Susanin aseet ja Alexin pyörä

Susanin ensimmäinen ase

Desert Eagle

Kapasiteetti 9 patruunaa 

Susanin toinen ase

SVD Dragunov sniper

Kapasiteetti 10 patruunaa

Tehokas kantama 800m

Teoreettinen kantama 1500m

Alexin moottoripyörä

Kawasaki ninja ZX10R

Luoti vai avunanto

En tiedä oliko asiassa mitään mietittävää. Koko tilanne oli toivoton ja tämä saattoi olla ainoa vaihtoehto säästää Tonin henki ja saada Dimitrin liikkeitä selville.
- No hyvä on, mutta haluan ottaa aseeni mukaan.
Rasmus näytti vähän hämmentyneeltä.
- No ota pois. Alexillakin on omansa.
Ihme kyllä Rasmus suostui. Mies kaivoi hupparin taskustaan muutaman luodin ja laski ne pöydälle.
- Enempää ei ole. Hakekaa samalla kun käytte Tonin luona. Alex tietää kontaktejani.
Nyökkäsin hieman epäröiden ja vilkaisin vielä Ryania.
- Kyllä te selviätte takaisin.
Ryan sanoi ja kaappasi minut halaukseen. Painoin pääni miehen rintakehää vasten ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.
- Yritän luottaa Alexiin tämän matkan ajan, jotta selviämme takaisinkin.
Ryan luotti minuun ja minun oli pakko luottaa nyt Alexiin.
- Ryan poistutko hetkeksi. Haluan jutella Susanin kanssa vielä hetken kahden.
Ryan katsoi epäilevästi Rasmusta, mutta päästi minut lopulta ja poistui keittiöstä.
- Istu alas.
Katsoin hetken muualle ja istuin lopulta pöydän ääreen takaisin. Rasmus nousi tuolistaan ja käveli selkäni taakse seisoskelemaan ja hiveli tukkaani hellästi hetken. Jännityin täysin ja lakkasin hengittämästä. Rasmus kiskaisi päätäni tukastani taaksepäin ja suuteli kaulaani. Pidin tiukasti tuolin istuimesta kiinni ja puristin otteeni äärimmilleen.
- Tiedän, että kuvittelet tässä olevan loistava pakotie, mutta voit olla varma, että tapan Ryanin ja Romeon heti jos päätät paeta. Ihan vain panttina sinulle rakas.
Rasmus päästi lopulta irti ja aloin taas hengittämään.
- Tuliko selväksi?
Rasmus seisoi selkäni takana. Nyökkäsin ja sanoin hiljaa kyllä. Mies poistui keittiöstä.

Lähdin vähän hänen jälkeensä keittiöstä ja etsin käsiini Alexin. Mies oli pihalla puuhastelemassa ninjan parissa.
- Alex..
Mies kääntyi heti katsomaan minua.
- Onks joku hätänä?
- No ei mut... Puhuks Rasmus jos sulle...?
- Ei?
- Rasmus haluaa, että lähdet mun mukaan käymään Tonin luona.
Alex katsoi hölmistyneenä minua hetken ja lopetti pyöränsä luona hääräämisen.
- No.. Kai me sit lähdetään. Käyn kyllä vielä Rasmuksen luona. En voi lähteä tietämättä mistä on kyse.
Alex jatkoi samantien matkaa Rasmuksen puheille. Istuin maahan ja jäin tuijottamaan Ninjaa. Se oli niin upea pyörä. Ja rakastin suuresti sen kyydissä istumista. Alex oli kuitenkin loppujen lopuksi turvallinen kuski. Viime kerralla vain oli äärimmäisen huono tuuri. Olin odotellut jonkun puoli tuntia, kun Alex saapui takaisin.
- Se on sinusta kiinni milloin lähdetään.
Alex sanoi ja jäi tuijottamaan minua.
- No.. Mennään kun ilta on tarpeeksi hämärtynyt. Ei ole niin paljon ihmisiä liikenteessä.
Alex nyökkäsi minulle ja jatkoi pyöränsä huoltoa.

Istuin sängylläni yläkerrassa ja pitelin asettani kädessäni ja kääntelin sitä edes takaisin. Luoteja oli jäljellä neljä. Ne riittivät kyllä tälle reissulle. En muistanut milloin minua olisi viimeksi jännittänyt yhtä paljon. Laskin katseeni maata kohti. Pitkät hiussuortuvani roikkuivat molemminpuolin kasvojeni vierestä. Perhosia oli vatsa täynnä ja olin lopulta saada sydänkohtauksen, kun säikähdin niin kovin Alexin saapumista huoneeseen.
- Anteeks jos säikytin.
- Koputa jooko ens kerralla.
Vastasin Alexille ja pyysin hänet lopulta peremmällekin.
- Kello alkaa olla 22. Oot sä valmis?
Alex kysyi ja käännyin katsomaan häntä.
- Totta puhuen mua pelottaa aivan saatanasti. Jotenkin tuntuu et jotain menee vielä pieleen. Muistat varmaan mein edellisen reissun...
- Muistan, mut arveton on arvoton. Kumpikaan ei voinu sille onnettomuudelle yhtään mitään.
Alex kai yritti valaa minulle luottoa. Ja toisaalta onnistuikin siinä. Ehkä ainoa vaihtoehto oli vain rohkaistua ja nousta taasn Ninjan selkään. Nousin sängyltä, huokaisin syvään ja laitoin aseen koteloon, jonka löysin lipaston laatikosta ja sidoin sen vyölleni. Huppari peitti juuri ja juuri aseen näkyviltä kun vedin helman sen päälle.
- Mennään.
Alex sanoi ja lähdimme alakertaan. Ulkona oli vielä Rasmus, Romeo ja Ryan odottamassa. Romeo astui heti luokseni ja halasi.
- Helvetisti onnea matkaan. Tarviitte sitä.
Mies sanoi ja kiitin samalla kun halasin miestä. Ryanille annoin suukon ja Rasmukseen en kiinnittänyt mitään huomiota. Alex nousi pyörän kyytiin ja käynnisti sen jo. Laitoin kypärän päähäni ja nousin Alexin taakse istumaan. Lähdimme liikkeelle ja tarrasin automaattisesti Alexin lantiosta kiinni.

Ajoimme töyssyistä metsätietä varovasti. Kesti monta minuuttia ennenkuin pääsimme lähellekään asutusaluetta. Ajoimme maantien kautta, jotta pääsimme nopeammin. Alex kiihdytti pyörän vauhdin lähemmäs 100km/h. Kietaisin käteni hänen ympärilleen ja painauduin lujemmin kiinni, jotta kestin kyydissä. Matka Tonille asti sujui yllättävän hyvin emmekä herättäneet huomiota vaikka kilvet puutuivatkin. Koko matkan aikana vastaan tuli vain 2 autoa.

Alex parkkeerasi kawasakin talon takapihalle, jossa se oli suojassa turhilta katseilta. Laskeuduin pyörän selästä ja otin kypärän pois päästäni. Taloon syttyi heti valot, kun pyörä oli sammutettu. Ulko-ovi avautui ja vastassa oli Toni ja Jehu.
- Susan!?
Oli Tonin ensimmäinen kommentti ja hän juoksi luoksemme ja halasi minua. Tuntuihan se vähän oudolta, mutta halasin kuitenkin takaisin. Jehu nojasi vain ulko-oven karmiin mitään sanomattoman näköisenä. En vaivutunut itsekään kiinnittämään häneen ihmeemmin huomiota.
- Onkohan teillä Romeon liikkeistä jotain tietoa? Se katos joku aika sitten. Lähti ilmeisesti ettimään sua.
Olin vastaamassa Tonille totuuden, mutta Alex kerkesi ensin.
- Ei ole.
Syy valehteluun oli varmaankin Rasmuksen sanoissa. Piti muistaa olla nyt varovainen. Ryanin ja Romeon henki saattoi olla vaarassa.

Olimme siirtyneet kaikki sisälle. Minä istuin keittiönpöydän ääressä ja Toni minua vastapäätä. Alex seisoi selkäni takana kädet puuskassa ja Jehu nojaili jälleen ovenkarmiin.
- Miten te pääsitte tänne?
- Ninjalla.
Alex vinoili. Olisin voinut potkaista häntä.
- Mitä tiedät Dimitristä?
Menin suoraan asiaan enkä aikaillut yhtään ylinmääräistä.
- Dimitristä? En muuta kuin sen minkä kaikki muutkin. Pahamaineinen ryssä, jolta ei puutu alaisia. Hoitaa keikat vaikka vasemmalla kädellä ja kirjaimellisesti sokeana. Ajattelee aina omaa etuaan. Miksi kysyt?
- Aki on kadonnut. Ja pelkään, että hän saattaisi olla Dimitriin yhteydessä.
Toni katsoi minua pitkään. Hänkin oli selvästi ihmeissään Akin tempauksesta.
- En ole nähnyt Akiakaan.
Mies jatkoi ja vilkaisi Jehuun.
- Onko Aki sen sorttinen, että se menisi Dimitrin leipiin?
Toni pudisti päätään ja kohautti hartioitaan.
- En uskalla sanoa. Aki on aina ollut vähän tuuliviiri ja kulkenut aina helpoimman tien kautta. Jos Dimitri on vahvoilla, saattaa Aki kääntääkin kelkkansa. Se on kyllä sen jälkeen miehen viimeinen teko.
Kuten me kaikki tiesimme, Aki todella oli tuuliviiri sorttia.
- Miten sinä muuten olet kuullut Dimitristä?
Olin vastaamassa, mutta Alex pysäytti minut laskemalla kätensä olkapäälleni kuin varoituksena.
-Sinä kyselet nyt vähän vääriä kysymyksiä.
Alex sanoi Tonille kuin uhkauksena. En halunnut heidän välilleen mitään sotatannerta.
- Dimitri on kiero paska. Jos jotenkin olette sekaantuneet hänen bisneksiinsä, suosittelen teidän olevan helvetin varovaisia. Se voi tehdä ihan mitä tahansa.
Toni siis tiesi enemmänkin kuin mitä meille kertoi.
- Ja koska sinä olet varmasti mukana, saatte sanani. Ja tukeni jos tulee ongelmia.
Vilkaisin Alexia ja jäin miettimään Tonin lausetta.
- Hyvä tietää. Mutta se on viimeinen vaihtoehto. Toivottavasti tajuat kertoa enemmän tietoja ajan kanssa. Tiedän, että tiedät jotain mitä et vain kerro.
Alex sanoi. Olin samaa mieltä, mutten kommentoinut.
- Lähdemme nyt... Ja palaamme myöhemmin vielä asiaan. Jos otamme yhteyttä, sinä et paikanna meitä. Et ota yhteyttä virkavaltaan etkä seuraa meitä.
Alex nosti minut tuolista ylös tukasta kiinni pitäen. Hän nosti aseensa ohimolleni. Valitettavasti esitin peloissaan olevaa, vaikka tiesin tasan ettei Alex tee minulle mitään.
- Onko asia selvä?
Toni nyökkäsi epäröimättä ja Alex talutti minut ulos.

Ajoimme taas maantietä pitkin, mutta poikkesimme sivuun reitiltä ja lähdimme hakemaan ammuksia.
- Muistat Carlin?
Nyökkäsin Alexille tämän laitettua pyörän parkkiin.
- Hän välittää laittomia aseita. Hyvä tuleva lääkäri on vain lain väärällä puolella. Haemme häneltä aseita.
Näin ensimmäistä kertaa Carlin talon upouuden talon, vaikka olin nähnyt hänet aiemminkin. Kävelimme valtavan tummanruskeaksi maalatun puutalon edustalle ja menimme ovelle koputtamaan. Carl avasikin nopeasti oven ja hämmästyi nähdessään meidät molemmat.
- Oho.. Miten te olette täällä samaan aikaan?
- No Rasmuksen kanssa on mennyt kuviot vähän näin.
Alex vastasi miehelle ja hymähti hieman.
- Juttelinkin jokunen aika sitten Rasmuksen kanssa puhelimessa. Helvetillinen projekti teillä.
- Tiedätkö sinä muuten mitään Dimitristä?
Carl kääntyi katsomaan Alexia.
- Joo. Tiedän. Hänen kanssaan ei kannata olla missään tekemisissä.
Carl nosti vasemmanjalkansa lahjetta. Sen sijaan, että olisimme nähneet hänen oman pohkeensa, oli tilalla amputoitu jalka.
- Tämän jälkeen lopetin hänelle aseiden ja ammuksien välittämisen. Olisin kuollut jos en olisi sillä hetkellä polttanut jalkani katkaistua kohtaa umpeen. Voin joskus kertoa koko homman, mutta haluan Rasmuksen olevan silloin paikalla.
Olin kauhusta kankea kun näin Carlin jalan. Alexkin oli pitkään hiljaa ja katsoi useampaan kertaan muualle kuin Carlin jalkaan.
- Miten muuten, osaako Susan ampua?
Carl vaihtoi lopulta puheenaihetta ja katsoi minua.
- Paremmin kuin minä.
Alex tokaisi. Punastuin ehkä hieman. Osasin kyllä ampua mutta pidin sen mielummin omana tietonani.
- Sain käsiini juuri SVD drakunov sniperin. Voisin antaa sen Susanille jos kerran osaat ampua. Se on tarkkuuskivääri ja teillä voi olla sille käyttöä jos Dimitri on vihollisenne.
Carl näytti minulle asetta. Olin joskus ampunut tarkkuuskiväärillä ja se oli miellyttänyt minua suuresti. Otin aseen mielelläni vastaan.
- Pystyisitköhän itse tuomaan sen? Emme voi kuljettaa sitä huomaamattomasti moottoripyörällä.
- Se sopii.
Carl suostui. Sain jo toisen aseen itselleni. Ja ehkä saisimme pian lisää tietoa myös Dimitristä. Saimme ammukset kuitenkin laitettua laukkuuni, joten pääsimme jatkamaan matkaa.

Lähdimme taas liikenteeseen ja ajoimme vielä tankille pienen kyläkaupan luo. Kauppa oli suljettu ja yhtään autoa ei näkynyt missään, eikä edes polkupyöriä tai jalankulkijoita.
- Susan... Haluan sanoa tämän, koska joudumme olemaan kuitenkin saman katon alla. Minusta on hyvä että olemme edes jonkinlaisissa väleissä.
En osannut vastata Alexille. Nyökkäsin vain hieman epäilevästi ja katsoin miestä pitkään. Opin pikkuhiljaa aina välillä pitämään Alexista. Kai hänessä oli pohjimmiltaan jotain hyvääkin. En vain saanut sitä puolta aina hänestä ulos. Kylmät väreet kulkivat kehoni läpi yön viileyden takia.
- Onks sul kylmä?
- On vähän.
Alex otti takin päältään. Siinä oli nahkahihat, mutta muuten se oli kangasta. Hän ojensi sen minulle ja puin sen epäröimättä päälleni. Tankki oli täynnä ja Alex nousi pyörän kyytiin ja vilkaisi vielä minua. Nousin hänen taakseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Palasimme piilopaikkaan.

