Kohtaaminen

Mietin hiljaa yksin huoneessani mitä kaikkea oli tapahtunut ja mitä vielä tulisi tapahtumaan. Osaisinko oikeasti olla niin kiero, että saisin Rasmuksen uskomaan, että kiinnostuisin hänestä oikeasti? Temppu vaatisi viimeisetkin voiman rippeeni, eikä yhtäkään epäonnistumista. Ajatus pelotti minua. Jos tämä oli oikeasti viimeinen keino, se annetakoon anteeksi. Suurin ahdistus oli siinä, että rakastin yhä Ryania. Mikään ei ollut muuttunut, paitsi se, että meidät erotettiin väkisin. Tein päätökseni. Juuri ennen Dimitrin tapaamista. Viimeisenä iltana. Minun oli toimittava Rasmuksen suhteen. Rohkaisin itseni ja lähdin alakertaan. Etsin Rasmusta pitkään, kunnes lopulta koputin hänen huoneensa oveen.
- Sisään.
Rasmus sanoi ja avasin oven. Astuin huoneeseen. Rasmus istui lattialla ja oli levittänyt joitakin papereita pitkin lattioita. Aivan kuin sanomalehteä.
- Mitä sä teet?
Rasmus vilkaisi olkansa yli minua ja näytti hieman hämmentyneeltä. Ehkä hän odotti jota kuta toista eikä osannut aavistaa minun tulevan.
- Etsin vanhoista lehdistä, löytyisikö Dimitristä jotain tietoa. Mutta aika turhaa tämä kyllä on.
- Mihin sä niitä tarttet? Eiks meil oo jo kaikki tieto mitä me siitä tarvitaan?
Rasmus vilkaisi minua uudestaan.
- No periaatteessa joo, mut mietin jos sillä olis joku heikko kohta.
En osannut oikein keskustella Rasmuksen kanssa.
- Ainiin. Kiitos vaatteista. Kiva saada välillä jotain uutta päälle.
Sanoin hieman teeskennellen. Olin vaatteista useampaa eri mieltä.
- Joko sovitit?
- En vielä. Käyn ensin suihkussa.
Sanoin ja poistuin paikalta. Tuntui niin oudolta... Edes yrittää keskustella asiallisesti Rasmuksen kanssa.

