Kohtaaminen

Mietin hiljaa yksin huoneessani mitä kaikkea oli tapahtunut ja mitä vielä tulisi tapahtumaan. Osaisinko oikeasti olla niin kiero, että saisin Rasmuksen uskomaan, että kiinnostuisin hänestä oikeasti? Temppu vaatisi viimeisetkin voiman rippeeni, eikä yhtäkään epäonnistumista. Ajatus pelotti minua. Jos tämä oli oikeasti viimeinen keino, se annetakoon anteeksi. Suurin ahdistus oli siinä, että rakastin yhä Ryania. Mikään ei ollut muuttunut, paitsi se, että meidät erotettiin väkisin. Tein päätökseni. Juuri ennen Dimitrin tapaamista. Viimeisenä iltana. Minun oli toimittava Rasmuksen suhteen. Rohkaisin itseni ja lähdin alakertaan. Etsin Rasmusta pitkään, kunnes lopulta koputin hänen huoneensa oveen.
- Sisään.
Rasmus sanoi ja avasin oven. Astuin huoneeseen. Rasmus istui lattialla ja oli levittänyt joitakin papereita pitkin lattioita. Aivan kuin sanomalehteä.
- Mitä sä teet?
Rasmus vilkaisi olkansa yli minua ja näytti hieman hämmentyneeltä. Ehkä hän odotti jota kuta toista eikä osannut aavistaa minun tulevan.
- Etsin vanhoista lehdistä, löytyisikö Dimitristä jotain tietoa. Mutta aika turhaa tämä kyllä on.
- Mihin sä niitä tarttet? Eiks meil oo jo kaikki tieto mitä me siitä tarvitaan?
Rasmus vilkaisi minua uudestaan.
- No periaatteessa joo, mut mietin jos sillä olis joku heikko kohta.
En osannut oikein keskustella Rasmuksen kanssa.
- Ainiin. Kiitos vaatteista. Kiva saada välillä jotain uutta päälle.
Sanoin hieman teeskennellen. Olin vaatteista useampaa eri mieltä.
- Joko sovitit?
- En vielä. Käyn ensin suihkussa.
Sanoin ja poistuin paikalta. Tuntui niin oudolta... Edes yrittää keskustella asiallisesti Rasmuksen kanssa.

Menin suihkuun. Aivan kuten sanoinkin. Suihku oli talon perimmäisessä nurkassa yhdessä saunan kanssa. Saunaa ei oltu koskaan meidän aikanamme lämmitetty. Suihku kyllä kävi ahkeraa tahtia. Vesi tuli porakaivosta. Onneksi oven sai lukkoon. Annoin lämpimän veden virrata ja nautin siitä kovasti. Pesin pitkän tukkani huolella ja huuhtelin hyvin. Suihkunautinnon jälkeen sain vielä föönattua tukkani kuivaksi. Se oli niin tuuhea ja kiiltävä. Onneksi oma luonnollinen värinikin oli hieman punertaava. Juurikasvu ei näyttänyt niin pahalta. Olin ottanut muovikassit mukaani, joissa uudet vaatteet olivat. Lösin toisesta kassista myös uudet rintaliivit. En kyllä tiedä mistä Rasmus tiesi kokoni, enkä ehkä halunnutkaan tietää, mutta liivit sopivat minulle täydellisesti. Ne toivat hyvin rintani esille. Liivit olivat valkoiset, joten valkoinen toppi oli hyvä yhdistelmä. Toppi oli erittäin avoinainen, kai se oli tarkoituskin. En kyllä ymmärtänyt miksi piti pukeutua näin kun vastassa oleva mies oli sokea. Kiskaisin takin päälleni ja vedin lopulta alkkareiden päälle nahkahousut, joita pitkään vastustelin. Ne olivat tasan minun kokoani. Housut myötäilivät jalkojani ja perseeni näytti varmasti hyvin timmiltä. Kiskaisin vielä korkkarit jalkaani ja laitoin likapyykit toiseen muovikassiin ja tulin suihkusta ulos. Säpsähdin, kun oven avatessani Alex oli juuri kävelemässä oven ohi.
- Oho... Sä oot.. Jestas.
Alex ei saanut sanoja suustaan.
- Kiitos.
Sanoin mitään sen enempää kommentoimatta. Alexin ilme kertoi kaiken. Kävelin hänen ohitseen ja käväisin yläkerrassa heittämässä likapyykit koriin, joka huoneessani lojui. Osasin kävellä korkkareilla ilman mitään ongelmaa, vaikka en niitä yleensä pitänytkään. Tennarini laitoin kaapin pohjalle odottamaan. Kävelin takaisin alakertaan ja olin aikeissa etsiä Rasmusta, mutta Rasmus löysikin minut heti portaiden alapäästä. Hetki pysähtyi niille sijoilleen. Rasmus silmäili minua päästä varpaisiin. Olipa hieman ahdistava tilanne. Punastuin Rasmuksen tuijotuksesta.
- No nehän sattuu erittäin hyvin, etten sanois.
Rasmus sanoi ja katsoi tarkemmin kasvojani.
- Punastuit sä?
Pyöräytin päätäni, en halunnut myöntää sitä ja tämä oli oiva tilaisuus hieman taas kierrellä Rasmusta.
- Mäkin laitan puvun päälle ihan periaatteen vuoks. Dimitri ei näe, mut sen alaiset näkee. Missä kama on?
Mietin hetken mihin se laitettiin. Varmaan huoneeni lipastoon. Kipitin portaat ylös ja kurvasin huoneeseeni. Lipaston ylin laatikko, ja sieltähän ne löytyi. Rasmus oli seurannut minua huoneeseen. Katsoin häntä peilin kautta suoraan silmiin. Rasmus ujutti kätensä etupuolelleni ja puristi kevyesti rintojani. En hyökkinyt häntä vastaan, mutta näytin hieman epämukavan ilmeen.
- Muista... Huomenna on varmasti yksi elämäni haasteellisimmista päivistä. Me emme tiedä, mitä Dimitri haluaa. Muuta kuin kamaa.
- Pakkasin ne jo laukkuun.
Vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi. Kaikki oli valmiina, mutta miten tämä tulisi päättymään? Kukaan ei tiennyt sitä. Edessä olisi yksi yö. Toivoin todella että nukkuisin yön yli, jotta olisin iskussa aamulla.
- Mä lähen ulos. Tartten happea.
Sanoin Rasmukselle ja lähdin päättäväisesti hänen otteestaan ja lähdin ulos. Ihme kyllä Rasmus ei lähtenyt perääni.

En lähtenyt ulko-oven portaita pidemmälle. Istuin portaille ja katsoin taivaalle.
"Sergei... Auta mua huomenna... Kulje mun mukana..."
Mietin hiljaa mielessäni. Valutin kyyneleen poskelleni ja suljin silmäni. Lämmin tuuli puhalsi kasvoilleni. Se oli minulle kuin vastaus Sergeiltä. Minulla oli kova ikävä häntä. Aina kun joku mainitsi Sergein, mieleeni palasi aika, kun olimme juuri lähentyneet. Mitä meistä olisi tullut? En tiedä. Rakastin kuitenkin Ryania nyt. Mutten koskaan lakannut välittämästä Sergeistä. Menneitä oli silti turha murehtia. Jotkin asiat eivät muuttuneet koskaan. Tämä oli yksi niistä. Nousin portaille seisomaan ja lähdin päättäväisesti takaisin sisälle, kun olin saanut hieman ajatuksia kasaan ja raitista ilmaa.
- Rasmus?
Huutelin sisällä, kun en nähnyt miestä.
- No?
Kuulin vastauksen jostakin. En Rasmuksen omasta huoneesta. Hän oli olohuoneessa. Hipsin sinne ja jäin ovelle seisoskelemaan.
- Otanks mä aseen huomenna mukaan?
Rasmus kääntyi kokonaan minua päin ja oli hetken aivan hiljaa.
- Totta puhuen en tiedä mikä on järkevin vaihtoehto. Ehkä sinun kannattaa.
Hän sanoi lopulta ja astui askeleen lähemmäs minua.
- Emme voi tietää, mitä Dimitri aikoo. Emmekä voi toimia täysin holtittomasti ja arvaamattomasti. Hän tajuaa muuten meidän tietävän jotain, mikä ei meille oikeasti kuulu.
- Mut jos mä... Jos mä vaan päästän sen hengestään?
Äkkiä arvaamatta Rasmus tarttui minua molemmista käsivarsista.
- Et! Kai sä tajuat, et sillä on varmasti seuraajia. Koko sen klaanin koko kertoo siitä että sen työ ei jää kesken vaikka se pääsis hengestään. Sitä paitsi, sähän sanoit itse Atenkin kohtalosta että se oli vahinko, joka ei toistu?
Olihan Rasmus oikeassa, mutta jotenkin Dimitri kuulosti niin isolta ongelmalta, että voisi olla helpoin tie hävittää hänet.
- Mitä sä sit aiot jos se käykin päälle?
Kysyin täysin tyynesti. Rasmus hellitti otteensa.
- Mä en tiedä.
Rasmuksen äänensävystä paistoi epätoivo ja jopa pelko.

