Suunnitelma

Rasmus puhui pitkän tovin Tonin kanssa. Olin todella hermostunut. Kylmää hikeä valui selkääni pitkin kun tuskaisesti odotin puhelun päättymistä. Viimein vartin päästä se loppui.
- Toni tulee tänne. Jehun kanssa.. Sen ei oo nyt ehkä viisasta liikkua yksin. Tiedän kyllä mitä ajattelet Jehusta mut tää on nyt pakko tehdä näin. Dimitri tarkkailee varmasti lähiseutua, johon meidät autosta jätettiin. Neuvoin Tonille kiertotien. Meidän on pakko luoda suunnitelma, joka on helppo toteuttaa. Tosin Toni puhui jotakin Dimitrin yläpuolella olevasta klaanista. Dimitri ei varasinaisesti työskentele hänelle, mutta toimii kyllä laulurastaana kaikesta tapahtuneesta. Tonikaan ei tiedä kuka se päällikkö on.
Jäin pohtimaan asiaa. Kuvittelin jo, että Dimitri on kaikkien yläpuolella, mutta olin siis väärässä. Tässä olisi ollut jo ihan tarpeeksi sotkua kerrakseen.
- Millon se Toni tulee?
- Toivottavasti tän päivän nimissä. Ei sovittu tarkempaa aikaa.
Se oli selvä vastaus. Jotenkin minua ahdisti edes ajatus siitä, että Jehukin tulisi paikalle. Ei meidän välimme ihan niin tulehtuneet olleet enää, kuin mitä aikaisemmin, mutta mielummin olisin halunnut pelkästään Tonin paikalle. Minä en kuitenkaan voinut asiaan vaikuttaa, joten annoin olla.

Istuin hiljaa huoneessani miettien menneitä. Jostain syystä Sergei hyppäsi ajatuksiini vähän väliä. Ehkä siksi, että asia oli hyvin pinnalla kaikesta huolimatta. Jouduimme hoitamaan Sergeinkin asioita. Jokin ei silti täsmännyt. Jokin asia häiritsi minua koko kuviossa. En vain tiennyt mikä. Oliko minulla pettämätön kuudes aisti vai olinko vain vainoharhainen? Ahdistus oli ottaa vallan minusta, mutta onnistuin lopulta sivuuttamaan ajatukset. Toinen aihe, joka pyöri pääni sisällä, oli vanhempieni kohtalo. Miten minulla kesti näin kauan saada tietää totuus? Ja miksi minä korvaisin isäni tekemät virheet? Luulisi hänen maksaneensa ne jo hengellään.
- Arrgh. Mä tuun hulluks!
Huusinkin sen ääneen vaikka oletin vain ajatelleeni sitä. Rauha rikkoutui. Joku astui huoneeseen.
- Mitä sä huudat täällä?
Se oli Rasmus.
- No en mitään. Vituttaa vaan tää koko paska. Kaikki alkaa selkiintyä ja se ei oo musta mitenkään mukavaa. Mua ahdistaa edes ajatella vanhempiani ja sitä mitä oikeasti tapahtui. Käytännössä olen ollut tässä vauvasta asti mukana. En vain tiennyt sitä, ennen kuin nyt. Mistä minä tiedän mitä vanhempani ovat joutuneet kestämään kun olin pieni? Oliko minulla vaikka kiristetty heitä? Aivan käsittämätöntä paskaa.
- Mä ymmärrän kyllä sun tuntees, mut sun on oikeesti pakko ryhdistäytyä, jos me aiotaan päästä Dimitristä eroon. Eniten mua kiinnostaa, kuka on Dimitrin yläpuolella ja millä panoksilla hän pelaa. Meillä voi vielä olla toivoa.
Rasmus yritti rauhoitella minua. Nousin sängyltä ylös ja astelin Rasmuksen eteen seisomaan.
- Sä et varmaan nyt ihan käsitä? Mun vanhemmat tapettiin, tapettiin!
