Sopimus

- Miks te jätitte Rasmuksen yksin sinne tien poskeen?
Kysyin hieman vihaisesi Dimitriltä. Hän irrotti hetkeksi otteensa ja irrotti narun käsistäni, jonka jälkeen hän tarrasi taas käsiini kiinni.
- Pitihän meidän saada yksi ongalma jätettyä pois matkasta. Yksinkertaista. Hyvällä tuurilla kukaan ei etsi sitä ja aika korjaa kyllä sen pois.
Kiskaisin toisen käteni irti Dimitrin otteesta ja aioin lyödä häntä, mutta samassa kun otin jo vauhtia ja valmistauduin iskuun, Dimitri nappasi uudelleen kädestäni kiinni ja pysäytti minut helposti.
- Älä aloita. Jollet halua toiseenkin reiteesi kevyttä kuiskausta.
Dimitri käytti todella outoja ilmaisuja. Olin peloissani. Olin täysin uudessa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä. Ihmettelin, miksei Dimitrillä ollut enempää porukkaa lähettyvillä. Hänellä oli varmasti paljon vihamiehiä. Jäin taas paikoilleni odottamaan seuraavaa liikettä.
- Adam, laita sen jalka pakettiin. Ja puhdista.
Käsky kävi ja mies totteli. Hän kipaisi talosta sideharsoa ja jotain puhdistusainetta.
- Istu.
Tottelin ilman vastaväitteitä ja kävin maahan istumaan Dimitrin käskystä. Adam kaatoi haavalleni jotain ainetta, joka kirveli niin maan helvetisti. Pitelin huudon sisuksissani enkä sanonut sanaakaan. Haava oli puhdistettu ja Adam laittoi päälle sideharsoa ja teippasi pään siististi kiinni.
- Tossa on sun housut. Voit laittaa ne jalkaan.
Kiskoin nahkahousut äkkiä jalkaani ja seurasin kolmikon toimia nousten samalla seisomaan.
- En oikein tiedä mitä sinun kanssasi kannattaisi tehdä. Olet niin hemmetin arvaamaton ja tulinen luonne.
Dimitri pohti ääneen.
- Emme varsinaisesti tee sinulla yhtään mitään mutta voimme käyttää sinua haluamallamme tavalla kiristykseen ja ehkä hyötyä sinusta muullakin tavalla. Kyllä se Rasmus vielä suostuu palvelemaan minua ilomielin.
En kestänyt Dimitrin naureskelua ja hymähdyksiä. Ne kuulostivat aina yhtä pelottavilta.
- Sä tuut vielä kärsimään. Ihan varmasti. Sä kompastut omaan nokkeluutees niinku kaikki kusipäät.
Sanoin vihaisesti, jonka seurauksena päällikkö meinasi läväyttää minua taas kasvoihin. Tällä kertaa minä olin nopeampi ja väistin helposti lyönnin.
- Juuri tuota minä tarkoitan.
Oli minun vuoroni naurahtaa. Mutta seuraavaa tekoa en kerennyt väistää. Adam nappasi minua kiinni takaapäin. Hänen toinen kätensä kulki rintojeni kohdalta ja toinen lantion. Hänen otteensa oli todella vahva.
- Haha. Ehkä sinä haluat tietää jotain mukavaa. Muistan sinut... Nuorempana kuin mitä nyt olet. Pelokas tyttö joka ei koskaan saanut uusia vaatteita eikä tavaroita, vaan tyytyi aina sijaisperheen lellipennun vanhoihin vaatteisiin. Lapsi, jonka vanhemmat tapettiin ulkomailla verisessä katutappelussa. Äitisi oli täysin viaton siihen sotaan, mutta maksoi hengellään isäsi hölmöilystä. Haluatko arvata kuka tappoi sinun rakkaat vanhempasi? Ja kuka hankki sinulle uuden perheen, jota tuskin voit perheeksi kutsua.
Katsoin miestä todella pitkään ja palaset loksahtivat paikalleen. Tapahtumista oli nyt noin viisi vuotta. En koskaan saanut tietää mitä silloin tarkalleen tapahtui... Ja tässä oli varmasti syy, miksi Dimitriä kiinnosti minun menneisyyteni.
