Erimielisyyksiä

Suunnitelma käytiin huolella läpi. Poistuin muiden lähettyviltä, kun tilanne oli ohi. Siirryin ulos ja istuuduin portaalle. Ilta hämärtyi nopeasti. Hiljainen tuuli humisi ympärilläni. Nojasin käsillä polviini. Istuin varmaan puolituntia ulkona. Missään vaiheessa ulkona ei ollut niin pimeää, etteikö eteensä olisi nähnyt. Olihan kesä. Viileä minulla silti oli. Vaikka päälläni oli huppari. Alkukesän yöt eivät kuitenkaan olleet kaikista lämpimimpiä. Pitkän tovin jälkeen Rasmus astui ulos talosta ja sulki oven perässään. Olin mietteissäni enkä heti katsonut edes häneen päin.
- Sinun kannattaa varmaan mennä nukkumaan. Olisit ainakin nukkunut hyvin huomiseen mennessä.
Rasmus kehotti. Naurettavaa. Ihan kuin edes yöllä nukkuisin.
- En halua lähteä, koska tiedän..
En kerennyt sanoa lausetta loppuun, kun Rasmus nosti minut hupparin hupusta ylös ja kamppasi maahan. Mies painoi polvensa kevyesti selälleni ja kasvoni kosteaan nurmikkoon siirtäen toisen kätensä otteen hiuksiini.
- Sinulla kun ei ole vaihtoehtoja.
Rasmus oli todella äkkipikainen. Se huolestutti minua. En tiennyt oliko edes järkeä jatkaa lausetta loppuun, yritin silti.
- Et antanut minun edes puhua loppuun. Koska tiedän, että jotakin tapahtuu. Niin on käynyt aina, kun olen ollut mukana.
Mies ei hellittänyt otettaan. Makasin rauhallisesti maassa pullikoimatta yhtään vastaan. Kostea nurmikko alkoi kastella vaatteitani.
- Ajat muuttuvat. Ja nyt sinulla on mukana 2 ammattilaista. Atte osaa nämä kuviot ja Alex on tarkka-ampuja. Ei ole mitään syytä pelätä, että jokin menisi vikaan.
Rasmus hellitti otteensa hiuksistani ja siirsi polvensa selkäni päältä.
- Noh, nousehan siitä.
Rasmus sanoi ja taputti minua kevyesti takapuolelle. Nousin maasta ylös ja puistelin vaatteitani. Loin katseen vielä Rasmukseen. Hänen silmissään oli aina pieni pilke. Erotin sen hämärässäkin. Rasmus meni edeltä sisälle, minä vähän hänen jälkeensä.

Olin jo päässyt nukkumaan asti, mutten saanut unta.
- Ryan..?
Tönäisin vähän miestä, mutta tämä oli aivan umpiunessa. Nousin sängystä ja astelin keittiöön. Alex istui keittiöpöydän ääressä. Istuin hänen vastapäätä tuoliin.
- Oot sä kunnossa?
Kysyin, kun Alex ei reagoinut mitenkään. Hänen katseensa nousi pöydästä kohti minua.
- Voi ei..
Sanoin lähes kuiskaten. Nousin vaistomaisesti tuolista ylös. Miehen silmissä oli selälleen levinneet pupillit. Alex nousi ylös tuolilta ja asteli minua kohden. Peruutin vaistomaisesti selän seinää vasten.
- Alex, älä tule lähemmäs.
Sanoin rauhallisesti, kun mies asteli vain lähemmäs. Siirryin seinää myöten kauemmas, mutta Alex nappasi ranteestani kiinni.
- Lopeta, en muuten takaa mitä teen.
Tuhahdin jo oikeasti vihaisena. Alex nappasi toisestakin ranteestani kiinni ja painautui minua vasten. Miehen kasvot olivat aivan liian lähellä omiani. Käänsin katseeni kokonaan pois Alexista. Tärisin pelosta, kun miehen kasvot lähestyivät kaulaani. Tunsin hänen huuliensa koskettavan kaulaani…
- Lopeta! Alex!
Huusin ja kuulin samalla jonkun kolauksen. Heräsikö joku, toivottavasti? Yritin irrottautua Alexin otteesta, mutta aivan turhaan. Mies alkoi siirtymään rintojeni lähettyville. Samassa keittiöön syttyi valo. Aikaisemmin vain liedenvalo oli päällä. Rasmus seisoi ovella. Katsoin Rasmusta apua anovalla katseella. Mies otti kylmän lieden päältä paistinpannun, asteli luoksemme ja kalautti Alexia pannulla takaraivoon. Alexin ote irtosi saman tien ja mies lysähti tajuttomana jalkojeni juureen maahan. Mikä helpotus. Loin Rasmukseen pitkän ja hyväksyvän katseen.
- Kiitos.
Sanoin selkeällä äänellä.
- Mitä tääl tapahtuu?
Aki oli ilmestynyt ovelle, samoin Ryan… Emme sanoneet mitään, eiköhän heidän näkemänsä ollut suora vastaus kaikkeen. Ryanin katse oli vihainen. Hän oli varmasti astelemassa Alexin luo, mutta Rasmus nosti kätensä pystyyn hänen eteensä.
- Tilanne ohi. Painukaa nukkumaan.
Mies sanoi ja loi olkansa yli katseen Ryaniin. Ryan, eikä Aki kumpikaan uhmannut käskyä. Molemmat tiesivät, että se saattaisi aiheuttaa vaaran minulle, sekä heille. Seisoin pitkää paikoillani aivan hiljaa. Vilkaisin ajoittain nopeasti Rasmusta, mutta mieskään ei sanonut mitään.
- Miksi sinä..?
Aloitin, mutten osannut muodostaa lauseen loppua sanoiksi.
- Pidän huolen siitä, ettei Alex tee typeryyksiä ainepäissään. On erittäin todennäköistä, ettei hän muista tapahtumaa kun virkoaa joskus aamulla. Puhun hänelle kyllä.
Tieto kyllä helpotti oloani. Tiesin kokoajan, että tämä riski on olemassa. Luojan kiitos tajusin huutaa, enkä mennyt vain totaaliseen lukkoon Alexin kanssa, muutenhan kukaan ei varmaan olisi herännyt ja huomannut tilannetta. Harppasin lopulta Alexin yli ja astelin hiljaa Rasmuksen vierelle. Vilkaisin vielä Alexia ja sitten Rasmusta, joka katsoi minua takaisin. En osannut sen enempää tulkita hänen ilmettään ja jatkoinkin lopulta matkaani takaisin Ryanin viereen.