Menin suihkuun. Aivan kuten sanoinkin. Suihku oli talon perimmäisessä nurkassa yhdessä saunan kanssa. Saunaa ei oltu koskaan meidän aikanamme lämmitetty. Suihku kyllä kävi ahkeraa tahtia. Vesi tuli porakaivosta. Onneksi oven sai lukkoon. Annoin lämpimän veden virrata ja nautin siitä kovasti. Pesin pitkän tukkani huolella ja huuhtelin hyvin. Suihkunautinnon jälkeen sain vielä föönattua tukkani kuivaksi. Se oli niin tuuhea ja kiiltävä. Onneksi oma luonnollinen värinikin oli hieman punertaava. Juurikasvu ei näyttänyt niin pahalta. Olin ottanut muovikassit mukaani, joissa uudet vaatteet olivat. Lösin toisesta kassista myös uudet rintaliivit. En kyllä tiedä mistä Rasmus tiesi kokoni, enkä ehkä halunnutkaan tietää, mutta liivit sopivat minulle täydellisesti. Ne toivat hyvin rintani esille. Liivit olivat valkoiset, joten valkoinen toppi oli hyvä yhdistelmä. Toppi oli erittäin avoinainen, kai se oli tarkoituskin. En kyllä ymmärtänyt miksi piti pukeutua näin kun vastassa oleva mies oli sokea. Kiskaisin takin päälleni ja vedin lopulta alkkareiden päälle nahkahousut, joita pitkään vastustelin. Ne olivat tasan minun kokoani. Housut myötäilivät jalkojani ja perseeni näytti varmasti hyvin timmiltä. Kiskaisin vielä korkkarit jalkaani ja laitoin likapyykit toiseen muovikassiin ja tulin suihkusta ulos. Säpsähdin, kun oven avatessani Alex oli juuri kävelemässä oven ohi.
- Oho... Sä oot.. Jestas.
Alex ei saanut sanoja suustaan.
- Kiitos.
Sanoin mitään sen enempää kommentoimatta. Alexin ilme kertoi kaiken. Kävelin hänen ohitseen ja käväisin yläkerrassa heittämässä likapyykit koriin, joka huoneessani lojui. Osasin kävellä korkkareilla ilman mitään ongelmaa, vaikka en niitä yleensä pitänytkään. Tennarini laitoin kaapin pohjalle odottamaan. Kävelin takaisin alakertaan ja olin aikeissa etsiä Rasmusta, mutta Rasmus löysikin minut heti portaiden alapäästä. Hetki pysähtyi niille sijoilleen. Rasmus silmäili minua päästä varpaisiin. Olipa hieman ahdistava tilanne. Punastuin Rasmuksen tuijotuksesta.
- No nehän sattuu erittäin hyvin, etten sanois.
Rasmus sanoi ja katsoi tarkemmin kasvojani.
- Punastuit sä?
Pyöräytin päätäni, en halunnut myöntää sitä ja tämä oli oiva tilaisuus hieman taas kierrellä Rasmusta.
- Mäkin laitan puvun päälle ihan periaatteen vuoks. Dimitri ei näe, mut sen alaiset näkee. Missä kama on?
Mietin hetken mihin se laitettiin. Varmaan huoneeni lipastoon. Kipitin portaat ylös ja kurvasin huoneeseeni. Lipaston ylin laatikko, ja sieltähän ne löytyi. Rasmus oli seurannut minua huoneeseen. Katsoin häntä peilin kautta suoraan silmiin. Rasmus ujutti kätensä etupuolelleni ja puristi kevyesti rintojani. En hyökkinyt häntä vastaan, mutta näytin hieman epämukavan ilmeen.
- Muista... Huomenna on varmasti yksi elämäni haasteellisimmista päivistä. Me emme tiedä, mitä Dimitri haluaa. Muuta kuin kamaa.
- Pakkasin ne jo laukkuun.
Vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi. Kaikki oli valmiina, mutta miten tämä tulisi päättymään? Kukaan ei tiennyt sitä. Edessä olisi yksi yö. Toivoin todella että nukkuisin yön yli, jotta olisin iskussa aamulla.
- Mä lähen ulos. Tartten happea.
Sanoin Rasmukselle ja lähdin päättäväisesti hänen otteestaan ja lähdin ulos. Ihme kyllä Rasmus ei lähtenyt perääni.

En lähtenyt ulko-oven portaita pidemmälle. Istuin portaille ja katsoin taivaalle.
"Sergei... Auta mua huomenna... Kulje mun mukana..."
Mietin hiljaa mielessäni. Valutin kyyneleen poskelleni ja suljin silmäni. Lämmin tuuli puhalsi kasvoilleni. Se oli minulle kuin vastaus Sergeiltä. Minulla oli kova ikävä häntä. Aina kun joku mainitsi Sergein, mieleeni palasi aika, kun olimme juuri lähentyneet. Mitä meistä olisi tullut? En tiedä. Rakastin kuitenkin Ryania nyt. Mutten koskaan lakannut välittämästä Sergeistä. Menneitä oli silti turha murehtia. Jotkin asiat eivät muuttuneet koskaan. Tämä oli yksi niistä. Nousin portaille seisomaan ja lähdin päättäväisesti takaisin sisälle, kun olin saanut hieman ajatuksia kasaan ja raitista ilmaa.
- Rasmus?
Huutelin sisällä, kun en nähnyt miestä.
- No?
Kuulin vastauksen jostakin. En Rasmuksen omasta huoneesta. Hän oli olohuoneessa. Hipsin sinne ja jäin ovelle seisoskelemaan.
- Otanks mä aseen huomenna mukaan?
Rasmus kääntyi kokonaan minua päin ja oli hetken aivan hiljaa.
- Totta puhuen en tiedä mikä on järkevin vaihtoehto. Ehkä sinun kannattaa.
Hän sanoi lopulta ja astui askeleen lähemmäs minua.
- Emme voi tietää, mitä Dimitri aikoo. Emmekä voi toimia täysin holtittomasti ja arvaamattomasti. Hän tajuaa muuten meidän tietävän jotain, mikä ei meille oikeasti kuulu.
- Mut jos mä... Jos mä vaan päästän sen hengestään?
Äkkiä arvaamatta Rasmus tarttui minua molemmista käsivarsista.
- Et! Kai sä tajuat, et sillä on varmasti seuraajia. Koko sen klaanin koko kertoo siitä että sen työ ei jää kesken vaikka se pääsis hengestään. Sitä paitsi, sähän sanoit itse Atenkin kohtalosta että se oli vahinko, joka ei toistu?
Olihan Rasmus oikeassa, mutta jotenkin Dimitri kuulosti niin isolta ongelmalta, että voisi olla helpoin tie hävittää hänet.
- Mitä sä sit aiot jos se käykin päälle?
Kysyin täysin tyynesti. Rasmus hellitti otteensa.
- Mä en tiedä.
Rasmuksen äänensävystä paistoi epätoivo ja jopa pelko.

