kun otin jo vauhtia ja valmistauduin iskuun, Dimitri nappasi uudelleen kädestäni kiinni ja pysäytti minut helposti.
- Älä aloita. Jollet halua toiseenkin reiteesi kevyttä kuiskausta.
Dimitri käytti todella outoja ilmaisuja. Olin peloissani. Olin täysin uudessa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä. Ihmettelin, miksei Dimitrillä ollut enempää porukkaa lähettyvillä. Hänellä oli varmasti paljon vihamiehiä. Jäin taas paikoilleni odottamaan seuraavaa liikettä.
- Adam, laita sen jalka pakettiin. Ja puhdista.
Käsky kävi ja mies totteli. Hän kipaisi talosta sideharsoa ja jotain puhdistusainetta.
- Istu.
Tottelin ilman vastaväitteitä ja kävin maahan istumaan Dimitrin käskystä. Adam kaatoi haavalleni jotain ainetta, joka kirveli niin maan helvetisti. Pitelin huudon sisuksissani enkä sanonut sanaakaan. Haava oli puhdistettu ja Adam laittoi päälle sideharsoa ja teippasi pään siististi kiinni.
- Tossa on sun housut. Voit laittaa ne jalkaan.
Kiskoin nahkahousut äkkiä jalkaani ja seurasin kolmikon toimia nousten samalla seisomaan.
- En oikein tiedä mitä sinun kanssasi kannattaisi tehdä. Olet niin hemmetin arvaamaton ja tulinen luonne.
Dimitri pohti ääneen.
- Emme varsinaisesti tee sinulla yhtään mitään mutta voimme käyttää sinua haluamallamme tavalla kiristykseen ja ehkä hyötyä sinusta muullakin tavalla. Kyllä se Rasmus vielä suostuu palvelemaan minua ilomielin.
En kestänyt Dimitrin naureskelua ja hymähdyksiä. Ne kuulostivat aina yhtä pelottavilta.
- Sä tuut vielä kärsimään. Ihan varmasti. Sä kompastut omaan nokkeluutees niinku kaikki kusipäät.
Sanoin vihaisesti, jonka seurauksena päällikkö meinasi läväyttää minua taas kasvoihin. Tällä kertaa minä olin nopeampi ja väistin helposti lyönnin.
- Juuri tuota minä tarkoitan.
Oli minun vuoroni naurahtaa. Mutta seuraavaa tekoa en kerennyt väistää. Adam nappasi minua kiinni takaapäin. Hänen toinen kätensä kulki rintojeni kohdalta ja toinen lantion. Hänen otteensa oli todella vahva.
- Haha. Ehkä sinä haluat tietää jotain mukavaa. Muistan sinut... Nuorempana kuin mitä nyt olet. Pelokas tyttö joka ei koskaan saanut uusia vaatteita eikä tavaroita, vaan tyytyi aina sijaisperheen lellipennun vanhoihin vaatteisiin. Lapsi, jonka vanhemmat tapettiin ulkomailla verisessä katutappelussa. Äitisi oli täysin viaton siihen sotaan, mutta maksoi hengellään isäsi hölmöilystä. Haluatko arvata kuka tappoi sinun rakkaat vanhempasi? Ja kuka hankki sinulle uuden perheen, jota tuskin voit perheeksi kutsua.
Katsoin miestä todella pitkään ja palaset loksahtivat paikalleen. Tapahtumista oli nyt noin viisi vuotta. En koskaan saanut tietää mitä silloin tarkalleen tapahtui... Ja tässä oli varmasti syy, miksi Dimitriä kiinnosti minun menneisyyteni.
- Sä oot siis tuhonnut kaiken, mitä mulla oli?
Kyyneleet valuivat silmistäni. Adam ja Max näkivät ne, Dimitri ei.
- Ei... Kyllä sinä tuhosit itse loput lähtemällä Jehun kelkkaan. Loppu menikin omalla painollaan ja viimein mekin tapaamme.
Minua alkoi heikottaa. Suorastaan oksettaa. Kaikki tieto tuli niin yllättäen etten edes ymmärätnyt reagoida. Lopulta pyörryin Adamin otteeseen.
Tulin takaisin tajuihini, mutten enää ollut ulkona. Minut oli tuotu sisälle. Makasin sängyllä kädet sidottuna selkäni taakse. Jouduin ponnistelemaan, että pääsin istumaan. Huone oli nätisti sisustettu, eikä silleä ollut mitään liikaa. Jonkun sortin peilipöytä, kyseinen sänky, tv-taso ja itse tv, jonka edessä nojatuoli, sekä huoneen perimmäisessä nurkassa isohko kasvi. En tunnistanut sitä. Isot lehdet siinä ainakin oli. En jaksanut kiinnittää siihen sen enempää huomiota. Odotin, josko joku pian tulisi kertomaan minulle lisää. Minun ei tarvinnut odottaa kovinkaan kauan, sillä Adam tuli hakemaan minua huoneesta.
- Mennäänpä ruokasalin puolelle. Sinua odotetaan.
Laskeuduin lattialle ja lähdin kävelemään ulos huoneesta Adam perässäni. Olisin yksin varmaan eksynyt taloon, sillä olimme ruokasalissa vasta monen mutkan ja huoneen ohituksen jälkeen. Kun lopulta ruokasali aukeni edessämme, olisin voinut huutaa riemusta. Dimitrin lisäksi siellä oli Rasmus, Alex ja Ryan! Jalkani olivat taas lähellä pettää alta. Ryan juoksi luokseni välittämättä Rasmuksesta ja hänen mielipiteistään. Ryan halasi minua ja olisin halannut takaisin jos vain olisin voinut. Olin niin onnellinen!
- Tulithan sinä tajuihisi.
Dimitri varmaan kuuli askeleeni ja Ryanin juoksuaskeleet luokseni.
- Miten hitossa te ootte täällä? Ja onks Rasmus kunnossa?
Kysymyksiä tulvi suustani.
- Rasmuksella on lievä aivotärähdys. Löydettiin se illalla kun teitä ei alkanut kuulumaan. Ja tota... Rasmus suostuu työskentelemään Dimitrille, jos sä vaan saat tulla takasin.
Jäin tuijottamaan Ryania. Oliko Rasmus päästään sekaisin? Vai oliko hänen pakkomielteensä minusta mennyt näin pitkälle?
- Tulkaahan tänne kyyhkyläiset.
Dimitri käski ja kävelimme Ryanin kanssa pöydän ääreen.
- Rasmus suostui vaatimuksiini, kunhan sinä pääset takaisin piilopaikkaanne, mutta... Minulla on siihekin ehto. Haluan, että Susankin toimii alaisenani. Olisihan se vähintäänkin kohtuullista isäsi jälkeen.
Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta kävelin vain suoraan Rasmuksen eteen.
- Rasmus, oot sä ihan sekasin?
Kysyin suoraan ja mitään miettimättä. Rasmus katsoi aivan muualle kuin minuun.
- Dimitri, sopimus koski vain minua, miksi vedät Susanin tähän?
Rasmus esitti kysymyksensä ja näytti hyvin epäröivältä.
- Tilanteet muuttuu. Susan kertoi vähän taustoja ja sieltä selvisi varmistus Susanin vanhempien kohtalosta. Olen hyvin joustava liikemies.
Minulla kiehahti voimakkaasti yli äyräiden, mutten sanonut silti mitään. Annoin Rasmukselle nyt vaihtoehdon hoitaa tämän.
- Olkoon, mutta minä olen päävastuussa. Jos jokin menee mönkään, otan vastuun siitä.
- Se sopii.
Rasmus ja Dimitri kättelivät ratkaisun merkiksi. Aavistin pelkkää pahaa olevan tiedossa. Ryan irrotti lopulta siteet käsistäni ja pääsin vihdoin halaamaan häntä. Rasmus ei vieläkään reagoinut.
- Otan yhteyttä muutaman päivän päästä.
Dimitri sanoi ja antoi meille luvan poistua.
Emme kuitenkaan lähtenyt omalla kyydillä, vaan meidät vietiin Kialla. En vieläkään tiennyt kuka kuski oli, eikä sillä kai ollut väliäkään. Kukaan ei sanonut automatkalla yhtään mitään. Jossakin vaiheessa Rasmus käski kuskin pysähtyä ja jäimme kyydistä. Auto kaasutti tiehensä ja jatkoimme jalan perille. Kun pääsimme viimein piilopaikan pihaan, Rasmus aloitti puhumisen.
- Tämä on sitten vain peitesuunnitelma. Me emme ole Dimitrin alaisina kovin pitkään, mutta niin kauan kuin olemme, teidän on oltava mukana.
Eli Rasmus oli suunnitellut tätä kokoajan. Olin takertunut Ryaniin kiinni, kuin uhkana, ettei Rasmuksen tarvitsisi kommentoida mitään. Hän katsoi kyllä, muttei kommentoinut. Romeokin ilmaantui paikalle ja minut nähdessään hän juoksi luokseni ja halasi aivan kuten Ryankin.
- Tekiks Dimitri sulle mitään?
Romeo kysyi ja epäröin hetken kerronko edes. Nyökkäsin lopulta ja laskin nahkahousut polviin asti ja avasin sideharson.
- Mitä vittua?
Alex kysyi ensimmäisenä nähdessään jäljen.
- Ton on pakko olla ruoskasta tai jostain, ei se muuten verestäis noin pahasti ympäriltä.
Rasmus kommentoi ja laskeutui polvilleen eteeni.
- Se vuotaa kyl edelleen. Luuletko et pärjäät ilman tikkejä?
- Kyl mä uskon. Ei siihen koske jos siihen ei puutu.
Alex oli jo tosin sillä välin hakenut puhtaan harson ja laittoi sen nyt reiteni ympärille.
Siirryimme vähin äänin Ryanin kanssa sisälle. Istuimme sohvalla ja minä oikeastaan makasin puoliksi hänen sylissään rentona ja rauhallisena. Jossakin vaiheessa Rasmuskin ilmestyi sisälle. Vilkaisin hänen peräänsä.
- Rasmus! Voinks mä puhua sun kanssa?
Kysyin nätisti ja nousin istumaan. Ryan vilkaisi minua ja lähti pois kun Rasmus tuli istumaan sohvalle.
- Mä haluun vaan sanoa, et mä oon helpottunu et sä oot kunnossa. Ja että sä autat mut pois tästä kuviosta.
- Mä taas olin varma että kuolen. Onneks Alex ja Ryan löys mut lopulta. Haluan vaan Dimitrin pois meidän kimpusta. Muulla ei ole nyt väliä. Ja tota... Mä oon pahoillani sun vanhempien puolesta.
Laskin katseeni maahan.
- Jos mä olisin tiennyt...
En pystynyt jatkamaan lausetta pidemmälle.
- Ja siks mä en kai voi viedä sulta viimesiäkin hyviä asioita.
En ollut varma oliko Rasmus lyönyt päänsä vähän kovemmin. Jos oli, hyvä niin.
- Mut komento pysyy yhä mulla. Ja tiedät tasan mitä niskuroinnista seuraa. Älä unohda sitä.
Rasmus lisäsi vielä ja nousi sohvalta jatkaen matkaa keittiöön. Seurasin häntä päättäväisesti.
- Mut sä annat mun olla Ryanin kanssa?
Kysyin vielä, vaikka asia pääsääntöisesti oli jo selvä, ainakin minulle. Rasmus ei vastanut mitään. Hiljaisuus oli minulle myöntymisen merkki.
- Toni on pyydettävä tänne. En aio ottaa enää yhtäkään riskiä.
Rasmus sanoi lopulta ja kiersi lauseeni, vaikka päättelin siitä itse omat kuivoni. Nyökkäsin Rasmukselle, jonka jälkeen hän tarttui puhelimeen ja soitti Tonille.
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Epätoivo
Lopetin riehumisen, koska tajusin etten hyötynyt siitä yhtään mitään. Olin aivan loppu. Eniten minua huoletti Rasmuken kohtalo. Hän jäi tajuttomana makaamaan sammaleelle kun lähdimme. Oli vain toivottava, että muut löytäisivät hänet. Ajoimme varmaan tunnin verran minulle täysin vieraaseen paikkaan. Käännyimme pihatiette, jota koristi patsaat ja siististi leikatut pensaat. Pihatie oli kuitenkin lyhyt ja eteeni aukeni valtava rakennus. Se oli hyvin uudennäköinen. Näin myös ohimennen grillikatoksen ja... Paikan oli pakko olla se sama missä Carl oli käynyt. Mietin hiljaa mielessäni mitä Carl olikaan paikasta kertonut. Mielikuva muistui heti mieleen ja näin sen nyt omin silmin. Olimme siis Dimitrin kotona. Jos näin isoa paikkaa voisi kodiksi kutsua. Lopulta auto pysähtyi sivummalle ja Max nousi ulos kyydistä. Adam kiskoi minut mukanaan myös ulos ja aloin vaistomaisesti tehdä vastarintaa. Myös Dimitri nousi autosta keppinsä kanssa ja huikkasi jotain kuskille, joka lopulta kaasutti tiehensä.
- Luulin tätä todellakin vaikeaksi keikaksi.
Dimitri naurahti ja asteli kohti rakennuksen ulko-ovea.
- Tuokaa se sisälle.
Hän sanoi ja avasi oven. Adam sekä Max pitelivät molemmt minua kiinni. Päätin tehdä heidän elämäästään mahdollisimman hankalaa ja heittäydyin aivan veteläksi.
- Voi helvetti nyt...
Adam murahti ja kiristi otettaan toisesta käsivarrestani. Max piteli rauhallisesti toisesta. Päästyämme ovesta sisään, edessäni aukeni valtava eteisaula. Akin ja Tonin huvilat olivat pieniä verrattuna tähän. Tosin, Dimitrihän oli yksi suurimmista kaartin johtajista. Huoneita oli varmaan miljoona ja joka puolella oli niin hienoa etten olisi ikinä voinut edes nähdä mitään sellaista. Lattialaatat kiilsivät kuin peili ja seinät olivat tummaa tammea.
- Viedään se tonne oleskelutilaan.
