Kohtalo

Pinkaisin juoksuun ja tähtäimessäni oli vain päästä talolta pois. Hiljaa mielessäni toistin lausetta: anteeksi Ryan. Pääsin jyrkänteen ylös asti ja ketään ei näkynyt pihalla. Otin jalat jälleen alleni ja juoksin minkä jaloistani pääsin. Annoin ilmavirran hyväillä kasvojani. En kuullut mitään huutoja, joten kukaan tuskin oli edes tajunnut lähtöäni. En kuitenkaan löytänyt mitään tietä, vaan harhailin pitkin metsää varmaan edes takaisin.

Pari tuntia myöhemmin talon luona Rasmus käveli hermostuneesti ympäri pihaa.
- Atte, Ryan, Dean, Aki, Alex? Ootteko nähny Susania?!
Kukaan ei vastannut mitään. Ryan ei edes vilkaissut Rasmusta.
- Tiedätkö tästä jotain?
Rasmus tenttasi Ryanilta, joka oli yhä vaiti. Rasmus alkoi hermostua tilanteesta ja antoi Ryanille viimeisen mahdollisuuden vastata ennen voimakeinoja. Kun mitään ei kuulunut. Rasmus nyökkäsi Alexille, joka salamannopeasti siirtyi Ryanin eteen ja kiskaisi tätä olan takaa turpaan.
- PUHU!
Rasmus huusi, eikä itse vaivautunut tekemään ns. likaista työtä. Ryan ei sanonut sanaakaan, vaikka tämän huuli vuosi verta ja puolta naamaa jomotti.
- Helvetti! Atte, Alex... Nyt vauhtia. Mennään hakemaan se narttu takasin...
Rasmus oli aivan raivon partaalla. Miehet lähtivät matkaan. Ihme kyllä Rasmus luotti vielä Akiin, että tämä pitää huolen Deanin ja Ryanin talossa pysymisestä.

Aamu valkeni. Olin istahtanut olevinaan hetkeksi kallionkoloon huilaamaan ja olinkin nukahtanut koko yöksi. Nousin ylös ja katselin varuillani ympärille. Ketään ei näkynyt missään. Otin muutaman askeleen sammaleen päällä ja pinkaisin taas juoksuun. Verensokerini oli heikoilla. En ollut syönyt mitään. Kuulin pusikosta rasahduksen ja piilouduin heti toisen pusikon alle ryömien.
- Rasmus, me ollaa etitty koko yö. Susan voi olla jo kaupungissa, mein pitäs varmaa jo lähteä takas etkeretään edes pakoon virkavaltaa.
Atte ehdotti. Rasmus tuhahti vihaisesti ja tarpoi mättäiden päällä eteen päin.
- Kato. Tos on painunutta sammalta. Seuraa noita jälkiä. Ne voi hyvin olla Susanin.
Rasmus sanoi ja osoitti jälkiä maassa. Tajusin, että olin jo viittä vaille kiinni jäämistä. He olivat todella lähellä. Voisin vain odottaa, että he tajuaisivat jäljet puskikon vieressä, tai voisin yrittää päästä pakoon. Kun porukka oli hieman kauempana minusta, siirryin ryömien puskan alla toiselle puolelle ja yritin toimia mahdollisimman hiljaa. Pääsin lopulta toiselle puolelle. Nousin varovasti ylös ja lähdin juoksuun. Ennen kuin olin kerennyt muutamaa kymmentä metriä pidemmälle. Törmäsin vauhdilla Rasmukseen.
- Kato, siinähän sinä. Ollaan etitty sua koko yö ja voit olla varma, että tästä et selviä pelkällä pään taputtelulla.
Kaivoin samassa aseen vyötäröltäni ja selällään maatessani tähtäsin Rasmusta suoraan päähän. Jostain syystä mies ei vieläkään hätääntynyt. Pian oikealta ja vasemmalta puolelta pimennosta astui valoon Alex ja Atte. Sen verran, että kerkesin molempia vilkaista, oli jo Rasmus kaivanut aseen vyöltään ja tähtäsi nyt minua. Osoitimme molemmat toisiamme aseilla vihan polte sisällämme. Alex oli jähmettynyt paikoilleen, kuin odottaakseen Rasmuksen käskyä. Atte otti askeleen kohti minua.