Ilta laskeutui yllemme. Nukkuminen ei tullut kysymykseenkään tämän jännityksen seasta. Yritin kuitenkin. Makasin sängyssä ja ajatus vain laukkasi edestakaisin seuraavassa päivässä. Romeo istui nojatuolissa ja oli kääntänyt sen kohti ikkunaa. Nousin sängylle istumaan.
- Romeo? Tuu nukkumaan.
Romeo pudisti päätään.
- En voi. Enkä voi päästää sinua huomenna lähtemään.
- Sä tiedät et mun on pakko mennä.
- Mä tekisin mitä vaan et voisin lähteä sinne sun puolestas...
Romeo nojasi käsivarsilla polviinsa ja laski katseensa lattiaan. Nousin sängystä ja kävelin hänen eteensä. Polvistuin lattialle ja otin Romeota kädestä kiinni.
- Mä tiedän, mut mun on pakko hoitaa tää Rasmuksen kanssa. Enkä päästäis sua vaaraan.
Romeo kiskaisi minut lattialta ylös syliinsä istumaan ja halasi.
- Mä lupaan tulla elossa takas.
Kuiskasin Romeon korvaan ja halasin tätä takaisin. Pääsimme lopulta nukkumaan asti, vaikka valvoimmekin lähes koko yön kääntynen kyljeltä toiselle.

Heräsin jo 7 aikaan  aamulla, samoin Romeo. Romeo oli yleensä aamu-uninen, joten tämä oli harvinaista. Tiesin kyllä syyn. En tiennyt, monelta olimme lähdössä Rasmuksen kanssa, mutta valmistauduin hyvin. Puin Rasmuksen ostamat vaatteet päälle ja laitoin korkkarit jalkaan. Vilkaisin itseäni peilistä. Näytin Susanilta, eli siltä miltä pitikin. Käteni tärisivät aivan kuin krpaulaisella. Otin aseen lipaston ylälaatikosta ja sujautin sen takkini alle vyötärölle. Samassa Rasmus koputti oveen.
- Susan?
- Joo!
Huusin takaisin ja juoksin ovelle.
- Dimitri soitti. Paras lähteä.
- Näin aikaisin?
- Ei ole oikein vaihtoehtoja. Se sano et heti kun pääsette.
Vilkaisin olkani yli Romeota.
- Rasmus, tuo Susan elossa takasin.
Rasmus nyökkäsi varman oloisesti.
- Onks sulla eagle?
Nostin takkin helmaa ylemmäs, ase oli mukana. Rasmus näytti päällään nyökäten lähtömerkin.
- Millä me muuten mennään sinne?
- Mennään ninjalla. Päästään nopeemmin karkuun jos näemme matkalla liikennettä. Mondeon vois mun puolesta romuttaa kokonaan.
Rasmus asteli heti ulospäästyään pyörän luo ja nousi sen selkään. Minä nousin heti perässä. Laitoimme kypärät päähän. Rasmus vilkaisi vielä minua sanomatta sanaakaan ja käynnisti pyörän. Lähdimme liikkeelle.

Varastohalli ei ollut ihan toivottoman pitkällä. Ajoimme pikkuteitä rauhallista tahtia. Kama oli laukussani mukana ja toivoin, että se kestäisi kyydissä. Laukussani ei ollut vetoketjua ollenkaan. Vain kangas läppä jonka pystyi laittamaan laukunsuun yli. Sydämeni takoi rinnuksissani varmaan ulos asti. Muistin reitin ja aloimme olla perillä. Rasmus hiljensi vauhtia huomattavasti alamäkeen. Pääsimme hallin aukiolle turvallisesti, jonka jälkeen Rasmus sammutti pyörän. Varastohalli oli edessämme. Laskeuduttuamme pyörän kyydistä, yritin ravistella hieman käsiäni ja kävellä paikoillaan, jotta vapina lakkaisi. Ei juuri auttanut. Rasmus laski kätensä olkapäälleni, jonka seurauksena jähmetyin paikoilleni.
- Ja nyt ihan rauhassa.
Rasmus sanoi ja lähti kohti varaston ovea. Minä seurasin häntä perässä. Koputimme oveen. Ei vastausta. Koputimme uudestaan ja kun mitään ei kuulunut, Rasmus kokeili oven kahvaa. Ovi oli auki. Astuimme varastohalliin, jossa Rasmus ei ollut aikaisemmin käynyt, mutta tiesi tarkan sijainnin. Viimeksi kanssani oli ollut Alex ja Atte. Astuimme sisään halliin ja vilkuilimme ympärillemme. Mikään ei ollut muuttunut. Kirkkaat valot syttyivät heti kun astuimme sisälle. Kävelin lähellä Rasmusta, mutten tehnyt elettäkään tarratakseni häntä kädestä. Kyllä, minua pelotti, mutten luottanut hirveästi Rasmukseen.

- Teillä on varmaan kama mukana?
Kuulin tutun äänen. Se oli Dimitri, mutta en nähnyt häntä missään. Ketään ei näkynyt missään.
- On.
Sanoin päättäväisesti, mutta hieman hiljaa. Lopulta Dimitri astui varjoista näkyviin. Hänen katseensa näytti sokeuden takia aivan lasittuneelta. Mies asteli lähemmäs meitä ja heilutti tasaista tahtia apukeppiään, ettei kompastuisi mihinkään. Kepin kärki osui lopulta Rasmuksen kenkään. Dimitrin ilme kääntyi hymyyn. Hänen hampaansa säihkyivät. Hän jopa naurahti.
- Tässä.
Ojensin pakettia Dimitrille. Mies otti sen vastaan ja antoi vastineeksi rahaa. Rasmus otti rahat vastaan. En edes osannut arviolta sanoa paljonko siinä oli.
- Oliks tää tässä?
Rasmus kysyi tyynellä äänellä. Dimitri pyöräytti päätään.
- Mitäs sanoisit, jos meistä tulis pidempi aikaisia liike kumppaneita. Jatkaisit vain Sergein hommia. Ihan perus kauraa, ei mitään ylinmääräistä.
Siinä kohtaa tartuin Rasmuksen hihasta kiinni. Rasmus ei vaikuttanut lainkaan epäröivältä. Dimitrin ehdotus kauhistutti minua.
- En oikein tiedä. Puhe oli vain saattaa tämä viimeinen keikka loppuun.
Rasmus vastasi. Astuin Rasmuksen vierelle ja tuijotin Dimitriä.
- Kai sinä tiedät, ettei minun tarjouksistani kieltäydytä?
Dimitri sanoi ja napsautti sormiaan. Samassa hallin katonrajaan alkoi ilmestyä miehiä enemmän ja vähemmän. Heistä osa laski aseen täyhtäyksen meitä kohden. Tuijotimme molemmat heitä, ja varomattomasti laskimme Dimitriä kohtaan olleen suojauksen. Katseeni oli yhä aseistetuissa miehissä, kun Dimitri käytti tilaisuuden hyväksi ja hyökkäsi kohti minua vetäessään veitsen vyöltään. Ennen kuin kerkesin katseeni laskea häneen asti, Rasmus oli jo hyökännyt väliin ja otti iskun vastaan.