Alex ajoi rauhallisesti pihaan töyssyistä tietä. Jätimme pyörän pressun alle pahinta sadetta piiloon. Astelimme sisälle ja koko revohka oli kokoontunut oleskeluhuoneeseen. Tyhjensin ammukset laukustani pöydälle ja olin lähdössä pois paikalta, kun Ryan tarrasi ranteeseeni ja kiskaisi mukaansa.
- Mitä..?
Olisin jatkanut lausetta, mutta Ryan näytti kieltävän merkin. Ryan vei minut huoneeseemme.
- Tää akaa olla sietämätöntä. Olen yrittänyt pysyä vahvana, mutta edes minun voimani eivät riitä tähän pyöritykseen. Ja kaiken lisäksi Rasmus vaatii, että joko eroan sinusta, tai lähden täältä.
En ollut uskoa korviani! Rasmus oli pahin saasta johon olin elämäni aikana törmännyt. Käännyin pois päin Ryanista.
- Sinä olet Rasmuksen maali. Rasmus haluaa sinut itselleen väkisin.
Nyökkäsin ymmärrykseksi.
- Ryan, meidän on pakko erota... Kunnes tämä paska on ohi. Minä en voi jäädä tänne yksin. Tarvitsen sinua.
- Se on järkevin vaihtoehto. Sinun on näytettävä Rasmukselle, ettet aio koskaan antaa periksi. Ajattelin itsekin ehdottaa samaa vaihtoehtoa, halusin vain kuulla sen sinultakin. Rakastan sinua silti, aina. Älä unohda sitä.
Minäkin rakastin Ryania. Aivan valtavasti. En ollut rakastanut ketään yhtä kovin, mutta Rasmuksen kiristäessä, emme voineet enää edes olla yhdessä. Salailu voisi taas tapattaa jomman kumman. Oli pakko noudattaa pelin sääntöjä.
- Kestetään tämä yhdessä loppuun asti.
Nyökkäsin Ryanille ja halasin tätä. Olin taas tyhjän päällä. Luojan kiitos Ryan sai jäädä piilopaikkaan, vaikka tilanne meni kokoajan vain pahempaan suuntaan. Menimme Ryanin kanssa takaisin muiden luo. Rasmus oli lähdössä johonkin, mutta minä pysäytin tällä kertaa hänet. Työnsin Rasmuksen voimalla seinään. Mies katsoi minua pitkään täysin tyyne ilme kasvoillaan. Otin häntä kiinni hupparin liepeistä, aivan kuten hän oli joskus minuakin ottanut. Suutelin Rasmusta vaikka samalla olisin voinut purra tältä kielen irti. Rasmus suuteli minua takaisin. Koko porukka seurasi tilannetta jännityksellä vierestä. Ryan tiesi varmasti mitä tein, siksi hän ei reagoinut. Lopetin suutelun.
- Tätäkö sinä haluat?
Kysyin vihainen ilme kasvoillani.
- Viimein alat tajuta.
Rasmus hymyili minulle. Irrotin otteeni miehestä ja löin tätä avokämmenellä niin kovin kuin voimaa oikeasta kädestäni sain.
- Voit olla varma, että sitä sinä et saa koskaan! Olet tuhonnut elämäni, kaiken mitä minulla oli. Vihaan sua.
Annoin kaiken tulla ulos ja päästin lopulta kokonaan irti Rasmuksesta ja lähdin vauhdilla pois hänen luotaan. Rasmus oli lähdössä perääni, mutta Alex esti yllätyksekseni sen.
- Anna sen mennä.
Alex sanoi Rasmukselle ja uhmasi tätä varmaan ensimmäistä kertaa elämässään. Ryntäsin yläkertaan kovaan ääneen portaita jytistäen. Kuulin jonkun tulevan perääni. Tunnistin askeleista sen olevan Romeo. Pääsin huoneeseeni asti ja aloin huutaa minkä ääntäni vain sain. Romeo sulki oven perässään ja kaappasi minut syliinsä halaten. Hän antoi minun huutaa niin kauan kuin vain voin ja pysytin. Minua alkoi huimata. Romeo pakotti minut istumaan lattialle etten pyörtyisi. Hän laskeutui itsekin perässä ja istuutui lattialle. Valahdin Romeon syliin makaamaan ja itkin, mutta lopetin huutamisen. Romeo silitti hiuksiani ja yritti rauhoitella parhaansa mukaan. Jossakin vaiheessa vain lopetin itkemisen ja jäin makaamaan siihen paikkaan.
- Teit ihan oikein Rasmukselle. Olisin melkein voinut nauraa.
Nousin katsomaan Romeota ja hymyilin vähän.
- Olen aina halunnut tehdä noin.
Hymähdin ja nousin istumaan.
- Kiitos, Romeo. Toivon, ettei Rasmus ikinä tee sinulle tai Ryanille mitään pahaa.
Se oli todellakin tärkeimpiä toiveitani juuri sillä hetkellä.
- Rasmus kompastuu vielä omaan nokkeluuteensa. Niin käy aina liian itsevarmoille ihmisille. Lupaan olla täällä, tässä silloin ja pääsemme pois täältä.
Romeo oli ihana ihminen. Tuki ja turva joka tilanteessa. Kukaan ei tosin tiennyt, hyötyisikö Rasmus siitäkin vielä joskus.

Olimme siirtyneet takaisin alakertaan. Romeo istui sohvalla ja minä hänen vieressään nojaten mieheen. Olimme jo pitkään olleet ihan rauhassa, kunnes Rasmus ilmestyi luoksemme. Hänen poskensa punoitti hieman lyönnin jäljiltä. Mies ei sanonut yhtään mitään. Siirryin pari senttiä vielä lähemmäs Romeota, kuin päästäkseni turvaan. Aloin epäillä tilanteen kehittymistä ilmiriidaksi tai jotain muuta vastaavaa. Rasmus ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen lähemmäs, mutta hän heitti minulle minigrip pussin, jossa oli kaksi valkoista nappia.
- Syö ne.
Vilkaisin Rasmusta oudoksuvasti ja sitten Romeota. Romeo ei sanonut mitään ääneen, mutta luin hänen huuliltaan sanat: älä tottele. Vilkaisin taas Rasmusta.
- Syö keskenäs.
Heitin pillerit takaisin Rasmukselle ja käänsin katseeni pois. Rasmus napsautti sormiaan, jonka jälkeen paikalle ilmestyi Alex ja Dean. Rasmus avasi pussin ja vilkaisi Deania.
- Ei vittu...
Sanoin kuiskaten. Romeo nousi sohvalta ylös ja asettui minun ja Rasmuksen väliin.
- Rasmus... Tää menee ihan vitun sairaaks...
Romeo yritti puhua varovasti, mutta turhaan. Rasmus kiskaisi Romeon vauhdilla pois heidän välistään ja tönäisi kauemmas. Dean esteli Romeota, joka yritti tulla takaisin väliimme. Ryan kuuli puheensorinan ja oli saapunut myös paikalle. Rasmus astui lähemmäs minua ja tiputti pillerit kämmenelleen. Ryan oli syöksymässä väliin, mutta Alex esti tämän.
- Lopeta, Ryan. Tiedät säännöt.
Alex esteli vaikka siinä oli huomattavia vaikeuksia. Ryan oli todella vahva. Rasmus kääntyi katsomaan Ryania ja nosti aseen tätä kohti.
- Tule Alexin ohi, ja saat kuulan kalloosi.
- Ryan älä!
Huusin paniikissa kun tajusin Rasmuksen olevan tosissaan. Rasmus kääntyi taas minua kohden, kun Ryan lopetti vastarinnan ja jäi huolestuneena seuraamaan tilannetta. Rasmus istui sohvalle viereeni ja ojensi pussia vielä minulle. En halunnut, eikä minulla ollut aikomustakaan syödä pillereitä. Pyöritin vain päätäni. Rasmus hyökkäsi päälleni ja otti napit pussista ja työnsi ne väkisin suuhuni laittaen käden suuni eteen.
- Niele.
Rasmus käski. En halunnu. Pillerit olivat lähellä nieluani ja ne alkoivat maistua aivan kamalalta. Tunnistin maun... Amfetamiini. Rasmus nosti aseen ohimolleni.
- Niele!
Mies huusi vielä ja luovutin, sillä en halunnut päästä hengestäni. Rasmus piti pistooliaan ohimollani ja makasi puoliksi päälläni odottaen vaikutusta.
- Alex, Dean.. Viekää muut ulos täältä.
En tiedä oliko Dean sisimmässään paha ihminen, vai eikö hän uskaltanut vastustaa Rasmusta. Kaksikko ohjasi kaikki pois talosta.

Maailma pyöri ympärilläni. Kaikki huudot ulkoa kuulosti vain muminalle ja toivottomalle sekasotkulle. Muistan, kun joskus otin yksittäisiä pillereitä, olisin voinut tanssia aamuun asti, mutta nyt oloni oli aivan turta. En jaksanut siirtyä senttiäkään mihinkään suuntaan. Siirsin vain katsettani päätä kääntämättä Rasmukseen, joka alkoi riisua vaatteitani. Tilanne oli minulle flash back, sillä se oli varmasti tapahtunut aikaisemminkin. Silloin kun Rasmus.. Niin... En kyennyt tekemään vastarintaa. Silti huumeet tekivät olostani niin autuaan että jopa nautin vastentahtoani Rasmuksen kosketuksesta. Yritin vain siirtää ajatukseni pois tilanteesta. Siitä, että Rasmus teki minulle taas jotain mitä kenenkään ei tarvitsisi kokea. Siitä että olin täysin puolustuskyvytön ja heikko. En edes osannut enää itkeä. Olin tajuttomuuden rajamailla kun Rasmus työntyi sisääni ja nautti itse varmasti joka hetkestä ja siitä nöyryytyksestä jonka sai minulle tehdä. Olisi pitänyt ennakoida aikaisempi tempaukseni ja se, että Rasmus kostaa, aina. Mies ei lauennut sentään sisääni. En ole syönyt enää pillereitä kun jouduin pois normaalista elämästä. Rasmus antoi minulle suukon poskelle ja nauroi. Hänen naurunsakin kuulosti epämääräiseltä muminalta.
- Kyllä sinun pitäisi muistaa, että minä saan kaiken mitä haluan.
Jäin alasti makaamaan sohvalle, kun Rasmus poistui luotani. En tiedä menetinkö tajuntani vai nukahdinko, mutta heräsin vasta seuraavana aamuna. Päätäni särki jumalattomasti, vaikka yleensä amfetamiinit eivät sitä tee. Päälleni oli laitettu jokin viltti, olin silti yhä alasti. Ketään ei näkynyt missään. Nousin istumaan ja pidin vilttiä päälläni. Laskin kasvoni käsiini ja mietin yön tapahtumia. Istuin varmaan vartin paikoillani ennen kuin uskalsin nostaa kasvoni ja etsiä vaatteitani. Niitä ei näkynyt missään. Nousin seisomaan, mutta horjahdin takaisin istumaan. Jouduin vielä hetken odottelemaan paikoillani ennenkuin uskalsin nousta ylös. Muutaman minuutin päästä uusi yritys ja nyt kestin jaloillani. Pidin viltin ympärilläni kun lähdin laahustamaan yläkertaan. Pidin kaiteesta kiinni koko matkan. Pääsin huoneeseeni asti ja etsin katseellani vaatteita. Varmaan lipastossa. Löysinkin sieltä mustat alusvaatteeni. Puin ne ylleni ja menin sänkyyn peiton alle makaamaan. Olin varmaan sekoamassa. Oli tapahtunut niin paljon, ettei käsitykseni enää riittänyt. En pystynyt käsittelemään enää tapahtumia. Olin yksin. Niin yksin. Romeo ja Ryan... Joskus hekin tuntuivat vieraille ihmisille, vaikka heidän läheisyytensä oli ainoa mitä minulla oli. Ilman heidän läsnäoloaan olisin jo kuollut.

Olin nukkunut koko päivän, kun ensi kerralla heräsin. Kello oli kuusi illalla. Joku oli tuonut sängyn jalkopäähän minulle puhtaita vaatteita. Olin siitä onnellinen. Puin ne päälleni. Vähän mukavemmat mustat colleget ja valkoinen toppi. Vedin vielä hupparin niskaan ja jätin sen puoliksi auki. Raahauduin alakertaan ja portailta käännyin suoraan keittiöön. Näin Rasmuksen selän. Hän oli istumassa yksin keittiöpöydän ääressä. Olin kääntymässä ympäri, mutta Rasmus kielsi. Jäin odottamaan mitä hänellä oli asiaa. Rasmuksen kääntyessä minua päin, näin hänen oikeassa silmäkulmassaan mustelman.
- Ryan teki sen.
Seuraava ajatukseni oli, missä oli Ryan? Ryan teki siis vastarintaa vaikka kielsin. Missä hän oli nyt? Jäin odottamaan, josko Rasmus itse jatkaisi.
- Mietin pitkään Ryanin teloittamista, mutta koska erositte, saa hän jäädä. Ja jäädä henkiinkin. Tosin kaikki muut paitsi minä lähtivät hakemaan vähän tarvikkeita. Dimitri soitti tänä aamuna ja toivoi mahdollisuutta tavata. Emme sopineet aikaa emmekä paikkaa vielä.
En vastannut mitään. Tuijotin vain edelleen hyvin väsyneenä.
- Mikset sano mitään?
- Arvaa.
Vastasin vihaisesti ja käännyin lähteäkseni. Rasmus nousi tuolista ylös ja pysäytti minut.
- Älä koske!
Huusin vihaisesti ja astuin askeleen kauemmas. Rasmus oli varautunut.
- Muistatko mitä sanoin sinulle yöllä? Sen lisäksi muistutan sinua olla tekemästä vastarintaa.
Nyökkäsin, mutten vilkaissutkaan mieheen päin.
- Meillä on hyvin aikaa. Muut tulevat varmaan vasta keskiyöllä.
Kyyneleet puskivat silmistäni, mutta en antanut niiden valua poskelle. Vapisin hieman pelosta. Rasmus vain naurahti, hiveli nopeasti hiuksiani ja käveli ohitseni. Menin vuorostani istumaan keittiönpöydän ääreen. Olin aivan neuvoton. Päässäni pyöri Carlin tapaaminen ja hänen jalkansa kohtalo. Tonin sanat yhteistyöstä ja tuleva aseeni, jota kyllä odotin. Tarkka-ampuja ei kuulostanut yhtään hullummalta. Olin vihainen ja suorastaan loppuun palanut. Ei kuitenkaan auttanut jäädä tuleen makaamaan. Nousin ylös ja kävelin keittiöön. Keitin taas kahvia ja etsin kaapeista jotakin syötävää. En löytänyt mitään mitä olisin sillä hetkellä halunnut, joten jätin syömättä. Nojasin keitttiön työtasoon ja odotin kahvin valumista. Tuijotin ikkunasta ulos. Yöt olivat hieman hämärtyneet jo. Syksy alkaisi siis hiljalleen tulemaan. Kuu loimotti kuitenkin ja valaisi koko pihan. Rasmus oli ensin kävelemässä keittiön ohi, mutta huomatessaan minut siellä, hän tekikin U- käännöksen ja asteli keittiöön.
- Siinähän sinä olet.
En edes vilkaissut häneen päin vaan tuijotin ulos ikkunasta. Rasmus astui lähemmäs ja aikoi koskea käsivarteeni. Läväytin häntä kämmenelleä hänen käteensä vihaisesti.
- Näpit irti!
Murahdin siihen päälle. Rasmus teki nopean liikkeen ja nosti minut istumaan työtasolle. Hän nosti nopealla siirrolla käteni ranteista kiinni pitäen seinää vasten ja oli nyt itse jalkojeni välissä lähes työtasoon painautuneena.
- Sinulla ei ole enää vaihtoehtoja. Olet minun ennemmin tai myöhemmin. Ryan piti vain saada pois tieltä.
Rasmus sanoi ja suuteli kaulaani, enkä voinut astialle yhtään mitään. En voinut potkia, enkä lyödä. Käänsin vain katseeni pois päin ja yritin kestää tilanteen vahvana, vaikka todellisuudessa olin täysin heikko.