Ilta laskeutui yllemme. Nukkuminen ei tullut kysymykseenkään tämän jännityksen seasta. Yritin kuitenkin. Makasin sängyssä ja ajatus vain laukkasi edestakaisin seuraavassa päivässä. Romeo istui nojatuolissa ja oli kääntänyt sen kohti ikkunaa. Nousin sängylle istumaan.
- Romeo? Tuu nukkumaan.
Romeo pudisti päätään.
- En voi. Enkä voi päästää sinua huomenna lähtemään.
- Sä tiedät et mun on pakko mennä.
- Mä tekisin mitä vaan et voisin lähteä sinne sun puolestas...
Romeo nojasi käsivarsilla polviinsa ja laski katseensa lattiaan. Nousin sängystä ja kävelin hänen eteensä. Polvistuin lattialle ja otin Romeota kädestä kiinni.
- Mä tiedän, mut mun on pakko hoitaa tää Rasmuksen kanssa. Enkä päästäis sua vaaraan.
Romeo kiskaisi minut lattialta ylös syliinsä istumaan ja halasi.
- Mä lupaan tulla elossa takas.
Kuiskasin Romeon korvaan ja halasin tätä takaisin. Pääsimme lopulta nukkumaan asti, vaikka valvoimmekin lähes koko yön kääntynen kyljeltä toiselle.

Heräsin jo 7 aikaan  aamulla, samoin Romeo. Romeo oli yleensä aamu-uninen, joten tämä oli harvinaista. Tiesin kyllä syyn. En tiennyt, monelta olimme lähdössä Rasmuksen kanssa, mutta valmistauduin hyvin. Puin Rasmuksen ostamat vaatteet päälle ja laitoin korkkarit jalkaan. Vilkaisin itseäni peilistä. Näytin Susanilta, eli siltä miltä pitikin. Käteni tärisivät aivan kuin krpaulaisella. Otin aseen lipaston ylälaatikosta ja sujautin sen takkini alle vyötärölle. Samassa Rasmus koputti oveen.
- Susan?
- Joo!
Huusin takaisin ja juoksin ovelle.
- Dimitri soitti. Paras lähteä.
- Näin aikaisin?
- Ei ole oikein vaihtoehtoja. Se sano et heti kun pääsette.
Vilkaisin olkani yli Romeota.
- Rasmus, tuo Susan elossa takasin.
Rasmus nyökkäsi varman oloisesti.
- Onks sulla eagle?
Nostin takkin helmaa ylemmäs, ase oli mukana. Rasmus näytti päällään nyökäten lähtömerkin.
- Millä me muuten mennään sinne?
- Mennään ninjalla. Päästään nopeemmin karkuun jos näemme matkalla liikennettä. Mondeon vois mun puolesta romuttaa kokonaan.
Rasmus asteli heti ulospäästyään pyörän luo ja nousi sen selkään. Minä nousin heti perässä. Laitoimme kypärät päähän. Rasmus vilkaisi vielä minua sanomatta sanaakaan ja käynnisti pyörän. Lähdimme liikkeelle.