Viimeinen ilta

Heräsin aamulla. Olin yksin. En nähnyt mitään unia ja olin siihen varsin tyytyväinen. Silti suurin painajainen olisi vasta edessä. Emme olleet sopineet lainkaan kellon aikaa milloin tapaame Dimitrin. Olisi kai parasta hoitaa painajainen pois tieltä heti aamusta. Käteni tärisivät. Ilmeisesti ihan silkasta jännityksestä. Hoipertelin hieman unen pöpperössä alakertaan. Ketään ei näkynyt missään. Vilkaisin kaikki huoneet läpi ja kohautin lopulta hartioitani. Astelin keittiöön istuin pöydän ääreen. Ihmettelin vain missä ihmeessä kaikki olivat. Pihallakaan ei näkynyt ketään. Aika uhkarohkeaa etten sanoisi. Minähän voisin hyvin lähteä täältä livohkaan. Tosin, tiesin mitä Romolle ja Ryanille sitä vastoin kävisi... Nyt oli minun hetkeni! Tutkia taloa kauttaaltaan. Varmistin vielä kaikki huoneet läpi, ennen kuin aloin nuuskimaan. Menin tietysti ensimmäiseki Rasmuksen huoneeseen. Se oli ala kerrassa portaiden takana. Huone oli aika pieni, mutta eipä täällä mikään huoneista ollut kovin isoja. Huoneessa oli pari kaappia ja pöytä, jonka päällä oli jokin kirja. Vilkaisin ensin kaappeihin. En yllättynyt, että Rasmus säilytti siellä muutaman pinon kuvia minusta ja jotain muutakin materiaalia. Samaa siis kuin viimeisin löytöni. Kävelin pöydän luo suljettuani ensin kaapin huolella. Kannessa ei lukenut mitään. Se oli kauttaaltaan musta ja ehkä hieman pölyinen. Eli siihen ei ole hetkeen koskettu. Avasin kannen. Ensin näin vain hirmuisen määrän lukuja ja Rasmuksen omat tiedot. Selasin sivuja eteen päin ja luin. Järkytyin. Kirja alkoi ihan suoraan ajasta, jolloin Rasmus oli tavannut minut. Eli kyseessä oli mitä ilmeisimmin päiväkirja. Harpoin tekstiä eteen päin, enkä lukenut jokaista sivua. Joillakin sivuilla oli minusta muutama kuva siellä sun täällä. Ja tekstejä siitä miten Rasmus saisi minut ja Ryanin eroamaan. Rasmus oli todella sairas. Kirjassa luki kaikki fantasiat, jotka oli hyvä pitää poissa päivän valolta. Käteni tärisivät, kun luin tekstiä miten Rasmus haluaisi rakentaa kodin kanssani. Selasin kirjaa hieman taakse päin. Osuin kohtaan, joka oli kirjoitettu vankimielisairaalassa:

"Alex on turhautunut ja suunnitellut pakoa toivottoman kauan. Oma päämääräni on yksinkertainen, enkä aio koskaan luovuttaa. Kun viimein pääsen täältä vapauteen, hoitelen esteet tieltäni ja tavoitan Susanin. Se nainen tuhosi paljon, ja näytti samalla katkeran, häikäilemättömän ja periksiantamattoman kuvansa. Minä pidin siitä. Vien Susanin pois rakkaidensa luota ja vaikka riistän hänen vapautensa uudelleen jos se on viimeinen vaihtoehto. Jos jään kiinni, kuolen ennemmin kuin palaan tänne, mutta niin käy myös Susanille. "

Suljin kirjan kannen ja laskin sen takaisin pöydälle. Aivan samaan kohtaan, kuin missä se oli ollutkin.
- No löytykö jotain mielenkiintoista?
Olin saada sydänkohtauksen kun kuulin Rasmuksen äänen.
- E-ei.. Tulin vaan hakee.. Tota..
- Voit lopettaa tuon jankkaamisen. Olen seurannut sinua tässä jo tovin.
Rasmus keskeytti. Eli hätävalheet olivat turhia.
- Mistä sä siihen ilmestyit?
Kysyin kuitenkin äkisti ja yritn rauhoittaa tilanteen ennen kuin tulisi mitään katastrofia.
- Ulkonta. Käytiin hakemassa vähän lisää bensaa siit lähes tyhjillää olevalta huotsikalta tos muutaman kymmenen kilsan päästä. Ja mitähän ihmettä sinä teet täällä?
En ihan suoraan sanoen osannut enkä uskaltanut vasta Rasmukselle mitään. Otin muutaman askeleen kohti Rasmusta. Hän jäi odottamaan. Mies kuitenkin nojasi oven karmiin eikä tukkinut koko tietä. Laskin katseeni maahan ja ajattelin kipittää hänestä ohi ja poistua painostavasta tilanteesta. Olin oven kohdalla, juuri ylittämässä kynnyksen, kun Rasmus laittoi kätensä eteeni esteeksi ja työnsi takaisin huoneeseen. Rasmus oli minua voimakkaampi, vaikka hän näytti päälle päin hyvin sopusuhtaiselle, oli hänellä silti voimaa. Rasmus kiskaisi oven perässään kiinni ja astui kokonaan huoneen puolelle. Oven sai sisäpuolelta lukkoon, joten Rasmus käytti tilaisuuden hyväksi ja lukitsi sen. Peräännyin automaattisesti muutaman askelee. Rasmus otti hitaita, mutta varmoja askelia minua kohti. Samaa tahtia minä peräännyin hiljalleen, enkä vilkaissutkaan taakseni. Osuin lopulta sänkyyn, joka oli pöydän lähettyvillä seinän vieressä. Rasmus otti viimeiset askeleet ja seisoi tyynesti edessäni. Hän tönäisi minua istumaan sängylle. Horjahdin ja olin kaatua sängylle, mutta otin käsilläni vastaan. Rasmus vain tuijotti minua tyyni ilme kasvoillaan pitkän aikaa. Lopulta hän laittoi kätensä rintakehälleni ja painoi minua kohti sänkyä. Taistelin hetken vastaan, mutta turhaan. En pärjännyt Rasmukselle, joten laskeuduin makaamaan sängylle. Rasmus nousi perässäni sängylle ja laskeutui varovasti lantioni päälle jalat molemmin puolin minua. Automaattisesti vein molemmat käteni Rasmuksen rintakehälle, kuin kielloksi, ettei ollut asiaa yhtään lähemmäs. Rasmus tarrasi ranteistani kiinni ja laski ne vasten sänkyä. Mies piti otteensa tiukasti ja tuijotti vihreitä silmiäni pitkän aikaa sanomatta mitään. Hänen ilmeensäkään ei värähtänyt.
- Rasmus sä et...
Rasmus tukki suuni kädellään. Toinen käteni oli nyt vapaa, mutten uskaltanut pistää vastaan. En kuitenkaan näyttänyt suuremmin pelkoani.
- Se vie ehkä aikaa, mutta jonakin päivänä sinä ajattelet kuten minäkin.
Rasmus nosti kätensä suultani.
- En ikinä.
Sanoin päättäväisesti ja tuijotin Rasmusta takaisin. Yleensä Rasmus suuttuu heti, kun väitän hänelle vastaan, mutta ei nyt. Hän ehkä vain hieman kiristi otettaan, muttei niin paljon, että se olisi sattunut.

Joku koputti huoneen oveen.
- Rasmus? Oot sä nähny Susania?
Se oli Alex. Vilkaisin ovelle päin ja sitten taas Rasmusta. Rasmus laski otteensa ja meni ovelle. Heti oven avauduttua, Alex näki minut ja katsoi sitten kysyvästi Rasmusta.
- Tota, jos mä tuun myöhemmin uudestaan.
- Eiku kerro vaan.
Rasmus jatkoi ja Alex vilkaisi vielä kerran minua ennen kuin alkoi puhua Rasmukselle.
- Ninjalla on nyt tankki täynnä ja mondeossakin on puol tankkia. Pärjätään niillä kyl aika pitkään.
Rasmus nyökkäsi Alexille ja vilkaisi olkansa yli minua, jonka jälkeen astui huoneesta ulos ja lähti johonkin. Nousin viimein sängylle istumaan ja pidin hetken ranteestani hellästi kiinni ja hieroin sitä. Alex astui peremmälle huoneeseen, muttei sanonut mitään.
- Luin Rasmuksen päiväkirjaa.
Sanoin hiljaa ja katsoin lattiaa.
- Ei varmaan kevyttä luettavaa. Hän kirjoitti paljon jo vankilassa. Ja puhui silloinkin sinusta. En uskonut puoliakaan siitä mitä hän kertoi, mutta kun näin sinut ensi kerran, en enää epäillyt lainkaan.
Nostin katseeni Alexiin. En tiennyt oikeastaan mistä hän puhui, mutta Rasmus oli tiennyt selvästi paljon. Asioita joita minäkään en ehkä muistanut.
- Ja kuten varmasti tiedät, hän ei koskaan luovuta.
Se lause oli minulle tuttu. Nyökkäsin Alexille.
- Mutta mistä kaikki lähti? Ja miksi juuri minä?
Kysyin Alexilta. Hän näytti hetken poissaolevalta.
- Ootko ottanu sun lääkkeet?
Kysyin tottakai heti.
- No ei tässä siitä ole kyse. Sori.. Siis.. En oikein tiedä arvostaako Rasmus jos kerron sinulle.
Alex hätkähti omaa reaktiotaan ja pahoitteli heti perään.
- Mut mun ois hyvä tietää, eikö niin?
Alexin ilme vakavoitui täysin.
- Hyvä on...