Dimitri käski ja kaksikko totteli häntä mukisematta. Yritin aina välillä kampata tai potkaista jompaa kumpaa, mutta turhaan. He olivat selvästi tehnyt tätä ennenkin.
Keskellä oleskelutilaa oli tuoli, johon minut laitettiin istumaan. Käsissäni kiinni oleva naru sidottiin vielä selkänojaan kiinni ja minut jätettiin siihen istumaan. Dimitri siirsi tuolin lähelle minua ja istui minua vastapäätä. Hän nojani käsillä jalkoihinsa ja tuijotti minua tovin. Minusta se oli äärimmäisen pelottavaa, koska todellakin näytti siltä, että hän tuijottaisi minua, vaikka hänen laisttunut katseensa oli lukittautunut vain yhteen kohtaan.
- Kuule Susan. Se on nyt semmonen homma että sä olet tähän asti säätänyt pikkurikollisten kanssa. Olet ehkä saanut uusia tilasuuksia ja paljon anteeksi heiltä... Ja mikä ihmeellisintä, olet vielä elossa. Eiks kukaan oo koskaan kertonut sulle et isojen poikien kanssa ei kannata lähteä leikkimään?
Dimitri hymähti ja minä tuijotin vain hänen silmiään.
- Kukaan ei...
En kerennyt jatkaa lausetta pidemmälle, kun DImitri läväytti minua poskelle avokämmenellä. Pääni kääntyi lyönnin tahdissa sivulle. Adam, eikä Max välittänyt yhtään mitään.
- Ja sääntö numero 1. Sä et puhu jollei sua puhutella.
Dimitri oli uskomaton. Hän vain kuunteli missä olin ja lyöntikin osui tismalleen oikeaan kohtaan. Hän ei pätkääkään epäröinyt lyödä ja hänen tyynen rauhallinen olemuksensa ahdisti minua. Olin vaiti. Adam ja Max olivat ihan tossuja verraten Dimitriin, heille oli helppo nakella niskoja.
- Ole hyvä, nyt voit puhua.
Dimitri antoi luvan ja epäröin pitkän aikaa ennen kuin sain suuni auki.
- Kukaan ei antanut minun toimia oman pääni mukaan. Oletin sinua vain samanlaiseksi nilkiksi kuin Rasmus. Ettei sinulla ole suojaa tai minkään näköistä turvaa. Mitä sinä haluat?
Dimitri hymähti taas ja käänsi päätään sivulle ja taas takaisin minuun.
- Tiedän, että sinä ammuit minua. Ja tapoit Igorin. Miten kuvittelet ikinä hyvittäväsi sitä millään keinolla?
Laskin katseeni Dimitrin jalkaan. Polven ympärillä oli jonkinlainen tukinivel. Eli olin ilmeisesti tuhonnut hänen jalastaan enemmän kuin mitä alunperin luulin.
- Mä en... Tiedä...
- Niimpä. Etpä tietenkään. Jos olisit mies, olisin jo vääntänyt niskasi nurin. Oletkin vähän harvinaisempi tapaus, monella tapaa. En muista onko elämäni aikana ollut yhtään naista näissä kuvioissa mukana. Tottakai joillakin on tyttöystäviä, sen ymmärrän.. Mutta miten sinä olet saanut itsesti näin syvään suohon, siitä kiinnostaisi kuulla enemmän.
- Sun ei tarvii tietää mun taustoista yhtään enempää.
- Katsotaanko? Kyllä sinä alat vielä puhua.
Dimitri nauroi ja käänteli päätään hetken. En tiedä kuulosteliko hän jotain, vai oliko se vain tapa.
- Adam... Tuoppas minulle se lyhyt ruoska.
Adam vastasi vain lyhyesti sanalla 'selvä.'
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mihin Dimitri sitä käyttäisi. Aloin miettimään vaihtoehtoja.. Olisiko fiksumpaa vain pyytää armoa.
Adam poistui vain muutamaksi minuutiksi ja palasi sitten nopeasti. Hänellä oli todellakin lyhyt ruoska kädessään, jonka antoi sitten lopulta Dimitrille. Mies nousi tuolista seisomaan ja käveli vierelleni laskien ruoskan olkapäälleni, jost ase valahti oikean rintani päälle. Aloin vapista kauhusta. Dimitri hiveli käsillään käsivarsiani, kaulaani, reisiäni.,. Mietin hetken mitä ihmettä hän oikein teki, mutta olihan se sanomattakin selvää. Dimitri tutustui kehoon koskettamalla, koska ei nähnyt mitään.
- Nyt alkaa olla viimeiset minuutit aikaa hellittää kielen kannattimia ilman kipua.
Dimitri suostutteli ja hiveli vielä olkapäitäni. Pysyin vaiti. En halunnut kertoa mitään. En yhtään mitään! Jos kertoisin hänelle kaiken, ei meillä olisi käytössä mitään heikkoja kohtia häntä vastaan.
- Eiks tätä voi hoitaa mitenkää muuten?
- Tuskin.
Dimitri oli täysin kylmä.
- Aiot sä olla yhtä raukkamainen ku Rasmus ja käydä heikomman kimppuun. Antasit mun edes olla vapaana ni katotaa kumpi tätä peliä oikeesti johtaa!
Haastoin Dimitrin. Yritin yllyttää häntä päästämään minut irti, mutta ei.
- Kysyn nyt viimeisen kerran, miten sinä päädyit näin isoon huumerinkiin mukaan?
Dimitri oli yllättävän kärsivällinen. Pidin katseeni hänessä ja olin vaiti. Hän laski vasemman kätensä oikealle reidelleni.
- Olen kärsivällinen mies. Ja vielä erittäin harkitseva ja joustava. Mutta koska sinä et suostu yhteistyöhön..
Dimitri nosti kätensä reideltäni ja löi olan takaa ruoskalla reiteeni. Huusin kuin hyena kivun takia, enkä voinut millään tavalla helpottaa oloani. Itkin harvoin kivun takia, nyt oli kuitenkin sen heti.
- Seuraava tulee paljaalle iholle. Nahkahousut pehmentää tätä aika hyvin.
Dimitri naurahti taas ja laski kätensä nyt olkapäälleni.
- Joko sieltä suustasi alkaa tulvia tekstiä?
Ja minä kun olin pitänyt Rasmusta oikeasti sairaana... En vastannut vieläkään. Itkin vain ja olin täysin keskittynyt kipuun.
- Ottakaa noi housut siltä pois. Päästään joskus itse asiaan.
Yhteisvoimin Adam ja Max kiskoivat nahkahousut jalastani. Katsoi reittäni. Se punotti ja siinä kulki kohonnut punoittava juova, mutta iho ei ollut rikki. Kipu ei hellittänyt, vaikka lyönnistä oli jo useampi minuutti aikaa. Dimitri laski kätensä uudelleen paljaalle reidelleni. Punoittava juova jäi suoraan hänen kätensä alle. Hengitykseni oli kiivas ja pelokas. Olin epätoivoinen.
- Noh? Vieläkö jaksat olla hankala?
En vastannut. En edes pystynyt kun haukoin yhä henkeäni. Dimitri nosti taas kätensä ja löi uudestaan edellisen jäljen viereen. En odottanut suurempaa tuhoa, mutta päin vastoi... Ihoni aukesi ja reiteeni tuli verestynyt avohaava.
- Eeeeeei! Eehheeeei!
Huusin minkä ääntäni vain sain. Koko oikea jalkani oli aivan turta. Veri valui hiljalleen pohjettani pitkin lattialle.
- Tahraat kauniin lattiani, En minä sitä tietenkään neä mutta kuulen miten pisarat putoilevat lattialle. Haha. Vieläkö haluat?
Kun en vastannut, Dimitri nosti ruoskan taas olkansa taakse ja valmistautui lyömään.
- Ei! Seis!
Huusin itkun ja kiihtyneen hengitykseni seasta. Dimitri laski ruoskan lattialle ja istui takaisin minua vastapäätä tuolille.
Kului vartti, ennen kuin sain taas henkeä ja pystyin puhumaan. Dimitri odotti kärsivällisesti liikahtamatta mihinkään suuntaan.
- Kaikki alkoi siitä, kun lähdin sijaisperheeni luota pois. Olin ajatellut, että tilanne vähän rauhoittuisi kun olisin hetken muualla. Menin Jehun luo. Hänellä oli jo pitkään ollut kiinostus minua kohtaan joten hyödyin sen hetken tilanteesta. Mutta kun olisin halunnut palata sijaisperheeseeni, Jehu ei enää päästänyt. Tutustuin pikkuhiljaa hänen kauttaan Romeoon, Lareen, Sergeihin ja Akiin. Koko kuvio alkoi kasvaa niin suuriin puitteisiin, ettei minulla enää oma järki kestänyt kasassa. Kun Rasmus alkoi periä omiaan Akilta, tutustuin silloin häneenkin. Minä olin vain kiristystä varten. Ryan oli silloin Rasmuksen juoksupoika. Minä pelkäsin. Rasmus teki minulle niin paljon pahaa. Rasmuksen ensimmäinen suunnitelma päätyi Sergein kuolemaan. Rasmus ampui hänet. Suoraan edessäni. Ja Sergein työ jäi sitten hänelle, jota suuresti yhä ihmettelen. Koko tilanne kärjistyi järjettömään takaa-ajoon ja Larekin menetti siinä henkensä. Muutin Tonin luokse tapahtuneen jälken ja elimme siellä inhimillisessä sovussa pienellä porukalla, kunnes kuulimme Rasmuksen ja meille silloin vielä tuntemattoman Alexin karanneen vankimielisairaalasta. Minut kaapattiin. Vapauteni riistettiin ja tämä kuvio alkoi paljastua hiljalleen oikeassa mittasuhteessa. Tapoin itse vahingossa Aten ja tajusin etten enää koskaan voi palata vanhaan.
Kertomukseni oli sekava, mutta Dimitri näytti ymmärtävän aivan kaiken.
- Jehu on pienimpiä nilkkejä tässä kuviossa. Jos menemme portaittain, Jehu on alimmalla tasolla. Minä hyvin pitkälti ylimmällä kahden muun kaartin johtajan kanssa. Meidän jälkeemme tulee Toni ja sen jälkeen vasta Rasmus. Olet kyllä sössinyt elämäsi hyvin lahjakkaasti.
Adam ja Max kuuntelivat kertomusta, mutteivät kommentoineet asiaan yhtään mitään. Dimitri jäi selvästi mietteliään näköisenä pohtimaan tapahtumia. En tiennyt mitä hänen kierossa mielessään vilisti, muttei varmasti mitään hyvää.
- Oot sä nyt tyytyväinen? Pääsenks mä pois?
Kysyin anelevasti. Dimitri vain naurahti voitontahtoisesti ja nousi tuolista.
- No et todellakaan.
Selvä se... Tämä oli siis kai minun loppuni. Oma pyhä helvettini jonne mätänisin.
- Ottakaa se mukaan. Viedään se ulos. Adam irrotti narun selkänojasta ja raahasi minut väkisin mukanaan pihalle. Jalkaani koski aivan perkeleesti ja se vuosi yhä hieman verta.
Menimme grillikatoksen luo. Kun olimme perillä, Adam tönäisi minua aika vauhdilla ja kaaduin. Löin ikävästi olkapääni maahan, kun en saanut käsillä otettua vastaan. Makasin siinä hetken ennen kuin aloin punnertaa ylös maasta. Pääsin istumaan asti, siitä ylös olikin sitten haastavampaa. Kaiken mukavan lisäksi haavaan meni hyvin todennäköisesti hiekkaa. Ainakin kivusta päätellen. Irvistin kivun takia hieman ja yritin vai siirtää ajatukseni muualle. Lopulta säikähdin kunnolla, kun Dimitri nosti minut seisomaan. Hän oli oikeasti joko lahjakas tai muuten vain taitava. Hän ei lainkaan epäröinyt toimia vaikka olinkin ampunut häntä, eikä hän nähnyt mitään. En tiedä auttoiko siihen se, ettei hän aina ollut sokea. Seisoin siinä Dimitrin otteessa täysin rauhallisesti. Yritin nyt toimia hänen mukaansa.
- Luulin tätä todellakin vaikeaksi keikaksi.
Dimitri naurahti ja asteli kohti rakennuksen ulko-ovea.
- Tuokaa se sisälle.
Hän sanoi ja avasi oven. Adam sekä Max pitelivät molemmt minua kiinni. Päätin tehdä heidän elämäästään mahdollisimman hankalaa ja heittäydyin aivan veteläksi.
- Voi helvetti nyt...
Adam murahti ja kiristi otettaan toisesta käsivarrestani. Max piteli rauhallisesti toisesta. Päästyämme ovesta sisään, edessäni aukeni valtava eteisaula. Akin ja Tonin huvilat olivat pieniä verrattuna tähän. Tosin, Dimitrihän oli yksi suurimmista kaartin johtajista. Huoneita oli varmaan miljoona ja joka puolella oli niin hienoa etten olisi ikinä voinut edes nähdä mitään sellaista. Lattialaatat kiilsivät kuin peili ja seinät olivat tummaa tammea.
- Viedään se tonne oleskelutilaan.
Dimitri käski ja kaksikko totteli häntä mukisematta. Yritin aina välillä kampata tai potkaista jompaa kumpaa, mutta turhaan. He olivat selvästi tehnyt tätä ennenkin.
Keskellä oleskelutilaa oli tuoli, johon minut laitettiin istumaan. Käsissäni kiinni oleva naru sidottiin vielä selkänojaan kiinni ja minut jätettiin siihen istumaan. Dimitri siirsi tuolin lähelle minua ja istui minua vastapäätä. Hän nojani käsillä jalkoihinsa ja tuijotti minua tovin. Minusta se oli äärimmäisen pelottavaa, koska todellakin näytti siltä, että hän tuijottaisi minua, vaikka hänen laisttunut katseensa oli lukittautunut vain yhteen kohtaan.
- Kuule Susan. Se on nyt semmonen homma että sä olet tähän asti säätänyt pikkurikollisten kanssa. Olet ehkä saanut uusia tilasuuksia ja paljon anteeksi heiltä... Ja mikä ihmeellisintä, olet vielä elossa. Eiks kukaan oo koskaan kertonut sulle et isojen poikien kanssa ei kannata lähteä leikkimään?
