jatkoa seuraa

Pääsimme perille. Atte vilkaisi minua olkansa yli.
- Muistahan olla kiltisti.
En sanonut mitään, katsoin vain Attea silmiin ja nousin autosta. Olimme kerrostalon pihalla. Aki tuuppasi minut eteenpäin.
- Mennään nyt. Pidetään kiirettä.
Kävelin rivakkaa tahtia kerrostaloon Aki perässäni. Carl asui alimmassa kerroksessa. Koputimme hänen oveensa ja mies avasikin oven nopeasti.
- Ai kappas, Susan! Miten jalkasi voi?
Olihan tapahtumista paljon aikaa, mutta Carl muisti silloisen tilanteen. Nostin lahjettani ja näytin vanhan arven. Carl vilkaisi jalkaa lähemmin ja hymähti tyytyväisesti.
- Ja nyt sinulle on sitten putkahtanut vähän ongelmia mielenterveyden kanssa.
Vilkaisin Akia Carlin lauseen jälkeen.  Aki ei vilkaissut minuun. Hän kaiketi luotti minuun nyt.
- Joo ja lääkkeet ovat lopussa… Tarvitsen niitä lisää.
Carl kipaisi johonkin huoneeseen ja toi minulle lääkepurkin.
- Saatte kyllä kohta etsiä edulliset lääkkeenne muualta, minulla ei ole varaa jäädä kiinni. Lopetan tämän homman työni ulkopuolella.
Nyökkäsin ymmärtävästi. Aki ei vieläkään reagoinut, odotti vain. Tässä olisi tilaisuus ehkä päästä pois, mutta Aki… Ei tiennyt miten hän reagoisi ja lähtisikö minulta sekä Carlilta henki. Otin lääkepurkin vastaan, kiitin ja poistuimme asunnosta kun Aki oli maksanut lääkkeet.

Istuuduin takaisin autoon lääkepurkki kourassa.
- Sehän meni ilmeisesti hyvin?
Atte kysyi Akilta, joka vastauksena vain nyökkäsi.
- Miks te ette kertonu että Alexilla on skitsofrenia? Ei tollasta asiaa vittu jätetä kertomatta! Se voi olla vaaraks itelleen ja muille!
Huusin vihaisesti Atelle. Hän ei vielä edes käynnistänyt autoa.
- No kuule, eipä tullut mieleen ilmottaa sinulle asiasta ensimmäisenä. Sitä paitsi mitään vaaraa ei ole kun lääkkeet on kohdallaan.
- Vitun ääliö! Justhan ne on loppu ja nyt se näkee ties mitä mörköjä nurkissa ja kuulee ääniä joita ei ole! Ei se mitään auta että me nyt vasta saadaan nää lääkkeet!
Atte oli hetken hiljaa. Viskasin purkin vihaisena jalkatilaan ja polkaisin jalkaani. En kuitenkaan sännännyt mihinkään vaan istuin rauhassa paikoillani. Atte käynnisti auton sanomatta vieläkään mitään ja suuntasi kohti piilopaikkaa. Siirryin keskipenkiltä Akin taakse ja nojasin otsa vasten ikkunaa. Edellinen ilta vain pyöri mielessäni. Alexin omituinen käytös… Ja jos Carl lopettaa nämä hommat, niin kuin viisasta onkin, mistä saamme lääkkeet Alexille? Aavistin pahaa ja olin aivan varma, että tästä koituisi vielä ongelma.

Mondeo parkkeerattiin visusti pusikon syrjään ja astuimme ulos autosta. Nappasin lääkepurkin mukaani ja lähdimme laskeutumaan rinnettä. Tyylikkäästi siinä kompuroin ja rätkähdin naamalteni maahan.
- Vittu.
Sanoin tyynesti naama maassa. Aki ei voinut olla tyrskähtämättä. En kyllä voinut minäkään. Nousin kuitenkin ylös ja puistelin nopeasti vaatteitani ja hipsin rinteen loppuun. Juoksin sisälle. Olin tietenkin menossa heti Alexin luo, mutta Rasmus oli minua vastassa. Hän nappasi minut otteeseensa ja piti kurkullani tiukan otteen.
- Kuinka moni sinua seurasi.
- Hullu päästä irti!
Potkin vihaisena Rasmusta miten pystyin.
- Vastaa!
- No vittu Atte ja Aki! Päästä nyt jumalauta irti!
Lopulta mies hellitti otteensa ja etsin Rasmuksen käsiini, joka istua kyyhötti tällä kertaa talon olohuoneen nurkassa. Hain keittiönkaapista lasin ja otin siihen vettä. Menin Alexin luo ja iskin lasin hänen kouraansa ja ojensin purkista napin. Alex katsoi minua äärimmäisen epäluuloisesti.
- Syö se. Se helpottaa.
Pitkän tovin olin polvillani Alexin tasolla hänen istuessaan. Tuijotimme vain toisiamme. Lopulta Alex otti napin kera veden ja jäi istumaan. Uskalsin viimein nousta ylös. Kävelin Rasmuksen ohi hieman vihaisen näköisenä.

Viihdyin aitassa, joten siirryin sinne takaisin omiin oloihini. Makasin sängyllä rauhassa ja tuijotin kattoa. Ryan saapui myöhemmin luokseni.
- Missä sä olit?
Kysyin ja nousi istumaan. Ryan istui viereeni ja kävi makaamaan vuorostaan selälleen kädet pään takana.
- Rasmus vaatii outoja. Välttelen häntä.
Mies sanoi hieman hämmentävästi. En miettinyt asiaa sen enempää. Käännyin hieman Ryaniin päin puoli-istuvaan asentoon ja nojasin käsillä patjaan hänen vartalon molemmin puolin.
- Alexilla on skitsofrenia.
Sanoin vaiti katsoen kokoajan Ryanin silmiin. Mies nousi minua vastaan puoli-istuvaan asentoon nojaten käsiinsä.
- Se selittää hänen käytöksensä..
Sai mies sanottua pitkän hiljaisuuden jälkeen.
- Tässä on nyt ehkä toinenkin asia, mikä sinun olisi hyvä tietää…
Jäin oikeastaan hieman kauhuissaan odottamaan Ryanin seuraavaa lausetta.