- Jouduimme oikeastaan aivan sattumalta samaan selliin vankimielisairaalassa. Olin skitsofrenian oireiden takia tehnyt paljon pahaa. Ja vaikka lääkitys saatiin kuntoon, olin jos sotkeutunut niin isoihin kuvioihin, etten pääsisi elävänä sieltä koskaan jos jättäisin kaiken kesken. Juttelimme niitä näitä. Kerroimme mitä meille tapahtui. Rasmus puhui sinusta heti alkuun jotenkin erikoiseen sävyyn. Samaan aikaan hän oli vihainen. Hän kertoi siitä miten oli ampunut Sergein, joka sinua oli puolustanut. Hän oli ylpeä teostaan. Sergein kuolema erotti teidät automaattisesti. Käsitin, että sinä ja Sergei olitte lähentyneet huomattavasti. Rasmus halusi kaikki sinusta kiinnostuneet kauas ja eroon sinusta, jotta saisi sinut itselleen. Toisaalta taas hän antoi esimerkiksi Romeon tulla tänne, jotta sinä lämpenisit siitä Rasmukselle. Kaikki pienikin hyvä häneltä sinua kohtaan, on askel lähemmäs sinua. Hän paljoo itsepäisyyttäsi ja tulista luonnettasi, vaikka hän hyökkäilisi sitä vastaan. Hän piirsi kuviasi vankilassa ja pyysi minulle silloin tuntemattomalta taholta kuvia ja tietoja sinusta kiven sisälläkin. Tämä ei ehkä tule päättymään hyvin, vaikka kuinka niin toivoisin.
Alex kertoi vankila-ajasta. En oikeastaan ollut yllättynyt, mutta hieman järkyttynyt kyllä.
- Sä laadit kuitenkin pakosuunnitelman? Miten pääsitte sieltä?
Tuo kysymys oli piinannut minua pitkään ja nyt kun oli mahdollisuus ottaa siitä selvää, tartuin tilaisuuteen.
- Yövahteja oli 2. Meille tuotiin iltalääkkeet aina huoneisiin. Liikuimme vapaasti muuten vankimielisairaalassa. Sanoin Rasmuksen lähteneen vessaan ja kun molemmat vahdit olivat huoneessa. Rasmus hyökkäsi takaa päin ja kolkkari molemmat. Toinen ei menettänyt kyllä heti tajuaan ja jouduin taistelemaan jonku aikaa ennen kuin sain häneltä tajun kankaalle. Saimme avaimet ja pakenimme. Siellä oli aika nihkeät turvatoimet. Kamerassa näkyi tottakai meidän pakeneminen, muttei mitään ratkaisevaa, kuten sitä että mihin lähdimme.
Olihan tarina toden tuntuinen. Ja miksi Alex nyt olisi edes valehdellut?

Hätkähdimme molemmat kun Romeo ilmestyi huoneeseen.
- Susan... Rasmus käski sun laittaa nää huomiseks.
Romeo toi minulle jonkun muovikassin. Katsoi sinne ja pyöräytin päätäni ja katsoin tarkemmin.
- No tää nahkatakki ja toppi joo, mut noita housuja en muuten laita.
Sanoin, kiun kassista paljastui valkoinen spagettiolkain toppi ja ihana, oikeasti tyylikäs musta nahkatakki. Mutta viimeinen löydös oli nahkahousut, joille en kyllä syttynyt.
- Lisäks nää kengät.
Romeo antoi toisen pussin, jossa oli pukuun sopivat korkkarit. Eivät onneksi piikkikorkkarit, niillä en ikinä osaisi kävellä. Kengät olivat yksinkertaisen kauniit. Varsi jäisi hyvin housujen lahkeen alle. Vaikka en kyllä ollut pukemassa niitä housuja jalkaan. En ikinä.
- Mä kyllä laitan nää omat mustat farkut. Muuten tää homma sopii.
- Susan, sä tiedät mitä Rasmus sanoo tohon.
Romeo yritti muistuttaa. Ja niin tiesinkin, mutta kai minulla oli päätösvaltaa edes vaatetukseni suhteen. Tai no, turhaan edes kysyin. Ei tietenkään ollut.
- Ainii, Ryanil oli jotai asiaa sulle. Pyydän sen samal tänne ku meen hoitaa asioita.
Alex sanoi ja jäimme Romeon kanssa odottamaan Ryania. Tovin kuluttua hän saapui huoneeseen ja laittoi oven kiinni perässään.
- Susan... Mulla olis yks idea.
Katsoin Ryania pitkään kysyvä katse kasvoillani.
- Kun me kaikki nyt tiedetään tää tilanne... Sulla vois olla sauma saada Rasmuksen luottamus, jos sä toimit niin kuin se haluaa... Ja sen myötä saatettais saada tilaisuus paeta. Fakta on se, et niin kauan kuin sä taistelet sitä vastaan, se ei anna sun jäädä tänne yksin. Joku on aivan varmasti vaihtimassa. Se ei luota myöskään muhun eikä oikein Romeoonkaan.
Katsoin Ryania epäuskoisesti.
- Siis... Kai sä tajuat, että mun on myös...
- ...Maattava sen kanssa? Todennäköisesti. Vihaan jo pelkkää ajatusta, mutta jos se auttaa meidät ajan kanssa pakoon, se on kokeilemisen arvoinen idea.
Romeokin näytti mietteliäältä. Ryan saattoi olla oikeastta. Jos tästä sopasta selviäisin elossa, voisin seuraavaksi pyrkiä teatterikouluun.
- Mut muista, mikään ei saa tapahtuu hetkessä, muuten Rasmus tajuaa heti.
Ryanin sanat jäivät soimaan päähäni. Minun oli pakko harkita tätäkin vaihtoehtoa.

Huonoja uutisia

- Ja nyt te molemmat rauhotutte.
Aki sanoi tyynesti ja katsoi vuoroin meitä. Laskin aseeni samaan aikaan kuin Tonikin.
- Sun on ymmärrettävä, et mun on oltava Rasmuksen seurassa ku tavataan se ryssä. En mä nauti täst tilanteesta, mut ei tälle muutakaan voi.
Puhuin Tonille rauhallisesti. Kaikki olivat jännittyneitä. Rasmus tosin ei näyttänyt lainkaan välittävän Tonin reaktiosta. Ehkä hän luotti minuun ja tilannetajuuni toimia.
- Mä en voi päästää sua enää Rasmuksen mukaan. Mä tiedän mitä siellä tapahtuu.
Vilkaisin Akia. Hän oli varmasti kertonut jotain Tonille.
- Se ei muuta asiaa.
Olisin halunnut ehdottomasti sanoa muuta, mutta vaikenin lauseen jälkeen. Toni näki varmasti ahdinkoni.
- Siinäs kuulit. Susan on minun.
Toni nousi vihaisesti tuolista ylös. Aki latasi vasta siinä vaiheessa aseensa. Aki ei antanut Tonin käydä Rasmuksen kimppuun.
- Ei nyt sytytetä mitään sotaa. Meidän on pakko pysyä sovussa jos me aiotaan päihittää Dimitri.
Yritin rauhoitella Tonia.
- Mä en oo koskaan tavannu ees Dimitriä ja jo pelkästään puheiden perusteella pysyisin mielellään hyvin kaukana siitä.
Jehu liittyi lopulta keskusteluun. Toni vilkaisi häntä ja katsoi taas Akia.
- Aki, entäs sinä?
Aki pudisti päätään.
- En mä voi. Enkä halua.
Ymmärsin kyllä Akin huolen. Rasmus kunnioitti yhä hänen päätöstään. Se kyllä hämmensi minua. Rasmus ei koskaan ollut kovin ymmärtäväinen. Tai ehkä kyse oli sitten vain minusta.
- Toimitaan kuten sovittiin sitten... Ottakaa yhteyttä kun ootte nähny Dimitrin.
Rasmus nyökkäsi Tonille ja nousi tuolista. Otin aseen pöydältä ja laitoin sen takaisin vyötärölleni.
- Toni ja Jehu jäävät tänne siksi aikaa kun olette lähteneet. He eivät lähde teidän peräänne. Pitäkää lupauksenne.
Aki sovitteli. Rasmus ja Toni paiskasivat vielä kättä hieman vastentahtoisesti.