Dimitri hymähti ja minä tuijotin vain hänen silmiään.
- Kukaan ei...
En kerennyt jatkaa lausetta pidemmälle, kun DImitri läväytti minua poskelle avokämmenellä. Pääni kääntyi lyönnin tahdissa sivulle. Adam, eikä Max välittänyt yhtään mitään.
- Ja sääntö numero 1. Sä et puhu jollei sua puhutella.
Dimitri oli uskomaton. Hän vain kuunteli missä olin ja lyöntikin osui tismalleen oikeaan kohtaan. Hän ei pätkääkään epäröinyt lyödä ja hänen tyynen rauhallinen olemuksensa ahdisti minua. Olin vaiti. Adam ja Max olivat ihan tossuja verraten Dimitriin, heille oli helppo nakella niskoja.
- Ole hyvä, nyt voit puhua.
Dimitri antoi luvan ja epäröin pitkän aikaa ennen kuin sain suuni auki.
- Kukaan ei antanut minun toimia oman pääni mukaan. Oletin sinua vain samanlaiseksi nilkiksi kuin Rasmus. Ettei sinulla ole suojaa tai minkään näköistä turvaa. Mitä sinä haluat?
Dimitri hymähti taas ja käänsi päätään sivulle ja taas takaisin minuun.
- Tiedän, että sinä ammuit minua. Ja tapoit Igorin. Miten kuvittelet ikinä hyvittäväsi sitä millään keinolla?
Laskin katseeni Dimitrin jalkaan. Polven ympärillä oli jonkinlainen tukinivel. Eli olin ilmeisesti tuhonnut hänen jalastaan enemmän kuin mitä alunperin luulin.
- Mä en... Tiedä...
- Niimpä. Etpä tietenkään. Jos olisit mies, olisin jo vääntänyt niskasi nurin. Oletkin vähän harvinaisempi tapaus, monella tapaa. En muista onko elämäni aikana ollut yhtään naista näissä kuvioissa mukana. Tottakai joillakin on tyttöystäviä, sen ymmärrän.. Mutta miten sinä olet saanut itsesti näin syvään suohon, siitä kiinnostaisi kuulla enemmän.
- Sun ei tarvii tietää mun taustoista yhtään enempää.
- Katsotaanko? Kyllä sinä alat vielä puhua.
Dimitri nauroi ja käänteli päätään hetken. En tiedä kuulosteliko hän jotain, vai oliko se vain tapa.
- Adam... Tuoppas minulle se lyhyt ruoska.
Adam vastasi vain lyhyesti sanalla 'selvä.'
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mihin Dimitri sitä käyttäisi. Aloin miettimään vaihtoehtoja.. Olisiko fiksumpaa vain pyytää armoa.
Adam poistui vain muutamaksi minuutiksi ja palasi sitten nopeasti. Hänellä oli todellakin lyhyt ruoska kädessään, jonka antoi sitten lopulta Dimitrille. Mies nousi tuolista seisomaan ja käveli vierelleni laskien ruoskan olkapäälleni, jost ase valahti oikean rintani päälle. Aloin vapista kauhusta. Dimitri hiveli käsillään käsivarsiani, kaulaani, reisiäni.,. Mietin hetken mitä ihmettä hän oikein teki, mutta olihan se sanomattakin selvää. Dimitri tutustui kehoon koskettamalla, koska ei nähnyt mitään.
- Nyt alkaa olla viimeiset minuutit aikaa hellittää kielen kannattimia ilman kipua.
Dimitri suostutteli ja hiveli vielä olkapäitäni. Pysyin vaiti. En halunnut kertoa mitään. En yhtään mitään! Jos kertoisin hänelle kaiken, ei meillä olisi käytössä mitään heikkoja kohtia häntä vastaan.
- Eiks tätä voi hoitaa mitenkää muuten?
- Tuskin.
Dimitri oli täysin kylmä.
- Aiot sä olla yhtä raukkamainen ku Rasmus ja käydä heikomman kimppuun. Antasit mun edes olla vapaana ni katotaa kumpi tätä peliä oikeesti johtaa!
Haastoin Dimitrin. Yritin yllyttää häntä päästämään minut irti, mutta ei.
- Kysyn nyt viimeisen kerran, miten sinä päädyit näin isoon huumerinkiin mukaan?
Dimitri oli yllättävän kärsivällinen. Pidin katseeni hänessä ja olin vaiti. Hän laski vasemman kätensä oikealle reidelleni.
- Olen kärsivällinen mies. Ja vielä erittäin harkitseva ja joustava. Mutta koska sinä et suostu yhteistyöhön..
Dimitri nosti kätensä reideltäni ja löi olan takaa ruoskalla reiteeni. Huusin kuin hyena kivun takia, enkä voinut millään tavalla helpottaa oloani. Itkin harvoin kivun takia, nyt oli kuitenkin sen heti.
- Seuraava tulee paljaalle iholle. Nahkahousut pehmentää tätä aika hyvin.
Dimitri naurahti taas ja laski kätensä nyt olkapäälleni.
- Joko sieltä suustasi alkaa tulvia tekstiä?
Ja minä kun olin pitänyt Rasmusta oikeasti sairaana... En vastannut vieläkään. Itkin vain ja olin täysin keskittynyt kipuun.
- Ottakaa noi housut siltä pois. Päästään joskus itse asiaan.
Yhteisvoimin Adam ja Max kiskoivat nahkahousut jalastani. Katsoi reittäni. Se punotti ja siinä kulki kohonnut punoittava juova, mutta iho ei ollut rikki. Kipu ei hellittänyt, vaikka lyönnistä oli jo useampi minuutti aikaa. Dimitri laski kätensä uudelleen paljaalle reidelleni. Punoittava juova jäi suoraan hänen kätensä alle. Hengitykseni oli kiivas ja pelokas. Olin epätoivoinen.
- Noh? Vieläkö jaksat olla hankala?
En vastannut. En edes pystynyt kun haukoin yhä henkeäni. Dimitri nosti taas kätensä ja löi uudestaan edellisen jäljen viereen. En odottanut suurempaa tuhoa, mutta päin vastoi... Ihoni aukesi ja reiteeni tuli verestynyt avohaava.
- Eeeeeei! Eehheeeei!
Huusin minkä ääntäni vain sain. Koko oikea jalkani oli aivan turta. Veri valui hiljalleen pohjettani pitkin lattialle.
- Tahraat kauniin lattiani, En minä sitä tietenkään neä mutta kuulen miten pisarat putoilevat lattialle. Haha. Vieläkö haluat?
Kun en vastannut, Dimitri nosti ruoskan taas olkansa taakse ja valmistautui lyömään.
- Ei! Seis!
Huusin itkun ja kiihtyneen hengitykseni seasta. Dimitri laski ruoskan lattialle ja istui takaisin minua vastapäätä tuolille.
Kului vartti, ennen kuin sain taas henkeä ja pystyin puhumaan. Dimitri odotti kärsivällisesti liikahtamatta mihinkään suuntaan.
- Kaikki alkoi siitä, kun lähdin sijaisperheeni luota pois. Olin ajatellut, että tilanne vähän rauhoittuisi kun olisin hetken muualla. Menin Jehun luo. Hänellä oli jo pitkään ollut kiinostus minua kohtaan joten hyödyin sen hetken tilanteesta. Mutta kun olisin halunnut palata sijaisperheeseeni, Jehu ei enää päästänyt. Tutustuin pikkuhiljaa hänen kauttaan Romeoon, Lareen, Sergeihin ja Akiin. Koko kuvio alkoi kasvaa niin suuriin puitteisiin, ettei minulla enää oma järki kestänyt kasassa. Kun Rasmus alkoi periä omiaan Akilta, tutustuin silloin häneenkin. Minä olin vain kiristystä varten. Ryan oli silloin Rasmuksen juoksupoika. Minä pelkäsin. Rasmus teki minulle niin paljon pahaa. Rasmuksen ensimmäinen suunnitelma päätyi Sergein kuolemaan. Rasmus ampui hänet. Suoraan edessäni. Ja Sergein työ jäi sitten hänelle, jota suuresti yhä ihmettelen. Koko tilanne kärjistyi järjettömään takaa-ajoon ja Larekin menetti siinä henkensä. Muutin Tonin luokse tapahtuneen jälken ja elimme siellä inhimillisessä sovussa pienellä porukalla, kunnes kuulimme Rasmuksen ja meille silloin vielä tuntemattoman Alexin karanneen vankimielisairaalasta. Minut kaapattiin. Vapauteni riistettiin ja tämä kuvio alkoi paljastua hiljalleen oikeassa mittasuhteessa. Tapoin itse vahingossa Aten ja tajusin etten enää koskaan voi palata vanhaan.
Kertomukseni oli sekava, mutta Dimitri näytti ymmärtävän aivan kaiken.
- Jehu on pienimpiä nilkkejä tässä kuviossa. Jos menemme portaittain, Jehu on alimmalla tasolla. Minä hyvin pitkälti ylimmällä kahden muun kaartin johtajan kanssa. Meidän jälkeemme tulee Toni ja sen jälkeen vasta Rasmus. Olet kyllä sössinyt elämäsi hyvin lahjakkaasti.
Adam ja Max kuuntelivat kertomusta, mutteivät kommentoineet asiaan yhtään mitään. Dimitri jäi selvästi mietteliään näköisenä pohtimaan tapahtumia. En tiennyt mitä hänen kierossa mielessään vilisti, muttei varmasti mitään hyvää.
- Oot sä nyt tyytyväinen? Pääsenks mä pois?
Kysyin anelevasti. Dimitri vain naurahti voitontahtoisesti ja nousi tuolista.
- No et todellakaan.
Selvä se... Tämä oli siis kai minun loppuni. Oma pyhä helvettini jonne mätänisin.
- Ottakaa se mukaan. Viedään se ulos. Adam irrotti narun selkänojasta ja raahasi minut väkisin mukanaan pihalle. Jalkaani koski aivan perkeleesti ja se vuosi yhä hieman verta.
Menimme grillikatoksen luo. Kun olimme perillä, Adam tönäisi minua aika vauhdilla ja kaaduin. Löin ikävästi olkapääni maahan, kun en saanut käsillä otettua vastaan. Makasin siinä hetken ennen kuin aloin punnertaa ylös maasta. Pääsin istumaan asti, siitä ylös olikin sitten haastavampaa. Kaiken mukavan lisäksi haavaan meni hyvin todennäköisesti hiekkaa. Ainakin kivusta päätellen. Irvistin kivun takia hieman ja yritin vai siirtää ajatukseni muualle. Lopulta säikähdin kunnolla, kun Dimitri nosti minut seisomaan. Hän oli oikeasti joko lahjakas tai muuten vain taitava. Hän ei lainkaan epäröinyt toimia vaikka olinkin ampunut häntä, eikä hän nähnyt mitään. En tiedä auttoiko siihen se, ettei hän aina ollut sokea. Seisoin siinä Dimitrin otteessa täysin rauhallisesti. Yritin nyt toimia hänen mukaansa.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Viha, pelko ja luottamus
- No anna tulla! Lyö! Näytä miten heikko sä oot kun ite käyt heikomman päälle! No!?
Ärsytin Rasmusta tahallani. Alkuperäinen suunnitelma lipsui. Tätä menoa en ikinä pääsisi lähelle Rasmusta. Oma vihani oli niin selkeä. Rasmus harkitsi yhä mitä tekisi. Lopulta hän laski kätensä eikä lyönyt minua vaikka kuinka yritin hänet siihen ajaa. Rasmuksella oli kuitenkin pitkää pinnaa ja hyvä itsehillintä. Sekin varmaan riippui tilanteesta. Silti Rasmus piti yhä nahkatakkini liepeistä kiinni ja tuijotti minua hievahtamatta vihainen ilme kasvoillaan.
- Rasmus, mieti nyt tarkkaan mitä teet...
Romeo yritti sivusta hillitä hieman tilannetta. En tiennyt missä kohdassa olin ottanut Rasmusta ranteista kiinni, mutta pidin niistä lujan otteen niin kauan, kuin Rasmus piti minusta kiinni. Tilanne oli pysähtynyt niille sijoilleen. Kaikki tuijottivat minua ja Rasmusta. Olin alkanut toden teolla uhoamaan Rasmukselle. Olin päässyt tilanteen sisälle. Kaikki mitä tapahtui, kosketti myös minua. Ennen olisin kannattanut pakenemista, mutten enää. Rasmus oli irrottamassa toisen kätensä minusta, mutta minä kiristin otettani.
- Tää selvitetään nyt. Sä et lähe mihinkään.
Olin alakynnessä ja pidinkin itseni siellä. Päättäväisyyteni paloi ja vihan aurani saattoi nähdä kuka tahansa.
- Sinä et määrää täällä. Toimimme minun ohjeideni mukaan ja jos haluan paeta, me pakenemme.
- Olet väärässä. Jos pakenette, niin senkun menette. Minä jään tänne. Minä hoidan nyt omani.
Keskustelin Rasmuksen kanssa kieltämättä erikoisessa tilanteessa. En tehnyt enää vastarintaa, mutta pidin otteeni visusti Rasmuksen ranteissa. Rasmus oli taas todella kauan hiljaa. Osa porukasta pidätteli hengitystään.
- Hyvä on.
Heti ku Rasmus oli sen sanonut, päästin irti. Sain tahtoni läpi pitkän taiston jälkeen. Rasmus nousi seisomaan ja minä nousi samantien ylös lattialta. Olin selin Rasmukseen ja kasvoni olivat Romeota ja Alexia päin. Kukaan ei silti kommentoinut mitään. Vilkaisin vielä olkani yli Rasmusta ja lähdin lopulta yläkertaan.
