Keskustelu

Olimme molemmat vaiti. Minä sekä Ryan. Kuitenkin olisin halunnut sanoa jotakin. Ei vain ollut mitään sanottavaa. Tapahtumat vain pyörivät uudestaan ja uudestaan mielessäni. Lopulta nousin sohvalta ylös, vilkaisin vielä Ryania ja lähdin ulko-ovea kohti. Vilkaisin oven viereisestä ikkunasta ulos. Aurinko paistoi. Kiinnitin hieman huomiota myös talon sisustaan. Ulko-oven oikealla puolella aukeni keittiö ja vasemmalla makuukammari. Suoraan ovelta päädyttiin isohkoon olohuoneeseen, jossa oli sohva, takka ja pari tuolia. Kaikki näyttivät hyvin vanhoilta, eikä talossa oltu siivottu aikoihin. Portaat lähtivät makuukammarin jälkeen ylös. Yläkerrassa oli 2 makuuhuonetta ja aula. Avasin oven ja hengitin heti raikasta ulkoilmaa keuhkoni täyteen. Astuin porrastasanteelle ja suljin oven perässäni. Piha oli pieni, mutta viihtyisä. Pihassa oli aitta, kuten edellisessäkin paikassa ja muutama marjapuska. Nekin rehottivat aivan miten sattuun, joten tuskin niitä oli siistitty moneen vuoteen. Astuin portaat alas ja kävelin yhden marjapuskan luo. Karviaisia. Otin varovasti marjan käteeni ja maistoin. Makeita ne ainakin olivat. Näin sivusilmällä Rasmuksen kävelevän pihan poikki aittaa kohden.
- Rasmus..
Sanoin varovasti, mutta sen verran kuuluvasti, että mie varmasti kuuli. Tarkoitan siis että kuuli, muttei ollut kuulevinaan. Mies katosi aitan sisälle ja kiskaisi oven perässään. Hipsin hänen peräänsä ja kuuntelin hetken oven luona, kuuluiko sieltä mitään.
- Rasmus, voinks mä tulla?
Kysyin varovasti. Ei vastausta. Avasin varovasti oven ja katsoin sisään. Rasmus istui tuolissa pienen pöydän äärellä, eikä vilkaissutkaan minuun päin. Pöydällä lojui Rasmuksen päiväkirjat ja osa valokuvista. Muistan ne ikuisesti edellisestä asutuksesta.
- Mä haluaisin puhua...
Jatkoin, vaikkei mies vieläkään ollut vastannut mitään.
- No niin vähän arvelinkin.
Sanoi hän lopulta ja samassa tajusin oven sulkeutuvan perässäni. Alex oli ollut oven takana ja lukitsi nyt oven. Aitan sisällä oli paljon tilaa, mutta siitä ei ollut minulle hyötyä kun pieni paniikki alkoi nousta sisälläni. Alexin katseessa oli jotain outoa. Jotain, mikä herätti minussa huolta ja hämmennystä. Aivan kuin hän ei olisi juuri nyt tässä maailmassa.