Naula arkkuun

Rasmus oli niin raivostuttava. Hän osasi valita sanansa juuri niin raivostuttavasti kuin vain voi ja oli muutenkin viimeiseen asti hermoja raastava. Pelkäsin todellakin tulevaisuuteni puolesta. Oliko tarkoitukseni todellakin jäädä tänne lopun iäkseni? Ryan tuijotti yhä meitä, mutta en saanut katsetta irti Rasmuksesta. Ryan näki lapun pöydällä ja otti sen käteensä ja luki ripeästi.
- Sellasta..
Mies sanoi vain eikä muuta kommentoinut. Hän istuutui pöydän ääreen. Irrotin lopulta katseeni Rasmuksesta ja istuunnuin myös hiljaa pöydän ääreen. Loppu porukkakin saapui keittiöön. Alex istuutui viereeni ja Dean nojasi keittiön laatikostoon. Romeokin laahusti lopulta keittiöön ja kyseli heti ensimmäisenä kahvin perään ja astelikin keittimen luo kaataen itselleen kupillisen.
- Mitä te nyt kaikki ootte noin hiljaa?
Romeo kysyi ja hörppäsi kahvia.
- Aki on lähtenyt.
Samantien Romeo purskautti kahvit lavuaariin ja vilkaisi Rasmusta.
- Siis mitä?
- Niin se tais Susankin äsken sanoa. Jätti viestin ja lähti.
Rasmus vastasi ja vilkaisi minua. Romeo oli pitkään hiljaa ja tuijotti vain vuoroin kaikkia. Romeo ei aina tullut veljensä kanssa toimeen, mutta nyt hän ei ymmärtänyt enää edes tämän päätöksiä ja valintoja.
- Aki ei oo ikinä tehnyt mitään näin typerää valintaa. Eiks se saatana tajua et jos se löydetään, se kovistellaan vielä hengiltä...
Romeon pointti oli kyllä varteen otettava ja ymmärrettävä.
- Sen on parempi toivoa oman ittensä takia, että se pysyy vaan hiljaa.
- Ja sinä se et ajattele ketään muuta kuin itteäs!
Huusin vihaisena Rasmukselle vastalauseen. Nousin vihaisena tuolista ylös.
- Susan, älä!
Romeo kerkesi huutaa samassa kun Rasmuskin nousi ylös ja nappasi minua hupparin liepeistä yhdellä kädellä ja työnsi vauhdilla seinään.
- Ajattelen myös Alexin etua. En minä aina niin itsekäs ole.
Rasmus vinoili.
- Homoko olet?
Ärsytin miestä vain lisää vihoissani. Rasmuksen hymy laantui ja samassa sain jo avokämmenestä lyönnin kasvoihin. Vaikenin. Valutin kyyneleen poskelleni vaikka yritin estellä. En edes tiedä oliko se kivun, vihan vai surun takia. Kukaan ei sanonut mitään. Kaikki pidätti hengitystään. Ryan oli kääntynyt kokonaan pois päin.Oli sanomattakin selvää, että Ryan voisi päästä hengestään jos uhittelisi Rasmukselle. Mitään ei saisi ilmaiseksi ja virheistä saisi maksaa kalliin hinnan. Kun Rasmus lopulta irrotti otteensa, livistin tilanteesta suoraan yläkertaan ja jätin koko porukan alakertaan. Olisin voinut heitellä tavaroita, jos olisi sellaisia sattunut käteen sillä hetkellä. Purin vihaani vain raivoamalla ja potkimalla tuoleja. Rojahdin lopulta vanhalle kuluneelle, hieman sinertävänharmaalle sohvalle, joka lojui ikkunan läheisyydessä.

Torkahdin sohvalle pidemmäksi aikaa ja näin unta menneistä. En tiedä piinasiko menneisyys minua, vai kaipasinko jopa sinne takaisin. Aikaan jolloin Rasmus oli poissa kuvioista.
- Susan..
Kuulin nimeni sanottavan, olin kuitenkin yhä unessa enkä jaksanut avata hetkeen silmiäni. Vasta kun joku tönäisi minua, havahduin ja nousin äkkiä istumaan ja katsoin kuka luonani oli. Alex.
- Mitä vittua sä siinä teet?
Kysyin vihaisesti. Alex katsoi hetken muualle ja keräsi kai itsehillintäänsä.
- Tulin kysymään, et sattuko sua pahastikin?
- Eiköhän henkinen puoli kokenut kovemman kolhun.
Vastasin ja olin varsin yllättynyt Alexin kysymyksestä. En voinut mitään. Aloin itkemään kun tajusin taas tilanteen todellisuuden. Yllätyksekseni Alex kietoi kätensä ympärilleni vaikka aluksi olin todella vastahakoinen. Toisaalta taas helpotti että joku piti kiinni sillä hetkellä. Ryan saapui tietenkin sopivasti paikalle. En tiedä mitä hän tilanteesta kuvitteli, mutta en alkaisi vakuuttelemaan hänelle mitään kun ei ole tarve. Alexin nähtyä Ryanin, mies poistui vähin äänin paikalta, saamatta kuitenkaan yhtään paheksuvaa katsetta Ryanilta. Ryan asteli sohvan luo ja istui.
- Minulla on huonoja uutisia.
Katsoin Ryania kysyvästi ja pelkäsin jo tulevaa vastausta.
- Rasmus suunnittelee Tonin hävittämistä koko kuviosta. En tiedä tarkkaan mitä se tarkoittaa, mutta mitään hyvää ei ole tiedossa. Jos Dimitri löytää Tonin ja lyöttäytyy vaikka tämän kanssa väliaikaisesti yhteen, Rasmus on kusessa. On hyvin mahdollista, että Rasmus aikoo tappaa Tonin.
Menisikö Rasmus niin pitkälle? Taas. Miksi ei? Hänellä on jokatapauksessa syytteitä tapoista ja kuoleman tuottamuksesta. Rasmus oli mieleltään sairas ja saattoi tehdä ihan mitä tahansa. Ryan saattoi siis hyvinkin olla oikeassa ja Toni vaarassa.
- Mitä hittoo me sit tehdään? Autetaan Romeo pakoon? Se voi varottaa Tonia!
Yritin keksiä mitä vain vaihtoehtoja. Tonin luona oli myös Jehu. Välitin kyllä kummastakin vaikka kaikkea olikin tapahtunut.
- En todellakaan tiedä. Voi olla että tämä on viimeinen naula Tonin arkkuun. Rasmus on heitä askeleen edellä. En tiedä voimmeko tehdä mitään. Ja jos teemme, ja jäämmekin kiinni... Mitä tapahtuu sen jälkeen..?
En osannut enää sanoa mitään. En osannut ajatella selvästi tapahtumia ja niiden seurauksia. Pelko hiveli minua kaiken aikaa. Jokainen oli vaarassa. Rasmus voisi hyvin tehdä jopa Alexille jotain.
-Liittyyks Aki tähän mitenkään?
-Tuskin, mutta Rasmus kai olettaa, että saattaa saada hoidettua Akinkin samalla. Kaikki keinot alkaa olla käytetty. Voisimme tietysti yrittää yhtä juttua.
Jäin odottamaan Ryanin jatkavan lausetta.
- Pyydä päästä käymään Tonin luona. Jos sinä voisit neuvotella ja saada selville Dimitrin liikkeitä.
Idea kuulosti jopa hyvältä. Nyökkäsin Ryanille ja nappasin tätä kädestä kiinni ja kiskoin mukaani alakertaan.

Rasmus istui keittiössä nojaten käsillä pöytään.
- Rasmus, mulla olis ehdotus.
Mies kääntyi katsomaan minua kysyvästi.
- Anna minun lähteä Tonin luo. Voin yrittää selvittää Dimitrin liikkeitä jos Toni suostuu yhteistyöhön. En anna hänen seurata minua.
Rasmus tuijotti hetken minua ja sitten Ryania.
- Voin harkita asiaa, mutta vain yhdellä ehdolla...
Odotin jälleen.
- Lähdet Alexin kanssa. Ninja on korjatty joten pääsette sillä matkaan. Kilvet on irrotettu kaiken varalta ja pieni viritys siihen on tehty. En luota sinuun. Alexiin luotan. Ja jos et tottele Alexia, hän voi rauhassa ampua aivosi pellolle.
Rasmus puhui rauhallisesti ja tyynesti. Nielaisin kovaan ääneen tahattomasti ja vilkaisin Ryania.
- Valinta on nyt kai sinun.
Ryan sanoi ja laski molemmat kätensä olkapäilleni.

Yksi pakolainen, toinen tihulainen

Jokainen meistä oli aivan hermoheikkona. Erityisesti Rasmus. Mies käveli kämppää edes takaisin, kun me muut istuimme sohvalla ja tuoleilla ringissä. Lopulta se kaikkien pelkäämä odotus täyttyi ja puhelin soi. Rasmus nappasi sen nopeasti taskustaan ja tuijotti 'tuntematon numero' tekstiä pitkään tekemättä mitään.
- No vastaa!
Romeo höykytti ja hätäpäissään Rasmus vastasi puhelimeen värisevällä äänellä.
- Haloo?
- No mutta! Rasmushan se siellä. Osasit varmaan odottaa, että otan sinuun jossakin vaiheessa yhteyttä.
Rasmus aloitti puhelunda Dimitrin kanssa.
- Mitä sinä haluat? Kaupat sujuivat ongelmitta, sinulla ei pitäisi olla mitään asiaa.
Rasmus vakvavoitti itsensä ja ryhdisäytyi ja puhui taas itsevarmasti kuten aina.
- Ei... Ei minulla ole asiaa siihen liittyen. Oletan, että olet kuullut minusta muutakin kuin vain bisneksien tekoa. Kenties hyviä puoliani, kuten komeaa ulkonäköä ja sitä miten saan itseni pois mistä tahansa liemestä.
- Mene asiaan.
Rasmus tuhahti vihaisesti puhelimeen.
- Minulla on tietoja, jotka kiinnostavat varmasti poliisia ja muita sinun vihollisiasi. Olin paikkasi esimerkiksi... Olen kokoajan kartalla siitä missä liikut, kenen kanssa ja miksi.
Rasmus oli pitkään vaiti, kun Dimitri alkoi isotella. Näin selvästi miehen kasvoilta, ettei tämä tiennyt mitä vastaisi.
- Juuri niin, Rasmus. Ja nyt sinä kuuntelet minua. Minä haluan tavaraa, rahat, sekä sen napakan pikku muijan teidän seurueesta. Susanko sen nimi nyt oli?
- Tavaran voin järjestää, rahaa tuskin ja Susan ei ole kaupanteko väline.
Hätkähdin. Katsoin Rasmusta kysyvästi kun kuulin lauseen.
- Sehän nähdään. Saan aina kaiken mitä haluan.
Se oli Dimitrin viimeinen sana, kunnes mies sulki puhelun, eikä Rasmus kerennyt sanoa enää mitään.
- Voi paska..
Alex sanoi tyynesti ja vilkaisi Rasmusta.
- Älä muuta sano... Dimitrin kanssa ei kannata leikkiä. Se on huumekaartin yksi päälliköistä. Ja yleensä todellakin saa mitä haluaa. Meillä ei ihan hirveästi ole vaihtoehtoja mitä tehdä. Susan pitää piilottaa... Rahojenkin hankinta saattaa vielä onnistua ja tavaraa kyllä riittää.
Rasmus jatkoi ja huokaisi kovaan ääneen.
- Mikä hitto teitä kaikkia diilereitä vaivaa? Miks ette voi jättää mua rauhaan vaan revitte mua edes takasin kun jotain kiertopalkintoa?
Kivahdin, johon sain vain julman katseen Rasmukselta.
- Onko joku jotain muuta sinusta väittänyt?
Hyökkäsi Rasmusta kohden, mutta olin liian hidas. Alexin reagointikyky oli jotain aivan uskomatonta. Hän oli jo tarrannut lantioni ympäriltä kiinni ennenkuin edes hipasin Rasmusta.
- Otahan nyt rauhallisesti.
Alex sanoi ja kiristi hieman otettaan, jotta lopettaisin vastarinnan teon. Luovutinkin lopulta ja jäin Alexin otteeseen kiinni. Vaikka olin jo ihan paikallaan, Alex ei päästänyt irti. Käännyin katsomaan miestä ja katseeni osui hänen sielukkaisiin silmiinsä. Ne uhkuivat päättäväisyyttä, mutta samalla ne näytti ehkä jopa lempeiltä.
- Alex...
Sanoin hiljaa ja lopulta mies päästi minusta irti. Istuin lattialle hieman hölmistyneenä, mitä äsken juuri tapahtui?

- Kaikesta päätellen Dimitri tietää nyt olinpaikkamme. Enkä todellakaan tiedä mitä voimme nyt tehdä asian hyväksi.
Rasmus oli neuvoton puhuessaan Deanin kanssa. He juttelivat, kuin olisivat aina tunteneet toisensa. Se hämmensi minua, kuten myös Ryania.
- En ole lainkaan huolissani rahasta, vaan Susanista. Se jos kuka meistä on vaarassa.
Dean jatkoi keskustelua. Rasmus vilkaisi minua ovensuulta kun kävelin ohi.
- Pahinta tässä nyt on se, että Susan on ainut asia millä se oikeesti voi meitä kunnolla kiristää, jopa ottaa helpon etulyönti aseman. Jos kytät kuulee tästä, Susan päätyy vankilaan mun ja Alexin kanssa, se olis toki hyvä, mut en aio istua kakkua enää koskaan.
Rasmus selvästi pelkäsi. Pelkäsi kaiken paljastuvan ja tulevan julki. Suurin pelon aihe oli nyt Dimitrin seuraava liike.
- Painutaan pehkuihin. Ei tässä kai muukaan auta.
Rasmus sanoi hieman vastahakoisesti. Lähdin itse jo ennen ehdotusta kohti yläkertaa ja astelin suoraan huoneeseeni. Romeo istui sängylläni käsi poskellaan nojaten.
- Oot sä kunnossa?
Kysyin varovasti ja menin miehen vierelle istumaan ja laskin käteni kevyesti hänen olkapäälleen.
- On. On tottakai. Mä vaan mietin... Mä oon just päässy sun luokse. Suojelemaan sua ja sit joku Dimitri alkaa kiristää ihan ihme asioilla. Miks kaikki ei vois olla niinkuin ennen. Pakko sanoa tää ääneen, mut asiat oli vielä sillon yllättävän hyvin, kun oltiin Akilla ja Sergei oli mukana kuvioissa. Kaikki kaatu Rasmuksen tulon jälkeen ja Sergeikin menetti henkensä.. Ja Lare.. Mä en käsitä miten asiat on voinut mennä tähän pisteeseen. Ja miks jokainen kaartin päällikkö tavottelee sua?
- Varmaan koska olen nainen. Jokainen yrittää kai tehdä musta diilerin. Naisia harvemmin uskalletaan edes epäillä. Tosin minutkin on nyt etsintäkuulutettu, joten olisin tuhoisaa seuraa kenelle tahansa.
Keskustelin Romeon kanssa asiasta, vaikka koko aihe sai sydämeni jättämään lyöntejä välistä. Pelkäsin jokaista uutta ihmistä jonka kohtasin. Ja aivan syystä. Oli elämäni onnellisimpia päiviä kun tajusin, että Romeo on taas kuvioissa mukana. Olin kaivannut hänen läsnäoloaan. Luotin Romeoon kuin kallioon.