Laskin aseeni lipastoon, kuten tapanani oli. Olin edelleen hieman kiihdyksissä tilanteen jäljiltä. Yritin hiljalleen rauhoitella itseäni. Ainahan tämä oli tälläistä. Samaa vääntöä jatkuvasti. Nyt tosin ehkä vielä enemmän kuin normaalisti. Otin Rasmuksen kanssa kunnolla yhteen ja pistin parhaani mukaan hanttiin. Se kannatti. Mutta seuraava mietinnän aihe olisi Dimitrin hoitelu. Emme varmasti itse ottaisi häneen yhteyttä, vaan odottaisimme hänen yhteydenottoaan. Pari tuntia vain pyörin huoneessani ympyrää ja olin lopulta taas oma rauhallinen itseni. Palasin keittiöön. Siellä ei ollut enää ketään. Istuin pöydän ääreen ja naputtelin sormilla pöytään. En jaksanut tehdä mitään vaikka virtaa olisi kyllä ollut. Säpsähdin kun Rasmuksen puhelin alkoi soida. Se oli jätetty keittiön pöydälle. Tuntematon numero. En viitsinyt koskea Rasmuksen puhelimeen. Se ei ollut omaisuuttani.
- Vastaa siihen.
Säikähdin vielä enemmän kun Rasmusksen ääni kuului takaani
- En mä halua...
Rasmus astui aivan selkäni taakse ja laski toisen kätensä olkapäälleni ja oikealla kädellä painoi jotakin kylmää ohimoani vasten. Kuulin aseen latauksen äänen.
- Mä sanoin, vastaa siihen.
Rasmus piteli siis asetta ohimollani. Otin puhelimen käteeni ja painoin vihreää luuria.
- Haloo?
- No mutta... Arvelinkin että sinä vastaisit.
Kuulin Dimitrin äänen puhelimesta. Yritin pysyä rauhallisena, enkä vastannut hänelle mitään.
- Arvelinkin, että sinä ammuit minua, vaikken nähnytkään itse mitään. Sinua taitavampaa ampujaa saa hakea. Olen kuitenkin hyvin armollinen mies. Saat vielä tilaisuuden. Saat valita kuoleman ja minun palvelemisen väliltä.
Rasmus kuuli myös ehdot ja aikoi sanoa jotain, mutta pysyi vaiti.
- En valitse kumpaakaan. Näytin sinulle vaihtoehtoni ampumalla sinua. Sinä jätät meidät nyt rauhaan.
Asetin ehtoja Dimitrille.
- Tämä peli on vielä alussa. Löydän varmasti piilopaikkanne ja listin teistä jokaisen jos et liity klaaniini.
En vastannut mitään.
- Ja vaikka oletkin kova luu purtavaksi, minä kyllä pehmitän sinutkin.
- Tee kuten haluat. Hyvästi.
Sanoin ja suljin puhelun.
- Olikohan nyt ihan viisasta vittuilla sille?
Rasmus kysyi ja hellitti otteensa ja laski beretta 9mm pöydälle nenäni eteen.
- Oisko fiksuinta et täst eteen päin ei vastata sille?
Kysyin ja Rasmus jäi mietteliään näköisenä katsomaan minua.
- Ainakaan se ei sais paikannettua meitä puhelun välityksellä... Kokeillaan. Ja pitää varoa jos täältä on lähdettävä johonkin. Dimitrin alaiset varmasti ettii meitä.
Kaikki keinot olivat käytettävissä. Jos vaihtoehtona oli minulle hengen lähtö tai sen ryssän alaiseksi joutuminen... En edes osannut päättää kumpi olisi pahempaa.
Istuimme Rasmuksen kanssa ulko-oven portaikolla. Samalla tasolla ja täysin samassa asennossa. Molemmat nojasivat käsillä polviinsa ja tuijotimme vain pihaa.
- Mennääks me käymään Tonin luona?
Kysyin äkisti. Rasmus pyöräytti samantien päätään.
- Mein on pakko pyytää se tänne. Mä en ainakaan pariin päivään liiku täältä mihinkään.
Yllätyin Rasmuksen vastauksesta, mutta hyvähän se oli. Fiksumpaa meidän oli jäädä tänne ja pysyä piilossa. Dimitri ei arvaisi Tonin auttavan meitä. Rasmuksen puhelin alkoi taas soida. Hän kaivoi sen taskustaan ja katsoi näyttöä.
- Se on Toni.. Haloo?
Rasmus sanoi ja vastasi samalla puhelimeen.
- Miten kävi?
- No ei hyvin. Dimitri puukotti mua. Se oli alunperin tähdännyt kyllä Susaniin mut menin väliin. Susan taas ampui Dimitriä ja yhtä hänen alaisistaan. Ja itseasiassa se alainen kuoli siihen luotiin.
Toni ei pitkään aikaan sanonut sanaakaan puhelimeen. Rasmus jäi silti odottamaan.
- No ei siis mitenkään hirveen hyvin. Tuutteks te käymään tänään täällä?
Rasmus vilkaisi minua.
- No... Periaattees voitas vaikka tulla. Mietin aluks et sä tulisit tänne... Mut jos Dimitri on yhtään kartalla, se seuraa sua tänne...
- Oot oikeessa. Tulkaa heti ku kerkeette.
Rasmus sulki puhelun. Hetken mietinnän jälkeen Rasmus kääntyi katsomaan minua.
- Lähetääks me heti?
Pohdin hetken ja nyökkäsin hänelle. Juoksin yläkertaan hakemaan aseeni ja laitoin sen tuttuun tapaan piiloon takkini alle. Juoksin portaat alas ja pysähdyin keittiöön. Kaikki istuivat keittiössä, Rasmusta lukuun ottamatta.
- Me lähetään nyt käymään Tonin luona.
Sanoin ja sain epätoivoisen katseen ensimmäiseksi Ryanilta. Olin todellakin heikoimmillani ilman häntä.
- Onnea matkaan. Tulkaa ehjänä takasin.
Romeo sanoi ja muut nyökkäsivät perässä. Katsoin vielä Ryania hetken, ennen kuin hipsin ulos ja juoksin Rasmuksen luo. Hän olikin jo lähtövalmiina. Nakkasin kypärän päähän ja loikkasin Rasmuksen taakse istumaan. Ei auttanut kuin toivoa, ettei Dimitri etsisi meitä. Hänen alaisensa olivat jo nähneet pyörän, se oli matkallamme todella iso miinus.
Olimme ajaneet pari kilometriä pois piilopaikastamme. Ajoimme rauhallisesti eteen päin hiekkatiellä. Jossakin vaiheessa ajatukseni rikkoutui, kun kuulin toisenkin äänen kuin vain meidän pyörämme. Vilkaisin olkani yli ja näin tummansinisen, kilvettömän Kian ajavan takanamme.
- Rasmus..
Sanoin sen verran kovaa, että Rasmus kuuli. Hän vilkaisi sivupeiliään ja kiihdytti samantien vauhtia lähemmäs 100km/h. Kovempaa emme uskaltaneet hiekkatiellä kaksipyöräisellä ajaa. Olisimme suistuneet varmasti tieltä hyvin nopeasti. Myös Kia kiihdytti vauhtiaan ja saavutti meitä hyvin nopeasti. Tie oli suora joten meillä oli pieni etu. Jouduimme silti lievissäkin kaarteissa hidastamaan todella paljon. Ennen kuin ehdin edes uudelleen vilkaista taakseni, auton keula oli vierellämme.
- Rasmus! Varo!
Huusin Rasmukselle ja tiuksensin otettani tästä. Rasmuksen ainoa keino oli yrittää pysytellä tiellä. Ikkunat oli kauttaaltaan autossa tummeneettu, joten en nähnyt yhtään, ketä sisällä oli. Rasmuksen hyvästä ajotaidosta huolimatta, mikään ei enää auttanut kun auto alkoi kiilata meitä. Rasmus tasapainotteli parhaansa mukaan, mutta lopulta menetti pyörän hallinnan ja suistuis pois tieltä. Rasmus kerkesi hidastaa vauhtia huomattavasti, joten pyörän kaatuessa lensimme vain maahan ilman sen suurempaa ilmalentoa, eikä pyöräkään kärsinyt vahinkoa. Makasimme molemmat maassa ja kirosin hiljaa mielessäni, joko taas kävi näin. Nousin istumaan ja otin kypärän pois. Kia oli pysähtynyt tien laitaan. Konttasin äkkiä sammalta pitkin Rasmuksen luo ja tönin tätä.
- Rasmus herää! Helvetti nouse ylös!
Ei mitään. Rasmus oli siis ilmeisesti lyönyt päänsä sen verran kovin, että taju oli lähtenyt.
- No saatiinhan ne kiinni!
- Pidä nyt se pää kiinni ja nappaa se muija kyytiin.
Vilkaisin olkani yli. Minua kohti käveli 2 minulle täysin tuntematonta miestä. Nousin seisomaan ja pinkaisin juoksuun.
- Pysähdy!
Kuulin huudon ja aseen latauksen äänen. Pysähdyin niille sijoilleni. En halunnut päästä hengestäni.
- Kädet ylös ja mee polviltes maahan., Vauhtia.
Laskeuduin polvilteen ja nostin käteni ylös. Toinen miehistä nappasi minua takkini niskaosasta kiinni ja raahasi auton luo. Kun olimme konepellin luona, hän tönäisi minut vauhdilla konepellin päälle ja piteli hiuksistani kiinni jotta pysyin aloillaan.
- Mahottoman hyvä perse.
Toinen miehistä sanoi ja meinasin kommentoida jotain fiksua vastaan, mutta päätin kuitenkin olla hiljaa. Äskeisen kommetin sanonut mies kopeloi takkini alta kylkiäni ja löysi aseeni.
- Tälläsiä ei monella olekaan. Hyvä löytö. Laita se takapenkille, Max.
Eli minue piteli kiinni Max niminen henkilö. Siinä vaiheessa, kun heidän aikeensa todella oli laittaa minut kyytiin, aloin pistää hanttiin. Löin päätäni taakse päin ja osuin Maxia kasvoihin. Hän irrotti otteensa vaistomaisesti ja piteli kasvojaan. Yritin paeta tilanteesta, mutta tämä kaksikko oli paljon nopeampi mitä oletin.
- Älä luulekaan. Minulta et pääse pakoon etkä kyllä mihinkään muuallekaan. Nimeni on Adam. Hauska tutustua.
Mies esitteli itsesnä ja kaatoi minut maahan vatsalleen ja kiskoi käteni selkäni taakse ja sitoi ne visusti.
- Päästäkää mut irti! Helvetti mä tapan teidät kaikki. Miks te ees tulitte tänne!?
Huusin ja kyselin tiuhaa tahtia.
- Lopeta se huutaminen. Ja vastauksen saat ku menet autoon. Pistin kampoihin aivan viimeiseen asti. Lopulta Adam sai minut auton takapenkille ja Max oli jo siirtynyt siinä vaiheessa toiselle puolelle ottamaan minut vastaan.
- Jumalauta nyt!
Huusin vieläkin kunnes katsoin kuljettajan taustapeiliin. Dimitri. Dimitri istui kuskin vieressä täysin tyynenä eikä sanonut sanaakaan.
- Mites Rasmus?
Adam kysyi ja osoitti kysymyksen selvästi Dimitrille.
- Jättäkää se. Nyt mennän.
Dimitri vastasi tyynesti ja nyökkäsi kuskille. Auto lähti liikkeelle. Tein kaikkeni, että pääsisin pois autosta. Yritin purra, lyödä ja potkia.
- Lopeta nyt se mesominen ettei suhun satu oikeesti.
Adam käskytti ja nappasi tukastani kiinni. Minua sattui. En sanonut mitään, mutta pysähdyin niille sijoilleni. Minne ikinä olinkaan menossa, en tuntenut oloani turvalliseksi. Vaikka jokaisella kyydissä olijalla oli puku päällä, eivät he vakuuttaneet minua hyvistä aikeista. Adam muistutti ulkoisesti hyvin paljon Sergeitä. Silmät olivat tosin tummat ja sielukkaat. Max taas oli hyvin venäläisen näköinen. Korkeat ja terävät poskipäät ja vaalea tukka. Hänen ihonsa tietyllä tapaa hieman hehkui. Harmaat silmät loivat hieman huskymaisen kylmän katseen. Kuskista en nähnyt juuri mitään ja Dimitrin tunsin ennestään.
- Mihin helvettiin te viette mua!?
Huusin taas ja odotin saavani vain vastuaksen.
- Älä ole yhtään huolissas. Kaikki selviää sulle kyllä aikanaan.
Dimitri naurahti tyytyväisenä.
Ärsytin Rasmusta tahallani. Alkuperäinen suunnitelma lipsui. Tätä menoa en ikinä pääsisi lähelle Rasmusta. Oma vihani oli niin selkeä. Rasmus harkitsi yhä mitä tekisi. Lopulta hän laski kätensä eikä lyönyt minua vaikka kuinka yritin hänet siihen ajaa. Rasmuksella oli kuitenkin pitkää pinnaa ja hyvä itsehillintä. Sekin varmaan riippui tilanteesta. Silti Rasmus piti yhä nahkatakkini liepeistä kiinni ja tuijotti minua hievahtamatta vihainen ilme kasvoillaan.
- Rasmus, mieti nyt tarkkaan mitä teet...
Romeo yritti sivusta hillitä hieman tilannetta. En tiennyt missä kohdassa olin ottanut Rasmusta ranteista kiinni, mutta pidin niistä lujan otteen niin kauan, kuin Rasmus piti minusta kiinni. Tilanne oli pysähtynyt niille sijoilleen. Kaikki tuijottivat minua ja Rasmusta. Olin alkanut toden teolla uhoamaan Rasmukselle. Olin päässyt tilanteen sisälle. Kaikki mitä tapahtui, kosketti myös minua. Ennen olisin kannattanut pakenemista, mutten enää. Rasmus oli irrottamassa toisen kätensä minusta, mutta minä kiristin otettani.
- Tää selvitetään nyt. Sä et lähe mihinkään.
Olin alakynnessä ja pidinkin itseni siellä. Päättäväisyyteni paloi ja vihan aurani saattoi nähdä kuka tahansa.
- Sinä et määrää täällä. Toimimme minun ohjeideni mukaan ja jos haluan paeta, me pakenemme.
