Huutoa ja pelkoa

Istuin ja odotin. Minua alkoi paleltaa ja hiljalleen särkeäkin joka paikkaan. Erityisesti kylkeen. Suunnilleen samaan kohtaan kuin Alexilla. Tunnustelin kädelläni kivuliainta kohtaa kehostani ja katsoin sen jälkeen kättäni. Lisää verta. Se ei siis ollut hyvä merkki, mutten uskaltanut edes vilkaista kylkeäni sillä hetkellä. Ajatusten keskeltä olin saada sydänkohtauksen kun Alexin käsi liikahti.
- Alex!
Huusin ja nousin kontalleen Alexin eteen. Aloin nyt vasta miettiä, että missä Alexin kypärä oli. Vai oliko se iskun voimasta lentänyt johonkin? Alex yskäisi muutaman kerran ja raotteli silmiään. Katseemme kohtasi, vaikka Alex oli hädintuskin tajuissaan.
- Mit… Mitä on…?
Alex ei saanut kokonaisia lauseita suustaan.
- Shhh… Älä sano mitään.
Sanoin hiljaa miehelle. Käteni tärisivät entisestään. Ehkä helpotuksesta. Alex oli vaiti, eikä edes yrittänyt liikkua mihinkään suuntaan. Odotimme ja odotimme… Odotimme, että ihme tapahtuisi. Kuulin jostakin kauempaa matalaa hyrinää. Kuin auton äänen. En edes uskaltanut heittää toivoa matkaan, että se olisi Atte… Mutta äänen saapuessa lähemmäs, käänsin pääni sen suuntaan ja tajusin sen tulevan tieltä. Nousin seisomaan ja odotin, mitä näkyviin saapuisin. Pitkän odotuksen jälkeen auton valojen pitkät kajastivat pusikon takaa. Vauhti hidastui automaattisesti hieman ja kuski laittoi pitkät pois päältä. Näin rekisterinumeron ja huokaisin helpotuksesta. Sen oli oltava Atte!

Auto pysähtyi kohdallemme hiekka pöllyten ja Atte nousi vauhdilla ulos autosta.
- Voi helvetti…
Atte sanoi vaimeasti nähdessään Alexin.
- Sun pitää auttaa, Atte! Äkkii nyt enneku joku..
Atte nosti minut hupparini rinnuksista ylös ja työnsi selkä vasten puuta.
- Nyt Susan rauhotu. Toi hätiköimine ei auta yhtään mitään.
Rauhoituin heti ja katsoin hengitys hieman kiivaana Attea silmiin.
- Mitä me tehdään?
Kysyin täristen itku kurkussa.
- Soitin matkalla kaiken varalta Rasmukselle, kun tilanne kärjistyi. Se tietää missä ollaan. Se mökki mis me asutaan on täs ihan lähellä. Ne on varmasti matkalla tänne.
Atte vilkaisi tiehen, jota hetki sitten olin astellut. Siinä kulki verivana, joka oli aivan varmasti minusta peräisin. En itse edes uskaltanut juuri katsoa siihen suuntaan. Mies laski katseensa kaulaltani rinnoille, vatsalle ja lopulta kylkeen. Huppari oli aivan veressä, enkä edes halunnut tietää mitä sen alta paljastuisi. Olin enemmän huolissani Alexista. Hänen kasvoissaan oli hieman ruhjeita ja kyljessä jotakin vaurioita. Samassa kohdassa kuin minulla.

Aloin olemaan itsekin heikossa kunnossa. Pysyin hädin tuskin tajuissani verenhukan takia. Olin kaatua maahan, mutta Atte piteli minua pystyssä, eikä antanut minun kaatua. Olimme odottaneet varmaan puolituntia, kun lopulta rytelikön läpi luoksemme saapui Rasmus, Aki ja Ryan. Olisin niin toivonut, että Romeo olisi ollut vielä heidän seurassaan.
- Mitä hittoo tääl tapahtu?
Oli Rasmuksen ensimmäinen kysymys.
- Ehkä Susan kertoo myöhemmin, mein pitäs oikeesti kadota tästä nyt ja vähän äkkiä.
Rasmus vilkaisi Ryania, mies oli kauhistuneen näköinen, mutta nosti moottoripyörän pois Alexin päältä. Pyörä oli kärsinyt yllättävän vähän vaurioita. Ryan piti sitä pystyssä ja aikoi varmaankin kuskata sen mukana. Rasmus nosti Akin kanssa Alexin ylös ja kantoivat tämän autoon. Alex oli hereillä, muttei sanonut mitään. Ilmeisesti hänellä ei aivan järjettömiä kipuja ollut, tai ehkä hän oli vain pahassa shokissa. Atte auttoi minutkin auton kyytiin. Ryan ja Aki kävelivät mökille pyörän kanssa ja me ajoimme perille. Matka kesti pari minuuttia. Ihmettelin miten porukalla kesti puoli tuntia tarpoa luoksemme, mutta toisaalta he tulivat metsän läpi ja etsimisessä kesti aikaa.