- Tai, puhutaan vaikka myöhemmin.
Sanoin ihan ystävällisesti ja sovittelevasti. Rasmus napsautti sormia, kun olin lähdössä takaisin ulos. Alex siirtyi oven eteen ja lukitsi oven, kiskaisi avaimen pois ja sujautti sen taskuunsa. Hän ei muuten reagoinut läsnäolooni.
- Tiedät kyllä, etten jaksa näitä edestakaisin vatvomisia. Istu alas.
Rasmus nyökkäsi tuolin suuntaan, joka kyhjötti keskellä aittaa, kuin kutsuen minua luokseen. Vilkaisin olkani yli Alexia. Ei vieläkään mitään. Rasmus avasi pienen pöydän ylimmän laatikoston ja otti esiin puukon. Varmasti metsästyspuukon. Hätkähdin jo pelkkää näkyä ja jähmetyin tyystin paikoilleni.
- Kestää vähän turhan kauan.
Mies sanoi ja löi puukon vauhdilla pöytään, johon se jäi pystyyn. Alex tuuppasi minua lopulta eteenpäin ja siirryin rauhallisesti tuoliin istumaan. Alex jäi seisomaan taakseni, muttei koskenutkaan minuun. Rasmus nosti tuolinsa eteeni. Lisäksi hän otti puukon irti pöydästä, istui takaisin tuoliin ja nojasi käsivarsilla polviinsa.
- Pistä se puukko pois tai mä en puhu sun kanssa mitään.
Sanoin hyvin vaisusti ja kuulostin hieman turhankin uhkaavalle.
- Kumman luulet määräävän täällä säännöt? Sinä, vai minä?
En sanonut mitään. Laskin katseeni lattiaan, jonka seurauksena samantien Alex tarttui minua tukasta ja kiskaisi pääni takaisin äskeiseen asentoon.
- Au! Sattuu!
Tiuskaisin Alexille vihaisesti.
- Noniin, alahan puhua. Kärsivällisyyteni on rajamailla.
Rasmus jatkoi ja pyöritteli taitavasti puukkoa käsissään.
- Haluan tunnustaa tekoni poliisille. Haluan kantaa vastuun tapahtumista.
Rasmus naurahti kovaan ääneen mietteelleni.
- Ei täällä kuule homma toimi noin. Fakta on nyt se, että sinä olet osa tätä paskavyyhtiä halusit tai et. Ja loppujen lopuksi päämääräsi olisi vain saada itsesti pois täältä. Kertoa samalla minun ja Alexin osuus ja passittaa meidät takaisin pöpilään. Kuule Susan, olen aina sinua askeleen edellä. Muista se.
- Niin kuin olit viimeksi kun pakenin...
Vittuilin Rasmukselle heti takaisin. Syynä vain se, että mies kielsi ehdotukseni. Rasmus läväytti minua avokämmenellä poskelle. Pääni kääntyi sen mukana. Purin hampaitani yhteen. Lyönti koski aivan jumalattoman kovin, mutta pidin pintani. Alexilla oli silti yhä ote tukastani.
- Eiköhän tämä ollut suoraan tässä. Alex, tee aivan mitä haluat.
Rasmus naurahti ja nosti kätensä ja otti Alexilta vastaan avaimen. Mies poistui aitasta ja kuulin, kun oven eteen laitettiin jotakin.

Alex irrotti otteensa tukastani. Hänen katse oli suorastaan lasittunut. Katsoin miestä pitkään kysyvästi. Lopulta hänen katseensa siirtyi minun silmiini ja samalla mies nosti minut tuolista ylös ja talutti suoraan käsivarsista kiinni pitäen seinää vasten.
- Alex sä et voi tehdä tätä mulle!
Alexin katse harhaili taas missä sattuun. Mies alkoi suudella kaulaani varmoin ottein, enkä mahtanut mitään hänelle. Alex oli vahva ja minua muutenkin pidempi. En pärjäisi hänelle millään. Suurin epäilyni oli, että Alex ei ollut syönyt lääkkeitään.
- Alex! LOPETA!
Otin seinästä hieman vauhtia ja potkaisin polvellani Alexia kulkusille. Samassa miehen ote irtosi minusta ja tämä putosi polvilleen lattialle.
- Ymmärrä nyt hemmeti soikoon et se olen minä! Lopeta tuo touhu!
Huusin minkä ääntäni sain. En tiedä osuiko potkuni oikeasti niin tarkalleen oikeen kohtaan, että Alex menetti tajuntansa, mutta siinä se mies makasi. Tajuttomana ja lyötynä.
- No voi vittu...
Sanahdin itsekseni ja polvituin Alexin vierelle. Tönäisin miestä muutaman kerran ja huusin nimeä. Jatkoin tätä pari minuuttia, kunnea Alex tuli taas tajuihinsa. Hänen katseensa oli taas tuttu ja ihme kyllä luotettava.
- No luojan kiitos!
Tuhahdin helpottuneesti. Alex katsoi minua hölmösti.
- Vittu että koskee kulkusiin. Voisiks kertoo mitä tässä tapahtuu?
- Etkö oikeesti muista?
Kysyin Alexin ihmetellessä asiaa.
- No en...
- Ehkä hyvä niin. Ootko syöny lääkkees?
Alex pyöräytti kevyesti päätään. Ja vilkuili ympärilleen.
- Rasmus ei anna niitä mulle. En tiedä miks. Miks me ollaan aitassa?
Aloin olla Rasmukselle äärimmäisen vihainen. Olin suorastaan pois tolaltani kun mietin mitä Rasmuksen päässä oikeasti taas liikkui. Jos Alex ei saisis lääkkeitään, se voisi olla vaaraksi myös Rasmukselle.