- No anna tulla! Lyö! Näytä miten heikko sä oot kun ite käyt heikomman päälle! No!?
Ärsytin Rasmusta tahallani. Alkuperäinen suunnitelma lipsui. Tätä menoa en ikinä pääsisi lähelle Rasmusta. Oma vihani oli niin selkeä. Rasmus harkitsi yhä mitä tekisi. Lopulta hän laski kätensä eikä lyönyt minua vaikka kuinka yritin hänet siihen ajaa. Rasmuksella oli kuitenkin pitkää pinnaa ja hyvä itsehillintä. Sekin varmaan riippui tilanteesta. Silti Rasmus piti yhä nahkatakkini liepeistä kiinni ja tuijotti minua hievahtamatta vihainen ilme kasvoillaan.
- Rasmus, mieti nyt tarkkaan mitä teet...
Romeo yritti sivusta hillitä hieman tilannetta. En tiennyt missä kohdassa olin ottanut Rasmusta ranteista kiinni, mutta pidin niistä lujan otteen niin kauan, kuin Rasmus piti minusta kiinni. Tilanne oli pysähtynyt niille sijoilleen. Kaikki tuijottivat minua ja Rasmusta. Olin alkanut toden teolla uhoamaan Rasmukselle. Olin päässyt tilanteen sisälle. Kaikki mitä tapahtui, kosketti myös minua. Ennen olisin kannattanut pakenemista, mutten enää. Rasmus oli irrottamassa toisen kätensä minusta, mutta minä kiristin otettani.
- Tää selvitetään nyt. Sä et lähe mihinkään.
Olin alakynnessä ja pidinkin itseni siellä. Päättäväisyyteni paloi ja vihan aurani saattoi nähdä kuka tahansa.
- Sinä et määrää täällä. Toimimme minun ohjeideni mukaan ja jos haluan paeta, me pakenemme.
- Olet väärässä. Jos pakenette, niin senkun menette. Minä jään tänne. Minä hoidan nyt omani.
Keskustelin Rasmuksen kanssa kieltämättä erikoisessa tilanteessa. En tehnyt enää vastarintaa, mutta pidin otteeni visusti Rasmuksen ranteissa. Rasmus oli taas todella kauan hiljaa. Osa porukasta pidätteli hengitystään.
- Hyvä on.
Heti ku Rasmus oli sen sanonut, päästin irti. Sain tahtoni läpi pitkän taiston jälkeen. Rasmus nousi seisomaan ja minä nousi samantien ylös lattialta. Olin selin Rasmukseen ja kasvoni olivat Romeota ja Alexia päin. Kukaan ei silti kommentoinut mitään. Vilkaisin vielä olkani yli Rasmusta ja lähdin lopulta yläkertaan.
Laskin aseeni lipastoon, kuten tapanani oli. Olin edelleen hieman kiihdyksissä tilanteen jäljiltä. Yritin hiljalleen rauhoitella itseäni. Ainahan tämä oli tälläistä. Samaa vääntöä jatkuvasti. Nyt tosin ehkä vielä enemmän kuin normaalisti. Otin Rasmuksen kanssa kunnolla yhteen ja pistin parhaani mukaan hanttiin. Se kannatti. Mutta seuraava mietinnän aihe olisi Dimitrin hoitelu. Emme varmasti itse ottaisi häneen yhteyttä, vaan odottaisimme hänen yhteydenottoaan. Pari tuntia vain pyörin huoneessani ympyrää ja olin lopulta taas oma rauhallinen itseni. Palasin keittiöön. Siellä ei ollut enää ketään. Istuin pöydän ääreen ja naputtelin sormilla pöytään. En jaksanut tehdä mitään vaikka virtaa olisi kyllä ollut. Säpsähdin kun Rasmuksen puhelin alkoi soida. Se oli jätetty keittiön pöydälle. Tuntematon numero. En viitsinyt koskea Rasmuksen puhelimeen. Se ei ollut omaisuuttani.