- Pysy siinä!
Huusin Atelle, vaikka katseeni oli kokoana Rasmuksessa. Atte ei välittänyt huudostani, vaan otti askeleen vielä eteenpäin. Käännyin miestä kohti ja ammuin. Sillä samaisella hetkellä, kun tajusin miten tarkkaan olin osunut keskelle Aten reittä, menin pieneen paniikkiin viitä veren määrästä joka miehestä purkautui.
- Ei..
Sanoin hiljaa mielessäni. Millä todennäköisyydellä olisin osunut valtimoon epätarkalla laukauksella. Laskin aseen kädestäni sammaleelle ja ryömin vauhdilla Aten luo. Rasmus tähtäsi edelleen minua aseella. Atte oli kaatunut maahan ja hänen tajunnantasonsa selvästi heikkeni kokoajan.
- Atte jumalauta pysy hereillä!
Yritin painaa haavaa, mutta turhaan. Veri pulppusi sormieni välistä voimakkaina tirskauksina.
- Pois sen miehen luota.
Rasmus käski ja vasta nyt latasi aseensa. En ottanut kuuleville korville Rasmuksen sanoja. Yritin vain epätoivoisesti painaa haavaa tiukemmin ja tiukemmin. Atte katsoi hetken minua yrittäen nostaa hieman päätään. Lopulta hän luovutti ja pää retkahti sammaleelle Aten vaipuessa ikuiseen uneen. Yritin vieläkin huutaa Aten nimeä. Rasmus sai lopulta tarpeekseen. Kuulin aseen laukeavan ja sillä samaisella sekunnilla tunsin polttavan, lävistävän tunteen käsivarressani hieman kyynärtaipeen alapuolella. Yritin huutaa vaikkei ääntä enää lähtenyt. Alex oli saapunut luokseni ja kaatoi minut väkivalloin Aten viereen sammaleelle. Mies istui hajareisin lantioni päällä ja tukki suuni tiiviisti kädellään. Itkin. Aivan valtoimenaan kyyneleet virtasivat poskillani kun yritin pysyä tajuissani. Viimeinen muistikuvani on Aten kalpeat kasvot vierelläni. Menetin kai lopulta itsekin tajuntani.

Availin varovasti silmiäni. Kaikki näytti kovin samealta ja äänet tuntuivat tuskaisen kovilta. Minä liikuin, tai joku liikutti minua. Katseeni osui Alexin kasvoihin, joka kantoi minua rinnettä alas. Taas se sama saatanan rinne.
- A-alex..
Sanoin, vaikken tiennyt edes mitä asiaa minulla oli. Mies ei katsonut minuun päin vaan jatkoi kävelyä.
- Mitä helvettiä on oikei tapahtunu!?
Se oli varmasti Aki. En jaksanut kääntää päätäni, mutta ääni oli tuttu.
- Susan leikki sankaria ja päästi Aten hengiltä.
Rasmus tokaisi kylmän rauhallisesti ja tarpoi taloon sisälle ohittaen Akin vauhdilla. Dean ja Ryan vilkaisivat toisiaan ja juoksivat lopulta Alexin ja minun luo. Alex laski minut maahan ja vilkaisi Akia.
- Hae sidetarpeet. Ja puhdistusainetta.
Aki totteli heti ja lähti etsimään tarvikkeita. Pysyin hädin tuskin tajuissani. Kättäni koski aivan vietävästi, mutta tajunnantasoni oli aivan rajamailla. En jaksanut enää välittää kivustakaan. Nostin tervettä, mutta veristä kättäni Ryania kohti. Mies tarttui heti käteeni. Hänen kätensä tuntui niin lämpimiltä omaani vasten. Rasmus tuli takaisin ulos. Hän oli hakenut puhdistusaineen ja samalla Aki toi sidetarpeita.