- Niin munkin.
Vaikenin. Rasmus ei sanonut muuta ja käänsi katseensa pois minusta.
- Sori... Mä en...
En edes osannut sanoa lausetta loppuun. Rasmus näytti ensimmäistä kertaa haavoittuvalta ja heikolta. Se oli minulle vieras näky, enkä tiennyt miten siihen pitäisi suhtautua.
- Ei se mitään. Ethän sä olis voinu tietää. Tärkeintä on et me ei enää epäonnistuta. Missään. Eikä jäädä kiinni. Sä panostat tähän täysillä, kuten me muutkin.
Sen sanottuaan Rasmus postui luotani.

Poistuin myöhemmin itsekin huoneestani ja astelin ulos. Ryan istui pihalla muovisella puutarhatuolilla. Menin hänen vierelleen ja katsoin tätä hetken. Ryan vastasi katseeseeni. Istuin hänen syliinsä ja suutelin häntä, johon Ryan vastasi myös.
- Kuule... Kun työskentelit Rasmukselle, kertoko se koskaan...
Lauseeni keskeytyi kun näin sivusilmällä jonkun tulevan piahatietä pitkin jalan. Heitä olikin 2. Kun he astuivat vähän lähemmäs, tunnistin ne Toniksi ja Jehuksi.
- Puhutaan myöhemmin.
Sanoin Ryanille ja nousin ylös. Koko porukka kokoontui pihalle huomatessaan Tonin ja Jehun.
- Kävellenkö te tänne tulitte?
Rasmus kuittaili heti ensimmäisenä.
- Tultiin taksilla. Ei otettu riskiä liikkumalla omalla autolla. Käveltiin pari kilometriä.
Toni laski katseensa minuun ja hymyili hieman. Olin hyvilläni nähdessäni Tonin. Jehuun en ottanut mitään kontaktia.
- Mennään keittiön puolelle. Tästä voi tulla pitkä istunto.
Rasmus sanoi ja nyökkäsi taloa kohden. Seurasimme kaikki rasmusta.

- Tilanne on nyt se, että... Susan, voinko kertoa ihan kaiken?
Ihme kyllä Rasmus kysyi lupaa johon nyökkäsin epäröimättä.
- Dimitri nappasi Susanin ja kiristi tätä kertomaan taustojaan. Susanil on toistaseks reisi paketissa sen takia. Kerrottuaan taustojaan, Dimitri paljasti totuuden Susanin vanhemmista. Dimitri tappoi heidät. Susanin isän töpeksinnän takia myös äiti joutui kärsimään. Dimitri etsi myös Susanille sijaiskodin. Nyt hän haluaa, että minä ja Susan työskentelemme hänelle. Oma osuuteni on selvä, mutten tiedä mitä hän varsinaisesti haluaa Susanin tekevän.
Toni istui pitkään hiljaa Rasmuksen kerrottua tapahtuneesta.
- Siis oliks Susanin faija diileri?
Jehu kysyi äkisti.
- Oli. Sen käsityksen Susankin sai, vaikkei siitä aiemmin tiennyt mitään.
Rasmus vastasi ja odotti yhä Tonin sanovan jotain.
- Dimitri tutkii varmasti lähialuetta. Sehän ei vieläkään tiedä tätä paikkaa? En nyt ymmärrä. Dimitrin olis ollut kaikista helpointa tappaa Susankin kun se oli pari vuotta nuorempi. Eihän vanhempien kuolemasta ole kuin muutama vuosi? Jokin tässä ei nyt täsmää..
Lopulta Tonikin yhtyi keskusteluun.
- Sitä minäkin olen epäillyt.
Sanoin oman mielipiteeni.
- Dimitri on impulsiivinen ja täysin arvaamaton. Sen pääkopassa on sen kokoinen vuoristorata että kukaan ei selviä siitä hengissä.
- No miten me ikinä voidaan sit pärjätä sille!?