Heräsin aikaisin. Olin nukahtanut Romeon viereen sängylle. Kello näytti olevan vasta 7. Lipaston päällä oli herätyskello, josta ajan näin. Nousin istumaan ja katsoin Romeota pitkän tovin. Hän nukkui rauhallisesti, eikä huomannut edes minun nousevan. Ponkaisin jalkeille asti ja hipsin huoneesta hiljaa pois ja jatkoin matkaani alakertaan. Kävelin keittiöön ja avaisin kaappeja etsien jotain syötävää. En tiedä kuka ruokaa oli hankkinut, mutta jotain säilykkeitä siellä oli ja jopa kahvia. Keittiönpöydällä oli vanha kahvinkeitin. En tiennyt toimiko se, joten asiastahan oli otettava selvää. Kippasin vedet säiliöön ja purut suodatinpussiin ja napsaisin keittimen päälle. Oman metelöintinsä jälkeen se alkoi toimia normaalisti. Se oli ensimmäinen asia päivässä, joka sai hymyn huulilleni. Istuin pöydän ääreen odottamaan ja tuijotin pinttyneestä ikkunasta ulos. Päivä oli hyvä. Aurinko paistoi ja pieni tuulenvire näkyi puiden latvoissa. Mietin aikoja, joista Romeo eilen puhui. Kun Sergei oli hengissä ja olimme aivan toisenlaisessa kuviossa...
- Susan..
- Voi helvetti mä säikähdin!
Ärähdin Rasmukselle ja hyvä etten kaatunut tuolin kanssa säikähdykseni vuoksi.
- Aki on lähtenyt.
Katsoin Rasmusta epäuskoisesti ja hyvin kysyvästi.
- Siis mitä?
Oli ensimmäiset sanani jotka sain suustani.
- No just sitä. Lueppa tuo. Se löyty ulko-ovesta.
Rasmus iski nenäni eteen viestin, jonka Aki oli jättänyt.
"Minä lähden nyt. Kun kuulin, että Dimitri sotkeutui tähän kuvioon, on minun aikani siirtyä tieltä pois. En aio odottaa, että se mies maksaa minulle kalavelkoja. Olen pahoillani. Toivon, ettette lähde perääni, jos kuitenkin niin teette, otan sen riskin, että pääsen hengestäni. En aio kertoa olinpaikkaanne kenellekään, en vaikka minua kiristettäisiin ja henkeä uhattaisiin. En voisi tehdä sitä. En kaiken luottamuksen jälkeen. Toivon, että tapaamme vielä kaiken tämänkin jälkeen. Toivottavasti paremmissa merkeissä.
-Aki-"
- Pelkuri.
Sanoin vihaisesti sen enempää miettimättä viestiä. Meinasin rutata kirjeen, mutta Rasmus esti sen.
- Akilla on varmasti syynsä. En aio lähteä hänen peräänsä.
- No miks sitten lähdit mun perään!? Olisit antanut mun mennä!
Huusin ja aloin taas itkemään. Olin todella herkillä. Nousin tuolista ja kaadoin sen tahallani. Rasmus nappasi minua olkapäistä, kun olin ohittamassa häntä.
- Siks, että Aki on paljon pienempi uhka kuin sä.
Mies sanoi ja piteli minua tyynesti paikoillaan. Ryan saapui keittiöön luoksemme ja katsoi meitä vuoroin.
- Mitä nyt?
Kumpikaan meistä ei vastannut Ryanille. Katsemme olivat nauliutuneet toisiimme kiinni.

Romeo

Olisin halunnut huutaa Romeon nimen heti hänet nähdessäni, mutten saanut sanoja suustani. Rimpuilin hetken Alexin otteessa ja lopulta mies päästi minusta irti. Juoksin saman tien Romeon syliin ja halasin tätä. Sanaakaan sanomatta Romeo halasi minua tiukasti takaisin. Itkin valtoimenaan onnesta ja voin vaikka vannoa, että kuulin Romeonkin nyyhkäisevän hiljaa.
- Ihanaa nähdä sut.
Katsoin Romeota kyyneleet poskilla valuean ja kädet yhä hänen ympärilleen kiedottuna.
- Älä muuta sano. Helpotus nähdä että oot kunnossa. Tai.. Melkein kunnossa.
Romeo katsoi käsivarttani ja siinä olevaa sidettä. Ryan asteli lähellemme ja ojensi kätensä Romeolle. Romeo otti Ryania kädestä kiinni.
- Hyvä nähä suakin. Kiitos kun tulit.
Ryan sanoi ja puristi Romeon kättä. Ihmettelin kuitenkin miksi Rasmus oli pyytänyt Romeon tänne ja siihen halusin selvyyden. Oliko miehellä joku juoni?
- Ryan. Lähetää käymää pihalla.
Tuo lause keskeytti meidät. Ryan lähti Rasmuksen mukaan ulos, samoin Alex. Akia en ollut nähnyt hetkeen, en tiennyt missä hän on. Sain jäädä Romeon kanssa kahden. Ilmeisesti saisin nyt tilaisuuden kysyä mikä tämä kuvio on.

Istuimme sohvalla, sillä samalla sohvalla jota jokainen vuorotellen kuluttaa. Istuin tiiviisti Romeossa kiinni ja nojasin hänen olkapäähänsä. Olisin kyllä voinut tuijottaa häntä silmiinkin. Nyt taloudessa oli 2 sisarrusparia. Ryan ja Dean. Aki ja Romeo. Deanista en ole saanut vielä mitään irti. Tärkeämpi oli nyt keskittyä siihen että Romeo oli paikalla. En vain tiennyt, kuinka kauan.
- Rasmus selvästi ties sun tulosta. Mut miks? Miks ihmeessä se pyys sut tänne, vaikka se tietää että sä oot ainut asia jota tänne oikeesti odotin. Se ei ikinä täytä mun toiveita.
- Ei, vaan just siks. Se ties kyllä, miten tärkeetä sulle olis saada mut tänne. Tiesin kyllä mihin joudun kun tulin tänne, mutta en voi antaa sinun olla täällä näiden hullujen keskellä Ryanin kanssa kahden. Rasmus pyys mut tänne siks, että voisin puhua sulle järkeä ja estää sua karkailemasta. Niin typerältä kuin se kuulostaakin, suostuin pyyntöön.
Nyt katsoin niitä upeita erivärisiä silmiä. Tuijotin niitä hetken vuoroin.
- Ymmärrän. Ja hyvä että oot täällä. En tiedä oliko päällimmäinen syy edelliselle karkausreissulleni nimenomaan se, että halusin kertoa sinulle mihin olimme menossa. Ja sitten.. Atte..
En pystynyt jatkamaan lausetta loppuun. Romeo halasi minua ennen kuin kerkesin purskahtaa taas itkuun. Hän silitteli hiuksiani ja rauhoitteli, kun aloin olla taas hieman hysteerinen.
- Lisäksi.. Rasmus ei pyytänyt mua vaan käymään. Olen hyvin varmasti jäämässä tänne.
Se oli päivän paras uutinen. Olin helpottunut. Iso taakka oli pudonnut harteiltani ja saapunut luokseni.
- Entä Jehu ja muut?
- Heillä ei ole mitään aavistusta tästä. Lähdin sanaakaan sanomatta ja jälkiä jättämättä. Se oli Rasmuksen ainut vaatimus. Jos välitän tietoja mihinkään suuntaan, pääsen välittömästi hengestäni. Tässä on tosin nyt yksi iso mutta mitä Rasmus ei vielä tiedä. Dimitri Ivanov otti Toniin aikaisemmin yhteyttä... Puhuivat jotakin rahoista ja suuresta lastista. Myös Rasmus mainittiin siinä. Tiedätkö siitä jotain?
Kuuntelin Romeon kertomusta ja muistin Dimitrin. Sokean venäläisen, jonka tapasimme hylätyllä työmaavarastolla.
- Kannattaakohan Rasmukselle kertoa? Muistan Dimitrin sanovan, että tapaamme vielä. En edes halunnut kysyä miksi...
- Minun on pakko. Kunhan tulee sopiva tilaisuus. Dimitri on kiero paskiainen. Jos se saa selville missä olette, se saattaa jopa ilmiantaa teidät oman onnensa vuoksi.
Se saattaisi toki olla tilaisuus. Mietin hetken, mitä pahaa siinä muka olisi?
- Eikö se olis vaan hyvä? Rasmus ja Alex saatais takaisin vankilaan ja olisin viimein vapaa.
- Susan... Mä tiedän, mitä tapahtu Atelle. Ja sua voidaan syyttää murhasta. Vaikka olisitkin ensikertalainen, istut taposta vähintään pari vuotta. Ja Rasmus paljastaa sinut kyllä, jos jää kiinni taas. Tilanne on toivoton.
En ollutkaan ajatellut asiaa tuolta kantilta. Tottahan se oli. Jos jään nyt kiinni, istun kakkua siinä missä Rasmuskin. Vaikka Aten kuolema oli vahinko.
- Mä en tehnyt sitä tahallaan. Mun oli tarkotus pysäyttää Atte ja osuin sitä vahingos valtimoon.
Romeo silitti poskeani rauhallisesti.
- Mä tiedän. Tiedän, että se oli vahinko, vaikka Rasmus muuta väittääkin, mut mun on pakko kertoa Rasmukselle Dimitristä. Mielummin jo tänään.

Saimme olla Romeon kanssa pitkään kahden. Kukaan ei häirinnyt meitä useampaan tuntiin ja saimme puhua asioita halki ja rupatella niitä näitä. Lopulta Ryan, Dean, Rasmus, Alex sekä Aki ilmestyivät takaisin talolle. Vilkaisin ensimmäisenä Rasmusta ja mietin mitä sanoisin hänelle. Mies käveli lähemmäs meitä ja nojasi sohjan selkänojaan ja katsoi vuoroin minua ja Romeota.
- Noh?
- Saatiin puhuttua asiat halki. Mut nyt, mulla olis vielä sullekin asiaa.
Romeo vastasi Rasmukselle. Rasmus pudisti päätään hetken ja asteli sitten sohvan etupuolelle ja istuutui sitä vastapäätä lojuvaan tuoliin.
- Olen pelkkänä korvana.
- Muistat varmasti Dimitrin?
Rasmus nyökkäsi.
- Dimitri otti yhteyttä Toniin ja kertoi jotain isosta amfetamiini lastista ja rahoista. Oli kuulemma tavannut ainakin Susanin ja Alexin. Kertoi myös tapaamispaikan. Minulla on syytä jopa epäillä, että Dimitri tiesi aikaisemman olin paikkanne. Kenties tietää tämänkin. Hän saattaisi päästä virkavallan silmissä hyvään valoon jos paljastaisi olin paikkanne. Ja Dimitri voi todella myös tehdä sen.
Rasmus näytti ehkä jopa hieman järkyttyneeltä kuunnellessaan juttua.
- Mut... No toisaalta. Jos mä joudun kuseen, joutuu myös Susan. En jätä mitään kertomatta.
Rasmus naurahti, vaikka hänestä paistoi aivan selvästi huoli.
- Toivon silti ihan kaikkien parhaaksi, että Dimitri pitää päänsä kiinni. Se on kyllä niin kiero ryssä ettei ole toista samanlaista.
Ymmärsin kyllä, Rasmus pelkäsi ja aivan syystä.

Kun Rasmus oli saanut tietää Dimitrin toimista, hän kyttäsi puhelintaan taukoamatta pelko lapasessa. Hän odotti sen soivan. Joko Dimitrin itse soittavan tai jonkun muun ottavan yhteyttä. Minulla oli kuitenkin asiat edes hieman paremmin. Minulla oli Romeo ja Ryan.

Kapina Rasmusta vastaan

Alex pudisti päätään ja käveli edes takaisin hermostuneesti.
- Mutta miks!
Mies huusi vihaisena ja löi lopulta nyrkit pöytään ja jäi nojaamaan käsillään siihen.
- Pitäskö sun puhuu sille?
En edes säikähtänyt Alexin reaktiota. Yritin luottaa siihen, ettei hän tekisi minulle mitään nyt, kun vaikutti taas suht normaalilta.
- Luuletko et se kuuntelee puhetta? Ei todellakaa.
Oliko tilanne oikeasti niin epätoivoinen? En haluaisi olla Alexin kanssa enää samassa tilassa jos tilanne alkaa mennä uhkaavaksi.
- Mennään yhdessä. Laitetaan se kuuntelemaan vaikka väkisin. Ei se voi tehdä näin.
Ehdotin Alexille. Mies näytti hetken mietteliäältä, mutta nyökkäsi lopulta. Lähdinmme aitasta.

Löysimme Rasmuksen sisältä. Olimme pihalla hieman suunnitelleet tilannetta. Alex oli kertonut minun aseen olevan huoneessa josta heräsin. Ihme kyllä Rasmus antoi minun vielä pitää sen kaikesta huolimatta. Olinkin alkujaan ihmetellyt mihin se oli hävinnyt edellisen jupakan jäliltä. Mutta joku oli siis korjannut sen mukaansa. Kipitin äkkiä yläkertaan, vaikka sainkin Rasmukselta oudoksuvan katseen perääni. Alex jäi Rasmuksen kanssa alakertaan. Pengoin huonetta ympäri, enkä millään meinannu löytää eaglea. Lopulta löysin sen. Lipaston laatikosta vaatteideni alla. Otin sen mukaani ja juoksin alakertaan. Alex ja Rasmus istuivat sohvalla.
- Rasmus, meidän pitää puhua. Toivottavasti paremmalla menestyksellä ku viimeks.
Tässä vaiheessa nostin aseeni kohti miestä. Hän ei näytänyt lainkaan hätkähtävän sitä. Siinä vaiheessa jo tajusin jonkin olevan pielessä.
- No anna kuulua vain.
En meinannut saada sanaa suustani. Vilkaisin nopeasti Alexiin ja sitten taas Rasmukseen.
- Tiedän, ettet anna Alexille lääkkeitä. Haluan tietää miks.
Rasmuksen kasvoille nousi pirullinen virne.
- Se asia ei kuulu sinulle. Ajattelin, että hänestä olisi hyötyä ilman lääkkeitä enemmänkin kuin aikaisemmin. Mutta taisin olla väärässä. Joten, voihan hän aloittaa uudelleen lääkkeiden syönnin, mutta sinä.... Olet jättänyt oppitunteja välistä.
Katsoin Rasmusta hetken kysyvästi laskematta asettani. Rasmus kaivoi housujensa taskusta luodin.
- Aseessasihan oli yksi luoti jäljellä?
Rasmus naurahti ja sujautti luodin taskuunsa. Tajusin heti, että aseeni oli tyhjä. Ilmankos Rasmus oli jättänyt sen minulle. Laskin aseeni kädet täristen. Sillä silmän räpäyksellä Rasmus oli jo noussut sohvalta ja työntänyt minut vauhdilla seinää päin. Rytkähdys sattui minua aivan vietävästi. Mies nosti molemmat käteni seinälle ja tarttui voimakkaasti kiinni ranteestani. Kädestäni, jossa pidin asetta. Rasmus löi käteni voimalla seinään niin monta kertaa, että laskin aseesta irti. Kädessäni oli jonkunnäköinen ruhje, joka vuosi verta. Seuraavaksi Rasmus heittikin minut jo voimalla lattialle. Lensin selälleni ja löin pääni lattiaan. Siitä alkoi heti järjetön jomotus. Mies istui lantioni päälle hajareisin ja kiskoi molemmat käteni kylkieni molemmin puolin ja puristi jaloilaan tiukan otteen, etten saanut käsiäni liikutettua. Lopulta hän nojautui käsillään lattiaan pääni molemmin puolin.
- Ja nyt sinä kuuntelet.
Hengitykseni oli kiivas, kun odotin Rasmuksen jatkavan lausettaan.
- Jos nuo sinun tempauksesi eivät lopu, voit olla varma, että katkon raajasi yksi kerrallaan. Mielellään sinun rakkaimpien ihmisiesi nähden. Yksi heistä on varmaan jo matkalla tänne.
Katsoin Rasmusta todella kysyvästi. Ryanhan oli jo täällä. Jossakin päin taloa varmasti. Kuka oli tulossa?
- Onko selvä?
Rasmus kysyi rauhallisesti, vaikka hänenkin hengityksensä oli kiihtynyt.
- On.
Nyökkäsin rauhallisesti. Rasmus nousi pois päältäni, käveli keittiöön ja palasikin sieltä nopeasti takaisin. Hän heitti lääkepurkin Alexille.
- Ja sinä lakkaa pehmoilemasta. Huorille on turha jakaa tunteitaan.
Olisin voinut kuristaa Rasmuksen. Millä nimellä hän minua taas kutsuikaan!? Alex kiskaisi heti pillerin naamaansa ja nielaisi sen kuiviltaan. Makasin yhä lattialla pitkin pituuttani ja annoin ajan kulua.