Olin matkalla menettänyt tajuntani. Heräsin aitasta Alexin vierestä. Mies oli hereillä ja häneen kasvonsa oli puhdistettu verestä. En edes uskaltanut kysyä hänen kyljestään mitään, kun puhdas huppari peitti sen. Samassa muistin oman kylkeni, johon vihlaisi aivan vietävästi.
- Ai saatana…!
Huusin kivusta ja käperryin sikiöasentoon Alexin viereen.
- Varaudu siihen, että kohta koskee kovemmin. Rasmus lähti etsimään desinfiointi ainetta ja jotain millä sinut saa paikattua.
- Olipahan reissu. Ihme et ollaan hengissä… Ninja kyl otti osumaa mut saan sen varmasti korjattua. Kunhan vain omakin kroppa tulis kuntoon.
Alex puhui yllättävän rauhallisesti ottaen huomioon, mitä oli juuri tapahtunut. Ei kulunut paljon aikaa kun Rasmus ilmestyi Akin ja Ryanin kanssa paikalle. Heillä oli mukana sidetarpeita ja puhdistusainetta, sekä jotain ainetta, joka varmaan korvaisi tikit.
- Susan nyt ois parempi jos yrittäsin olla tossa kyljellään ja me hoidetaan loput.
Rasmus sanoi rauhallisesti. Ryan istui tyynyn viereen. Laskin pääni hänen syliinsä ja pidin hänen käsistään kiinni. Rasmus istui lantioni viereen ja nosti hupparin helman varovasti ylös, samoin paidan.
- Tota.. Otetaa nää kokonaan pois.
Riisuin hupparin ja paidan pois. Jokainen ylinmääräinen liike vihlaisi vietävästi vasempaa kylkeäni. Kävin takaisin makaamaan pelkät rintaliivit yläkropassani. Rasmus istui vieressäni ja kiskaisi kertakäyttöiset hanskat käteensä, otti pumpulia ja kaatoi siihen desinfiointiainetta. Kun mies lopulta laski pumpulin haavalleni, parkaisin kovaan ääneen kirosanoja ilmoille ja irrotin otteeni Ryanista ja olin automaattisesti huitaisemassa Rasmusta. Alex oli ehkä hieman helpompi hoidettava. Hänellä saattoi olla hieman korkeampi kipukynnys kuin minulla. Ryan nappasi ranteistani kiinni. Ote ei ollut tiukka, mutta sen verran napakka etten huitaisisi uudestaan. Rasmus nousi lantioni päälle kevyesti istumaan jalat molemmin puolin minua. Hän sai varmasti painonsa kanssa ohjattua minua jos reagoisin uudestaan yhtä voimakkaasti. Rasmus sai puhdistettua haavan ulkopuolelta. Kirvely oli erittäin häijyn tuntuista.
- Aki… Hae kuitenkin ne pihdit. Tääl näkyy jotain, mikä ei varmasti kuulu tänne.
Aki lähti juosten taloon. En edes uskaltanut katsoa kylkeäni, mitä sieltä mahdollisesti näkyi. Aki palasi hyvin nopeasti takaisin.
- Susan, tää voi nyt vähän sattua. Koeta kestää tää ei vie kauan. Aki laita hanskat kätee ja venytä vähän haavan reunoja.
Aki teki työtä käskettyä. Kun hän lopulta laski kätensä iholleni ja venytti vähänkin haavaa, purin hampaani tiukasti yhteen ja painauduin tiukemmin Ryania vasten maatessani hänen sylissään. Rasmus nappasi jonkun esineen reunasta kiinni ja kiskoi sen sisuksistani ulos ja laski sen lattialle. Nyt hän kaatoi puhdistusainetta suoraan haavaan, ei ollut paljon vaihtoehtoja, kun ei tiennyt mitä bakteereja siellä oli. Aloin olla aika turtunut kipuun vaikka vääntelehdin kokoajan tuskaisesti Rasmuksen alla.
- Ja nyt se liima.
Aki ja Rasmus liimasivat haavan umpeen ja laittoivat siihen päälle vielä sidoksen. Huokaisin helpotuksesta kun operaatio oli ohi. Rasmuksen hanskat olivat aivan veressä. Hän otti hanskat pois ja tiputti nekin lattialle ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
- Noniin, hyvä tyttö.
Hän sanoi ja taputti minut kevyesti takapuolelle. Vilkaisin lattialle. Minua kiinnosti mitä sisälläni oli ollut. En tiedä oliko se lasia? Ehkä. En halunnut edes tietää mistä se oli tullut, kunhan se ei enää ollut sisälläni.