Aloin väittelemään Tonin kanssa.
- Ei kai oo muuta vaihtoehtoa kuin totella ja ottaa samalla selville sen heikkoja kohtia ja vähän taustoja sen isosta klaanista.
- Mä en tasan lähe tähän mukaan. Munko pitäa palvella jotai ryssää joka tappo mun vanhemmat?
Kiivastuin ja nousin tuolilta ylös. Rasmus tarrasi käteeni ja kiskaisi minut takaisin istumaan.
- Yritä nyt vähän rauhottua. Ei miestä kukaan tätä mielellään tee.
Riuhtaisin käteni irti Rasmuksen otteesta ja vaikenin. Sisälläni kiehui taas.
- Sinähän sen tiedät!
Kivahdin lopulta Rasmukselle ja nousin nyt nopeammin tuolsita ja lähdin marssimaan ulko-ovea kohti. Kuulin jonkun muunkin takanani nousevan ja nyt hän jo seisoi edessäni estämässä ulospääsyni.
- Toni, mee pois. Oikeesti.
Sanoin vihan ja surun sekaisella äänellä.
- En mene. Sä et saa tehdä nyt mitään tyhmyyksiä. Me ymmärretään kyllä sun katkeruutes.
Toni oli tarrannut käsivarsiini, kun yritin kiertää hänet ja mennä ulos.
- Päästä mut!
Huusin jo todella vihaiseen sävyyn. Kaikki pidättelivät henkeään, kun lopulta romahdin ja aloin itkeä. Toni piteli minua pystyssä, kun jalkani olivat lähellä pettää altani. Toni halasi minua ja kuunteli vaikerrustani niin kauan kuin sitä kesti.

Olin itkenyt usemman minuutin ja olin yhä Tonin otteessa. Lopulta, kun aloin hieman rauhoittua. Toni irtaantui minusta ja pyyhki kädellään kyyneleet poskiltani.
- Susan. Mä ja kaikki muutkin halutaan nyt sun parasta. Sä saat varmasti kostos kun on sen aika, jos se on se asia jota odotat. Sä et palvele lopun ikääs Dimitriä. Mä lupaan sen.  Sä saat edelleen mun lupauksen. Sä oot vielä turvassa. Usko pois.
Uskoin Tonin sanaan. Nyökkäsin tälle lopulta ja palasin pöytään istumaan.
- Kun Dimitri ensi kerran soittaa, ilmottakaa siitä välitömästi mulle. Kaikki yksityiskohdat ja henkilöt jotka hän mainitsee. Tapasiko muuten Susan Maxin ja Adamin?
Nyökkäsin Tonille taas.
- He ovat kaksi muuta klaanin johtajaa. He vain toimivat Dimitrin apuna. En tiedä heidän tarkkaa alaismääränsä.
Nyt selvisi sitten sekin. Adamin ja Maxin osuus. Ihmettelinkin kenestä Dimitri puhui kun mainitsi kaksi muuta klaanin johtajaa.
- Kuka on Dimitrin yläpuolella?
Kysyin ja esitin kysymykseni Tonille. Vaikka käsittääkseni hän ei tietänyt kuka kyseinen henkilö oli.
- Sky.
Yllätykseksemme Dean sanoi minulle vastauksen.
- Siis sä tunnet sen? Et oo sitte aikasemmi viittiny avata suutas?
Rasmus kommentoi kärkkäästi heti vaikkei tiennyt asiasta sen enempää.
- En tunne. Mutta kuulin hänen niemnsä mainittavan juuri ennen kuin pakenin omia sotkujani. Kutsuivat häntä päälliköksi. Koko kaartin päälliköksi. Hänen yläpuolellaan ei ole muita. Ei ainakaan tähän kuvioon liittyen.
Dean kertoi rauhallisesti eikä välittänyt Rasmuksen kommentista sen enempää.
- Tiedätkö sukunimen?