Olin nukahtanut lattialle. Uneksin ajasta, jolloin olin sijaisperheessäni. Ei se aika koskaan helppoa ollut, mutta parempi vaihtoehto sekin kuin tämä. Ainoa laiha lohtuni oli Ryan. Hän oli vähäsanainen ja vahvaluonteinen, mutta rakastin häntä juuri tuollaisena. Mutta koko tämä tilanne ei koskaan antaisi rauhaa meille, jos emme pääse pois. Emme koskaan voisi olla onnellisia. Havahduin viimein unestani todellisuuteen, kun ulko-ovi kävi. Nousin lattialta istumaan ja piteli hetken päätäni. Armoton jomotus. Olinkohan saanut aivotärähdyksen... En voinut oikein hyvin. Ryan istui viereeni. Ilmeisesti hän oli tullut ovesta. Mitään sanomatta mies halasi minua varovasti ja aina ythtä turvallisesti.
- Mitä sinä siinä teet?
Ryan kysyi hieman hämmentyneenä. Kohautin hartioitani kevyesti.
- Taas pieni välikohtaus Rasmuksen kanssa. Nukahdin tähän.
Mieheni ei vastannut minulle mitään. Pyöräytti vain kevyesti päätään.
- Se muuten sano jotain et...
En kerennyt sanoa lausetta loppuun, kun joku koputti oveen. Hätkähdin ja nousin salamana ylös.
- Alex, ota tyttö.
Rasmukselta kävi käsky. Alex nappasi äkkiä kiinni toisella kädellä vyötäröstäni ja toisella hiuksistani.
- Alex päästä irti!
Kivahdin, vaikka tiesin että se oli aivan turhaa vastarintaa. Rasmus käveli ovelle ja otti aseensa esiin jostain hupparin syövereistä. Mies avasi oven ase selän takanaan.
- Ai sinä. Tulitkin näin nopeasti.
Rasmus sanoi rauhallisesti ja laski aseensa. Kirkkaan päivänvalon osuessa silmiini en heti saanut selvää kuka ovellla seisoi. Kun silmäni tottuivat kirkkauteen, tajusin sen olevan Romeo.

Keskustelu

Olimme molemmat vaiti. Minä sekä Ryan. Kuitenkin olisin halunnut sanoa jotakin. Ei vain ollut mitään sanottavaa. Tapahtumat vain pyörivät uudestaan ja uudestaan mielessäni. Lopulta nousin sohvalta ylös, vilkaisin vielä Ryania ja lähdin ulko-ovea kohti. Vilkaisin oven viereisestä ikkunasta ulos. Aurinko paistoi. Kiinnitin hieman huomiota myös talon sisustaan. Ulko-oven oikealla puolella aukeni keittiö ja vasemmalla makuukammari. Suoraan ovelta päädyttiin isohkoon olohuoneeseen, jossa oli sohva, takka ja pari tuolia. Kaikki näyttivät hyvin vanhoilta, eikä talossa oltu siivottu aikoihin. Portaat lähtivät makuukammarin jälkeen ylös. Yläkerrassa oli 2 makuuhuonetta ja aula. Avasin oven ja hengitin heti raikasta ulkoilmaa keuhkoni täyteen. Astuin porrastasanteelle ja suljin oven perässäni. Piha oli pieni, mutta viihtyisä. Pihassa oli aitta, kuten edellisessäkin paikassa ja muutama marjapuska. Nekin rehottivat aivan miten sattuun, joten tuskin niitä oli siistitty moneen vuoteen. Astuin portaat alas ja kävelin yhden marjapuskan luo. Karviaisia. Otin varovasti marjan käteeni ja maistoin. Makeita ne ainakin olivat. Näin sivusilmällä Rasmuksen kävelevän pihan poikki aittaa kohden.
- Rasmus..
Sanoin varovasti, mutta sen verran kuuluvasti, että mie varmasti kuuli. Tarkoitan siis että kuuli, muttei ollut kuulevinaan. Mies katosi aitan sisälle ja kiskaisi oven perässään. Hipsin hänen peräänsä ja kuuntelin hetken oven luona, kuuluiko sieltä mitään.
- Rasmus, voinks mä tulla?
Kysyin varovasti. Ei vastausta. Avasin varovasti oven ja katsoin sisään. Rasmus istui tuolissa pienen pöydän äärellä, eikä vilkaissutkaan minuun päin. Pöydällä lojui Rasmuksen päiväkirjat ja osa valokuvista. Muistan ne ikuisesti edellisestä asutuksesta.
- Mä haluaisin puhua...
Jatkoin, vaikkei mies vieläkään ollut vastannut mitään.
- No niin vähän arvelinkin.
Sanoi hän lopulta ja samassa tajusin oven sulkeutuvan perässäni. Alex oli ollut oven takana ja lukitsi nyt oven. Aitan sisällä oli paljon tilaa, mutta siitä ei ollut minulle hyötyä kun pieni paniikki alkoi nousta sisälläni. Alexin katseessa oli jotain outoa. Jotain, mikä herätti minussa huolta ja hämmennystä. Aivan kuin hän ei olisi juuri nyt tässä maailmassa.

- Tai, puhutaan vaikka myöhemmin.
Sanoin ihan ystävällisesti ja sovittelevasti. Rasmus napsautti sormia, kun olin lähdössä takaisin ulos. Alex siirtyi oven eteen ja lukitsi oven, kiskaisi avaimen pois ja sujautti sen taskuunsa. Hän ei muuten reagoinut läsnäolooni.
- Tiedät kyllä, etten jaksa näitä edestakaisin vatvomisia. Istu alas.
Rasmus nyökkäsi tuolin suuntaan, joka kyhjötti keskellä aittaa, kuin kutsuen minua luokseen. Vilkaisin olkani yli Alexia. Ei vieläkään mitään. Rasmus avasi pienen pöydän ylimmän laatikoston ja otti esiin puukon. Varmasti metsästyspuukon. Hätkähdin jo pelkkää näkyä ja jähmetyin tyystin paikoilleni.
- Kestää vähän turhan kauan.
Mies sanoi ja löi puukon vauhdilla pöytään, johon se jäi pystyyn. Alex tuuppasi minua lopulta eteenpäin ja siirryin rauhallisesti tuoliin istumaan. Alex jäi seisomaan taakseni, muttei koskenutkaan minuun. Rasmus nosti tuolinsa eteeni. Lisäksi hän otti puukon irti pöydästä, istui takaisin tuoliin ja nojasi käsivarsilla polviinsa.
- Pistä se puukko pois tai mä en puhu sun kanssa mitään.
Sanoin hyvin vaisusti ja kuulostin hieman turhankin uhkaavalle.
- Kumman luulet määräävän täällä säännöt? Sinä, vai minä?
En sanonut mitään. Laskin katseeni lattiaan, jonka seurauksena samantien Alex tarttui minua tukasta ja kiskaisi pääni takaisin äskeiseen asentoon.
- Au! Sattuu!
Tiuskaisin Alexille vihaisesti.
- Noniin, alahan puhua. Kärsivällisyyteni on rajamailla.
Rasmus jatkoi ja pyöritteli taitavasti puukkoa käsissään.
- Haluan tunnustaa tekoni poliisille. Haluan kantaa vastuun tapahtumista.
Rasmus naurahti kovaan ääneen mietteelleni.
- Ei täällä kuule homma toimi noin. Fakta on nyt se, että sinä olet osa tätä paskavyyhtiä halusit tai et. Ja loppujen lopuksi päämääräsi olisi vain saada itsesti pois täältä. Kertoa samalla minun ja Alexin osuus ja passittaa meidät takaisin pöpilään. Kuule Susan, olen aina sinua askeleen edellä. Muista se.
- Niin kuin olit viimeksi kun pakenin...
Vittuilin Rasmukselle heti takaisin. Syynä vain se, että mies kielsi ehdotukseni. Rasmus läväytti minua avokämmenellä poskelle. Pääni kääntyi sen mukana. Purin hampaitani yhteen. Lyönti koski aivan jumalattoman kovin, mutta pidin pintani. Alexilla oli silti yhä ote tukastani.
- Eiköhän tämä ollut suoraan tässä. Alex, tee aivan mitä haluat.
Rasmus naurahti ja nosti kätensä ja otti Alexilta vastaan avaimen. Mies poistui aitasta ja kuulin, kun oven eteen laitettiin jotakin.

Alex irrotti otteensa tukastani. Hänen katse oli suorastaan lasittunut. Katsoin miestä pitkään kysyvästi. Lopulta hänen katseensa siirtyi minun silmiini ja samalla mies nosti minut tuolista ylös ja talutti suoraan käsivarsista kiinni pitäen seinää vasten.
- Alex sä et voi tehdä tätä mulle!
Alexin katse harhaili taas missä sattuun. Mies alkoi suudella kaulaani varmoin ottein, enkä mahtanut mitään hänelle. Alex oli vahva ja minua muutenkin pidempi. En pärjäisi hänelle millään. Suurin epäilyni oli, että Alex ei ollut syönyt lääkkeitään.
- Alex! LOPETA!
Otin seinästä hieman vauhtia ja potkaisin polvellani Alexia kulkusille. Samassa miehen ote irtosi minusta ja tämä putosi polvilleen lattialle.
- Ymmärrä nyt hemmeti soikoon et se olen minä! Lopeta tuo touhu!
Huusin minkä ääntäni sain. En tiedä osuiko potkuni oikeasti niin tarkalleen oikeen kohtaan, että Alex menetti tajuntansa, mutta siinä se mies makasi. Tajuttomana ja lyötynä.
- No voi vittu...
Sanahdin itsekseni ja polvituin Alexin vierelle. Tönäisin miestä muutaman kerran ja huusin nimeä. Jatkoin tätä pari minuuttia, kunnea Alex tuli taas tajuihinsa. Hänen katseensa oli taas tuttu ja ihme kyllä luotettava.
- No luojan kiitos!
Tuhahdin helpottuneesti. Alex katsoi minua hölmösti.
- Vittu että koskee kulkusiin. Voisiks kertoo mitä tässä tapahtuu?
- Etkö oikeesti muista?
Kysyin Alexin ihmetellessä asiaa.
- No en...
- Ehkä hyvä niin. Ootko syöny lääkkees?
Alex pyöräytti kevyesti päätään. Ja vilkuili ympärilleen.
- Rasmus ei anna niitä mulle. En tiedä miks. Miks me ollaan aitassa?
Aloin olla Rasmukselle äärimmäisen vihainen. Olin suorastaan pois tolaltani kun mietin mitä Rasmuksen päässä oikeasti taas liikkui. Jos Alex ei saisis lääkkeitään, se voisi olla vaaraksi myös Rasmukselle.

Kohtalo

Pinkaisin juoksuun ja tähtäimessäni oli vain päästä talolta pois. Hiljaa mielessäni toistin lausetta: anteeksi Ryan. Pääsin jyrkänteen ylös asti ja ketään ei näkynyt pihalla. Otin jalat jälleen alleni ja juoksin minkä jaloistani pääsin. Annoin ilmavirran hyväillä kasvojani. En kuullut mitään huutoja, joten kukaan tuskin oli edes tajunnut lähtöäni. En kuitenkaan löytänyt mitään tietä, vaan harhailin pitkin metsää varmaan edes takaisin.

Pari tuntia myöhemmin talon luona Rasmus käveli hermostuneesti ympäri pihaa.
- Atte, Ryan, Dean, Aki, Alex? Ootteko nähny Susania?!
Kukaan ei vastannut mitään. Ryan ei edes vilkaissut Rasmusta.
- Tiedätkö tästä jotain?
Rasmus tenttasi Ryanilta, joka oli yhä vaiti. Rasmus alkoi hermostua tilanteesta ja antoi Ryanille viimeisen mahdollisuuden vastata ennen voimakeinoja. Kun mitään ei kuulunut. Rasmus nyökkäsi Alexille, joka salamannopeasti siirtyi Ryanin eteen ja kiskaisi tätä olan takaa turpaan.
- PUHU!
Rasmus huusi, eikä itse vaivautunut tekemään ns. likaista työtä. Ryan ei sanonut sanaakaan, vaikka tämän huuli vuosi verta ja puolta naamaa jomotti.
- Helvetti! Atte, Alex... Nyt vauhtia. Mennään hakemaan se narttu takasin...
Rasmus oli aivan raivon partaalla. Miehet lähtivät matkaan. Ihme kyllä Rasmus luotti vielä Akiin, että tämä pitää huolen Deanin ja Ryanin talossa pysymisestä.