Varastohalli ei ollut ihan toivottoman pitkällä. Ajoimme pikkuteitä rauhallista tahtia. Kama oli laukussani mukana ja toivoin, että se kestäisi kyydissä. Laukussani ei ollut vetoketjua ollenkaan. Vain kangas läppä jonka pystyi laittamaan laukunsuun yli. Sydämeni takoi rinnuksissani varmaan ulos asti. Muistin reitin ja aloimme olla perillä. Rasmus hiljensi vauhtia huomattavasti alamäkeen. Pääsimme hallin aukiolle turvallisesti, jonka jälkeen Rasmus sammutti pyörän. Varastohalli oli edessämme. Laskeuduttuamme pyörän kyydistä, yritin ravistella hieman käsiäni ja kävellä paikoillaan, jotta vapina lakkaisi. Ei juuri auttanut. Rasmus laski kätensä olkapäälleni, jonka seurauksena jähmetyin paikoilleni.
- Ja nyt ihan rauhassa.
Rasmus sanoi ja lähti kohti varaston ovea. Minä seurasin häntä perässä. Koputimme oveen. Ei vastausta. Koputimme uudestaan ja kun mitään ei kuulunut, Rasmus kokeili oven kahvaa. Ovi oli auki. Astuimme varastohalliin, jossa Rasmus ei ollut aikaisemmin käynyt, mutta tiesi tarkan sijainnin. Viimeksi kanssani oli ollut Alex ja Atte. Astuimme sisään halliin ja vilkuilimme ympärillemme. Mikään ei ollut muuttunut. Kirkkaat valot syttyivät heti kun astuimme sisälle. Kävelin lähellä Rasmusta, mutten tehnyt elettäkään tarratakseni häntä kädestä. Kyllä, minua pelotti, mutten luottanut hirveästi Rasmukseen.

- Teillä on varmaan kama mukana?
Kuulin tutun äänen. Se oli Dimitri, mutta en nähnyt häntä missään. Ketään ei näkynyt missään.
- On.
Sanoin päättäväisesti, mutta hieman hiljaa. Lopulta Dimitri astui varjoista näkyviin. Hänen katseensa näytti sokeuden takia aivan lasittuneelta. Mies asteli lähemmäs meitä ja heilutti tasaista tahtia apukeppiään, ettei kompastuisi mihinkään. Kepin kärki osui lopulta Rasmuksen kenkään. Dimitrin ilme kääntyi hymyyn. Hänen hampaansa säihkyivät. Hän jopa naurahti.
- Tässä.
Ojensin pakettia Dimitrille. Mies otti sen vastaan ja antoi vastineeksi rahaa. Rasmus otti rahat vastaan. En edes osannut arviolta sanoa paljonko siinä oli.
- Oliks tää tässä?
Rasmus kysyi tyynellä äänellä. Dimitri pyöräytti päätään.
- Mitäs sanoisit, jos meistä tulis pidempi aikaisia liike kumppaneita. Jatkaisit vain Sergein hommia. Ihan perus kauraa, ei mitään ylinmääräistä.
Siinä kohtaa tartuin Rasmuksen hihasta kiinni. Rasmus ei vaikuttanut lainkaan epäröivältä. Dimitrin ehdotus kauhistutti minua.
- En oikein tiedä. Puhe oli vain saattaa tämä viimeinen keikka loppuun.
Rasmus vastasi. Astuin Rasmuksen vierelle ja tuijotin Dimitriä.
- Kai sinä tiedät, ettei minun tarjouksistani kieltäydytä?
Dimitri sanoi ja napsautti sormiaan. Samassa hallin katonrajaan alkoi ilmestyä miehiä enemmän ja vähemmän. Heistä osa laski aseen täyhtäyksen meitä kohden. Tuijotimme molemmat heitä, ja varomattomasti laskimme Dimitriä kohtaan olleen suojauksen. Katseeni oli yhä aseistetuissa miehissä, kun Dimitri käytti tilaisuuden hyväksi ja hyökkäsi kohti minua vetäessään veitsen vyöltään. Ennen kuin kerkesin katseeni laskea häneen asti, Rasmus oli jo hyökännyt väliin ja otti iskun vastaan.