Rasmus lähti hieman vihaisen oloisesti ulos ja saatoin jopa huomata, että hän paiskasi oven kiinni.
- Rasmus mikä sua vaivaa?
Kysyin ja nykäisin tätä hupparin hihasta saadakseni huomion.
- Toni vaivaa. Mua vituttaa sen suhtautuminen tähän.
Rasmus murahti minulle. Huokaisin todella syvään.
- Ja muako ei sais sitten vituttaa se että sä pidät mua koko saatanan ajan miten lystäät ja käskytät päivästä toiseen? Miten sä ikinä kuvittelet että mä nauttisin elämästäni hetkeekään sun temppujes takia? Ja sua vähän ärsyttää se et Toni pistää hanttiin. Kuule, en yhtään ihmettele.
Mesoin käsilläni selittäessäni vihaisesti omaa näkökantaani asiaan. Lähdin kävelemään pihatietä kohti. Rasmus ajoi pyörän eteeni ja pysäytti minut.
- Tuu nyt kyytiin siitä.
Rasmus käski ja olisin todellakin voinut näyttää hänelle vain keskaria ja jatkaa matkaani, mutta tiesin, mitä siitä olisi seurannut joten loikkasin Rasmuksen taakse ja laitoin kypärän päähäni. En sanonut sanaakaan koko matkan aikana. Olin vihainen, kiukkuinen, kyllästynyt, turhautunut... Olisin voinut jatkaa listaa loputtomiin, mutta turhaan. Valitukseni ei auttanut yhtään mitään. Mittani oli niin täynnä tätä pelleilyä. Kun pääsimme takaisin asutuksellemme, nousin pyörän kyydistä ja paiskasin kypärän Rasmuksen käsille. Juoksin pihan halki suoraan taloon ja jatkoin matkaa yläkertaan asti. Romeo näki minun juoksevan ja juoksi äkkiä perääni.

- Susan, ootko kunnossa?
Hän kysyi ja seurasi minua huoneeseeni asti.
- No joo ja en. Mua vaan vituttaa ja ärsyttää Rasmuksen käytös. Eli ei mitään tavallisesta poikkeavaa.
Kivahdin, vaikkei se tietenkään Romeon vika ollut, että minulla oli paha olla.
- Ja kaiken lisäks mun pitäs ihan oikeesti lähtee sen kans kahdestaan tapaamaan Dimitri? Saan kai mä itteni hengiltä vähemmälläkin.
Murhe ei ollut enää mikään pieni jyvänen, vaan jo kallion lohkareen kokoinen. Välit Rasmuksen kanssa tulehtuivat kokoajan lisää ja oma pääkoppani huusi hallelujaa minkä kerkesi.
- Miten muuten.. Aki? miten hän voi?
Romeo kysyi. En ihmetellyt. Varmasti hän halusi tietää veljensä kuulumisia kaikesta huolimatta.
- Ihan hyvin. Aki oikeastaan joutui puuttumaan meidän sanaharkkaan. Hänellä on luja ote tallella jos hän vain haluaa.
Romeon mielenkiinto nousi. Mies katsoi minua kysyvästi jonkin aikaa.
- Toni yritti kai saada minut mukaansa. Mutta tiedän, mitä Dimitri voi tehdä jos en mene sinne Rasmuksen kanssa.
Romeo vaikutti ymmärtäväiseltä vaikka tilanne olikin monimutkainen. Enkä tiennyt, halusinko edes Tonin luo. Minulla oli Romeo ja Ryan täälllä turvana, eikä tarvinnut pelätä, että heistä kumpikaan lähtisi mihinkään.
- Mä haluan käydä nyt vaan nukkumaan että voin unohtaa tän painajaisen edes hetkeks.
Romeo nyökkäsi. Kävin makaamaan sängylleni kaikessa rauhassa ja pohdin kaikkea maan ja taivaan väliltä. En hetkeen saanut unta. Pyörin sängyssä holtittomasti ja vaihdoin jatkuvasti asentoa. Toivoin, ettei painajaiset tänä yönä valvottaisi minua.

Kiristys

Nousimme huonokuntoisen pihatien ylös ja jatkoimme matkaa hiekkatiellä. Rasmus ajoi noin 50 km/h eikä se tuntunut vielä kovalle vauhdille. Hiekka tie kuitenkin muuttui nopeasti asfaltiksi. Tie oli hieman mutkikas, mutta siinäkin voisi päästellä ihan rauhassa. Rasmus osasi selvästi kyllä ajaa pyörää.
- Pidä kiinni.
Rasmus sanoi. Tiukensin hieman otetta hänen olkapäistään. Rasmus kiihdytti äkisti vauhtia ja siirsin käteni automaattisesti hänen ympärilleen ja tiukkasin otettani, jotta kestin kyydissä. Vauhti kiihtyi alta parin sekunnin 100hm/h. Tie oli täysin autio. En ollut koskaan nähnyt siinä muuta liikettä kuin mitä me nyt satuimme liikkumaan. Minua kiinnosti minne Rasmus minua oli viemässä. Kilometrejä kertyi ja aikaa vain kului. Matka tuntui tuhottoman pitkältä. Olimme ajaneet tietä valehtelematta yli 30 kilmometriä ennen kuin Rasmus kääntyi. Kaarteen hän ajoi hyvin rauhallisesti ja ammattimaisesti. Tiet alkoivat näyttää tutuilta. Muistin bussipysäkin ja... Olimme varmasti menossa Akin luo. Ja lopulta käännyimekin pihaan. Siellä me olimme. Akin kartanon luona.

Otin kypärän pois päästäni kun pysähdyimme.
- Luulet sä et Aki ois palannu tänne?
Kysyin Rasmukselta kummastellen. Rasmus vilkaisi minua olkansa yli.
- Mihis muuallekaan. Se kuitenkin oikeesti asuu täällä. Mukava perintö vanhemmilta vaikka ne lähtikin vaan ulkomaille.
Rasmus vastasi. Laskeuduin pyörän kyydistä, samoin Rasmus. Jätimme kypärän pyörän sarviin ja menimme ovelle. Koputin ovea varovasti. Mitään ei kuulunut, joten koputin uudestaan. Lopulta Aki tuli avaamaan. Hän valahti aivan kalpeaksi kun näki meidät.
- Mä.. En..  Tota..
- Lopeta se sönkkäämine ja päästä meidät sisään.
Rasmus tunkeutui asuntoon Akin ohi. Minä menin perässä. Mikään ei ollut muuttunut. Kaikki näytti samalle kuin aina ennenkin.
- Mitä te.. Täällä teette?
Aki hämmästeli ja väri alkoi palautua hänen kasvoilleen.
- Katsoin kyllä sormieni läpi sinun pakotemppusi, mutta haluan, että sinä autat meitä.
Rasmus sanoi ja katsoi tiiviisti Akia vilkaisematta mihinkään muualle.
- Mitä te haluutte?
Rasmus vilkaisi mattoa lattialla.
- Sinullahan on se kellari. Anna meille pari lastia mukaan.
- Miks?
Aki kysyi tottakai heti. Rasmus vilkaisi minua.
- Aki... Dimitri kiristää meitä. Ja mä tiedän miten paljon sulla on kamaa itelläs. Me maksetaan kyllä... Jos me ei viedä Dimitrille kamaa ni...
En jatkanut lausetta. Aki varmasti ymmärtäisi. Aki katsoi minua pitkään. Tiesin, että kaikesta huolimatta Aki varmasti välitti minusta. Hän huokaisi hiljaa ja avasi kellarin luukun ja laskeutui sinne. Hän toi 3 tiiviisti paketoitua pakettia meille.
- Niissä on 300g/paketti. Maksakaa kun ootte nähny Dimitrin. Ja oon pahoillani... Ihan kaikesta...
Aki sanoi ja otin paketit laukkuuni, jonka olin lähtiessä viskannut olalleni.
- Tulisit mukaan... Sua tarvitaan...
Pyysin niin nätisti kuin osasin.
- Sori, mut en mä voi. En lähde Dimitrin leikkeihin mukaan millään lailla. En halua kuolla näin nuorena.
Akin sanat porautuivat takaraivooni ja kuulostivat todella pahalta. Faktahan se oli. Dimitri oli vaarallinen.
- Kiitos kuitenkin avusta. Me tuodaan rahat sulle kun ne joskus saadaan.
Rasmus sanoi ja nappasi minua käsivarresta kiinni ja aikoi kiskaista mukaansa. Riuhtaisin otteeni irti ja syöksyin Akin kaulaan. Halasin tätä. Aki halasi minua takaisin.
- Oo helvetin varovainen.
Aki sanoi hiljaa ja päästin lopulta hänestä irti ja lähdin Rasmuksen mukaan. Hyppäsin pyörän kyytiin Rasmuksen taakse ja lähdimme takaisin piilopaikkaamme. Mietin, miten meillä kesti niin kauan aikaa matkustaa kotiin. Kotiin? No kai sitä sillä nimellä voi kutsua. Mutta kuljimmekin kiertotietä, jotta vältimme muun liikenteen.