- Mitä siel oikein tapahtu?
Ryan kysyi kun asetuin hänen viereensä makaamaan.
- Alex oli… Se vain… Ei kerennyt tapahtua mitään. Alex oli vetänyt varmasti aineita…
Ryan ei vastannut mitään. Hän tuijotti hetken minua, kuin kysyäkseen oliko kaikki varmasti kunnossa. Annoin suukon suoraan Ryanin huulille ja toivotin hyvää yötä. Tapahtuma jäi varmasti vaivaamaan miestä, vaikka kuinka muuta väittäisi. Nukahdin Ryanin viereen ja nukuin lopulta yllättävän sikeästi aamuun asti. Heräsin vasta, kun aurinko alkoi porottaa huoneeseen kirkkaalta taivaalta. Ryanin käsi kulki ylitseni. Selkäni oli hänen rintakehäänsä vasten. Nousin istumaan sängylle ja nojasin käsiini samalla haukotellen. Ryankin havahtui ja jäi silmiä siristellen tuijottamaan minua pidemmäksi aikaa.
- Tänään on rankka päivä…
Mies sanoi samalla kun itsekin haukotteli. Nyökkäsin vastauksena ja tunsin pienen kuumotuksen kasvoillani ja pelon väristyksen sisälläni.

Nousin sängystä ja astelin keittiöön. Siellä istui pöydän ääressä jälleen Alex. Kun näin miehen, pyöräytin silmiäni ja käännyin saman tien lähteäkseni.
- Susan, odota!
Alex huusi perääni, mutta minä pakenin paikalta mahdollisimman nopeasti. Kuulin tuolin siirtyvän, eli Alex nousi siltä ylös. Juoksin suoraan ulko-ovelle, päämääräni oli siis päästä ulos, ja kun avasin oven, törmäsin Rasmukseen, joka horjahti hieman taakse päin.
- Mihin sinä pingot?
Rasmus nappasi käsivarsistani kiinni napakasti ja katsoi pitkään minua kysyvästi, kunnes huomasi lähelle saapuneen Alexin.
- Jaaha. Kuule Susan, ei se pakeneminen auta mitään, keskustelisit nyt Alexin kanssa.
Pudistin vain päätäni.
- No en varmana keskustele!
Kivahdin Rasmuksen otteessa vihaisesti, enkä edes vilkaissut olkani yli, kun tiesin nyt jo, että Alex oli aivan liian lähellä.
- No… Jos ei hyvällä niin sitten pahalla.
Rasmus nosti minut ilmaan ja kantoi mukanaan ulos. Lähenimme uhkaavaa tahtia kohti aittaa.
- Et voi olla tosissas!
Huusin vihaisesti ja tein Rasmuksen olosta mahdollisimman hankalaa potkimalla ja riuhtomalla. Eihän se tietenkään mitään auttanut, mutta aina kannatti yrittää.
- Alex, tiedät mitä tehdä.
Rasmus sanoi ja nousi aitan portaat ylös ja vei minut huoneeseen, jossa olin aikaisemminkin yöpynyt ja viettänyt aikaa.
- Ja nyt Susan vähän yhteistyöhalua. En päästä teitä täältä ennen kuin asia on selvitetty.
Tiesin jo siinä vaiheessa, ettei vastaväitteet auttaneet yhtään mitään. Suorastaan pakenin aitan perimmäiseen nurkkaan kun Alex astui sinne ja Rasmus lukitsi oven hänen perässään. Kuulin Rasmuksen lähtevän aitan lähettyviltä. Kauhu silmissäni tuijotin vain Alexia, joka seisoi oven lähettyvillä tyynen rauhallisesti.