Kysyin jatko kysymyksen.
- En. En tiedä mitään muuta kuin etunimen.
- Voiskohan pelkän etunimen perusteella löytää jotain taustoja?
Kysyin ja vilkaisin muihin.
- Ei oo mitään varmuutta. Voi sitä yrittää. Esimerkiks niiltä, jotka ei palvele Dimitriä. Carl vois tietää jotain.
Rasmus tuumi ääneen. Minä kyllä epäilin väittämää.
- Jos Carl tietäs jotain, se ois kertonu.
Väitin Rasmukselle vastaan. Hän ei sanonut mitään. Luotin Carliin. Ei kai hänellä olisi mitään syytä valehdella. Pitkä hiljaisuus vallitsi kaikkien meidän keskuudessamme.

Porukka oli kyllästynyt pölpöttämään aiheesta ja ainoat, jotka istuivat yhä keittiössä, olivat minä, Toni ja Rasmus.
- Mitä me muuten tehdään, jos me jäätäskin kiinni?
Esitin viattoman kysymyksen ja Toni oli pudota tuolilta.
- Susan, me ei saada epäonnistua. Jos me jäädään kii, Dimitri tappaa jonkun meistä ja todennäkösesti hoitelee suurimman uhan, eli todennäkösesti sut. Mut jos nyt niin kävis, et jäätäs tästä kii, ainoa fiksu vaihtoehto on tehdä katoamistemppu ja elää radiohiljaisuudessa vähintään puoli vuotta.
Rasmus nyökkäili Tonille ja oli selkeästi samaa mieltä.
- Jos me jäädään kii, joudutaan viel hyväs lykyssä kaikki linnaan. Dimitri junailee ittensä vapaaks ihan mistä tahansa. Ainakin sen pohjalta mitä sitä nyt on täs parin päivän aikana oppinu tuntemaan ja sen jälkeen mitä sä koit.
Vilkaisin Rasmusta. Ikävä fakta. En pitänyt ajatuksesta, että istuisin Rasmuksen tai Alexin kanssa samassa sellissä.
- Eli nyt me tehdään näin: Otatte yhteyttä, kun Dimitri on ottanu yhteyttä teihin. Kerrotte tapaamispaikan, ja ajankohdan, sekä sen mitä hän haluaa ja keneltä. Käyn ennekkoon tarkastamassa paikan, jos se ei ole lähellä Dimitrin asutusta tai jossakin muussa turhan epäilyttävässä paikassa. Dimitri tietää, että poliisi ja muu virkavalta kyttää seudun asutuksia tarkkaan, joten hänen on käytettävä diilaukseen sopivia paikkoja, jotka ovat hylättyjä. Kuten varastohalli, josta kerroitte.
En pitänyt tästä yhtään. Toni onneks osasi hommansa ja toivottavasti saisi meidät joskus tästä pois.
- Ja yksi juttu vielä... Jos me joskus saadaan Dimitri kaltereiden taakse, varautukaa siihen, et sillä voi olla suhteita. Pienempiä pomoja joista kenelläkään ei ole tietoa. Kaikesta pitäisi saada selvää ja hoitaa homma kerralla. Muuten olemme vielä isommissa vaikeuksissa. Muistakaa Dimitrin klaanin vakinainen määrä.
Dimitrillä todellakin riitti alaisia. Jos Dimitri saadaan jäämään kiinni, kukaan ei saisi koskaan tietää ketkä sen takana olivat.
- Jos asia on ymmärretty, lähdemme Jehun kanssa nyt ja te palaatte möhemmin asiaan.
Rasmus nyökkäsi vielä, muttei sanonut mitään.
- Ooha kiltisti.
Toni silitti kädellä vielä poskeani ja katsoi minua suoraan silmiin sanoessaan lauseen. Minäkin nyökkäsin. Toni lähti asutukseltamme, samoin Jehu.