Aamu valkeni. Olin istahtanut olevinaan hetkeksi kallionkoloon huilaamaan ja olinkin nukahtanut koko yöksi. Nousin ylös ja katselin varuillani ympärille. Ketään ei näkynyt missään. Otin muutaman askeleen sammaleen päällä ja pinkaisin taas juoksuun. Verensokerini oli heikoilla. En ollut syönyt mitään. Kuulin pusikosta rasahduksen ja piilouduin heti toisen pusikon alle ryömien.
- Rasmus, me ollaa etitty koko yö. Susan voi olla jo kaupungissa, mein pitäs varmaa jo lähteä takas etkeretään edes pakoon virkavaltaa.
Atte ehdotti. Rasmus tuhahti vihaisesti ja tarpoi mättäiden päällä eteen päin.
- Kato. Tos on painunutta sammalta. Seuraa noita jälkiä. Ne voi hyvin olla Susanin.
Rasmus sanoi ja osoitti jälkiä maassa. Tajusin, että olin jo viittä vaille kiinni jäämistä. He olivat todella lähellä. Voisin vain odottaa, että he tajuaisivat jäljet puskikon vieressä, tai voisin yrittää päästä pakoon. Kun porukka oli hieman kauempana minusta, siirryin ryömien puskan alla toiselle puolelle ja yritin toimia mahdollisimman hiljaa. Pääsin lopulta toiselle puolelle. Nousin varovasti ylös ja lähdin juoksuun. Ennen kuin olin kerennyt muutamaa kymmentä metriä pidemmälle. Törmäsin vauhdilla Rasmukseen.
- Kato, siinähän sinä. Ollaan etitty sua koko yö ja voit olla varma, että tästä et selviä pelkällä pään taputtelulla.
Kaivoin samassa aseen vyötäröltäni ja selällään maatessani tähtäsin Rasmusta suoraan päähän. Jostain syystä mies ei vieläkään hätääntynyt. Pian oikealta ja vasemmalta puolelta pimennosta astui valoon Alex ja Atte. Sen verran, että kerkesin molempia vilkaista, oli jo Rasmus kaivanut aseen vyöltään ja tähtäsi nyt minua. Osoitimme molemmat toisiamme aseilla vihan polte sisällämme. Alex oli jähmettynyt paikoilleen, kuin odottaakseen Rasmuksen käskyä. Atte otti askeleen kohti minua.
- Pysy siinä!
Huusin Atelle, vaikka katseeni oli kokoana Rasmuksessa. Atte ei välittänyt huudostani, vaan otti askeleen vielä eteenpäin. Käännyin miestä kohti ja ammuin. Sillä samaisella hetkellä, kun tajusin miten tarkkaan olin osunut keskelle Aten reittä, menin pieneen paniikkiin viitä veren määrästä joka miehestä purkautui.
- Ei..
Sanoin hiljaa mielessäni. Millä todennäköisyydellä olisin osunut valtimoon epätarkalla laukauksella. Laskin aseen kädestäni sammaleelle ja ryömin vauhdilla Aten luo. Rasmus tähtäsi edelleen minua aseella. Atte oli kaatunut maahan ja hänen tajunnantasonsa selvästi heikkeni kokoajan.
- Atte jumalauta pysy hereillä!
Yritin painaa haavaa, mutta turhaan. Veri pulppusi sormieni välistä voimakkaina tirskauksina.
- Pois sen miehen luota.
Rasmus käski ja vasta nyt latasi aseensa. En ottanut kuuleville korville Rasmuksen sanoja. Yritin vain epätoivoisesti painaa haavaa tiukemmin ja tiukemmin. Atte katsoi hetken minua yrittäen nostaa hieman päätään. Lopulta hän luovutti ja pää retkahti sammaleelle Aten vaipuessa ikuiseen uneen. Yritin vieläkin huutaa Aten nimeä. Rasmus sai lopulta tarpeekseen. Kuulin aseen laukeavan ja sillä samaisella sekunnilla tunsin polttavan, lävistävän tunteen käsivarressani hieman kyynärtaipeen alapuolella. Yritin huutaa vaikkei ääntä enää lähtenyt. Alex oli saapunut luokseni ja kaatoi minut väkivalloin Aten viereen sammaleelle. Mies istui hajareisin lantioni päällä ja tukki suuni tiiviisti kädellään. Itkin. Aivan valtoimenaan kyyneleet virtasivat poskillani kun yritin pysyä tajuissani. Viimeinen muistikuvani on Aten kalpeat kasvot vierelläni. Menetin kai lopulta itsekin tajuntani.

Availin varovasti silmiäni. Kaikki näytti kovin samealta ja äänet tuntuivat tuskaisen kovilta. Minä liikuin, tai joku liikutti minua. Katseeni osui Alexin kasvoihin, joka kantoi minua rinnettä alas. Taas se sama saatanan rinne.
- A-alex..
Sanoin, vaikken tiennyt edes mitä asiaa minulla oli. Mies ei katsonut minuun päin vaan jatkoi kävelyä.
- Mitä helvettiä on oikei tapahtunu!?
Se oli varmasti Aki. En jaksanut kääntää päätäni, mutta ääni oli tuttu.
- Susan leikki sankaria ja päästi Aten hengiltä.
Rasmus tokaisi kylmän rauhallisesti ja tarpoi taloon sisälle ohittaen Akin vauhdilla. Dean ja Ryan vilkaisivat toisiaan ja juoksivat lopulta Alexin ja minun luo. Alex laski minut maahan ja vilkaisi Akia.
- Hae sidetarpeet. Ja puhdistusainetta.
Aki totteli heti ja lähti etsimään tarvikkeita. Pysyin hädin tuskin tajuissani. Kättäni koski aivan vietävästi, mutta tajunnantasoni oli aivan rajamailla. En jaksanut enää välittää kivustakaan. Nostin tervettä, mutta veristä kättäni Ryania kohti. Mies tarttui heti käteeni. Hänen kätensä tuntui niin lämpimiltä omaani vasten. Rasmus tuli takaisin ulos. Hän oli hakenut puhdistusaineen ja samalla Aki toi sidetarpeita.
- Pitele kiinni.
Alex totteli heti Rasmuksen käskyä ja nojasi hieman päälleni ja piti käteni paikallaan. Rasmus alkoi puhdistaa molempia haavoja. Luoti oli lävistänyt käteni, ihme kyllä vaurioittamatta luuta. Molemmin puolin oli siis vain siistit luodin reiät. Tämä oli jo toinen kerta kun saan luodista. Aki ei pystynyt katsomaan edes minuun päin putsauksen ajan. Kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta, mutten inahtanutkaan, enkä jaksanut tehdä vastarintaa Alexin maatessa puoliksi rintakehäni päällä.
- Se on aivan kalpea. Se kuolee...
Dean sanoi hiljaa vierestä. Vastaukseksi mies sai vihaisen katseen Rasmukselta.
- Luuletko, että se nyt luovuttaa? Se selviää kyllä, tiesin tasan mihin ammun.
Sen lauseen jälkeen Ryanin sisällä kiehahti. Rasmus ei lainkaan peitellyt tekoaan, vaan kertoi suoraan että oli itse ampunut minua. Ryan ei kuitenkaan aloittanut sotaa, vaan piteli kiinni kädestäni. Ryanilla oli aivan uskomaton itsehillintä. Se purkautuisi vielä jonakin päivänä. Kesken käteni puhdistamisen, menetin uudelleen tajuntani, enkä herännyt enää sinä päivänä.

Äänet olivat tuttuja. Haju outo. Pidin silmiäni kiinni, vaikka tunsin olevain hereillä. Odotin pitkän aikaa, liikkuisiko kukaan lähettyvilläni, mutta kun en havainnut liikettä, avasin silmäni. Näin ensimmäisenä Rasmuksen ja Alexin sängyn vierellä. Kumpikaan ei sanonut mitään, Rasmus ei edes katsonut minuun päin.
- Kauanko olen nukkunut?
- Kolme päivää.
Alex vastasi kysymykseeni. Olin todellä hämmentynyt. Muistin vihlovasta kivusta mitä oli tapahtunut. Vilkaisin kättäni, jossa oli puhdas side ympärillä.
- Missä olen? Onko Atte...?
En pystynyt edes sanomaan lausetta loppuun asti. Alex nyökkäsi.
- Atte on kuollut. Olemme Deanin löytämässä hylätyssä talossa.
Alex jatkoi, jonka jälkeen lopulta Rasmus kääntyi katsomaan minua. Nousin istumaan. Käsissäni oli yhä kuivunutta verta. Kyyneleet tulvivat silmiini. Olinko todella tappanut ihmisen? Minä? Minua heikotti, mutta nousin silti ylös. Kävelin lipaston luo, joka lojui huoneen nurkassa. Siihen oli liitetty myös peili. Nojasin käsilläni lipastoon ja tuijotin kuvajaistani peilistä. Laskin katseeni lipastoon ja annoin kyynelten valua. Hätkähdin, kun Rasmus tarttui minua olkkapäistä. Katsoin häntä peilin kautta tyyni ilme kasvoillani.
- Sinä olet nyt yksi meistä. Rikoslain tällä puolella.
Rasmus hymyili, jopa ehkä naurahti. Mies ei selvästikään välittänyt, vaikka hänen yksi alaisistaan menetti henkensä. En uskaltanut sanoa Rasmukselle mitään takaisin. Laskin hetkeksi katseeni, nielin kyyneleeni ja katsoin taas Rasmusta. Minun ei tarvinnut kysyä kysymystäni kun Rasmus jo vastasi:
- Ryan, Dean ja Aki on alakerrassa.
Nyökkäsin todella vaisusti ja kävelin pois Rasmuksen otteesta. Menin ovelle, vilkaisinv ielä olkani yli Alexia ja Rasmusta ja poistuin alakertaa kohden. Minua heikotti ja päätäni särki. Astuin muutaman askeleen puisessa portaikossa, kun minun piti jo levätä. Kuulin parin askeleen alakerrasta ja näinkin pian portaikon alapäässä Ryanin. Hänen kasvoiltaan paistoi pieni hymy. Se oli oikeasti harvinaista. Astelin varovasti portaat alas ja Ryan ottikin minut lopulta avosylin vastaan.
- Luulin, ettet enää herää koskaan. Minua ei päästetty luoksesi.
Ne harvat sanat olivat aitoa välittämistä. Halasin Ryania ja oli aivan ihanaa tuntea hänen läsnäolonsa, haistaa hänen tuoksunsa ja suukottaa miestä.
- Ryan... En halunnut... En halunnut tappaa Attea. Osuin...
- Valtimoon, vaikka et varsinaisesti siihen tähdännyt. Rasmus väittää muuta, mutta uskon Alexin sanaa. En voi käskeä sinua unohtamaan asiaa, mutta yritä elää sen kanssa. Mennyttä ei saa tekemättömäksi.
Kyyneleet tulvivat taas silmiini. Annoin niiden tulla kun halasin Ryania ja itkin miehen sylissä.

Istuin Ryanin kanssa sohvalla. Olin käpertynyt tiukasti kiinni häneen ja tuijotimme molemmat vain ulos ikkunasta. Tapahtumat pyörivät mielessäni. Ampumavälikohtaus puolin ja toisin... Pienet pätkät muistoja tapahtumien välistä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ja sekavasti. Olimme jo uudessa piilopaikassa, enkä ollut vaivautunut katsomaan taloa tarkemmin. Olin edelleen varmaan lievässä shokissa. Ainoa asia, johon kiinnitin huomiota, oli taustalla hiljaa pauhaava radioa.
"Ja sitten uutisiin. Pari päivää sitten metsästä löydettiin ruumis. Miestä oli ammuttu jalkaan, jonka seurauksena valtimo oli katkennut ja aiheuttanut suuren veren hukan. Mies on tunnistettu Atte Hirvisaareksi. Toistaiseksi tekijöistä ei ole havaintoja. Atella oli kuitenkin rikostausta, jonka vuoksi on todennäköistä, että tapaukseen liittyy piirin jäseniä. Rasmus ja Alex ovat yhä etsintäkuulutettuja. Lisäksi aikaisemmin tässä kuussa oli ilmoitettu kadonneeksi Susan Rastas. On erittäin todennäköstä, että tapahtumat liittyvät toisiinsa. Kaikki näköhavainnot pyydetään ilmoittamaan suoraan poliisille numeroon..."
- Sillä lailla.
Rasmus oli ilmestynyt sohvan taakse. Vilkaisin häntä olkani yli mutten sanonut mitään.
- Voi kuule olla, että aiheutit meille isompia ongelmia kuin oli tarkoitus.
Mies jatkoi ja tuijotti yhä minua. Tunsin hänen katseensa porautuvan takaraivooni.
- Jos meidät löydetään, voit olla varma että istut kanssani samassa sellissä sen jälkeen. Ja Alex... Haha. Alex saa tehdä mitä ikinä vain sinulle haluaa. Sinulla on ikuisesti pallo jalassasi. Etenkin minun kanssani.
Rasmus naurahti ja hiveli kädellään tukkaani. Ryan tiukensi minusta hieman otettaan, kun aloin hieman vapisemaan pelosta. Luulin jo aikaisemmin, että kaikki tapahtuneet olisivat riittäneet. Kaikki ne mielipuolet joihin olin törmännyt. Jehu, Aki, Sergei... Ja aina toisensa jälkeen vain saatoin rakastua uuteen mielipuoleen. Ryan oli toista maata, vaikka alkuun pääseminen oli vaikeinta. Rasmus oli kuitenkin ihminen, jota tavallaan pelkäsin, tavallaan vain vihasin. Joskus siedin ja joskus halusin vain tappaa. En koskaan ottanut miehestä mitään selkoa. Ainoa päämääräni olisi päästä pois. Päästä pois Rasmuksen otteesta.

Siirtyminen

- Ja mä haluan ninjan mukaan. Korjaan sen ku päästään perille.
Alex liittyi keskusteluun ja nojasi oven karmiin.
- Eiks ketään oikeesti kiinnosta mun mielipide asiasta? Alkaa pikkuhiljaa risomaan  tää ainainen vatvominen edes takasin. Ja se että roikun väkisin mukana vaikka haluan pois.
Rasmus vilkaisi minua jälleen kulmien alta, muttei reagoinut vihamieliseen lauseeseeni ollenkaan.  Kyhjötin yhä maassa, minua ei juuri asia kiinnostanut. Istuisin siinä varmaan loppu päivän kun nämä muut pohtivat mitä tehdä seuraavaksi.
- Mulla on myös pyörä.
Dean jatkoi keskustelua. Pitäisimme siis ainakin meteliä kun lähdemme. Oliko se hyvä? Ehkä. Joku saattaisi löytää meidät.
- Lisäks mä löysin sinne syrjäsen reitin. Se kulkee ton rytelikön läpi. Siellä on vanha tie jota ei oo pidetty kunnossa, mut oon varma et mondeollakin pääsee sieltä. Ja meitä tuskin huomataan. Alue on täysin hylätty.
Ryanin veli jatkoi. Ryan ei vieläkään kiinnittänyt mitään huomiota veljeensä. Katseli vain muualle ja vaikutti apealta. En uskaltanut ottaa nyt häneenkään kontaktia. Koko porukka oli koossa ja se hirvitti minua.
- Meidän on lähdettävä tänään. Heti kun mahdollista. Pakatkaa kaikki tarpeellinen mukaanne.
Rasmus jatkoi ja poistui talon sisälle. Muutkin alkoivat hajaantua ja kerätä tavaroitaan. Ryan istui portailla pää painuksissa.
- Ryan? Miksi et siedä veljeäsi?
Ryan vilkaisi minuun hieman hämmentyneesti, mutta käänsi katseensa nopeasti taas pois.
- Se on pitkä juttu. En haluaisi puhua siitä nyt.
Hyväksyin miehen tahdon ja laskin käteni hänen olkapäälleen ja istuin hänen viereensä portaalle. Nojasin päälläni mieheen. Ryan antoi suukon hiuksieni sekaan ja otti toisesta kädestäni kiinni. En selviäisi tästä hullunmyllystä ilman Ryania.

