Uusi pätkä

Alex hipaisi kylkeäni. Olin herkkä kutiamaan, joten säpsähdin hieman.
- Alex. Minä en lähde tähän. Jos haluat taas uuden raiskauksen mustalle listallesi, tee mitä haluat. Jos haluat joskus pois tästä kierteestä, olet viisas ja lopetat hyvän sään aikaan.
Sanahdin hieman vihaisesti ja katsoin miestä pitkään. Alex ei alkuun näyttänyt lainkaan kiinnostuneelta sanoistani, kuitenkin hänen ilmeensä muuttui äkkiä. Hän siirtyi kauemmas ja katsoi seinälle hieman pelokkaan näköisenä. Vilkaisin siinä sängyssä maatessani seinälle, mutten nähnyt mitään. En tiennyt pitäisikö mieheltä kysyä mitään. Toisaalta aloin miettiä, miksi Alex oli nimenomaan vankimielisairaalassa eikä tavan sairaalassa. Oliko tässä nyt jotain taustalla. Alex siirtyi kauas minusta ja istuutui television viereen nurkkaan ja nojasi leualla polviinsa. En sanonut mitään, olinhan todellakin sanaton. Hyvähän tämä näin minulle oli, vaikka pieni huolen poikanen kasvoikin sisälläni. Olin kuitenkin vihainen yhä. Käänsin selkäni Alexille ja asetuin nukkumaan sängylle. En kuitenkaan saanut unta pitkään aikaan. Mietin päivän tapahtumia ja sitä mitä Toni ja muut mahtoivat nyt suunnitella. Ajatuksien keskeltä vajosin lopulta uneen ja havahduin seuraavan kerran kun tunsin patjalla toisenkin ihmisen painon. Alex asettui selälleen sängylle vilkaisemattakaan minuun. Itse katsoin häntä epäuskoisesti jonkin aikaa, mutta käännyin lopulta takaisin selin häneen, kun en saanut mitään vastausta takaisin.

Kun heräsin aamulla taas, Alex oli jo lähtenyt ja laittanut oven kiinni. En tiennyt vielä oliko se lukossa. Istuin sängyllä tovin haukotellen ja venytellen. Kävelin lopulta ovelle ja kokeilin kahvaa. Se oli lukossa, kuten arvelinkin. En kuitenkaan vaivautunut huutamaan, vaan menin takaisin sänkyyn ja avasin tv:n ja katsoin sitä. Useampi tunti siinä varmasti vierähti. Pläräsin kanavia eri suuntiin vuoroin ja odotin ihmeen tapahtuvan. Lopulta ovi avautui ja minua vastassa olikin Ryan.
- Mitä ihmettä?
Kysyin hämilläni ja jäin odottamaan Ryanilta jotakin vastausta.
- Alex on ollut todella outo koko aamun. Jopa Rasmus vaikutti huolestuneelta.
Ryan kertoi ja mietin yhä eilistä. En halunnut puhua vielä asiasta Ryanin kanssa. Seurasin miestä ulos aitasta ja suoraan sisälle. Alex istui keittiössä. Pöytä oli taas paikallaan eilisen halon jäljiltä. Hän ei luonut vilkaisuakaan meihin.
- Susan!
Hitto että säikähdin kun kuulin Rasmuksen huudon. Kävelin äänen suuntaan ja kohtasinkin miehen astuessani keittiöstä ulos.
- Me emme voi lähteä täältä kaupunkiin, joten sinä haet Alexin lääkkeet.
- Apteekista?
Kysyin hämilläni. Rasmus huokaisi.
- Luuletko todella että voimme toimittaa nimikoidun reseptin johonkin? Menet Carlin luo.
Mietin hetken miksi nimi oli niin tuttu. Mies oli varmaan sama joka minulta silloin poisti luodin jalasta. Nyökkäsin. Nyt olisi varmasti tilaisuuteni!
- Ja ettet saa mitään fiksua päähäsi, Atte ja Aki lähtevät mukaasi.
Ja se siitä tilaisuudesta. Atte ja Aki eivät olleet etsintäkuulutettuja.

Muutaman minuutin kuluttua lähdimme jo Akin ja Aten kanssa tarpomaan tuskaisen jyrkkää ylämäkeä takaisin mondeon luo. Kesti siinä oma aikansa ennen kuin sinne asti pääsimme. Istuin takapenkille vaiti. Atte ajoi tällä kertaa ja Aki istui pelkääjän paikalla.
- Sinä menet Akin mukaan Carlille. Hänellä on haluamamme lääkkeet. Soitimme etukäteen ja ilmoitimme olevamme kiireisiä. Sanakin Rasmuksesta tai Alexista ja pääset köyden jatkeeksi. Lääkkeet tulevat olevinaan sinulle, joten sinä pyydät ne. Tiedäthän että Carl hoitaa työnsä pienessä varjossa.
Atte kertoi. En hetkeen sanonut mitään. Kunnes aloin miettimään taas tarkemmin.
- Niin mitä lääkkeitä me haemme?
Sain Atelta nopean, mutta vaikenevan vastauksen:
- Skitsofrenian.
***

Tässä uusi pätkä. Lisätty myös koko tarinaan.