- Sä oot siis tuhonnut kaiken, mitä mulla oli?
Kyyneleet valuivat silmistäni. Adam ja Max näkivät ne, Dimitri ei.
- Ei... Kyllä sinä tuhosit itse loput lähtemällä Jehun kelkkaan. Loppu menikin omalla painollaan ja viimein mekin tapaamme.
Minua alkoi heikottaa. Suorastaan oksettaa. Kaikki tieto tuli niin yllättäen etten edes ymmärätnyt reagoida. Lopulta pyörryin Adamin otteeseen.

Tulin takaisin tajuihini, mutten enää ollut ulkona. Minut oli tuotu sisälle. Makasin sängyllä kädet sidottuna selkäni taakse. Jouduin ponnistelemaan, että pääsin istumaan. Huone oli nätisti sisustettu, eikä silleä ollut mitään liikaa. Jonkun sortin peilipöytä, kyseinen sänky, tv-taso ja itse tv, jonka edessä nojatuoli, sekä huoneen perimmäisessä nurkassa isohko kasvi. En tunnistanut sitä. Isot lehdet siinä ainakin oli. En jaksanut kiinnittää siihen sen enempää huomiota. Odotin, josko joku pian tulisi kertomaan minulle lisää. Minun ei tarvinnut odottaa kovinkaan kauan, sillä Adam tuli hakemaan minua huoneesta.
- Mennäänpä ruokasalin puolelle. Sinua odotetaan.
Laskeuduin lattialle ja lähdin kävelemään ulos huoneesta Adam perässäni. Olisin yksin varmaan eksynyt taloon, sillä olimme ruokasalissa vasta monen mutkan ja huoneen ohituksen jälkeen. Kun lopulta ruokasali aukeni edessämme, olisin voinut huutaa riemusta. Dimitrin lisäksi siellä oli Rasmus, Alex ja Ryan! Jalkani olivat taas lähellä pettää alta. Ryan juoksi luokseni välittämättä Rasmuksesta ja hänen mielipiteistään. Ryan halasi minua ja olisin halannut takaisin jos vain olisin voinut. Olin niin onnellinen!
- Tulithan sinä tajuihisi.
Dimitri varmaan kuuli askeleeni ja Ryanin juoksuaskeleet luokseni.
- Miten hitossa te ootte täällä? Ja onks Rasmus kunnossa?
Kysymyksiä tulvi suustani.
- Rasmuksella on lievä aivotärähdys. Löydettiin se illalla kun teitä ei alkanut kuulumaan. Ja tota... Rasmus suostuu työskentelemään Dimitrille, jos sä vaan saat tulla takasin.
Jäin tuijottamaan Ryania. Oliko Rasmus päästään sekaisin? Vai oliko hänen pakkomielteensä minusta mennyt näin pitkälle?
- Tulkaahan tänne kyyhkyläiset.
Dimitri käski ja kävelimme Ryanin kanssa pöydän ääreen.
- Rasmus suostui vaatimuksiini, kunhan sinä pääset takaisin piilopaikkaanne, mutta... Minulla on siihekin ehto. Haluan, että Susankin toimii alaisenani. Olisihan se vähintäänkin kohtuullista isäsi jälkeen.
Olisin halunnut sanoa niin paljon, mutta kävelin vain suoraan Rasmuksen eteen.
- Rasmus, oot sä ihan sekasin?
Kysyin suoraan ja mitään miettimättä. Rasmus katsoi aivan muualle kuin minuun.
- Dimitri, sopimus koski vain minua, miksi vedät Susanin tähän?
Rasmus esitti kysymyksensä ja näytti hyvin epäröivältä.
- Tilanteet muuttuu. Susan kertoi vähän taustoja ja sieltä selvisi varmistus Susanin vanhempien kohtalosta. Olen hyvin joustava liikemies.
Minulla kiehahti voimakkaasti yli äyräiden, mutten sanonut silti mitään. Annoin Rasmukselle nyt vaihtoehdon hoitaa tämän.
- Olkoon, mutta minä olen päävastuussa. Jos jokin menee mönkään, otan vastuun siitä.
- Se sopii.