Noin tuntia myöhemmin kävelin ympäri taloa ja etsin omia vähäisiä tavaroitani ja pakkasin ne laukkuun. Satuin kulkemaan keittokomeron ohi, jossa Rasmus piti outoa huonettaan. Vilkaisin sinne ja siellähän mies oli. Rasmus napsi kuvia seiniltä ja nakkasi muutaman päiväkirjan reppuun.
- Älä ota noita mukaan. Oikeesti...
Sanoin varovasti ovelta. Rasmus säpsähti selvästi paikalle tuloani. Mies lopetti hetkeksi ja tuijotti vain minua.
- Niin kauan. Niin monta kuukautta... En todellakaan jätä niitä tänne. Tärkein omaisuuteni, on sinun elämäni seuraaminen.
Rasmus siis todella oli mielipuoli. Huokasin ovella epätoivoisena ja pyöritin päätäni. Käännyin lähteäkseni, kun Rasmus tarrasi hupparini niskapuolelta kiinni ja kiskaisi takaisin ja sulki oven. Mies painoi minut seinää vasten voimalla. Rasmuksen oikea käsi oli siirtynyt pitämään hiuksistani kiinni ja vasen piti hupparin liepeistä kiinni. Rasmuksen ote oli vahva ja määrätietoinen. Tuijotin miestä peloissani, mutten näyttänyt sitä. Odotin vain. Rasmus painautui minuun kiinni ja suuteli, väkisin. Yritin irttottautua hänen otteestaan ja saada tilaisuuden paeta, mutta ei. Rasmus piti kiinni. Toistusiko pelkoni taas?
- Rasmus.. Lopeta.. Hyvissä ajoin!
Sain sanottua hänen suudellessaan väksiin minua. Kuulin kolauksen ovelta. Samassa Rasmus irrottautui kuin salama minusta.
- Ja nyt ulos täältä.
Mies sanoi ja leukani varmaan oikeasti putosi lattialle asti. Rasmus toimi salamannopeasti. Alex oli ilmestynyt ovelle, eikä selvästikään ollut kerennyt näkemään mitään.
- Sä et..
- Ja nyt, turpa kiinni ja ulos täältä.
Rasmus keskeytti minut tyynesti ja vihaisesti. Käännyin nopeasti ympäri ja lähdin pois vilkaisemattakaan Alexia päin. Marssin suoraan aittaan ja kiskaisin oven vihaisesti kiinni perässäni. Istuin sängyn reunalle ja nojain käsilläni patjaan. Peiton alla oli jotain kovaa. Siirsin peittoa ja näin aseen. Se oli varmasti se sama desert eagle jolla olin aiemmin ampunut. En tosin muistanut, milloin olin sen tuonut aittaan vai oliko joku muu siirtänyt sitä. Aseen sisällä oli 2 luotia. Laitoin aseen housujeni vyötärölle ja kiskaisin hupparin helman sen yli. Menin takaisin ulos.

Ilma oli yllättävän hyvä. Pouta, vaikka vähän viileä. Sillä hetkellä tein elämäni kohtalokkaimpia virheitä. Niitä siirtoja, jota muuttavat koko elämän. Kaikki olivat pakkaamassa tavaroitaan, eikä kenelläkään ollut aikaa vahtia minua. Katsoin jyrkännettä, jota olin kiivennyt jo tuhat kertaa. Kiipeäisinkö sen viimeisen kerran, viimein vapauteen. Minulla oli kaksi luotia turvanani. Nyt tai ei koskaan...

Hämmennystä

Aamu valkeni. Olin nukkunut koko yön todella levottomasti vaikka tunsin kokoajan Ryanin selässäni kiinni. Hän oli vielä syvässä unessa. Nousin istumaan ja vilkuilin ympärilleni. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa, paitsi kipu kyljessäni. Tönin Ryanin kevyesti hereille ja riisuin paitani vaihtaakseni sen, mutten löytänyt laukustani puhtaita paitoja. Eikä missään näkynyt likaisiakaan. Heitin vihaisesti paidan lattialle ja lähdin huoneesta rintaliivit päällä ja collegehousut jalassa. Eteisaulassa ei näkynyt ketään. Hipsin aulan poikki suoraan kellarin luo ja pujahdin sinne. Ei kuulunut mitään ääniä, joten menin suoraan suihkuhuoneeseen. Olin nähnyt siellä pesukoneen, joten ehkä löytäisin vaatteenikin sieltä. Olin saada lopulta sydänkohtauksen, kun näin Alexin pesukoneen luona.
- Ai Su..
Alex jätti lauseensa kesken, kun hän jäi tuijottamaan kroppaani. Katsoin hieman hätiköiden ympärilleni ja silmiini osui pyykkiteline, jossa oli paitojani. Hipsin sen luo ja kokeilin, olivatko vaatteeni kuivia, kyllä olivat. Kiskaisin ensimmäisen topin käteeni minkä sain ja pujautin sen nopeasti päälleni. Väriltään se oli punainen, joten se sointui hyvin hiuksien kanssa sävysävyyn. Alex seurasi koko ajan minun touhujani.
- Olit varmaan pessyt vaatteeni? Kiitos.
Sanoin Alexille ja olin jo lähdössä pois miehen luota, kun Alex pyysi minua pysähtymään. Käännyin takaisin häntä kohden ja nojasin oven karmiin ja uppouduin tuijottamaan Alexin silmiä.
- Susan, sä oot tosi kaunis.
En tiedä osasinko ottaa edes tuota kehuna. Olin vähän hämilläni ja se varmasti näkyi minusta.
- Kiitos.
Se oli ainoa asia mitä sanoin Alexille. Käännyin nopeasti ympäri niin että tukkanikin hulmahti samalla. Ja se oli oikeasti vahinko. Kipitin ripeää tahtia takaisin yläkertaan. Olisin melkein voinut vannoa että tuossa olisi kokonaisuudessaan ollut katastrofin ainekset. Minä vähissä vaatteissa ja Alex, joka oli tuomittu useista raiskausyrityksistä. Selvisin kuitenkin vain pelkällä säikähdyksellä ja ajatuksella tilanteesta. Törmäsin vielä portaissa Rasmukseen. Kirjaimellisesti törmäsin. Ja siinä samassa vielä onnistuneesti horjahdin taaksepäin. Onneksi Rasmus sai käsivarrestani kiinni, enkä kaatunut portaissa.
- Mitä sinä ryntäilet?
Rasmus kysyi vähän äreästi. Riuhtaisin käteni irti hänen otteestaan ja juoksin hänen ohitseen yläkertaan sanomatta sanaakaan. Vieläkään en nähnyt ketään missään. Ryankin oli varmaan jatkanut vain uniaan.

Aloin olla kovin levoton. Taas tapaisin pian uuden ihmisen tässä hullun myllyssä ja en pääse edellisistäkään eroon. Ryntäsin ulko-ovelle ja sieltä suoraan pihalle. En nähnyt vieläkään ketään. Katsoin synkkää rinnettä, jota monesti jo olen kiivennyt ylös. Kukaan ei ollut minua vahtimassa… Olisiko tässä ollut tilaisuuteni? Otin askeleen kohti rinnettä. Mietin pitkään olinko tekemässä järkevästi. Otin lopulta muutaman juoksu askeleen. Sivusilmällä näin hahmon vasemmalla puolellani, joka kiisi hurjaa vauhtia eteeni.
- Susan, älä riskeeraa nyt mitään. Tiiät hyvin et sun oma nahkas on todella altis nyt vaaralle.
Aki oli pysäyttänyt minut ja piteli minua kevyesti olkapäistä kiinni.
- Älä seuraa mua.
Sanoin hiljaa ja pidättelin jälleen kyyneleitä.
- Anna tulla, jos se helpottaa.
Se lause sai lopunkin ahdingon purkautumaan ja aloin itkemään ihan toden teolla. Aki halasi minua ensin vasten tahtoani, mutta lopulta en enää välittänyt vaan annoin Akin halata. Ryan oli jossakin välissä ilmestynyt portaille istumaan tukka pystyssä. Hän tuijotti oikeastaan aittaan, eikä niinkään meihin. Kun pahin kohtaukseni oli ohi, irrottauduin Akista ja pyyhkäisin kyyneleet poskiltani. Sanaakaan sanomatta kävelin Ryanin luo ja istuin portaille.
- Oletko kunnossa?
Mies kysyi ja nyökkäsin, vaikka silmiäni yhä kirveli itkun jäljiltä.
- Dean on ihan pian täällä.
En osannut taaskaan reagoida Ryanin kommenttiin. Pelkäsin kai jo valmiiksi, mihin seuraavaksi joudutaan. Rasmus avasi takanamme oven ja jäi seisomaan yhtä ylemmälle portaalle meistä.
- Mietin tässä yhtä juttua…
Rasmus tuumaili ääneen, mutta odotti kai, että utelemme lisää mistä oli kyse.
- No?
Ryan kysyi. Tuttuun tapaan lyhyesti ja ytimekkäästi.
- Poliisit ovat varmasti jo kiskottu autosta ulos, mutta jos heillä oli siellä jotain hyödyllistä tavaraa… Voisimme ehkä käydä vilkaisemassa.
Ryan vilkaisi minua ja sitten olkansa yli Rasmusta.
- No mene.
Ryan jatkoi ja tuijotti taas aittaa.
- Otan Susanin mukaan. On järkevämpää että siellä on 2.
Ryan kääntyi uudelleen katsomaan Rasmusta ja nousi tällä kertaa seisomaan.
- Et todellakaan ota. Susan on toipilas ja mitä jos jäätte kiinni?
Ryan korotti hieman ääntään, se ei ollut hänen tapaistaan.
- Se ei ole sinun päänsärkysi. Minun käskyni on täällä laki.
En tiedä, oliko Ryan käymässä Rasmukseen käsiksi, mutta nousin ylös ja menin heidän väliinsä.
- Okei okei, mä lähden… Mut en tykkää ajatuksesta et lähtisin sun kans kahdestaan. Voidaanko ottaa vaikka Aki mukaan, jos sen kanssa vähemmän tappelet?
Ryan katsoi pitkään minua ja hymyili lopulta viekkaasti.
- Ei.
Rasmus laskeutui ohitseni portaat ja jäi odottamaan minua.  Huokaisin vihaisesti, annoin suukon Ryanille ja lähdin Rasmuksen mukaan.

Jouduimme totta kai kävelemään sen pahaisen rinteen ylös, jälleen kerran. Puolessa välissä kylkeäni alkoi vihloa toden teolla.
- Vittu… Oota..
Murahdin ja lysähdin polvilleni sammalikkoon. Rasmus pyöräytti päätään ja astui muutaman askeleen takaisin päin luokseni ja nosti syliinsä kuin prinsessan. Suoraan sanoen minua hävetti, vaikkei kukaan ollut näkemässä. Tasanteella hän laski minut taas maahan ja pystyin kävelemään itse. Kuljimme sankkaa metsikköä varovasti eteenpäin. Joissakin kohdissa näkyi vanhoja jälkiä, varmaan meidän jäljiltä, joita pitkin oli helppo löytää tapaturma paikka. En uskaltanut sanoa mitään Rasmukselle koko matkan aikana. Väillä mies vain vilkaisi, että olin varmasti mukana. Viimein rytelikkö päättyi ja pääsimme hiekkatielle. Ketään ei näkynyt missään. Vilkaisin ympärilleni ja osoitin lopulta poliisiauton rämää, joka nojasi yhä puuhun. Astelimme sen luo ja kuten Rasmus oli epäillyt, ruumiit olivat korjattu pois.
- Käännä sinä auton etuosa. Katson takaosan.
Nyökkäsin epäilevästi, mutta kiipesin lopulta autoon ja pengoin kaiken mahdollisen. Hanskalokerosta löysin käsiaseen ja panoksia, sekä jalkatilasta pampun. Nousin autosta pois ja kävelin auton takaosaan, odottamaan Rasmusta.
- No hyvä, löysit sentään nuo. Täällä oli tämmönen… Ehkä ihan hyvä että se Ryan otti veljeensä yhteyttä.
Rasmus ojensi minulle kartan, johon oli ympyröity iso alue, ja hylätty asumus, jossa oleilimme, jäi sen ympyrän sisäpuolelle. En nähnyt mitä muuta Rasmus löysi, sillä hän sujautti tavaraa jo hupparinsa taskuihin ja astui ulos auton takaosasta.
- Tule.
Rasmus käski ja mukisematta lähdin hänen mukaansa.

- Sinuna alkaisin pitää silmiäni paremmin auki Alexin lähellä. Hän oli tänään aivan muissa maailmoissa kun menin hänen luokseen sun jälkees.
Oliko se oikeasti varoitus? Alexhan vain kehui minua.
- Miten niin?
Kysyin varovasti. Rasmus pysähtyi ja kääntyi minua päin.
- Kyllä minä tiedän mitä ystäväni päässä liikkuu. Alex tuppaa saamaan kaiken mitä haluaa. Kannattaa pitää se mielessä.
Mies naurahti ja kääntyi jatkaakseen matkaa. Jostain syystä en uskonut Rasmusta. Jos hän halusi uskoa vain pahaa ihmisistä, en voinut millään tavalla arvostaa häntä.
- Olet väärässä. Varmasti Alexissakin on jotain hyvää.
Tuhahdin miehelle, joka kääntyi uudelleen minua päin.
- Voithan sinä uskoa ihan mitä haluat.

Rasmus tarttui ranteestani kiinni ja kiskaisi minut mukaansa. Minulle ei jäänyt vaihtoehtoja vaan kävelin miehen perässä kohti piilopaikkaamme.

Puhe kantautui yllättävän kauas. Aloimme olla suht lähellä asutustamme, kun kuulin Ryanin äänen hiljaisena kaikuna metsässä, sekä jonkun vieraan. Oliko se nyt Dean? Emme kuitenkaan voineet olla varmoja kuka oli vastassa, joten otimme muutaman juoksuaskeleen. Pitelin taas kylkeäni kivun takia, mutta pystyin kuitenkin juoksemaan. Saavuimme viimein rinteeseen ja näimme meille molemmille vieraan ihmisen pihassa. Rinteen laskeutuminen oli huomattavasti helpompaa kuin sen nouseminen. Viimein olimme perillä ja vilkaisin oitis tuntematonta miestä kasvoihin. Hänellä oli hyvin samanlaiset kasvopiirteet kuin Ryanilla. Olin kyllä kuvitellut hänet ihan erinäköiseksi. Ryanista kuitenkin poiketen hänellä oli kokonaan musta tukka, paksusankaiset mustat, mutta erittäin tyylikkäät silmälasit jotka sopi hänelle erinomaisesti. Yllään hänellä oli repaleiset farkut ja mustat converse tennarit, samanlaiset kuin minulla, sekä musta huppariliivi. Silmät olivat sinivihreät. Rasmus asteli ripeästi miehen luo ja katsoi tätä hetken kysyvästi, kunne tämä nosti kätensä Rasmusta kohti.
- Dean White.
- Rasmua Rajala.
Miehet esittäytyivät, ihme kyllä, ilman tappelua.
- Olen löytänyt teille turvallisen paikan. Tätä metsää haravoidaan kokoajan, koska joku teistä on nähty liikkuvan lähellä. Mutta vaatimuksenani on, että pääsen mukaanne. Minulla on vähän ongelmia omien yhteyksieni kanssa.
Rasmus oli pitkään vaiti, kun tämä kuunteli Deanin selitystä. Ryan ei näyttänyt hirmu iloiselta nähdessään veljensä. En uskaltanut edes kysyä, että miksi.
- Minun on mietittävä tätä jonkun aikaa. Millaisen paikan olet löytänyt?
Rasmus uteli kuitenkin vielä lisää.
- Hylätyn rakennuksen, kuten tämäkin. Sielläkin on aitta. Ei lainkaan kellarikerrosta, mutta siellä on yläkerta, jossa on 2 huonetta ja toisen saa lukittua ulkopuolelta. Ihan vain jos teille tulee ongelmia ton muijan kanssa. Sain sen käsityksen, että tuo nainen on vähän haasteellisempi tapaus.
Dean vilkaisi minua. Rasmus hymähti vilkaistessaan myös minua ja kääntyi lopulta taas Deanin puoleen.
- Kuulostaa oikein hyvältä. Kuinka pitkä matka sinne on?
- Täältä ehkä 15 kilometriä pohjoiseen päin. Täällä haravoitava alue on vain pari kilometriä, joten se on jo hyvän matkan päässä.
15 kilometriä? Mietin hiljaa mielessäni ja kirosin.
- Jos menemme, haluan, että Romeo saa tiedon siitä.
Sanoin topakasti Rasmukselle.
- Älä ole hölmö. En aio vaarantaa elämäämme Romeon takia.
Rasmus jatkoi, muttei edes katsonut minuun päin.
- Luotan Romeoon 110 prosenttisesti. Sinun olisi korkea aika tehdä samoin tai jään tänne. Lukittaudun vaikka kellariin ja olen siellä muutaman päivän. Jos meitä oikeasti etsitään, meidät kyllä löydetään muutaman päivän sisällä.
Rasmus nappasi minua äkisti tukastani kiinni ja kamppasi polvilleen maahan. Tartuin automaattisesti Rasmuksen käteen kuin yrittäen pakottaa häntä löysäämään otteensa.
- Enkö mä oo jumalauta sanonu että toi jatkuva vastaan pullikointi tietää sulle vaan ja ainoastaan hankaluuksia!
En vastannut mitään, mutta en kyllä rimpuillutkaan.
- Ohhoh..
Dean tokaisi vaisusti kun katsoi minua. Pidin ensimmäistä kertaa Deaniin kunnon katsekontaktin, kun Rasmus piteli minua kiinni.
- Luonnetta sillä ainakin on.
Ryanin veli sanoi hieman naurahtaen. Ryan taas ei reagoinut. Hän tiesi tasan, mitä tapahtuisi, jos hän uhmaisi Rasmusta. Rasmuksen oli helppo kiristää Ryania minulla ja toisinpäin. Kaikkien päät kääntyivät rakennuksen ulko-ovelle, kun Alex, Atte ja Aki ilmestyivät paikalle.
- Mitä te mekastatte. Rasmus sun huutamises kuulu sisälle asti.
Alex ärähti kuin toruakseen Rasmusta. Lisäksi Alexin ilme kertoi hieman huolesta, kun hän tuijotti minua. Rasmus päästi lopulta minusta irti. Putosin kokonaan jalkojeni päälle istumaan. Hieraisin vielä hellänä olevaa päänahkaani kun katsoi kulmieni alta vieressäni seisovaa Rasmusta.
- Paskiainen…
Kuiskasin itsekseni. Rasmus vilkaisi minua, muttei kommentoinut, joten hän ei varmaan kuullut mitä sanoin.
- Meidän on nyt mietittävä miten siirrymme täältä vähin äänin ja niin ettei meitä seurata…
Rasmus tuumasi ääneen luoden vuoroin katseen jokaiseen paikalla olijaan.

Neuvottelu

Makasin pitkään aitassa Alexin vieressä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, emmekä edes koskettaneet toisiamme millään tavalla. Tuijotin kyllä häntä pitkän aikaa. Hänen kasvonsa näyttivät hieman karulta ruhjeiden koristaessa niitä. Lattia oli siivottu verestä ja muista roippeista. Odotin vain, mikä olisi seuraava projektimme. Milloin Rasmus tulisi kertomaan, mitä tekisimme seuraavaksi. Alex oli nukahtanut ja makasikin sängyllä levollisesti. Mies oli varmaan väsynyt jo pelkän kolarin jäljiltä. Hiljalleen rauhallinen tilanne alkoi muuttua epätasapainoiseksi, kun Alex alkoi jollakin tapaa kouristella ja huutaa nimeäni unissaan. En oikein tiennyt pitäisikö minun herättää hänet vai antaa olla? Tönäisin häntä lopulta muutaman kerran ja sainkin hänet hereille.
-Alex hei, ei mitää hätää. Sä näit vaan painajaista.
Mies katsoi minua kauhuissaan ja vapisi, eikä sanonut mitään.
- Oot sä muistanu ottaa sun lääkkeet?
Tyhjä katse kertoi minulle vastauksen. Nousin sängyltä seisomaan ja ensimmäisenä tunsin hirvittävän vihlaisun kyljessäni. En välittänyt siitä vaan jatkoin matkaani päärakennukseen, mutten millään voinut juosta, haava ehkä repeäisi ja kipu oli sietämätön jo nyt.
- Rasmus! Mis Alexin lääkkeet on!?
Rasmus hätkähti ajatuksiltaan keittiönpöydän äärestä ja vilkaisi minua. Hetken hän näytti todella eksyneeltä, mutta lopulta hän nousi ylös ja kaivoi keittiönkaapista purkin.
- Kohtaus vai peruslääkitys?
- No varmaan kohtaus, ei se puhu mitään.
Rasmus nappasi varuilta 2 purkkia mukaansa ja juoksi kanssani takaisin aittaan. Alex istui vapisten sängyllä.
- Alex, ota tää. Se auttaa sun oloas.
Rasmus ojensi toisesta purkista pillerin. Alex vilkaisi miestä vihaisesti ja huitaisi hänen kättään jossa pilleri oli. Pilleri lensi nurkkaan ja Alex alkoi vaikuttaa hieman aggressiiviseltä. En uskaltanut mennä lähemmäs. Rasmus yritti uudestaan aivan ihan yhtä rauhallisesti kuin äskenkin. Pitkän tuijotuksen jälkeen Alex suostui ottamaan napin, laittoi sen suuhunsa ja nielaisi. Hän asettui makaamaan sängylle.
- Kun Alex palaa normaaliksi, anna hänelle myös normaali lääkitys. Hän ei selvästikään aina niitä syö.
Rasmus ojensi minulle päivittäisen lääkityksen purkin ja poistui aitasta.

Istuin sängyn reunalle odottamaan. Alexilla oli täysin lasittunut katse ja levollinen ilme kasvoillaan. Kosketin varovasti hänen käsivarttaan ja silitin sitä rauhassa odottaen, että mies alkaisi taas puhua. Lääke vaikutti todella kauan, varmaan useamman tunnin, mutta en liikkunut sillä välin mihinkään suuntaan. Lopulta Alex alkoi aika tiuhaan räpytellä silmiään ja hänen katseensa kohdistui taas minuun.
- No mitä tääl oikein tapahtuu?
Alex kysyi lopulta ja huokaisin oikeastaan helpotuksesta.
- Sait jonkun kohtauksen, ota nyt tää sun lääkkees ettei sama toistu.
Ojensin pillerin miehelle ja Alex ottikin sen empimättä suuhunsa ja nielaisi.
- Noniin, hyvä. Etköhän sä siitä tokene.
Sanoin hieman hymyillen. Alex hymyili minulle takaisin. Olihan hän ihan komea. Aloin sietääkin häntä, vaikka välillä häntä syvästi vihasinkin, enkä koskaan unohda miksi hän oli etsintäkuulutettu.

Rauhallinen hetki keskeytyi, kun kuulimme Rasmuksen huutavan. Emme tienneet kuuluiko se ulkoa, vai peräti sisältä asti. Ponkaisin sängystä ylös Alex heti minun perässäni. Juoksimme ulos ja kun pihalla ei näkynyt ketään, jatkoimme matkaa sisälle asti. Molempien kylkiin vihlaisi vähän väliä, mutta adrenaliinin virratessa kumpikaan ei tajunnut hidastaa tai varoa. Rasmus ja Ryan olivat siellä napit vastakkain.
- … Ja varoitin sua, että jos oot yhteydessä täältä muualle kuin meihin, tapan sut tai Susanin. Ehkä opit jotain jos vedän nirrin pois Susanilta.
Alex astui jos siinä vaiheessa vierelleni. Rasmus oli taas todella tulistunut. En tiennyt oliko hän koskaan tosissaan, mutta aina hän sai sen kuulostamaan yhtä sairaalta.
- Tämä on meidän parhaaksi… Kai sinäkin tajuat että…
Ryan ei kerinnyt sanoa lausetta loppuun, kun Rasmus hyökkäsi jo kädet ojossa tätä kohti.
- Älä…!
Huusin ja olin juoksemassa väliin, kun tunsin Alexin kädet omilla käsivarsillani.
- Älä jumalauta mee väliin josset halua päästä hengestäs nainen!
Alex komensi ja piti otettaan napakasti kiinni, minua ei kuitenkaan koskenut.
- Päästä nyt! Vittu! Ryan tarvii apua!
Alex ei silti suostunut hellittämään otettaan. Rasmuksen kädet olivat Ryanin kurkulla tiukasti. Ryan selvästi kakoi, koska ei saanut henkeä kunnolla. Taistelin yhä kovemmin Alexia vastaan. Alex kiskaisi minut rintakehäänsä vasten ja kietoi kädet tiukasti ympärilleni ja pakotti polvilleen.
- Rasmus jumalauta lopeta nyt! Ota ennemmin mut! Sitähän sä haluat!
- Susan… Pää.. Kiinni…
Ryan sai sanottua ja katsoi minua  jo kasvot hieman sinertäen. Purskahdin paniikissa itkuun ja käänsin kasvoni lattiaa kohden silmät kiinni puristettuna. Rasmus hellitti otettaan Ryanista ja katsoi minua. Ryan irrotti Rasmuksen otteen itsestään ja nosti kädet hieman eteensä valmiina puolustautumaan. Rasmus asteli kuitenkin minun ja Alexin luo. Alex irrotti välittömästi otteensa. Lysähdin oman painoni varaan maahan ja  Alex asettui Rasmuksen ja minun väliin.
- Mitä jos kuuntelisit, mitä Ryanilla on sanottavaa? Täs on nyt yks vittumainen fakta joka tajusin joku aika sitten…
Rasmus selvästi kiinnostui Alexin puheista, koska jäi tuijottamaan miestä hiljaa, kuin odottaen jatkoa.
- Poliisit jahtasivat meitä ja meillä kävi tuuria, kun hekin suistuivat tieltä… Mutta voit olla varma, että partio etsii tätä taloa…
Alex jatkoi, jonka jälkeen taloon astui sisään myös Aki ja Atte. He olivat enemmänkin hölmistyneen näköisiä, eivätkä varmaan tienneet yhtään mistä puhuimme.
- Voit olla oikeassa, mutten silti hyväksy Ryanin toimia..
Rasmus murahti. Ryan astui askeleen lähemmäs.
- Soitin veljelleni, koska tiedän, että hän voi auttaa. Hän on ehkä ainoa joka voi löytää meille turvallisen paikan.
Veljen? Oliko Ryanilla vielä velikin. Luulin aina, että hän on ainoa lapsi.
- No mitä veljesi sitten sanoi?
Rasmus alkoi rauhoittua, kun tajusi, että vaihtoehdot alkoi oikeasti olla vähissä.
- Hän lupasi järjestää paikan. Hän on tosin itsekin piilopaikkaa vailla, joten joudumme ehkä tekemään hänen kanssaan yhteistyötä.
Rasmus katsoi mietteliäänä Ryania. Hetki oli pitkä, tukala ja kaikkialla vallitsi syvä hiljaisuus.
- Pystytkö pyytämään hänet tänne?
Rasmus kysyi lopulta.  Helpotuksen huokaukseni saattoi kuulla kyllä, sillä se tuli tunteella ja syvältä. Kun tilanne oli rauhoittunut, astelin Ryanin luo ja silitin hänen poskeaan kevyesti ja lopulta hän kaappasi minut syleilyynsä. Olin taas turvassa. Hetken.

Istuimme Ryanin kanssa keittiönpöydän ääressä ja joimme kahvia. Tuijotin häntä pitkiä aikoja, mutta aina kun hän vilkaisi minuun, käänsin katseeni muualle.
- Noh, mikä on?
Ryan kysyi pitkän harkinnan jälkeen ja nojasi käsillä pöytään.
- Mietin vain.. Millainen veljesi on ja mikset ole koskaan puhunut hänestä?
Ryan oli hetken hieman vaikean näköinen.
- Välille menivät, kun hän sai tietää isän kohtalosta. Hän ei vain koskaan tiennyt koko totuutta.
” - Sinulla on oikeus kuulla tästä arvesta, koska kohtasit Toninkin. Sain tämän omalta isältäni. Isäni oli tämän kaupungin kuuluisimpia välittäjiä, jonka takia olen ollut tässä mukana pienestä pitäen. Isäni veti kerran tietämättään normaalilääkityksensä sijaan amfetamiinia ja sai yliannostuksen. Hän piti minua uhkana, hallusinaationa ja hän hyökkäsi kimppuuni veitsen kanssa. Arvaat siitä kohtaan varmaan loput. Sen jälkeen… Isä hyökkäsi Tonin naisystävää kohden, ja osui kohtalokkaammin kuin minuun… Tein päätöksen alle sekuntiensadasosien ja ammuin isäni siihen paikkaan. Hänen omalla aseellaan. Toni ei paennut paikalta vaan auttoi minut hittoon sieltä. Menetin tajuni tapahtuneen jälkeen. Menetin paljon verta..”
Muistelin Ryanin kertomaa tapahtumasarjaa.
- Veljeni on katkera, mutta auttaa meitä varmaan siksi että on itsekin kusisessa tilanteessa. Hänen nimensä on Dean. Soitan hänelle pian ja yritän jotenkin ihmeen kaupalla neuvoa hänet tänne.
Olin pitkään hiljaa. Olin varma, että ei tämä nyt ihan virheettömästi tule päättymään jos heillä oli nyt jo välit todella kyseenalaiset. Luotin kuitenkin Ryanin tapaan hoitaa asiat.

Myöhemmin illalla Rasmus istui terassilla. Muita ei näkynyt lähellä kun astuin hänen vierelleen erilliselle tuolille. Yllätyksekseni Rasmus aloitti itse keskustelun:
- Meidän on pakko lähteä täältä. Alex on kyllä oikeassa ja sitä se Ryankin varmaan yritti sanoa.
Tuliko tuo oikeasti Rasmuksen suusta? Olin ällikällä lyöty.
- Kuule… Ettekö voisi… Jättää minua ja Ryania pois tästä… Emme kerro kenellekään missä olette, jos päästätte meidät.
Rasmus ei hetkeen sanonut mitään, ei edes vilkaissut minua, vaan nousi tuolistaan ja astui eteeni. Laski kätensä käsinojille ja tuijotti minua nyt n. 10 sentin päästä.
- En ikinä.
Se oli ainoa asia mitä mies sanoi, mutta hän ei lainkaan käynyt minuun käsiksi, jonka olisin voinut ensin olettaa. Rasmus tuijotti vielä hetken minua kuin sanoakseen jotain, mutta kai minun piti itse tajuta sanoa jotain.
- S-selvä…
Änkytin hänelle, jonka jälkeen hän irrotti otteensa tuolista ja harppoi sisälle. Oliko tässä loppuelämäni valmiina? Ikuisesti vapaus riistetty näiden hullujen seassa. Sain tosin olla varmasti onnellinen edes siitä että Ryan oli kanssani. Ikävöin tosin Romeon seuraa. Luotin siihen mieheen kuin kallioon. Hän oli minulle kuin oma veli, eikä ole koskaan kääntänyt takkiaan minulle. Torkahdin kaiken mietiskelyn ohella tuoliin ja heräsin ensi kerran vasta parin tunnin päästä, kun oli jo yö. Näin herätessäni ensimmäisenä Ryanin, joka oli istunut tuoliin, jossa Rasmus aikaisemmin oli.
- Mitä ihmettä, täälhä on jo pimeetä, kauan mä nukuin?
Ryan kohautti hymyillen harteitaan.
- Dean tulee tänne huomisaamuna. Ja samalla kertaa todennäköisesti lähdemme täältä.
Lähdemme mihin? Mietin hiljaa mielessäni, mutta koska tiesin etten voi asiaan vaikuttaa oli vain kuljettava virran mukana. Ryan nyökkäsi minulle taloa kohti ja nousi tuolista ylös. Minäkin nousin ja astelimme sisälle. Menimme huoneeseemme ja kävimme viimein nukkumaan. Takana oli pitkä ja raskas päivä. Edessä vielä raskaampi.