- Vastaa siihen.
Säikähdin vielä enemmän kun Rasmusksen ääni kuului takaani
- En mä halua...
Rasmus astui aivan selkäni taakse ja laski toisen kätensä olkapäälleni ja oikealla kädellä painoi jotakin kylmää ohimoani vasten. Kuulin aseen latauksen äänen.
- Mä sanoin, vastaa siihen.
Rasmus piteli siis asetta ohimollani. Otin puhelimen käteeni ja painoin vihreää luuria.
- Haloo?
- No mutta... Arvelinkin että sinä vastaisit.
Kuulin Dimitrin äänen puhelimesta. Yritin pysyä rauhallisena, enkä vastannut hänelle mitään.
- Arvelinkin, että sinä ammuit minua, vaikken nähnytkään itse mitään. Sinua taitavampaa ampujaa saa hakea. Olen kuitenkin hyvin armollinen mies. Saat vielä tilaisuuden. Saat valita kuoleman ja minun palvelemisen väliltä.
Rasmus kuuli myös ehdot ja aikoi sanoa jotain, mutta pysyi vaiti.
- En valitse kumpaakaan. Näytin sinulle vaihtoehtoni ampumalla sinua. Sinä jätät meidät nyt rauhaan.
Asetin ehtoja Dimitrille.
- Tämä peli on vielä alussa. Löydän varmasti piilopaikkanne ja listin teistä jokaisen jos et liity klaaniini.
En vastannut mitään.
- Ja vaikka oletkin kova luu purtavaksi, minä kyllä pehmitän sinutkin.
- Tee kuten haluat. Hyvästi.
Sanoin ja suljin puhelun.
- Olikohan nyt ihan viisasta vittuilla sille?
Rasmus kysyi ja hellitti otteensa ja laski beretta 9mm pöydälle nenäni eteen.
- Oisko fiksuinta et täst eteen päin ei vastata sille?
Kysyin ja Rasmus jäi mietteliään näköisenä katsomaan minua.
- Ainakaan se ei sais paikannettua meitä puhelun välityksellä... Kokeillaan. Ja pitää varoa jos täältä on lähdettävä johonkin. Dimitrin alaiset varmasti ettii meitä.
Kaikki keinot olivat käytettävissä. Jos vaihtoehtona oli minulle hengen lähtö tai sen ryssän alaiseksi joutuminen... En edes osannut päättää kumpi olisi pahempaa.
Istuimme Rasmuksen kanssa ulko-oven portaikolla. Samalla tasolla ja täysin samassa asennossa. Molemmat nojasivat käsillä polviinsa ja tuijotimme vain pihaa.
- Mennääks me käymään Tonin luona?
Kysyin äkisti. Rasmus pyöräytti samantien päätään.
- Mein on pakko pyytää se tänne. Mä en ainakaan pariin päivään liiku täältä mihinkään.
Yllätyin Rasmuksen vastauksesta, mutta hyvähän se oli. Fiksumpaa meidän oli jäädä tänne ja pysyä piilossa. Dimitri ei arvaisi Tonin auttavan meitä. Rasmuksen puhelin alkoi taas soida. Hän kaivoi sen taskustaan ja katsoi näyttöä.
- Se on Toni.. Haloo?
Rasmus sanoi ja vastasi samalla puhelimeen.
- Miten kävi?
- No ei hyvin. Dimitri puukotti mua. Se oli alunperin tähdännyt kyllä Susaniin mut menin väliin. Susan taas ampui Dimitriä ja yhtä hänen alaisistaan. Ja itseasiassa se alainen kuoli siihen luotiin.
Toni ei pitkään aikaan sanonut sanaakaan puhelimeen. Rasmus jäi silti odottamaan.
- No ei siis mitenkään hirveen hyvin. Tuutteks te käymään tänään täällä?
Rasmus vilkaisi minua.