Olimme noin puolessa välissä matkaa, kun Rasmus pysäytti pyörän.
- No mitä nyt?
Kysyin visiirin alta. Rasmus otti kypärän päästään ja vilkaisi olkansa yli ja odotti, että teen saman. Otin kypärän päästäni ja odotin. Tuuli tanssitti hiuksiani. Ne olivat kasvaneet todella paljon ja ylettyivät nyt jo puoleen selkään.
- Sä oot todella kaunis. Ja mua ärsyttää edelleen se miten jaksat haikailla Ryanin perään. Sen näkee teistä molemmista läpi. Mä en todellakaan puhunu paskaa, kun sanoin että saan aina haluamani. Tulee vielä päivä jolloin rukoilet minua luoksesi.
- Älä puhu paskaa! Sä tiedät ihan hyvin mitä mieltä susta oon. Jumalauta. Sä oot raiskannu mut jo kahdesti! Millane kusipää oikeesti tekee niin. Mä en tiedä enää edes et mitä mun pitäs sanoa. Sä oot sairas. Siinä missä Alexkin. Alexia sentään voi auttaa.
Puhkuin raivoa ja vihaa. Rasmus nousi pyörän kyydistä ja kiskaisi minut voimalla myös tielle. Hän kaatoi minut suoraan asfaltille. Aioin huutaa, mutta Rasmus istui lantioni päälle ja tukki suuni. Käteni olivat vapaina, joten aioin lyödä Rasmusta. Hän oli kuitenkin nopeampi ja kiskaisi molemmat käteni jalkojensa alle tietä vasten. Nyyhkin hiljaa kun Rasmus tuijotti minua suoraan silmiin ja piteli minut kevyesti aloillaan.
- Voit puhua noin ihan kenelle tahansa. Paitsi minulle.
Rasmus sanoi rauhallisesti. Yritin mumista jotain takaisin.
- Shhh. Nyt sinä olet hiljaa ja kuuntelet.
Hengitin nopeasti ja kiihtyneesti. Jäin kuuntelemaan Rasmusta.
- Lupasin, etten anna Dimitrin satuttaa sinua. Tarkoitan sitä. Minä turvaan selustasi. Se tarkoittaa välittämistä. Minulle on aivan sama mitä muut tekevät, mutta sinun suhteesi en luovuta.
Rasmus piteli yhä kättään suuni edessä. En voinut kommentoida mitään. Lopulta Rasmus nousi pois päältäni ja nousin saman tien ylös. En antanut katsettakaan Rasmukselle kun kapusin hänen taakseen istumaan. Kiedoin käteni hänen ympärilleen hieman vastentahtoisesti. En halunnut pudota kyydistä. Ajoimme suoraan takaisin talolle.

Nousi äkäisesti pois pyörän kyydistä kun pääsimme pihaan. Otin kypärän pois ja oikeastaan tönäisin sen vauhdilla Rasmuksen syliin. Rasmus laski molemmat kypärät pyörän sarviin ja juoksi perääni ja otti käsivarrestani kiinni.
- Päästä irti!
Huusin vihaisesti ja käännyin Rasmusta kohden ja yritin irrottaa tämän otetta kädestäni.
- Jos tulevaisuutesi on sinulle yhden tekevä, jatka vain tuota rimpuilua.
Rasmus virnisti ja tiukseni otettaan.
- Lopeta! Sattuu!
Jatkoin vastarintaa ja Rasmus vain yhä kiristi otettaan. En edes huomannut, että joku hyökkäsi väliin ja iski molemmat kätensä Rasmuksen käsivarteen, jolloin ote irtosi. Horjahdin ja kaaduin polvilleen maahan. Olin kiskonut itseäni toiseen suuntaan, enkä varautunut otteen irtoamiseen. Romeo seisoi edessäni ja Alex laskeutui vierelleni.
- Ja nyt anna Susanin olla!
Romeo huusi ja otti uhkaavan askeleen kohti Rasmusta. Yllätyksekseni Rasmus harppoi Romeon ohi suoraan sisälle ja jätti meidät ulos. En ollut vielä koskaan nähnyt Romeota niin vihaisena. Kun Rasmus oli mennyt, Romeokin laskeutui vierelleni.
- Sattuks sua?
En sanonut heti mitään. Nostin hupparin hihaa. Oikeassa käsivarressani oli rumannäköinen hiertymä jälki. Se jopa sinerti hieman muutamasta kohdasta. Muistot sijaisperheestä palasivat mieleeni. Laskin katseeni maata kohti. Kyyneleet valuivat silmistäni.
Alex laski kätensä olkapäälleni ja Romeo pyyhki kädellään kyyneleet poskiltani.
- Ei oo mitään hätää. Mä oon tässä.
Romeo halasi minua. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin kasvoni hiljaa hänen rintakehäänsä vasten. Romeo silitti hiuksiani ja rauhoitteli kokoajan hiljaa.
- Jopa mä alan olla sitä mieltä et tää touhu alkaa olla aika kyseenalasta. Enkä tiedä saako Rasmuksen päätä millään käännettyä.
Alex kommentoi ja oli jopa aidosti huolissaan. Rasmus muuttui päivä päivältä vain pahempaan suuntaan ja minä sain pelätä jokaista liikettäni hänen seurassaan.

Lopultakin pääsin nukkumaan kun välikohtaus pihalla oli ohi. Kiipesin yläkertaan ja rojahdin suoraan sängylleni kun huoneeseen asti pääsin. Romeo tuli mukaani ja istuutui sängylle.
- Ihme, että Rasmus antaa sinun kuitenkin nukkua vieressäni. Minulla on ikävä Ryania.
Romeo riisui paitansa, kuten yleensäkin. Hän ei koskaan nukkunut mielellään paita päällä. Hän vilkaisi minua olkansa yli ja asettui sitten viereeni selälleen makaamaan.
- Ehkä Rasmus ymmärtää, että me olemme vain ystäviä. Ja tämän päiväisen jälkeen hän ei ehkä muuteknaan ensimmäisenä tulisi tänne paskaa jauhamaan.
Romeo hymähti ja näin pitkästä aikaa häneltä aidon hymyn. Se oli ihanaa nähdä. Kaikki olivat niin apaattisia ja pessimististiä.
- Saatat olla oikeassa.
Sanoin ja hymähdin takaisin. Käännyin selin Romeoon. Romeo kääntyi automaattisesti minua päin ja nosti kätensä ylitseni.
- Yritä nukkua. Hyvää yötä.
Romeo sanoi ja toivotin hänellekin hyvää yötä. Nukahdin nopeasti, sillä tiesin olevani turvassa.