- Olet väärässä. Jos pakenette, niin senkun menette. Minä jään tänne. Minä hoidan nyt omani.
Keskustelin Rasmuksen kanssa kieltämättä erikoisessa tilanteessa. En tehnyt enää vastarintaa, mutta pidin otteeni visusti Rasmuksen ranteissa. Rasmus oli taas todella kauan hiljaa. Osa porukasta pidätteli hengitystään.
- Hyvä on.
Heti ku Rasmus oli sen sanonut, päästin irti. Sain tahtoni läpi pitkän taiston jälkeen. Rasmus nousi seisomaan ja minä nousi samantien ylös lattialta. Olin selin Rasmukseen ja kasvoni olivat Romeota ja Alexia päin. Kukaan ei silti kommentoinut mitään. Vilkaisin vielä olkani yli Rasmusta ja lähdin lopulta yläkertaan.
Laskin aseeni lipastoon, kuten tapanani oli. Olin edelleen hieman kiihdyksissä tilanteen jäljiltä. Yritin hiljalleen rauhoitella itseäni. Ainahan tämä oli tälläistä. Samaa vääntöä jatkuvasti. Nyt tosin ehkä vielä enemmän kuin normaalisti. Otin Rasmuksen kanssa kunnolla yhteen ja pistin parhaani mukaan hanttiin. Se kannatti. Mutta seuraava mietinnän aihe olisi Dimitrin hoitelu. Emme varmasti itse ottaisi häneen yhteyttä, vaan odottaisimme hänen yhteydenottoaan. Pari tuntia vain pyörin huoneessani ympyrää ja olin lopulta taas oma rauhallinen itseni. Palasin keittiöön. Siellä ei ollut enää ketään. Istuin pöydän ääreen ja naputtelin sormilla pöytään. En jaksanut tehdä mitään vaikka virtaa olisi kyllä ollut. Säpsähdin kun Rasmuksen puhelin alkoi soida. Se oli jätetty keittiön pöydälle. Tuntematon numero. En viitsinyt koskea Rasmuksen puhelimeen. Se ei ollut omaisuuttani.
- Vastaa siihen.
Säikähdin vielä enemmän kun Rasmusksen ääni kuului takaani
- En mä halua...
Rasmus astui aivan selkäni taakse ja laski toisen kätensä olkapäälleni ja oikealla kädellä painoi jotakin kylmää ohimoani vasten. Kuulin aseen latauksen äänen.
- Mä sanoin, vastaa siihen.
Rasmus piteli siis asetta ohimollani. Otin puhelimen käteeni ja painoin vihreää luuria.
- Haloo?
- No mutta... Arvelinkin että sinä vastaisit.
Kuulin Dimitrin äänen puhelimesta. Yritin pysyä rauhallisena, enkä vastannut hänelle mitään.
- Arvelinkin, että sinä ammuit minua, vaikken nähnytkään itse mitään. Sinua taitavampaa ampujaa saa hakea. Olen kuitenkin hyvin armollinen mies. Saat vielä tilaisuuden. Saat valita kuoleman ja minun palvelemisen väliltä.
Rasmus kuuli myös ehdot ja aikoi sanoa jotain, mutta pysyi vaiti.
- En valitse kumpaakaan. Näytin sinulle vaihtoehtoni ampumalla sinua. Sinä jätät meidät nyt rauhaan.
Asetin ehtoja Dimitrille.
- Tämä peli on vielä alussa. Löydän varmasti piilopaikkanne ja listin teistä jokaisen jos et liity klaaniini.
En vastannut mitään.
- Ja vaikka oletkin kova luu purtavaksi, minä kyllä pehmitän sinutkin.
- Tee kuten haluat. Hyvästi.
Sanoin ja suljin puhelun.
- Olikohan nyt ihan viisasta vittuilla sille?
Rasmus kysyi ja hellitti otteensa ja laski beretta 9mm pöydälle nenäni eteen.
- Oisko fiksuinta et täst eteen päin ei vastata sille?
Kysyin ja Rasmus jäi mietteliään näköisenä katsomaan minua.
- Ainakaan se ei sais paikannettua meitä puhelun välityksellä... Kokeillaan. Ja pitää varoa jos täältä on lähdettävä johonkin. Dimitrin alaiset varmasti ettii meitä.
Kaikki keinot olivat käytettävissä. Jos vaihtoehtona oli minulle hengen lähtö tai sen ryssän alaiseksi joutuminen... En edes osannut päättää kumpi olisi pahempaa.
Istuimme Rasmuksen kanssa ulko-oven portaikolla. Samalla tasolla ja täysin samassa asennossa. Molemmat nojasivat käsillä polviinsa ja tuijotimme vain pihaa.
- Mennääks me käymään Tonin luona?
Kysyin äkisti. Rasmus pyöräytti samantien päätään.
- Mein on pakko pyytää se tänne. Mä en ainakaan pariin päivään liiku täältä mihinkään.
Yllätyin Rasmuksen vastauksesta, mutta hyvähän se oli. Fiksumpaa meidän oli jäädä tänne ja pysyä piilossa. Dimitri ei arvaisi Tonin auttavan meitä. Rasmuksen puhelin alkoi taas soida. Hän kaivoi sen taskustaan ja katsoi näyttöä.
- Se on Toni.. Haloo?
Rasmus sanoi ja vastasi samalla puhelimeen.
- Miten kävi?
- No ei hyvin. Dimitri puukotti mua. Se oli alunperin tähdännyt kyllä Susaniin mut menin väliin. Susan taas ampui Dimitriä ja yhtä hänen alaisistaan. Ja itseasiassa se alainen kuoli siihen luotiin.
Toni ei pitkään aikaan sanonut sanaakaan puhelimeen. Rasmus jäi silti odottamaan.
- No ei siis mitenkään hirveen hyvin. Tuutteks te käymään tänään täällä?
Rasmus vilkaisi minua.
- No... Periaattees voitas vaikka tulla. Mietin aluks et sä tulisit tänne... Mut jos Dimitri on yhtään kartalla, se seuraa sua tänne...
- Oot oikeessa. Tulkaa heti ku kerkeette.
Rasmus sulki puhelun. Hetken mietinnän jälkeen Rasmus kääntyi katsomaan minua.
- Lähetääks me heti?
Pohdin hetken ja nyökkäsin hänelle. Juoksin yläkertaan hakemaan aseeni ja laitoin sen tuttuun tapaan piiloon takkini alle. Juoksin portaat alas ja pysähdyin keittiöön. Kaikki istuivat keittiössä, Rasmusta lukuun ottamatta.
- Me lähetään nyt käymään Tonin luona.
Sanoin ja sain epätoivoisen katseen ensimmäiseksi Ryanilta. Olin todellakin heikoimmillani ilman häntä.
- Onnea matkaan. Tulkaa ehjänä takasin.
Romeo sanoi ja muut nyökkäsivät perässä. Katsoin vielä Ryania hetken, ennen kuin hipsin ulos ja juoksin Rasmuksen luo. Hän olikin jo lähtövalmiina. Nakkasin kypärän päähän ja loikkasin Rasmuksen taakse istumaan. Ei auttanut kuin toivoa, ettei Dimitri etsisi meitä. Hänen alaisensa olivat jo nähneet pyörän, se oli matkallamme todella iso miinus.
Olimme ajaneet pari kilometriä pois piilopaikastamme. Ajoimme rauhallisesti eteen päin hiekkatiellä. Jossakin vaiheessa ajatukseni rikkoutui, kun kuulin toisenkin äänen kuin vain meidän pyörämme. Vilkaisin olkani yli ja näin tummansinisen, kilvettömän Kian ajavan takanamme.
- Rasmus..
Sanoin sen verran kovaa, että Rasmus kuuli. Hän vilkaisi sivupeiliään ja kiihdytti samantien vauhtia lähemmäs 100km/h. Kovempaa emme uskaltaneet hiekkatiellä kaksipyöräisellä ajaa. Olisimme suistuneet varmasti tieltä hyvin nopeasti. Myös Kia kiihdytti vauhtiaan ja saavutti meitä hyvin nopeasti. Tie oli suora joten meillä oli pieni etu. Jouduimme silti lievissäkin kaarteissa hidastamaan todella paljon. Ennen kuin ehdin edes uudelleen vilkaista taakseni, auton keula oli vierellämme.
- Rasmus! Varo!
Huusin Rasmukselle ja tiuksensin otettani tästä. Rasmuksen ainoa keino oli yrittää pysytellä tiellä. Ikkunat oli kauttaaltaan autossa tummeneettu, joten en nähnyt yhtään, ketä sisällä oli. Rasmuksen hyvästä ajotaidosta huolimatta, mikään ei enää auttanut kun auto alkoi kiilata meitä. Rasmus tasapainotteli parhaansa mukaan, mutta lopulta menetti pyörän hallinnan ja suistuis pois tieltä. Rasmus kerkesi hidastaa vauhtia huomattavasti, joten pyörän kaatuessa lensimme vain maahan ilman sen suurempaa ilmalentoa, eikä pyöräkään kärsinyt vahinkoa. Makasimme molemmat maassa ja kirosin hiljaa mielessäni, joko taas kävi näin. Nousin istumaan ja otin kypärän pois. Kia oli pysähtynyt tien laitaan. Konttasin äkkiä sammalta pitkin Rasmuksen luo ja tönin tätä.
- Rasmus herää! Helvetti nouse ylös!
Ei mitään. Rasmus oli siis ilmeisesti lyönyt päänsä sen verran kovin, että taju oli lähtenyt.
- No saatiinhan ne kiinni!
- Pidä nyt se pää kiinni ja nappaa se muija kyytiin.
Vilkaisin olkani yli. Minua kohti käveli 2 minulle täysin tuntematonta miestä. Nousin seisomaan ja pinkaisin juoksuun.
- Pysähdy!
Kuulin huudon ja aseen latauksen äänen. Pysähdyin niille sijoilleni. En halunnut päästä hengestäni.
- Kädet ylös ja mee polviltes maahan., Vauhtia.
Laskeuduin polvilteen ja nostin käteni ylös. Toinen miehistä nappasi minua takkini niskaosasta kiinni ja raahasi auton luo. Kun olimme konepellin luona, hän tönäisi minut vauhdilla konepellin päälle ja piteli hiuksistani kiinni jotta pysyin aloillaan.
- Mahottoman hyvä perse.
Toinen miehistä sanoi ja meinasin kommentoida jotain fiksua vastaan, mutta päätin kuitenkin olla hiljaa. Äskeisen kommetin sanonut mies kopeloi takkini alta kylkiäni ja löysi aseeni.
- Tälläsiä ei monella olekaan. Hyvä löytö. Laita se takapenkille, Max.
Eli minue piteli kiinni Max niminen henkilö. Siinä vaiheessa, kun heidän aikeensa todella oli laittaa minut kyytiin, aloin pistää hanttiin. Löin päätäni taakse päin ja osuin Maxia kasvoihin. Hän irrotti otteensa vaistomaisesti ja piteli kasvojaan. Yritin paeta tilanteesta, mutta tämä kaksikko oli paljon nopeampi mitä oletin.
- Älä luulekaan. Minulta et pääse pakoon etkä kyllä mihinkään muuallekaan. Nimeni on Adam. Hauska tutustua.
Mies esitteli itsesnä ja kaatoi minut maahan vatsalleen ja kiskoi käteni selkäni taakse ja sitoi ne visusti.
- Päästäkää mut irti! Helvetti mä tapan teidät kaikki. Miks te ees tulitte tänne!?
Huusin ja kyselin tiuhaa tahtia.
- Lopeta se huutaminen. Ja vastauksen saat ku menet autoon. Pistin kampoihin aivan viimeiseen asti. Lopulta Adam sai minut auton takapenkille ja Max oli jo siirtynyt siinä vaiheessa toiselle puolelle ottamaan minut vastaan.
- Jumalauta nyt!
Huusin vieläkin kunnes katsoin kuljettajan taustapeiliin. Dimitri. Dimitri istui kuskin vieressä täysin tyynenä eikä sanonut sanaakaan.
- Mites Rasmus?
Adam kysyi ja osoitti kysymyksen selvästi Dimitrille.
- Jättäkää se. Nyt mennän.
Dimitri vastasi tyynesti ja nyökkäsi kuskille. Auto lähti liikkeelle. Tein kaikkeni, että pääsisin pois autosta. Yritin purra, lyödä ja potkia.
- Lopeta nyt se mesominen ettei suhun satu oikeesti.
Adam käskytti ja nappasi tukastani kiinni. Minua sattui. En sanonut mitään, mutta pysähdyin niille sijoilleni. Minne ikinä olinkaan menossa, en tuntenut oloani turvalliseksi. Vaikka jokaisella kyydissä olijalla oli puku päällä, eivät he vakuuttaneet minua hyvistä aikeista. Adam muistutti ulkoisesti hyvin paljon Sergeitä. Silmät olivat tosin tummat ja sielukkaat. Max taas oli hyvin venäläisen näköinen. Korkeat ja terävät poskipäät ja vaalea tukka. Hänen ihonsa tietyllä tapaa hieman hehkui. Harmaat silmät loivat hieman huskymaisen kylmän katseen. Kuskista en nähnyt juuri mitään ja Dimitrin tunsin ennestään.
- Mihin helvettiin te viette mua!?
Huusin taas ja odotin saavani vain vastuaksen.
- Älä ole yhtään huolissas. Kaikki selviää sulle kyllä aikanaan.
Dimitri naurahti tyytyväisenä.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Viimeiseen hengenvetoon
Veret lensivät hallin lattialle. En uskaltanut edes vilkaista heti Rasmukseen ja vahinkoon mitä Dimitri aiheutti.
- Rasmus!
