Kiristys

Nousimme huonokuntoisen pihatien ylös ja jatkoimme matkaa hiekkatiellä. Rasmus ajoi noin 50 km/h eikä se tuntunut vielä kovalle vauhdille. Hiekka tie kuitenkin muuttui nopeasti asfaltiksi. Tie oli hieman mutkikas, mutta siinäkin voisi päästellä ihan rauhassa. Rasmus osasi selvästi kyllä ajaa pyörää.
- Pidä kiinni.
Rasmus sanoi. Tiukensin hieman otetta hänen olkapäistään. Rasmus kiihdytti äkisti vauhtia ja siirsin käteni automaattisesti hänen ympärilleen ja tiukkasin otettani, jotta kestin kyydissä. Vauhti kiihtyi alta parin sekunnin 100hm/h. Tie oli täysin autio. En ollut koskaan nähnyt siinä muuta liikettä kuin mitä me nyt satuimme liikkumaan. Minua kiinnosti minne Rasmus minua oli viemässä. Kilometrejä kertyi ja aikaa vain kului. Matka tuntui tuhottoman pitkältä. Olimme ajaneet tietä valehtelematta yli 30 kilmometriä ennen kuin Rasmus kääntyi. Kaarteen hän ajoi hyvin rauhallisesti ja ammattimaisesti. Tiet alkoivat näyttää tutuilta. Muistin bussipysäkin ja... Olimme varmasti menossa Akin luo. Ja lopulta käännyimekin pihaan. Siellä me olimme. Akin kartanon luona.

Otin kypärän pois päästäni kun pysähdyimme.
- Luulet sä et Aki ois palannu tänne?
Kysyin Rasmukselta kummastellen. Rasmus vilkaisi minua olkansa yli.
- Mihis muuallekaan. Se kuitenkin oikeesti asuu täällä. Mukava perintö vanhemmilta vaikka ne lähtikin vaan ulkomaille.
Rasmus vastasi. Laskeuduin pyörän kyydistä, samoin Rasmus. Jätimme kypärän pyörän sarviin ja menimme ovelle. Koputin ovea varovasti. Mitään ei kuulunut, joten koputin uudestaan. Lopulta Aki tuli avaamaan. Hän valahti aivan kalpeaksi kun näki meidät.
- Mä.. En..  Tota..
- Lopeta se sönkkäämine ja päästä meidät sisään.
Rasmus tunkeutui asuntoon Akin ohi. Minä menin perässä. Mikään ei ollut muuttunut. Kaikki näytti samalle kuin aina ennenkin.
- Mitä te.. Täällä teette?
Aki hämmästeli ja väri alkoi palautua hänen kasvoilleen.
- Katsoin kyllä sormieni läpi sinun pakotemppusi, mutta haluan, että sinä autat meitä.
Rasmus sanoi ja katsoi tiiviisti Akia vilkaisematta mihinkään muualle.
- Mitä te haluutte?
Rasmus vilkaisi mattoa lattialla.
- Sinullahan on se kellari. Anna meille pari lastia mukaan.
- Miks?
Aki kysyi tottakai heti. Rasmus vilkaisi minua.
- Aki... Dimitri kiristää meitä. Ja mä tiedän miten paljon sulla on kamaa itelläs. Me maksetaan kyllä... Jos me ei viedä Dimitrille kamaa ni...
En jatkanut lausetta. Aki varmasti ymmärtäisi. Aki katsoi minua pitkään. Tiesin, että kaikesta huolimatta Aki varmasti välitti minusta. Hän huokaisi hiljaa ja avasi kellarin luukun ja laskeutui sinne. Hän toi 3 tiiviisti paketoitua pakettia meille.
- Niissä on 300g/paketti. Maksakaa kun ootte nähny Dimitrin. Ja oon pahoillani... Ihan kaikesta...
Aki sanoi ja otin paketit laukkuuni, jonka olin lähtiessä viskannut olalleni.
- Tulisit mukaan... Sua tarvitaan...
Pyysin niin nätisti kuin osasin.
- Sori, mut en mä voi. En lähde Dimitrin leikkeihin mukaan millään lailla. En halua kuolla näin nuorena.