- Pitele kiinni.
Alex totteli heti Rasmuksen käskyä ja nojasi hieman päälleni ja piti käteni paikallaan. Rasmus alkoi puhdistaa molempia haavoja. Luoti oli lävistänyt käteni, ihme kyllä vaurioittamatta luuta. Molemmin puolin oli siis vain siistit luodin reiät. Tämä oli jo toinen kerta kun saan luodista. Aki ei pystynyt katsomaan edes minuun päin putsauksen ajan. Kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta, mutten inahtanutkaan, enkä jaksanut tehdä vastarintaa Alexin maatessa puoliksi rintakehäni päällä.
- Se on aivan kalpea. Se kuolee...
Dean sanoi hiljaa vierestä. Vastaukseksi mies sai vihaisen katseen Rasmukselta.
- Luuletko, että se nyt luovuttaa? Se selviää kyllä, tiesin tasan mihin ammun.
Sen lauseen jälkeen Ryanin sisällä kiehahti. Rasmus ei lainkaan peitellyt tekoaan, vaan kertoi suoraan että oli itse ampunut minua. Ryan ei kuitenkaan aloittanut sotaa, vaan piteli kiinni kädestäni. Ryanilla oli aivan uskomaton itsehillintä. Se purkautuisi vielä jonakin päivänä. Kesken käteni puhdistamisen, menetin uudelleen tajuntani, enkä herännyt enää sinä päivänä.

Äänet olivat tuttuja. Haju outo. Pidin silmiäni kiinni, vaikka tunsin olevain hereillä. Odotin pitkän aikaa, liikkuisiko kukaan lähettyvilläni, mutta kun en havainnut liikettä, avasin silmäni. Näin ensimmäisenä Rasmuksen ja Alexin sängyn vierellä. Kumpikaan ei sanonut mitään, Rasmus ei edes katsonut minuun päin.
- Kauanko olen nukkunut?
- Kolme päivää.
Alex vastasi kysymykseeni. Olin todellä hämmentynyt. Muistin vihlovasta kivusta mitä oli tapahtunut. Vilkaisin kättäni, jossa oli puhdas side ympärillä.
- Missä olen? Onko Atte...?
En pystynyt edes sanomaan lausetta loppuun asti. Alex nyökkäsi.
- Atte on kuollut. Olemme Deanin löytämässä hylätyssä talossa.
Alex jatkoi, jonka jälkeen lopulta Rasmus kääntyi katsomaan minua. Nousin istumaan. Käsissäni oli yhä kuivunutta verta. Kyyneleet tulvivat silmiini. Olinko todella tappanut ihmisen? Minä? Minua heikotti, mutta nousin silti ylös. Kävelin lipaston luo, joka lojui huoneen nurkassa. Siihen oli liitetty myös peili. Nojasin käsilläni lipastoon ja tuijotin kuvajaistani peilistä. Laskin katseeni lipastoon ja annoin kyynelten valua. Hätkähdin, kun Rasmus tarttui minua olkkapäistä. Katsoin häntä peilin kautta tyyni ilme kasvoillani.
- Sinä olet nyt yksi meistä. Rikoslain tällä puolella.
Rasmus hymyili, jopa ehkä naurahti. Mies ei selvästikään välittänyt, vaikka hänen yksi alaisistaan menetti henkensä. En uskaltanut sanoa Rasmukselle mitään takaisin. Laskin hetkeksi katseeni, nielin kyyneleeni ja katsoin taas Rasmusta. Minun ei tarvinnut kysyä kysymystäni kun Rasmus jo vastasi:
- Ryan, Dean ja Aki on alakerrassa.
Nyökkäsin todella vaisusti ja kävelin pois Rasmuksen otteesta. Menin ovelle, vilkaisinv ielä olkani yli Alexia ja Rasmusta ja poistuin alakertaa kohden. Minua heikotti ja päätäni särki. Astuin muutaman askeleen puisessa portaikossa, kun minun piti jo levätä. Kuulin parin askeleen alakerrasta ja näinkin pian portaikon alapäässä Ryanin. Hänen kasvoiltaan paistoi pieni hymy. Se oli oikeasti harvinaista. Astelin varovasti portaat alas ja Ryan ottikin minut lopulta avosylin vastaan.