- No... Periaattees voitas vaikka tulla. Mietin aluks et sä tulisit tänne... Mut jos Dimitri on yhtään kartalla, se seuraa sua tänne...
- Oot oikeessa. Tulkaa heti ku kerkeette.
Rasmus sulki puhelun. Hetken mietinnän jälkeen Rasmus kääntyi katsomaan minua.
- Lähetääks me heti?
Pohdin hetken ja nyökkäsin hänelle. Juoksin yläkertaan hakemaan aseeni ja laitoin sen tuttuun tapaan piiloon takkini alle. Juoksin portaat alas ja pysähdyin keittiöön. Kaikki istuivat keittiössä, Rasmusta lukuun ottamatta.
- Me lähetään nyt käymään Tonin luona.
Sanoin ja sain epätoivoisen katseen ensimmäiseksi Ryanilta. Olin todellakin heikoimmillani ilman häntä.
- Onnea matkaan. Tulkaa ehjänä takasin.
Romeo sanoi ja muut nyökkäsivät perässä. Katsoin vielä Ryania hetken, ennen kuin hipsin ulos ja juoksin Rasmuksen luo. Hän olikin jo lähtövalmiina. Nakkasin kypärän päähän ja loikkasin Rasmuksen taakse istumaan. Ei auttanut kuin toivoa, ettei Dimitri etsisi meitä. Hänen alaisensa olivat jo nähneet pyörän, se oli matkallamme todella iso miinus.
Olimme ajaneet pari kilometriä pois piilopaikastamme. Ajoimme rauhallisesti eteen päin hiekkatiellä. Jossakin vaiheessa ajatukseni rikkoutui, kun kuulin toisenkin äänen kuin vain meidän pyörämme. Vilkaisin olkani yli ja näin tummansinisen, kilvettömän Kian ajavan takanamme.
- Rasmus..
Sanoin sen verran kovaa, että Rasmus kuuli. Hän vilkaisi sivupeiliään ja kiihdytti samantien vauhtia lähemmäs 100km/h. Kovempaa emme uskaltaneet hiekkatiellä kaksipyöräisellä ajaa. Olisimme suistuneet varmasti tieltä hyvin nopeasti. Myös Kia kiihdytti vauhtiaan ja saavutti meitä hyvin nopeasti. Tie oli suora joten meillä oli pieni etu. Jouduimme silti lievissäkin kaarteissa hidastamaan todella paljon. Ennen kuin ehdin edes uudelleen vilkaista taakseni, auton keula oli vierellämme.
- Rasmus! Varo!
Huusin Rasmukselle ja tiuksensin otettani tästä. Rasmuksen ainoa keino oli yrittää pysytellä tiellä. Ikkunat oli kauttaaltaan autossa tummeneettu, joten en nähnyt yhtään, ketä sisällä oli. Rasmuksen hyvästä ajotaidosta huolimatta, mikään ei enää auttanut kun auto alkoi kiilata meitä. Rasmus tasapainotteli parhaansa mukaan, mutta lopulta menetti pyörän hallinnan ja suistuis pois tieltä. Rasmus kerkesi hidastaa vauhtia huomattavasti, joten pyörän kaatuessa lensimme vain maahan ilman sen suurempaa ilmalentoa, eikä pyöräkään kärsinyt vahinkoa. Makasimme molemmat maassa ja kirosin hiljaa mielessäni, joko taas kävi näin. Nousin istumaan ja otin kypärän pois. Kia oli pysähtynyt tien laitaan. Konttasin äkkiä sammalta pitkin Rasmuksen luo ja tönin tätä.
- Rasmus herää! Helvetti nouse ylös!
Ei mitään. Rasmus oli siis ilmeisesti lyönyt päänsä sen verran kovin, että taju oli lähtenyt.
- No saatiinhan ne kiinni!
- Pidä nyt se pää kiinni ja nappaa se muija kyytiin.