Akin sanat porautuivat takaraivooni ja kuulostivat todella pahalta. Faktahan se oli. Dimitri oli vaarallinen.
- Kiitos kuitenkin avusta. Me tuodaan rahat sulle kun ne joskus saadaan.
Rasmus sanoi ja nappasi minua käsivarresta kiinni ja aikoi kiskaista mukaansa. Riuhtaisin otteeni irti ja syöksyin Akin kaulaan. Halasin tätä. Aki halasi minua takaisin.
- Oo helvetin varovainen.
Aki sanoi hiljaa ja päästin lopulta hänestä irti ja lähdin Rasmuksen mukaan. Hyppäsin pyörän kyytiin Rasmuksen taakse ja lähdimme takaisin piilopaikkaamme. Mietin, miten meillä kesti niin kauan aikaa matkustaa kotiin. Kotiin? No kai sitä sillä nimellä voi kutsua. Mutta kuljimmekin kiertotietä, jotta vältimme muun liikenteen.

Olimme noin puolessa välissä matkaa, kun Rasmus pysäytti pyörän.
- No mitä nyt?
Kysyin visiirin alta. Rasmus otti kypärän päästään ja vilkaisi olkansa yli ja odotti, että teen saman. Otin kypärän päästäni ja odotin. Tuuli tanssitti hiuksiani. Ne olivat kasvaneet todella paljon ja ylettyivät nyt jo puoleen selkään.
- Sä oot todella kaunis. Ja mua ärsyttää edelleen se miten jaksat haikailla Ryanin perään. Sen näkee teistä molemmista läpi. Mä en todellakaan puhunu paskaa, kun sanoin että saan aina haluamani. Tulee vielä päivä jolloin rukoilet minua luoksesi.
- Älä puhu paskaa! Sä tiedät ihan hyvin mitä mieltä susta oon. Jumalauta. Sä oot raiskannu mut jo kahdesti! Millane kusipää oikeesti tekee niin. Mä en tiedä enää edes et mitä mun pitäs sanoa. Sä oot sairas. Siinä missä Alexkin. Alexia sentään voi auttaa.
Puhkuin raivoa ja vihaa. Rasmus nousi pyörän kyydistä ja kiskaisi minut voimalla myös tielle. Hän kaatoi minut suoraan asfaltille. Aioin huutaa, mutta Rasmus istui lantioni päälle ja tukki suuni. Käteni olivat vapaina, joten aioin lyödä Rasmusta. Hän oli kuitenkin nopeampi ja kiskaisi molemmat käteni jalkojensa alle tietä vasten. Nyyhkin hiljaa kun Rasmus tuijotti minua suoraan silmiin ja piteli minut kevyesti aloillaan.
- Voit puhua noin ihan kenelle tahansa. Paitsi minulle.
Rasmus sanoi rauhallisesti. Yritin mumista jotain takaisin.
- Shhh. Nyt sinä olet hiljaa ja kuuntelet.
Hengitin nopeasti ja kiihtyneesti. Jäin kuuntelemaan Rasmusta.
- Lupasin, etten anna Dimitrin satuttaa sinua. Tarkoitan sitä. Minä turvaan selustasi. Se tarkoittaa välittämistä. Minulle on aivan sama mitä muut tekevät, mutta sinun suhteesi en luovuta.
Rasmus piteli yhä kättään suuni edessä. En voinut kommentoida mitään. Lopulta Rasmus nousi pois päältäni ja nousin saman tien ylös. En antanut katsettakaan Rasmukselle kun kapusin hänen taakseen istumaan. Kiedoin käteni hänen ympärilleen hieman vastentahtoisesti. En halunnut pudota kyydistä. Ajoimme suoraan takaisin talolle.

Nousi äkäisesti pois pyörän kyydistä kun pääsimme pihaan. Otin kypärän pois ja oikeastaan tönäisin sen vauhdilla Rasmuksen syliin. Rasmus laski molemmat kypärät pyörän sarviin ja juoksi perääni ja otti käsivarrestani kiinni.
- Päästä irti!
Huusin vihaisesti ja käännyin Rasmusta kohden ja yritin irrottaa tämän otetta kädestäni.
- Jos tulevaisuutesi on sinulle yhden tekevä, jatka vain tuota rimpuilua.
Rasmus virnisti ja tiukseni otettaan.
- Lopeta! Sattuu!
Jatkoin vastarintaa ja Rasmus vain yhä kiristi otettaan. En edes huomannut, että joku hyökkäsi väliin ja iski molemmat kätensä Rasmuksen käsivarteen, jolloin ote irtosi. Horjahdin ja kaaduin polvilleen maahan. Olin kiskonut itseäni toiseen suuntaan, enkä varautunut otteen irtoamiseen. Romeo seisoi edessäni ja Alex laskeutui vierelleni.
- Ja nyt anna Susanin olla!
Romeo huusi ja otti uhkaavan askeleen kohti Rasmusta. Yllätyksekseni Rasmus harppoi Romeon ohi suoraan sisälle ja jätti meidät ulos. En ollut vielä koskaan nähnyt Romeota niin vihaisena. Kun Rasmus oli mennyt, Romeokin laskeutui vierelleni.
- Sattuks sua?
En sanonut heti mitään. Nostin hupparin hihaa. Oikeassa käsivarressani oli rumannäköinen hiertymä jälki. Se jopa sinerti hieman muutamasta kohdasta. Muistot sijaisperheestä palasivat mieleeni. Laskin katseeni maata kohti. Kyyneleet valuivat silmistäni.
Alex laski kätensä olkapäälleni ja Romeo pyyhki kädellään kyyneleet poskiltani.
- Ei oo mitään hätää. Mä oon tässä.
Romeo halasi minua. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin kasvoni hiljaa hänen rintakehäänsä vasten. Romeo silitti hiuksiani ja rauhoitteli kokoajan hiljaa.
- Jopa mä alan olla sitä mieltä et tää touhu alkaa olla aika kyseenalasta. Enkä tiedä saako Rasmuksen päätä millään käännettyä.
Alex kommentoi ja oli jopa aidosti huolissaan. Rasmus muuttui päivä päivältä vain pahempaan suuntaan ja minä sain pelätä jokaista liikettäni hänen seurassaan.

Lopultakin pääsin nukkumaan kun välikohtaus pihalla oli ohi. Kiipesin yläkertaan ja rojahdin suoraan sängylleni kun huoneeseen asti pääsin. Romeo tuli mukaani ja istuutui sängylle.
- Ihme, että Rasmus antaa sinun kuitenkin nukkua vieressäni. Minulla on ikävä Ryania.
Romeo riisui paitansa, kuten yleensäkin. Hän ei koskaan nukkunut mielellään paita päällä. Hän vilkaisi minua olkansa yli ja asettui sitten viereeni selälleen makaamaan.
- Ehkä Rasmus ymmärtää, että me olemme vain ystäviä. Ja tämän päiväisen jälkeen hän ei ehkä muuteknaan ensimmäisenä tulisi tänne paskaa jauhamaan.
Romeo hymähti ja näin pitkästä aikaa häneltä aidon hymyn. Se oli ihanaa nähdä. Kaikki olivat niin apaattisia ja pessimististiä.
- Saatat olla oikeassa.
Sanoin ja hymähdin takaisin. Käännyin selin Romeoon. Romeo kääntyi automaattisesti minua päin ja nosti kätensä ylitseni.
- Yritä nukkua. Hyvää yötä.
Romeo sanoi ja toivotin hänellekin hyvää yötä. Nukahdin nopeasti, sillä tiesin olevani turvassa.

Kuljin pitkin hämärää katua. Käteni hipoivat kokoajan jääkylmää tiiliseinää tuulen ujeltaessa aina välillä korvissani. Joku kutsui minua. Etsin katseellani nimeni huutajaa. En nähnyt ketään. Päädyin juostessani aina vain kujalta toiselle, kunnes päädyin keskelle suurta kaupungin aukiota. Joku toisti yhä nimeäni. Niitä saattoi olla ehkä useampikin. Ja viimein... Siinä he olivat. Sergei... Verisine kasvoineen... Lare... Hänen suustaan tippui verta... Ja Atte... Hänen jalkansa oli aivan tuusan paskana ja myös verinen. Jokainen heistä lähestyi minut ja olivat  pian kosketusetäisyydellä...
-...Ei!
Ponnahdin sängyllä istumaan ja heräsin omaan huutooni. Se oli painajainen. Romeokin havahtui ylös ja nousi istumaan.
- Mitä sä huudat?
- En mitää näin vaan painajaista.
Sanoi ja pyyhin käsilläni kasvojani pariin otteeseen.
- Mitä painajaista?
- Lare, Sergei... Atte.. Ne oli.. Ei mitään. Käydään vaan takasin nukkumaan.
Sanoin ja yritin pyyhkiä mielikuvaa pois päästäni. Uni oli todentuntuinen.

Heräsin onneksi seuraavan kerran vasta aamulla. Romeo nukkui tuttuun tapaan sikeästi. En vaivutunut itsekään nousemaan ylös vaan jäin Romeon viereen makaamaan. Kuuntelin hänen tasaista henigitystään ja hiljaista tuhinaa jota hän piti. Peiton alla oli lämmin ja olisi ollut varsin mukavaa viettää rokulipäivä. Kerkesin maata hereillä Romeon vieressä pari tuntia, ennen kuin hän heräsi. Olin torkahdellut itsekin uudelleen aina välillä.
- Huomenta. Paljon kello on?
Romeo kysyi haukotellen.
- Puol 12.
Sanoin ja Romeo veti peiton naamalleen.
- No et nyt enää käy nukkumaa! Silmien auki saaminen on jo puolivoittoa!
Kiskaisin peiton hänen kasvoiltaan ja tönin häntä ylös. Romeo oli todella aamu-uninen ja vaikea herätettävä. Sain kuitenkin potkittua hänet liikkeelle. Kun Romeo lopulta nousi seisomaan, siirryimme alakertaan kahvin toivossa. Rasmus oli keittänytkin kahvi ja istui nyt ikkunalaudalla katsellen ulos ikkunasta. Rasmus pyöritteli käsissään veistä ja lopetti heti kun näki meidät.
- Oiskohan sulla Susan jotain kerrottavaa? Toni soitti äsken.
En todellakaan tiennyt asiasta mitään, mutta Rasmus tuskin uskoi minua.


- En mä tiedä siitä mitään.
Sanoin päättäväisesti ja katsoin Rasmusta.
- Mitä se sit halus?
Romeo kysyi seuraavaksi ja asettui aivan selkäni taakse.
- Sehän tässä hämmentääkin. Auttaa meitä Dimitrin kanssa.
Olin hämmentynyt. Toni ei halunnut auttaa meitä. Ei koska kyseessä oli Dimitri. Mikä oli saanut hänen päänsä kääntymään.
- Mietin vaihtoehtoja... Ja voisimme ainakin kuunnella, mitä Tonilla on sanottavaa. Jehu tulee tottakai myös.
Ideaahan siinä oli. Oliko Rasmus valmis ottamaan niin ison riskin? Pyytämällä Tonin ja Jehun tänne? Rasmuksen täytyi siis oikeasti pelätä Dimitriä.
- Mut eihän Toni osaa tänne?
Hämmästelin ja ihmettelin miten Rasmus ajattelin tilanteen hoitaa.
- Eikä se tänne tulekaan. Sovitaan tapaamispaikka. Yritetään suostutella vaikka Akia. Sinne Tonikin osaa.
Nyökkäsin. Ja aloin yhdistelemään asioita keskenään. Olisiko Aki voinut ottaa yhteyttä Toniin? Kuka muukaan olisi Tonin pään saanut käännettyä. Oli vain nyt odotettava suostuisiko Aki.
- Mä soitan sille jossain välissä. Nyt en kerkeä.
Rasmus sanoi ja tuijotteli ikkunasta ulos. Siis todella tärkeää tekemistä näköjään. Lähdin keittiöstä, vaikka Romeo jäikin juomaan kahvia. Hipsin yläkertaan takaisin ja olin menossa huoneeseeni, kun kuulin viereisestä huoneesta ääntä. Asetuin aivan oven viereen ja kuuntelin.

- ...Sitä paitsi, kyllä sä tiedät millanen Rasmus on. Sä työskentelit sille joskus.
Se oli varmasti Dean.
- Joo, mut pakon edestä. Olin kaiken aikaa uskollinen Tonille.
Ja toinen puhuja oli Ryan.
- Jos sä oisit ollu tarpeeks vahva, sä oisit päässy pois tästä kierteestä jo paljon aikasemmi.
- Dean, sä et ymmärrä. Suojelen Susania. Muuten olisin voinut lähteä kävelemään aikaa sitten.
- Suojelet jotain narttua, mut tapoit meidän isän? Mikä vittu sua vaivaa?!
Keskustelu alkoi mennä vihamieliseksi, mutten aikonut syöksyä huoneeseen.
- Et sä voi ymmärtää. Sä tiedät vaan sen, että tapoin meidän isän. Sä et todellakaan tiedä mitä todellisuudessa tapahtui.
- No kerro mitä tapahtu!
Dean huusi Ryanille vastaan. Ryan oli yleensä harvasanainen, mutta veljelleen hän yritti selvästi puhua järkeä ja antoi tekstin tulvia.
- Ei se hyödyttäis yhtään mitään.
Kuulin askeleita. Ryan ilmestyi ovesta ja katsoi minua hetken. Tuijotuksemme vain jatkui ja jatkui. En saanut katsettani irti Ryanin sielukkaista silmistä. Lopulta pujahdin huoneeseeni. Sen sijaan, että olisin ollut yksin, Ryan asteli perässäni huoneeseen.

- Anteeks, et mä kuuntelin salaa.
Ryan pyöräytti päätään.
- Ei se mitään. On vaan vähän asioita selvittämättä. Dean vihaa minua, vaikkei tiedä edes koko totuutta.
Minua inhotti kaksikon tilanne. Kaikki eivät voineet olla sovussa kun jokaista hierti aina jokin salaisuus. Deanin ja Ryanin välit olivat kyllä todella tulehtuneet.
- Mut jos sä kertosit kaiken, ehkä Deankin alkas ymmärtää sunkin näkökulmaa ja motiivia?
- Ei mulla ollu oikeestaan mitään motiivia. Toimin pakon edestä... Ja siltikin isäni ei ollut ainoa joka menetti henkensä. Emilia oli täysin syytön tapahtumiin ja miten ollakaan, että aina syytön kärsii eniten. Toni tuskin on vieläkään päässyt siitä yli.
Ryan oli kyllä oikeassa. En voinut tehdä heidän hyväkseen mitään. Mutta turhaan potisin huonoa omaa tuntoa vain sen takia että en voinut puuttua asiaan. Se ei kuitenkaan kuulunut minulle.
- Miten muuten.. Teidän äiti? Et ole koskaan puhunut hänestä?
Ryan näytti vaivaantuneelta.
- En tiedä äidistämme mitään. Isä kasvatti meidät.
En vaivautunut kysymään yhtään sen enempää. Istuimme molemmat sängylle. Heti kun Ryan oli kerennyt istua, ilmestyi Rasmus oven suuhun. Hän suorastaan hyökkäsi kohti Ryania ja nosti tämän hupparin liepeistä ylös ja työnsi vauhdilla päin seinää.
- Enkö mä oo sanonu ettet koske Susaniin!
- Rasmus lopeta!
Huusin ja yritin mennä väliin. Alex oli kuitenkin nopeampi. Hän oli juuri ennättänyt ovelle ja näki tilanteen ja syöksyi kiskomaan minut pois Rasmuksen läheltä. Ryan oli täysin tyynen rauhallinen, eikä kiinnittänyt Rasmuksen raivoon huomiota. Ryan pärjäisi varmasti Rasmukselle jos tosi paikka tulisi.
- En hipaissutkaan Susania. Keskustelimme. Jos sekin on kielletty niin haista vittu.