Huusin hädissäni. Nyt piti rauhoittua. Dimitri oli sokea, eikä varmasti edes tiennyt kumman kimppuun oli hyökkäämässä. Hän toimi täysin kuulonsa avulla. Vedin aseen vyöltäni ja tähtäsin sillä Dimitriä. Minun oli toimittava nopeasti. Otin varmistimen pois päältä ja silmänräpäyksessä laukaisin aseen. Tähtäykseni osui tismalleen siihen, mihin pitikin. Dimitrin vasemman polven alapuolelle. Mies putosi niille sijoilleen maahan ja huusi tuskasta. Ennen kuin katon rajassa olevat miehet ehtivät reagoida, ammuin yhtä heistä. Sitä ainoaa joka enää meitä tarkkaan tähtäsi. Hänkin putosi pelistä pois. En tiennyt mitä hänelle tapahtui, mutta tähtäsin rintakehään ja sinne osuin. Vasta nyt uskalsin katsoa Rasmusta. Hänen oikea käsivartensa vuosi verta vuolaasti ja haava näytti aukeavan vain lisää.
- Rasmus! Nyt! Vittuun täältä!
Rasmus piteli kättään ja pakeni kohti ovea. Tähtäsin kokoajan Dimitriä kun peräännyin ovelle selkä edellä. Rasmus avasi oven ja siirryimme nopeasti ulos. Hyppäsimme pyörän kyytiin ja Rasmus kaasutti vauhdilla karkuun. Kypärät roikkuivat pyörän sarvista kun kaahasimme 100km/h pakoon. Vilkuilin koko ajan taakse päin. Ketään ei näkynyt missään.
- Rasmus, sun on pakko pysähtyä! Sä kuolet muuten verenhukkaan!
Huusin Rasmukselle, jonka jälkeen vauhti hidastui ja lopulta pysähtyi. Rasmus nousi pois pyörän kyydistä ja kaatui samantien maahan. Hänen kätensä vuosi vain vuotamistaan. Laskin laukkuni maahan ja aloin penkoa sitä.
- Helvetti! Pakkoha mul on olla...
Etsin ja etsin. Lopulta löysin. Punamustan kaulahuivini, jota en ollut käyttänyt varmaan vuoteen, mutta tiesin sen olevan laukussani. Tein äkkiä Rasmukselle painesiteen. Rasmus makasi nurmikolla. Kukaan ei vieläkään seurannut meitä. Odotin ja odotin. Rasmus hengitti tasaisesti ja lopulta avasi silmänsä. Hän ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti pyörtynyt, mutta tajunta oli silti rajamailla.
- Miks sä teit tän? Sulla olis ollut hyvä mahdollisuus jättää mut tänne.
Rasmus aloitti keskustelun, muttei noussut ylös.
- Sä lupasit tuoda mut elossa takasin. Se sama pätee toisinkin päin. Vaikka viimeiseen hengenvetoon.
Sanoin ja katsoin Rasmuksen kättä jossa huivi oli. Veren tulo oli tyrehtynyt.
- Mein on pakko käydä Carlin luona.
Rasmus nyökkäsi minulle hyväksyvästi.
- Pystyt sä ajamaa? Mä en oo koskaan ajanut moottoripyörää.
Kysyin ja Rasmus nyökkäsi minulle uudestaan. Hän nousi hitaasti istumaan ja lopulta seisomaan. Annoin hänelle hieman tukea ja odotin, kestikö hän pystyssä moottoripyörän selässä. Nousin lopulta itsekin kyytiin kun näin, että Rasmus jaksoi kannatella pyörää.
Ajoimme nopeinta reittiä Carlin luo. Pihaan päästyämme Carl tuli heti ulos. Ase kädessään...
- Carl älä!
Huusin ja loikkasin pois pyörän kyydistä ennenkuin se kunnolla edes pysähtyi. Rasmus nousi pois pyörän kyydistä ja piteli siitä kiinni, jotta kesti pystyssä.
- Voit sä tikata Rasmuksen?
Kysyin ja Carl laski aseensa kun tajusi keitä olimme.
- Kävitteks te..? Antaa olla. Tulkaa sisälle. Vauhtia.
Talutin Rasmuksen sisälle ja autoin hänet sohvalle makaamaan. Carl avasi huivin ja katsoi kättä hieman irvistäen.
- Hyi hitto. Susan avustatko?
Minua ei ihme kyllä heikottanut katsoa tilannetta sivusta, joten suostuin auttamaan. Carl haki puhdistusaineen, tikkaustarpeet ja molemmille hanskat. Ensin hän puhdisti haavan huolellisesti. Rasmus oli varmaan viimein menettänyt tajuntansa, koska hän ei enää reagoinut mihinkään. Carl kokeili Rasmuksen pulssin.
- Siltä meni taju. Tikataan nyt nopeesti niin ei tarvi puuduttaa.
Haava oli todella rujonnäköinen. Se oli monta senttiä auki. Carl alkoi tekemään työtään rauhallisesti ja päättäväisesti. Katkoin tikkien pitkät päät saksilla ja pyyhin välillä verta pois kädestä. Kaiken kaikkiaan tikkejä tuli 21.
- Rasmus ei välttämättä ihan hetkeen nouse tuosta. Se on menettänyt helvetisti verta. Pitää vaan toivoa, ettei liikaa...
- Onks sul välineet siirtää verta?
Kysyin ja Carl katsoi minua kysyvästi.
- Jos sun veriryhmä on B- tai O- niin me voidaan siirtää vaikka pari desiä Rasmukselle.
- Mä oon B-.
Veriryhmäni oli harvinainen, ja se oli sama kuin Rasmuksella. Minua inhotti kaikki neulat ja letkut, mutta en katsonut lainkaan pistokohtaan, kun Carl tuikkasi neulan suoneeni ja siirsi vertani Rasmukselle. Määrä oli niin pieni, ettei minulla ollut juurikaan huono olo.
Istuin pöydän ääressä ja tuijotin sohvalla makaavaa Rasmusta. Carl laski eteeni teekupin.
- Juoppas tää. Se helpottaa oloa. Mitä teille oikein tapahtu?
- Me mentiin tapaamaan Dimitriä. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes se pyys meiltä jatkosopimusta Sergein työlle. Rasmus kieltäytyi hellävaraisesti. Meidät harhautettiin ja Dimitri hyökkäs mua kohti. Rasmus otti iskun mun puolesta, vaikka Dimitri ei varmasti edes tienny kumman kimppuun se hyökkäs.
- Usko mua kyllä se ties. Olet Rasmuksen heikko kohta. Dimitrin kuulo on erinomainen. Se pystyy paikantamaan teidät helposti yhdenkin sanan perusteella.
Carlin puheissa oli kyllä perää.
- Mietinkin, miksi edes välität Rasmuksen tilasta... Hän pelasti ehkä henkesi.
En vastannut Carlille enää mitään. Hörppäsin teetä kupista ja jatkoin Rasmuksen tuijottamista.
Vasta illan hämärtyessä Rasmus avasi ensimmäisen kessan silmänsä. Carl meni heti hänen luokseen ja katsoi lampulla molempien silmien pupillit. Ne reagoivat normaalisti valoon.
- Missä mä oon?
Rasmus kysyin hieman tokkurassa.
- Mun asunnolla. Sä pelastit Susanin hengen. Ja Susan ehkä sun. Sä menetit todella paljon verta. Susan luovutti sulle vähän takasin. Älä yritä nousta liian nopeasti.
Rasmus oli vaiti ja makasi sohvalla. Hän katsoi pakettiin laitettua kättään.
- Entä Dimitri?
Kohautin hartioitani.
- Ammuin sitä polven alapuolelle. Kukaan ei seurannu meitä. Ja ilmeisesti haavotin yhtä sen alaista aika pahasti.
Nyt vasta Rasmus nousi varovasti istumaan ja katsoi minua.
- Susan pelasti ehkä mun hengen. Jumalauta me ollaan kusessa...
Rasmus sanoi ja asettui takaisin makaamaan. Olo oli varmaan yhä kehno. Jouduin puolustautumaan niin nopeasti, etten edes miettinyt mitä tämä ehkä toisi tullessaan.
- Paljo kello muuten on?
Rasmus kysyi ja vilkaisi Carliin.
- Jotain kahdeksan pintaa illalla.
- Voi helvetti... Muut on varmaan jo huolissaan.
Kauhistelin ja mietin minkälaista huolta olimme jo nyt aiheuttaneet.
- Ehkä on kuitenkin parempi, että yövytte täällä. Dimitrin seuraajat voi hyvin ettiä teitä. Ja Rasmus on varmasti johonkin asti valuttanut veritipluja mukanaan.
- Olet varmaan oikeassa.
Sanoin Carlille ja nousin pöydästä.
- Te voitte vaik nukkua mun makkarissa. Mä nukun tossa sohvalla.
Nyökkäsin ja menin edeltä makkariin.
Olin varautunut, että sielläkin olisi sohva, mutta ei. Siellä oli vain suuri parisänky. En viitsinyt enää mennä valittamaan järjestelystä kun Carl oli niin vieraanvarainen. Rojahdin sängylle makaamaan selälleen ja tuijotin kattoa. Hetken päästä Rasmuskin tuli huoneeseen ja istui sängyn reunalle. Käänsin automaattisesti selkäni Rasmukselle ja olin vaiti. Hän asettui lopulta makaamaan sängylle ja tuijotti nyt vuorostaan kattoa.
- Susan..
- Niin...?
Vastasin hieman ynseästi, enkä vaivautunut edes katsomaan Rasmusta.
- Kiitos.
Vilkaisin nyt häntä olkani yli ja hämmästelin tuota harvinaista sanaa.
- Ole hyvä.
Vastasin hänelle ja käännyin selälleen ja katsoin Rasmusta.
- Seuraava hyvä kysymys olisi, et miten me tästä edetään? Tehtiin me mitä vaan niin Dimitri ei tätä asiaa jätä tähän. Toivottavasti me pelataan edes lisää aikaa kun sait sitä haavotettua.
- No ehkä... Mut veikkaan että se kosto tulee osumaan vielä muhun. Vaikkei se ehkä nähnyt kuka sitä ampu, mut sen alaiset näki.
Rasmus katsoi minua mietteliäänä.
- Totta, mut jos Toni suostuu auttamaan meitä...
Idea oli kyllä hyvä. Mutta sekin riippui nyt pitkälti Tonista itsestään.
- Mietitään sitä myöhemmin. Mä haluun nyt nukkua.
Sanoin ja suljin silmäni.
Edellinen yö oli valvottanut minua niin paljon, että nukuin sikeästi vieraammassakin paikassa. Kun aamu valkeni, tuntui, kuin en olisi nukkunut kuin pari tuntia. Vaikka todellisuudessa olikin vieärhtänyt noin 12 tuntia. Avasin silmäni ja nousn istumaan sängylle. Tönin Rasmusta hereille ja toisella tönäisyllä hän jo avasikin silmänsä.
- Miten mä.. Ainiin. Me ollaankin Carlin luona.
Rasmuksen muisti vähän pätki, mutten huolestunut siitä. Carl oli ilmestynyt oven luo seisoskelemaan.
- Ai, oottehan te hereillä.
- Just herättiin. Miedän pitäs varmaan pikimmiten lähteä takas muiden luo. Ei olla edes soitettu niille.
Carl nyökkäsi minulle ja toi meille molemmille samalla kupit kahvia. Joimme kahvit rauhassa ja aloimme vasta sitten suunnittelemaan lähtöä.
- Pystytkö sä varmasti ajamaan? Mä vilkasen vielä sen haavan.
Carl avasi samalla sideharsoa auki. Rasmus sanoi pystyvänsä kyllä ajamaan. Carl tutkaisi haavaa ja käänteli hieman Rasmuksen kättä. Hän painoi kevyesti sormella haavan viereen.
- Tunnet sä mitään?
- Tunnen. Ei koske kylläkään.
- Hyvä. Laitan sun kätes takasin pakettiin niin pääsette jatkaan matkaa.
Carlilla ei mennyt kauan käden uudelleen paketoinnissa. Haava oli siisti, eikä punoittanut juurikaan, eli tulehdusta ei ollut.
- Kiitos Carl. En tiedä miten voimme ikinä korvata tämän.
Sanoin miehelle, joka vain hymyili minulle.
- Ei hätää. Kunhan selviätte ehjin nahoin takaisin.
Vilkaisin Rasmusta, joka oli jo selvästi valmis lähtemään. Astelimme ulos ja Carl saapui vielä ovelle hyvästelemään. Nousimme pyörän kyytiin ja laitoimme kypärät päähän. Lähdimme matkaan.
Olin varma, että ajaisimme suoraan talollemme, mutta Rasmus ajoikin samaa reittiä, kuin mitä olimme tulleet Carlin luo. Muutaman kilometrin jälkeen Rasmus hidasti vauhtia huomattavasti ja lopulta pysähtyi kokonaan ja katsoi tietä. Katsoi myös tiehen ja tajusin, että siinä oli verta. Varmasti Rasmuksen. Nousimme pois pyörän kyydistä ja laskimme kypärät maahan kun katsoimme miten pitkälle verijäljet menivät. Jäin kuuntelemaan outoa ääntä joka kantautui varmasti pidemmältä tietä pitkin. Aivan kuin moottoripyöriä.
- Ei vittu... Piiloon!
Rasmus sanoi ja kiskaisi minut käsivarresta mukaansa tiheään pensaikkoon.
- Mut...
- Hiljaa!
Rasmus kaatoi minut väkisin maahan vatsalleni ja asettui itse viereeni samalla tavalla. Ääni lähestyi vauhdilla.
- Pyörä...
Sanoin Rasmukselle, joka tukki samantien suurini ja piteli minua visusti aloillaan.
- Veri jäljet päättyy tähän. Rasmus on varmaan potkassu jo tyhjään. Osu se Dimitri sen verran pahasti. Mut mitä vittuu toi pyörä tossa tekee?
Kuulin vieraita ääniä, jotka pysähtyivät pensaikon lähelle.
- Ne on varmaan jatkanu jalan. Meidän pitää ilmottaa Dimitrille.
- No mut jos ne on viel täällä lähellä?
- Pässi. Susan on helvetin hyvä ampuja. Igor pääs eilen hengetään ja Dimitri ei pysty kävelemään. Meil ei oo mitään mahdollisuuksia kahdestaan. Mennään.
Kaksi meille ventovierasta ihmistä puhui lähes edessämme. Rasmus piti suutani kiinni ja piti myös huolen siitä, etten liikkunut mihinkään suuntaan. Tajusin vain, että olin tappanut Dimitrin yhden alaisen. Kun moottoripyörä käynnistyi ja kaksikko ajoi tiehensä, uskalsimme lopultakin tulla näytille.
- Siis... Mä tapoin sen miehen jota ammuin?
Katsoin Rasmusta kauhistuneena.
- Niin kai. Mut et sä ois voinu muutakaan tehdä.
- Mutku mä en oo mikään murhaaja!
Huusin vihaisesti ja tönäisin Rasmusta. Mies tuskin edes hievahti.
- Ja nyt lopeta toi meuhkaaminen!
Rasmus kaatoi minut uudelleen. Tällä kertaa selälleen hiekalle ja piteli ranteitani visusti maassa. Yritin potkaista Rasmusta, mutta hän oli nopeampi ja nosti jalkansa lantioni yli ja istui päälleni etten voinut tehdä vastarintaa.
- Miks vitussa sä vedit mut tähän mukaan?!
Huusin ja pidättelin itkua kun uhosin Rasmukselle.
- Et sinä olisi tältä enää välttynyt muutenkaan joten lopeta. Ja se ampuminen oli oma valintasi. Se oli itsepuolustusta.
Rasmus yritti saada minut rauhoittumaan. Olin todella vihainen ja järkyttynyt. Niskassani oli nyt kahden ihmisen murhasyyte. En saanut minkäänlaista vastarintaa tehtyä Rasmusta kohtaan. Minun ainoa vaihtoehtoni oli nyt vain rauhoittua ja luovuttaa. Kun olin ollut paikallani usemman minuutin, Rasmus päästi minut irti ja nousi seisomaan. Nousin hänen perässään ylös, mutta pidin katseen maassa.
- Ja nyt vauhdilla kyytiin. Matka ei oo pitkä.
Rasmus tuhahti.
Matkaa ei ollut enää paljon ja olimme perillä 15 minuutin jälkeen. Kaarroimme pihaan ja meitä vastassa oli koko porukka. Nousin pois pyörän kyydistä ja pudotin kypärän maahan. Romeo juoksi minua vastaan ja halasi pitkään ja hartaasti.
- Luojan kiitos sä oot kunnossa!
Romeo riemuitsi. Ryan olisi varmasti halunnut tulla luokseni, mutta pysyi turvallisuus syistä sivummalla.
- Mitä sulle on käyny?
Alex kysyi ensimmäisenä kun näki Rasmuksen käden.
- Pitkä juttu. Kerron myöhemmi.
Rasmus asteli suoraan sisälle. Hän oli jokseenkin poissaoleva.
- Missä te olitte yötä? Luultiin et teidät molemmat oli jo tapettu tai jotain.
Romeo kyseli ihmeissään.
- Dimitri puukotti Rasmusta. Sen oli tarkotus osuu muhun. Mein oli pakko mennä Carlin luo. Rasmus ois kuollu muuten.
- Miten te pääsitte sit pakoon?
- No.. Tota... Mä ammin Dimitriä jalkaan ja... Tapoin yhden sen alaisen.
- Sä teit mitä?
Alex lyöttäytyi viimeisenä keskusteluun.
- Ei helvetti... Dimitri voi tehdä ihan mitä vaan. Ja nyt se on aivan varmasti raivon partaalla.
- No se oli ainoa keino pelastaa Rasmus! Olisko se pitäny jättää sinne virumaan. En mä sen sotkuja ala selvittelemään yksin.
Kivahdin Alexille, jonka ilme äkkiä muuttui hyväksyväksi.
- No totta kai tuokin... Dimitri ei tiedä meidän piilopaikkaa, mut oon varma että se voi jäljittää sen puheluiden perusteella. Nyt pitäs siis miettiä vastataanko me sille jatkossa ollenkaan.
Alex pohti ääneen ja vilkaisi muita.
- Ihan sama mitä me tehdään, hyvin tää ei silti tuu päättymään.
Dean kommentoi ja lähti Rasmuksen perässä sisälle. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän poissa tolaltaan. Ryan ei ollut lainkaan liittynyt koko keskusteluun. Hän vaikutti masentuneelta ja se huolestutti minua suuresti.
Myöhemmin iltapäivällä, istuimme kaikki keittiössä pöydän ääressä. Dean oli ainoa joka nojaili työtasoon, eikä liittynyt rinkiin mukaan.
- Dimitri ei oo edes yrittäny soittaa.
- Susan kerto mitä teille tapahtu... Ehkä Dimitri hautoo nyt jotain isompaa.
Alex vastasi Rasmuksen hämmästelyyn.
- Hyvin todennäköstä. En kyllä tiedä... Vaikka hän haluaisi kokonaan eroon Susanista. Susan näytti kykynsä ja on Dimitrille joko alainen tai uhka. Jälkimmäisen hän hävittää ilman todistusaineistoja.
Dean kommentoi asiaa yllättäen. Mitä hän muka tiesi Dimitristä? Koko porukka kääntyi katsomaan Deania.
- Joo älkää luulko. Pidän kyllä omat salaisuuteni.
Ryan ei vaivautunut kommentoimaan, vaikka selvästi näytti siltä että hän olisi halunnut sanoa jotain. Hän oli täysin kylmä veljeään kohtaan.
- Pitäsköhä meidän taas paeta?
Rasmus kommentoi. Käännyin katsomaan häntä arvostelevasti ja epäuskoisesti.
- Siis vittu sekö on ratkasu tähä? Se löytää meidät kyllä. Oltiin me missä tahansa. Miks me ei voida pysyä suunnitelmassa? Otetaan Toniin yhteyttä ja katotaa mitä voi tehdä.
Murahdin Rasmukselle. Hän nousi seisomaan tuolistaan ja nojasi käsillä pöytään. Istuin hänen vastapäätään ja nousin samantien Rasmusta vastaan ja nojasin myös käsillä pöytään.
- Me kuollaan vielä kaikki jos me jäädään odottamaan Dimitriä.
Rasmus sanoi vihaisesti. Löin nyrkkini pöytään.
- Sä oot pelkuri! Kohtaisit vihollises niinku mäkin teen joka saatanan päivä!
Rasmus nahkatakkini liepeistä kiinni ja kiskaisi minua pöydän yli lähemmäs.
- Säkö täällä teet päätökset ja määräät? Ootko sä unohtanu paikkas, mitä!?
Rasmus huusi minulle. Olin yhä Rasmuksen otteessa. Käteni olivat kuitenkin vapaat. Otin vauhtia oikealla kädelläni ja löin Rasmusta avokämmenellä poskelle. Siitäkös Rasmus vasta suuttuikin. Hän kiskaisi minut kevyesti pöydän yli suoraan lattialle makaamaan. Alex ja Romeo joutuivat äkkiä väistämään, etteivät he saaneet osumaa. Rasmus painoi polvensa kevyesti rintakehäni päälle ja nosti kätensä ilmaan valmistautuen lyömään.
- Rasmus!
Huusin hädissäni. Nyt piti rauhoittua. Dimitri oli sokea, eikä varmasti edes tiennyt kumman kimppuun oli hyökkäämässä. Hän toimi täysin kuulonsa avulla. Vedin aseen vyöltäni ja tähtäsin sillä Dimitriä. Minun oli toimittava nopeasti. Otin varmistimen pois päältä ja silmänräpäyksessä laukaisin aseen. Tähtäykseni osui tismalleen siihen, mihin pitikin. Dimitrin vasemman polven alapuolelle. Mies putosi niille sijoilleen maahan ja huusi tuskasta. Ennen kuin katon rajassa olevat miehet ehtivät reagoida, ammuin yhtä heistä. Sitä ainoaa joka enää meitä tarkkaan tähtäsi. Hänkin putosi pelistä pois. En tiennyt mitä hänelle tapahtui, mutta tähtäsin rintakehään ja sinne osuin. Vasta nyt uskalsin katsoa Rasmusta. Hänen oikea käsivartensa vuosi verta vuolaasti ja haava näytti aukeavan vain lisää.
- Rasmus! Nyt! Vittuun täältä!
Rasmus piteli kättään ja pakeni kohti ovea. Tähtäsin kokoajan Dimitriä kun peräännyin ovelle selkä edellä. Rasmus avasi oven ja siirryimme nopeasti ulos. Hyppäsimme pyörän kyytiin ja Rasmus kaasutti vauhdilla karkuun. Kypärät roikkuivat pyörän sarvista kun kaahasimme 100km/h pakoon. Vilkuilin koko ajan taakse päin. Ketään ei näkynyt missään.
- Rasmus, sun on pakko pysähtyä! Sä kuolet muuten verenhukkaan!
Huusin Rasmukselle, jonka jälkeen vauhti hidastui ja lopulta pysähtyi. Rasmus nousi pois pyörän kyydistä ja kaatui samantien maahan. Hänen kätensä vuosi vain vuotamistaan. Laskin laukkuni maahan ja aloin penkoa sitä.
- Helvetti! Pakkoha mul on olla...
Etsin ja etsin. Lopulta löysin. Punamustan kaulahuivini, jota en ollut käyttänyt varmaan vuoteen, mutta tiesin sen olevan laukussani. Tein äkkiä Rasmukselle painesiteen. Rasmus makasi nurmikolla. Kukaan ei vieläkään seurannut meitä. Odotin ja odotin. Rasmus hengitti tasaisesti ja lopulta avasi silmänsä. Hän ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti pyörtynyt, mutta tajunta oli silti rajamailla.
- Miks sä teit tän? Sulla olis ollut hyvä mahdollisuus jättää mut tänne.
Rasmus aloitti keskustelun, muttei noussut ylös.
- Sä lupasit tuoda mut elossa takasin. Se sama pätee toisinkin päin. Vaikka viimeiseen hengenvetoon.
Sanoin ja katsoin Rasmuksen kättä jossa huivi oli. Veren tulo oli tyrehtynyt.
- Mein on pakko käydä Carlin luona.
Rasmus nyökkäsi minulle hyväksyvästi.
- Pystyt sä ajamaa? Mä en oo koskaan ajanut moottoripyörää.
Kysyin ja Rasmus nyökkäsi minulle uudestaan. Hän nousi hitaasti istumaan ja lopulta seisomaan. Annoin hänelle hieman tukea ja odotin, kestikö hän pystyssä moottoripyörän selässä. Nousin lopulta itsekin kyytiin kun näin, että Rasmus jaksoi kannatella pyörää.
Ajoimme nopeinta reittiä Carlin luo. Pihaan päästyämme Carl tuli heti ulos. Ase kädessään...
- Carl älä!
Huusin ja loikkasin pois pyörän kyydistä ennenkuin se kunnolla edes pysähtyi. Rasmus nousi pois pyörän kyydistä ja piteli siitä kiinni, jotta kesti pystyssä.
- Voit sä tikata Rasmuksen?
Kysyin ja Carl laski aseensa kun tajusi keitä olimme.
- Kävitteks te..? Antaa olla. Tulkaa sisälle. Vauhtia.
Talutin Rasmuksen sisälle ja autoin hänet sohvalle makaamaan. Carl avasi huivin ja katsoi kättä hieman irvistäen.
- Hyi hitto. Susan avustatko?
Minua ei ihme kyllä heikottanut katsoa tilannetta sivusta, joten suostuin auttamaan. Carl haki puhdistusaineen, tikkaustarpeet ja molemmille hanskat. Ensin hän puhdisti haavan huolellisesti. Rasmus oli varmaan viimein menettänyt tajuntansa, koska hän ei enää reagoinut mihinkään. Carl kokeili Rasmuksen pulssin.
- Siltä meni taju. Tikataan nyt nopeesti niin ei tarvi puuduttaa.
Haava oli todella rujonnäköinen. Se oli monta senttiä auki. Carl alkoi tekemään työtään rauhallisesti ja päättäväisesti. Katkoin tikkien pitkät päät saksilla ja pyyhin välillä verta pois kädestä. Kaiken kaikkiaan tikkejä tuli 21.
- Rasmus ei välttämättä ihan hetkeen nouse tuosta. Se on menettänyt helvetisti verta. Pitää vaan toivoa, ettei liikaa...
- Onks sul välineet siirtää verta?
Kysyin ja Carl katsoi minua kysyvästi.
- Jos sun veriryhmä on B- tai O- niin me voidaan siirtää vaikka pari desiä Rasmukselle.
- Mä oon B-.
Veriryhmäni oli harvinainen, ja se oli sama kuin Rasmuksella. Minua inhotti kaikki neulat ja letkut, mutta en katsonut lainkaan pistokohtaan, kun Carl tuikkasi neulan suoneeni ja siirsi vertani Rasmukselle. Määrä oli niin pieni, ettei minulla ollut juurikaan huono olo.
Istuin pöydän ääressä ja tuijotin sohvalla makaavaa Rasmusta. Carl laski eteeni teekupin.
- Juoppas tää. Se helpottaa oloa. Mitä teille oikein tapahtu?
- Me mentiin tapaamaan Dimitriä. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes se pyys meiltä jatkosopimusta Sergein työlle. Rasmus kieltäytyi hellävaraisesti. Meidät harhautettiin ja Dimitri hyökkäs mua kohti. Rasmus otti iskun mun puolesta, vaikka Dimitri ei varmasti edes tienny kumman kimppuun se hyökkäs.
- Usko mua kyllä se ties. Olet Rasmuksen heikko kohta. Dimitrin kuulo on erinomainen. Se pystyy paikantamaan teidät helposti yhdenkin sanan perusteella.
Carlin puheissa oli kyllä perää.
- Mietinkin, miksi edes välität Rasmuksen tilasta... Hän pelasti ehkä henkesi.
En vastannut Carlille enää mitään. Hörppäsin teetä kupista ja jatkoin Rasmuksen tuijottamista.
Vasta illan hämärtyessä Rasmus avasi ensimmäisen kessan silmänsä. Carl meni heti hänen luokseen ja katsoi lampulla molempien silmien pupillit. Ne reagoivat normaalisti valoon.
- Missä mä oon?
Rasmus kysyin hieman tokkurassa.
- Mun asunnolla. Sä pelastit Susanin hengen. Ja Susan ehkä sun. Sä menetit todella paljon verta. Susan luovutti sulle vähän takasin. Älä yritä nousta liian nopeasti.
Rasmus oli vaiti ja makasi sohvalla. Hän katsoi pakettiin laitettua kättään.
- Entä Dimitri?
Kohautin hartioitani.
- Ammuin sitä polven alapuolelle. Kukaan ei seurannu meitä. Ja ilmeisesti haavotin yhtä sen alaista aika pahasti.
Nyt vasta Rasmus nousi varovasti istumaan ja katsoi minua.
- Susan pelasti ehkä mun hengen. Jumalauta me ollaan kusessa...
Rasmus sanoi ja asettui takaisin makaamaan. Olo oli varmaan yhä kehno. Jouduin puolustautumaan niin nopeasti, etten edes miettinyt mitä tämä ehkä toisi tullessaan.
- Paljo kello muuten on?
Rasmus kysyi ja vilkaisi Carliin.
- Jotain kahdeksan pintaa illalla.
- Voi helvetti... Muut on varmaan jo huolissaan.
Kauhistelin ja mietin minkälaista huolta olimme jo nyt aiheuttaneet.
- Ehkä on kuitenkin parempi, että yövytte täällä. Dimitrin seuraajat voi hyvin ettiä teitä. Ja Rasmus on varmasti johonkin asti valuttanut veritipluja mukanaan.
- Olet varmaan oikeassa.
Sanoin Carlille ja nousin pöydästä.
- Te voitte vaik nukkua mun makkarissa. Mä nukun tossa sohvalla.
Nyökkäsin ja menin edeltä makkariin.
Olin varautunut, että sielläkin olisi sohva, mutta ei. Siellä oli vain suuri parisänky. En viitsinyt enää mennä valittamaan järjestelystä kun Carl oli niin vieraanvarainen. Rojahdin sängylle makaamaan selälleen ja tuijotin kattoa. Hetken päästä Rasmuskin tuli huoneeseen ja istui sängyn reunalle. Käänsin automaattisesti selkäni Rasmukselle ja olin vaiti. Hän asettui lopulta makaamaan sängylle ja tuijotti nyt vuorostaan kattoa.
- Susan..
- Niin...?
Vastasin hieman ynseästi, enkä vaivautunut edes katsomaan Rasmusta.
- Kiitos.
Vilkaisin nyt häntä olkani yli ja hämmästelin tuota harvinaista sanaa.
- Ole hyvä.
Vastasin hänelle ja käännyin selälleen ja katsoin Rasmusta.
- Seuraava hyvä kysymys olisi, et miten me tästä edetään? Tehtiin me mitä vaan niin Dimitri ei tätä asiaa jätä tähän. Toivottavasti me pelataan edes lisää aikaa kun sait sitä haavotettua.
- No ehkä... Mut veikkaan että se kosto tulee osumaan vielä muhun. Vaikkei se ehkä nähnyt kuka sitä ampu, mut sen alaiset näki.
Rasmus katsoi minua mietteliäänä.
- Totta, mut jos Toni suostuu auttamaan meitä...
Idea oli kyllä hyvä. Mutta sekin riippui nyt pitkälti Tonista itsestään.
- Mietitään sitä myöhemmin. Mä haluun nyt nukkua.
Sanoin ja suljin silmäni.
Edellinen yö oli valvottanut minua niin paljon, että nukuin sikeästi vieraammassakin paikassa. Kun aamu valkeni, tuntui, kuin en olisi nukkunut kuin pari tuntia. Vaikka todellisuudessa olikin vieärhtänyt noin 12 tuntia. Avasin silmäni ja nousn istumaan sängylle. Tönin Rasmusta hereille ja toisella tönäisyllä hän jo avasikin silmänsä.
- Miten mä.. Ainiin. Me ollaankin Carlin luona.
Rasmuksen muisti vähän pätki, mutten huolestunut siitä. Carl oli ilmestynyt oven luo seisoskelemaan.
- Ai, oottehan te hereillä.
- Just herättiin. Miedän pitäs varmaan pikimmiten lähteä takas muiden luo. Ei olla edes soitettu niille.
Carl nyökkäsi minulle ja toi meille molemmille samalla kupit kahvia. Joimme kahvit rauhassa ja aloimme vasta sitten suunnittelemaan lähtöä.
- Pystytkö sä varmasti ajamaan? Mä vilkasen vielä sen haavan.
Carl avasi samalla sideharsoa auki. Rasmus sanoi pystyvänsä kyllä ajamaan. Carl tutkaisi haavaa ja käänteli hieman Rasmuksen kättä. Hän painoi kevyesti sormella haavan viereen.
- Tunnet sä mitään?
- Tunnen. Ei koske kylläkään.
- Hyvä. Laitan sun kätes takasin pakettiin niin pääsette jatkaan matkaa.
Carlilla ei mennyt kauan käden uudelleen paketoinnissa. Haava oli siisti, eikä punoittanut juurikaan, eli tulehdusta ei ollut.
- Kiitos Carl. En tiedä miten voimme ikinä korvata tämän.
Sanoin miehelle, joka vain hymyili minulle.
- Ei hätää. Kunhan selviätte ehjin nahoin takaisin.
Vilkaisin Rasmusta, joka oli jo selvästi valmis lähtemään. Astelimme ulos ja Carl saapui vielä ovelle hyvästelemään. Nousimme pyörän kyytiin ja laitoimme kypärät päähän. Lähdimme matkaan.
Olin varma, että ajaisimme suoraan talollemme, mutta Rasmus ajoikin samaa reittiä, kuin mitä olimme tulleet Carlin luo. Muutaman kilometrin jälkeen Rasmus hidasti vauhtia huomattavasti ja lopulta pysähtyi kokonaan ja katsoi tietä. Katsoi myös tiehen ja tajusin, että siinä oli verta. Varmasti Rasmuksen. Nousimme pois pyörän kyydistä ja laskimme kypärät maahan kun katsoimme miten pitkälle verijäljet menivät. Jäin kuuntelemaan outoa ääntä joka kantautui varmasti pidemmältä tietä pitkin. Aivan kuin moottoripyöriä.
- Ei vittu... Piiloon!
Rasmus sanoi ja kiskaisi minut käsivarresta mukaansa tiheään pensaikkoon.
- Mut...
- Hiljaa!
Rasmus kaatoi minut väkisin maahan vatsalleni ja asettui itse viereeni samalla tavalla. Ääni lähestyi vauhdilla.
- Pyörä...
Sanoin Rasmukselle, joka tukki samantien suurini ja piteli minua visusti aloillaan.
- Veri jäljet päättyy tähän. Rasmus on varmaan potkassu jo tyhjään. Osu se Dimitri sen verran pahasti. Mut mitä vittuu toi pyörä tossa tekee?
Kuulin vieraita ääniä, jotka pysähtyivät pensaikon lähelle.
- Ne on varmaan jatkanu jalan. Meidän pitää ilmottaa Dimitrille.
- No mut jos ne on viel täällä lähellä?
- Pässi. Susan on helvetin hyvä ampuja. Igor pääs eilen hengetään ja Dimitri ei pysty kävelemään. Meil ei oo mitään mahdollisuuksia kahdestaan. Mennään.
Kaksi meille ventovierasta ihmistä puhui lähes edessämme. Rasmus piti suutani kiinni ja piti myös huolen siitä, etten liikkunut mihinkään suuntaan. Tajusin vain, että olin tappanut Dimitrin yhden alaisen. Kun moottoripyörä käynnistyi ja kaksikko ajoi tiehensä, uskalsimme lopultakin tulla näytille.
- Siis... Mä tapoin sen miehen jota ammuin?
Katsoin Rasmusta kauhistuneena.
- Niin kai. Mut et sä ois voinu muutakaan tehdä.
- Mutku mä en oo mikään murhaaja!
Huusin vihaisesti ja tönäisin Rasmusta. Mies tuskin edes hievahti.
- Ja nyt lopeta toi meuhkaaminen!
Rasmus kaatoi minut uudelleen. Tällä kertaa selälleen hiekalle ja piteli ranteitani visusti maassa. Yritin potkaista Rasmusta, mutta hän oli nopeampi ja nosti jalkansa lantioni yli ja istui päälleni etten voinut tehdä vastarintaa.
- Miks vitussa sä vedit mut tähän mukaan?!
Huusin ja pidättelin itkua kun uhosin Rasmukselle.
- Et sinä olisi tältä enää välttynyt muutenkaan joten lopeta. Ja se ampuminen oli oma valintasi. Se oli itsepuolustusta.
Rasmus yritti saada minut rauhoittumaan. Olin todella vihainen ja järkyttynyt. Niskassani oli nyt kahden ihmisen murhasyyte. En saanut minkäänlaista vastarintaa tehtyä Rasmusta kohtaan. Minun ainoa vaihtoehtoni oli nyt vain rauhoittua ja luovuttaa. Kun olin ollut paikallani usemman minuutin, Rasmus päästi minut irti ja nousi seisomaan. Nousin hänen perässään ylös, mutta pidin katseen maassa.
- Ja nyt vauhdilla kyytiin. Matka ei oo pitkä.
Rasmus tuhahti.
Matkaa ei ollut enää paljon ja olimme perillä 15 minuutin jälkeen. Kaarroimme pihaan ja meitä vastassa oli koko porukka. Nousin pois pyörän kyydistä ja pudotin kypärän maahan. Romeo juoksi minua vastaan ja halasi pitkään ja hartaasti.
- Luojan kiitos sä oot kunnossa!
Romeo riemuitsi. Ryan olisi varmasti halunnut tulla luokseni, mutta pysyi turvallisuus syistä sivummalla.
- Mitä sulle on käyny?
Alex kysyi ensimmäisenä kun näki Rasmuksen käden.
- Pitkä juttu. Kerron myöhemmi.
Rasmus asteli suoraan sisälle. Hän oli jokseenkin poissaoleva.
- Missä te olitte yötä? Luultiin et teidät molemmat oli jo tapettu tai jotain.
Romeo kyseli ihmeissään.
- Dimitri puukotti Rasmusta. Sen oli tarkotus osuu muhun. Mein oli pakko mennä Carlin luo. Rasmus ois kuollu muuten.
- Miten te pääsitte sit pakoon?
- No.. Tota... Mä ammin Dimitriä jalkaan ja... Tapoin yhden sen alaisen.
- Sä teit mitä?
Alex lyöttäytyi viimeisenä keskusteluun.
- Ei helvetti... Dimitri voi tehdä ihan mitä vaan. Ja nyt se on aivan varmasti raivon partaalla.
- No se oli ainoa keino pelastaa Rasmus! Olisko se pitäny jättää sinne virumaan. En mä sen sotkuja ala selvittelemään yksin.
Kivahdin Alexille, jonka ilme äkkiä muuttui hyväksyväksi.
- No totta kai tuokin... Dimitri ei tiedä meidän piilopaikkaa, mut oon varma että se voi jäljittää sen puheluiden perusteella. Nyt pitäs siis miettiä vastataanko me sille jatkossa ollenkaan.
Alex pohti ääneen ja vilkaisi muita.
- Ihan sama mitä me tehdään, hyvin tää ei silti tuu päättymään.
Dean kommentoi ja lähti Rasmuksen perässä sisälle. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän poissa tolaltaan. Ryan ei ollut lainkaan liittynyt koko keskusteluun. Hän vaikutti masentuneelta ja se huolestutti minua suuresti.
Myöhemmin iltapäivällä, istuimme kaikki keittiössä pöydän ääressä. Dean oli ainoa joka nojaili työtasoon, eikä liittynyt rinkiin mukaan.
- Dimitri ei oo edes yrittäny soittaa.
- Susan kerto mitä teille tapahtu... Ehkä Dimitri hautoo nyt jotain isompaa.
Alex vastasi Rasmuksen hämmästelyyn.
- Hyvin todennäköstä. En kyllä tiedä... Vaikka hän haluaisi kokonaan eroon Susanista. Susan näytti kykynsä ja on Dimitrille joko alainen tai uhka. Jälkimmäisen hän hävittää ilman todistusaineistoja.
Dean kommentoi asiaa yllättäen. Mitä hän muka tiesi Dimitristä? Koko porukka kääntyi katsomaan Deania.
- Joo älkää luulko. Pidän kyllä omat salaisuuteni.
Ryan ei vaivautunut kommentoimaan, vaikka selvästi näytti siltä että hän olisi halunnut sanoa jotain. Hän oli täysin kylmä veljeään kohtaan.
- Pitäsköhä meidän taas paeta?
Rasmus kommentoi. Käännyin katsomaan häntä arvostelevasti ja epäuskoisesti.
- Siis vittu sekö on ratkasu tähä? Se löytää meidät kyllä. Oltiin me missä tahansa. Miks me ei voida pysyä suunnitelmassa? Otetaan Toniin yhteyttä ja katotaa mitä voi tehdä.
Murahdin Rasmukselle. Hän nousi seisomaan tuolistaan ja nojasi käsillä pöytään. Istuin hänen vastapäätään ja nousin samantien Rasmusta vastaan ja nojasin myös käsillä pöytään.
- Me kuollaan vielä kaikki jos me jäädään odottamaan Dimitriä.
Rasmus sanoi vihaisesti. Löin nyrkkini pöytään.
- Sä oot pelkuri! Kohtaisit vihollises niinku mäkin teen joka saatanan päivä!
Rasmus nahkatakkini liepeistä kiinni ja kiskaisi minua pöydän yli lähemmäs.
- Säkö täällä teet päätökset ja määräät? Ootko sä unohtanu paikkas, mitä!?
Rasmus huusi minulle. Olin yhä Rasmuksen otteessa. Käteni olivat kuitenkin vapaat. Otin vauhtia oikealla kädelläni ja löin Rasmusta avokämmenellä poskelle. Siitäkös Rasmus vasta suuttuikin. Hän kiskaisi minut kevyesti pöydän yli suoraan lattialle makaamaan. Alex ja Romeo joutuivat äkkiä väistämään, etteivät he saaneet osumaa. Rasmus painoi polvensa kevyesti rintakehäni päälle ja nosti kätensä ilmaan valmistautuen lyömään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)