Kuljin pitkin hämärää katua. Käteni hipoivat kokoajan jääkylmää tiiliseinää tuulen ujeltaessa aina välillä korvissani. Joku kutsui minua. Etsin katseellani nimeni huutajaa. En nähnyt ketään. Päädyin juostessani aina vain kujalta toiselle, kunnes päädyin keskelle suurta kaupungin aukiota. Joku toisti yhä nimeäni. Niitä saattoi olla ehkä useampikin. Ja viimein... Siinä he olivat. Sergei... Verisine kasvoineen... Lare... Hänen suustaan tippui verta... Ja Atte... Hänen jalkansa oli aivan tuusan paskana ja myös verinen. Jokainen heistä lähestyi minut ja olivat  pian kosketusetäisyydellä...
-...Ei!
Ponnahdin sängyllä istumaan ja heräsin omaan huutooni. Se oli painajainen. Romeokin havahtui ylös ja nousi istumaan.
- Mitä sä huudat?
- En mitää näin vaan painajaista.
Sanoi ja pyyhin käsilläni kasvojani pariin otteeseen.
- Mitä painajaista?
- Lare, Sergei... Atte.. Ne oli.. Ei mitään. Käydään vaan takasin nukkumaan.
Sanoin ja yritin pyyhkiä mielikuvaa pois päästäni. Uni oli todentuntuinen.

Heräsin onneksi seuraavan kerran vasta aamulla. Romeo nukkui tuttuun tapaan sikeästi. En vaivutunut itsekään nousemaan ylös vaan jäin Romeon viereen makaamaan. Kuuntelin hänen tasaista henigitystään ja hiljaista tuhinaa jota hän piti. Peiton alla oli lämmin ja olisi ollut varsin mukavaa viettää rokulipäivä. Kerkesin maata hereillä Romeon vieressä pari tuntia, ennen kuin hän heräsi. Olin torkahdellut itsekin uudelleen aina välillä.
- Huomenta. Paljon kello on?
Romeo kysyi haukotellen.
- Puol 12.
Sanoin ja Romeo veti peiton naamalleen.
- No et nyt enää käy nukkumaa! Silmien auki saaminen on jo puolivoittoa!
Kiskaisin peiton hänen kasvoiltaan ja tönin häntä ylös. Romeo oli todella aamu-uninen ja vaikea herätettävä. Sain kuitenkin potkittua hänet liikkeelle. Kun Romeo lopulta nousi seisomaan, siirryimme alakertaan kahvin toivossa. Rasmus oli keittänytkin kahvi ja istui nyt ikkunalaudalla katsellen ulos ikkunasta. Rasmus pyöritteli käsissään veistä ja lopetti heti kun näki meidät.
- Oiskohan sulla Susan jotain kerrottavaa? Toni soitti äsken.
En todellakaan tiennyt asiasta mitään, mutta Rasmus tuskin uskoi minua.


- En mä tiedä siitä mitään.
Sanoin päättäväisesti ja katsoin Rasmusta.
- Mitä se sit halus?
Romeo kysyi seuraavaksi ja asettui aivan selkäni taakse.
- Sehän tässä hämmentääkin. Auttaa meitä Dimitrin kanssa.
Olin hämmentynyt. Toni ei halunnut auttaa meitä. Ei koska kyseessä oli Dimitri. Mikä oli saanut hänen päänsä kääntymään.
- Mietin vaihtoehtoja... Ja voisimme ainakin kuunnella, mitä Tonilla on sanottavaa. Jehu tulee tottakai myös.
Ideaahan siinä oli. Oliko Rasmus valmis ottamaan niin ison riskin? Pyytämällä Tonin ja Jehun tänne? Rasmuksen täytyi siis oikeasti pelätä Dimitriä.
- Mut eihän Toni osaa tänne?
Hämmästelin ja ihmettelin miten Rasmus ajattelin tilanteen hoitaa.
- Eikä se tänne tulekaan. Sovitaan tapaamispaikka. Yritetään suostutella vaikka Akia. Sinne Tonikin osaa.
Nyökkäsin. Ja aloin yhdistelemään asioita keskenään. Olisiko Aki voinut ottaa yhteyttä Toniin? Kuka muukaan olisi Tonin pään saanut käännettyä. Oli vain nyt odotettava suostuisiko Aki.
- Mä soitan sille jossain välissä. Nyt en kerkeä.
Rasmus sanoi ja tuijotteli ikkunasta ulos. Siis todella tärkeää tekemistä näköjään. Lähdin keittiöstä, vaikka Romeo jäikin juomaan kahvia. Hipsin yläkertaan takaisin ja olin menossa huoneeseeni, kun kuulin viereisestä huoneesta ääntä. Asetuin aivan oven viereen ja kuuntelin.

- ...Sitä paitsi, kyllä sä tiedät millanen Rasmus on. Sä työskentelit sille joskus.
Se oli varmasti Dean.
- Joo, mut pakon edestä. Olin kaiken aikaa uskollinen Tonille.
Ja toinen puhuja oli Ryan.
- Jos sä oisit ollu tarpeeks vahva, sä oisit päässy pois tästä kierteestä jo paljon aikasemmi.
- Dean, sä et ymmärrä. Suojelen Susania. Muuten olisin voinut lähteä kävelemään aikaa sitten.
- Suojelet jotain narttua, mut tapoit meidän isän? Mikä vittu sua vaivaa?!
Keskustelu alkoi mennä vihamieliseksi, mutten aikonut syöksyä huoneeseen.
- Et sä voi ymmärtää. Sä tiedät vaan sen, että tapoin meidän isän. Sä et todellakaan tiedä mitä todellisuudessa tapahtui.
- No kerro mitä tapahtu!
Dean huusi Ryanille vastaan. Ryan oli yleensä harvasanainen, mutta veljelleen hän yritti selvästi puhua järkeä ja antoi tekstin tulvia.
- Ei se hyödyttäis yhtään mitään.
Kuulin askeleita. Ryan ilmestyi ovesta ja katsoi minua hetken. Tuijotuksemme vain jatkui ja jatkui. En saanut katsettani irti Ryanin sielukkaista silmistä. Lopulta pujahdin huoneeseeni. Sen sijaan, että olisin ollut yksin, Ryan asteli perässäni huoneeseen.

- Anteeks, et mä kuuntelin salaa.
Ryan pyöräytti päätään.
- Ei se mitään. On vaan vähän asioita selvittämättä. Dean vihaa minua, vaikkei tiedä edes koko totuutta.
Minua inhotti kaksikon tilanne. Kaikki eivät voineet olla sovussa kun jokaista hierti aina jokin salaisuus. Deanin ja Ryanin välit olivat kyllä todella tulehtuneet.
- Mut jos sä kertosit kaiken, ehkä Deankin alkas ymmärtää sunkin näkökulmaa ja motiivia?
- Ei mulla ollu oikeestaan mitään motiivia. Toimin pakon edestä... Ja siltikin isäni ei ollut ainoa joka menetti henkensä. Emilia oli täysin syytön tapahtumiin ja miten ollakaan, että aina syytön kärsii eniten. Toni tuskin on vieläkään päässyt siitä yli.
Ryan oli kyllä oikeassa. En voinut tehdä heidän hyväkseen mitään. Mutta turhaan potisin huonoa omaa tuntoa vain sen takia että en voinut puuttua asiaan. Se ei kuitenkaan kuulunut minulle.
- Miten muuten.. Teidän äiti? Et ole koskaan puhunut hänestä?
Ryan näytti vaivaantuneelta.
- En tiedä äidistämme mitään. Isä kasvatti meidät.
En vaivautunut kysymään yhtään sen enempää. Istuimme molemmat sängylle. Heti kun Ryan oli kerennyt istua, ilmestyi Rasmus oven suuhun. Hän suorastaan hyökkäsi kohti Ryania ja nosti tämän hupparin liepeistä ylös ja työnsi vauhdilla päin seinää.
- Enkö mä oo sanonu ettet koske Susaniin!
- Rasmus lopeta!
Huusin ja yritin mennä väliin. Alex oli kuitenkin nopeampi. Hän oli juuri ennättänyt ovelle ja näki tilanteen ja syöksyi kiskomaan minut pois Rasmuksen läheltä. Ryan oli täysin tyynen rauhallinen, eikä kiinnittänyt Rasmuksen raivoon huomiota. Ryan pärjäisi varmasti Rasmukselle jos tosi paikka tulisi.
- En hipaissutkaan Susania. Keskustelimme. Jos sekin on kielletty niin haista vittu.
Ryan sanoi tyynesti ja odotti Rasmuksen seuraavaa siirtoa. Vastoin kaikkia odotuksia, Rasmus päästi irti ja antoi Ryanin mennä. Ryan ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaan jäi tuijottamaan Rasmusta pidemmäksi aikaa. Rasmus oli lopulta se joka luovutti ja siirtyi kauemmas. Alex piteli minua yhä. Hänen toinen kätensä kulki rintakehäni yli ja toinen lantion ympäri.
- Rasmus, tavotitko sä Akin ja Tonin?
Yritin muuttaa tunnelman vähemmän kiusalliseksi. Rasmus kääntyi minua kohden ja vilkaisi ohimennen myös Alexia. Ei mitään merkkiä, että Alex saisi laskea minut irti. Mies nyökkäsi.
- Mennään tänään illal takasin Akin kämpille.
- Ketkä sinne lähtee?
Esitin jatkokysymyksen ja jäin odottamaan vastausta. Rasmus pudisti päätään ja tuijotti meitä jokaista. Autolla sinne ei pääsisi lähtemään. Joten todennäköisesti Rasmus tai Alex. He osasivat ajaa Ninjalla.
- Todennäkösesti sinä ja minä. Minun kai se täytyy Tonin kanssa neuvotella. Muuten laittaisin kyllä Alexin.
No niimpä tietysti. En pitänyt ajatuksesta, mutta toisaalta olisi mukava nähdä taas Tonia.
- Sinä otat eaglen mukaan. Jos tulee ongelmia. Meitä molempia tarvitaan Dimitriä vastaan.
Kylmät väreet kulkivat selässäni. Vilkaisin olkani yli Alexia.
- Voisitko mitenkää päästää mut irti?
Alex löysäsi otteensa ja ryntäsin suoraan alakertaan etsimään asetta. Löysinkin sen nopeasti lipaston päältä. Patruunoita oli 6. Ne riittivät kyllä jos tilanne niin vaatisi.