Ryan sanoi tyynesti ja odotti Rasmuksen seuraavaa siirtoa. Vastoin kaikkia odotuksia, Rasmus päästi irti ja antoi Ryanin mennä. Ryan ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaan jäi tuijottamaan Rasmusta pidemmäksi aikaa. Rasmus oli lopulta se joka luovutti ja siirtyi kauemmas. Alex piteli minua yhä. Hänen toinen kätensä kulki rintakehäni yli ja toinen lantion ympäri.
- Rasmus, tavotitko sä Akin ja Tonin?
Yritin muuttaa tunnelman vähemmän kiusalliseksi. Rasmus kääntyi minua kohden ja vilkaisi ohimennen myös Alexia. Ei mitään merkkiä, että Alex saisi laskea minut irti. Mies nyökkäsi.
- Mennään tänään illal takasin Akin kämpille.
- Ketkä sinne lähtee?
Esitin jatkokysymyksen ja jäin odottamaan vastausta. Rasmus pudisti päätään ja tuijotti meitä jokaista. Autolla sinne ei pääsisi lähtemään. Joten todennäköisesti Rasmus tai Alex. He osasivat ajaa Ninjalla.
- Todennäkösesti sinä ja minä. Minun kai se täytyy Tonin kanssa neuvotella. Muuten laittaisin kyllä Alexin.
No niimpä tietysti. En pitänyt ajatuksesta, mutta toisaalta olisi mukava nähdä taas Tonia.
- Sinä otat eaglen mukaan. Jos tulee ongelmia. Meitä molempia tarvitaan Dimitriä vastaan.
Kylmät väreet kulkivat selässäni. Vilkaisin olkani yli Alexia.
- Voisitko mitenkää päästää mut irti?
Alex löysäsi otteensa ja ryntäsin suoraan alakertaan etsimään asetta. Löysinkin sen nopeasti lipaston päältä. Patruunoita oli 6. Ne riittivät kyllä jos tilanne niin vaatisi.

Olin koko päivän aivan hermona. Pelkäsin suorastaan Tonin ja Rasmuksen kohtaamista. Ja mitä jos... Jos Toni tekisikin jonkin väijytyksen. Toisaalta en kyllä uskonut sitä. Jehu olisi varmasti mukana, joten pelkästään se jo estäisi isommat ongelmat. Rasmus pyörähti aina välillä huoneeni luona ja kokoajan odotin, milloin tulisi lähtökäsky. Olin kokoajan valmis lähtemään. Laukkuni oli pakattu ja ase oli vyölläni. Muistin siinä samalla että kamat olivat yhä laukussani. Siirsin ne huoneeni lipaston ylimpään laatikkoon. Lopulta odotus aika oli täynnä. Rasmus pyysi minut mukaansa. Kipitin hänen perässään portaat alakertaan ja menimme suoraan ulos. Kypärät päähän ja matka Akin kartanolle alkoi. Kuljimme täysin samaa reittiä kuin viimeksikin. Kiedoin tällä kertaa jopa suoraan kädet Rasmuksen ympärille. Kuljimme selvästi kovempaa kuin viimeksi. Vilkaisin jossakin välissä mittaria ja lukema oli silloin 120km/h. Rasmus kuitenkin hallitsi pyörän ilman ongelmia ja antoi palaa. Minuakaan ei pelottanut. Käännyimme viimeisen kurvin ja se oli suoraan Akin pihaan. Aki oli meitä vastassa. Rasmus sammutti pyörän ja otti kypärän pois päästään, samoin minä. Laskeuduimme pyörän kyydistä ja tervehdimme Akia.
- Aki... Kerro minulle.. Suostuttelitko sinä Tonin auttamaan meitä?
Kysyin Akilta suoraan ja jäin päättäväisenä odottamaan vastausta. Aki nyökkäsi hetken harkinnan jälkeen. En osannut hetkeen sanoa mitään. Olin iloinen. Aki auttoi meitä vaikkei pystynyt olemaan luonamme.
- Kiitos.
Se oli varmasti vilpittömin kiitokseni koskaan. Siirryimme sisälle odottamaan Tonin ja Jehun tuloa. Emme puhuneet paljoa. Satunnainen kysymys silloin tällöin. Puolen tunnin jälkeen Toni ja Jehu ajoivat pihaan. Tonilla oli uusi auto. Musta uudemman mallin Kia. Vardin tilava. Toni ehkä hieman pröystäili rahoillaan, mutta kai minäkin jotain kivaa ostaisin jos olisi varaa.