Oli yö. Istuin yhä keittiössä vesilasi nenän edessäni. Pelkäsin. Pelkäsin Dimitrin yhteydenottoa. Olimme ehkä haukkaamassa liian isoa palaa kerrallaan. Kaikki muut olivat jo nukkumassa. Paitsi minä ja Romeo, joka istui seurakseni.
- Sä oot huolissas tulevasta vai mitä?
Nyökkäsin vain nostamatta edes katsetta Romeoon. Hän istui minua vastapäätä pöytään ja otti kädestäni kiinni.
- Susan, sun on pysyttävä vahvana. Sä et saa luovuttaa. Kaiken kokemas jälkeen, sä oot vahvin ihminen, jonka mä tunnen. Siitä hetkestä lähtien, kun tavattiin ensimmäisen kerran, mä tiesin että sä selviät mistä vaan.
Hymyilin Romeolle kyyneltenkin seasta.
- Kiitos et sä oot pysyny siinä.
Se oli vilpittömin kiitokseni. Valvoimme Romeon kanssa lähes koko yön jutellen. Hänen läsnäolonsa auttoi minua jaksamaan ja hetkeksi unohtamaan kaiken tulevan.

Aamulla heräsimme molemmat keittiöpöydän äärestä. Olimme nukkuneet ehkä pari tuntia.
- Oho, mä luulin vaan hetkeks laskeneeni pään tähän.
Sanoin kun nostin pääni pöydästä. Romeokin heräsi vasta. Olipas noloa. Sänkyyn oli ilmeisesti ollut turhan pitkä matka.
- No mitä ihmettä te tällä teette?
Rasmus ilmestyi paikalle ja katsoi kummaksuvasti molempia.
- Me näköjään nukuttiin tässä. En mä muusta tiedä.
Romeo sanoi aivan unen pöpperössä.
- Ilmeisesti vähän stressiä liikenteessä.
Rasmus naurahti ja kaivoi taskustaan puhelimen, joka oli värinä hälytyksellä.
- Eikä näköjään turhaan. Se on Dimitri.
Rasmus sanoi ja jäi jahkailemaan vastaako. Romoe ja minä tuijotimme Rasmusta pitkään ja odotimme.
- Haloo.
Rasmus vastasi esittelemättä itseään. Kyllähän Dimitri tiesi minne soitti.
- No hyvää huomenta. Minulla on teille sopiva tehtävä.
- Millainen?
- Tarkennan, Susanille ja Alexille. Haluan, että he vievät lastin kaupungin toiselle laidalle. Yhdelle välittäjistäni. En itse pääse sinne. Saatte tottakai rahat periltä.
Rasmus näytti häkeltyneeltä.
- Joo.. Siis.. Mistähän päin tarkemmin?
Hän alkoi kuulostaa jopa epävarmalta. Yritin viittomalla näyttää tsemppiä Rasmukselle.
- Vanhaan satamaan. Siellä on hylätty pieni huvipursi viimeisellä laiturilla. Odottakaa siellä huomis iltana kello 19.00 Ei minuuttiakaan myöhemmin.
Dimitri katkaisi puhelun, ennen kuin Rasmus ehti vastaamaan mitään.
- Tää ei nyt menny ihan niin ku piti. Se haluaa sut ja Alexin sinne.
Rasmus sanoi minulle ja käännyin automaattisesti katsomaan Romeota.
- Onks tää joku koe? Tai huono vitsi?
Kysyin yllättyneenä ja käänsin katseen takaisin Rasmukseen.
- Ei mitään käryä. Mä veikkaan, et se vaan testaa meitä. Mut ohjeita on nyt noudatettava. Soitan heti Tonille.
Rasmus sanoi ja siirtyi ulos puhumaan.
- Voi vittu mikä soppa. Toivotaan ynt et Alex suostuu tähän. Mä pelkään kyl et Dimitri suunnittelee jotain.
Romeo ei sanonut mitään. Näytti vain äärimmäisen huolestuneelta.