Olin koko päivän aivan hermona. Pelkäsin suorastaan Tonin ja Rasmuksen kohtaamista. Ja mitä jos... Jos Toni tekisikin jonkin väijytyksen. Toisaalta en kyllä uskonut sitä. Jehu olisi varmasti mukana, joten pelkästään se jo estäisi isommat ongelmat. Rasmus pyörähti aina välillä huoneeni luona ja kokoajan odotin, milloin tulisi lähtökäsky. Olin kokoajan valmis lähtemään. Laukkuni oli pakattu ja ase oli vyölläni. Muistin siinä samalla että kamat olivat yhä laukussani. Siirsin ne huoneeni lipaston ylimpään laatikkoon. Lopulta odotus aika oli täynnä. Rasmus pyysi minut mukaansa. Kipitin hänen perässään portaat alakertaan ja menimme suoraan ulos. Kypärät päähän ja matka Akin kartanolle alkoi. Kuljimme täysin samaa reittiä kuin viimeksikin. Kiedoin tällä kertaa jopa suoraan kädet Rasmuksen ympärille. Kuljimme selvästi kovempaa kuin viimeksi. Vilkaisin jossakin välissä mittaria ja lukema oli silloin 120km/h. Rasmus kuitenkin hallitsi pyörän ilman ongelmia ja antoi palaa. Minuakaan ei pelottanut. Käännyimme viimeisen kurvin ja se oli suoraan Akin pihaan. Aki oli meitä vastassa. Rasmus sammutti pyörän ja otti kypärän pois päästään, samoin minä. Laskeuduimme pyörän kyydistä ja tervehdimme Akia.
- Aki... Kerro minulle.. Suostuttelitko sinä Tonin auttamaan meitä?
Kysyin Akilta suoraan ja jäin päättäväisenä odottamaan vastausta. Aki nyökkäsi hetken harkinnan jälkeen. En osannut hetkeen sanoa mitään. Olin iloinen. Aki auttoi meitä vaikkei pystynyt olemaan luonamme.
- Kiitos.
Se oli varmasti vilpittömin kiitokseni koskaan. Siirryimme sisälle odottamaan Tonin ja Jehun tuloa. Emme puhuneet paljoa. Satunnainen kysymys silloin tällöin. Puolen tunnin jälkeen Toni ja Jehu ajoivat pihaan. Tonilla oli uusi auto. Musta uudemman mallin Kia. Vardin tilava. Toni ehkä hieman pröystäili rahoillaan, mutta kai minäkin jotain kivaa ostaisin jos olisi varaa.
Katsoin heitä ikkunasta. Kumpikaan ei ollut muuttunut juurikaan. Tonilla oli puku päällä tuttuun tapaan ja Jehulla normaali tylsä vaatetuksensa: huppari ja farkut. Ovi aukeni ja me odotimme keittiön puolella kun Aki meni vieraita vastaan. Emme saaneet selvää mitä he aulassa puhuivat. Ehkä se ei meille kuulunutkaan.
- Käyttäydy sitten.
Rasmus sanoi ja olin kommentoimassa jotain törkeää vastaan, mutta samassa Toni ja Jehu ilmaantuivat keittiöön. Rasmus nousi tuolista ja kätteli molempia. Kenties rauhan merkiksi?

- Onks Dimitri ottanut yhteyttä?
Toni aloitti keskustelun.
- Otti ensin. Ja me sen jälkeen. Meidän pitäs ylihuomenna tavata se samalla varastolla, kuin missä viimeksi hoidettiin kaupat.
Rasmus kertoi aivan kuten asiat olivat menneetkin.
- Oletan, että tapaamisessanne Dimitri varmasti haluaa jotain muutakin kuin vain kaupat. Se ottaa yleensä pari kertaa yhteyttä ihan ystävällisissä merkeissä ja alkaa lopulta hamuamaan tavaraa itselleen.
- Sä selvästi tunnet sen paremmin kuin mitä aiemmin kerroit. Pitäskö sun nyt kertoa loputkin.
Rasmus johdatteli. Toni näytti mietteliäältä.
- Olette varmaan kuulleet Carlin kohtalosta? Minä olin juhlissa mukana. Irtisanoin sopimuksemme heti tapahtuman jälkeen. Dimitri ei lähtenyt kostoretkelle, koska oli juuri menettänyt näkönsä, mutta ei hän sitä varmasti ole unohtanut.
Se selitti Tonin käytöksen ja epävarman otteensa. Normaalisti Toni oli vahvimpia ihmisiä joita tunsin, mutta Dimitriä kohtaan jopa hänellä oli niskavillat pystyssä.
- Mut miten sä voit auttaa meitä?
Rasmusta kiinnosti tehtävän vaativin osuus. Miten Toni voisi auttaa meitä kun meidät pyydettiin kahdestaan tapaamaan Dimitri.
- Voin antaa taustatukea. Ensimmäisellä kerralla minun ei kannata tulla mukaan. Dimitri antaa aina aikaa miettiä tarjouksiaan. Kun olette käyneet varastolla, ilmoittakaa minulle mitä hän halusi.
Vilkaisin Rasmusta ja Rasmus minua.
- Et pärjää yksin hänelle.
Rasmus sanoi vastaan Tonille. Jehukin vilkaisi siinä vaiheessa Tonia.
- Luuletteko todella että toimin yksin? En yllä Dimitrin klaaniin, mutten minäkään klaaniton ole.
En ollut koskaan nähnyt Tonin taustajoukkoja, joten mistä sitä tiesi millainen sota tästä vielä tulisi. Jehu varmasti tiesi jotain, mutta ei kertonut. Olikohan Toni kieltänyt?
- Mutta Rasmus... Musta ois viisainta että sä annat Susanin tulla mun mukaan.
Toni aloitti. Rasmus näytti hieman hämmentyneeltä.
- Älä unta nää.
Rasmus tuhahti. Toni nousi tuolista ylös ja veti nopeasti esiin magnum 357. ja tähtäsi sillä Rasmusta. Minä toimin aivan yhtä nopeasti. Vedin eaglen vyöltäni ja tähtäsin sillä Tonia. Viimeisen vedon teki kuitenkin Aki, joka kiskaisi vyöltään 2 asetta. Toinen tähtäsi minua ja toinen Tonia. Tilanne meni todella jännittyneeksi. Aki kruunasi tilanteen pidellessään käsissään kahta revolveria.