Katsoin heitä ikkunasta. Kumpikaan ei ollut muuttunut juurikaan. Tonilla oli puku päällä tuttuun tapaan ja Jehulla normaali tylsä vaatetuksensa: huppari ja farkut. Ovi aukeni ja me odotimme keittiön puolella kun Aki meni vieraita vastaan. Emme saaneet selvää mitä he aulassa puhuivat. Ehkä se ei meille kuulunutkaan.
- Käyttäydy sitten.
Rasmus sanoi ja olin kommentoimassa jotain törkeää vastaan, mutta samassa Toni ja Jehu ilmaantuivat keittiöön. Rasmus nousi tuolista ja kätteli molempia. Kenties rauhan merkiksi?

- Onks Dimitri ottanut yhteyttä?
Toni aloitti keskustelun.
- Otti ensin. Ja me sen jälkeen. Meidän pitäs ylihuomenna tavata se samalla varastolla, kuin missä viimeksi hoidettiin kaupat.
Rasmus kertoi aivan kuten asiat olivat menneetkin.
- Oletan, että tapaamisessanne Dimitri varmasti haluaa jotain muutakin kuin vain kaupat. Se ottaa yleensä pari kertaa yhteyttä ihan ystävällisissä merkeissä ja alkaa lopulta hamuamaan tavaraa itselleen.
- Sä selvästi tunnet sen paremmin kuin mitä aiemmin kerroit. Pitäskö sun nyt kertoa loputkin.
Rasmus johdatteli. Toni näytti mietteliäältä.
- Olette varmaan kuulleet Carlin kohtalosta? Minä olin juhlissa mukana. Irtisanoin sopimuksemme heti tapahtuman jälkeen. Dimitri ei lähtenyt kostoretkelle, koska oli juuri menettänyt näkönsä, mutta ei hän sitä varmasti ole unohtanut.
Se selitti Tonin käytöksen ja epävarman otteensa. Normaalisti Toni oli vahvimpia ihmisiä joita tunsin, mutta Dimitriä kohtaan jopa hänellä oli niskavillat pystyssä.
- Mut miten sä voit auttaa meitä?
Rasmusta kiinnosti tehtävän vaativin osuus. Miten Toni voisi auttaa meitä kun meidät pyydettiin kahdestaan tapaamaan Dimitri.
- Voin antaa taustatukea. Ensimmäisellä kerralla minun ei kannata tulla mukaan. Dimitri antaa aina aikaa miettiä tarjouksiaan. Kun olette käyneet varastolla, ilmoittakaa minulle mitä hän halusi.
Vilkaisin Rasmusta ja Rasmus minua.
- Et pärjää yksin hänelle.
Rasmus sanoi vastaan Tonille. Jehukin vilkaisi siinä vaiheessa Tonia.
- Luuletteko todella että toimin yksin? En yllä Dimitrin klaaniin, mutten minäkään klaaniton ole.
En ollut koskaan nähnyt Tonin taustajoukkoja, joten mistä sitä tiesi millainen sota tästä vielä tulisi. Jehu varmasti tiesi jotain, mutta ei kertonut. Olikohan Toni kieltänyt?
- Mutta Rasmus... Musta ois viisainta että sä annat Susanin tulla mun mukaan.
Toni aloitti. Rasmus näytti hieman hämmentyneeltä.
- Älä unta nää.
Rasmus tuhahti. Toni nousi tuolista ylös ja veti nopeasti esiin magnum 357. ja tähtäsi sillä Rasmusta. Minä toimin aivan yhtä nopeasti. Vedin eaglen vyöltäni ja tähtäsin sillä Tonia. Viimeisen vedon teki kuitenkin Aki, joka kiskaisi vyöltään 2 asetta. Toinen tähtäsi minua ja toinen Tonia. Tilanne meni todella jännittyneeksi. Aki kruunasi tilanteen pidellessään käsissään kahta revolveria.