Rasmus ja Dimitri kättelivät ratkaisun merkiksi. Aavistin pelkkää pahaa olevan tiedossa. Ryan irrotti lopulta siteet käsistäni ja pääsin vihdoin halaamaan häntä. Rasmus ei vieläkään reagoinut.
- Otan yhteyttä muutaman päivän päästä.
Dimitri sanoi ja antoi meille luvan poistua.

Emme kuitenkaan lähtenyt omalla kyydillä, vaan meidät vietiin Kialla. En vieläkään tiennyt kuka kuski oli, eikä sillä kai ollut väliäkään. Kukaan ei sanonut automatkalla yhtään mitään. Jossakin vaiheessa Rasmus käski kuskin pysähtyä ja jäimme kyydistä. Auto kaasutti tiehensä ja jatkoimme jalan perille. Kun pääsimme viimein piilopaikan pihaan, Rasmus aloitti puhumisen.
- Tämä on sitten vain peitesuunnitelma. Me emme ole Dimitrin alaisina kovin pitkään, mutta niin kauan kuin olemme, teidän on oltava mukana.
Eli Rasmus oli suunnitellut tätä kokoajan. Olin takertunut Ryaniin kiinni, kuin uhkana, ettei Rasmuksen tarvitsisi kommentoida mitään. Hän katsoi kyllä, muttei kommentoinut. Romeokin ilmaantui paikalle ja minut nähdessään hän juoksi luokseni ja halasi aivan kuten Ryankin.
- Tekiks Dimitri sulle mitään?
Romeo kysyi ja epäröin hetken kerronko edes. Nyökkäsin lopulta ja laskin nahkahousut polviin asti ja avasin sideharson.
- Mitä vittua?
Alex kysyi ensimmäisenä nähdessään jäljen.
- Ton on pakko olla ruoskasta tai jostain, ei se muuten verestäis noin pahasti ympäriltä.
Rasmus kommentoi ja laskeutui polvilleen eteeni.
- Se vuotaa kyl edelleen. Luuletko et pärjäät ilman tikkejä?
- Kyl mä uskon. Ei siihen koske jos siihen ei puutu.
Alex oli jo tosin sillä välin hakenut puhtaan harson ja laittoi sen nyt reiteni ympärille.

Siirryimme vähin äänin Ryanin kanssa sisälle. Istuimme sohvalla ja minä oikeastaan makasin puoliksi hänen sylissään rentona ja rauhallisena. Jossakin vaiheessa Rasmuskin ilmestyi sisälle. Vilkaisin hänen peräänsä.
- Rasmus! Voinks mä puhua sun kanssa?
Kysyin nätisti ja nousin istumaan. Ryan vilkaisi minua ja lähti pois kun Rasmus tuli istumaan sohvalle.
- Mä haluun vaan sanoa, et mä oon helpottunu et sä oot kunnossa. Ja että sä autat mut pois tästä kuviosta.
- Mä taas olin varma että kuolen. Onneks Alex ja Ryan löys mut lopulta. Haluan vaan Dimitrin pois meidän kimpusta. Muulla ei ole nyt väliä. Ja tota... Mä oon pahoillani sun vanhempien puolesta.
Laskin katseeni maahan.
- Jos mä olisin tiennyt...
En pystynyt jatkamaan lausetta pidemmälle.
- Ja siks mä en kai voi viedä sulta viimesiäkin hyviä asioita.
En ollut varma oliko Rasmus lyönyt päänsä vähän kovemmin. Jos oli, hyvä niin.
- Mut komento pysyy yhä mulla. Ja tiedät tasan mitä niskuroinnista seuraa. Älä unohda sitä.
Rasmus lisäsi vielä ja nousi sohvalta jatkaen matkaa keittiöön. Seurasin häntä päättäväisesti.
- Mut sä annat mun olla Ryanin kanssa?
Kysyin vielä, vaikka asia pääsääntöisesti oli jo selvä, ainakin minulle. Rasmus ei vastanut mitään. Hiljaisuus oli minulle myöntymisen merkki.
- Toni on pyydettävä tänne. En aio ottaa enää yhtäkään riskiä.
Rasmus sanoi lopulta ja kiersi lauseeni, vaikka päättelin siitä itse omat kuivoni. Nyökkäsin Rasmukselle, jonka jälkeen hän tarttui puhelimeen ja soitti Tonille.