- Luulin, ettet enää herää koskaan. Minua ei päästetty luoksesi.
Ne harvat sanat olivat aitoa välittämistä. Halasin Ryania ja oli aivan ihanaa tuntea hänen läsnäolonsa, haistaa hänen tuoksunsa ja suukottaa miestä.
- Ryan... En halunnut... En halunnut tappaa Attea. Osuin...
- Valtimoon, vaikka et varsinaisesti siihen tähdännyt. Rasmus väittää muuta, mutta uskon Alexin sanaa. En voi käskeä sinua unohtamaan asiaa, mutta yritä elää sen kanssa. Mennyttä ei saa tekemättömäksi.
Kyyneleet tulvivat taas silmiini. Annoin niiden tulla kun halasin Ryania ja itkin miehen sylissä.

Istuin Ryanin kanssa sohvalla. Olin käpertynyt tiukasti kiinni häneen ja tuijotimme molemmat vain ulos ikkunasta. Tapahtumat pyörivät mielessäni. Ampumavälikohtaus puolin ja toisin... Pienet pätkät muistoja tapahtumien välistä. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti ja sekavasti. Olimme jo uudessa piilopaikassa, enkä ollut vaivautunut katsomaan taloa tarkemmin. Olin edelleen varmaan lievässä shokissa. Ainoa asia, johon kiinnitin huomiota, oli taustalla hiljaa pauhaava radioa.
"Ja sitten uutisiin. Pari päivää sitten metsästä löydettiin ruumis. Miestä oli ammuttu jalkaan, jonka seurauksena valtimo oli katkennut ja aiheuttanut suuren veren hukan. Mies on tunnistettu Atte Hirvisaareksi. Toistaiseksi tekijöistä ei ole havaintoja. Atella oli kuitenkin rikostausta, jonka vuoksi on todennäköistä, että tapaukseen liittyy piirin jäseniä. Rasmus ja Alex ovat yhä etsintäkuulutettuja. Lisäksi aikaisemmin tässä kuussa oli ilmoitettu kadonneeksi Susan Rastas. On erittäin todennäköstä, että tapahtumat liittyvät toisiinsa. Kaikki näköhavainnot pyydetään ilmoittamaan suoraan poliisille numeroon..."
- Sillä lailla.
Rasmus oli ilmestynyt sohvan taakse. Vilkaisin häntä olkani yli mutten sanonut mitään.
- Voi kuule olla, että aiheutit meille isompia ongelmia kuin oli tarkoitus.
Mies jatkoi ja tuijotti yhä minua. Tunsin hänen katseensa porautuvan takaraivooni.
- Jos meidät löydetään, voit olla varma että istut kanssani samassa sellissä sen jälkeen. Ja Alex... Haha. Alex saa tehdä mitä ikinä vain sinulle haluaa. Sinulla on ikuisesti pallo jalassasi. Etenkin minun kanssani.
Rasmus naurahti ja hiveli kädellään tukkaani. Ryan tiukensi minusta hieman otettaan, kun aloin hieman vapisemaan pelosta. Luulin jo aikaisemmin, että kaikki tapahtuneet olisivat riittäneet. Kaikki ne mielipuolet joihin olin törmännyt. Jehu, Aki, Sergei... Ja aina toisensa jälkeen vain saatoin rakastua uuteen mielipuoleen. Ryan oli toista maata, vaikka alkuun pääseminen oli vaikeinta. Rasmus oli kuitenkin ihminen, jota tavallaan pelkäsin, tavallaan vain vihasin. Joskus siedin ja joskus halusin vain tappaa. En koskaan ottanut miehestä mitään selkoa. Ainoa päämääräni olisi päästä pois. Päästä pois Rasmuksen otteesta.