Vilkaisin olkani yli. Minua kohti käveli 2 minulle täysin tuntematonta miestä. Nousin seisomaan ja pinkaisin juoksuun.
- Pysähdy!
Kuulin huudon ja aseen latauksen äänen. Pysähdyin niille sijoilleni. En halunnut päästä hengestäni.
- Kädet ylös ja mee polviltes maahan., Vauhtia.
Laskeuduin polvilteen ja nostin käteni ylös. Toinen miehistä nappasi minua takkini niskaosasta kiinni ja raahasi auton luo. Kun olimme konepellin luona, hän tönäisi minut vauhdilla konepellin päälle ja piteli hiuksistani kiinni jotta pysyin aloillaan.
- Mahottoman hyvä perse.
Toinen miehistä sanoi ja meinasin kommentoida jotain fiksua vastaan, mutta päätin kuitenkin olla hiljaa. Äskeisen kommetin sanonut mies kopeloi takkini alta kylkiäni ja löysi aseeni.
- Tälläsiä ei monella olekaan. Hyvä löytö. Laita se takapenkille, Max.
Eli minue piteli kiinni Max niminen henkilö. Siinä vaiheessa, kun heidän aikeensa todella oli laittaa minut kyytiin, aloin pistää hanttiin. Löin päätäni taakse päin ja osuin Maxia kasvoihin. Hän irrotti otteensa vaistomaisesti ja piteli kasvojaan. Yritin paeta tilanteesta, mutta tämä kaksikko oli paljon nopeampi mitä oletin.
- Älä luulekaan. Minulta et pääse pakoon etkä kyllä mihinkään muuallekaan. Nimeni on Adam. Hauska tutustua.
Mies esitteli itsesnä ja kaatoi minut maahan vatsalleen ja kiskoi käteni selkäni taakse ja sitoi ne visusti.
- Päästäkää mut irti! Helvetti mä tapan teidät kaikki. Miks te ees tulitte tänne!?
Huusin ja kyselin tiuhaa tahtia.
- Lopeta se huutaminen. Ja vastauksen saat ku menet autoon. Pistin kampoihin aivan viimeiseen asti. Lopulta Adam sai minut auton takapenkille ja Max oli jo siirtynyt siinä vaiheessa toiselle puolelle ottamaan minut vastaan.
- Jumalauta nyt!
Huusin vieläkin kunnes katsoin kuljettajan taustapeiliin. Dimitri. Dimitri istui kuskin vieressä täysin tyynenä eikä sanonut sanaakaan.
- Mites Rasmus?
Adam kysyi ja osoitti kysymyksen selvästi Dimitrille.
- Jättäkää se. Nyt mennän.
Dimitri vastasi tyynesti ja nyökkäsi kuskille. Auto lähti liikkeelle. Tein kaikkeni, että pääsisin pois autosta. Yritin purra, lyödä ja potkia.
- Lopeta nyt se mesominen ettei suhun satu oikeesti.
Adam käskytti ja nappasi tukastani kiinni. Minua sattui. En sanonut mitään, mutta pysähdyin niille sijoilleni. Minne ikinä olinkaan menossa, en tuntenut oloani turvalliseksi. Vaikka jokaisella kyydissä olijalla oli puku päällä, eivät he vakuuttaneet minua hyvistä aikeista. Adam muistutti ulkoisesti hyvin paljon Sergeitä. Silmät olivat tosin tummat ja sielukkaat. Max taas oli hyvin venäläisen näköinen. Korkeat ja terävät poskipäät ja vaalea tukka. Hänen ihonsa tietyllä tapaa hieman hehkui. Harmaat silmät loivat hieman huskymaisen kylmän katseen. Kuskista en nähnyt juuri mitään ja Dimitrin tunsin ennestään.
- Mihin helvettiin te viette mua!?
Huusin taas ja odotin saavani vain vastuaksen.
- Älä ole yhtään huolissas. Kaikki selviää sulle kyllä aikanaan.
Dimitri naurahti tyytyväisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti