Siirtyminen

- Ja mä haluan ninjan mukaan. Korjaan sen ku päästään perille.
Alex liittyi keskusteluun ja nojasi oven karmiin.
- Eiks ketään oikeesti kiinnosta mun mielipide asiasta? Alkaa pikkuhiljaa risomaan  tää ainainen vatvominen edes takasin. Ja se että roikun väkisin mukana vaikka haluan pois.
Rasmus vilkaisi minua jälleen kulmien alta, muttei reagoinut vihamieliseen lauseeseeni ollenkaan.  Kyhjötin yhä maassa, minua ei juuri asia kiinnostanut. Istuisin siinä varmaan loppu päivän kun nämä muut pohtivat mitä tehdä seuraavaksi.
- Mulla on myös pyörä.
Dean jatkoi keskustelua. Pitäisimme siis ainakin meteliä kun lähdemme. Oliko se hyvä? Ehkä. Joku saattaisi löytää meidät.
- Lisäks mä löysin sinne syrjäsen reitin. Se kulkee ton rytelikön läpi. Siellä on vanha tie jota ei oo pidetty kunnossa, mut oon varma et mondeollakin pääsee sieltä. Ja meitä tuskin huomataan. Alue on täysin hylätty.
Ryanin veli jatkoi. Ryan ei vieläkään kiinnittänyt mitään huomiota veljeensä. Katseli vain muualle ja vaikutti apealta. En uskaltanut ottaa nyt häneenkään kontaktia. Koko porukka oli koossa ja se hirvitti minua.
- Meidän on lähdettävä tänään. Heti kun mahdollista. Pakatkaa kaikki tarpeellinen mukaanne.
Rasmus jatkoi ja poistui talon sisälle. Muutkin alkoivat hajaantua ja kerätä tavaroitaan. Ryan istui portailla pää painuksissa.
- Ryan? Miksi et siedä veljeäsi?
Ryan vilkaisi minuun hieman hämmentyneesti, mutta käänsi katseensa nopeasti taas pois.
- Se on pitkä juttu. En haluaisi puhua siitä nyt.
Hyväksyin miehen tahdon ja laskin käteni hänen olkapäälleen ja istuin hänen viereensä portaalle. Nojasin päälläni mieheen. Ryan antoi suukon hiuksieni sekaan ja otti toisesta kädestäni kiinni. En selviäisi tästä hullunmyllystä ilman Ryania.

Noin tuntia myöhemmin kävelin ympäri taloa ja etsin omia vähäisiä tavaroitani ja pakkasin ne laukkuun. Satuin kulkemaan keittokomeron ohi, jossa Rasmus piti outoa huonettaan. Vilkaisin sinne ja siellähän mies oli. Rasmus napsi kuvia seiniltä ja nakkasi muutaman päiväkirjan reppuun.
- Älä ota noita mukaan. Oikeesti...
Sanoin varovasti ovelta. Rasmus säpsähti selvästi paikalle tuloani. Mies lopetti hetkeksi ja tuijotti vain minua.
- Niin kauan. Niin monta kuukautta... En todellakaan jätä niitä tänne. Tärkein omaisuuteni, on sinun elämäni seuraaminen.
Rasmus siis todella oli mielipuoli. Huokasin ovella epätoivoisena ja pyöritin päätäni. Käännyin lähteäkseni, kun Rasmus tarrasi hupparini niskapuolelta kiinni ja kiskaisi takaisin ja sulki oven. Mies painoi minut seinää vasten voimalla. Rasmuksen oikea käsi oli siirtynyt pitämään hiuksistani kiinni ja vasen piti hupparin liepeistä kiinni. Rasmuksen ote oli vahva ja määrätietoinen. Tuijotin miestä peloissani, mutten näyttänyt sitä. Odotin vain. Rasmus painautui minuun kiinni ja suuteli, väkisin. Yritin irttottautua hänen otteestaan ja saada tilaisuuden paeta, mutta ei. Rasmus piti kiinni. Toistusiko pelkoni taas?
- Rasmus.. Lopeta.. Hyvissä ajoin!
Sain sanottua hänen suudellessaan väksiin minua. Kuulin kolauksen ovelta. Samassa Rasmus irrottautui kuin salama minusta.
- Ja nyt ulos täältä.
Mies sanoi ja leukani varmaan oikeasti putosi lattialle asti. Rasmus toimi salamannopeasti. Alex oli ilmestynyt ovelle, eikä selvästikään ollut kerennyt näkemään mitään.
- Sä et..
- Ja nyt, turpa kiinni ja ulos täältä.
Rasmus keskeytti minut tyynesti ja vihaisesti. Käännyin nopeasti ympäri ja lähdin pois vilkaisemattakaan Alexia päin. Marssin suoraan aittaan ja kiskaisin oven vihaisesti kiinni perässäni. Istuin sängyn reunalle ja nojain käsilläni patjaan. Peiton alla oli jotain kovaa. Siirsin peittoa ja näin aseen. Se oli varmasti se sama desert eagle jolla olin aiemmin ampunut. En tosin muistanut, milloin olin sen tuonut aittaan vai oliko joku muu siirtänyt sitä. Aseen sisällä oli 2 luotia. Laitoin aseen housujeni vyötärölle ja kiskaisin hupparin helman sen yli. Menin takaisin ulos.

Ilma oli yllättävän hyvä. Pouta, vaikka vähän viileä. Sillä hetkellä tein elämäni kohtalokkaimpia virheitä. Niitä siirtoja, jota muuttavat koko elämän. Kaikki olivat pakkaamassa tavaroitaan, eikä kenelläkään ollut aikaa vahtia minua. Katsoin jyrkännettä, jota olin kiivennyt jo tuhat kertaa. Kiipeäisinkö sen viimeisen kerran, viimein vapauteen. Minulla oli kaksi luotia turvanani. Nyt tai ei koskaan...